YLEISPERUSTELUT. 1. Johdanto

YLEISPERUSTELUT 1. Johdanto Tekijänoikeuden perusta ja merkitys. Tekijänoikeuslainsäädännön keskeisenä tavoitteena on edistää henkistä luomistyötä sen eri muodoissa. Tunnustamalla tekijöiden oikeuden määrätä teostensa hyväksikäytöstä yhteiskunta kannustaa luovaa toimintaa. Tekijänoikeus ja lainsäädäntöön otetut tekijänoikeuden lähioikeudet edistävät samalla myös henkisten tuotteiden tuotantoa ja levitystä. Tuottajien ja kustantajien asemaa turvaamalla tekijänoikeus tukee myös investointeja ja kauppaa. Kulttuurihyödykkeiden tuotannon ja saatavuuden edellytysten turvaaminen luo pohjaa kansalliselle kulttuurille ja yhteiskunnan kehitykselle. Tekijänoikeus edistää luovaa työtä tunnustamalla tekijälle yksinoikeuden teokseensa. Tekijänoikeus takaa tekijälle neuvotteluaseman: tekijä ja teoksen käyttäjä neuvottelevat ja sopivat teoksen käytön ehdoista. Sopimusten taloudellisten ehtojen kautta tekijän taloudelliset oikeudet toteutuvat ja tekijä saa palkkion luovan työnsä tulosten käyttämisestä. Viime vuosina tekijänoikeus on tullut lisääntyvän huomion kohteeksi sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti. Euroopan unionissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana säädetty useita tekijänoikeusdirektiivejä. Maailman henkisen omaisuuden järjestössä WIPOssa on neuvoteltu uusista kansainvälisistä sopimuksista. Tekijänoikeus oli esillä myös GATTin Uruguayn neuvottelukierroksella, jonka tuloksena perustettiin Maailman kauppajärjestö (WTO) ja solmittiin henkisen omaisuuden kauppanäkökohtia koskeva TRIPS-sopimus. Tekijänoikeuden saaman huomion lisääntymiselle on useita syitä. Yleinen kehitys on kulkenut tavaroihin ja aineellisiin perushyödykkeisiin pohjautuvasta yhteiskunnasta palveluja ja aineettomia arvoja tuottavaan yhteiskuntaan. Tekijänoikeuteen pohjautuva taloudellinen toiminta on samalla laajentunut suuresti. Tekijänoikeudella suojatun aineiston käyttöympäristön digitalisoituessa tultiin aluksi tilanteeseen, jossa lainsäädännön soveltamiseen liittyi useita avoimia kysymyksiä. Epäselvyyttä ei varsinaisesti ollut siitä, soveltuuko tekijänoikeuslainsäädäntö digitaalisen ympäristön ilmiöihin, vaan siitä, miten lakia on sovellettava. 1990-luvun työskentely kansainvälisellä ja kansallisella tasolla on tuonut selvyyttä useisiin ratkaiseviin kysymyksiin. Sekä tulkinnat että lainsäädäntö ovat kehittyneet. Oikeuksien valvominen ja turvaaminen on avointen tietoverkkojen ympäristössä osoittautunut kuviteltua vaikeammaksi. Teknisten suojausten laaja käyttöönotto on eri syistä lykkääntynyt. Nykyisessä tilanteessa joudutaan kuitenkin myös miettimään sitä, onko kaikkiin yksinoikeuksien poikkeuksiin enää tarvetta ympäristössä, jossa oikeudenhaltijalla on muun muassa teknisiä suojausmenetelmiä käyttämällä mahdollisuus sopia aineiston käytöstä periaatteessa jokaisen käyttäjän kanssa erikseen.

2 Digitaaliseen ympäristöön kuuluvat sekä maailmanlaajuinen verkkoympäristö, Internet, että erilaiset digitaaliset tallennusalustat, kuten CD-, CD-ROM- ja DVD-levyt. Suojatun aineiston kopiointi- ja levitysmahdollisuudet ovat tehokkaammat kuin koskaan aikaisemmin. Tekniikka mahdollistaa korkealaatuisen ja määrällisesti rajoittamattoman kopioinnin ja levityksen laajoille yleisöjoukoille. Tällaisessa ympäristössä oikeuksien valvonnan on oltava ehdottomampaa kuin analogisessa, jos oikeuksien halutaan toteutuvan. Oikeudenhaltijat eivät ehkä voi sallia edes pelkkää teokseen tutustumista ilman tietynasteista teknistä suojausta. Tätä saatetaan pitää pidemmälle menevänä oikeuksien suojaamisena kuin mitä tekijänoikeuslainsäädännössä on tarkoitettu. Teknisten suojausmenetelmien käyttö saattaa muuttaa perusteellisesti pitkän kehityksen kautta syntynyttä markkinatilannetta oikeudenhaltijoiden, teosten käyttäjien ja muiden intressiryhmien välillä. Digitaalinen talous nopeuttaa tekijänoikeustalouden kasvua. Taloutta eivät enää hallitse ainoastaan suuret perinteiset tuotanto- ja jakeluyritykset, vaan digitaalisessa maailmassa, verkkoympäristössä periaatteessa kuka tahansa voi ryhtyä "sisällöntuottajaksi". Tällä uustuotannolla on omat taloudelliset vaikutuksensa. Merkittävä vaikutus tekijänoikeustalouden dynamiikkaan on sillä, että tekijänoikeuksia siirretään yhä enemmän yritykseltä toiselle. Yrityksen arvo saattaa joissakin tapauksissa lähes kokonaan muodostua sen hallussa olevista tekijänoikeuksista. Tällaisten yritysten ja niillä olevien tekijänoikeuksien osto ja myynti on myös kansainvälistä toimintaa. Tekijänoikeudesta on tullut tärkeä kauppatavara. Tekijänoikeuden taloudellinen merkitys. Tekijänoikeuden taloudellista merkitystä on selvitetty Suomessa ja monissa muissa maissa. Vuonna 2000 Suomessa tehty tutkimus koski tekijänoikeusteollisuuden alojen osuutta Suomen bruttokansantuotteesta vuonna 1997. Tutkimuksessa selvitettiin sekä näiden alojen liikevaihtoa että jalostusarvoa. Tekijänoikeusteollisuus jaettiin tutkimuksessa kolmeen ryhmään. Tekijänoikeusteollisuuden ytimeen sisällytettiin kirjallisuus ja lehdistö, musiikki, teatteri, elokuva ja video, valokuva, kuvataiteet, radio ja televisio, tietokoneohjelmat ja tietokannat sekä arkkitehtuuri ja teollinen muotoilu. Toisena ryhmänä tutkimuksessa tarkasteltiin tekijänoikeudesta riippuvaisia teollisuuden aloja, joita voidaan kutsua myös tekijänoikeuden laitteistoteollisuudeksi. Näihin luettiin sellainen laitteiden valmistus, joka olennaisesti riippuu siitä, että tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa on saatavilla. Tällaisia teollisuudenaloja ovat muun muassa televisio- ja radiovastaanottimien, videonauhureiden, CD- ja DVD-soittimien, tietokoneiden, musiikki-instrumenttien, valokuvaus- ja elokuvalaitteiden ja muiden vastaavien laitteiden valmistus. Kolmas ryhmä, muut tekijänoikeusteollisuuden alat jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle sen vähäisen tai määrittelemättömän vaikutuksen vuoksi. Tekijänoikeusteollisuuden ydinalojen jalostusarvon osuus Suomen bruttokansantuotteesta vuonna 1997 oli 4,13 prosenttia ja tekijänoikeudesta riippuvaisen talouden osuus 0,92 prosenttia, yhteensä 5,05 prosenttia. Vuonna 1997 oli tekijänoikeustalouden alojen palveluksessa yhteensä noin 86 400 henkilöä. Lisäksi tekijänoikeudesta riippuvilla aloilla työskenteli noin 14 300 henkilöä. Tämä oli yhteensä 4,64 prosenttia työvoimasta. Aikaisempaan, vuonna 1991 tehtyyn ja vuoden 1988 tietoihin perustuneeseen tutkimukseen verrattuna tekijänoikeustalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli noussut 41 prosentilla. Suurin kasvuala oli tietokoneohjelmistojen ja tietokantojen tuotanto.

