UUDEN OPISKELIJAN OPAS 2017 2018 Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelma Ryhmä TXO17S1
Tervetuloa opiskelemaan Energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi! Olet tehnyt hyvän valinnan. Energia-ja ympäristötekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. Tähän oppaaseen on koottu tiivistetysti aloittavalle opiskelijalle tärkeää asiaa opinnoista, järjestelmistä ja tukipalveluista. Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmassa aloittaa nyt elokuussa 2017 noin 80 uuttaa opiskelijaa. Ryhmä koostuu yhteisvalinnan kautta valituista opiskelijoita sekä avoimen väylän opiskelijoista. Sinun saapumisryhmäsi tunnus on TXO17S1, ja opinnot toteutetaan Myyrmäen yksikössä Vantaalla. Ryhmä TXO16S1 jakautuu kolmen ensimmäisen lukukauden ajan (1,5 vuotta) A- ja B-ryhmiin sekä niin sanottuihin pienryhmiin. Puolentoista vuoden jälkeen aloitat pääaineopinnot, jolloin ryhmät muodostuvat näiden mukaisesti. Vanhemmista vuosikursseista TXO16S1 sekä TXO15S1 suorittavat vielä opintojaan Myyrmäen kampuksella. Ryhmän TXO15S1 opetussuunnitelma (OPS) on hieman erilainen kuin nyt aloittavan TXO17S1 ryhmän. OPINTOJEN SISÄLTÖ JA PÄÄAINEET Insinööritutkinnon (AMK) kokonaislaajuus on 240 opintopistettä, mikä vastaa 4 vuoden kokopäiväistä opiskelua. Suoritettavien opintojen laajuuteen ja opiskeluaikaan vaikuttavat opiskelijan mahdolliset aikaisemmat korkeakoulutasoiset opinnot ja/tai osaaminen. Aikaisemmista opinnoista voi saada hyväksilukuja, jotka kirjataan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (HOPS). Energia -ja ympäristötekniikan TXO16S1 -ryhmän opintojen rakenne (yht. 240 op): Kaikille yhteiset opinnot 90 op Pääaineen pakolliset opinnot 60 op Innovaatioprojekti 10 op Toisen kotimaisen kielen (suomi tai ruotsi) opinnot 5 op Vapaasti valittavat opinnot ja/tai sivuaineopinnot 0-30 op Harjoittelu 30 op Opinnäytetyö 15 op Kolmen ensimmäinen lukukauden opinnot koostuvat kaikille yhteisistä perusopinnoista ja yhteisistä ammattiopinnoista, jotka luovat perustan pääaineen mukaisten ammattiaineiden opiskelulle. Yhteiset opinnot sisältävät muun muassa matematiikkaa, fysiikkaa, energia- ja ympäristötekniikan perusteet, ammattiaineita ja kieliopintoja. 1. vuoden aikana tutustutaan myös tuleviin pääainevaihtoehtoihin. Yhteiset opinnot ovat kaikille pakollisia. Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmassa on kolme pääainetta: Energiantuotantomenetelmät ja Ympäristötekniikka Energiantuotantomenetelmien pääaine lähestyy energiatekniikkaa energiantuotannon näkökulmasta. Tässä pääaineessa korostuu vahvasti voimalaitoksiin ja niiden tekniikkaan liittyvät aiheet. Se sisältää voimalaitoksessa tapahtuvien prosessien käsittelyn ja hallinnan, sekä siellä käytettävien laitteiden suunnitteluun liittyvät asiat. Ympäristötekniikka vaikuttaa kaikkien pääaineen opintojen taustalla, koska se on nykyään oleellinen osa voimalaitoksien toimintaa. Ympäristötekniikan suuntautuminen tarjoaa tiedot ympäristötekniikasta ja ympäristöasioiden hallinnasta. Opinnoissa erikoistutaan etenkin vesivarantotekniikoihin sekä resurssitehokkuuteen. Pääaine tarjoaa valmistuneelle ympäristötekniikan insinöörille valmiudet huolehtia yrityksen tai yhteisön ympäristöasioista laaja-alaisesti sekä työskennellä monipuolisesti projektiympäristössä. 2
Virallinen pääainevalinta tehdään toisen lukuvuoden alussa ennen joulutaukoa. Sinulta tullaan kysymään heti opintojen alussa, esitietolomakkeella, sinulle mieluisempaa pääainevaihtoehtoa tällä hetkellä. Tämä ei kuitenkaan vaikuta mihinkään tuleviin päätöksiin vaan pääset 1. opiskeluvuoden aikana tutustumaan molempiin pääaineisiin ja tekemään sen jälkeen virallisen valinnan pääaineesta. Lisäksi sivuaineopinnoilla pystyt tekemään tutkinnosta omannäköisesi. Valitun pääaineen pakolliset opinnot luetaan 2. ja 3. opiskeluvuotena. Innovaatioprojekti (10 op) tehdään oman pääaineen mukaisesti kolmantena vuonna. Projektikokonaisuus sisältää varsinaisen projektityön lisäksi projektia tukevia