KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 1 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2011. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Väestörekisterikeskus perustaa äänioikeusrekisterin, johon otetaan ne henkilöt, jotka ovat äänioikeutettuja nyt kysymyksessä olevissa eduskuntavaaleissa. Äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu) on 25.2.2011. Väestörekisterikeskus laatii jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle ilmoituskortin ja lähettää kortin viimeistään 24.3.2011 niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty äänioikeusrekisteristä pois tai että häntä koskeva merkintä siinä on virheellinen. Oikaisuvaatimus on jätettävä Keski-Suomen maistraattiin viimeistään 1.4.2011 ennen klo 16.00. Rekisteri tulee lainvoimaiseksi tiistaina 5.4.2011. Kotiäänestys Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää kotonaan. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on määräajassa ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle joko kirjallisesti tai puhelimitse (vaihde 459 7811). Ilmoittautumislomakkeita saa kunnanvirastosta, kirjastosta ja kunnan kotisivuilta www.kivijarvi.fi kohdasta sähköinen asiointi. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 5.4.2011 klo 16.00. Kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä (laki 431/2010 vaalilain muuttamisesta). Ennakkoäänestys 6.-12.4. Vaalien yleinen ennakkoäänestyspaikka on Kivijärven kunnanvirasto, Virastotie 5, ja äänestys tapahtuu 6.-8.4. 9.-10.4. 11.-12.4. klo 09.00-16.00 klo 10.00-14.00 klo 09.00-16.00 Ennakkoäänestyksessä äänioikeutetun tiedot haetaan rekisteristä henkilötunnuksen avulla, joten henkilötunnus tulee olla tiedossa. Ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä. Äänestää voi kuitenkin ilman ilmoituskorttiakin. Lisäksi henkilöllisyys on tarvittaessa pystyttävä todistamaan. Henkilöllisyystodistuksen tulee olla kuvallinen. Vaalipäivä 17.4. Vaalipäivänä 17.4. saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Vaalipäivän äänestyspaikkana toimii Tenholan koulu, Keskustie 39. Äänestysaika klo 9-20. Lokakylältä ja Talviaislahdesta järjestetään kuljetus vaalipäivänä perinteisen tavan mukaan. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Lisätietoja Yleistietoa vaaleista www.vaalit.fi. Lisätietoja pj Ilari Kotilainen, p. 044 459 7821. Kivijärven keskusvaalilautakunta Virastotie 5 43800 KIVIJÄRVI
HALLINTOTIEDOTTAA JA Kivijärven kunnanvaltuusto on hyväksymisen yhteydessä mm: ELINKEINOpäättänyt vuoden OSASTO 2011 talousarvion Vuonna 2011 maksetaan kuntalisää 168,00 / kk yhdistyksille ja järjestöille, palkkatukeen oikeutetuille työntekijöille. Lisätietoja: työllisyysprojekti/päivi Hakkarainen puh. 044 459 7827 Oppisopimuskoulutustukea on varattu kivijärvisille yrityksille. Tuki on 168 / kuukausi / oppilas. Yhteensä oppisopimuskoulutustukea on varattu 3 000 euroa. Lisätietoja: työllisyysprojekti/päivi Hakkarainen puh. 044 459 7827 Nuorten kesätyöpaikkatukea koulussa olevien kivijärvisten nuorten työllistämiseen on varattu 8 500 euroa, josta vähennetään vuonna 2010 käyttämättä jäänyt 278. Lisätietoja: 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Alanen puh. 040 8400 229. Järjestöavustuksiin on