3 Tarkoituksena on, että tekijänoikeuden taloutta koskevia selvityksiä jatketaan tarkempien tietojen saamiseksi myös Suomessa maksettujen tekijänoikeudellisten korvausten, palkkioiden ja hintojen kokonaismääristä sekä niiden merkityksestä. Osasta tätä tekijänoikeustaloutta huolehtivat tekijänoikeuden yhteisvalvontajärjestöt Teosto, Gramex, Kopiosto, Kuvasto ja Tuotos, jotka keräävät tekijänoikeudellisia korvauksia ja jakavat ne edelleen oikeudenhaltijoille. Teoston kasettimaksutoimiston perimät kasettimaksut ovat myös osa tästä taloudesta. Immateriaalioikeuksien kaupallistamiseen liittyvät kysymykset ovat käytännössä erittäin merkittäviä. Kun esimerkiksi tekijänoikeuksia siirretään oikeudenhaltijalta käyttäjälle tai yritykseltä toiselle, laaditaan oikeuksien siirtosopimuksia tai sopimuksia oikeuksien käytön lisensioinnista. Sopimuskäytäntö vaihtelee eri aloilla, ja tekijänoikeudellinen sopimusoikeus onkin uusi, vaativa osaamisen alue. Sillä on liittymäkohtia muun muassa työoikeuteen ja kilpailuoikeuteen. 2. Nykytila 2.1. Nykyinen lainsäädäntö Voimassa oleva tekijänoikeuslaki on vuodelta 1961, jolloin kumottiin edellinen, vuodelta 1927 peräisin ollut laki tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin. Sekä vuoden 1961 laki että myöhemmät tekijänoikeuslain uudistukset ovat perustuneet yhteispohjoismaiseen valmisteluun. Monet lainsäädännön keskeisimmät säännökset ovat samansisältöisiä kaikissa pohjoismaissa. Tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista säädetään tekijänoikeuslaissa (404/1961). Lakiin on sen säätämisen jälkeen tehty lukuisia muutoksia (669/1971, 648/1974, 897/1980, 960/1982, 442/1984, 578/1984, 54/1986, 309/1987, 34/1991, 418/1993, 1254/1994, 446/1995, 715/1995, 1024/1995, 1654/1995, 365/1997, 967/1997, 250/1998 ja 748/1998). Vuoteen 1995 asti valokuvien suojasta säädettiin erillisessä laissa (405/1961), joka kumottiin vuonna 1995 (447/1995). Tällöin valokuvan suojaa koskevat säännökset siirrettiin tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeusrikosta koskeva säännös siirrettiin rikoslain 49 luvun 1 :ksi lailla 1010/1995. Säännöstä on muutettu kerran (251/1998). Tekijänoikeuslain soveltamisesta on annettu tarkempia säännöksiä tekijänoikeusasetuksella (441/1961). Asetusta on myös useita kertoja tarkistettu. Säädösteknisistä syistä nykyinen tekijänoikeusasetus annettiin 21.4.1995 (574/1995). Asetus oli käytännössä samansisältöinen asetuksen voimaan tullessa voimassa olleen asetuksen kanssa. Samassa yhteydessä annettiin asetus tekijänoikeuslain soveltamisesta eräissä tapauksissa Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista peräisin oleviin suojan kohteisiin (575/1995). Näiden asetusten lisäksi on voimassa myös erillinen asetus tekijänoikeudesta kirjallisiin

4 ja taiteellisiin teoksiin annetun lain noudattamisen tehostamisesta (422/1961), joka kumottaneen vuonna 2002. Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saamiseksi teoksen tulee ylittää niin sanottu teoskynnys eli yltää teostasoon. Suojattu teos on tekijänsä luovan työn omaperäinen tulos. Tekijänoikeus tuottaa tekijälle sekä taloudellisia että hänen henkilöönsä liittyviä oikeuksia. Taloudellisia oikeuksia koskevan perussäännön mukaan tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksensa kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataviin. Teoksen kappaleiden valmistamista ovat tallentaminen ja kopioiminen millä tahansa teknisellä menetelmällä. Teoksen kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. Teoksen saattamista yleisön saataviin ovat julkinen esittäminen ja näyttäminen sekä teoksen kappaleiden levittäminen yleisön keskuuteen esimerkiksi myymällä, lainaamalla tai vuokraamalla. Julkiseen esittämiseen sisältyvät sekä elävät esitykset että välittämisen eri muodot, kuten radio- ja televisiolähetykset. Taloudellisten oikeuksien lisäksi tekijällä on moraalisia oikeuksia. Teosta käytettäessä on tekijän nimi ilmoitettava siinä laajuudessa kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei myöskään saa muuttaa sellaisella tavalla tai saattaa yleisön saataviin sellaisessa yhteydessä, että tämä loukkaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta. Tekijänoikeuteen on laissa tehty monia rajoituksia. Rajoitukset perustuvat sivistyksellisiin ja muihin tärkeisiin yhteiskunnallisiin syihin. Rajoituksia on tehty myös käytännöllisistä syistä. Rajoitukset sisältyvät tekijänoikeuslain 2 lukuun. Rajoituksia on eriasteisia. Joissakin tapauksissa tekijänoikeus on säädetty väistymään ja tietty teoksen käyttäminen sallitaan ilman tekijän lupaa ja korvausta maksamatta. Toisissa tapauksissa sallitaan käyttäminen pakkolisenssisäännöksen nojalla ilman tekijän lupaa mutta korvausta vastaan. Tekijänoikeuden rajoituksia koskevaan 2 lukuun sisältyvät myös säännökset sopimuslisenssijärjestelmästä. Sopimuslisenssi on tekijänoikeuden yhteisvalvonnan helpottamiseksi ja käyttäjien suojaamiseksi muotoiltu oikeudellinen konstruktio. Kun käyttäjän ja lukuisia suomalaisia oikeudenhaltijoita edustavan järjestön välillä on tehty sopimus suojatun aineiston käyttämisestä, käyttäjä saa sopimuslisenssisäännösten nojalla käyttää vastaavasti myös sellaisten oikeudenhaltijoiden teoksia, joita järjestö ei edusta. Sopimuslisenssi muistuttaa vaikutuksiltaan työehtosopimusjärjestelmän yleissitovuutta. Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Tekijänoikeuslaissa säädetään myös eräistä tekijänoikeutta lähellä olevista oikeuksista, joista keskeisimmät ovat esittävien taiteilijoiden, äänitallenteiden tuottajien, kuvatallenteiden tuottajien, radio- ja televisioyritysten ja valokuvaajan oikeudet. Näitä kutsutaan yleisesti naapurioikeuksiksi tai lähioikeuksiksi. Lähioikeuksien suojan kohteena ei ole teos, vaan muu suoritus: esittävien taiteilijoiden kohdalla teoksen esitys, äänitallenteen tai kuvatallenteen tuottajan kohdalla laite, johon ääni tai kuva on otettu, radio- ja televisioyrityksen kohdalla lähetys tai signaali ja valokuvaajan kohdalla valokuva. Esittävien taiteilijoiden, äänitallennetuottajien, kuvatallennetuottajien, radio-

5 taiteilijoiden, äänitallennetuottajien, kuvatallennetuottajien, radio- ja televisioyritysten ja valokuvaajien suoja on tekijänoikeuden kaltainen mutta joissakin suhteissa rajoitetumpi. Näiden oikeuksien suoja-aika on 50 vuotta ja se lasketaan esitys-, tallennus-, julkaisu-, yleisön saataviin saattamis- tai lähetysvuodesta ja valmistamisvuodesta. Lähioikeuksiin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Suomessa ja muissa pohjoismaissa niin sanottu luettelosuoja, EU:n tietokantadirektiivin mukainen tietokantojen erityissuoja ja uutissuoja. Luettelosuojan perusteella annetaan sellaisen luettelon, taulukon ja muun vastaavan työn, johon on yhdistetty suuri määrä tietoja, valmistajalle yksinomainen oikeus määrätä luettelon kappaleiden valmistamisesta ja yleisön saataviin saattamisesta. Tietokannan valmistajalla ovat vastaavat oikeudet tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, valmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta. Luettelosuojan ja tietokantojen erityissuojan suoja-aika on 15 vuotta valmistamisvuodesta tai yleisön saataviin saattamisvuodesta. Uutissuoja tarkoittaa sitä, että sanomalehtitiedotetta, jonka ulkomainen uutistoimisto tai kirjeenvaihtaja on välittänyt sopimuksen nojalla, ei saa ilman kyseisen sanomalehden lupaa saattaa yleisön saataviin sanomalehden tai radion välityksellä, ennen kuin 12 tuntia on kulunut siitä, kun tiedote ensimmäisen kerran julkistettiin Suomessa. Tekijänoikeuden loukkaaminen on rangaistava teko, josta voidaan tuomita rikoslain 49 luvun 1 :ssä tai tekijänoikeuslain 7 luvussa säädetty seuraamus. Sanktioita korotettiin vuonna 1984. Tahallisesta ansiotarkoituksessa tehdystä loukkauksesta, tekijänoikeusrikoksesta, voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Luvattomasta käytöstä suoritettavasta hyvityksestä ja vahingon korvaamisesta on tekijänoikeuslaissa erityissäännöksiä. Tekijänoikeusrikosta koskeva säännös siirrettiin vuonna 1995 tekijänoikeuslaista rikoslakiin. Digitaalitekniikka ja tietoverkkojen käyttö on suuresti helpottanut, nopeuttanut ja monimutkaistanut tekijänoikeuden rikkomistapauksia. Tietoverkkoympäristössä tapahtuvien tekijänoikeusrikkomusten selvittäminen asettaa lainsäädännölle ja tutkintaviranomaisille kokonaan uudenlaisia vaatimuksia. Rikkomistapauksilla on yhä useammin liittymiä useisiin valtioihin. 2.2. Kansainvälinen suoja Tekijänoikeuslainsäädäntöä sovelletaan Suomesta peräisin oleviin suojan kohteisiin. Suojan ulottaminen muista maista peräisin oleviin suojan kohteisiin on järjestetty kansainvälisillä sopimuksilla ja lain sovellettavuutta koskevilla säännöksillä tekijänoikeuslain 8 luvussa. Kansainvälisillä yleissopimuksilla tekijänoikeudesta on muodostettu kansainvälinen suojamuoto. Yleissopimukset myös harmonisoivat suojajärjestelmää kansallisella tasolla. Tekijänoikeuden keskeisin kansainvälinen sopimus on Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta (SopS 79/1986). Sopimus on tehty vuonna 1886 ja sitä on tarkistettu keskimäärin joka kahdeskymmenes vuosi. Bernin sopimuksen pääperiaatteina ovat kansallinen kohtelu ja vähimmäissuoja. Muista sopimusvaltioista kotoisin oleville teoksille on myönnettävä sama suoja kuin omien kansalaisten teoksille. Tärkeimpiin suojatasovelvoitteisiin kuuluvat muun muassa 50 vuoden suoja-aika tekijän kuolinvuodesta, reprodusointi- eli kappaleiden valmistamisoikeus, esitysoikeus ja yleis-