opintoja. Työharjoittelut voit tehdä missä tahansa vaiheessa opintoja, mutta suositeltavia ajankohtia ovat kesät sekä 4. opiskeluvuosi. Harjoittelussa (30 op) perehdytään ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännöntyötehtäviin. Tavoitteena on kehittää ammatillista osaamista, tietojen ja taitojen soveltamista työelämässä sekä yleisiä työelämävalmiuksia. Harjoittelun laajuus 30 opintopistettä vastaa 20 työviikkoa. Pääsääntöisesti työharjoittelu suoritetaan kahdessa (15 op + 15 op) tai kolmessa osassa (10 op+10 op +10 op). Vapaasti valittavat opinnot ja/tai sivuaineopinnot voivat koostua oman pääaineen valinnaisista opintokokonaisuuksista, jonkin toisen pääaineen opinnoista, muista Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkintoohjelmien opinnoista, vapaasti valittavista kieliopinnoista tai muiden korkeakoulujen opinnoista. Opinnot syventävät ja täydentävät opiskelijan ammatillista osaamistaan. Opinnäytetyö (15 op) tehdään yleensä viimeisen opiskeluvuoden aikana. Opinnäytetyö on laajahko suunnittelu-, tutkimus- tai selvitystyö ja se tehdään useimmiten teollisuusyrityksen antamasta aiheesta. Opinnäytetyöprosessiin sisältyy työn tekemisen ja sen kirjallisen raportoinnin lisäksi suullinen esitelmä ja kypsyyskokeen hyväksytty suorittaminen. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alaan sekä suomen kielen tai muun koulusivistyskielen hallintaa. Opiskelu sisältää opettajien ohjaamia lähiopetustunteja tai luentoja, laskuharjoitus- ja laboratoriotyötunteja, ryhmissä tai yksilöllisesti tehtäviä harjoitus- ja projektitöitä sekä itsenäisesti suoritettavia kotitehtäviä ja itseopiskelua. Laboratoriotyöt syventävät ja havainnollistavat teoriatunneilla käsiteltyjä asioita. Projektien yhteydessä opitaan yhteistyötaitoja, tiedonhankinnan ja tiedonkäsittelyn taitoja, arviointitaitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja. Opetussuunnitelman löydät sähköisenä versiona Metropolian opinto-oppaasta: http://opinto-opasops.metropolia.fi/index.php/fi/88094/fi/70364 Klikkaamalla opintojakson nimeä avautuu kyseisen opintojakson kuvaus. Energia- ja ympäristötekniikan TO (2017) Lukuvuosi Kurssikoodi Kurssin nimi/moduuli OP 17 18 18 19 19 20 20 21 Orientaatio tekniikan alan opintoihin TX00BQ17 Orientaatio ammattialaan ja opiskeluun 5 5 TX00BQ15 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 1 5 5 TX00BU17 Tekniikan alan englanti ja viestintä 5 5 TX00BQ16 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 2 5 5 TX00BQ18 Johdantoprojekti 5 5 TX00CM96 Kemian perusteet 5 5 Johdatus energia- ja ympäristötekniikkaan TX00BP92 Teollisuus- ja teknologiayrityksen toiminta 5 5 TX00BP91 Tekniikan alan ruotsi 5 5 XX00BZ88 Suomi toisena kielenä (vaihtoehtoinen ruotsille) 5 5 TX00CM98 Matemaattis-luonnontieteelliset perusopinnot 3 5 5 TX00CM99 Energia- ja ympäristötekniikan matemaattiset menetelmät 5 5 TX00CN00 Soveltava projekti 5 5 TX00CN01 Energia- ja ympäristötekniikan perusteet 5 5 Energia- ja ympäristötekniikan yhteinen ammattikokonaisuus TX00CN02 Elinkaarianalyysit 5 5 3
TX00CN16 Virtaustekniikan ja termodynamiikan perusteet 5 5 TX00CN17 Virtaustekniikka ja termodynamiikka 5 5 TX00CN12 Ympäristöhallinta 5 5 TX00CN13 Ilmansuojelu 5 5 TX00CN14 Mittaustekniikka ja mittaustiedon käsittely 5 5 Pääaine (Energiantuotantomenetelmät) Voimalaitostekniikan perusteet TX00CN18 Sähkötekniikka ja sähkökoneet 5 5 TX00CN29 Tietokoneavusteinen suunnittelu 5 5 TX00CN22 Voimalaitoksen energiatekniikka 5 5 TX00CN21 Hitsaustekniikan ja valmistusmenetelmien perusteet 5 5 TX00CN19 Hydrauliikan ja lujuusopin perusteet 5 5 TX00CN20 Putkisto- ja laitossuunnittelu 5 5 Uudet energialähteet ja projekti TX00CN24 Uudet ja vaihtoehtoiset energialähteet 5 5 XX00AC55 Innovaatioprojekti 10 10 Voimalaitostekniikka TX00CN25 Kattilatekniikka 5 5 TX00CN26 Höyry- ja kaasuturbiinit 5 5 TX00CN27 Voimalaitosten termodynamiikka ja lämmönsiirto 5 5 Voimalaitostekniikan syventävät opinnot TX00CN28 Energiatalous 5 5 TX00CN23 Voimalaitosten