Teknologia ja läheisten apu Kyselyn tulokset

Samankaltaiset tiedostot
Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta.

Apuvälineet muistisairaan kotona asumisen tukena. Tuula Hurnasti

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

KÄKÄTE Käyttäjälle kätevä teknologia Ikäihmisen vireä huominen

Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt vuotiailla

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Ikäteknologiatoimijoiden toiveita

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö

CADDIES asukaskyselyn tulokset

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

PalveluSantran perustehtävät:

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Asumispalvelutarpeen kartoitus kotona asuville kehitysvammaisille 2012

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Senioribarometri SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ

Testversion Ej för ifyllnad

Asukaskysely Tulokset

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Kotiturva-hankkeen luoma yhteistyömalli ja välineet arkiteknologian käyttöön ja ohjaukseen

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kysely vertaisille ja kokemusasiantuntijoille tai vastaaville

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Digihyvinvointi perheissä

Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Mistä ikääntyneet saavat apua?

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake HB-asiakkaalle

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Hyvinvointikysely oppilaille

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

Toivon tietoa sairaudestani

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Kyselyyn vastanneita oli 79. Kyselyyn osallistuneet / Kyselystä poistuneet

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Turvallista asumista kaikille. Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen

Transkriptio:

k ä y t t ä j ä l l e k ä t e v ä t e k n o l o g i a Paula Ranta, Marika Nordlund, Lea Stenberg Teknologia ja läheisten apu Kyselyn tulokset

KÄKÄTE-projekti 11/2014

Sisällys Johdanto... 4 Vastaajat... 5 Tulokset... 5 Avun vastaanottaminen... 5 Suurin osa valmiita ottamaan vastaan apua... 5 Mieluiten apua halutaan lapselta, lapsenlapselta tai ystävältä... 6 Kuinka usein apua halutaan?... 7 Avun antaminen... 9 Suurin osa haluaisi auttaa iäkästä läheistä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa... 9 Mieluiten apua annettaisiin ystävälle... 10 Miten apua halutaan antaa?... 10 Kuinka usein apua ollaan valmiita antamaan?... 11 Hälytysten vastaanotto... 12 Avun vastaanottamisesta... 13 Avun antamisesta... 14 Pohdintaa... 15 Lähteet... 16 Liite: Kyselyn kysymykset... 17 Taulukot ja kuvat Taulukko 1 Vastaajat iän ja sukupuolen mukaan... 5 Kuva 1Vastaajien halukkuus ottaa apua vastaan... 6 Kuva 2 Keneltä apua halutaan saada... 7 Kuva 3 Kuinka usein olisi halukas ottamaan vastaan apua tai opastusta... 7 Kuva 4 Kuinka usein olisi valmis ottamaan vastaan apua esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon... 8 Kuva 5 Kuinka moni haluaisi, että hälytykset ohjautuvat läheisille... 9 Kuva 6 Vastaajien halukkuus antaa apua läheiselle tietotekniikkaan liittyvissä asioissa... 9 Kuva 7 Kenelle apua haluttaisiin antaa... 10 Kuva 8 Miten mieluiten antaisi apua... 11 Kuva 9 Kuinka usein olisi halukas auttamaan tietotekniikkaan liittyvissä asioissa... 11 Kuva 10 Kuinka usein olisi valmis antamaan apua esim. voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä... 12 Kuva 11 Halukkuus ottaa hälytyksiä vastaan... 12