6 radiointioikeus. Bernin sopimusta hallinnoi Maailman henkisen omaisuuden järjestö WIPO. Tekijänoikeuden alan toinen yleissopimus on yleismaailmallinen tekijänoikeussopimus (SopS 81/1986), joka tehtiin Genevessä vuonna 1952. Tämä sopimus tehtiin aikanaan sillaksi Euroopan korkean ja Yhdysvaltojen matalamman suojatason välille. Suojan tasoon liittyvät vaatimukset ovat yleismaailmallisessa tekijänoikeussopimuksessa matalammat kuin Bernin sopimuksessa. Tämän sopimuksen merkitys on vähentynyt muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan liityttyä Bernin sopimukseen. Sopimusta hallinnoi Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco. Myös lähioikeuksien kansainvälistä suojaa on järjestetty valtioiden välisillä sopimuksilla. Kansainvälinen yleissopimus esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien ja radioyritysten suojaamisesta (SopS 56/1983) eli niin sanottu Rooman sopimus on tarkoitettu esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radio- ja televisioyritysten oikeuksien perussopimukseksi. Sopimus velvoittaa antamaan siinä erityisesti taattuun suojaan nähden kansallisen kohtelun. Lisäksi se antaa kullekin oikeuksien haltijaryhmälle tietyt vähimmäisoikeudet. Suomi ratifioi Rooman sopimuksen vuonna 1983. Rooman sopimusta hallinnoi kolmikantasihteeristönä WIPO, Unesco ja Kansainvälinen työjärjestö ILO. Yleissopimus äänitteiden valmistajien suojaamiseksi heidän äänitteidensä luvattomalta jäljentämiseltä (SopS 17/1973) eli niin sanottu Geneven äänitesopimus tehtiin vuonna 1971 laajaksi kansainväliseksi ongelmaksi paisunutta piratismia vastaan. Brysselin satelliittisopimus vuodelta 1974 suojaa puolestaan välityssatelliittilähetysten luvatonta levittämistä vastaan. Suomi ei ole liittynyt viimeksi mainittuun sopimukseen. Tekijänoikeuden alan kansainvälistä sopimusjärjestelmää on täydennetty vuonna 1996 WIPOn tekijänoikeussopimuksella (WCT) ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksella (WPPT). WCT on tullut voimaan 6.3.2002 ja WPPT tulee voimaan 20.5.2002. Vuoden 1996 WIPO-sopimukset olivat ensiaskel niin sanotun digitaalisen agendan kysymysten maailmanlaajuisessa ratkaisemisessa. Uusilla WIPO-sopimuksilla muun muassa selvennettiin ja täydennettiin tietoverkoissa tapahtuvaan välittämiseen liittyviä oikeuksia sekä lisättiin kansainvälisiin velvoitteisiin teknisiä suojakeinoja ja oikeuksien hallinnointitietoja koskevia määräyksiä. Sopimuksia koskevissa neuvotteluissa analysoitiin perusteellisesti kappaleen valmistamisoikeuden ulottuvuuksia tietokone- ja verkkoympäristössä. Tekijänoikeuksia samoin kuin teollisoikeuksia koskevia sopimusmääräyksiä on otettu myös kauppapoliittisten sopimusten osaksi. Vuonna 1995 tuli voimaan GATTin Uruguayn kierroksen päätteeksi Maailman kauppajärjestön WTO:n perustamissopimuksen liitesopimuksena oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS-sopimus), joka kauppapolitiikan välineenä vahvistaa teollis- ja tekijänoikeuksien maailmanlaajuista suojaa. Tekijänoikeuksien substanssin osalta TRIPSsopimus vahvistaa Bernin yleissopimuksen noudattamisen kaikissa WTO:n jäsenvaltioissa ja sisältää määräyksiä muun muassa esittäjien, äänitetuottajien ja yleisradioorganisaatioiden suojasta. Sopimus sisältää myös oikeuksien täytäntöönpanoa koskevia määräyksiä sekä määräykset riitojen ratkaisemista, mikäli jäsenvaltio ei täytä sopimuksen mukaisia velvoitteitaan.

7 WIPO kutsui joulukuussa vuonna 2000 koolle diplomaattisen konferenssin WPPT:tä täydentävän audiovisuaalisten esitysten suojaa koskevan yleissopimuksen solmimiseksi. Konferenssissa saavutettiin aineellisista sopimusmääräyksistä pitkälle menevä yksimielisyys mutta oikeuksien siirtymistä koskevan erimielisyyden vuoksi sopimus jäi tekemättä. Mainitun konferenssin jälkeen on WIPOn jäsenvaltioiden ja EU:n kesken jatkettu epävirallisia yhteyksiä tilanteen ratkaisemiseksi ja uuden konferenssin koolle kutsumiseksi. WIPOn asialistalla on myös radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen ja tätä koskevan uuden kansainvälisen yleissopimuksen valmistelu. Asialistalla ovat myös edelleen kysymys tietokantojen kansainvälisestä erityissuojasta ja kansanperinteen (folklore) kansainvälisestä suojasta. WIPOlla on vireillä runsaasti aktiviteetteja myös digitaalisen ympäristön erityiskysymysten, sähköisen kaupankäynnin ja Internetin osa-alueilla, muun muassa domain-nimiin ja sovellettavaan lakiin liittyvissä kysymyksissä. 2.3. Euroopan unionin lainsäädännön kehitys Euroopan integraatiokehitys on 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa ollut merkittävin tekijänoikeuslainsäädännön muutostekijä. 1990-luvun alkupuolelle asti tekijänoikeuslainsäädännön muutoksia tehtiin suurelta osin kansallisten tarpeiden vaatiessa. Lain säännökset valmisteltiin usein verrattain tiiviissä pohjoismaisessa yhteistyössä tekijänoikeuden kansainvälisen sopimusjärjestelmän vaatimukset täyttäviksi. Euroopan unionin jäsenyyden myötä lainsäädännön valmistelun painopiste on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut Euroopan unionissa tapahtuvassa yhteisölainsäädännön valmistelussa. Vuonna 1991 annettiin ensimmäinen Euroopan yhteisön tekijänoikeuksia koskeva direktiivi, neuvoston direktiivi tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (91/250/ETY, "tietokoneohjelmadirektiivi"), jonka edellyttämät lainsäädännön muutokset tulivat Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen mukaisesti Suomen lainsäädännössä voimaan vuoden 1994 alusta. Tähän mennessä EU:ssa on annettu kaikkiaan seitsemän tekijänoikeuden alan direktiiviä: tietokoneohjelmadirektiivin lisäksi neuvoston direktiivi vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla (92/100/ETY, "vuokraus- ja lainausdirektiivi), neuvoston direktiivi tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta (93/83/ETY, "satelliitti- ja kaapelilähetysdirektiivi"), neuvoston direktiivi tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajan yhdenmukaistamisesta (93/98/ETY, "suoja-aikadirektiivi"), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tietokantojen oikeudellisesta suojasta (96/9/EY, "tietokantadirektiivi"), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (2001/29/EY, "tietoyhteiskuntadirektiivi") ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen (2001/84/EY, "jälleenmyyntikorvausdirektiivi").

8 Oikeusjärjestelmämme mukaan kansalliseen lainsäädäntöön tulee tehdä direktiivien edellyttämät muutokset. Direktiivien säännösten kansallinen tulkinta muotoutuu lainsäädäntövaiheessa ja lopulta EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Kansalliset tuomioistuimet tekevät ratkaisunsa kansallisen lainsäädännön perusteella. Tulkinta-apuna ne voivat käyttää myös itse direktiiviä. Liittyessään Euroopan unioniin vuonna 1995 Suomi oli ETA:n sekakomitean 9. päivänä heinäkuuta tekemän päätöksen N:o 7/94 nojalla velvollinen mukauttamaan lainsäädäntönsä ennen liittymistä voimaansaatettujen direktiivien mukaiseksi. 2.4. Tekijänoikeuslainsäädännön uudistaminen 2.4.1. Kansallinen valmistelu Tekijänoikeus on yksi kansainvälisimmistä oikeudenaloista. Alan kansainvälinen kehitys, kansainvälisten yleissopimusten tarkistukset ja uudet sopimukset ovat aika ajoin johtaneet lainmuutoksiin. Euroopan integraatioprosessi ja lainsäädäntökehitys Euroopan unionissa on viime vuosina johtanut intensiiviseen eurooppalaiseen lainsäädäntöjen harmonisointiin. Nyt esillä olevan tekijänoikeuslainsäädännön laajan osittaisuudistuksen tarkoituksena on ensinnäkin tehdä lakiin ne muutokset, jotka aiheutuvat Euroopan unionin kuudennesta tekijänoikeusdirektiivistä, niin sanotusta tietoyhteiskuntadirektiivistä. Tämän direktiivin pohjana ovat merkittäviltä osin vuodelta 1996 WIPO-sopimukset, joiden liikkeellepanevana voimana on ollut erityisesti tekninen kehitys. Lainsäädännön uudistushanke on tämän lisäksi osa pitkäaikaista uudistusprosessia, joka on ollut vireillä kaikissa pohjoismaissa samanaikaisesti. Uudistusprosessin tämänhetkinen vaihe ja uudistuksen jatkaminen. Suomen tekijänoikeuslainsäädännön uudistusta valmistelee vuonna 2001 asetettu tekijänoikeustoimikunta. Toimikunta jatkaa työtä vuonna 1992 työnsä päättäneen tekijänoikeuskomitean ja vuosina 1992 2001 toimineen tekijänoikeustoimikunnan jälkeen. Toimikunnan tehtävänä on valmistella tekijänoikeuslainsäädäntöön tehtäviä muutoksia ja osallistua pohjoismaiseen yhteistyöhön. Valmistelutyön aikana on järjestetty informaatio- ja kuulemistilaisuuksia eri kysymyksistä. Tekijänoikeustoimikunta on valmistellut ehdotuksen lainmuutoksiksi, jotka aiheutuvat pääasiassa Euroopan parlamentin ja neuvoston 22.5.2001 antamasta direktiivistä (2001/29/EY) tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa. Esitykseen sisältyvät ehdotukset tietoyhteiskuntadirektiivistä aiheutuvista välttämättömistä muutoksista Suomen tekijänoikeuslakiin. Tämän lisäksi ehdotukseen sisältyy muutosehdotuksia sellaisiin lainkohtiin, jotka liittyvät direktiivin asia-alueeseen mutta joiden kohdalla direktiivi ei edellytä muutosta. Ehdotuksessa on esityksiä myös sellaisista kysymyksistä, jotka ovat direktiivistä riippumattomia mutta joiden kohdalla on havaittu tarvetta lain säännösten tarkistamiseen.

