Kestävän kehityksen raportti 2016

Samankaltaiset tiedostot
Kestävän kehityksen raportti Tampereen yliopiston kestävän kehityksen työryhmä

Ympäristöohjelman toteuma 2015

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

Kestävän kehityksen raportti 2013

Tavoitteet ja toimenpiteet

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys Ilkka Reko Myyntijohtaja

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YMPÄRISTÖOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Rehtorin päätös

Vastuullisuus ja Kestävä kehitys Aalto-yliopisto Annukka Jyrämä

Kestävän kehityksen raportti 2014

Ravintola-alan ympäristöasiat

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK)

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5.

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

Yhdyskuntajätteen kierrätyksellä vauhtia kiertotalouteen JÄTEKIVA Jätealan strateginen yhteistyöryhmä

ICT-info opiskelijoille

Tampere /SiSu. Vihreämpi, Reilumpi ja Vastuullisempi Itä-Suomen yliopisto? - Vastauksia yhteikuntasitoumuksen kriteereihin

Green Office -vuosiraportointikooste kevät 2014

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Kestävän kehityksen vuosipolku

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

ICT-info opiskelijoille. Syksy 2017

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

ICT-info opiskelijoille

Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10

FIGBC, VIHREÄ FOORUMI, KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN SERTIFIOINTIEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT, BREEAM IN-USE

Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna Tekniikan Alojen Foorumi Markku Lahtinen. Tammikuu 2012

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

#omailmastokokous

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

palveluinnovaatiot metropolialueella

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

PALVELUITA DATANHALLINTAAN

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

HINNASTO YRITYKSILLE 5/

/tyhjennys. /tyhjennys

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Muutama teema. Heikki Mannila

Tampereen yliopiston jätesuunnitelma

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita?

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä Ulla Rehell, Kesko Oyj

Science without Borders -ohjelman info & tapaaminen

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

Hankinnat ja ympäristö

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Jean-François Jalkh ENF-ryhmän puolesta

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Jäteselviytyjät Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä (7)

Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

Oriola Oyj Varsinainen yhtiökokous 2018 toimitusjohtajan katsaus

Transkriptio:

Kestävän kehityksen raportti 2016

Merkittävimmät toimenpiteet Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Tampere3 korkeakoulujen yhteiseksi Kestävän kehityksen tutkimusverkosto SuDeNet perustettiin Kaupin kampuksen toiminnot keskitettiin Arvoon ja rakennuksen uudessa osassa tavoitteena on BREEAM ympäristösertifikaatin taso Very good Jätehuoltoa aula- ja käytävätiloissa parannettiin uusilla lajitteluastioilla Arvon vanhaan osaan sekä Linna ja Virta kiinteistöihin tehtiin energiakatselmoinnit

Kestävää kehitystä edistävä opetus Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Tampere3 korkeakoulujen yhteiseksi Kokonaisuuteen lisätiin 4. teema 1. Ympäristö ja yhteiskunta 2. Vastuullinen liiketoiminta ja talous 3. Terveys ja globaali kehitys 4. Ympäristö, ekologia ja tekniikka Kokonaisuuden (25 op) suoritti 7 opiskelijaa (11 opiskelijaa vuosina 2014-2015) TaY:n opetussuunnitelmassa on 109 kestävä kehitys merkittyä opintojaksoa ja niistä kertyi 29.000 opintopistettä vuonna 2016 Global Health and Development -ohjelma Englanninkielinen terveystieteiden maisteriohjelma uudistettiin ja uusia opetusmenetelmiä otettiin käyttöön GainStorm tapahtumassa tutkijat, virkamiehet, yritysmaailma ja poliitikot ideoivat, miten hyvinvointia voidaan edistää globaalisti ja paikallisesti Globaalin terveyden pohjoismaista opetus- ja tutkimusyhteistyötä vahvistettiin 35000 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 Kestävä kehitys merkittyjen opintojaksojen suoritukset (opintopistettä) 2013-2016 21893 25391 26677 2013 2014 2015 2016 29000

Kestävää kehitystä edistävä tutkimus Tampereen yliopisto jatkoi profiloitumista yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksessa Yliopisto sai Suomen Akatemialta 4,65 miljoonaa euroa profiloitumisrahaa New Social Research tutkimusohjelmalle, jonka teemat ovat: Hallinta monimutkaistuvassa maailmassa Toimijuuden murrokset ja vahvistaminen Muuttuva työ Hyvinvoinnin tulevaisuus Viestinnän, informaation ja vuorovaikutuksen uudet muodot Marraskuussa 2016 yliopisto haki profiloitumisrahaa Global governance and responsibility hankkeelle. Siinä monitieteisellä tutkimuksella vastataan globaaleihin viheliäisiin ongelmiin. Hankkeen teemat ovat: Valta, auktoriteetti ja hallinta Ideoiden globaali liikkuvuus Globaali terveys ja hyvinvointi Kansainvälinen liikkuvuus, identiteetit ja toimijuus Kestävän kehityksen tutkimusverkosto SuDeNet perustettiin keväällä ja ensimmäinen tapaaminen pidettiin 13.5.2016 Yliopistolle perustettiin avoin tiede -työryhmä, joka laati Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikan. Tieteen avoimuus edistää tiedettä ja tiedeyhteisön kehittymistä.