Johdanto KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle kätevä teknologia) on kahden valtakunnallisen vanhustyöjärjestön, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton (Valli) ja Vanhustyön keskusliiton (VTKL), yhteistyössä toteuttama projekti, jonka ensisijaisina päämäärinä ovat ikäihmisten kotona asumisen tukeminen ja heidän kanssaan työskentelevien työn helpottaminen. Yksilöidymmin projektin päämäärinä on mm. syventää tietämystä ikäihmisten teknologian käytöstä, mahdollistaa ikäihmisten osallisuutta ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa sekä parantaa ikäihmisten toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa. Projektin aikana on selvitetty ikäihmisten näkemyksiä erilaisilla kyselyillä projektin verkkosivuilla (www.ikateknologia.fi) muun muassa teknologisten ratkaisujen, maksuautomaattien ja turvapuhelimien käytöstä sekä teknologisten ratkaisujen käytöstä omaishoitajan työssä. Tässä raportissa esitellään tuloksia vuonna 2014 tehdystä kyselystä, jolla selvitettiin iäkkäiden halukkuutta ottaa apua vastaan läheisiltään sekä läheisten halukkuutta auttaa iäkkäitä teknologiaan liittyvissä asioissa. Ikääntyneiden määrä kasvaa ja ihmiset asuvat kotonaan yhä pidempään. Myös erilaisen avun tarve tulee kasvamaan samaan aikaan, kun yhteiskunnan resurssit vähenevät. Yhä enemmän ajatellaan ja toivotaan, että omaiset auttavat läheisiään etenkin teknologiaan liittyvissä asioissa. Kaikilla ei kuitenkaan ole omaisia, eivätkä omaiset välttämättä halua tai pysty auttamaan läheisiään. KÄKÄTE-projekti halusi tällä kyselyllä selvittää, mitä teknologiaan liittyvästä avun vastaanottamisesta ja antamisesta ajatellaan. Vastaukset kerättiin projektin verkkosivuilla olevalla kyselyllä vuoden 2014 touko syyskuun aikana. 4

Vastaajat Kyselyyn vastasi yhteensä 191 henkilöä. 63 prosenttia vastaajista oli naisia ja 37 prosenttia miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 69 vuotta. 10 henkilöä ei kertonut sukupuoltaan eikä 21 ikäänsä. 31 prosenttia vastaajista asui pääkaupunkiseudulla, 53 prosenttia kaupungissa, 9 prosenttia taajamassa ja 7 prosenttia maaseudulla. Neljä ei kertonut asuinpaikkaansa. Kaikki Nainen Mies n % n % n % alle 65 vuotta 28 16 20 20 8 12 65 69 71 42 48 48 21 32 70 74 47 28 21 21 26 40 75 79 16 9 8 8 6 9 80 84 6 4 3 3 2 3 85 89 1 1 0 0 1 2 90 vuotta tai enemmän 1 1 0 0 1 2 Kaikki yhteensä 170 100 100 100 65 100 Taulukko 1 Vastaajat iän ja sukupuolen mukaan Tulokset Kyselyssä oli kaksi osiota, joista ensimmäisessä selvitettiin vastaajien halukkuutta ottaa apua vastaan teknologiaan liittyvissä asioissa. Jälkimmäisessä osiossa puolestaan kysyttiin halukkuutta avun antamiseen. Avun vastaanottaminen Suurin osa valmiita ottamaan vastaan apua 87 prosenttia vastaajista haluaisi ottaa vastaan apua omaiselta tai läheiseltä arkea helpottavaan teknologiaan liittyvissä asioissa. 4 prosenttia ei osannut sanoa. Kymmenesosa vastaajista ilmoitti, ettei haluaisi ottaa vastaan apua. Heistä lähes kaikki kokivat pärjäävänsä itse niin hyvin, etteivät tarvinneet apua. Muutama yksittäinen vastaaja mainitsi, että ei ole ketään keneltä saada apua tai että läheinen asuu kaukana. Jos tähän kysymykseen vastasi, ettei halua ottaa vastaan apua, siirtyi kysely suoraan avun antamista koskeviin kysymyksiin. 5