mittaukset ja kunnonvalvonta 5 5 TX00CN30 Voimalaitokset 5 5 Pääaine (Ympäristötekniikka) Vesi- ja jätehuoltotekniikan syventävät opinnot TX00CN31 Ympäristötekniikan laitteet ja prosessit 5 5 TX00CN32 Vesivarantotekniikka 1 - Vedenkäsittelytekniikat 5 5 TX00CN33 Ympäristökemian jatkokurssi 5 5 TX00CN34 Materiaali- ja energiatehokkuus 5 5 TX00CN35 Vesivarantotekniikka 2 - Kunnallinen vesihuolto 5 5 TX00CN36 Jätehuoltotekniikka 5 5 Resurssitehokas yhteiskunta ja projekti TX00CN37 Koesuunnittelu 5 5 XX00AC55 Innovaatioprojekti 10 10 TX00CN39 Resurssitehokas yhteiskunta - harjoitustyö 5 5 TX00CN40 Vesivarantotekniikka 3 - Vesivarantosysteemit 5 5 TX00CN41 Hajautettu energiantuotanto osana kiertotaloutta 5 5 Ympäristötekniikan ammatilliset erikoistyöt TX00CN38 Tietokoneavusteinen ympäristönsuojelutekniikka 5 5 TX00CN42 Ympäristötekniikan erikoistyö 1 5 5 TX00CN43 Ympäristötekniikan erikoistyö 2 5 5 Harjoittelu TX00BZ90 Harjoittelu 1 10 TX00BZ91 Harjoittelu 2 10 Kesäisin tai 4. vuonna TX00BZ92 Harjoittelu 3 10 Valinnainen opintokokonaisuus 15 15 Vapaasti valittavat opinnot 15 Opinnäytetyö 15 15 4
AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN Mitä AHOT tarkoittaa? Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittaa menettelytapoja, joilla opiskelija voi saada opintosuorituksia opetussuunnitelman tavoitteita vastaavasta osaamisestaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijana voit halutessasi hakea aiemmalle osaamisellesi tunnistamista ja tunnustamista (AHOT), mikäli sinulla on ennen opintoja hankittua opetussuunnitelman tavoitteita vastaavaa osaamista. Aiemmin hankittu osaaminen voidaan siis hyväksyä osaksi tutkintoosi sisältyviä pakollisia, valinnaisia tai vapaasti valittavia opintoja. Osaamisen hankintatavalla tai -ajankohdalla ei ole merkitystä. Olet voinut hankkia osaamisen korkeakouluopinnoissa, muussa koulutuksessa, työelämässä, vapaa-aikana tai harrastuksissa. Opiskelijalla on vastuu osaamisensa osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen menettelytavat Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen voi tapahtua hyväksilukuna tai näyttöperusteisesti. AHOT Hyväksilukeminen Osaamisen näyttäminen Korvaaminen Sisällyttäminen Korvaavat suoritukset: aiemmin hankitut pääsääntöisesti korkeakoulutasoiset opintosuoritukset, jotka korvaavat opetussuunnitelmaan kuuluvia opintoja. Sisällyttäminen osaksi tutkintoa: aiemmin suoritetut opintosuoritukset, joille ei löydy suoraa vastaavuutta opetussuunnitelmasta, esim. oman alan opinnot, joita ei ole opetussuunnitelmassa, toisen alan opinnot tai useimmat opiskelijavaihdossa suoritetut opinnot. Nämä opinnot sisällytetään tutkintoon yleensä vapaasti valittavina opintoina tai joissakin tapauksissa valinnaisina ammattiopintoina. Osaamisen tunnistaminen näytöillä tai muilla osaamisen tunnistamisen menettelytavoilla: sovitaan erikseen AHOT-keskusteluissa tai opintojaksojen opettajien kanssa. Osaaminen voidaan tunnistaa ja tunnustaa kokonaan tai osittain. Osittaisessa menettelytavassa opiskelijan tulee täydentää osaamistaan koulutusohjelman määrittelemällä tavalla, esim. raportilla, esseellä, oppimispäiväkirjalla, käytännön näyttökokeella tai tentillä. Huomioi ennen AHOTin hakemista: Mikäli haet korvaavuutta useasta opintojaksosta tai haet AHOT-menettelyä muun kuin korkeakouluopintojen perusteella, sinun tulee ennen hakemuksen täyttämistä käydä keskustelemassa hakemistasi AHOTeista koulutussuunnittelija Jenni Merjankarin kanssa. Yksittäisten opintojen (esim. vapaasti valittava kieli jne. ) AHOT-hakemukset voit tehdä itsenäisestikin tämän ohjeen mukaisesti. Näyttöperusteisista menettelytavoista tulee aina keskustella tutkinto-ohjelman opintojen ohjauksesta vastaavien kanssa (koulutussuunnittelija, tutkintovastaavat). Pääsääntöisesti näytöt suoritetaan kyseisen aineen opettajalle samaan aikaan, kun kyseinen opintojakso on käynnissä ja opettaja päättää, minkälainen osaamisen osoittaminen kyseisen opintojakson osalta on mahdollinen. Tällöin myös arvio kirjataan kurssiarvioksi ja kyse on ikään kuin kurssin vaihtoehtoisesta suoritustavasta. 5