varattu määrärahaa vain 4H-yhdistykselle 5 000 toimintaavustusta ja avustusta Kivijärven Sotaveteraanit ry:lle 3 000 Maaseutulomittaja-apuun on varattu 8 000. Lisätietoja: maaseutuyritysasiamies Erkki Leppänen puh. 044 459 7820. Kunnanvaltuuston ja -hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan kunnan www sivuilla osoitteessa www.kivijarvi.fi. Lisäksi esityslistat mahdollisuuksien mukaan Kuntatiedotteessa. Vuonna 2010 vaiheittain aloitetun yhteispalvelupisteen toiminta vakiintuu. Luottamushenkilövalinnat /kunnanvaltuusto on valinnut kokouksessaan 21.2.2011 Kunnanvaltuuston puheenjohta Kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Olavi Hakkarainen Anne Kalmari Antti Urpilainen Kunnanhallituksen jäsenet: Kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Piispanen Kunnanahallituksen I vrapuheenjohtaja Erja Moisio Kunnanhallituksen II varapuheenjohtaja Risto Holm Asko Kauppinen, Marjatta Liimatainen, Tarmo Thorström ja Eeva-Liisa Tobiasson
KIVIJÄRVEN KUNNAN TOIMIELINTEN KOKOUKSET JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄOLOT 2011-2012 Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto kokoontuu tarvittaessa. Kunnanvaltuuston kokousten tarkastetut pöytäkirjat pidetään vuosina 2011-2012 yleisesti nähtävillä kunnanvirastolla kokouspäivän jälkeen viidentenä kunnanviraston aukiolopäivänä klo 9.00-15.00. Kokouspäivää ei lueta määräaikaan. Kunnanvaltuuston esityslistat ja pöytäkirjat luettavissat myös kunnan www sivulta. Kunnanhallitus Kunnanhallituksen kokoukset vuosina 2011-2012 pidetään pääsääntöisesti jokaisen kuukauden kolmas maanantai alkaen klo 18.30. Kunnanhallituksen kokousten tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä kunnanvirastolla kokousta seuraavana maanantai klo 9.00 15.00. Kunnanhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat luettavissa myös kunnan www sivulta. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunnan kokoukset pidetään vuonna 2011 tarpeen mukaan. Kokouspäivä ja -aika on pääsääntöisesti torstai klo 19.00. Sivistyslautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä koulutoimistossa klo 0.00 15.00 tai kirjastossa sen aukioloaikana viidentenä arkipäivänä kokouspäivän jälkeen. Pöytäkirjat luettavissa myös kunnan www sivulta. Tekninen lautakunta Teknisen lautakunnan kokoukset pidetään vuosina 2011 2012 tarvittaessa iltakokouksina klo 18.00 alkaen. Kokoukset pyritään järjestämään tiistai-torstai iltaisin, ellei ulkopuolinen tekijä vaikuta asiaan. Teknisen lautakunnan tarkistetut pöytäkirjat pidetään nähtävillä joka kuukauden viimeinen perjantai teknisessä toimistossa virastoaikana. Pöytäkirjat luettavissa myös kunnan www sivulta. Ympäristölautakunta Ympäristölautakunnan kokoukset pidetään vuosina 2011 2012 pääsääntöisesti tiistai torstai iltaisin klo 18.00 alkaen. Ympäristölautakunnan tarkistetut pöytäkirjat pidetään nähtävillä kokouksen jälkeisenä maanantaina teknisessä toimistossa virastoaikana. Pöytäkirjat luettavissa myös kunnan www sivulta. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
