31.12.2014 1 W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 W46 kerho ry:n vuosikokous järjestettiin 12.02.2014, jolloin hallitukseen jäseniksi ja varajäseniksi toimintakaudelle 2014 valittiin seuraavat henkilöt: W46 kerho ry:n hallitus: - Seppo Leino Puheenjohtaja - Sihteeri - Rauno Jalava Rahastonhoitaja/varapuh.joht. - Kaj Engblom Jäsen - Kaija Pelli Jäsen - Jorma Lindqvist Jäsen - Harri Siivonen Jäsen Hallituksen varajäsenet : - Samuli Vienonen - Virpi Luukka Toiminnantarkastajiksi valittiin seuraavat henkilöt : - Juhani Naski - Seppo Silvius Tilikauden aikana hallitus on kokoontunut 10 kertaa. Varain hankinta Wärtsilän avustus kerholle oli toimintakaudella 700,00, muilta osin toimintaa rahoitettiin kahvikolehdilla ja osallistumismaksuilla. Jäsenmaksu on ollut vuonna 2014 10,00. Kerhon toiminta kaudella 2014 Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2014 lopussa 211 henkeä. Kannatusjäseniä oli 3 kpl. Tapaamisia keskiviikkoisin Manillassa oli 40 kpl, joissa keskimäärin on käynyt tilaisuutta kohden 34 henkeä. Yhteensä juttutuvissa on käynyt vuoden 2014 aikana yli 1340 henkeä.
31.12.2014 2 Yhdistyksen järjestämissä vierailuissa on osallistujia ollut yhteensä vuoden 2014 aikana 215 henkeä. W46 kerho ry:n toimesta järjestetyt tapahtumat vuonna 2014 aikajärjestyksessä: 15.01.2014 Ura-asiantuntija Päivi Vuorinen kertoi Köysisalissa työstään irtisanottujen työntekijöiden ohjaajana otsikolla: Viimmiin sammuttaa valot. Osallistujia: 40 henkeä. 20.01.2014 W46 Kerho ry:n toiminnansuunnittelupäivä M/S Amorellalla vetäjänä Esko Tirkkonen. Osallistujia: 15 henkeä. 22.01.2014 Tutustuminen Martin kirkkoon pastori Lasse Mustosen opastuksella. Osallistujia: 30 henkeä. 29.01.2014 Kansanedustaja Katja Taimela toi Köysisaliin terveisiä Eduskunnasta. 05.02.2014 Rauman laivanrakennuksen perinneyhdistyksen ryhmä vieraili Köysisalissa vetäjinään puh.joht.markku Palonen ja amanuenssi Mikko Aho Rauman merimuseosta. Ryhmän koko oli 22 henkeä. W46 Kerho ry:n osallistujia oli 37 henkeä. Vierailun jälkeen ryhmä tutustui vielä Forum Marinumin näyttelyihin ja asiantuntijaoppaina Konepajalla - näyttelyssä olivat Seppo Leino ja W46 Kerho ry:stä. 12.02.2014 W46 Kerho ry:n vuosikokous Köysisalissa klo 11.00. Osallistujia: 40 henkeä. Kokouksen jälkeen Harri Siivonen lausui kirjoittamansa runon matkastaan luovutettuun Karjalaan.
