Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) - http://vyk.asikkala.fi Asikkalan kunnan koulutuslautakunta ja kunnanhallitus ovat linjanneet, että Kalliolan ja Paimelan alueelta tuleville 7.-luokan oppilaille tarjotaan opiskelupaikkaa Vääksyn Yhteiskoulussa lukuvuonna 2017 18. Jos 7.-luokan aloittaminen Vääksyn Yhteiskoulussa kiinnostaa, niin ilmoitathan asiasta rehtorille (044-7780 411 tai jarkko.koponen@asikkala.fi) viimeistään 5.4.2017 mennessä. Tämän hetken (27.3.) rajoituksena on, että koulun ns. TUPA luokat ovat jo täynnä. Oppilaan sijoittaminen pienempään opiskeluryhmään ei onnistu lv 1718. Tavoitteena on kuusisarjainen 7. luokka, joten vielä tarvitaan muutama oppilas lisää. Koulun esittelyilta uusille 7. luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen pidetään keskiviikkona 19.4.2017 klo 17.00 19.00 koulun A-osan kirjastossa (ns. vanha puoli, 2 krs). Tämän esitteen lopussa on ohjeistus lapsen ottamiseksi meidän koulun oppilaaksi ja milloin on koulun tutustumisilta.
Mikä on Vääksyn Yhteiskoulu? Vääksyn Yhteiskoulussa toimivat sekä perusopetuksen luokat 7-9 (yläkoulu) että lukio. Yläkoulussa on noin 300 oppilasta ja lukiossa noin 170 opiskelijaa. Koulut toimivat yhteisissä tiloissa ja useimmat koulumme opettajista toimivat kummassakin koulussa. Kaikkiaan koulussa on 34 opettajaa ja 3 koulukäyntiavustajaa, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja koulupsykologi. Heidän lisäksi koulumme ja oppilaiden sekä opiskelijoiden viihtyvyydestä huolehtivat koulusihteeri, keittiöhenkilökunta, siistijät ja kiinteistöhoitaja-vahtimestari. Peruskoulun jälkeen Vääksyn Yhteiskoulu tarjoaa hyvät mahdollisuudet II-asteen lukiokoulutuksen suorittamiseen. Lukioon on otettu vuosittain noin 60 lukioopiskelijaa ja heistä noin 20-25 otetaan erillisen haastattelun perusteella lukion ilmailulinjalle (ilmailulinja on tarkoitettu motivoituneille nuorille, joiden tavoitteena on liikennelentäjän, sotilaslentäjän tai lennonjohtajan ammatti). Vääksyn Yhteiskoulun lukio on ensisijaisesti yleissivistävä lukio, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet lähteä opiskelemaan eri oppiaineita korkeakouluun tai yliopistoon. Koulurakennus Vääksyn Yhteiskoulu perustettiin jo vuonna 1926, ja koulumme eri rakennukset ovat valmistuneet 1931, 1958 ja 1975. Mittava uudisrakennus- ja saneeraushanke valmistui vuonna 1999 ja nyt voimme nauttia uudistetuista ja kunnostetuista tiloista.
Nykyaikaiset opetustilat Viimeisimmän saneerauksen yhteydessä uudistettiin luokkatiloja ja saatiin samalla myös muutamia erikoistiloja. Luokka-, laboratorio- ja työskentelytilojen ohella koulussa on oma kirjasto, kielistudio ja auditorio sekä tietotekniikkaluokka. Opetusluokat on varusteltu nykyaikaisin opetusvälinein. Koulu on saanut kahden viimeisimmän vuoden aikana niin peruskoulun kuin lukion puolelle Opetushallituksen avustusrahaa ja joka luokan perusvarusteluina ovat tietokone, dokumenttikamera ja datatykki. Saman hankkeen avustamana on ostettu myös ipad-laitteita opetuskäyttöön. Kaikesta huolimatta uusien laitteiden rinnalla käytetään edelleen perinteisiä menetelmiä, kuten liitutaulua, piirtoheitintä ja vihkoon kirjoittamista. (valinnaisaineita toteutetaan oppilaiden valintojen mukaan). Koulullamme on laaja valinnaisainetarjonta 8.-9.luokkalaisille Kielistä on tarjolla saksaa, ranskaa ja venäjää sekä englannin ja ruotsin lisäkursseja.