9 Käsillä olevaan ehdotukseen sisältyvät samalla vuoden 1996 WIPO-sopimusten kansallisen voimaan saattamisen edellyttämät muutokset. Ehdotuksen liitteenä on luonnos hallituksen esitykseksi mainittujen sopimusten hyväksymisestä. Ehdotus sisältää myös luonnokset sopimusten voimaansaattamista koskeviksi laeiksi. Tekijänoikeuslainsäädännön tarkistaminen tulee jatkumaan vuoden 2002 uudistusten jälkeen. Useiden osittaisuudistusten jälkeen Suomen tekijänoikeuslainsäädäntö on tällä hetkellä jossain määrin hajanainen. Siinä on suuri määrä aikaisemmin eri osittaisuudistuksissa lisättyjä säännöksiä. EU:n direktiivikehityksen johdosta tehdyt ja nyt ehdotettavat muutokset lisäävät edelleen lain hajanaisuutta. On tarkoituksenmukaista, että tietoyhteiskuntadirektiivistä aiheutuvien ja muiden tässä yhteydessä tehtävien muutosten jälkeen tehdään lain selventämiseksi tekninen ja toimituksellinen tarkistus, jossa muun muassa lain pykälien numerointi uudistetaan. Tekijänoikeuslain uudistusta jatkettaessa on harkittava kysymystä lain tarkistustarpeista myös niiden säännösten osalta, joita tähänastinen komitea- ja toimikuntavalmistelu ei ole koskenut. Esimerkiksi tekijänoikeuden siirtymistä koskevia säännöksiä pidetään joiltakin osin vanhentuneina. Koska tekijänoikeus on suurimmilta osin dispositiivista oikeutta, ei näiden säännösten vanhentuneisuudesta ole kuitenkaan ollut välitöntä haittaa alan käytännöille. Tekijänoikeuden siirtymistä koskevilla säännöksillä on kuitenkin merkitystä tekijänoikeuden taloudelliselle toimivuudelle, minkä vuoksi ne olisi tarkistettava vastaamaan sopimuskäytännön tarpeita. Tekijänoikeuslain kansainvälistä soveltamista koskevat lain 8 luvun säännökset ja kansainvälisestä soveltamisesta annetun asetuksen säännökset ovat jossain määrin vaikeaselkoisia ja epäyhtenäisiä. Ne ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Kansainvälisyyden muodostuessa yhä tärkeämmäksi näkökohdaksi tekijänoikeudelle olisi lain kansainvälistä soveltamista koskevien säännösten tarkistus- ja uudelleenorganisointitarve myös arvioitava. Vuoden 2006 alkuun mennessä on Suomen tekijänoikeuslakiin tehtävä myös syyskuun 27 päivänä 2001 annetun jälleenmyyntikorvausdirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/84/EY alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen) mukaiset muutokset. Direktiiveistä aiheutuneista uusista säännöksistä ja lukuisista muista osittaisuudistuksista on seurannut, että tekijänoikeuslaki on tullut aikaisempaakin vaikeaselkoisemmaksi ja monimutkaisemmaksi. Tämä koskee todennäköisesti useimpien muidenkin Euroopan maiden tekijänoikeuslakeja. Pohjoismaiden lainsäädännön alkuperäiset lähtökohdat ja lain systematiikka ovat kuitenkin selkeät. Niinpä Suomen ja muiden pohjoismaiden lait ovat edelleen yksinkertaisia monien muiden maiden lakeihin verrattuna. Tekijänoikeuslaki koskettaa yhteiskunnassa yhä laajempia henkilö- ja yhteisöjoukkoja. Lainuudistusta jatkettaessa yhtenä keskeisenä tavoitteena on pidettävä käyttäjäystävällistä selkeyttä ja yksinkertaisuutta.

10 Tekijänoikeuskoulutuksen ja -tietämyksen merkitys. Tekijänoikeuslainsäädäntö koskettaa laajoja piirejä, tekijänoikeuksien haltijoita ja teoksia ja muita suojan kohteita käyttävää elinkeinoelämää. Tämä korostaa tekijänoikeusasioista huolehtivien viranomaisten tiedotusja neuvontatehtäviä. Tekijänoikeutta valvovat ja tekijänoikeuksista neuvottelevat monissa tapauksissa tekijänoikeuksien haltijoiden ja suojatun aineiston käyttäjien järjestöt. Näiden alojen järjestöille on syntynyt tekijänoikeuden alan suuri asiantuntemus. On tärkeää, että myös tekijöiden, esittäjien, tuottajien, kustantajien ja teoksia käyttävän elinkeinoelämän järjestöt ja yhteisöt painottavat toiminnassaan tekijänoikeuden yleistä tiedotustoimintaa ja neuvontaa. Opetusministeriö on osana Lipposen II hallituksen sisältötuotantohanketta käynnistänyt vuonna 2002 selvityksen tekijänoikeuskoulutuksesta ja tekijänoikeudellisten asiantuntijapalveluiden saatavuudesta. Lisäksi opetusministeriö on yhteistyössä tekijänoikeusalan ja elinkeinoelämän järjestökentän kanssa käynnistänyt selvityksen, joka tähtää avoimissa tietoverkoissa olevan aineiston yhteydessä käytettävän standardoidun tekijänoikeusinformaation kehittämiseen. 2.4.2. Pohjoismainen yhteistyö Nyt jatkuva katkeamaton uudistusprosessi alkoi vuonna 1970, jolloin pohjoismaiden ministerineuvosto asetti yhteispohjoismaisen komitean valmistelemaan kymmenen vuotta aikaisemmin annetun lainsäädännön tarkistamista. Uudistuksen pani liikkeelle valokopioinnin ja kasettinauhoituksen laaja käyttöönotto. Vuodesta 1976 lähtien asetettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kansalliset tekijänoikeuskomiteat, jotka jatkoivat yhteispohjoismaisen komitean työtä 1990-luvun alkuun asti. Kaikissa pohjoismaissa lainuudistuksen linjana on ollut osittaisuudistusten tekeminen. Erityisesti vuodesta 1980 lähtien osittaisuudistusten tekeminen on ollut intensiivistä. 1980-luvun aikana ja 1990-luvun ensimmäisinä vuosina on kaikissa pohjoismaissa tehty lakeihin lukuisia muutoksia. Tanskassa on lisäksi tehty tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuudistus 1990-luvun puolivälissä. Pohjoismaiden tekijänoikeusasioista vastaavien ministeriöiden edustajat ovat koko uudistustyön ajan tehneet yhteistyötä ja pitäneet yhteyttä kokoontumalla useita kertoja vuodessa. Lainsäädännön valmistelusta vastaavien ministeriöiden yhteistyössä tärkeänä tavoitteena on pohjoismaisen lakiyhtenäisyyden säilyttäminen niissä asioissa, joissa lakien yhdenmukaisuudella katsotaan olevan erityistä arvoa. Pohjoismaiden hallitukset ja eduskunnat ovat lainuudistusprosessin aikana tukeneet lainsäädännön yhtenäisyystavoitetta. Myös nyt käsillä olevan uudistuksen yhteydessä ja tietoyhteiskuntadirektiivistä aiheutuvien muutosten valmistelussa pohjoismaiden tekijänoikeusasioista vastaavat ministeriöt ovat kokoontuneet säännöllisesti. Tavoitteena on edelleen yhdenmukaisiin ratkaisuihin pyrkiminen keskeisissä asioissa. Samoin kuin Suomessa kaikissa muissa pohjoismaissa julkaistaan vuoden 2002 aikana hallituksen esitysluonnoksia, jodien pohjalta järjestetään lausuntokierroksia ja kuulemisia. Tekijänoikeuslain muutoksia koskevan hallituksen esityksen jatkovalmistelussa on syytä tarkoin seurata muissa pohjoismaissa tapahtuvaa valmistelua, arvioida ehdotettavia rat-

