Suomen Sotaveteraaniliitto ry VUODEN 2009 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleiskatsaus toimintaan ja sen edellytyksiin Vuosi 2009 oli liiton 52. toimintavuosi. Liitto on pitänyt yllä vireää toimintaa noudattaen valtuuston vahvistamaa toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Turussa 28.5.2008 pidetyssä liittokokouksessa hyväksyttiin liiton tulevaisuussuunnitelmaan tarkennus sekä liiton uudet säännöt. Sotaveteraaniliitto ja sen jäsenyhdistykset ovat tehneet työtä veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä kotona selviytymisen edistämiseksi. Varainhankinnalla sekä muilla tuloilla on tuettu heitä tukemaan arkipäivän selviytymisessä. Neuvonta- ja ohjaustoimintaa on kehitetty. Vuonna 2004 aloitettua sosiaalineuvojatoimintaa on jatkettu. Vuoden lopussa vapaaehtoinen sosiaalineuvoja työskenteli 19 sotaveteraanipiirissä. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Suur-Savon Sotaveteraanipiirien alueilla on kaikissa yhdistyksissä nimetty sosiaaliasiamies. Helsingissä, Itä-Pasilassa sijaitsevissa veteraani- ja perinnejärjestöjen tiloissa toimivat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten Liitto, Kaatuneitten Omaisten Liitto, Tammenlehvän Perinneliitto, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, Veteraanivastuu, Mannerheim-ristin ritarien säätiö sekä Helsingin Rintamanaisten yhdistys ja Rintamaveteraaniliiton Helsingin piiriyhdistys. Veteraanijärjestöjen yhteistyötä on jatkettu Suomen veteraaniliittojen valtuuskunnassa (Veva) ja Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa (Rine), Veteraanivastuu ry:ssä ja sen hengellisen työn toimikunnassa, kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisessa päätoimikunnassa sekä Tammenlehvän Perinneliitossa. Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten Liitto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto ovat jatkaneet vuonna 2006 perustetussa Veteraanivastuun hallinnoimaa yhteistä Sotiemme Veteraanit keräystä. Vuonna 2009 keräystulos oli 3 022 797 euroa, josta keräyspiirien osuus oli 2 117 891 euroa ja keskuspaikan varainhankinta 904 906 euroa. Varat on käytetty keräysluvan mukaisesti veteraanien kotona selviytymisen tukemiseen joko taloudellisena tukena tai järjestämällä heille kodinhoidollisia sekä kuntoutus- tai virkistyspalveluja. 1
2. Toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion toteutuminen Sotaveteraaniliiton talous on pysynyt vakaana. Varoja on käytetty talousarvion ja toimintasuunnitelman mukaisesti. Seuraavat luvut kuvaavat liiton talouden kehitystä vuosina 2008 2009. Liitto sai RAY:ltä yleisavustusta 334 000 euroa ja Ruotsin Sotaveteraanipiiri 25 000 euroa. Liitolla ei ole pankkivelkaa. Lisätään taulukko. 3. Liiton johto ja toimihenkilöt Valtuuston ja liiton puheenjohtajana toimi Aarno Strömmer ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana Pentti Laamanen ja toisena varapuheenjohtajana Väinö Vilponiemi. Hallituksen puheenjohtaja toimi Finn-Göran Wennström. Varapuheenjohtajat olivat Olavi Eronen ja Seppo Yli-Norppa. Hallituksen jäseninä olivat Olavi Eronen (varalla Matti Viitanen), Heikki Talvela (varalla Eeri Hyrkkö), Vuokko Hurme (kuoli 28.12.2009) varalla Kyllikki Falben, Erkki Heikkinen (varalla Ahti Sirkiä), Erkki Hokkanen (varalla Riitta Huittinen), Seppo Yli-Norppa (varalla Esa Haarala). Hallituksen kokouksia oli kahdeksan. Liiton neuvottelukunta kokoontui kahdesti, puheenjohtajanaan Ossi Sunell, varapuheenjohtajina Irmeli Lemberg ja Veikko Löyttyniemi. Liiton tilintarkastajina toimivat KHT, JHTT Reijo Peltola ja varatuomari Antti Pihlajamäki. Varatilintarkastajina olivat