KELA ei laske hyväksiluettuja opintoja osaksi opintopistekertymääsi opintojen edistymisen seurannassa, jos ne on suoritettu ennen nykyisten opintojen alkua. Tämä kannattaa siis huomioida, mikäli nostat opintotukea. Pohdi, haluatko ylipäätänsä hakea aiemman osaamisen tunnustamista (esim. aikaisemmasta suorituksesta on kulunut paljon aikaa tai tiedot ovat vanhentuneita). Kannattaa myös huomioida, että mikäli saat osan ensimmäisen vuoden opinnoista hyväksiluettua, niin sinun voi olla vaikea löytää riittävästi opintoja lukuvuodeksi 2017 2018 tai lukujärjestyksestäsi saattaa tulla todella repaleinen. Miten AHOTia haetaan? Kaikki hyväksiluvut (korvaavuus, sisällyttäminen) haetaan sähköisen AHOT-järjestelmän kautta. Ohjeet hakemuksen jättämiseen: a. Tutustu opetussuunnitelmaasi ja opintojaksokuvauksiin opinto-oppaassa (http://opinto-opasops.metropolia.fi/) ennen hakemuksen täyttämistä. Suosituksena on, että täytät hakemuksen ennen ahotoitavan opintojakson alkua. Hakemuksesi käsitellään kuukauden sisällä, lukuun ottamatta lomaaikoja. b. Hanki ja skannaa todistukset ym., joiden perusteella haet ahotointeja. Todistukset liitetään aina sähköisesti hakemukseen. Vaikka aiemmat suorituksesi löytyisivätkin joltakin toiselta opiskelijanumerolta winhasta, niin sinun tulee siinäkin tapauksessa skannata aikaisempi opintosuoritusote hakemuksen liitteeksi. c. Kirjaudu OMA-portaaliin ja valitse yläpalkista Työkalut ja Opiskelijan työkalut ja vielä eahot. d. Täytä AHOT-hakemus järjestelmässä huolellisesti: 1. Perustiedot-välilehti: Merkitse mahdollisen ohjauskeskustelun päivämäärä ja kenen kanssa keskustelu on käyty (ks. kohta huomioi ennen hakemuksen täyttämistä). Muihin kohtiin ei tällä välilehdellä tarvitse täyttää mitään. 2. Opinnot-välilehti: Kiinnitä erityistä huomiota siihen, haetko korvaavuutta vai sisällyttämistä (ks. osaamisen tunnistamisen osa-alueet). Korvaavuudet: Poimi vasemmasta reunasta henkilökohtaisesta opintosuunnitelmastasi (HOPS) opintojaksot, joista haet korvaavuutta tai lisää opintojakson tunnus (esim. TX00BQ23), nimi (esim. Orientaatio insinööriopintoihin) ja laajuus (esim. 15 op). Sisällyttäminen: Kirjoita tunnus-kohtaan vapaasti valittaviin, nimi kohtaan suorittamasi opintojakson alkuperäinen nimi ja laajuus kohtaan opintopistemäärä. Mikäli haet useamman kuin yhden opinnon sisällyttämistä, niin käytä tunnus-kohdassa juoksevaa numeroa tekstin perässä (esim. vapaasti valittaviin 1, vapaasti valittaviin 2 jne.). 3. Missä osaaminen on hankittu -välilehti: Täytä välilehdelle tiedot, missä olet osaamisesi hankkinut (yleensä oppilaitoksen nimi ja koulutusohjelma) Liitä hakemukseen kaikissa tapauksissa skannattu todistus tai todistukset aiemmin suoritetuista opinnoista tai osaamisesta. Aiempia opintoja koskevaan hakemukseen liitä opintojaksokuvaukset tai linkki sivulle, josta ne löytyvät. 4. Perustelut opinnoittain -välilehti: Täytä jokaisesta opintojaksosta hyväksiluvun tyyppi (yleensä korkeakouluopinto) ja suorituspaikka (huom! vain yksi per opintojakso). Perustelut-kohtaan voit laittaa esimerkiksi linkin opinto-oppaaseen, josta löytyy kyseisen opintojakson kuvaus. Jos haet sisällyttämistä, niin perustelut-kohtaan kirjoitetaan opintojakson englanninkielinen nimi, mikäli englanninkielistä opintosuoritusotetta ei ole skannattu liitteeksi. 6
