CapMan Oyj:n vuoden 2008 tulos Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus Heikki Westerlund
Markkinatilanteen vaikutus CapManin toimintaan yhteenveto Irtautumismarkkinat ovat nyt hetkellisesti pysähdyksissä, ja kriisi näkyy selvästi matalampana hintatasona. Varainhankinta Rahastojen varainhankinta on muuttunut haasteellisemmaksi. Vaihtoehtoisen sijoitusluokan kysynnän pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat säilyneet hyvinä. Sijoitussalkun kehitys Syksyllä alkanut rahoitusmarkkinan kriisi ja taantuma ovat näkyneet selvästi sijoitustoiminnassa. Sijoitustiimimme ovat hyvissä asemissa hyödyntämään nykyisen markkinatilanteen tuomia mahdollisuuksia. Irtautumismarkkina Sijoitusaktiviteetti Reaalitalouden kasvun hidastuminen on näkynyt sijoituskohteissamme erityisesti aloilla, joilla on sidonnaisuuksia esimerkiksi kuluttajakysyntään tai autoteollisuuteen. Näkyvyys vuodelle 2009 on heikko. 2
Yleisiä markkinatrendejä: Vuodesta 2009 tulossa haastava varainhankinnalle Maailmanlaajuinen varainhankinta-aktiviteetti Kerättyjen rahastojen lukumäärä vuonna 2008 laski 26% vuodesta 2007 (arvo laski 12%) Markkinoille olevien rahastojen määrä edelleen ennätyskorkea lähes 1,700 Markkinoilla olevien rahastojen yhteenlaskettu tavoitekoko 888 mrd. dollaria Varainhankinnan keskimääräinen kesto ennätyspitkä 16 kk Varainhankinan kehitys maailmanlaajuisesti kvartaaleittain 2007 2008 350 300 250 200 150 100 50 0 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 Q4/08 Kerättyjen rahastojen lukumäärä Kerätty pääoma yhteensä, mrd dollaria Lähde: Preqin Private Equity Spotlight, January 2009 3
Yleisiä markkinatrendejä: Sijoittajat edelleen positiivisia pääomasijoituksia kohtaan pitkällä aikavälillä Maailmanlaajuinen varainhankinta-aktiviteetti Osa sijoittajista lähestymässä tai ylittänyt pääomasijoituksille asettamansa tavoiteallokaation osakesijoitusten arvon laskun seurauksena. Myös irtautumistuottojen vähentyminen rajoittaa sijoittajia tekemästä uusia sitoumuksia lyhyellä aikavälillä. Sijoittajien pitkän aikavälin suunnitelmat pääomasijoitusallokaatioiden suhteen 4% Osuus sijoittajista, joiden sijoitussalkuissa ylipainotus pääomasijoituksiin 2% 29% 35% 67% 63% Kasvattaa Pitää samalla tasolla Pienentää Ylipainottunut Ei ylipainottunut En osaa sanoa Lähde: Preqin Private Equity Spotlight, January 2009 ja The 2009 Preqin Limited Partner Universe tuloksia joulukuussa 2008 toteutetusta maailmanlaajuisesta sijoittajatutkimuksesta. 4
Yleisiä markkinatrendejä: Velkarahoituksen saatavuus heikentynyt merkittävästi Euroopan buyout-markkinalla Euroopan buyout-aktiviteetti Keskimääräinen oman pääoman osuus eurooppalaisissa buyout-transaktioissa kasvoi 43,9 prosenttiin Q1 Q3 2008 aikana 33,6 prosentista vuonna 2007. Uskomme, että pankkirahoituksen saatavuus yritysjärjestelyihin ja kiinteistösijoituksiin elpyy vähitellen tämän vuoden aikana. Velkarahoitus eurooppalaisissa buyout-transaktioissa 2000 11/2008 350 300 $ mrd. 290 250 232 200 150 100 50 41 38 33 54 72 146-78% 63 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 '1-11/2008 Lähde: Dealogic, S&P LCD 5
Yleisiä markkinatrendejä: Velan saatavuuden heikkeneminen heijastuu laskeviin velkakertoimiin Euroopan buyout-aktiviteetti Puhtaasti velkavivutukseen ja hintakertoimien suotuisaan kehitykseen tukeutuvat toimijat tulevat todennäköisesti katoamaan markkinoilta. Pitkäaikainen yhteistyö pohjoismaisten pankkien kanssa erityisen tärkeää. Keskimääräiset velkakertoimet eurooppalaisissa buyout-transaktioissa 2002 Q3/2008 7 6.12 6 5.5 5.23 5.31 5 4.61 4.58 4.16 4.25 4.32 4 3.37 3.5 3.62 5.25 4.12 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Q1-Q3 / 2008 Debt / EBITDA Senior debt / EBITDA Lähde: S&P LCD 6