Haluaisitko ottaa vastaan apua omaiselta tai läheiseltä arkea helpottavaan teknologiaan liittyvissä asioissa? En osaa sanoa En, miksi? Kyllä 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Kuva 1 Vastaajien halukkuus ottaa apua vastaan, prosentteina vastaajista. Mieluiten apua halutaan lapselta, lapsenlapselta tai ystävältä Vastaajilta kysyttiin myös keneltä he haluaisivat ottaa vastaan apua. Vastausvaihtoehtoja sai valita useampia. 73 % vastaajista toivoi apua lapselta tai lapsenlapselta. Yli puolet (54 %) haluaisi ottaa apua vastaan ystävältä. Puolisolta apua haluaisi 35 %, naapurilta 20 % ja muulta sukulaiselta 17 %. Sisarukselta apua haluaisi 8 %. Lisäksi 18 % ilmoitti haluavansa apua muilta tahoilta. Vastauksissa mainittiin useaan otteeseen asiantuntija. Muutama kertoi olevansa valmis maksamaan pienen korvauksen ulkopuoliselle asiantuntijalle. Apua halutaan jonkin verran myös vapaaehtoisilta tai kursseilta. Jokunen mainitsi myös avun saamisen netin kautta, yhdistyksistä, kunnalliselta toimijalta tai kotipalvelusta. 6

Keneltä haluaisit saada apua? Lapselta tai lapsenlapselta Ystävältä Puolisolta Naapurilta Joltakulta muulta, keneltä? Muulta sukulaiselta Sisarukselta 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Kuva 2 Keneltä apua halutaan saada, prosentteina vastaajista. Kuinka usein apua halutaan? Kyselyllä haluttiin myös selvittää kuinka usein vastaajat toivoisivat apua teknologiaan liittyvissä asioissa. Apua saattaa tarvita esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen hankkimiseen, asennukseen ja käytön oppimiseen sekä laitteiden tai internetin käyttöön. Vastaajilta kysyttiin kuinka usein he haluaisivat apua näissä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. 56 % vastaajista olisi valmis ottamaan apua vastaan muutaman kerran vuodessa. Viidesosa (20 %) haluaisi apua kuukausittain ja toinen viidesosa (20 %) viikoittain. 4 % olisi valmis ottamaan apua vastaan päivittäin. Yksikään vastaaja ei valinnut ei koskaan -vaihtoehtoa, mikä selittyy sillä, että tähän kysymykseen vastasivat vain ne, jotka valitsivat ensimmäisessä kysymyksessä kyllä- tai ehkä-vaihtoehdon (90 % kaikista vastaajista). Kuinka usein olisit valmis ottamaan vastaan apua tai opastusta läheiseltä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? Muutaman kerran vuodessa Viikoittain Kuukausittain Päivittäin En koskaan 0 10 20 30 40 50 60 Kuva 3 Kuinka usein olisi halukas ottamaan vastaan apua tai opastusta, prosentteina vastaajista. 7

Teknologian avulla voi myös seurata läheisen vointia tai varmistaa, että lääkkeet otetaan. Kysyimme kuinka usein vastaajat olisivat valmiita ottamaan apua vastaan tämän tyyppisissä tilanteissa. Jos avuntarve ei ollut ajankohtaista, pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon apua uskottiin haluttavan tarpeen syntyessä. 34 % vastaajista voisi ottaa apua vastaan viikoittain, 30 % muutaman kerran vuodessa ja 20 % kuukausittain. 10 % voisi ottaa apua vastaan jopa päivittäin. 5 % ei haluaisi läheisten apua näissä asioissa ollenkaan. Kuten edellä, tähänkään kysymykseen eivät vastanneet ne 10 % kaikista vastaajista, jotka ilmoittivat jo ensimmäisessä kysymyksessä, etteivät halua ottaa apua vastaan. Kuinka usein olisit valmis ottamaan vastaan apua läheiseltä esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä? Viikoittain Muutaman kerran vuodessa Kuukausittain Päivittäin En koskaan 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Kuva 4 Kuinka usein olisi valmis ottamaan vastaan apua esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon, prosentteina vastaajista. Ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen liikkumisen turvaksi on olemassa turvapuhelimia ja paikannuslaitteita, joissa hälytykset eli avunpyynnöt voidaan ohjata läheisille. Kyselyssä kysyttiin, haluaisivatko vastaajat, että hälytykset ohjautuvat läheisille. Lähes puolet olisi valmiita siihen, että hälytykset ohjautuvat läheisille. Kolmasosa (31 %) valitsi ehkävaihtoehdon, mutta viidennes (21 %) ei haluaisi hälytysten ohjautuvan läheisille. Myös tähän vastasivat vain ne, jotka olivat valinneet ensimmäisessä kysymyksessä kyllä- tai ehkä-vaihtoehdon (90 % kaikista vastaajista). 8

Ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen liikkumisen turvaksi on olemassa turvapuhelimia ja paikannuslaitteita, joissa hälytykset eli avunpyynnöt voidaan ohjata läheisille. Haluaisitko, että hälytykset ohjautuisivat läheisillesi? Kyllä Ehkä En 0 10 20 30 40 50 60 Kuva 5 Kuinka moni haluaisi, että hälytykset ohjautuvat läheisille, prosentteina vastaajista. Avun antaminen Tässä osiossa esitellään tuloksia avun antamishalukkuuteen liittyvistä kysymyksistä. Kysymykset eivät ole täysin samanlaiset kuin avun vastaanottohalukkuuteen liittyvät kysymykset. Suurin osa haluaisi auttaa iäkästä läheistä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa 72 % vastaajista haluaisi auttaa iäkästä läheistä tai omaista tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. 18 % ei osannut sanoa, ja kymmenesosa (10 %) ei haluaisi auttaa. Ne, jotka vastasivat, että eivät halua auttaa, siirtyivät automaattisesti kyselyn lopun avoimiin kysymyksiin. Haluaisitko auttaa iäkästä läheistä tai omaista tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? Kyllä En osaa sanoa En 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Kuva 6 Vastaajien halukkuus antaa apua läheiselle tietotekniikkaan liittyvissä asioissa, prosentteina vastaajista. 9

Mieluiten apua annettaisiin ystävälle Vastaajilta kysyttiin myös kenelle he haluaisivat antaa apua. Vastausvaihtoehtoja sai valita useampia. 74 % vastaajista haluaisi antaa apua ystävälle. 49 % haluaisi auttaa puolisoaan. 31 % auttaisi jotakin muuta sukulaista ja 25 % sisarusta. Vanhempiaan haluaisi auttaa 17 % ja isovanhempiaan 5 %. 18 % haluaisi auttaa joitakin muita kuin kysymyksessä mainittuja tahoja. Suurin osa heistä olisi halukas auttamaan ketä tahansa avun tarpeessa olevaa. Muutama mainitsi vanhukset, naapurit tai yhdistysten tai kerhojen jäsenet. Kenelle haluaisit antaa apua? Voit valita useita vaihtoehtoja. Ystävälle Puolisolle Muulle sukulaiselle Sisarukselle Jollekulle muulle, kenelle? Vanhemmalle Isovanhemmalle 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Kuva 7 Kenelle apua haluttaisiin antaa, prosentteina vastaajista. Miten apua halutaan antaa? Vastaajilta kysyttiin myös auttaisivatko he läheistä mieluiten paikan päällä, puhelimitse vai internetin välityksellä. Vaihtoehtoja sai valita useampia. 74 % vastaajista antaisi apua mielellään paikan päällä. Puhelimitse apua antaisi 29 % ja internetin välityksellä 17 %. 39 % vastasi, että antaisi apua millä tavalla tahansa. 10