11 kaisuja ja seurata ratkaisuehdotusten pohjalta käytävää keskustelua. Tarvittaessa voidaan tutkia muissa pohjoismaissa esiin tulevien ratkaisuehdotusten omaksumismahdollisuutta Suomen lainsäädäntöön, mikäli tällä saavutettaisiin yhteentoimivuutta tärkeissä asioissa. Lisäksi on otettava huomioon, että sekä kansainvälisessä että EU:n piirissä tapahtuvassa kehityksessä pohjoismaiden painoarvo on sitä merkittävämpi, mitä syvällisempään yhteiseen analyysiin ja tilannearvioihin ratkaisut perustuvat. 2.4.3. Eräät lainmuutoksen valmistelun yhteydessä arvioidut kysymykset Työsuhdetekijänoikeus. Lainsäädännön muutosten valmistelun yhteydessä on selvitetty ja arvioitu myös eräitä muita tekijänoikeuteen liittyviä erityiskysymyksiä, joista yksi on kysymys tekijänoikeuden kohtelusta työ- ja virkasuhteissa. Tietoyhteiskuntadirektiivin valmistelun loppuvaiheissa ja valmistauduttaessa nyt käsillä olevaan lainsäädännön uudistamiseen useat työnantajia edustavat järjestöt ja yhteenliittymät esittivät opetusministeriölle ja tekijänoikeustoimikunnalle, että kysymys työsuhdetekijänoikeudesta otettaisiin lainsäädännön uudistamisessa esille. Kysymys työsuhdetekijänoikeudesta eli siitä, missä laajuudessa, millä perusteella ja millä ehdoilla työ- ja virkasuhteissa syntyviin aineistoihin liittyvät tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle tai jakautuvat työsuhteen osapuolten kesken, on Suomessa ollut myös aikaisemmin tarkastelun kohteena. Kysymystä on selvitetty 1980 1990-luvuilla yleisellä tasolla ja yksittäisten lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Vuosina 1976 1992 työskennellyt tekijänoikeuskomitea käsitteli työsuhdetekijänoikeutta III osamietinnössään (KM 1987:7) ja päätti, ettei se tee asiaa koskevaa ehdotusta. Seuraavan kerran asiaan otettiin kantaa tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä vuonna 1994 (OPM 19:1994). Toimikunta viittasi edellä mainitun komitean johtopäätöksiin ja muiden pohjoismaiden kehitykseen ja esitti kantanaan, että Suomessa ei ryhdyttäisi asiassa lainsäädäntötoimiin, ellei kehitys alalla johda olennaisesti muuttuneeseen tilanteeseen. Vastaava johtopäätös sisältyi mietinnön perusteella annettuun hallituksen esitykseen (HE 287/1994 vp). Vuonna 1991 tekijänoikeuslain 40 b :ään otettiin tahdonvaltainen olettamasäännös tietokoneohjelmiin liittyvien tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle. Muutoksen yhteydessä viitattiin ohjelmistotuotannon erityisolosuhteisiin ja siihen, että kyseisen alan yleisen käytännön mukaan oikeudet työsuhteessa luotuihin ohjelmiin siirtyvät työnantajalle. Sääntelyä täsmennettiin tietokoneohjelmien suojaa koskevan direktiivin (91/250/ETY) mukaisten lainmuutosten tekemisen yhteydessä vuonna 1993. EU:n tietokantojen oikeudellista suojaa koskevan direktiivin (96/6/EY) kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 1998 tekijänoikeuslain 40 b :ään lisättiin säännökset tietokantoihin liittyvien tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle. Tietokantoja koskeva ratkaisu vastasi pääpiirteiltään työsuhteessa tehtyjen tietokoneohjelmien ja niihin liittyvien teosten sääntelyä. Tietokantadirektiivin edellyttämiä lainsäädännön muutoksia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 170/1997 vp) todettiin, ettei tekijänoikeuden alalla ole vuoden 1994 jälkeen tapahtunut sellaisia olosuhteiden muutoksia, että yleistä työsuhdetekijänoikeuden sääntelyä olisi syytä harkita.

12 Edellä mainittujen säännösten lisäksi tekijänoikeuslaissa ei tällä hetkellä ole tekijänoikeutta työ- ja virkasuhteissa koskevaa muuta erityistä sääntelyä. Tekijänoikeuslain 3 lukuun sisältyvät yleiset säännökset tekijänoikeuden siirtymisestä koskevat myös tekijänoikeuden siirtymistä työsuhteiden yhteydessä. Opetusministeriö on antanut asiasta selvitystoimeksiannon ylijohtaja Pekka Nurmelle, joka on pyytänyt suurta määrää tekijänoikeuden toimiala- ja ammattijärjestöjä sekä oikeudenhaltijoita edustavia järjestöjä esittämään näkökohtia asiasta. Selvitys tullaan julkaisemaan sen valmistuttua. Kysymystä arvioidaan selvityksen tulosten perusteella. Julkinen esittäminen. Julkisen esittämisen käsitteestä on opetusministeriön toimeksiannosta tehnyt selvityksen OTK Marko Karo. Selvityksessä tarkasteltiin tekijänoikeuslakiin sisältyvän julkisen esittämisen käsitteen sisältöä lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston, oikeuskäytännön ja tekijänoikeusneuvoston lausuntojen kautta. Yhteisen pohjoismaisen lainsäädäntöhistorian vuoksi selvityksessä kiinnitettiin huomiota myös muiden pohjoismaiden, erityisesti Ruotsin lainvalmisteluun sekä pohjoismaiseen oikeuskäytäntöön. Julkisen esittämisen määrittely on sekä kansainvälisissä sopimuksissa että EU:n tasolla jätetty kansallisesti tehtäväksi. Selvityksen yhteenveto julkisen esittämisen käsitteen kehityksestä oli seuraava: "Tarkasteltujen tapausten valossa on melko selkeästi havaittavissa se seikka, että julkisen esittämisen käsite on saanut oikeuskäytännössä pääsääntöisesti sisältönsä sen mukaan, onko vastaanottajajoukko muodostanut oikeuden mielestä tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin vai ei. Päätösten perustelujen puutteellisuudesta johtuen on kuitenkin vaikeaa vetää johtopäätöksiä siitä, millä perusteilla tilannetta on kulloinkin arvioitu. Näyttäisi siltä, että rajanvedon apuna on käytetty harvemmin varsinaisen päätöksen oikeusperusteena ollutta lain 2 :n 3 momentin toista lausetta. Osaksi tästä syystä myös 2 :n 3 momentin toisen lauseen käsitteet suurehko suljettu piiri ja ansiotoiminta eivät ole saaneet kovin selkeää sisältöä. Yllä esitetyn perusteella, sekä myös tekijänoikeuden periaatteiden lähtökohdista katsoen on selvää, että julkisen esittämisen oikeutta on tulkittu hyvin laajasti. Tekijänoikeuden periaatteellisena lähtökohtana julkisen esittämisen osalta voitaneen pitää sitä, että yleisön saataville saattaminen teoksen esittämisellä tarkoittanee toimintaa, joka itsessään voidaan tulkita julkiseksi esittämiseksi. Nykyisenä kehityssuuntana vaikuttaisi kuitenkin olevan tämän toiminnan alkamisen rajan laskeminen. Julkiseksi esittämiseksi on katsottu myös sellainen toiminta, mikä mahdollistaa periaatteessa esityksen seuraamisen. Tällä mahdollisuudella tarkoitetaan siten ei vain mahdollisuutta olla läsnä tilaisuudessa tai tapahtumassa, jossa esittäminen tapahtuu, vaan myös mahdollisuutta olla läsnä tilaisuudessa tai tapahtumassa, jossa on mahdollisuus seurata esittämistä. Esittäjäksi on tällöin katsottu myös siis sellainen taho, joka esimerkiksi teknisen laitteen tarjoamisella mahdollistaa esityksen seuraamisen. Tällainen tendenssi julkisen esittämisen oikeuden laajentuneeseen tulkintaan on tietyssä mielessä looginen seuraus siitä, että teoksia esitetään yhä enemmän ja yhä monipuoli-

13 simmissa muodoissa julkisilla foorumeilla. Nykyisen teknologisen ympäristön näkökulmasta voidaan nykyisessä tilanteessa kuitenkin nähdä myös ongelmallisia piirteitä. Teknologisen kehityksen myötä rajaa yksityisen ja julkisen, avoimen ja suljetun välille on yhä vaikeampi vetää. Nämä käsitteet ovat nykyisessä tilanteessa monella tapaa päällekkäisiä. Jos niin halutaan, voidaan julkisen ja avoimen käsitteiden ymmärtää kattavan miltei kaikki inhimillisen elämän osa-alueet. Toisaalta voidaan myös väittää, että nykyisessä tilanteessa yksityinen ja suljettu ovat käsitteitä, joiden tulisi olla keskeisiä myös perinteisesti julkisiksi katsotuilla foorumeilla. Voidaan kysyä, tulisiko ohjenuorana yhä pitää yllä mainittua vuoden 1976 tekijänoikeuskomitean I osamietintöä, jonka mukaan '2 :ää laadittaessa on lähdetty siitä, että tekijällä tulee periaatteessa olla oikeus teoksen hyväksikäyttämiseen kaikissa niissä muodoissa, joilla on tai voidaan ajatella olevan taloudellista tai muuta käytännöllistä merkitystä'? Yhteenvedonomaisesti voidaan todeta, että nykyisessä toimintaympäristössä niin lainsäätäjän kuin lainkäyttäjän tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota oikeuksien ydinsisältöön, lain perimmäiseen tarkoitusperään ja siihen, miten oikeudenalan olennaiset käsitteet vaikuttavat tekijänoikeuden keskeisten tavoitteiden saavuttamiseen." 2.5. Lainsäädännön uudistamiseen vaikuttava tekninen kehitys Yksi digitaalisen ympäristön tärkeimmistä järjestelmistä on käytännössä kaikki maailman valtiot, yritykset, yhteisöt ja ihmiset toisiinsa yhdistävä tietoverkko, Internet. Tämä "verkkojen verkko", koostuu lukuisista pienemmistä tietoverkoista ja toisiinsa liitetyistä tietokoneista. World Wide Web (WWW), on kuvitteellinen tila, kyberavaruus, joka muodostuu Internetiin kytketyistä palvelimista sekä niiden käyttämiseen tarkoitetuista asiakasohjelmistoista, selaimista. Internetissä navigoimista ja yhteyksien muodostamista helpottamaan on kehitetty erilaisia linkkejä. Linkit, jotka helpottavat liikkumista Internetin eri kohteiden välillä, ovat yksi Internetin tiedon- ja aineistonhaun kulmakivistä. Itse tiedon välittäminen eri palvelimien välillä tapahtuu HTTP-, sähköposti- tai FTP-protokollaa eli yhteyskäytäntöä käyttäen. Internetistä tapahtuva tiedonhaku, verkkosivujen selailu ja aineiston saanti käytettäväksi edellyttää joko kiinteää tai valinnaista yhteyttä Internetiin. Kiinteässä yhteydessä käyttäjätaho, esimerkiksi yritys on koko ajan kytkettynä verkkoon ja sen mahdollinen sisäinen verkko on osa Internetiä. Käyttäjän verkkosivut saavat tällöin oman osoitteensa (URL, Uniform Resource Locator). Valinnainen, tilapäinen yhteys Internetiin muodostetaan ottamalla yhteys jonkin Internet-yhteydentarjoajan palvelimeen. Yhteyden ajaksi käyttäjän kone saa tilapäisen verkko-osoitteen. 2.5.1. Välitallennus Kun käyttäjä etsii tietoa tai muuta aineistoa Internetistä, hänen lähettämänsä pyyntö kulkee päätelaitteen välityksellä ensin yhteydentarjoajan palvelimelle, josta se edelleen välittyy sille palvelimelle, johon haettu tieto tai aineisto on tallennettu (jäljempänä "aineistopalvelin"). Aineistopalvelin lähettää kopion pyydetystä aineistosta käyttäjälle. Koska useat käyttäjät hakevat palvelimelta samaa aineistoa, on tiedonkulun tehostami-