TEKNINEN OSASTO TIEDOTTAA Asuinrakennusten ja asuntojen korjaus- ja energia-avustukset Kivijärven kunta ilmoittaa haettavaksi ympärivuotisessa asuinrakennusten ja asuntojen korjaus- ja energia-avustukset. asuinkäytössä olevien Hakuaika päättyy 8.4.2010 Korjausavustus (tulo ja varallisuusrajat) vanhusväestön ja vammaisten asuntojen avustukset liikunta esteiden poistaminen energiatehokuuden parantaminen jätevesijärjestelmän parantaminen suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistäminen Energia-avustus (ei varallisuusrajaa) uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto pientalojen energiatalouden parantaminen muut energia-avustukset Terveyshaitan poistamiseen avustuksen hakuaika on jatkuva. kustannukset vähintään 7000 euroa terveyshaitta tullut ilmi yllättäen terveyshaitan arvioinnin tekee kunnan terveydensuojeluviranomainen Hakemuslomakkeita ja lisätietoa saa Kivijärven kunnan rakennustoimistosta ja neuvonnasta sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n verkkosivuilta www.ara.fi. Lisätietoa: Rakennustarkastaja Petri Syrjä, 044 459 6221 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------
KANTELETAR-ESITYS to 24.2. klo 18 Järvenhelmessä Kahvitus. Esiintyjinä Karstulan taideseura KarsTan lausujat ja Kansalaisopiston runopiiriläiset. Lisäksi yhteislaulua. Tervetuloa! ~~~ YSTÄVÄNPÄIVÄTAPAHTUMAN tietokilpailun oikeat vastaukset: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Mikä on nimesi? (Oma nimi) Missä ystävä tunnetaan? (Hädässä) Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja? (lukko) Ystävänpäivän juuret juontavat... Amerikkaan vai Euroopaan? (Eurooppaan *) Minä vuonna Anne Kalmari on syntynyt? (1968) Villoina viskotaan, vetenä pois menee? (Lumi) Ketä amerikkalaista sarjakuvahahmoa saamme kiittää ystävänpäivän tulemisesta Suomeen? (Jaska Jokunen) 8. Musta mummu nurkkasessa, harmaata hengittää, kuumaa kuhottelee? (Kiuas) 9. Mihin kuntaan Pirkko K-H on lähdössä töihin maaliskuussa? (Kannonkoskelle) 10. Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Laulussa mainitaan asioita, jolla sen voi selvittää. Mainitse yksi. (Meri, tunturi, aika) *) Valentinuksen päivän juuret ovat syvästi kirkolliset, sillä lähellä Roomaa sijaitsevan Ternin piispa synnytti tämän villityksen jo 200-luvulla. Hän oli rakkauslyyrikko ja ryhtyi liittämään rakastavaisia yhteen vihkimällä luvatta sotilaita. Kunnon sotilaan kun piti antautua kokonaan sotimiseen ja unohtaa naiset. Sotilaiden tyttöystävät ja vaimot innostuivat kiittämään Valentinusta kirjein, kortein ja kukkasin. Vielä vankilatuomion ja mestauksenkin jälkeen rakastavaiset pitivät häntä suojelijanaan ja mestauspäivästä (14.2.) tuli ystävyyden päivä. ~~~ MUUTOKSIA SIVISTYSOSASTOLLA Sivistysjohtaja Pirkko Korpiaho-Hakalan jäädessä virkavapaalle loppuvuodeksi tehtäviä hoitavat: sivistysosaston johto, hallinnolliset asiat, lautakuntatyöskentely, Hanna-Kaisa Pekkarinen (palvelu ostetaan Kannonkosken kunnalta 2 pv/vko), puh. 044 459 6150, Hanna-Kaisan tavoitat kunnanvirastolta tiistaisin ja keskiviikkoisin (alustava suunnitelma) kirjastopalvelut, Päivi Sagulin, puh. 044 459 7870 (mahd. kulttuuritapahtumat) Hannu Ahonen, puh. 044 459 7872 huom. puh. 044 459 7871 ei ole käytössä 1.3.-31.12. museotoiminta hoituu edelleen Kivijärven kotiseutuyhdistyksen kautta. Kotiportti 8 -lehteen tulevaa aineistoa voi jättää kirjastoon. Lisätietoja, sihteeri, puh. 044 3233 053.