Miten mieluiten antaisit apua omaiselle tai läheiselle? Voit valita useita vaihtoehtoja. Paikan päällä Millä tavalla tahansa Puhelimitse Internetin välityksellä 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Kuva 8 Miten mieluiten antaisi apua, prosentteina vastaajista. Kuinka usein apua ollaan valmiita antamaan? Apua saattaa tarvita esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen hankkimiseen, asennukseen ja käytön oppimiseen sekä laitteiden tai internetin käyttöön. Vastaajilta kysyttiin, kuinka usein he haluaisivat antaa läheiselle apua näissä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. Noin kolmasosa (30 %) haluaisi antaa apua viikoittain, neljäsosa (27 %) kuukausittain ja toinen neljäsosa (26 %) muutaman kerran vuodessa. 12 % haluaisi antaa apua päivittäin. 4 % ei haluaisi antaa apua ollenkaan. Tähän kysymykseen eivät vastanneet ne, jotka jo aiemmin ilmoittivat, että eivät halunneet auttaa iäkästä läheistä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa (10 %). Kuinka usein olisit valmis antamaan apua tai opastusta läheiselle tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? Viikoittain Kuukausittain Muutaman kerran vuodessa Päivittäin En koskaan 0 5 10 15 20 25 30 35 Kuva 9 Kuinka usein olisi halukas auttamaan tietotekniikkaan liittyvissä asioissa, prosentteina vastaajista. Myös avun antamisen osalta kysyttiin, kuinka usein esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä oltiin valmiita antamaan apua. 38 % voisi auttaa viikoittain. 21 % 11

haluaisi antaa apua päivittäin ja 20 % kuukausittain. Muutaman kerran vuodessa apua haluaisi antaa 11 % ja 10 % ei koskaan. Tähänkään kysymykseen eivät vastanneet ne 10 prosenttia kaikista vastaajista, jotka jo aiemmin ilmoittivat, että eivät halunneet auttaa iäkästä läheistä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. Kuinka usein olisit valmis antamaan apua läheiselle esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä? Viikoittain Päivittäin Kuukausittain Muutaman kerran vuodessa En koskaan 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Kuva 10 Kuinka usein olisi valmis antamaan apua esim. voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä, prosentteina vastaajista. Hälytysten vastaanotto Ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen liikkumisen turvaksi on olemassa turvapuhelimia ja paikannuslaitteita, joiden hälytykset eli avunpyynnöt voidaan ohjata omaisille. 44 % vastaajista voisi ehkä haluta ottaa vastaan hälytyksiä iäkkäältä läheiseltä. 38 % haluaisi ottaa hälytyksiä vastaan, ja 18 % ei haluaisi ottaa hälytyksiä vastaan ollenkaan. Tästä puuttuvat jälleen ne, jotka vastasivat aikaisemmin, etteivät halua auttaa. Haluaisitko ottaa vastaan hälytyksiä iäkkäältä läheiseltä? Ehkä Kyllä En 0 10 20 30 40 50 Kuva 11 Halukkuus ottaa hälytyksiä vastaan, prosentteina vastaajista 12

Avun vastaanottamisesta Kyselyssä selvitettiin myös avoimella kysymyksellä vastaajien ajatuksia ja kokemuksia. Miksi haluaisit tai et haluaisi vastaanottaa apua läheisiltä? Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joilta voisit saada apua? Kerro kokemuksistasi ja ajatuksistasi! Avoimessa kysymyksessä monet kertoivat, että saavat apua lapsiltaan tai muilta läheisiltä, etenkin tietotekniikkaan liittyen. Minulla on kaksi lasta, joiden kanssa olen päivittäin yhteydessä joilta saan myös atk;n käyttöön liittyvissä asioissa. Naapuri on auttanut. Lapset auttavat tietotekniikassa, jos on tarvis. Haluan ja saan apua tutuilta läheisiltä ihmisiltäni kuten lapsilta, lapsenlapselta sekä miniältä. Lisää elämänhallinnan kokemusta ja yhteyden tunnetta. Mukava kun saa vieraita vähän asian ohesta ;) Lähiomaiset antavat apua, vaikkakin välillä hieman ei niin mielellään. Yli joka kymmenes vastaaja (13 %) kuitenkin sanoi, ettei lähipiiristä löydy auttajia. Joko läheisiä ei ollut tai he asuivat liian kaukana tai eivät halunneet tai voineet auttaa. Läheisiäni ei asu samalla paikkakunnalla kuin minä asun, he asuvat joko 150 km:n päässä tai toisessa maassa. Kahdeksan prosenttia avoimeen kysymykseen vastanneista mainitsi, ettei halunnut olla vaivaksi tai häiritä läheisiä, vaikka apua olisivatkin tarvinneet. En haluaisi olla riippakivi kenellekään, en lapselle enkä varsinkaan ystävälle. Pieniä palveluita lapsilta, jatkuvalla avulla en halua heitä rasittaa. Moni ei myöskään vielä tarvinnut apua tietotekniikan kanssa. Kysely toteutettiin verkkokyselynä, joten vastaajat edustavat valikoitunututta joukkoa, jotka jo käyttävät internetiä. 13

