Sekahedelmä. Helsingin Elintarviketyöntekijät ry Osasto 10

Samankaltaiset tiedostot
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Löydätkö tien. taivaaseen?

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.


Jeesus parantaa sokean

Kaija Jokinen - Kaupantäti

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

o l l a käydä Samir kertoo:

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Preesens, imperfekti ja perfekti

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Apologia-forum

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Titta Hänninen

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Tämän leirivihon omistaa:

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Työssäoppimiseni ulkomailla

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Saa mitä haluat -valmennus

Lucia-päivä

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

PAPERITTOMAT -Passiopolku

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Pepén tie uuteen päiväkotiin

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

苏 州 (Suzhou)

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Sarjakuva-

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Osallistujan palautelomake

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

SANATYYPIT JA VARTALOT

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Rantasalmenkierros

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Joutseneen tarttukaa.

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

Transkriptio:

Sekahedelmä 4 2007 Helsingin Elintarviketyöntekijät ry Osasto 10

Sisältö Sisältö Pääkirjoitus... 3 Sihteerin terveiset... 4 Ajankohtaista... 5 Limpun joulujorina... 6 Aulanko 27.-28.11.2007... 7 Terveisiä Turusta... 10 Uusi johtokunta vuodelle 2008... 10 Vanhainhoitologistiikka... 11 Joulua vaan kaikille... 12 Sekahelmä 4 2007 Toimitus Vastaava Jukka Mahlamäki, jukka.mahlamaki @ meira.fi Heikki Vesanto heikki.vesanto @ luukku.com Kansikuva Jukka Mahlamäki Taitto Anitta Kainulainen Paino Hakuprint, Vantaa Seuraava Sekahedelmä -lehti ilmestyy maaliskuussa. Aineistot 1.3. mennessä sihteerille. Helsingin Elintarviketyöntekijät ry Osasto 10 Siltasaarenkatu 4, 5 krs 00530 Helsinki puh. 02077 40713 Internet: www.sel-etela.fi/10 Sekahedelmä 4 2007 2

Pääkirjoitus Tervehdys Viime Sekahedelmässä oli jo tarinaa Raisio oyj;n henkilöstöpolitiikasta, joka on todella törkeää. Elintarvikeyhtiö Raisio on sanonut viime elokuussa irti työntekijän, joka toimii kyseisen yhtiön hallintoneuvoksessa työntekijöiden edustajana, ja tämä paikka takaa irtisanomissuojan. Irtisanominen yksiselitteisesti täysin laiton. Kävimme alueen elintarvikealan pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kanssa kysymässä eduskunnassa kansanedustajilta, mitä he aikovat tehdä, että heidän tekemiään lakeja noudatetaan, eikä työnantajat pääse kuin koira veräjästä, eli maksamalla ihmisiä ulos, täysin harkiten ja tietoisesti lakia rikkoen.. Vastauksia tuli kuten poliitikoilta voi odottaa, ympäripyöreitä. Vasemmistoliiton edustaja oli ainoa henkilö, joka oli perehtynyt kyseiseen tapaukseen. Luottamushenkilöiden irtisanomissuoja tapahtumapäivä oli Turun torilla 10.12. 2007. Työpaikoilla kiertää vetoomus, jossa tuomitaan Raision oyj;n toiminta ja vedotaan, että laiton irtisanominen perutaan ja työsuhde palautetaan. Toivottavasti mahdollisimman moni työntekijä allekirjoittaa tämän paperin. Ammattiosaston johtokunta tuomitsee yksiselitteisesti ja jyrkästi elintarvikeyhtiö Raision laittomuudet. Jukka Sekahedelmä 4 2007 3