KIRJASTO TIEDOTTAA Aukioloajat 25.2.2011 alkaen (huom. pieni muutos) ma klo 11-17 ti klo 11-17 to klo 13-19 pe klo 13-17 (perjantaina kirjasto sulkeutuu kaksi tuntia aiemmin) kepri.verkkokirjasto.fi Alueen kirjastojen Arena-palvelu on otettu käyttöön Lainan päivänä 8.2. Pääset sivuille osoitteesta kepri.verkkokirjasto.fi tai kunnan kotisivujen kautta kivijarvi.fi kohdasta sivistystoimi/kirjasto. Jokainen kirjasto on luonut sivustolle omat sivut (klikkaa Kivijärvi). Uudessa Kepri-verkkokirjastossa voit hoitaa kaikki samat kirjastoasiat kuin vanhassakin, mutta myös uusia palveluita on tarjolla. Tiedonhaun ohessa voit toimia arvostelijana, luonnehtia aineistoa ja myös kirjoittaa kommentteja. Osa uusista palveluista vaatii erillisen tunnuksen, jonka voit luoda verkkokirjastossa. Kirjaston kokoelmasta haet kirjoittamalla hakusanat hakukenttään sivun yläreunassa. Tämän jälkeen voit rajata ja laajentaa hakuasi monin vaihtoehdoin. Poistokirjoja Olemme poistaneet runsaasti vanhaa, vähän lainattua kirjallisuutta hyllytilan puutteen vuoksi. Joukossa on ruokakirjoja, urheilukirjoja, aikuisten romaaneja ja lasten tietokirjallisuutta (mm. uskonto). Kirjan hinta vain 50 senttiä. Piirit kirjastossa Perinnepiirin seuraava kokoontuminen pe 25.2. klo 11 Kirjallisuuspiirin seuraava kokoontuminen ke 16.3. klo 12 (Märta ja Henrik Tikkanen)
~~~ TALVILOMA Tainionmäen koulussa pidetään viikolla 9 eli 28.2.-4.3.2011. ESIOPETUKSESTA Sosionomi (AMK) Johanna Kotilaisen siirryttyä vakinaiseen toimeen Kyyjärvelle vt. varhaiskasvatuksen ohjaajana (ja esikoulun opettajana) toimii Maili Salo 31.5.2011 saakka. Sen jälkeen virka jätetään täyttämättä esikouluopetuksen siirtyessä osaksi perusopetusta. Opetustila-, ryhmä- ym. käytännön järjestelyjen suunnittelu on alkamassa syksyn osalta. Aiheesta tultaneen järjestämään avoin keskustelutilaisuus maalis-huhtikuussa. ~~~ SIVISTYSOSASTON TALOUSARVIO 2011 vuosikate 2 112 790 euroa (ed. 2 187 070 euroa) henkilöstöä noin 30 Hallinto 55 160 e sivistyslautakunta; vähemmän kokouksia, enemmän osaston sisäistä yhteistyötä hallintopalvelut (sivistysjohtaja- ja toimistosihteeripalvelut), ulkopuolista rahoitusta saaneet projektit, esim. kerhotoiminta, asiointiliikenne Varhaiskasvatus 369 920 e päivähoitopalvelut (perhepäivähoito ja ryhmäperhepäivähoito), lasten kotihoidontuki, valtuuston aloitteesta vauvaraha á 100 e, esiopetus kiertävän lastentarhanopettajan palveluja 1 pv/kk varhaiskasvatuksen ohjaajan virka täytetään vain kesään saakka Peruskoulutus 1 397 600 e opetus materiaaleineen ja tarvikkeineen, kuljetukset, ruokailu (sis.) ja muu oppilashuolto, mm. psykologi- ja kuraattoripalvelut 1 koulunkäyntiavustaja vähemmän kotikuntakorvaukset uusi menoerä käyttötaloudessa (52 580 e netto) seutukunnallista yhteistyötä Muu koulutus 30 870 e kansalaisopiston tarjonta Pohjoisen Keski-Suomen musiikkiopiston tarjonta
