KUOPIO. liike- ja asuntotaloja. Näin on Kuopio nyt Tampereen jälkeen sisämaan suurin kaupunki, jonka teollisuuslaitokset, etenkin



Samankaltaiset tiedostot
Näköala Puijolta. KUOPIO

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

Kappale kauneinta Suomea

. AJm Ä f Ä 4m. rnri. HUIMIA NOfKELMIÄ KUMPUILEVIA KANGASMAITA. PIHKAN KYLLXStXMiX MÄNNIKÖITÄ

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

MYS-kesäretki / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA.

Yleisnäköala. Kirkkopuisto.

PUIJO. Kuopion kaupunki 2009

Snellmanien sukutapahtumassa

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

SUOMESSA KESÄMATKOJA C/vi 7vm) MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia. matkasuunnitelmia. I:n matka.

TERVEISIÄ TARVAALASTA

Drottningholmin linna

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

HW/NKÄÄN TAU//URH ILUS UDUN KARTTA.

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c Keskus Hotelli

SUOMALAISEN NAISLIITON KESÄKOKOUS TERIJOELLA. Heinäk. 3 6 p:nä Terijoen Keskikylää.

1

LIINAHAMARIN MAJA JÄÄMEREN RANNALLA. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN MAJAT LIIKENNEREITIT

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

KESÄMATKOJA SUOMESSA. MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia. matkasuunnitelmia SUOMEN. Ulkomaalaisia, jotka aikovat tehdä matkan Suomessa, kehoitetaan

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

B A LTIA N K IE R R O S

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

AIKATAULUT

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia.

Suomen Matkailijayhdistyksen. haaraosaston. Jyväskylän. Matkaopas. matkustaville. Keski-Suomcssa. v Jyväskylässä Hinta 10 p.

AIKATAULUT

SAKSA. Ohjelma. Pääsyliput IV OLYMPIALAIS ET TALVIKISAT. Garmisch-Pa rtenkirchenissä

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

VALOKUVIA LIITE 22 PUNKAHARJUN KESKUSTAAJAMA ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 1347/08.01.

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen Muuttuva keskusta

Alumnipurjehdus Kroatia

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e

HOLLOLA LAKIKALLIO TARKASTUSRAPORTTI

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt ja

ARVOISAT MATKAILIJAT JA RETKEILIJÄT. Vanha Auran kaupunki on muodostunut vuosi vuodelta

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Panorama Tower Espoo - Leppävaara

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Määrlahden historiallinen käyttö

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa

Islanti Matkanjohtajat;

hiljaa ja lempeästi. Syvästi kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 82 x 100 mm

TAMPERE TAMPEREEN KAUPUNGIN NÄHTÄVYYDET JA NIIDEN AUKIOLOAJAT.

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut

MATKAOHJELMA (5)

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

KESÄMATKOJA SUOMESSA. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia. matkasuunnitelmia

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Rooman opintomatka 2018

KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi

Transkriptio:

KUOPIO

Näköala Puijolta. KUOPIO Savon maakunnan suurimpaan asutuskeskukseen ja eritoten Pohjois-Savon aineelliseen ja henkiseen pääpaikkaan joutuu matkustaja saapuessaan Kuopion kaupunkiin. Tämä 24 tuh. asukkaan kaupunki sijaitsee kauniilla kohdalla saaririkkaan Kallaveden rannalla, josta sillä on laajat ja moneen suuntaan ulottuvat liikenneväylät kesän aikana. Maaliikenne sen sijaan on hankalampi, sillä vesistöjen saartamaan niemimaahan tuo etelästä vain rautatie ja yksi maantie; pohjoiseen on maakulku ollut kesällä mahdollinen vain rautateitse ja talvella tietysti jääteitse. Nyt v:sta 1932 on Kallaveden yli rautatien viereen saatu maantie, joten ihanat automatkat ovat mahdollisia pohjoiseen lisalmelle sekä länteen ja itään. Kuopio vaikutti vielä tämän sataluvun alussa idylliseltä sisämaankaupungilta mataline puutalomeen ja alkuperäisine katuineen, joiden joukossa kapeat ruohoiset»rännikadut» vieläkin ovat ainutlaatuiset. Mutta nykyisin kaupunki on jo toisennäköinen: se on nopeasti suurentunut, se on saanut laajat esikaupungit, siihen on ilmestynyt kivitalo toisensa jälkeen, joitten joukossa sekä julkisia rakennuksia että monikerroksisia liike- ja asuntotaloja. Näin on Kuopio nyt Tampereen jälkeen sisämaan suurin kaupunki, jonka teollisuuslaitokset, etenkin myllyt seka tulitikku- ja rullatehdas, ovat maan suurimpia, jonka kauppa laajaan ympäristöön on huomattava ja jossa monet koulut nuorisoparvineen erikoisesti vilkastuttavat elämää talvisaikana. Kuopion historia on nuori. Kaupunki on perustettu Ruotsinvallan loppuajalla v. 1782. Asutuksen keskustana ja kirkkopitäjänä se kyllä on paljon vanhempi ja mainitaan 1500-luvun keskivaiheilla. Kuuluisa Pietari Brahe suunnitteli Kuopionniemen kaupungiksi 1600-luvun puolivälissä, mutta se painui pian takaisin pieneksi kirkonkyläksi. Jo ennen kaupungin perustamista tuli tämä seutu lääninhallintokeskukseksi v. 1775, ja uuden Savon läänin vaakunamerkiksi tuli musta kilpi, jossa 2

1849. Kuopion satama. on kultainen viritetty jousi, nuoli valmiina jänteellä. Kuopion henkisessä elämässä on ollut loistoaikoja. Täällä asui ja vaikutti suomalaisen kansallistunnon herättäjä ja koko nykyisen suomalaisen sivistys- ja yhteiskuntaelämän alullepanija, mainio J.V.Snellman vv. 1843 Tulliporttikadun ja Snellmaninkadun varrella on niissä kahdessa talossa, joissa suurmies on asunut, seinällä muistokilvet. Täällä ovat eläneet ja toimineet kirjailijatar Minna Canth ja kirjailija Juhani Aho, Savon kansan ja Savon ihanan luonnon suurin kuvaaja, edellinen 1880 1897 ja jälkimmäinen 1 880-luvun lopulla. Kaupungista etelään on noin viiden kil o metrin päässä komea Jy nkänlaht i ja idän puolella leveä Toivalansalmi, jotka seudut ovat kuuluja suomalaisten sitkeästä isänmaansa puolustuksesta venäläisten hyökätessä Pohjois-Savoon keväällä ja kesällä 1808. Suomen vapaussodan (1918) muiston säilyttää uudella hautausmaalla oleva sankarihauta muistopatsaineen. Tämä hautausmaa sijaitsee heti rautatien takana Puijolle menevän maantien vasemmalla puolella. Kaupungin vanhimmassa, eteläreunalla sijaitsevassa kaupunginosassa on jäljellä muutamia vaatimattomia taitekattoisia puurakennuksia 1 700-luvun lopulta, mutta huomattavin vanha rakennus on pääkadun reunassa ja ihanan puiston vieressä korkealla kummulla kohoava jykeväsemäinen ja puhdaspiirteinen k.irkk > joka järjestyksessä seudun neljäntenä kirkkona on valmistunut v. 1815. Sen tornista avautuu kokonaisnaköala yli loivasti etelästä luoteeseen kohoavan varsinaisen kaupungin. Kauppatorin eteläreunassa sijaitsevan renessanssityylisen lyseo* rakennuksen keskiosa on lähinnä vanhin, valmistunut v. 1825. Näitä rakennuksia sivuaa kaupungin tärkeinliikekatu Kauppakatu, jonka varrella on pankkien konttorit sekä kirkon alla Snellmanin puisto, jonka keskellä edellämainitun J. V. Snellmanin rintakuva (kuvanveistäjä Johannes Takanen). Torin pohjoisella laidalla sijaitseva Kaupungintalo ja rannalla etelässä Lääninhallituksen päärakennus edustavat koristeellista virastotyyliä 1880-luvulta. Jälkimmäisen edustalla on toinen 3