Yleisiä markkinatrendejä: Velkarahoittajia viimeaikaisissa Pohjoismaisissa buyout-transaktioissa Lainanantaja Esimerkkejä toteutuneista buyout-transaktioista Delistaus, Gunnebo Industrier AB, Segulah, 7/08, EV 217 milj. euroa Delistaus, Q-MED AB, EQT, 11/08, EV 341 milj. euroa (velkarahoitus Nordean johtamalta pankkikonsortiolta) KMD A/S, EQT, 12/08, EV 268 milj. euroa (50% velkarahoitus seuraavilta tahoilta: Nordea, Danske Bank, Nykredit, FIH ja ATP) Gothia AFS, Herkules, 9/08, EV 93 milj. euroa (velkarahoittajina Nordea ja DnB NOR) Textilia AB, Litorina, 8/08, liikevaihto 31 milj. euroa John Bauer Organization AB, Axcel, 10/08, liikevaihto 70 milj. euroa Humana Group Holding AB, Argan, 8/08, liikevaihto 92 milj. euroa SPX Air Filtration, Riverside, 8/08, liikevaihto 72 milj. euroa Oscar Jacobson, Valedo, 9/08, liikevaihto 17 milj. euroa Lähde: Mergermarket, Nordic Unquote 7
Yleisiä markkinatrendejä: Vain pieni lasku buyouttransaktioiden määrässä Pohjoismaissa vuonna 2008 Pohjoismaiden buyout-aktiviteetti Buyout-transaktioiden kokonaisarvo jatkoi laskuaan Pohjoismaissa seuraten eurooppalaista trendiä. Buyout-transaktioiden arvon kehitys Pohjoismaissa kokoluokittain Buyout-transaktioiden lukumäärän kehitys Pohjoismaissa kokoluokittain 30 100 mrd. # 25 20 15 10 5 0 3 27 5-54% 20 4 1 8 5 6 3 2 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Koko vuosi / Q1 Q2 Q3 Q4 80 60 40 20 0-12% 12 11 22 98 23 61 72 17 15 28 27 20 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Koko vuosi / Q1 Q2 Q3 Q4 Lähde: unquote Private Equity Barometer, compiled by Incisive Media 8
Yleisiä markkinatrendejä: Kiinteistötransaktioiden kokonaisarvossa selkeä lasku Q1 2008 jälkeen Kiinteistömarkkinoilla velkamarkkinoiden kriisi on näkynyt merkittävänä kiinteistökauppojen määrän laskuna. Hyvillä kiinteistökohteilla on edelleen kysyntää, ja muuttunut markkinatilanne saattaa tuoda tullessaan hyviä uusia sijoitusmahdollisuuksia. Kiinteistötransaktioiden arvon kehitys Suomessa 3.0 2.5 2.0 1.5 1.0 0.5 mrd. 0.0 Q1/06 Q2/06 Q3/06 Q4/06 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 Q4/08 alustava Lähde: KTI 9
CapMan vaihtoehtoisen sijoitusluokan hallinnointiyhtiö Pohjoismaissa ja Venäjällä Erikoistunut vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitaja hallinnoi institutionaalisilta sijoittajilta kerättyjä buyout-, mezzanine-, teknologia-, life science ja kiinteistöpääomarahastoja listattu Helsingin Pörssissä vuodesta 2001 markkina-arvo 77,4 milj. euroa ml. A-osakkeet (päätöskurssi 0,95 euroa 31.12.2008) Kaksi toisiaan täydentävää liiketoiminta-aluetta Private Equity Real Estate Hallinnoitavat pääomat 3,4 mrd. euroa lisäksi osakkuusyhtiö Access Capital Partnersin hallinnoimat rahastot ja mandaatit ovat yhteensä noin 2,5 mrd. euroa Yksi alan pioneereista perustettu 1989, pohjoismainen laajentuminen 2001-2004 laajentaminen kiinteistöpääomarahastoihin 2005 laajentuminen Venäjälle 2008 laajentuminen listatulle markkinalle tehtäviin sijoituksiin 2008 Aktiivinen omistaja kohdeyrityksissä ja -kiinteistöissä 10