Sihteerin terveiset Tervehdys toverit Tervehdys toverit ja muutkin jos sattuvat tätä lukemaan. Kun kirjoittelen tätä juttua, niin ulkona stiggaa snögee, eli heittää lunta täydeltä taivaalta. Pidettiin tossa marraskuussa syyskokous ja täytyy taas todeta, ettei ollut hirveetä ryysistä nytkään. Ammattiosaston väki luottaa siis edelleen nykyisen johtokunnan tekemiin ratkaisuihin ja päätöksiin erilaisissa asioissa. Yksi henkilö vaihdos johtokunnassa tosin tapahtui, mutta siitä kerron johtokunnan kokoonpanoa käsittelevässä jutussa. Samana päivänä, kun oli syyskokous tapahtui myös tämä Jokelan murhenäytelmä. Itse asun alle kahden kilometrin päässä tästä koulusta, jossa ampuminen tapahtui. Suunnilleen ampumisen aikaan olin noin puolen kilometrin päässä tapahtuma paikalta, talvirenkaita vaihdattamassa. Ajaessani kotiin vastaani tuli useita poliisiautoja ja ihmettelin missähän kohta pidetään isot ratsiat? Mennessäni kotiin vaimoni tuli portailla vastaan ja kertoi, että koululla on ammuttu. Sanoin, etten mä ainakaan oo ampunu mitään. En silloin vielä tiennyt asian vakavuutta. Kuulin myöhemmin, että yhden ammattiyhdistys toverin, joka nykyisin asuu myös Jokelassa poika oli ollut kaksi tuntia panttivankina kyseisessä koulussa. Palatakseni vielä syyskokous asiaan, haluaisin muistuttaa, että siellä päätetään muistakin asioista, kuin johtokunnan kokoon panosta. Kentällä kuulee paljon marinaa siitä, kun liitto ei tee mitään. Liitto tekee just sen mitä jäsenet toivoo. Ammattiosasto hoitaa jäsenten asioita liittoon päin johtokunnan välityksellä. Syyskokous päättää mitä asioita jäsenet on halukkaita liittoon esittämään. Jokainen ammattiosaston jäsen on tervetullut syyskokoukseen kertomaan toiveitaan. Syyskokouksessa esitetään toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle, myös siitä jäsenet voivat sanoa mielipiteensä. Jos joku haluaa siihen jotain lisätä tai poistaa, voi senkin esittää syyskokouksessa ja asia käsitellään kaikkia tyydyttävällä tavalla. Myös osaston taloussuunnitelma seuraavaksi vuodeksi tehdään syyskokouksessa, myös siihen saa jokainen syyskokoukseen tuleva jäsen kertoa mielipiteensä. Kuten näkyy, luulis monenkin jäsenen olevan kiinnostunut siitä,miten yhteisiä asioitamme hoidetaan. Se on muuten sitä politiikkaa ja siihen voi kaikki osallistua. Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta kaikille toivottaa Hessu Sekahedelmä 4 2007 4

Ajankohtaista Aluetoimisto tiedottaa Toimitaanko vai ei? Yksi syy siihen, että toiminnan aktiivisuuden taso on alallamme laskenut selkeästi 90-luvun alun jälkeen johtuu ammattiosastoista. Osastojen rooli vastuunkantajana, kouluttajana ja jäsenistön sekä luottamusmiesten tukena on hiipunut. Pääsääntöisesti toiminta suunnataan virkistykseen, työpaikkojen asiat kyllä useimmiten käydään kokouksissa läpi mutta todellisiin ongelmiin ei tartuta riittävästi. Useinkaan syy ei ole jäsenissä, vaan tässä kiireisessä yhteiskunnassa, aikaa ei tahdo olla riittävästi. Saatuaan päivän pulkkaan työmaalla ei puhtia riitä jatkaa päivää vapaaehtoistyössä. On muistettava kuitenkin, että parhaimmillaan ammattiosasto on oiva väline kehittää työympäristöä, ottaa kantaa asioihin ja saada tukea jokapäiväiseen toimintaan. Hankalissa työpaikoissa työnantajalle laitettavat vaateet työolojen parantamisesta saavat uutta puhtia, jos takana on ammattiosaston tuki. Toki solidaarisuus ja välittäminen on avainasemassa. Mikäli asiat eivät suju, täytyy olla valmiutta myös uskottavasti tehdä päätöksiä työtaistelutoimista ja huolehtia, että päätökset myös toimeenpannaan. Valitettavasti monilla työpaikoilla lottoarvontatyyppisesti käydään juupas eipäs keskustelua mennäänkö lakkoon vai ei. Tämä nähtiin myös viime työehtosopimuskierroksella. Palkintokin tuli, saimme selkeästi huonomman sopimuksen aikaiseksi kuin muut ammattiliitot. Liitto pystyy tekemään vain niin hyvän sopimuksen, kuin jäsenistö työpaikoilla haluaa. Ilman joukkovoimaa ei tulosta synny. Viime kierroksella alueemme valtuutetut äänestivät sopimusta vastaan, mutta se ei riittänyt vaan sopimus hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä. Paineet pääkaupunkiseudulla asuvilla ovat suuret, vuokrat ovat karanneet käsistä ja omasta asunnosta ei kehäkolmosen sisäpuolella voi edes haaveilla. Ammattiosastolla on iso rooli mikäli aiomme lähteä korottamaan pääkaupunkilisää. Kaiken perusta on ammattiosastojen tiivis yhteistyö myös vuorovaikutus työpaikkojen kanssa on oltava kunnossa. Toimiessaan ammattiosaston täytyy tukea koko jäsenistöään tasapuolisesti. On järjestettävä toimintaa työpaikoilla, työttömille, eläkeläisille ja samalla huolehdittava jäsenhankinnasta sekä pysyttävä tilanteen tasalla mitä työpaikoilla tapahtuu. Monet osastot ovat keränneet varallisuutta vuosien aikana ja pitävät kynsin hampain kiinni siitä, että rahoja ei tuhlata. Välillä unohtuu, että ammattiosaston tehtävä on nimenomaan käyttää varat toimintaan jäsenistön hyväksi. Jokainen euro, joka käytetään jäsenten hyväksi on sijoitus tulevaisuuteen. Totta on myöskin vanha viisaus toiminta synnyttää toimintaa. Vain tekemällä saamme tuloksia aikaan. Jouni Konttila Sekahedelmä 4 2007 5