Kuopion museo. kaupungin sisällä oleva pieni puisto, Püspanpuisto, joka on saanut nimensä siitä, että sen länsireunassa on ollut piispantalo, silloin kun hiippakunnan pääpaikka oli Kuopio. Uudemmista rakennuksista herättävät mielenkiintoa Teollisuuskoulu ja Tyttölyseo, molemmat asemalta tulevan Maaherrankadun varrella, sekä Valkeisen k ansa k ou^ joka on läntisessä Niiralan esikaupungissa. Varsinaisessa kaupungissa sijaitsevista nähtävyyksistä on vielä mainittava kilometrin pituinen etelään pistävä kapea ja puistokas Väinölänniemi, luonnon merkillinen muodostuma, jossaon ihanatkävely-ja ajotiet, jonka kainalossa on vanha teatteritalo ja jonka kärkipuolella sijaitsee kesäravmtola, Peräniemi. Siellä on paitsi uimalaitosta myös asemansa puolesta ihanteellinen urheilukenttä, jolla Kuopion poika, Suomenensimmäinensuurjuoksija HannesKolehmainenkin on harjoitellut. Kuopion kesäisistä nähtävyyksistä tulee vielä muistaa itärannalla sijaitseva satama, jonka laivojen runsaus ja ihmisliikkeen vilkkaus tarjoaa oivallisen kuvan vesirikkaan maan oloista. Museo, joka sijaitsee pääkatujen, Kauppakadun ja Maaherrankadun risteyksessä, on linnatyylinen kaksikerroksinen kaupungin omistama rakennus (valmistunut v. 1907). Sen seinien sisällä on alakerroksessa kaupungin suurehko kirjasto ja yläkerroksessa kahden eri museoseuran kokoelmat. Yläkerroksen pohjoisen sivun kolmessa huoneessa ovat Kuopion Isänmaallisen Seuran (perust. 1 883) esihistorialliset, kansatieteelliset ja historialliset esineet sekä savupirtti. Muut yläkerroksen huoneet ovat varatut Kuopion Luonnonystäväin Yhdistyksen (perust. 1897) biologisille ryhmille ynnä kasvi-ja eläintieteellisille sekä tavaraopillisille, maantieteellisille ja mineraalikokoelmille, joista esim. kasvi- ja eläinkokoelmat ovat hyvin runsaat. Museo 4

viehkeässä Kuopion kaupunki. on auki joka päivä klo 11 13 ja sitäpaitsi sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 17 19; muina aikoina pääsee kokoelmiin vahtimestarin välityksellä. Sisäänpääsymaksu on 2 mk. Hotellit: HOTELLI ATLAS, Kauppatorin laidassa. Keskuslämpö, kylpyhuoneita, lämmin ja kylmä vesi sekä puhelin jokahuoneeseen. Huoneila:yhdenhengen3s somk. ja kahden hengen 70 75 mk. Täydellinen ravintola. HOTELLI SEURAHUONE, Maaherrankatu 5. Paikkakunnan vanhin I luokan hotelli. Huoneiden hinnat: 25 65 mk. Täydellinen ravintola. HOTELLI OSUUSRAVINTOLA, Minna Canthinkatu 16. Huoneiden hinnat: 25 50 mk. Täydellinen ravintola. HOTELLI KUOPIO, Kauppakatu 39. Huoneita: yhden hengen 25 35 mk. ja kahden hengen 50 60 mk. Täydellinen ravintola. N. N. K. Y:n HOSPITSI, Myllykatu 4. Huoneita: yhden hengen 28 45 mk. ja kahden hengen 50 70 mk. Keskuslämmitys, kylpyhuoneita, kylmä ja lämmin vesi joka huoneeseen. Ravintolassa kotiruokaa. ASEMARAVINTOLA. Täydellinen ravintola. Aamiainen ja päivällinen 15 mk. PUIJON MAJA. Puijon majalassa on kaksi kesähuonetta. Tilauksesta saadaan päivällisiä ja illallisia, myös seurueille. Kahvi- y.m. virvoketarjoilua pitkin päivää. Postitoimisto. Postikonttori: Minna Canthinkatu 24; avoinna arkipäivisin klo 10 17. Lennätinkonttori: Koljonniemenkatu 34; avoinna arkipäivisin klo 8 21 ja pyhinä klo 9 lo sekä klo 16 18. Matkailijayhdistyksen neuvontatoimisto: Vuorikatu 23. Hoitaja rouva B. Mansnérus. Avoinna joka arkipäivä klo 8 14.- Autojen ajomaksut. Perusmaksu ensimmäisen luokan autossa on 5 mk. 300 metrin kuljetulta tiepituudelta ja 1 mk:n lisämaksu kultakin aloitetulta 150 metrin tiepituudelta. Toisen luokan autossa on pohjamaksu 5 mk. enintään 400 metrin kuljetulta tiepituudelta sekä I mk:n lisämaksu kultakin aloitetulta 200 metrin tiepituudelta. Ajosta Puijolle ja tilatusta noudosta suoritetaan 15 mk'.n lisämaksu ensimmäisen luokan autoissa ja 10 mk:n lisämaksu toisen luokan autoissa. Odotusmaksu tunnin odotuksesta on 30 mk. Kuopion ympäristöt. Kuopion kaupungin luoteispuolella, n. 3 km:n päässä, kohoaa mahtava Puijo 232 m:n korkeuteen. Sen huipulla on majala ravintoloineen ja postiasemmeen. Ja vieressä on torni, jonka eri kerroksista ja ylimmältä laelta nähdään yksi Suomen suurenmoisimpia luonnonkuvatauluja: vesien kirkkaat, sokkeloiset vyöt, sadat saaret ja niemet sekä lähellä ja kaukana laaksoja ja korkeita kumpuja, metsää, metsää mittaamattomaan etäisyyteen. Kaakossa on silmien alla kaupunki ja länsiluoteessa hohtaa Niuvanniemen mielisairaalan suuri rakennusryhmä luonnossa ja sirossa ympäristössä suurin inhimillinen onnettomuus. Niuvanniemen luona kohoaa jyrkkä- 5