CapManin toiminnan laajentuminen 2005 Liiketoiminnan laajentaminen kiinteistösijoittamiseen 2008 Laajentuminen Venäjälle Sijoitustoiminnan laajentaminen listatulle markkinalle 2001 2004 Toimistot Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa Russia 2001 Pörssilistautuminen Real Estate Public Market Russia 1994 MBO Mezzanine Life Science Technology Buyout CapMan perustettiin vuonna 1989 buyoutsijoittajaksi. Toiminnan laajentuminen mezzanine- ja teknologiasijoituksiin vuonna 1995. Pohjoismainen kasvustrategia 2001 2004. Sijoitusfokuksen laajentaminen life science -sijoituksiin 2002. Kasvun mahdollisuuksien hyödyntäminen vaihtoehtoisessa sijoitusluokassa ja maantieteellinen laajentuminen 2005 11
CapManin sijoitustiimit hyvissä asemissa sijoitusstrategioidensa toteuttamiseksi CapMan Private Equity 1,8 mrd. euroa CapMan Real Estate 1,6 mrd. euroa CapMan Buyout CapMan Technology CapMan Life Science CapMan Russia CapMan Public Market Teollisuus, kauppa ja palvelut Pohjoismaissa Oman pääoman ehtoinen sijoitus 20 100 milj. euroa per yritys Oman pääoman ehtoisen (equity) rahoituksen rinnalla välirahoitusta (mezzanine) Kasvuvaiheen sekä myöhäisen kasvuvaiheen teknologiayritykset Pohjoismaissa Oman pääoman ehtoinen sijoitus 3 15 milj. euroa per yritys Lääketieteen teknologiaan ja terveydenhuollon palveluihin erikoistuneet yritykset Pohjoismaissa Oman pääoman ehtoinen sijoitus 2 7 milj. euroa per yritys Teollisuus ja palvelut Venäjällä Oman pääoman ehtoinen sijoitus 5 15 milj. euroa per yritys Listatut yhtiöt Pohjoismaissa, joiden markkina-arvo 100 1 000 milj. euroa. Oman pääoman ehtoinen sijoitus 20 70 milj. euroa per yritys Kiinteistöt ja kiinteistökehityskohteet Suomessa ja Ruotsissa Sijoitus tyypillisesti 5 50 milj. euroa per kiinteistö Viimeisimmät rahastot: CapMan Buyout IX 203 milj. euroa (2008)* CapMan Mezzanine IV 240 milj. euroa (2004) CapMan Technology 2007 142 milj. euroa (2007) CapMan Life Science IV 54 milj. euroa (2006) CapMan Russia 118 milj. euroa (2008)* CapMan Public Market Fund 106 milj. euroa (2008)* CapMan Hotels RE I 845 milj. euroa (2008)* * Rahaston varainhankinta jatkuu. 12
CapManin merkittävimmät tapahtumat 2008 2 uutta liiketoiminta-aluetta 8 uutta kohdeyrityssijoitusta 6 irtautumista kohdeyrityksistä 5 uutta rahastoa 42 uutta kiinteistösijoitusta 1 kohdeyrityksen jakautuminen Uutta pääomaa kerätty 1 218 milj. euroa CapMan Technology 2007 CapMan Hotels RE Ky CapMan Russia THE NEW BLACK OY RUSSIA BALTIC PORK INVEST A/S CapMan Public Market Fund CapMan Buyout IX 39 hotelli- ja kaksi liikekiinteistöä Maa-alue Vantaan Kivistössä 13
Päätulonlähteet Hallinnointiliiketoiminta Sijoitusliiketoiminta Halinnointipalkkiot Määräytyvät sijoitusaikana rahaston alkuperäisen koon mukaan ja sen jälkeen jäljellä olevan salkun hankintahinnan perusteella Tyypillisesti 0,5 2,5 % vuodessa hallinnoitavien rahastojen pääomista (/ salkun hankintahinnasta) riippuen siitä onko kyseessä kiinteistö-, mezzanine- vai oman pääoman ehtoinen rahasto Tavoitteena on, että hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot kattavat operatiivisen toiminnan kulut Vointonjako-osuustuotot CapMan tulee rahaston osalta voitonjaon piiriin, kun rahasto on palauttanut sijoittajilleen kutsutun pääoman ja tuottanut sille tietyn, yleensä noin 7 8 % vuotuisen etuoikeutetun tuoton Kun rahasto on voitonjaon piirissä, CapManin osuus rahaston saamista kassavirroista on ennen vuotta 2004 perustettujen rahastojen kohdalla tyypillisesti 20 25 % ja uudempien rahastojen kohdalla 10 15 %. Suorista rahastosijoituksista saatavat tuotot CapMan on vuodesta 2002 lähtien ollut merkittävä sijoittaja sen hallinnoimissa rahastoissa CapMan sijoittaa rahastoihin 2 10 % uusien rahastojen alkuperäisistä sitoumuksista Sijoituskohteiden arvonkehitys heijastuu käyvän arvon muutoksiin vuosineljänneksittäin Tavoitteena on oman pääoman ehtoisten rahastojen nettotuotto sijoittajille yli 15 % vuodessa Lisäksi: Kiinteistökonsultoinnin tuotot, osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta, liiketoiminnan muut tuotot 14