Vieraskynä Limpun joulujorina Kauan sitten, jo ennen ajanlaskumme alkua, antoi keisari Augustus käskyn, että koko maailma on verolle pantava. Niihin aikoihin pohjoiset kansat eivät tietäneet sen enempää roomalaisten Jupiterista kuin juutalaisten ainoasta Jahve-jumalasta mitään, vaan palvoivat sille päälle sattuessaan omia jumaliaan, meidän suomalaisten esiisämme Ukko-ylijumalaa ja hänen eri aloille erikoistuneita sukulaisiaan. Yhteistä pohjoisille kansoille oli kuitenkin se, että he vuoden pimeimpänä aikana viettivät keskitalven juhlaa, jossa kaamosta karkotettiin syödä mässäillen ja iloisesti juopotellen. Kaanaan maalla tapahtui noihin aikoihin - evankeliumin mukaan - seuraavaa: Syntyi Jeesus-lapsi, joka kasvoi, saarnasi, teki ihmeitä, herätti vallassaolijoissa katkeruutta, ristiinnaulittiin, kuoli, haudattiin, nousi kuolleesta ja lähti taivaaseen. Hänestä ei kuitenkaan löydy merkintöjä sen ajan muista aikakirjoista, jonka vuoksi eräät historioitsijat epäilevät, ettei koko Jeesus olisikaan historiallinen henkilö. Oli miten oli, hänen oppinsa sai kuitenkin paljon seuraajia. Aluksi heitä vainottiin, mutta kun Rooman keisari Konstantiinus sai tietää Jeesuksen saarnanneen, että annettakoon keisarille mitä keisarille kuuluu, hän ei vain kääntynyt kristinuskoon, vaan teki siitä koko Rooman imperiumin valtauskonnon, jota miekkojen ja keihäiden kärjissä levitettiin myös pohjoisille pakanoille. Pakon edessä heistäkin tuli nimikristittyjä, mutta vanhoista hyvistä tavoistaan, kuten keskitalven juhlastaan, he eivät suostuneet luopumaan. Kun evankeliumissa ei kerrottu Jeesuksen tarkkaa syntymäaikaa, keksivät kirkonisät oivan juonen: Kesytetään tämä pakanallinen juhla julistamalla se Jeesuksen syntymäjuhlaksi. Niin tapahtui, ja kun vielä vähä-aasialaisen Myran kaupungin antelias piispa Pyhä Nicolaus saatiin korvaamaan entisajan seksisymbolipukit, oli Itämeren eteläpuolisilla kansoilla koossa aivan kristillisestikin siedettävät joulutavat. Vuosisatoja myöhemmin nämä tavat tuotiin ruotsien toimesta niinikään teräaseitten kärjessä meidänkin esi-isille. Jurosti jupisten ja käsiään taskussa nyrkkiin puristaen he valitsivat sen pienemmän riesan tien, joka vakiinnutti nykyisen kaltaisen joulunvieton tässäkin maassa. Väkivalloin meille tuputetusta tavasta on kuitenkin kehkeytynyt rakas perinne, jonka vuoksi minullakin on ilo ja onni toivottaa teille rauhallista, iloista ja yltäkylläistä Joulua. Limppu Sekahedelmä 4 2007 6

Aulanko 27.-28.11.2007 Hotellissa Rantasipi Aulanko pidettiin 27. ja 28. päivä lokakuuta 2007 valtakunnallinen pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kokous, jossa myös allekirjoittanut oli virkansa puolesta mukana. Kokouksen avasi liittopuheenjohtaja Veli- Matti Kuntonen. Tämän jälkeen kokousväki esitteli vuorotellen itsensä. Tämä veikin pitkän ajan, koska porukkaa oli tosi paljon. Kokousta jatkoi liiton palkkasihteeri Ari Huuki, hän kertoi palkkojen kehityksestä vuodesta 2003 vuoteen 2006. Luottamusmiesten asemasta ja koskemattomuudesta piti puheenvuoron liittosihteeri Henri Lindholm. Samalla sivuttiin sitä asiaa, kuinka Raisio oyj oli kohdellut pitkäaikaista luottamusmiestään irtisanomalla tämän laittomasti. Vaikka hänen luottamusmies tehtävänsä oli päättynyt, oli hän kuitenkin edelleen Raisio oyj:n hallintoneuvoston työntekijäedustaja ja nautti samanlaista irtisanomissuojaa kuin pääluottamusmiehet ja työ suojeluva}ltuutetutkin. Tästä johtuen irtisanominen oli selkeästi laiton. Tätä mieltä oli myös kokouksessa esiintynyt lakimies, jon- Hotelli Aulanko Rantasipi. Sekahedelmä 4 2007 7