KHT Pertti Hiltunen ja ekonomi, HTM Kaarlo Hirvikoski. Hallituksen valitsemana valvontatilintarkastajana toimi ekonomi, HTM Toivo Tuomikorpi. Tositetarkastajina toimivat Seppo Yli-Norppa ja Pentti Korpimies. Hallituksen asettaman viestintätoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Erkki Heikkinen, sosiaalija terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtajana Erkki Hokkanen, hengellisen toimikunnan puheenjohtajana Pentti Tapio, ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtajana Juhani Penttilä sekä Sotaveteraani-Krigsveteran toimitusneuvoston puheenjohtajana Finn-Göran Wennström. Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista koostuva hallinnon rakennetyöryhmä ja kuntatyöryhmä ovat työskennelleet niin ikään Finn-Göran Wennströmin johdolla. Toiminnanjohtajana toimi Markku Seppä sijaisenaan sosiaalisihteeri Anni Grundström. Liiton toimistossa työskenteli heidän lisäkseen myyntivastaava Helena Hornborg, jäsenrekisterin vastaava Riina Lillfors ja sihteeri Marja Riukka. Liiton kunniapuheenjohtajana on yli-insinööri Gunnar Laatio Helsingistä. Liiton kunniapuheenjohtaja Aarno Lampi kuoli 23.4.2009 kotonaan Espoossa. Liiton kunniajäsenet ovat Antti Malmberg Raisiosta ja Holger Strandberg Vaasasta. 2
5. Jäsenistö Vuoden 2009 päättyessä liittoon kuului 22 sotaveteraanipiiriä ja 396 sotaveteraaniyhdistystä. Jäsenyhdistyksiin kuului varsinaisia jäseniä vuoden alussa 38 279 ja vuoden lopussa 34 769. Puoliso- ja leskijäseniä oli vuoden lopussa 12 176. Lisäystä edelliseen vuoteen oli 2 241. Kannattajajäseniä oli vuoden alussa 26 642 ja vuoden lopussa 27 108, lisäystä 466 henkilöä. Kelan tilastojen mukaan rintamalisän saajia oli vuoden alussa 67 482 ja vuoden lopussa 59 359. 6. Veteraanietuudet Suomen veteraaniliittojen valtuuskunta jätti rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnalle yksimielisen ehdotuksen valtion vuoden 2010 talousarviota varten. Ehdotuksessa korostuivat kuntoutuksen saaminen jokaiselle veteraanille vuosittaiseksi heidän omia tarpeitaan vastaavasti sekä muut kiireelliset käytännön toimet veteraanin arkipäivän selviytymisen tukemiseksi. Kuntoutusmääräraha oli vuonna 2009 yhteensä 38,1 miljoonaa euroa. Tämä todettiin kunnilta koottujen tietojen perusteella riittämättömäksi vuosittaisen kuntoutuksen toteutumiseen. Veteraanilisä, joka on 50 euroa, hyväksyttiin valtion talousarvioon. Sen maksaminen ylimääräistä rintamalisää ja korotettua tai ylintä hoitotukea saaville aloitetaan 1.9.2010. Liittojen yksimielisenä esityksenä veteraanilisän suuruudeksi oli 200 euroa. Liitto on seurannut etuustavoitteiden toteutumista sekä tehnyt niihin tarpeellisia muutosehdotuksia pitämällä tiivistä yhteyttä kansanedustajiin, ministeriöihin ja Valtiokonttoriin. Suomen Sotaveteraaniliitto yhdessä Rintamaveteraaniliiton ja Rintamanaisten liiton kanssa on jättänyt etuustavoitteet vuoteen 2015 saakka valtion talousarviossa huomioon otettaviksi. 7. Varsinainen järjestötoiminta Liiton valtuusto kokoontui kevätkokoukseen 7. toukokuuta. Valtuusto vahvisti liiton vuoden 2008 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tileistä ja hallinnosta. Syyskokouksessa 4.11 valtuusto hyväksyi liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion 1.1.2010 alkaneelle toimintakaudelle. Sotaveteraaniviikkoa vietettiin 43. kerran. Avaustilaisuus oli 8.3. Joensuussa ja päätöstilaisuus Liedossa 15.3. Viikon tilaisuuksissa tuotiin korostetusti esiin talvisodan merkitys sekä sotaveteraanien ajankohtaiset tarpeet. Piirien toiminnanjohtajat kokoontuivat neuvottelupäiville 16.1. ja sosiaalineuvojien neuvottelupäivät pidettiin 22. 23.9. Valtuusto, hallitus, piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat kokoontuivat neuvottelupäiville Riihimäelle 16. 17.9. Liiton edustajat ovat osallistuneet piirien neuvottelupäiville, piirien ja yhdistysten tilaisuuksiin sekä sosiaalineuvojien koulutuspäiville. 3