Jos syntyy tarve saada apua niin lähellä olevan henkilön antama apu on mieluisin. Nyt ei ole vielä tarvetta pyytää. Onneksi en ole tarvinnut apua, mutta lapsilta sitä tarvittaessa odotan sekä kunnallisilta auttajilta. Muutamassa vastauksessa nousi esille vastavuoroisuus. Jos itse saa apua tietotekniikkaan, voi toista auttaa esimerkiksi toimimalla lapsenvahtina tai muissa asioissa, jotka tuntee osaavansa. Kokemusta on tietokoneiden käyttöongelmista. Hyvä ystävä on onneksi ammattilainen ja valmis auttamaan. Voin puolestani auttaa häntä asioissa, jotka ovat hänelle outoja, kuten rakentamisen suunnittelu ja rakentaminen. Arvostamme toistemme taitoja. Ystävyys on tärkeä osa yhteistyössä ja on ajan mittaan vain syventynyt. Lähipiiriini kuulu siskot ja lapseni, joiden kanssa avut toimivat kumpaankin suuntaan. Joku oli myös sopinut ystävänsä kanssa päivittäisestä tekstiviestistä klo 12 mennessä. Jos siihen mennessä ei tule viestiä, ottaa ystävä yhteyttä lähimpään omaiseen, jolla on avain vastaajan kotiin. Avun antamisesta Myös ajatuksia avun antamisesta selvitettiin avoimella kysymyksellä. Miksi haluaisit tai et haluaisi auttaa läheistä? Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joita voisit auttaa? Kerro kokemuksistasi ja ajatuksistasi! Usealla vastaajalla oli kokemusta läheisen auttamisesta tietotekniikan kanssa. Joukosta löytyi myös muutamia, jotka toimivat vapaaehtoisina vertaisohjaajina. Autan iäkästä puolisoani tietotekniikkaan ja puhelimeen liittyvissä ja tarpeen mukaan muissakin asioissa. Tietokoneen käytössä puoliso tarvitsee apua. Ystävissä on monia sellaisia, jotka eivät kovin hyvin hallitse tietokoneen käyttöä. Olen toiminut myös "valtakunnallisena" neuvonantajana eläkeläisten verkkosivujen parissa. 14