Palkkasihteeri Ari Huuki ja puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen. ka kanssa kokousväki sai käydä keskustelua erilaisista työlakiin liittyvistä asioista. Sopimussihteeri Tom Sundberg puolestaan puhui työehtosopimuksen soveltamisneuvotteluista 2008. Käytiin sitä välillä syömässä lounastakin. Illalla kokouksen jälkeen oli mahdollisuus käydä saunassa ja uimassakin, jonka jälkeen tarjottiin vielä päivällinenkin. Porukat lähti vielä illalla viettämään aikaansa ravintolaan ja tanssimaan yökerhoon. Seuraavana päivänä, mikä oli muuten sunnuntai, suurin osa porukasta jaksoi osallistua toiseen kokouspäivään. Puheenvuorot ei tosin olleet kovin hilpeitä enää. Kokouksessa annettiin myös julkilausuma, jossa tuomittiin jyrkästi kauppojen sunnuntai aukiolot. Kokouksen mielestä se sotkee pian arkipäivät ja pyhät samaan arvoon ja sehän jos mikä olisi työnantajien mieleen. Kokous ylitti hienosti uutiskynnyksen, siitä mainittiin radiossa, jo ennen kuin ehtisin kotimatkalla ajaa ulos Hämeenlinnasta. Eli tälläisiä terveisiä Aulangolta kirjoitteli Heikki Vesanto. Teksti ja kuvat Heikki Vesanto Henkka ja Tomppa vastailevat kysymyksiin. Sekahedelmä 4 2007 8

Kokouksen jälkeen tehtiin vielä ryhmätöitä. Ykkös-ryhmän vetäjinä toimi Marja Finska- Hernetkoski ja Kai Laaksonen. Rentoutumista kokousiltana. Sekahedelmä 4 2007 9

Uusi johtokunta vuodelle 2008 Kympin uusi johtokunta vuodelle 2008 Jukka Mahlamäki, puheenjohtaja Jukka Nissinen, varapuheenjohtaja Heikki Vesanto, sihteeri Olli Hallikas, varasihteeri Pauli Paavola Vilho Karppinen Heikki Ylä-Hokkala Pekka Helin Timo Hämäläinen Juha Suisalo Karoliina Luukkonen Taloudenhoitajana toimii maaliskuun loppuun Marja Myllyniemi. Hänen jälkeensä jatkaa Pirjo Vainio. Eri jaoksia edustaa seuraavat henkilöt: Talousjaos: Puheenjohtaja,varapuheenjohtaja,sihteeri ja taloudenhoitaja. Opinto- ja nuorisojaos: Olli Hallikas ja Jukka Nissinen. Tiedotusjaos: Jukka Mahlamäki ja Heikki Vesanto. Urheilujaos: Kesälajit Juha Suisalo Talvilajit Timo Hämäläinen. Terveisiä Turusta 10. päivä joulukuuta 2007 oli Turun VPK:n talossa seminaari, jossa oli lähes kaikki SEL:in luottamushenkilöt. Seminaarissa käsiteltiin luottamushekilöiden laittomia irtisanomisia. Siellä todettiin, että eräs pätevä konsti laittomien irtisanomisten estämiseksi olisi se, että irtisanomiset käsiteltäisiin ensin työtuomioistuimessa ennen kuin niitä voisi panna edes vireille. Tilaisuudessa esiintyi liittomme edustajien lisäksi pari kansanedustajaa, sekä SAK:n ja- PAM:in edustajat. VPK:n talosta siirryttiin torille jossa oli joukkotapahtuma. Siellä pidettiin puheita ja tarjottiin ohjelmaa ja hernekeittoa. Porukkaa, joka ymmärsi, että laiton irtisanominen voi kohdata ketä vain, oli aika runsaasti paikalla. Hessu Sekahedelmä 4 2007 10