31.12.2014 3 05.03.2014 Vierailu Ett Hem-museossa Turussa Piispankadun varrella. Osallistujia: 12 henkeä. 12.03.2014 Turun kaupunginvaltuutettu Li Andersson vieraili Köysisalissa ja kertoi ajankohtaisista asioista liittyen EU-vaaleihin ja vähän muuhunkin. 19.03.2014 Juhani Norrgård kertoi Köysisalissa kirjaprojektista otsikolla: 150 vuotta voimakonevalmistusta Auran rannoilla. 26.03.2014 Harri Gunu Lindroos kertoi Köysisalissa Pakilan satakielestä eli Erkki Junkkarisesta. Osallistujia: 36 henkeä. 31.03.-01.04.2014 Laivaristeily M/S Viking Gracella Tukholmaan. Osallistujia: 10 henkeä. 02.04.2014 Veikko Karskela kertoi Köysisalissa muistiongelmista. Osallistujia: 32 henkeä. 09.04.2014 TSL:n pääsihteeri Kari Anttila kertoi heidän toiminnastaan Köysisalissa sekä suurlähettiläs Heikki Talvitie luennoi otsikolla: Suomi ja suurvalta Venäjä. Osallistujia: 41 henkeä. 16.04.2014 Mikael Zewi kertoi suomalaisista kolikkorahoista. Osallistujia: 34 henkeä. 22.04.2014 Palosammutin PS Oy:n edustaja Marko Vuorio suoritti sammuttimien tarkistusta Raision keilahallin pihalla. 23.04.2014 Pertti Vuorio kertoi Köysisalissa väestön ikääntymisen vaikutuksista vanhuspalveluihin. Osallistujia: 23 henkeä.
31.12.2014 4 07.05.2014 Juhani Piekkala kertoi Köysislissa valokuvauksesta kuvin ja sanoin. Osallistujia: 35 henkeä. 14.05.2014 Harri Oso Siivosen musiikkituokio Köysisalissa. Osallistujia: 34 henkeä. 20.05.2014 Ulkoilupäivä Ykköspirtillä Ruissalossa klo 14.00 alkaen. Juotiin myös kerhon keilailijoiden tarjoamat kaakkukahvit menestykkään kauden kunniaksi. Osallistujia: 35 henkeä. 21.05.2014 Vakuutusyhtiö Turvasta olivat Köysisalissa kertomassa tuotteistaan yhteyspäällikkö Jyri Isotupa ja vakuutusedustaja Ari Aalto. Osallistujia: 23 henkeä. 27.05.2014 Bussiretki Raumalle merimuseoon ja Vuojoen kartanoon Eurajoelle. Osallistujia: 33 henkeä. 27.08.2014 Maritta Flykt lausui runoja Köysisalissa. Oasllistujia: 31 henkeä. 10.09.2014 Opastettu vierailu Vedestä lentoon -näyttelyssä Forum Marinumissa. Osallistujia: 17 henkeä. 10.09.2014 Iltapäivä Kunstenniemessä Rymättylässä isäntinä Martin srk ja Lasse Mustonen. Osallistujia: 16 henkeä. 01.10.2014 Vierailu Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitoksella. Myös opastettu museokäynti sisältyi vierailuun. Osallistujia: 10 henkeä. 08.10.2014 Mikael Zewi esitelmöi suomalaisista postimerkeistä Köysisalissa. Osallistujia: 30 henkeä.
31.12.2014 5 15.10.2014 Kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho kertoi ajankohtaisista asioista Turun kunnallispolitiikassa. Osallistujia: 41 henkeä. 22.10.2014 Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen kertoi ajankohtaisista asioista kunnallispolitiikassa ja vähän muuallakin. Osallistujia: 42 henkeä. 05.11.2014 W46 Kerho ry:n 10-vuotisjuhla Manillan Köysisalissa. Osallistujia: 70 henkeä. 19.11.2014 Harri Gunu Lindroos kertoi Köysisalissa säveltäjä Unto Monosesta. Osallistujia: 42 henkeä. 24.11.2014 Piknikristeily Maarianhaminaan pikkujoulun merkeissä. 26.11.2014 Juhani Norrgård kertoi kirjan Päämajan kaukopartiomies -kirjan synnystä ja taustoista. Hän esitteli myös kirjaprojektin Yli 150 vuotta voimakonevalmistusta Auran rannoilla nykytilaa. Osallistujia: 44 henkeä. 10.12.2014 Glögitilaisuus Köysisalissa isäntänä Martin srk ja Lasse Mustonen. Tilaisuudessa laulettiin myös joululauluja vetäjänä Harri Siivonen. Osallistujia: 46 henkeä. W46 Kerho ry 10v 05.11.2014. Juhla. Juhla vietettiin 05.11.2014 klo 14.00 alkaen Manillan Köysisalissa Historiikki. Juhlaan liittyen laadittiin historiikki W46 Kerho ry:n 10-vuotisesta toiminnasta.