Kirjaa oikeaan reunaan Metropolian opintojakson tunnus (jos kyse on sisällyttämisestä, niin tunnus voi olla esim. vapaasti valittaviin 1), nimi suomeksi ja englanniksi (alkuperäinen englanninkielinen nimi on erityisen tärkeä sisällyttämisten osalta) ja laajuus. Näissä kaikissa kohdin pitää olla täytettynä jotakin. Muuten järjestelmä ei päästä sinua etenemään hakemuksessa, kun yrität siirtyä seuraavalle välilehdelle HUOM! Valitse käsittelijäksi koulutussuunnittelija Jenni Merjankari jokaisen opintojakson kohdalla. Mikäli et täytä käsittelijä-kohtaan mitään, hakemus ei lähde järjestelmässä eteenpäin ja hakemuksen käsittely viivästyy. 5. Viimeisellä välilehdellä voit tarkistaa hakemuksesi tiedot ja lähettää hakemuksen. Halutessasi voit tässä vaiheessa myös tallentaa hakemuksen ja täyttää sen myöhemmin valmiiksi. e. Tutkintovastaava tekee lopullisen päätöksen hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Tarvittaessa hän voi vielä lähettää hakemuksen lausunnolle kyseisen aineen opettajalle ennen päätöksen tekemistä. Voit seurata hakemuksesi etenemistä eahot -järjestelmässä. f. Saat sähköpostiisi ilmoituksen, jossa kerrotaan, onko hakemuksesi hyväksytty, hyväksytty osittain, hylätty tai suositellaanko osaamisen näyttämistä. Noudata sähköpostiviestissä olevia ohjeita. g. Opintotoimisto kirjaa hyväksytyt AHOT -päätökset opiskelijan opintorekisteriin OMA -portaaliin. h. Myönnettyjen hyväksilukujen jälkeen suunnittele opintosi suoritettavaksi jääneiden opintojen pohjalta ja opiskelet mahdollisesti myös muiden opiskelijaryhmien mukana. Etenet tällöin oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaisesti. Koulutussuunnittelija auttaa tarvittaessa HOPSin suunnittelussa ja henkilökohtaisen lukujärjestyksen laatimisessa. i. Mikäli olet tyytymätön päätökseen, voit pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti selvitystä tutkintovastaavalta. Selvityspyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin sinulla on ollut tilaisuus saada päätös sekä sen perusteet tietoosi. Mikäli olet tyytymätön selvityspyynnön vastaukseen, voit hakea siihen kirjallisesti oikaisua Metropolian tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut vastauksen tietoosi (ks. OMA: Aineistot/Opiskelijoille: Säännöt ja ohjeistus: Tutkintosääntö). HUOM! Opintosuoritusrekisteriin kirjattuja hyväksyttyjä arvosanoja ei poisteta. 7
Tekniikan alan lukuvuoden 2016 2017 ajoitus 1. periodi 1.8. - 6.8. vk 31 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 7.8. - 13.8. vk 32 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 14.8.- 20.8. vk 33 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko uusien opiskelijoiden perehdytykset 17. 18.8. 21.8. - 27.8. vk 34 1 Lähiopetusviikko 28.8. - 3.9. vk 35 2 Lähiopetusviikko 4.9. - 10.9. vk 36 3 Lähiopetusviikko 11.9. - 17.9. vk 37 4 Lähiopetusviikko 18.9. - 24.9. vk 38 5 Lähiopetusviikko 25.9. - 1.10. vk 39 6 Lähiopetusviikko 2.10. - 8.10. vk 40 7 Lähiopetusviikko 9.10. - 15.10. vk 41 8 Lähiopetusviikko 16.10. - 22.10. vk 42 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 2. periodi 23.10. - 29.10. vk 43 1 Lähiopetusviikko 30.10. - 5.11. vk 44 2 Lähiopetusviikko (la 4.11. pyhäinpäivä) 6.11. - 12.11. vk 45 3 Lähiopetusviikko 13.11. - 19.11. vk 46 4 Lähiopetusviikko 20.11. - 26.11. vk 47 5 Lähiopetusviikko 27.11. - 3.12. vk 48 6 Lähiopetusviikko 4.12. - 10.12. vk 49 7 Lähiopetusviikko (ke 6.12. itsenäisyyspäivä) 11.12.- 17.12. vk 50 8 Lähiopetusviikko 18.12.- 24.12. vk 51 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 25.12.- 31.12. vk 52 Lomaviikko 3. periodi 1.1. - 7.1. vk 1 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko (la 6.1. loppiainen) 8.1. - 14.1. vk 2 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 15.1. - 21.1. vk 3 1 Lähiopetusviikko 22.1. - 28.1. vk 4 2 Lähiopetusviikko 29.1. - 4.2. vk 5 3 Lähiopetusviikko 5.2. - 11.2. vk 6 4 Lähiopetusviikko 12.2. - 18.2. vk 7 5 Lähiopetusviikko 19.2. - 25.2. vk 8 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 26.2. - 4.3. vk 9 6 Lähiopetusviikko 5.3. - 11.3. vk 10 7 Lähiopetusviikko 12.3. - 18.3. vk 11 8 Lähiopetusviikko 4. periodi 19.3. - 25.3. vk 12 1 Lähiopetusviikko 26.3. - 1.4. vk 13 2 Lähiopetusviikko (pe 30.3. pitkäperjantai) 2.4. - 8.4. vk 14 3 Lähiopetusviikko (ma 2.4. 2. pääsiäispäivä) 9.4. - 15.4. vk 15 4 Lähiopetusviikko 16.4. - 22.4. vk 16 5 Lähiopetusviikko 23.4. - 29.4. vk 17 6 Lähiopetusviikko 30.4. - 6.5. vk 18 7 Lähiopetusviikko (ti 1.5. vappu) 7.5. - 13.5. vk 19 8 Lähiopetusviikko (to 10.5. helatorstai) 14.5. - 20.5. vk 20 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 21.5. - 27.5. vk 21 Projekti-, intensiivi- tai itseopiskeluviikko 5. periodi: Kesäperiodi 28.5. - 29.7. vk 22 30 Kesäperiodi 8