Vieraskynä Otsikko on sen verran nykyaikainen, ettei tietokoneeni kolmen vuoden ikäinen oikeinkirjoitusohjelma sitä tunnistanut vaan merkkasi sen punaisella. Tuttua minunkin kalkkeutuneille aivoille, jotka joskus tuppaavat lyömään tyhjää ennen kuin pystyvät sisäistämään kaikki ne nykyaikaiset nimet joihin entiset selvät käsitykset ja laitokset yhtiöittämisen ja kilpailuttamisen nimissä on piilotettu. Ajatelkaas nyt, valtion jäänmurtajat ja yhteysalukset kuuluvat nykyään valtion omistamalle Finstaship nimiselle yhtiölle, posti on Itella ja entinen tielaitos Destia, vain muutama mainitakseni. Ihan ottaa päähän, ettei suurilla päättäjillä ole muuta tekemistä kuin yhtiöittää yhteiskunnan laitoksia ja keksiä niille konstikkaita ulkomaalaisilta kalskahtavia nimiä. Tiedänhän minä, että on kyse kapitalistisen ideologian toteuttamisesta; yhteiskunnallisten toimintojen yksityistämisestä ja avaamisesta kansainväliseen kilpailuun. On sitten eri asia onko se järkevää. Otetaanpa esimerkki. Keksittiin kilpailuttaa valtion jäänmurtajatoiminta. Merenkulkulaitos pyysi tarjouksia ja yllätys, yllätys ainoa yhtiö, jolla oli sekä tarvittava kalusto että kokemusta Suomen vesien jääoloista oli Finstaship. Sen tarjous oli tosi liian kallis Merenkulkuhallituksen budjetil- Vanhainhoitologistiikka le. Me suomalaiset naureskeltiin aikoinaan sosialististen maiden byrokratialle Niiden kävi sitten niin kuin kävi, mutta onko tämä uusi ja uljas kapitalistinen systeemi sitten parempi? Mitä helkkarin järkeä on siirtää valtion rahat taskusta taskuun ja paljonkohan joutava kilpailutus tuli maksamaan? Ja mikä idea on yhtiöittää valtion laitokset ja näin asettaa ne EU:n direktiivien mukaiseen kilpailutuspakkoon, jossa yleensä on pakko hyväksyä se halvin ratkaisu? Pienemmissä puitteissa kilpailutuksesta voi tulla säästöjäkin, mutta niissäkin jäävät palvelujen tarvitsijat useimmiten lapsipuolen asemaan. Ottakaamme esimerkiksi vaikkapa Helsingin vammaiskuljetus, jossa kilpailutus romutti hyvin toimivan taksisetelisysteemin ja melkoinen osa säästöistä syntyi siitä, että vammaiset jäävät kotiin kun eivät uskaltaneet ottaa riskiä jäädä heitteille talvipakkasella. Toinen järjetön esimerkki on liikuntarajoitteisten vanhusten kaupungin sponsoroima ruokakassipalvelu. Siinä voittanut tamperelainen Gagaryhtiö yhteistoiminnassa Postin - anteeksi Itellan - kanssa loivat systeemin, jossa toimitettiin sekä kalliimpaa että huonompaa ruokaa kuin entinen lähikauppojen kanssa hyvin toimivat sopimukset. Siinäkin suurin säästö taisi syntyä siitä, Sekahedelmä 4 2007 11

että moni vanhus jätti palvelun käyttämättä. Vaimo, joka töikseen möi huonekaluja, tähdensi usein ostajille, että halpa hinta ja hyvä laatu on yhtälö, joka ei toimi. Luulisin, että suuret päättäjät uskovat tämän omissa hankinnoissaan, mutta kun on vähäväkisille tarkoitetusta palveluista kysymys, he toimivat vanhan köyhäinhoitolain mukaisesti, joka laadusta välittämättä määräsi kunnanholhokin sille isännälle joka otti sen halvimmalla. Kun sain tämän kirjoitettua niin mielikuvitukseni kärpänen lensi kymmenen vuotta ajassa eteenpäin. Siellä se istahti Helsingin kaupungintalon valtuustosalin kattoon. Valtuusto käsitteli parasta aikaa sosiaalibudjettia. Liituraitapukuinen virkamies esitteli asiaa: - Tuoreimman prognoosin mukaan eläkeläisten määrä kasvaa ensi budjettikauden aikana yli kuusi prosenttia. Tämänvuotisen veronalennuspäätöksen mukaisesti kaupungin tulot vähenevät ensi vuonna lähes kymmenen prosenttia. Vaaditaan siis radikaaleja leikkauksia. Olemme kilpailuttaneet Kaupungin hoivapalvelut ja käytettävissä olevat varat riittävät nipin napin kilpailun voittaneen yleiseurooppalaisen Terminal- Logistik AG:n lopullisen ratkaisun kehittämiseen. Kylmät väreet kulkivat mielikuvituskärpäseni selkäpiitä pitkin ja sai sen surahtamaan. Eräs naispuolinen valtuutettu kiljui kimeän hälytyksen ja sali tyhjennettiin Kaupungintalon vahtimestari rynnisti suuren DDT-ruiskun kanssa paikalle. Kärpäseni selvisi kuitenkin hengissä ja lensi synkän tulevaisuuden läpi takaisin vasempaan korvaani. Istuin pitkään hiljaa miettien miten voisimme pysäyttää käynnissä olevan kapitalistisen saneeraus- ja tehokkuustrendin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ainoat aseet joilla pieni ihminen voi puolustautua ovat demokratia ja äänioikeus. Ne edut, joita parastaikaa puretaan, on saatu aikaan vasemmistoenemmistöisen eduskunnan aikana. Ensi vuonna meillä on eduskuntavaalit. Pitäkäämme siis huolta siitä, että mahdollisimman moni sosiaalista omatuntoa omaava päättäjä valitaan valtuustoihin. Joulua vaan kaikille Kirjoitin alunperin tuon Vanhainhoitologistiikan ruotsiksi Eläkeläinen-lehdelle, mutta kun muistin, että tämä Sekahedelmä lähetetään myös eläkeläisille niin päätin kääntää sen suomeksi. Itse asiassa eläkeläisiksihän me kaikki tulemme jos elää saamme ja kun asia käsittelee myös kaukaisempaa tulevaisuutta, niin kannattaa sitä vielä työelämässäkin olevan lukea. Se Joulujorina syntyi oikeastaan korvaamaan perheeni joulunviettoa vaivaamaa puutetta. Kun vietimme joulua tyttären perheen kanssa, johon siihen aikaan kuului lapsenlapset numerot kolme, neljä ja viisi, niin joku pojista kysyi, miksi emme lue jouluevankeliumia ennen kuin ruvetaan syömään, niin kuin eräässä sukulaisperheessä tehdään. Kun vastasin olevani ateisti ja ettei sellaisilla ole tapana evankeliumia lukea he olivat vähän pettyneitä. Lupasin seuraavaan jouluun mennessä kirjoittaa joulutekstin, jonka minäkin voisin lukea. Siitä syntyi aika lailla historiallista totuutta noudattava joulujorinani, joilla minulla on ilo ja kunnia toivottaa teille kaikille hyvää joulua. Limppu Limppu Sekahedelmä 4 2007 12