31.12.2014 6 TSL:n Turun Opintojärjestö tulosti historiikkejä 70 kpl ja ne jaettiin juhlan osallistujille. Historiikki on myös nähtävillä W46 Kerho ry:n kotisivuilla. Valokuvanäyttely. Juhlatilaan oli kerätty myöskin pienimuotoinen valokuvanäyttely kerhon synnystä ja sen toiminnasta yhteensä 28 valokuvaa. Liikunta. Kuntoa ylläpidettiin mm. tiistaisin sauvakävelyllä Ruissalossa sekä keilailemalla Raision Keilailukeskuksessa viikoittain. Keilaukseen osallistui yhteensä noin 30 henkilöä, joista keskimäärin 20 henkeä osallistui kaksi kertaa viikossa tapahtuviin harjoituksiin Raision keilauskeskuksessa. Yhdistys on osallistunut kolmella joukkueella firmakeilaukseen. Ykkösjoukkue tuli keväällä 2014 firmakeilauksen A-lohkossa kolmanneksi, kakkosjoukkue B-lohkossa myös kolmanneksi ja kolmosjoukkue tuli B-lohkossa toiseksi. Tiedottaminen. Tiedottaminen on tapahtunut seuraavilla tavoilla: Kotisivut osoitteessa:www.w46kerho.net. Kävijöitä kuukausittain vuonna 2014 keskimäärin 465 henkeä. Käyntejä 981 kpl. Viikoittaisissa tapaamisissa Manillassa informoitu ajankohtaisista asioista. Vuosikokouksesta ilmoitettiin kaupunkilehti Turkulaisessa. Yhdistyksellä on myöskin sivut facebook:ssa. Jäseniä yhdistyksen sivuilla 95 kpl.
31.12.2014 7 Perinneprojekti. Vuonna 2011 avattu Konepajalla-näyttely on ollut Forum Marinumissa myös vuoden 2014 jatkuen edelleen. Alkuvuodesta 2012 liittyi yhteistyöhön Forum Marinumin ja W46 Kerho ry:n kanssa Turun Seudun Mobilistit ry ja yhteistyö on jatkunut myös 2014. Forum Marinum, Turun Seudun Mobilistit, Neukkumasinistit, AMA ry, sekä W46 Kerho ry toteuttivat vanhojen moottorien kokoontumisen Forum Marinumin piha-alueella 21.09.2014 Piha-alueella oli W46 Kerho ry:n toimesta näyttelypöytiä ja moottori. W46 Kerhon edustajilla oli infopiste Forum Marinumissa, josta sai tietoa Yli 150 vuotta voimakonevalmistusta Auran rannoilla - kirjaprojektista. Kerhon edustajia oli sekä pihalla, että Konepajalla-näyttelyssä oppaina. Vierailijoita oli yli 4000 henkeä. Projektiryhmä on kokoontunut vuoden aikana 5 kertaa Forum Marinum:n tiloissa. Kirjaprojekti. Kirjaprojekti Yli 150 vuotta voimakonevalmistusta Auran rannoilla on toiminut osana W46 Kerhoa vuoden 2014. Toimitilat. Työväen Sivistysliitto vuokrasi Manillan tilat vuoden 2009 alusta ja W46-Kerho ry on voinut jatkaa toimintaansa samoissa tiloissa myös 2014. Koulutustoiminta. Olemme järjestäneet pienimuotoisia kursseja TSL:n valvonnassa vuonna 2014. TK.2014.doc