Sotaveteraanien alueellinen hengellinen työ on jatkunut vireänä. Vuoden 2009 alussa Veteraanivastuu ry:ssä käynnistyi veteraanijärjestöjen yhteinen hengellinen toiminta. Hengellisen työvaliokunnan koordinoimat seutukunnalliset kirkkopäivät järjestettiin 17 paikkakunnalla, joista yksi oli Ruotsissa, Västeråsissa. Veteraanivastuu korvasi kirkkopäivistä aiheutuneita kuluja ja yhteismatkojen kustannuksia. Hengellisen työn virikepäivät järjestettiin Lahdessa, Siikaniemen seurakuntakeskuksessa 21. 22.4. Liiton kisatoiminta jatkui vilkkaana. Sotaveteraaniliiton mestaruuskilpailuja järjestettiin seuraavasti: Hiihtomestaruuskilpailut Kajaanissa 7.3. Pilkkimestaruuskilpailut Mikkelissä 18.3. Ilma-aseammunnan kisat kotirataotteluna Keski-Suomessa 19. 26.4 Lentopallomestaruuskilpailut Salossa 26.5 Golfturnaus 10.8. Hyvinkäällä Shakkiturnaus Turussa 11.11. Shakin ystävyysottelu Sotaveteraaniliiton ja eduskunnan joukkueen välillä käytiin 2.6. eduskunnassa. Shakkiturnaus sekä pilkkimestaruuskisat järjestettiin liiton organisoimana 2009 viimeisen kerran. Sotaveteraani-Krigsveteranen lehteä julkaistiin kuusi numeroa. Lehden kokonaissivumäärä oli 352. Lehden ilmoitusmyynnissä ylitettiin tavoitteet. Lehdessä käsiteltiin veteraanietuuksia, viime sotia, sotaveteraaniyhteisöjen toimintaa, sotakirjallisuutta, veteraaniperinteen vaalimista sekä yhdistysten järjestämiä tapahtumia. Lehti on luettavissa internetissä. Intranetin käyttöönotto mahdollisti piiritiedotteiden välittämisen sen kautta. Piiritiedotteita toimitettiin 21 kappaletta. Sotaveteraaniyhdistyksille lähetettiin seitsemän tiedotetta. Liitto järjesti sotaveteraanien leskille ja omaishoitajina toimiville puolisoille kuusi virkistys- ja kuntoviikkoa. Yhteensä viikoille osallistui 176 henkilöä. Leskeytyneille veteraanimiehille järjestettiin liiton, kirkkohallituksen ja Lahden seurakunnan kanssa tukiviikko 27. 30.4. Lahden seurakuntakeskuksessa. Viikolle osallistu 16 veteraania. Liitto vastasi viikon kustannuksista. Sotaveteraaniliiton ja Naisjärjestön yhteistyötä on jatkettu. Liitto luovutti Naisjärjestölle 30 000 euroa käytettäväksi vähävaraisten sotaveteraanien leskien ja puolisoiden sosiaaliseen tukemiseen sekä 6 000 euroa yleisavustuksena. 8. Siirtolaisveteraanit ja ulkomaalaiset vapaaehtoiset Liitto jatkoi yhteistyötä suomalaisten sotaveteraanien Ruotsissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa toimivien yhteisöjen kanssa. Liitto ylläpiti yhteyksiä viime sotiemme ulkomaalaisten vapaaehtoisten 4
yhteisöjen kanssa ja toimi erityisesti virolaisten, inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien hyväksi Suomessa, Virossa, Ruotsissa sekä entisen Neuvostoliiton alueella. Yhteistyötä tehtiin Ruotsin Suomen vapaaehtoisten perinneyhdistyksen sekä Suomessa ja Virossa toimivan Suomenpoikien perinneyhdistyksen kanssa. Liitto järjesti yhdessä Suomen Sotaveteraanien Viron yhdistyksen kanssa yhteisseminaarin, joka pidettiin 12. 13.10 Tuusulassa. 