Karamellitehtaan varjossa Rento kavaljeeri Jomppe on ystäväni joka on hiljainen mies. Kun olemme isolla porukalla liikkeellä, ei mies kommentoi juuri mitään. Yleensä hakee syrjemmältä istumapaikan, josta voi tarkkailla ihmisiä ja kuunnella juttuja. Kun tutustuin kaveriin niin vuoden verran siinä taisi mennä kun kuulin sen kertovan ainoastaan päivän urheilutapahtumista. Pohjalainen mies, jonka ei tarvitse olla aina selittämässä jotakin. Oltiin kahdestaan kalareisussa joella. Kala ei syönyt sitten millään. Päätimme tehdä leirin joen rantaan ja siinä nuotiolla kahvia keitellessä Jomppe kertoi tarinan Rento kavaljeeri. Kesällä kun lomat olivat alkaneet iski minuun pahemman sortin venekuume. Olin netissä useamman illan ja kirjasin mielenkiintoisimpia kohteita paperille. Oli sitten ostettava vene. Kiertelin listan kanssa rannikon venekauppoja ja lopulta löysin sen kohteen, joka kiinnosti. Hytillinen mahonkivene oli jäänyt kauppiaalle myyntiin vanhalta pariskunnalta, jonka oli pakko luopua siitä terveydellisistä syistä. Veneen takaosassa oleva liukuovi oli jumittunut, joten jouduin kulkemaan veneeseen hytin katossa olevasta luukusta. Vene oli sisältä siistissä kunnossa. Sain tingittyä kauppiaalta uudet liukukiskot jumittuneiden tilalle ja hinta laski hieman, joten kaupat tehtiin. Liukukiskoille oli useamman viikon toimitusaika mutta se ei tässä vaiheessa tuntunut hidastavan menoa. Intoa uudelta veneen omistajalta ei puuttunut, joten useamman illan ahertamisen jälkeen laskin veneen veteen ja kävin koeajolla. Veneen moottorissa oli tyhjäkäynnin kanssa ongelmia mutta pienen investoinnin jälkeen moottori pelasi ja sain veneeni kiinnitettyä laituriin. Kuuntelin radiosta säätiedotuksen, jossa luvattiin aamuun mennessä sadetta. Olin suunnitellut lähteväni aamulla neitsytmatkalle. Päätin lähteä aamulla neitsytmatkalle olkoon keli mikä hyvänsä. Siemailin veneen katolla olutta ja nautin auringonpaisteesta. Tein veneessä vielä tarkistuksia ja sen jälkeen suunnistin polkupyörällä paikalliseen kuppilaan juhlimaan onnistunutta venekauppaa. Kesällä paikallinen ravintola muuttuu edukseen. Kaikki osaavat ottaa hieman rennommin, joten sitä tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Useamman onnistuneen tanssikerran jälkeen pyysin kavaljeerini samaan pöytään istumaan. Siinä puhuttiin kaikenlaista kesästä ja tulevista suunnitelmista miten lomaan saisi todellakin loman tuntua. Juomia meni tasaiseen tahtiin ja seura alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Kerroin sitten mahonkiveneestäni ja siihen tehdyistä hommista. Tuli kehuttua veneen olevan se laiturin helmi. Tyttöä kiinnosti veneily, joten keskustelimme veneestä pitemmän aikaa. Oli lapsuudessa viettänyt viikkoja veneillen rannikkoa ja käynyt purjeveneellä jopa Liverpoolissa. Kysyin tyttöä mukaan veneeni neitsytmatkalle. Reissun Sekahedelmä 4 2007 13