Olemme vetäneet senioreille "läppäriklinikkaa" kerran viikossa, Se on vertaisapupaikka, jossa meitä on neljä vapaaehtoista. Monella oli intoa auttaa, mutta he olivat epävarmoja taidoistaan. En osaa itsekään. Taitoni ovat vähäiset. Sen tietenkin neuvon mielelläni, mitä osaan. En voi auttaa tietotekniikassa. Olen sen verran tumpelo, että pelkäisin vain sekoittavani asiat, pahimmassa tapauksessa jopa huonontavani tilannetta Ei ole halusta vaan tiedosta kiinni. Osalla vastaajista ei ollut läheisiä, joita he olisivat voineet auttaa. Muutama ei myöskään kokenut jaksavansa auttaa muita. Joillekin välimatka oli este avun antamiselle. Syyksi avun antamiselle kerrottiin hyvä mieli ja toiminta. Apua antaessaan myöskin saa. Syntyy sosiaalista vuorovaikutusta. Samalla saa toimintaa itselle ja läheiselle. Pohdintaa Tämän kyselyn tuloksia lukiessa on hyvä muistaa, että vastaajajoukko on valikoitunutta, sillä kyselyyn vastattiin sähköisesti netissä. Henkilöt, jotka eivät käytä nettiä, jäävät siis otoksen ulkopuolelle. Tulokset todennäköisesti antavat liian pienen kuvan avuntarpeesta juuri ne, jotka eivät nettiä käytä tarvitsisivat opastusta ja apua teknologian käyttöön. Toisaalta aikaisemmissa tutkimuksissamme on havaittu, että ne, jotka eivät käytä nettiä, eivät ole kovin kiinnostuneita opastuksestakaan. Halu oppia lisää ja ottaa vastaan opastusta kasvaa, kun laitteet tulevat tutuiksi. (Nordlund, Stenberg, Lempola, 2014) Usein vaikuttaa siltä, että ikäihmisille suunnattujen tuotteiden suunnittelussa oletetaan, että omaiset osallistuvat laitteiden käyttöön ja toimivat laitteen edellyttämän palvelun tarjoajana. Halusimme tällä kyselyllä selvittää, missä määrin läheisillä on halua antaa apua arkea helpottavan teknologiaan liittyvissä asioissa. Kyselymme mukaan halukkuutta auttaa löytyi melko hyvin. Kuitenkin monien tuotteiden, kuten paikantavien laitteiden ja lääkemuistuttimien käyttö voi edellyttää melko 15

intensiivistäkin osallistumista läheiseltä. Esimerkiksi akkujen lataaminen tai hälytysten vastaanotto on jatkuvaa, eikä muutama kerta kuukaudessa tai vuodessa ole riittävästi. Omaisten auttamishalukkuutta pitäisikin tutkia ennen kuin suunnitellaan valmiita palvelukonsepteja, jotka nojaavat läheisten mukana oloon. Kyselyllä oli myös tarkoitus herätellä vastaajia miettimään tulevaisuutta. Vaikka apua ei juuri nyt tarvitsekaan, tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Jos avuntarve ei ollut ajankohtainen, kysymyksissä pyydettiin miettimään tilannetta tulevaisuudessa, jolloin apua saattaisi tarvita. 10 prosenttia vastaajista ilmoitti ensimmäisessä kysymyksessä, että ei haluaisi ottaa apua vastaan. Ehkä yhtenä osatekijänä siihen, että apua ei halua, on yksinpärjäämisen kulttuuri? Kuten avoimissa vastauksissakin moni kertoi, on melko yleistä, että läheisiä ei haluta vaivata liikaa. Kaiken kaikkiaan vastaajat olivat melko valmiita auttamaan läheisiään, mutta epäilivät omia taitojaan. Varsinkin teknologian kanssa edellytetään erityistä osaamista. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että laitteiden kehittyessä osaamista pitäisi pystyä päivittämään. Lähteet Nordlund, Marika; Stenberg, Lea ja Lempola, Hanna-Mari. 2014. KÄKÄTE-projekti ja LähiVerkko-projekti. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. 16

Liite: Kyselyn kysymykset Kysely teknologiasta ja läheisten avusta Tämä kysely on KÄKÄTE-projektin laatima. Kyselyyn voi vastata myös sähköisesti projektin verkkosivustolla www.ikateknologia.fi > Vastaa kyselyihin. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton ja Vanhustyön keskusliiton yhteinen KÄKÄTEprojekti (Käyttäjälle kätevä teknologia -projekti) käynnistyi tammikuussa 2010. Viisivuotisen RAY-rahoitteisen projektin tavoitteena on teknologian keinoin tukea ikäihmisten hyvää arkea ja kotona asumista sekä helpottaa ikäihmisten parissa työskentelevien työtä. Tällä kyselyllä halutaan selvittää iäkkäiden halukkuutta ottaa apua vastaan läheisiltään sekä läheisten halukkuutta auttaa iäkkäitä teknologiaan liittyvissä asioissa. Kyselyyn voi vastata avun vastaanottajan, avun antajan tai vaikka molemmissa rooleissa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi, jos on itse saanut apua lapseltaan ja itse opastaa omaa puolisoaan. Jos kysymyksessä esitetty tilanne ei ole ajankohtainen, voit vastata sen perusteella, miten uskoisit tarpeen syntyessä ajattelevasi. Kerrothan mielipiteistäsi ja kokemuksistasi! 1. Haluaisitko ottaa vastaan apua omaiselta tai läheiseltä arkea helpottavaan teknologiaan liittyvissä asioissa? kyllä en, miksi? en osaa sanoa Huom! Jos vastasit en, siirry suoraan kysymykseen 7. 2. Keneltä haluaisit saada apua? Voit valita useita vaihtoehtoja. puolisolta sisarukselta lapselta tai lapsenlapselta muulta sukulaiselta ystävältä naapurilta joltakulta muulta, keneltä?