METROPOLIAN SÄHKÖISET JÄRJESTELMÄT Kaikki uudet opiskelijat saavat käyttäjätunnuksen ja salasanan Metropolian sähköisiin järjestelmiin. Tunnukset tulee aktivoida ennen käyttöönottoa. Jos haluat aktivoida uuden käyttäjätunnuksesi tai olet unohtanut salasanasi, voit käyttää tunnustautumiseen henkilökohtaisia verkkopankkitunnuksiasi tai mobiilivarmennetta. Tunnuksen käyttöönotto ja aktivointi tapahtuu http://amme.metropolia.fi/aktivoi Lue ensin tietohallinnon wikistä löytyvät ohjeet: https://tietohallinto.metropolia.fi/display/tietohallinto/aktivointi+ja+salasanan+vaihto+pankkitunnusten+tai+mobiil ivarmenteen+avulla ja siirry sen jälkeen tunnistautumiseen. Käyttäjätunnus on henkilökohtainen, ja opiskelija on vastuussa siitä, että omat käyttäjätunnukset ja salasanat ovat vain opiskelijan itsensä tiedossa. Kaikkiin Metropolian verkkopalveluihin pääsee Tuubin (intranet) kautta https://oma.metropolia.fi OMA Metropolian OMA-portaali on kaikkien metropolialaisten yhteinen verkkopalvelu. OMAssa tiedotetaan, jaetaan materiaalia, keskustellaan, palautetaan tehtäviä, annetaan kurssipalautetta jne. OMA-portaali löytyy osoitteesta https://oma.metropolia.fi Yleinen työpöytä Ajankohtainen tiedottaminen OMA-portaalissa ja opintojaksojen työtilat Opintojakson toteutuksen työtila näkyy sinulla OMAn etusivulla Työtilat-listan alla, kun olet ilmoittautunut kurssille ja opettaja on hyväksynyt ilmoittautumisesi. Jos työtila ei näy, niin ota yhteyttä kurssin opettajaan. Opettajat käyttävät työtilaa mm. tiedottamiseen, sähköisen materiaalin jakoon. Seuraa päivittäin! Kun opettaja lisää jotain työtilan sivulle, ilmestyy työtilalistassa työtilan nimen vasempaan laitaan huutomerkki. Kun toteutus on päättynyt, sen sivut siirtyvät Arkistoon, josta ne löytyvät haku- toiminnolla. Sivut eivät siis katoa! Muita tärkeitä työtiloja Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelman ajankohtainen tiedottaminen tapahtuu OMAssa työtilassa: Energiaja ympäristötekniikan opiskelijoiden tiedotussivu. Tätä sivua kannattaa seurata päivittäin. Työtilan dokumentitvälilehdelle on koottu tärkeitä energia- ja ympäristötekniikan opiskeluun liittyviä dokumentteja ja aikatauluja. Toinen tärkeä työtila on harjoittelun työtila: Puhtaat teknologiat/clean Technologies_Harjoitteluasiat/Work placement. 9
Ohje työtilaan liittymiseen Pystyt liittymään avoimiin työtiloihin OMAssa Yleisen työpöydän kautta: Yleinen työpöytä -> Työtilat -> Haku( Liity/Eroa). Opiskelijoille -välilehti (Yleinen työpöytä/aineistot/opiskelijoille) OMAn opiskelijoille-välilehti on tarkoitettu Metropoliassa opiskelevan opiskelijan avuksi ja tueksi opiskelun eri vaiheissa. Opiskelijoille-välilehdeltä löytyy sellaista tietoa opiskelusta, joka on kaikille opiskelijoille yhteistä ja joka on säännösten mukaisesti päätetty tai yhteisesti sovittu noudatettavaksi. Esimerkiksi tutkintosääntö kannattaa jokaisen uuden opiskelijan käydä huolella läpi. Myös opiskelijapalveluista kuten opiskeluhyvinvointipalveluista, opintotoimistopalveluista ja muista sinua hyödyntävistä palveluista saat tietoa tältä välilehdeltä. Koulutushaku (Yleinen työpöytä/työkalut/opiskelijan työkalut) Koulutushaun kautta voit hakea kaikkien Metropolian toimipisteiden opintojaksoja esimerkiksi opintojakson nimellä tai nimen osalla, toimipisteittäin tai opintojakson tunnuksella. Opiskelijan työpöytä Opiskelijan työpöydällä opiskelija pystyy hallinnoimaan henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ilmoittautua opintojaksoille ja seuraamaan suorituksiaan. Ohjeita OMAn käyttämiseksi on linkissä: https://wiki.metropolia.fi/pages/viewpage.action?pageid=77693550 Opiskelijat pääsevät Opiskelijan työpöydälle vasemman yläkulman Yleinen työpöytä -symbolin takaa. Yleiskatsauksen Opiskelijan työpöydän palveluista näet https://www.youtube.com/watch?v=rmzk4rfzxbu&t=4s. SÄHKÖPOSTI Metropolian sähköpostipalveluun kirjaudutaan Metropolian käyttäjätunnuksella osoitteessa: https://mail.metropolia.fi. Opiskeluun liittyvässä asioinnissa käytetään Metropolian sähköpostiosoitetta. Sekä henkilökunnan että opiskelijoiden sähköposti-osoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi (at) metropolia.fi. Mikäli et käytä Metropolian sähköpostiosoitetta, niin muista uudelleenohjata viestit käyttämääsi sähköpostiin. 10