14 seksi ja nopeuttamiseksi sekä yhteyskulujen vähentämiseksi ruvettu aineistoa tallentamaan väliaikaisesti ns. caching- eli välimuistipalvelimille, jotka toimivat paikallisten, operaattorikohtaisten verkkopalvelinten yhteydessä. Tällöin verkkopalvelin aineistopyynnön saatuaan tarkistaa ensin, löytyykö kyseinen aineisto välimuistipalvelimelta. Tämä ehkäisee turhia hakuja usein jopa tuhansien kilometrien päässä sijaitsevilta palvelimilta. Vasta sitten jos aineistoa ei välimuistipalvelimelta löydy, yhteys muodostetaan aineiston varsinaiseen sijaintipaikkaan. Välimuistipalvelin suorittaa aineiston tallentamisen ja muut aineistoon liittyvät toimet automaattisesti palvelimen ylläpitäjän ohjelmoimien käskyjen ja annettujen parametrien mukaisesti. Palvelimen ylläpitäjä esimerkiksi määrittelee, mitä aineistoa palvelimelle tallennetaan, kuinka kauan sitä säilytetään, kuinka usein aineiston ajantasaisuus tarkistetaan jne. Lähtökohta on, että välimuistipalvelimelle tallennettua aineistoa verrataan aineistopalvelimella olevaan alkuperäisaineistoon määritellyin väliajoin, esimerkiksi puolen tunnin välein. Mikäli aineistoa on muutettu tai aineisto on poistettu aineistopalvelimelta, vanha aineisto poistetaan automaattisesti myös välimuistipalvelimelta. Seuraavan kerran tätä aineistoa haettaessa yhteys muodostetaan aineistopalvelimeen asti. Aineistopalvelimen ylläpitäjä voi puolestaan määritellä, saadaanko palvelimella olevia verkkosivuja tallentaa välimuistipalvelimelle ja kuinka pitkäksi aikaa ne saadaan tallentaa. Välimuistipalvelimen ylläpitäjä ei ole näihin aineistopalvelimen ylläpitäjän määrittelyihin sidottu, vaan hän voi niitä joko noudattaa tai olla noudattamatta. Välimuistipalvelimia voidaan käyttää myös Internet-hakukoneiden yhteydessä usein haettavien tekstiaineistojen saannin nopeuttamiseksi. Välimuistipalvelimia käytetään myös sähköpostin välivarastoimisessa. Jos asiakkaan sähköpostipalvelin on jostain syystä poissa käytöstä, sähköpostit varastoidaan väliaikaisesti verkko-operaattorin sähköpostipalvelimelle. Ns. nettiradio tai -televisio, johtimitse tai johtimitta tapahtuvan radio- tai televisiolähetyksen välittäminen tietoverkossa streaminginä, perustuu välimuistitallennukseen. Lähetykseen kytkeytyvät käyttäjät saavat lähetyksen kuultavakseen tai nähtäväkseen välimuistipalvelimen kautta. Samanaikaiseksi alkuperäisen lähetyksen kanssa tarkoitettu lähetyksen välittäminen tietoverkossa ei voi käytännössä olla samanaikaista, vaan välimuistipalvelimesta, digitaalimuunnoksista, lähetyksen kompressoimisesta, kuljetuksesta ja käyttäjän oman tietokoneen kapasiteetista aiheutuu yhteensä viive, jonka pituus riippuu edellä mainituista tekijöistä. Viive voi olla lähes yhden sekunnin mittainen. Välimuistipalvelin on sitä tehokkaampi, mitä lähempänä käyttäjää palvelin sijaitsee. Välimuistipalvelin voi sijaita myös yritysten tai yhteisöjen sisäisen verkon ja avoimen tietoverkon välisessä solmukohdassa. Tällainen välimuistipalvelin, johon tallennetaan Internetistä useimmin haettuja sivuja, toimii samalla periaatteella kuin verkkopalvelinten yhteydessä olevat välimuistipalvelimet. Yritysten ja yhteisöjen välimuistipalvelimet liittyvät usein myös sisäisen verkon turvana olevan ns. palomuurin olemassaoloon. Välimuistitallennusta tapahtuu myös käyttäjän oman tietokoneen kovalevylle tai keskusmuistiin, kun käyttäjän www-selain valmistaa automaattisesti kopioita selatusta aineistosta.

15 Verkko-operaattoreiden välimuistipalvelimien lisäksi tietoverkkoon on kytketty lukuisia kaupallisella pohjalla toimivia välimuistipalvelimia (esim. Akamai), jotka tehostavat ja nopeuttavat esimerkiksi suuryritysten verkkosivujen saantia. Yritykset, joiden verkkosivujen kysyntä on erittäin suurta, voivat tehdä sopimuksen kaupallisen välimuistipalvelimen ylläpitäjän kanssa verkkoaineiston tallentamisesta käyttäjien saataville. Tällöin käyttäjän hakiessa tiettyä verkkosivua hakupyyntö ohjautuu kaupalliseen välimuistipalvelimeen. Välimuistipalvelimen palvelu toteutetaan aineistopalvelimen ja välimuistipalvelimen ylläpitäjän keskinäisellä sopimuksella. 2.5.2. Tekniset suojakeinot Teknisten suojakeinojen tehtävänä on estää pääsy suojattuun aineistoon muilta kuin siihen oikeutetuilta henkilöiltä taikka estää tai rajoittaa teoksen tai muun suojatun aineiston kopiointia ja muuta käyttöä. Teknisen suojauksen lisäksi voidaan suojaa tehostaa merkitsemällä aineisto digitaalisesti siten, että se voidaan tarvittaessa tunnistaa ja sen alkuperä jäljittää. Teosten ja muun suojatun aineiston luvaton kopiointi on erityisen vahingollista avoimessa tietoverkossa kuten Internetissä. Sen vuoksi useimmat kopioinninestojärjestelmät on kehitetty estämään fyysisellä tallenteella olevan aineiston tallentaminen esimerkiksi tietokoneen kovalevylle, josta se voitaisiin ohjelmallisesti pakata eli kompressoida ja saattaa avoimessa tietoverkossa yleisön saataviin. Toisaalta kopioinninestolla on pyritty estämään avoimessa tietoverkossa olevan aineiston kopiointi kovalevylle tai liikuteltavalle tallennusalustalle kuten MP3-soittimen muistiin. Tekniset suojakeinot mahdollistavat kehittyneimmässä muodossaan tekijän yksinoikeuksien täydellisen hallinnoimisen mukaan lukien mahdollisuuden kontrolloida markkinoita, joilla teoksia levitetään. Tekniset suojakeinot mahdollistavat myös käyttöoikeuksien tehokkaan lisensioimisen sekä aineiston käytöstä maksettavan korvauksen perinnän. Teknisiä suojakeinoja on jo aiemmin käytetty menestyksekkäästi satelliitin ja kaapelin välityksellä lähetettävien maksullisten televisiopalveluiden yhteydessä. Tekniset suojakeinot ovat näin mahdollistaneet palvelun tarjoajalle maksun tilauspalvelusta. Myös tietokoneohjelmien suojana on käytetty erilaisia teknisiä kopioinninestojärjestelmiä pääasiassa fyysisten piraattikopioiden valmistamisen estämiseksi. Digitaalitekniikan kehittymisen ja yleistymisen seurauksena sekä Internetin yleistyessä sähköisen kaupankäynnin välineenä uusien teknisten suojakeinojen kehittäminen on tullut viime vuosina ajankohtaiseksi. Samaan aikaan Internetissä tarjotaan yhä useammin teknisten suojausten purkuun tarkoitettuja välineitä siten, että käyttäjä voi ladata tarvitsemansa ohjelman suoraan verkosta. Jos tehokasta teknistä suojaa halutaan, digitaalisessa ympäristössä teosten ja muun aineiston suojaamiselle olisi asetettava paljon korkeammat standardit kuin digitaalisesta lähteestä tapahtuvan analogisen kopioinnin estäville järjestelmille. Suomen nykyisessä lainsäädännössä säädetään teknisistä suojakeinoista kolmessa lainkohdassa.