Kirjasto & kulttuuri 126 090 e kirjasto- ja kulttuuripalvelut ei juhlatoimikuntaa ei Kivijärvi Soi -tapahtumaa Vapaa-aikatoimi 133 150 e nuoriso- ja liikuntapalvelut ja erilaisia projekteja nuorisoneuvosto ei työpajaa Investoinnit Tainion koulun aulan kalustaminen 20 000 e Tekn.tilojen kunnostaminen 79 000 e Av-välineistö koululle 16 000 e Jääkiekkokaukalon laidat 22 000 e VAPAA-AIKA PIIRIKUNNALLISET / HOPEASOMPAHIIHDOT Kuntoradan maastossa keskiviikkona 2.3.2011 klo 18.30. Sarjat ja matkat: N/M6 0,3km, N/M8-10 1km, N/M12-14 2,5km, N16 2,5km, M16 5km, N/M16-18 5km, N/M 5km Ilmoittautuminen kilpailupaikalla klo 17.45-18.15. Vapaa tyyli. Pakkasraja -15 astetta. Kolmelle parhaalle pokaalit, kaikille karkkipalkinto Puffetti Kivekkäät/hiihtojaosto Vapaa-aikatoimi ----Vesaisten Keski-Suomen piirin avoimet HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT sunnuntaina 6.3.2011 klo 14.00 Kuntotuvalla Sarjat ja matkat: T/P 4-6 0,3 km, T/P8-10 1km, T/P12-14 2km, N/M, N/M50 2 km Vapaa tyyli. Lisälajina lypsyjakkaranheitto sarjat T/P8-10-12-14-N/M-N/M60. Ilmoittautuminen klo 13.00-13.30 kilpailupaikalla. Ei osallistumismaksua. Kuumaa mehua ja makkaranpaistomahdollisuus. Pakkasraja -15 astetta. Kivijärven Vesaiset -----
PITÄJÄNMESTARUUSHIIHDOT tiistaina 15.3 klo 18.30 Kuntoradan maastossa Matkat ja sarjat: T/P 6 0,3 km T/P8 1km, T/P10-12-14 2,5km, N 2,5km M/M40 5km, M5060-70 2,5 km. Ilmoittautuminen kilpailupaikalla klo 18.00. Vapaa tyyli. Pakkasraja -15 astetta Vapaa-aikatoimi ----- MUSIIKKILUISTELU tiistaina 1.3 -keskiviikkona 1.3 - keskiviikkona 9.3-16.3 klo 17.30-19.00 Huom! viikonpäivä vaihtelee muiden tapahtumien takia. Kellonaika aina sama. Vapaa-aikatoimi ----- PERINTEINEN LASKIAISTIISTAIN TAPAHTUMA Keskuspuistossa 8.3 klo 18.00 -mäenlaskua -mäenlaskukilpailu -mehua ja pullaa -puffetista makkaraa Pakkasraja 20 astetta Kappeliseurakunta Vapaa-aikatsto ----Senioreille ja työttömille tarkoitetun KKI-hankkeen UIMAHALLIMATKAT VIITASAARELLE tiistaina 1.3. - 15.3. - 29.3. - 12.4. Lähtö Kivikannon edestä klo 11.00 Hinta 5 euroa (sis. matkan, uinnin ja vesijumpan) Ennakkoilmoittautumista ei tarvita Tiedustelut Hannu Ahonen puh. 044 459 8772 ----- KANSANHIIHTOKAUSI 1.12.2010.-30.4.2011 Suoritusten kirjaukset latujen varsilla oleviin vihkoihin tai kunnanviraston infosta saataviin kortteihin. Myös itse tehdyt kortit käyvät. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kaksi 30 euron lahjakorttia ja 15 x 1 kg kahvia. Kaksi eniten hiihtänyttä palkitaan pokaaleilla ja voittaja 30 euron lahjakortilla. Koululaisilla on lisäksi oma kilpailu. Latutilanne nähtävissä kunnan kotisivuilla kohdassa tiedotteet/latutilanne. Vapaa-aikatsto ------