Energiankulutus ja jätteet Yliopiston käyttämä sähkö tuotettiin uusiutuvalla energialla, josta vähintään puolet oli kotimaista vesi- ja tuulivoimaa Arvon uuden osan aurinkopaneelien tuotto puolelta vuodelta (06-12/2016) oli 14.000 kwh Sähkönkulutus kasvoi edellisestä vuodesta, koska Kaupin kampuksen toimintoja siirtyi uuteen Arvoon ja aiemmin kulutusseurannan ulkopuolella olleet toimitilat tulivat mukaan kulutusseurantaan Arvon uuden osan tilat jäähdytetään kaukokylmällä eli jäähdytykseen käytetty vesi viilennetään järvessä Yhdyskuntajätteen määrä kasvoi merkittävästi Elokuusta alkaen jätemäärissä on mukana jäte niistä Kaupin kampuksen toimitiloista, joista ei aiemmin voitu eritellä yliopiston jätemääriä Sekajätteen määrän kasvuun vaikutti Kaupin kampuksen toimintojen siirtyminen Arvoon, kun yliopisto luopui kahdesta kiinteistöstä ja Finnmedeissä sijainneista vuokratiloista. Muuton yhteydessä näistä tiloista tyhjennettiin monenlaista vuosien saatossa kertynyttä tavaraa. 13500 13000 12500 12000 11500 11000 1200000 1000000 800000 600000 400000 200000 0 Sähkönkulutus MWh/vuosi 13100 12580 12270 12290 11730 11710 2012 2013 2014 2015 2016 Jätemäärien kehitys 2012-2016 (kg) 2012 2013 2014 2015 2016 sekajäte hyötyjätteet (paperi, pahvi, kartonki, lasi ja metalli) Biojäte

Paperinkulutus ja hankinnat A4 kopiopaperin kulutus laski edelleen Keskusvarastolta hankittiin 11.349 riisiä kopiopaperia, mikä oli 5,73 riisiä/hlötyövuosi (2015: 7,87 riisiä/hlötyövuosi) Vuonna 2016 hankitusta kopiopaperista olisi saanut 3,4 Näsinneulan korkuista pinoa Vuoden lopussa otettiin käyttöön uusi keskitetty ja yhtenäinen tulostuskäytäntö, joka vähensi laitteiden määrää ja paransi tietoturvaa. Lisäksi Follow me -tulostus varmistaa, ettei tulosteita voi ottaa vahingossa. Yliopiston ympäristömerkityt hankinnat Hanselista olivat 91 % (2015: 83 %) Ympäristömyötäisten tuotteiden osuus keskusvaraston valikoimassa oli 40 % (2015: 39 %)

Reilun kaupan korkeakoulu vuonna 2016 Opiskelijat osallistuivat Reilujen korkeakoulujen BanaaniFlashmob -tapahtumaan Kestävän kehityksen käytäntöjä kurssin opiskelijat järjestivät kahvi- ja teetarjoilun Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle -tapahtumassa Reilusta kaupasta viestittiin Yliopiston avajaisissa Tamyn kaupunkisuunnistuksessa Reilun kaupan viikolla Kolme ainejärjestöä järjesti Reilun kaupan tilaisuuden

Kestävän kehityksen yhteistyö Tampereen korkeakoulut järjestivät Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumin 6.4. Tampere3 ympäristö- ja kestävän kehityksen työryhmät tapasivat elokuussa Tampereen korkeakoulujen kestävän kehityksen yhteistyöstä julkaistiin artikkeli teoksessa Handbook of Theory and Practice of Sustainable Development in Higher Education ja se esitettiin maailman korkeakoulujen kestävän kehityksen symposiumissa MIT:ssa Bostonissa Campus compass Demola-hankeessa opiskelijat rakensivat sovelluksen, joka kokoaa tietoa liikkumisesta tamperelaisten kampusten välillä sekä kampuksilla olevista palveluista. Sovelluksen käyttöönotolle ei kuitenkaan löytynyt rahoitusta. Yhteiset tapahtumat kampuksilla Earth Hour maaliskuussa Pyörätapahtuma syyskuussa Reilun kaupan Aarrejahti lokakuussa

Lisätiedot Ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen saana.raatikainen@uta.fi puh. 040 190 14 59 www.uta.fi/ekokampus Valokuvat: Jonne Renvall, yliopiston viestintäpalvelut