LUKKARIKONE Lukujärjestykset julkaistaan lukkarikoneessa osoitteessa: http://lukkarit.metropolia.fi/ ja palveluun pääsee ilman käyttäjätunnusta. Palvelu näyttää lukujärjestyksen viikkokohtaisesti. Voit tutustua oman ryhmäsi lukujärjestykseen jo ennen perehdyttämispäiviä. Oman ryhmäsi lukujärjestys löytyy opiskelijaryhmä tunnuksella TXO17S1. Lukkarikoneen avulla opiskelija voi räätälöidä oman, useasta eri lukujärjestyksestä kootun lukujärjestyksen, tallentaa sen lukkarikoneeseen ja tulostaa sen. Oman lukujärjestyksen räätälöinti edellyttää sisään kirjautumista käyttäjätunnuksella. OPINTO-OPAS Metropolian opinto-oppaan löydät osoitteesta: http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/. Opinto-oppaan kautta löydät kaikkien koulutusohjelmien opetussuunnitelmat, opintojaksokuvaukset ja tiedot tulevista toteutuksista. Erityisesti oman ryhmän opetussuunnitelmaan ja opintojaksokuvauksiin kannattaa tutustua huolella. PILVIPALVELUT Metropolia tarjoaa kaikille käyttäjilleen seuraavat pilvipalvelut: Google Apps for Education Microsoft Office 365 Education Metropolian pilvipalvelujen käyttöehdoissa kerrotaan, minkälaista aineistoa pilvipalveluihin saa ja ei saa ladata. Käyttöehdot sitovat kaikkia Googlen ja Microsoftin pilvipalveluita käyttöönsä ottaneita opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä. KIRJASTON PALVELUT Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjasto on yksi kokonaisuus, joka muodostuu useista toisiaan täydentävistä kirjastoista. Pääasiallisia asiakkaita ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta. Muut asiakkaat voivat myös käyttää kirjastoa, mutta avoimia ja ilmaisia palveluja on enemmän ammattikorkeakoulun omille opiskelijoille ja henkilökunnalle. Saat tiedonlähteet käyttöösi paikan päällä kirjaston tiloissa tai verkossa 24/7, asiantuntevan henkilökunnan avuksesi sekä tiedonhaun koulutusta. Tutustu kirjaston palveluihin täällä: http://www.metropolia.fi/palvelut/kirjasto/ NELJÄLLE KAMPUKSELLE Metropolia keskittää toimintansa 20 toimipisteestä neljälle kampukselle asteittain 2019 mennessä. Uudistuksen jälkeen kampukset sijaitsevat Vantaan Myyrmäessä, Espoon Leppävaarassa, Helsingin Arabianrannassa sekä täysin uusi kampus rakennetaan Helsingin Myllypuroon. Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelma tulee pysymään Myyrmäen uudella kampuksella. Lisätietoa: http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/kampukset/ 11
OPISKELUHYVINVOINTI Terveys-ja hyvinvointitoiminnan tavoitteena on edistää ja tukea opiskeluhyvinvointiasi, terveyttäsi sekä opiskelu-ja työkykyäsi. Toiminta on luottamuksellista ja yksilöllisyyttäsi arvostavaa. Opiskelijoilla on opintojensa aikana käytettävissään opintokuraattorin, opintopsykologin, oppilaitospastorin sekä terveydenhoitajan palvelut Tietoa terveys- ja hyvinvointipalveluista sekä palvelun henkilöstön vastaanottoajat ja yhteystiedot löydät Metropolian käyttäjätunnuksen aktivoituasi OMAsta Aineistot-välilehdeltä. Opiskelijakunta METKA Opiskelijakunta METKA on opiskelijan tukena opintojen alusta asti. Tutoropiskelijat johdattavat uuden opiskelijan Metropolian toimintaan ja opiskelukäytänteisiin. Opiskelun aikana opiskelijat voivat tutustua muuhun opiskelijakunnan tarjoamaan toimintaan, kuten monipuolisiin liikuntapalveluihin ja tapahtumiin. METKAn tärkein tehtävä on varmistaa, että Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat tulevat kohdelluiksi oikeudenmukaisesti ja auttaa mahdollisten ongelmien syntyessä sekä ennen kaikkia pyrkiä ennaltaehkäisemään niiden syntymistä. Opiskelijakunta on mukana