16 Tammikuun 1 päivänä 2002 voimaan tulleen eräiden suojauksen purkujärjestelmien kieltämisestä annetun lain (1117/2001) 3 :ään sisältyy suojauksen purkujärjestelmää koskeva kielto. Säännöksen mukaan tietoyhteiskunnan palvelujen suojaksi asetetun teknisen suojauksen purkujärjestelmän oikeudeton hallussapito, käyttö, valmistus, maahantuonti, kaupanpito vuokraus, levittäminen, myynninedistäminen, asentaminen ja huolto on kielletty. Mainittu säännös perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston ehdollista pääsyä koskevaan direktiiviin (98/84/EY). Kiellon rikkominen tulee rangaistavaksi mainitun lain 6 :n mukaisena suojauksen purkujärjestelmärikkomuksena tai rikoslain 38 luvun 8 a :n (1118/2001) mukaisena suojauksen purkujärjestelmärikoksena. Tekijänoikeuslain 56 c :ssä säädetään rangaistavaksi tietokoneohjelman suojauksen luvattoman poistovälineen ansiotarkoituksessa tapahtuva yleisölle levittäminen ja tätä varten tapahtuva hallussapito. Tietokoneohjelmien teknisen suojauksen kiertämistä ei sen sijaan ole kielletty. Koska tietokoneohjelman teknisen suojauksen kiertäminen edellyttäisi ohjelman kopiointia ja koska myös yksityiseen käyttöön tapahtuva ohjelman kopiointi on kielletty, erillistä teknisen suojauksen purkukieltoa ei laissa tarvita. Tietoyhteiskuntadirektiivin 6 artiklaan sisällytetyt teknisiä toimenpiteitä (suojakeinoja) koskevat säännökset perustuvat WIPOn tekijänoikeussopimuksen ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen määräyksiin. EU:n jäsenmaiden tulee säätää riittävästä oikeudellisesta suojasta ja tehokkaista oikeuskeinoista sekä teknisten toimenpiteiden kiertämistä että purkuvälineiden kaikenlaista levittämistä vastaan. Tekniset suojakeinot ja niiden toimintaperiaatteet. Teknisen suojakeinon käyttö edellyttää aina, että suojaus on myös purettavissa. Salaus eli kryptografia perustuu menetelmään, jolla selväkielinen teksti tai muu aineisto muutetaan sellaiseen muotoon, ettei se ole ulkopuolisten ymmärrettävissä. Krypteeratun eli salatun aineiston purkaminen puolestaan edellyttää, että aineiston vastaanottajalla on salauksen purun mahdollistava avain, jolla aineisto voidaan jälleen kääntää selväkieliseksi. Salausjärjestelmä voi perustua niin sanottuun yksityiseen avaimeen tai julkiseen avaimeen. Yksityisen avaimen järjestelmässä käytetään samaa avainta sekä salauksen tekemiseen että sen purkamiseen. Julkisen avaimen järjestelmässä salaus tapahtuu vastaanottajan julkisen avaimen avulla ja purkaminen vastaanottajan yksityisen avaimen avulla. Algoritmi eli avain, jolla teksti muunnetaan, on sitä varmempi, mitä suuremmasta määrästä bittejä se koostuu. Digitaalisessa ympäristössä algoritmi on binäärimuodossa. Salaus suojaa aineiston luottamuksellisen siirron muttei estä selväkieliseksi puretun aineiston kopiointia, muuntelua tai muuta käyttöä. Niiden estäminen tapahtuu muulla menetelmällä. Salauksen tehokkuus perustuu ennen kaikkea sitä käyttävien osapuolten kykyyn pitää salauksen purkuun tarkoitetut avaimet salassa ulkopuolisilta. Salauksen purkuun tarkoitettuja laitteita ovat muun muassa kaapelitelevisioyhtiöiden tilaajilleen luovuttamat niin sanotut mustat laatikot tai kotipäätteet, joiden sisään on rakennettu salauksen purkujärjestelmä. Salaukseen perustuvat suojausmenetelmät ovat haavoittuvia luvatonta purkamista vastaan.

17 Digitaalinen allekirjoitus on kehitetty vastaamaan fyysisesti tapahtuvaa allekirjoitusta. Se perustuu salaukseen ja sitä voidaan käyttää niin ohjelmistoissa kuin laitteistoissakin. Allekirjoituksella tietyn aineiston vastaanottaja voi esimerkiksi kuitata aineiston vastaanotetuksi ja mahdollistaa vastikkeen perimisen luottokortiltansa. Digitaalisen allekirjoituksen piiriin kuuluu myös niin sanottu salatun digitaalisen kirjekuoren menetelmä. Digitaalinen kirjekuori, jonka sisältöä ei voi kopioida, välitetään salattuna vastaanottajalle, joka kuittauksellaan saa aineiston purettuna saatavilleen. Vesileimateknologia eli steganografia perustuu aineistoon sisällytettyihin signaaleihin, joiden avulla aineisto voidaan tunnistaa ja sen käyttöä seurata. Vesileimateknologiaa käyttäen aineistoon voidaan sisällyttää myös oikeuksien hallinnointitietoja eli tietoja esimerkiksi teoksen tekijästä ja teoksen käyttöoikeuksista. Aineistoon tehtävä merkintä voi olla esimerkiksi näkyvä "tatuointi", täysin äänetön ja näkymätön "vesileima" tai aineistoon liitettävä koodi, "sormenjälki", joka kertoo aineiston viimeisimmän käyttäjän. Suojakeinon toimivuus perustuu siihen, ettei aineiston sisältämää vesileimaa voida sen asentamisen jälkeen poistaa muutoin kuin kiertämällä suojakeino. Vesileima sisällytetään useimmiten aineiston jokaiseen osaan, toisin sanoen jokaiseen aineiston sisältämään bittiketjuun. Digitaalinen vesileima säilyy siten jokaisessa aineiston osassa, vaikka aineisto kopioitaisiin vain osittain tai kopiointi tehtäisiin analogiselle alustalle. Laittomat aineiston kappaleet, joihin vesileima sisältyy, voidaan jäljittää erityisellä tietokoneohjelmalla, niin sanotulla "verkkoetsijällä". Vesileimatekniikan heikkoutena on, että se on vaikeasti hallittavissa suojaamattomissa ympäristöissä kuten Internetissä. Myös joidenkin digitaalisten aineiston pakkausmenetelmien on havaittu vahingoittavan vesileimaa. Avointen tietoverkkojen ulkopuolella teknologia on myös erittäin riippuvainen siitä, tukeeko käytetty laitteisto menetelmää vai ei. Pääsyä rajoittavat toimenpiteet (conditional access). Teknisiä suojakeinoja käytetään ensisijaisesti suojaamaan tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden työn tuloksia luvattomalta käytöltä. Erityisesti avoimissa tietoverkoissa myös itse teoksen saatavuutta on tietyissä tapauksissa voitava kontrolloida, mikäli oikeudenhaltija haluaa tehokkaasti estää aineiston kopioinnin. Pääsyä avoimen tietoverkon sisältämään aineistoon voidaan rajoittaa valvomalla pääsyä aineiston kopioiden lähteille eli palvelimille, joille tallennetun aineiston yleisöön kuuluva henkilö voi saada saataviinsa. Aineistoon pääsyä voidaan rajoittaa esimerkiksi edellyttämällä rekisteröintiä, jonka jälkeen rekisteröityneelle annetaan käyttäjätunnus ja salasana. Useimmiten pääsyn valvonta tapahtuu salaustekniikkaa hyväksi käyttäen. Pääsyä rajoittavat toimenpiteet liittyvät useimmiten maksullisten palveluiden tarjoamiseen. Tällaisessa tapauksessa tekninen suojakeino voi tulevaisuudessa saada oikeudellista suojaa sekä tekijänoikeuslain että eräiden suojauksen purkujärjestelmien kieltämisestä annetun lain (1117/2001) nojalla. Pääsyä voidaan rajoittaa tai se voi rajoittua myös fyysisellä tallenteella olevaa aineistoa käytettäessä. On mahdollista, että levyn tai muun laitteen sisältämää aineistoa ei teknisen suojakeinon käyttämisen vuoksi saada kuultaville tai nähtäville. Pääsyn estymisen ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse olla seurausta sitä, että käytetty tekninen suojakeino olisi suunniteltu pääsyä rajoittavaksi, vaan pääsy voi estyä esimerkiksi sen vuoksi, että

18 kopiosuojattu CD-levy soi vain tietyissä soittimissa. Useimmiten pääsyn estyminen johtuu laitteiden ja levyjen sisältämien ohjelmistojen yhteensopimattomuudesta. Tekijänoikeudellisen ongelman sijasta kyseessä saattaa olla kuluttajansuojan piiriin kuuluva asia. Esimerkki pelkästään pääsyä valvovasta järjestelmästä on DVD-levyissä käytetty aluekoodi. Audiovisuaalisia teoksia sisältävissä DVD-levyissä on käytössä niin sanottu aluekoodijärjestelmä, jonka tarkoituksena on markkinoiden jakaminen. Tämä merkitsee sitä, että tietyllä aluekoodilla koodatut levyt toimivat vain kyseisellä alueella myytävissä DVD-soittimissa. DVD-levyn tuottaja saa oikeuksiensa perusteella levittää ääni- tai kuvatallenteen haluamallaan suojauksella varustettuna. Toisaalta hän myös kantaa riskin siitä, ostavatko kuluttajat pääsyn rajoittavalla teknisellä suojauksella varustettuja tallenteita. Käytännön ongelmatilanteeksi muodostuu kysymys siitä, saako laillisen aineiston kappaleen ostaja kiertää pääsyä rajoittavan teknisen suojauksen saadakseen teoksen kuultavilleen tai nähtävilleen. Mikäli katsotaan, että DVD-levyjen aluekoodi suojaa tekijän tai muun oikeudenhaltijan levitysoikeutta ja siihen perustuvaa oikeutta markkinoiden jakamiseen, aluekoodin purkaminen katselua tai kuuntelua varten on kiellettyä. Yksityinen katselu tai kuuntelu ei sinänsä kuulu kenenkään oikeudenhaltijan yksinoikeuksiin, mutta katselua tai kuuntelua varten tehty teknisen suojauksen purku saattaa olla lainvastainen teko. Teosten ja oikeudenhaltijoiden tunnistaminen ja käyttöehtojen asettaminen. Tekninen suojaus voi tunnistaa teoksen tai muun aineiston ja sen oikeudenhaltijan silloin, kun aineiston kappaleeseen on digitaalisesti sisällytetty oikeuksien hallinnointitietoja. Tietoyhteiskuntadirektiivi kieltää hallinnointitietietojen luvattoman poistamisen tai muuttamisen. Tunnistusjärjestelmiin kuuluvat muun muassa digitaalinen allekirjoitus ja vesileimateknologia. Oikeuksien hallinnointitietoja voidaan sisällyttää niin fyysisiin aineiston kappaleisiin kuin muihin formaatteihin tallennettuihin aineistoihin. Digitaalitekniikan avulla oikeudenhaltijat voivat määritellä, millaisia oikeuksia yksittäisillä käyttäjillä on esimerkiksi verkkosivuilla olevaan suojattuun aineistoon. Useimmiten tällaisia tietoja sisällytetään esimerkiksi tallenteiden fyysisiin kappaleisiin, jolloin laittoman kopion voi helposti tunnistaa. Oikeudenhaltijalla on yksinoikeuksiensa nojalla oikeus rajoittaa ja valvoa aineiston käyttöä myös avoimissa tietoverkoissa, vaikka aineisto olisikin saatettu yleisön saataviin oikeudenhaltijan suostumuksella. Yksityistä kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuden rajoituksen nojalla yksityishenkilöillä on oikeus tehdä julkistetusta teoksesta kappaleita yksityiseen käyttöönsä. Oikeutta tällaisten kappaleiden levittämiseen tai välittämiseen tietoverkossa ei yksityishenkilöllä kuitenkaan ole. Käyttöä rajoittavat toimenpiteet. Eniten tekijänoikeuden loukkauksia on avoimessa tietoverkossa aiheuttanut musiikin ja sähköisten kirjojen kopiointi ja yleisölle välittäminen. Teosten ja muun suojatun aineiston käytön rajoittamiseksi on kehitetty erilaisia teknisiä suojakeinoja. Käyttöä rajoittavat suojakeinot ovat pitkälti samoja riippumatta siitä, käytetäänkö niitä avoimessa tietoverkossa vai muussa digitaalisessa ympäristössä, kuten fyysisten tallenteiden yhteydessä.