3. Apua saattaa tarvita esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen hankkimiseen, asennukseen ja käytön oppimiseen sekä laitteiden tai internetin käyttöön. Kuinka usein olisit valmis ottamaan vastaan apua tai opastusta läheiseltä tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? Jos et tarvitse apua juuri nyt, kuinka paljon uskoisit haluavasi läheisten apua tarpeen syntyessä? en koskaan muutaman kerran vuodessa kuukausittain viikoittain päivittäin 4. Kuinka usein olisit valmis ottamaan vastaan apua läheiseltä esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä? Jos et tarvitse apua juuri nyt, kuinka paljon uskoisit haluavasi läheisten apua tarpeen syntyessä? en koskaan muutaman kerran vuodessa kuukausittain viikoittain päivittäin 5. Ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen liikkumisen turvaksi on olemassa turvapuhelimia ja paikannuslaitteita, joissa hälytykset eli avunpyynnöt voidaan ohjata läheisille. Haluaisitko, että hälytykset ohjautuisivat läheisillesi? kyllä en ehkä 6. Miksi haluaisit tai et haluaisi vastaanottaa apua läheisiltä? Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joilta voisit saada apua? Kerro kokemuksistasi ja ajatuksistasi!

7. Haluaisitko auttaa iäkästä läheistä tai omaista tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? kyllä en, miksi? en osaa sanoa Huom! Jos vastasit en, siirry suoraan kysymykseen 14. 8. Kenelle haluaisit antaa apua? vanhemmalle isovanhemmalle puolisolle sisarukselle muulle sukulaiselle ystävälle jollekulle muulle, kenelle? 9. Miten mieluiten antaisit apua omaiselle tai läheiselle? Voit valita useita vaihtoehtoja. paikan päällä puhelimitse internetin välityksellä millä tavalla tahansa 10. Apua saattaa tarvita esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen hankkimiseen, asennukseen ja käytön oppimiseen sekä laitteiden tai internetin käyttöön. Kuinka usein olisit valmis antamaan apua tai opastusta läheiselle tietotekniikkaan liittyvissä asioissa? en koskaan muutaman kerran vuodessa kuukausittain viikoittain päivittäin 11. Kuinka usein olisit valmis antamaan apua läheiselle esimerkiksi voinnin seurantaan tai lääkkeiden ottoon puhelimen tai internetin välityksellä? En koskaan muutaman kerran vuodessa kuukausittain

viikoittain päivittäin 12. Ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen liikkumisen turvaksi on olemassa turvapuhelimia ja paikannuslaitteita, joiden hälytykset eli avunpyynnöt voidaan ohjata omaisille. Haluaisitko ottaa vastaan hälytyksiä iäkkäältä läheiseltä? kyllä en ehkä 13. Miksi haluaisit tai et haluaisi auttaa läheistä? Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joita voisit auttaa? Kerro kokemuksistasi ja ajatuksistasi! 14. Olen nainen mies 15. Ikäni on vuotta. 16. Asuinpaikkani pääkaupunkiseutu kaupunki taajama maaseutu