pituus voitaisiin muuttaa tilanteen mukaan. Tyttö pisti aikataulun vieläkin aikaisemmaksi. Olisi kuulemma mukava lähteä yöuinnille kun sää oli niin lämmin. Niin sitten lähdettiin tavaroiden hakuun ja saavuimme ennen auringonlaskua laiturille. Tyttöä nauratti veneeseen kulkeminen pienen kattoluukun kautta. Ajeltiin järvellä ja juotiin viiniä. Auringonlaskun aikaan saavuimme ison saaren etelärantaan, jossa kalliot ja hiekkasärkät olivat omiaan uimiselle. Kun kokeilin kiinnittää venettä kallion poukamaan ja laskin ankkurin köyttä pohjaan, niin köysi loppui kesken. Kavaljeerini ehdotti rantautumista tavaroiden kanssa ja minä etsisin sitten toisen paikan veneelle. Jätin kavaljeerini rantaan varusteineen ja vein veneen saaren pohjoispuolelle, jossa kartan mukaan oli matalampaa. Sain veneen kiinnittettyä ja lähdin kävelemään saaren rannassa kulkevaa polkua pitkin saaren toiseen päähän. Polku kiemurteli kallioiden lomassa ja se oli kasvanut paikoin umpeen, joten oli täysi työ päästä kulkemaan saaren toiseen päähän. Havaitsin saaressa olevan kesämökkejä, joten kuljin rantaa pitkin mahdollisemman huomaamattomasti. Kun saavuin saaren toiseen päähän oli kavaljeerini levittänyt viltin rantakalliolle ja tehnyt hienon kattauksen eväistä. Uinnin jälkeen päätimme levähtää hetken saaressa. Lämmin rantakallio ja suloinen tyttö sylissä. Huonomminkin voisi lomaa viettää. Sade herätti minut unesta. Huomasin kavaljeerini vielä nukkuvan. Ravistelin tyttöä olkapäästä. Mitään ei tapahtunut. Aluksi luulin tytön vitsailevan kustannuksellani. Sade voimistui rankkasateeksi, joten silloin tajusin ettei tyttö näytellyt nukkuvaa. Jotain oli pielessä. Tunnustelin pulssia, joka tuntui selvästi mutta hereille en saanut tyttöä sitten millään. Olin joutunut tilanteeseen, joka voisi helposti johtaa paniikkiin. Sade oli kastellut kaikki vaatteemme ja tavarat. Yritin pukea kavaljeeria mutta siitä ei tullut mitään. Uimapukukierros oli nyt se valinta, jonka raati valisti. Keräsin kaikki tavarat kassiin ja sidoin sen männyn kylkeen, josta voisin hakea ne myöhemmin. Oli otettava tyttö olkapäälle kantoon ja lähdettävä kohti venettä. Kokeilin oikaista saaren keskeltä suoraan toiselle puolen mutta en löytänyt polkua, josta pääsisin tiheän metsikön läpi. Sade tuntui kiihtyvän ja silloin ukkonen ilmoitti tulostaan valaisten pimeää metsää. Oksat raapivat ihoa ja kantamus painoi. Oli palattava leiripaikkaan takaisin ja valittava se hankala ja todennäköisesti ainoa mahdollinen reitti saaren toiselle puolen. Tuli mieleen kuva jostain kauhuelokuvasta. Sarjamurhaaja kantaa uhria saaren pimeässä ikimetsässä yön hiljaisina tunteina. Katseeseen alkoi syntyä se synkkä tuijotus kun jalat painoivat kuin lyijyharkot. Huohottaen punnersin rinnettä ylöspäin. Huilasin saaren puolivälissä. Yritin herätellä kavaljeeria. Onneksi tila ei ollut huonontunut. Pidin tyttöä sylissäni ja mietin onko tämä painajainen, johon herään? Salamointi ja sade pitivät tunnelmaa yllä. Onneksi salamat eivät iskeneet saareen, ne pommittivat mantereen rantaa. Saavuttuani mökkien kohdalle pysähdyin hetkeksi arvioimaan tilannetta. Kävi mielessä käydä kolkuttelemassa ovia mutta päädyin siihen tulokseen, ettei se nopeuttaisi avun saamista. Päätin kuitenkin oikaista veneelle mökin pihan poikki. Voisin välttää jyrkän kivikon, jonka vieressä veneeni sijaitsi. Huomaan mökin vierestä kulkiessani ikkunasta ulos katsovan pystykorvan. Koiran hölmistynyt katse pää kallellaan kertoo kuinka ihmeellisen kulkueen se on havainnut. Sillä kestää hetken aikaa päivittää tapahtuma kunnes se aloittaa raivokkaan haukunnan. Kuulen hetken koiran haukuntaa, joka peittyy salaman räsähdykseen. Olen yllättynyt kun kukaan ei tule ikkunaan katsomaan mille koira haukkuu. Kiivaasta haukunnasta päätellen sen elämän mielenkiintoisin kohde kato- Sekahedelmä 4 2007 14