HIIHDON SEUDULLINEN SAMPO-CUP 2011 NELJÄ ERI OSAKILPAILUA NELJÄLLÄ PAIKKAKUNNALLA Matkat Sarjat Lyhyitä, noin 0,5-3 km Tytöt/pojat: -6/-8/-10/-12/-14/ ja -16v Palkinnot Kussakin kilpailussa kolme parasta palkitaan mitaleilla ja kaikki osanottajat tavarapalkinnoilla. Kokonaiskilpailussa kolmelle parhaalle pytyt ja kaikille vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneille mitalit. Kilpailupaikat: Ke 23.2. To 03.3. To 17.3. Ke 23.3. Saarijärvi (P) Pylkönmäki (V) Kannonkoski (V) Yhteislähtö Kivijärvi (P) Sprintti Tarkempi esite kustakin kilpailusta ilmestyy Sampossa ja Viispiikkisessä sekä osoitteessa: www.kehra.net Tervetuloa mukaan kaikki nuoret hiihdon harrastajat! Mukana ladulla: Kivijärven Kivekkäät Kannonkosken Kiho Kyyjärven Kyky Pylkönmäen Yrittävä Karstulan Kiva Saarijärven Pullistus Ladun varrella myös: SAMPO-LEHTI KEHRÄ-PROJEKTI ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------MAANPUOLUSTUSKOULUTUKSEN 30 KM HIIHTOMARSSI Piispalassa la 26.2 klo 10.00, osanoton varmistus klo 9.30 uimahallin aulassa. Ilmoittautuminen ennakkoon jari.pekkanen@kunnonsyke.inet.fi Kurssimaksu 15 eur. Maksu sis. mehuhuolto, ruokailu, pukutilat, saunominen, uinti. Matkat 30 km, 20 km, 10 km ja lapset alle 10 km. Reserviläisten kenttäkelpoisuuskoe vaatii 30 km hiihtämistä 4 tuntiin. Varusteet: omat välineet, joko perinteinen- tai luistelutyyli Valmistautuminen: riittävästi hiihtokilometrejä. HUOM! Tämä tilaisuus on samalla tarkoitettu koko perheelle. Keski-Suomen Maanpuolustuskoulutus
TERVEYSASEMA TIEDOTTAA 28.2. 4.3. ja 21.3. 25.3.2011 näinä aikoina vastaanotossa työskentelee vain yksi työntekijä. Puhelimeen vastataan noin klo 10 jälkeen, kun hän vapautuu laboratoriosta. TERVEYSASEMA 25.4.2011 JA LABORATORIO SULJETTU 18. -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------YHTEISPALVELUPISTE KUNNANVIRASTOLLA Avoinna torstaisin klo 8.00 15.30 perjantaisin klo 8.00 15.00 Yhteispalvelupisteessä hoidetaan Kelan, poliisin lupapalveluiden, työvoimahallinnon ja maistraatin osalta avustavia asiakaspalvelutehtäviä. verohallinnon, KELA esitteiden ja lomakkeiden jakelu hakemusten vastaanotto (pois lukien työeläkehakemukset ja työeläkejärjestelmän kuntoutushakemukset ) Kelan toimistopalvelulle vaihtoehtoisten palvelukanavien käytön opastaminen ja neuvonta, kuten esimerkiksi Kelan yhteyskeskuksien palvelut, www.kela.fi:laskentaohjelmat, omien tietojen seuranta yms. POLIISIN LUPAPALVELUT lomakkeiden jakelu ajanvaraus lupapalveluautoon ja neuvonta TYÖVOIMAHALLINTO asiakkaiden opastaminen TE-toimiston sähköisten verkkopalvelujen käyttöön: avoimet työpaikat ja paikkavahti, työnhaku ja cv-netti, työnhakuinfo, työvoimakoulutukseen haku ja koulutusvahti, avo- ja urasuunnittelu, ammattinetti, yrittämisen tuki, työttömyysturva VEROHALLINTO lomakkeiden jakelu ja asiakkaiden opastaminen sähköisten verkkosivujen käyttöön MAISTRAATTI lomakkeiden jakelu ja vastaanotto, esim. vesikulkuneuvon rekisteröinti-ilmoitus