19 Käytännössä useimmat kopiointia ja muuta käyttöä rajoittavat toimenpiteet keskittyvät verkkoympäristössä tapahtuvan luvattoman kopioinnin ja välittämisen estämiseen. Oikeudenhaltija pyrkii suojaamaan teoksensa tai muun suojatun aineistonsa sellaiselta luvattomalta käyttämiseltä, joka ensinnäkin tapahtuisi ilman, että oikeudenhaltija saisi käytöstä korvauksen, ja toiseksi siten, että teoksen käyttöä ei voisi lainkaan kontrolloida. Erityisesti Internetissä yleisölle välitettävien aineistotyyppien osalta kyseeseen tulevat useimmiten laajemmat järjestelmät kuin pelkästä kopiointisuojauksesta koostuvat tekniset suojausjärjestelmät. Menetelmät saattavat sisältää myös mahdollisuuden lisensioida ohjelmistojen, video- tai tv-pelien, sähköisten kirjojen ja sanomalehtien käyttöä. Tyypillinen Internet-ympäristöön soveltuva tekninen suojakeino on estää tietoverkosta kovalevylle ladatun tiedoston tallentaminen tyhjälle CD-R/RW-levylle fyysiseksi aineiston kappaleeksi. Suojaustekniikka voi toimia myös siten, ettei se estä musiikin tallentamista tyhjälle levylle mutta sisällyttää musiikkiin tai muuhun aineistoon sellaisia häiriöitä, jotka käytännössä estävät aineiston käytön muussa kuin tallennuksen suorittaneessa tietokoneessa. Suojakeinot voivat toimia myös siten, että ne tekevät laittoman kopion käyttämisen tietokoneessa mahdottomaksi, minkä seurauksena levystä ei voida valmistaa myöskään uutta digitaalista kappaletta. Samalla tekniikalla voidaan estää myös aineiston saattaminen yleisön saataviin avoimessa tietoverkossa. Teknisten suojausten yhdistelmät. Käytännössä on voitu havaita, että laitteistoon, esimerkiksi piirilevyyn sijoitettu tekninen suojaus on vaikeampi kiertää kuin ohjelmallinen suojaus. Koska ohjelmallisia suojauksia voidaan helposti kopioida ja niiden rakennetta tutkia, ohjelmallisen purkukeinon löytäminen on suhteellisesti helpompaa. Parhaimmat suojaustulokset saadaan erilaisia suojauksia yhdistelemällä. Parhainkaan tekninen suojaus ei välttämättä toimi, jollei laitteisto tue käytettyä suojausta. Suojausten toimivuus on viime kädessä riippuvainen laiteympäristöstä ja suojausten teknisestä tasosta. CD-ROM-levyjen yhteydessä voidaan käyttää esimerkiksi digitaalisen allekirjoituksen ja laitteistopohjaisen kopiointisuojauksen yhdistelmää. Jos kopiointisuojauksen pystyy purkamaan, jäljelle jää vielä digitaalinen allekirjoitus, jota normaalisti ei voi kopioida. Allekirjoituksen puuttuminen estää levyn käyttämisen ainakin niissä laitteissa, jotka tukevat tätä suojausta. Koska kopioidun levyn toiminta on epävarmaa ja laitteistoista riippuvaa, kopion kaupallinen arvo on vähäinen. DVD-levyssä ja sitä toistavissa laitteissa on käytössä erilaisia teknisiä suojakeinoja, kuten kopioinninesto ja aluekoodi. Aluekoodin toimivuus perustuu levyn ja laitteiston yhteen toimivuuteen. Aluekoodin tarkoituksena on markkinoiden jakaminen parhaimman myyntituloksen aikaan saamiseksi. Kopioinninesto voi puolestaan estää kopioinnin kokonaan tai sallia esimerkiksi yhden digitaalikopion. Kopioiva laite voi lisätä kopioon myös digitaalisen edelleen kopioinnin estävän bitin. CCS-salauksessa (Content Scrambling System) DVD-levyn sisällön järjestys sekoitetaan kopiointivaiheessa käyttäen monimutkaista koodiavainta, joka lasketaan monivaiheisella algoritmilla levyn ja tietokoneen sisältämästä tiedosta. Ilman koodiavainta levyn kopi-

20 oiva laite ei osaa palauttaa sisältöä alkuperäisille paikoilleen, eikä toimivaa kopiota näin ollen synny. DTCP-kopiointisuojalla (Digital Transmission Copy Protection) voidaan rajoittaa digitaalisen aineiston siirtämistä toisella DVD-laitteella tai jopa analogisella videolaitteella kopioitavaksi. Järjestelmä mahdollistaa kuitenkin analogisen televisiolähetyksen tallentamisen DVD-R-levylle. Tehokkaan lainsäädännön edellytykset. Salausteknologian historian perusteella on selvää, ettei ole olemassa teknistä suojausta, jota ei lainkaan voitaisi purkaa. Muun muassa DVD-levyjen CSS-järjestelmä, samoin kuin moni muu tekninen suojaus, on pystytty kiertämään. Tosiasiallisesti tekniset suojakeinot suojaavat oikeudenhaltijaa vain silloin, kun samaa aineistoa ei ole saatavilla missään muussa muodossa. On muistettava, että myös analoginen aineisto voidaan muuttaa digitaaliseen muotoon, tosin laadun kustannuksella. Kaikkea tähän mennessä avoimeen tietoverkkoon saatettua laitonta aineistoa ei pystytä koskaan verkosta poistamaan. Teknisten suojakeinojen täysi hyöty voidaan saavuttaa vain uusia teoksia ja muita aineistoja suojattaessa. Ollakseen kaikilla tavoin tehokas ja oikeudenhaltijalle hyödyllinen teknisen suojakeinon olisi oltava sellainen, että se laittoman kiertämistoimen jälkeen itse "korjaisi" itsensä ja että sitä kiertämisen jälkeen voitaisiin kehittää entistä varmemmaksi. Tämä edellyttäisi tekoälyn kaltaista ominaisuutta. Lisäksi suojauksen tulisi soveltua laajasti erilaisiin sisältöihin, kuten kirjallisten, taiteellisten ja sävellysteosten sekä näiden yhdistelmien suojaamiseen. Teknisten suojakeinojen olisi myös oltava oikeudenhaltijan tai hänen puolestaan toimivan tahon helposti käytettävissä kohtuullista korvausta vastaan. Suojakeinojen tulisi tukea sellaisia liiketoimintamalleja, jotka perustuvat teknisellä suojauksella suojattujen tuotteiden valmistamiseen, markkinointiin ja levitykseen, ja olla yhteen toimivia mahdollisimman monien markkinoilla olevien teknisten laitteiden ja järjestelmien kanssa. Todellisuudessa edellä kuvatun kaltaista tehokkuutta on lähes mahdoton saavuttaa. Toimijoiden on siis tyydyttävä määrittelemään suhteellinen tehokkuus, joka teknisellä suojauksella tulisi saavuttaa. Arviointiin vaikuttavat toisaalta teknisen suojauksen purkamisen vaikeus suhteessa purkamisesta aiheutuvaan työmäärään ja toisaalta käytetyn suojausteknologian lisenssimaksuista ja muista kustannuksista aiheutuva suojauksen käytön kalleus suhteessa saavutettavissa olevaan katteeseen. Kansainvälisillä yleissopimuksilla on jo pyritty estämään teknisen suojauksen kiertämistä varten kehitettyjen ohjelmistojen ja muiden vastaavien purkukeinojen levittäminen yleisölle. Teknisten suojakeinojen kehittämistä ja käyttöönottoa voitaisiin lisäksi edistää sillä, että kaikki suojattujen teosten ja muun aineiston valmistamiseen, levittämiseen ja käyttämiseen osallistuvat tahot sopisivat tavoista, joilla teknisiä suojakeinoja käytetään. Tämä edellyttäisi muun muassa sellaisten liiketoimintamallien kehittämistä, jotka perustuvat teknisillä suojakeinoilla suojattujen aineistojen levittämiseen ja tukevat laajasti käytettyä teknistä suojausta.