9. Kotimainen yhteistyö Liiton edustajat pitivät yhteyttä puolustusvoimiin, ministeriöihin, kirkkohallitukseen, Kelaan, Valtiokonttoriin sekä liiton työtä tukeviin kansalaisyhteisöihin. Liitto osallistui Suomen veteraaniliittojen valtuuskunnan työhön hoitaen vuorollaan puheenjohtajuuden ja siihen liittyvät tehtävät. Liitolla oli vahvat yhteydet Suomen Sotaveteraaniliiton Naisjärjestöön, Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiöön, Kaatuneitten Omaisten Liittoon, Sotilaspoikien Perinneliittoon, Suomen Rauhanturvaajaliittoon, Suomen Lottaperinneliittoon, maanpuolustusjärjestöihin sekä Lions- ja rotaryjärjestöihin. Merkittäviä taloudellisia tukijoita veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä avustamisessa olivat Kaatuneiden muistosäätiö, Lotta Svärd Säätiö, Sotavahinkosäätiö sekä Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun säätiö. Taloudellista tukea sai 680 henkilöä, avustuksen määrä oli yhteensä 290 00 euroa. Veteraanivastuu ry:n hallituksen puheenjohtajana toimi Aarno Strömmer. Liitto osallistui Sotiemme Veteraanit keräykseen ja niiden järjestelyihin. Tammenlehvän Perinneliiton hallituksen veteraanijärjestöjen edustajana oli Aarno Strömmer. Liitto osallistui rajantakaisten sotavainajien muiston vaalimistyöhön. Liiton edustajana Sotavainajien Muiston vaalimisyhdistyksen hallituksessa oli Finn-Göran Wennström. Lisäksi tehtiin yhteistyötä muiden valtakunnallisten liittojen ja järjestöjen kanssa, joilla on tavoitteena ikäihmisten hyvinvointi ja arkipäivässä selviytyminen. Näistä mainittakoon mm. Vanhustyön Keskusliitto jonka toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen toimi sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveystoimikunnan jäsenenä. Vanhustyön Keskusliiton korjausneuvojat ovat opastaneet ja alulle saattaneet avustushakemuksia veteraanien ja heidän leskiensä asuinolojen parantamiseksi. 10. Kansainvälinen yhteistyö Liitto ylläpiti kansainvälisiä yhteyksiä jäsenenä Maailman Veteraanijärjestöön (World Veterans Federatio). Liiton edustajana järjestön kokoukseen Kööpenhaminassa lokakuussa osallistuivat Aarno Strömmer ja Finn-Göran Wennström. 5
11. Huomionosoitukset ja palkitsemiset Sotaveteraaniliiton hallitus myönsi vuoden 2009 aikana kultaisia ansioristejä yhteensä 107 kappaletta. Sotaveteraanien ansioristejä myönnettiin 292 kappaletta sekä Sotaveteraaniliiton ansiomitaleja yhteensä 132 kappaletta. Itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentti myönsi Sotaveteraaniliiton esityksestä 174 kunniamerkkiä sotaveteraaneille tai sotaveteraanityössä ansioituneille. Kaatuneiden muistosäätiön veteraanipalkinto myönnettiin kolmelle henkilölle. He olivat Otto Malkki Varkaudesta, Kalevi Rönnqvist Hyvinkäältä ja Juhani Martin Jyväskylästä. Sotainvalidien Veljesliiton Adolf Ehrnroothin rahaston tunnustuspalkinto myönnettiin kesäkuussa ja sen saivat Antti Kangaskesti Joroisista ja Pertti Kortesniemi Seinäjoelta. 12. Tiivistelmä toiminnasta ja tulevaisuudennäkymät Suomen Sotaveteraaniliitto on toiminut sotaveteraanipiirien ja yhdistysten kanssa yhteistyössä veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä etuustavoitteiden parantamiseksi ja kotona selviytymiseen liittyvien tukitoimien aikaansaamiseksi. Liitolla on toimelias kannattajajäsenten verkosto. Liitto kantaa huolta veteraanien yleisestä terveyden- ja sosiaalihuollon kehityksestä. Hoiva- ja palvelutarpeet kasvavat veteraaniväen ikääntyessä ja kotona selviytyminen vaikeutuu avusta ja tuesta huolimatta. Tarvitaan yhteistyötä valtiovallan ja kaikkien asiaan vaikuttavien yhteistyötahojen kanssa, jotta pystyttäisiin turvaamaan heille inhimillinen ja turvallinen elämänehtoo. Tähän työhön tarvitaan yhteiskunnan etuuksien lisäämistä, mutta myös yksityisten kansalaisten ja heidän yhteisöjensä taloudellista tukea. 13. Kiitokset Suomen Sotaveteraaniliiton hallitus esittää kiitokset kaikille, jotka asiantuntemuksellaan tai taloudellisesti ovat olleet tukemassa liiton työtä päättyneen toimintavuoden aikana. Helsingissä 6.4.2010 Hallitus 6