Metropolian kehittämistoiminnassa pyrkien varmistamaan, että opiskelijoiden näkökulma tulee huomioiduksi. Lisätietoa METKAsta löydät osoitteesta www.metkaweb.fi. YHTEYSTIETOJA Tutkintovastaavat Tomi Hämäläinen tomi.hamalainen@metropolia Antti Tohka antti.tohka@metropolia.fi tutkinnosta vastaaminen OPS-suunnittelu Koulutussuunnittelija Jenni Merjankari jenni.merjankari@metropolia.fi huone: A117 opintojen ohjaus ja neuvonta orientoivat opinnot Harjoittelun ohjaaja Marjut Haimila marjut.haimila@metropolia,fi ohjaus ja neuvonta harjoitteluun liittyvissä asioissa harjoitteluraportit Kansainvälisten asioiden koordinaattori Irina Tikka irina.tikka@metropolia.fi opiskelijavaihto OTATHAN YHTEYTTÄ, AUTAMME MIELELLÄMME! 12
MUUTA HYÖDYLLISTÄ Helpdesk Helpdesk auttaa erilaisissa tietotekniikkaan liittyvissä ongelmissa ja kysymyksissä. Palvelupyynnöt jätetään osoitteessa http://hd.metropolia.fi. Myös tietohallinnon omat kotisivut http://tietohallinto.metropolia.fi/display/tietohallint o/ ovat varsin kattavat. Kirjasto Myyrmäen yksikön kirjasto sijaitsee A-puolen toisessa kerroksessa ravintolan yläpuolella. Aukioloajat ovat ma-pe klo 8.00 20.00. Kirjaston kotisivuilla http://www.metropolia.fi/palvelut/kirjasto/ on myös tietokantoja ja e-kirjoja. Kirjastokortin saat kirjastosta. Kortti käy kaikissa Metropolian toimipisteissä. Kirjastossa myydään kopiokortteja, joilla voi ottaa kopioita ei-lainattavasta kirjastoaineistosta. Kulkutunniste Jokainen opiskelija saa kulkutunnisteen Metropolian Myyrmäen yksikköön. Teoria- ja ATK -luokkiin pääset näyttämällä kulkukorttia lukijalle. Kulkutunniste on maksuton, mutta kadonneesta kulkutunnisteesta peritään korvaus. Valmistuessaan tai erotessaan koulusta opiskelija on velvollinen palauttamaan kulkutunnisteen. Myyrmäen toimipiste Autopaikoitus: Sijaitsee Rajatorpantie pohjois- sekä Raappavuorentien länsipuolella Fressi - liikuntakeskuksen takana. Tilakoodit: Luokkatilan näet lukujärjestyksestä. Esimerkiksi VTYA106: V = Myyrmäki, TYA = sijaitsee rakennuksen A-puolella, 106 = luokkahuone, ensimmäinen numero kertoo kerroksen. Aukioloajat: Koulu on opetuksellisina aikoina auki maanantaista perjantaihin klo 7.30 21.00. Vahtimestarit ilmoittavat poikkeavista aukioloajoista. Vahtimestari: Vahtimestarit ovat Info-pisteessä A- puolen aulassa. Heiltä voit pyytää apua ongelmatilanteissa, löytötavaroissa sekä muissa käytännönasioissa. puh. 040 545 1573 Osoite Käyntiosoite: Leiritie 1, Myyrmäki, Vantaa Postiosoite: Metropolia Ammattikorkeakoulu, PL 4071, 00079 Metropolia Puhelinvaihde puh. 09 7424 5000 Opintojakso ja toteutus Jokaisella opintojaksolla ja toteutuksella on oma koodinsa. Opintojakso on opetussuunnitelmassa oleva opintojakso (=kurssi) kun taas toteutus-termillä viitataan opintojaksosta järjestettävään toteutukseen. Yhdellä opintojaksolla voi olla lukuvuoden aikana monta toteutusta eli opintojaksoa opetetaan useita kertoja eri ryhmille tai eri opettajien opettamana. Opintojakson koodi esim.: TX00BQ17 (= Orientaatio ammatialaan ja opiskeluun) Toteutuskoodi esim.: 3042 Opiskelijanumero Jokaisella opiskelijalla on henkilökohtainen opiskelijanumero, jonka voit tarkistaa perehdytyspäivillä saamastasi opiskelutodistuksesta tai OMA-portaalin kautta. Opiskelijanumero pitää opetella ulkoa, sillä tarvitset sitä tunnistetietona asioidessasi Metropoliassa. Opiskelijanumero on muotoa 16 (aloitusvuosi) + 0 + xxxx, eli esim. 1701234 Ruokailu A-puolen aulassa on ravintola. Sen aukioloajat ja ruokalistat löydät internetsivuilta http://www.sodexo.fi/leiritie. Opiskelijat ovat oikeutettuja alennukseen opiskelija-aterian hinnasta opiskelijaravintolassa näyttämällä opiskelijakorttia tai erillistä KELAn ateriatukikorttia. Saapumisryhmä Saapumisryhmällä tarkoitetaan opiskeluryhmän tunnusta. Saapumisryhmä on muotoa TXO (= energiaja ympäristö) + 17 (= opintojen aloitusvuosi) + S (= syksy) + 1 (= päiväkoulutus) eli esimerkiksi TXO17S1. Saapumisryhmän tunnusta saatetaan kysyä sinulta joissakin virallisissa papereissa. 13