Puijon näköala. rinteinen Taivaanpankk (175 m). Puijon suurenmoisuus on kuulu ympäri Suomen ja sen matkailuvetovoima on kestänyt jo 80 vuotta. Talvesta muistuttaa sen tornin äärellä oleva suksimäki, sillä Puijo on talvi-urheilun: mäenlaskun, murtomaahiihdon ja kelkkailun eldorado. Alhaalle palatessa maksaisi vaivan ajaa moottorilla Kallaveden saaristoon, jossa esim. Hietasalo on mieluisa olopaikka hietikkorantoineen, tai kiertää komea Kuopionniemi, jonka vaihtelevia rantoja, Puijonsarvea, reunustavat huvilat. Kauempana etelässä on Pitkänlahden aseman luona suuri teollisuuslaitos ja siitä etelään johtavan maantien äärellä soma Koivumäen kansanopisto sekä Hiltulanlahdesta kohoava muhkea Vanunvuori (197 m). Kuopiosta eteläänsavonlinnaan vie kaksi eri reittiä. Vanhempi, kanavoitu jo 1839, kulkee Leppävirran kautta ja nuorempi, kanavoitu vasta 1905, vie Heinäveden pitäjän läpi. Heinäveden kapeita väyliä kulkevat»heinävesi»-laivat ja kapteeneilta saavat matkustajat painetun kuvauksen tämän matkan mer- ' killisyyksistä. Siellä ovat tarjolla Palokin y.m. koskien lohestamishauskuudet. Samanlaisen yksityiskohtaisen kuvauksen saavat samoin»leppavirta»-laivoista ne, jotka valitsevat n.s. Leppävirran reitin, jonka varrella ovat Varkauden suuret tehdaslaitokset. Ja»Maaninka»-laiva vie matkailijan pohjoiseen suuntaan viljavan ja asutun seudun kautta ihanaan Tuovilan- ' lahteen. Siellä on matkan varrella Viannon lohikoski ja matf kan päässä merkillinen Korkeakoski sekä sen pieni matkailu-*, maja. Tästäkin reitistä ja sen nähtävyyksistä on saatavissa painettu kirjanen. Vielä on mainittava»kar jalankosken» vaihteleva reitti, jonkapäätepisteestä päästään kapearaiteista rautatietä J uankosfaen kohta 200 vuotta vanhalletehdaspaikalle ja siitä Pisan komealle näköalavuorelle. Tämä Savon ja Karjalan mahtava rajavuori ja valtakuntienmuinoinenrajapyykki nostaa ylimmän huippunsa 270 m:n korkeuteen, ylittäen siis paljonkin kuulun Puijon. Pisan (pyhän) ylpeältä kukkulalta avautuu vapaa näköala kaikkiin suuntiin: metsät ovat alhaalla ja kau- 1 kana kuin vihertävä meri, koska ammoin kaskiksi raadetut ikimetsät nyt kasvavat kauttaaltaan lehtipuita.