aa puuskuttaen kohti rantaa. Vihdoinkin saavuimme veneen luo. Jätin kavaljeerini rantaan kylkiasentoon ja kiipesin veneeseen. Yritin aukaista veneestä jumittunutta liukuovea mutta särjen ainoastaan rystyseni. Aloitan kavaljeerini pujottamisen hyttiin. Se osoittauttautuu todella vaikeaksi. Lopulta saan homman onnistumaan. Lähdemme kohti laituria. Mielessäni pyörivät ajatukset kuinka tehdä nyt se oikea päätös? Jos laiturilla on porukkaa, ei minun tarvitse hälyttää ketään, joten se tuntui minusta hyvältä ajatukselta. Sade lakkaa ja huomaan kuinka aurinko väläyttelee säteitään, joten ainakin sää on minun puolella. Kun lähestyn laiturialuetta näen nuoren miehen ongella vieraslaiturin päädyssä. Olen helpottunut ja kun saan veneen laituriin niin juoksen kaverin luokse pyytämään apua ja rupean selvittämään tapahtumia. Poika katsoo minua järkyttyneenä mutta nyökkäilee minulle, joten tiedän viestin menneen perille. Lähden juoksemaan takaisin kohti venettä. Kun käännyn katsomaan taakse näen nuoren miehen juoksevan kohti rantaa. Siis aivan toiseen suuntaan kun olin pyytänyt. Näin jälkeenpäin arvioiden siinä kaverissa olisi potentiaalia Suomen yleisurheilulle. Pojan onki jäi kellumaan veteen, joten ratkaisut oli tehty nopeasti. Lähden takaisin veneelle katsomaan kavaljeerini vointia. Onneksi tila on pysynyt täysin samana. Etsin hetken omaa kännykkääni kunnes muistan, että meidän kummankin kastuneet kännykät ovat kassissa siellä saareen sidotussa puussa. Kuulen paloauton sireenin äänen, joka lähestyy kohti laituria. Hetken olen hieman ymmälläni mutta kiipeän laiturille ja lähden juoksemaan kohti rantaa. Kun pääsen rantaan niin VPK:n auto pysähtyy eteeni ja sen takana on ambulanssi. Selitän mitä on tapahtunut. Lähdemme palomies / ambulanssi miehistön kanssa veneelle. Rikomme veneen jumittuneet liukukiskot ja saamme kavaljeerini ripeästi paareille kohti sairaalaa. Olen todella helpottunut. Sidon veneen laituriin ja lukitsen oven. Kun olen kävelemässä kohti rantaa niin parkkialueelle saapuu poliisit. Menen istumaan autoon ja kerron tarinan. Poliisit kirjaavat asioita paperille. Kuulen radiosta tulevista viesteistä koodikieltä ja tiedän niiden tarkoittavan minun tapauksessa epäilyksiä johonkin rikokseen. Kuulustelujen jälkeen toinen poliiseista kehoittaa minua pesemään hieman itseäni järvessä. Siinä vaiheessa kun näen itseni auton peilistä niin säikähdän hieman itsekkin. Kasvoissa ja ympäri kehoa on hiekkaa ja verta. Pensaat ovat raapineet ihoni naarmuille, joten massamurhaajan maskeeraus oli kohdallaan. Saan kyydin poliiseilta kotiin. Olen täysin puhki. Nukahdan auton takapenkille sen lähtiessä rannasta. Seuraava vuorokausi menee unen ja painajaisen merkeissä. Haen saaresta tavarat. Onneksi kaikki tavarat ovat säilyneet tallessa. Useasti käy tapahtuma mielessä. Mietin mitä oikein kavaljeerille tapahtui? Parin päivän kuluttua minulle tulee vieras käymään. Kavaljeerini oli päässyt sairaalasta seuraavana päivänä mutta ei ollut muistanut tarkkaan missä asuin. Se oli selvinnyt poliisien avustuksella. Kavaljeerini oli ollut lääkekuurilla ja ei tiennyt, että pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa ongelmia. Niin lopulta kaikki oli sitten hyvin. Mitä sitten tapahtui? Jätän sen Suomi-Filmin ohjaajien varmoihin käsiin. Kuvataan hetki kauniin sinistä taivasta. Leka Sekahedelmä 4 2007 15

HELSINGIN ELINTARVIKETYÖNTEKIJÄT RY AMMATTIOSASTO 10. Toivottaa kaikille jäsenilleen Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2008