Käytännön taitoja voi harjaannuttaa tietotekniikassa, teknisessä ja tekstiilityössä sekä kotitaloudessa sekä maa- ja metsätaloudessa ja puutarhanhoidossa. Itseään voi ilmaista niin musiikissa kuvataiteessa, liikunnassa, ilmaisutaidossa kuin luovan kirjoittamisen kursseillakin. 8.-luokan valinnaisainetarjottimen lyhytkursseina on tarjolla mm. mopokurssi, valokuvaus sekä digitaalinen viestintä. Kaikista oppilaista huolehditaan arjen keskellä: Oppilaiden hyvinvoinnin tukena koulussamme on aktiivinen oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta. Vääksyn Yhteiskoulu käyttää KiVa-koulu-mallia ehkäisemään ja lopettamaan mahdollista koulukiusaamista. Vääksyn Yhteiskoulussa toteutamme avoimen oppimisympäristön periaatetta, jossa opiskelijat valitsevat oman polkunsa. Vaikka jokaisen opiskelu on tietysti itsestä kiinni, koulussamme on aina pyritty huolehtimaan jokaisesta yhteisömme jäsenestä.
Liikkuva ja toiminnallinen koulu: Kolme vuotta peräkkäin on ollut ns. liikkuva välitunti, joka ajallisesti on hieman normaalia välituntia pitempi. Oppilas voi valita joko ulkoilun koulun välituntialueella tai mm. liikuntarastin. Viihtyisä ja turvallinen oppimisympäristö on kaikkien tavoitteena. Vuoden 2015 aikana ovat valmistuneet mm. seuraavat lähiliikuntapaikat: skeittialue, Taisto rata ja peliareena. Lisäksi koulumme on mukana OPH:n valtakunnallisessa StressFree hankkeessa, jolla pyritään parantamaan oppilaiden kouluviihtyvyyttä ja luomaan parempi opiskeluympäristö.
Koulun sijainti ja kuljetukset Koulu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja bussilla pääsee koulun pihapiiriin niin Lahdesta, Hollolasta, Padasjoelta kuin Sysmästäkin. Koulu sijaitsee aivan Vääksyn kanavan tuntumassa. Harrastusmahdollisuudet Koulun lähellä sijaitsevat monipuoliset urheilumahdollisuudet: urheilukenttä, liikuntahalli kuntosaleineen, jäähalli sekä aurinkovuoren monipuoliset hiihto- ja lenkkeilymaastot ovat aivan koulun vieressä. Nuokku löytyy samasta koulurakennuksesta. Yhteystiedot: Vääksyn Yhteiskoulu Koulukuja 217200 VÄÄKSY Rehtori Jarkko Koponen jarkko.koponen@asikkala.fi 044-7780 411 Koulusihteeri Satu Bröijer satu.broijer@asikkala.fi 044-7780 412 http://vyk.asikkala.fi
Lapsen ottaminen Vääksyn Yhteiskoulun oppilaaksi 1. Rehtorille tehdään tulevasta oppilaasta alkuilmoitus lukuvuosisuunnittelua varten. Ilmoita uusi oppilas rehtorin sähköpostiin ( jarkko.koponen@asikkala.fi ) viimeistään 5.4.2017 mennessä. Laita mukaan huoltajan yhteystiedot: puhelinnumero ja sähköposti. 2. Tämän jälkeen rehtori kerää oppilaan perustiedot erillisellä tiedonsiirtomonisteella. Se lähetetään sähköpostitse kunnan ulkopuolelta tulevien oppilaiden vanhemmille. Täytetty tiedonsiirtomoniste lähetetään rehtorille takaisin joko sähköpostilla tai sitten postissa (riippuen vähän mitä tietoja huoltajat ovat laittaneet). 3. Kolmannen vaiheen voi periaatteessa tehdä jo aikaisemmin! Lapsen virallinen ilmoittaminen Vääksyn Yhteiskoulun oppilaaksi tehdään Asikkalan kunnan koulutoimistoon (koulutusjohtaja Juha Leppialho tai talouspäällikkö Aija Viikilä). a) Mene Asikkalan kunnan kotisivuille. Valitse lapset, nuoret ja koulut. Valitse koulut ja sen jälkeen valitse oikealta kohta lomakkeet / anomus oppilaan ottamiseksi toissijaiseen kouluun Asikkalan kuntaan. Palauta (postita) lomake Asikkalan kunnan koulutoimeen (Vääksyn keskustassa on kunnanvirasto) koulutusjohtaja Juha Leppialholle (044-7780 259). Osoite on Rusthollintie 2, PL 6, 17201 Vääksy. b) Matkalippukorvauksissa (kts. Asikkalan kunnanhallituksen päätös 20.3.2017) enimmäiskorvaus on 160 e. Matkalippukorvauksista kannattaa kysyä tarkemmin joko koulusihteeri Satu Bröijeriltä (044-7780 412) tai koulutoimistosta Aija Viikilältä (044-7780 231). Koulun esittelyilta pidetään keskiviikkona 19.4.2017 klo 17.00-19.00 koulun A- osan kirjastossa (ns. vanha puoli, 2 krs).