Väinölänniemen kylpyranta. Kuopion laivojen kulkuvuorot nähdään seuraavasta : s/s» LEPPÄVIRTA I ja II»: Kuopio Leppävirta Varkaus Savonlinna. Kuopiosta joka päivä kello 13,50, saapuu Savonlinnaan kello 8. Savonlinnasta joka päivä kello 13,15, saapuu Kuopioon kello 8seuraavana päivänä. s/s»heinävesi I ja II»: Kuopio Heinävesi Savonlinna. Kuopiosta joka päivä kello 14, saapuu Savonlinnaan kello 7. Savonlinnasta kello 13,15, saapuu Kuopioon kello 7 seuraavana päivänä. s/s»maaninka»: Kuopio Tuovilanlahti. Kuopiosta joka päivä kello 14,05. Tuovilanlahdesta kello 3,30. Tätä reittiä käyttämällä saavutaan Korkeakoskelle. s/s»karjalankoski»: Kuopio Kar jalankoski. Kuopiosta joka päivä kello 14,05. Kar jalankoskelta kello 5,30. s/s»riistavesi»: Kuopio-Melalahti. Kuopiosta kello 13,50. Melalahdesta kello 3,15 sunnunt., maanant.,keskiviikko torstaina, lauantaina, kello 4 tiistaina ja perjantaina. s/s»louhi»: Kuopio Näädänmaa. Kuopiosta joka päivä kello 13,45. Näädänmaasta kello 2,45; perjantaina ja sunnuntaina kello 3,15. s/s»tapio»: Kuopio Ohtaansalmi Tuusniemen kirkko. Kuopiosta maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 13. Tuusniemen kirkolta joka toinen sunnuntai kello 14. Ohtaansalmesta joka tiistai kello 17. Luikonlahdesta kello 9,30 joka torstai. s/s»liperi»: Kuopio Heinävesi Vihtarinlahti. Kuopiosta kello 13 maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina,perjantaina ja joka toisena.lauantaina sekä joka toisena sunnuntaina kello 12. s/s»kiuruvesi»: Kuopio Siikalahti. Kuopiosta joka päivä kello 13,30. Siikalahdesta kello 2,15. s/s»ilma»: Kuopio Kurolanlahti Pulkonkoski. Kuopiosta joka päivä kello 14,10. Pulkonkoskelia kello 3,15. Kurolanlahdesta kello 3,50. Yöpyy Pulkonkoskella tiistaita ja perjantaita vasten, muina päivinä Kurolanlahdessa. s/s»koski»: Kuopio Akonpohja. Kuopiosta joka päivä kello 13,45. Akonpohjasta kello 4. s/s»lokki»: Kuopio Melalahti sekä välillä olevissa laitureissa joka päivä Kuopiosta kello 14,07. Melalahdesta kello 4, paitsi tust, ja perjant.kello 3,10 s/s»pieksänkoski»: Kuopio Pajukoski. Kuopiosta joka päivä kello 14,03. Pajukoskelta kello 3,30. s/s»vehmersalmi»: Kuopio Mustinlahti. Kuopiosta joka päivä kello 14,05. Mustinlahdesta kello 3,15. s/s»kalervo»: Kuopio Pieksänkoski. skuopiosta joka päivä kello 14,05. Pieksänkoskelta kello 3,30. s/s»sotka»: Kuopio Pehlahti. Kuopiosta kello 14,10. Pehlahdesta kello 3,30; lauantaina ja sunnuntaina 3,00. s/s»länsi-kuopio»: Kuopiö-Hirvilahti. Kuopiosta joka päivä kello 14. Hirvilahdesta kello 4,30 Toimittanut SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN KUOPION OSASTO Suoraal. Kirjall. Seuran Kirjap. Oy

KUOPIO ympäristöineen