Tuloksen muodostuminen 31.12.2008, milj. euroa Omien rahastosijoitusten tuotot 50.0 40.0 30.0 20.0 10.0 29.6 2.4 4.1 yhteensä -13,4 milj. euroa 0.7 0.3-13.7 0.1 Liikevaihto 37,1 milj. euroa Liikevoitto / -tappio -6,3 milj. euroa 0.0-10.0-20.0 Hallinnointipalkkiot Voitonjako-osuustuotot Omien rahastosijoitusten tuotot, realisoituneet Liiketoiminnan muut tuotot Rahoitustuotot ja -kulut -29.8-2.0-2.4 Kiinteistökonsultoinnin tuotot Liikevaihtoon sisältyvät muut tuotot Sijoitusten käyvän arvon muutokset Operatiivisen toiminnan kulut Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta Tulos ennen veroja -10,7 milj. euroa 15
Hallinnointiliiketoiminnan kannattavuus, milj. euroa 30 25 20 15 10 5 21.0 21.6 4.7 23.5 5.8 23.6 7.1 Hallinnointiliiketoiminnan tulos oli positiivinen Liikevoitto ilman rahastosijoitusten tulosvaikutusta 7,1 milj. euroa (23,6 milj. euroa). Vertailuvuoden tulos syntyi pääasiassa CapMan Real Estate I -rahaston kiinteistösalkun myynnin seurauksena syntyneistä voitonjakoosuustuotoista (21 milj. euroa). 0 0.6 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 16
Vakaa tulovirta kattoi operatiivisen toiminnan kulut Rahastojen maksamat hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot kattoivat katsauskaudella operatiivisen toiminnan kulut. 12 milj. euroa 10 8 6 6.4 6.8 7.9 7.0 7.0 6.8 6.7 7.0 6.0 6.7 7.8 7.9 7.7 6.6 9.4 8.6 4 2 0 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 Q4/08 Hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot Operatiivisen toiminnan kulut (sis. tulossidonnaiset bonukset) 17
Liikevaihto ja liikevoitto, milj. euroa Liikevaihto Liikevoitto 60 50 50 40 35.6 43.6 51.6 37.1 40 30 25.4 26.5 31.4 29.8 30 28.1 27.2 20 20 10 7.2 19.5 10 0 0.4 3.7 3.3 0 1-3 1-6 1-9 1-12 -10-6.3 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 2007 2008 18
Tuloskehitys, milj. euroa Tulos ennen veroja Tulos verojen jälkeen 40 34.0 32.7 40 30 20 26.7 28.1 30 20 19.9 20.9 25.5 24.2 10 0 0.7 3.7 2.7 10 0 0.5 2.7 1.9-10 -10.7-10 -8.1-20 -20 1-3 1-6 1-9 1-12 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 2007 2008 19
Hallinnointipalkkiot vuoden alusta, milj. euroa 35 30 25 20 15 10 5 5.8 6.3 13.6 12.5 20.9 18.8 25.0 29.6 Hallinnointipalkkioiden määrä kasvoi vertailukaudesta 18,4% Nousuun vaikutti koko vuoden osalta CapMan Hotels RE -kiinteistöpääomarahaston perustaminen tammikuussa 2008. Myös CapMan Public Market ja CapMan Russia -rahastot alkoivat maksaa hallinnointipalkkiota vuonna 2008. 0 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 20
Voitonjako-osuustuotot vuoden alusta, milj. euroa 25 20 15 21.2 21.4 22.4 23.6 Katsauskaudella tehtiin yksi irtautuminen (Staffpoint) voitonjaon piirissä olevista rahastoista. Vertailukauden voitonjakoosuustuotot syntyivät pääasiassa CapMan Real Estate I -kiinteistösalkun myynnin seurauksena. 10 5 0 0.0 4.1 4.1 4.1 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 2007 vähemmistön osuus 7,6 milj. euroa 21
Omasta taseesta tehdyt rahastosijoitukset CapMan on vuodesta 2002 lähtien ollut merkittävä sijoittaja sen hallinnoimissa rahastoissa CapManin rahoitusasemaan vahvistettiin joulukuussa 2008 20 milj. euron oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan kautta. Lainan koko voi nousta 30 milj. euroon. 140 120 100 80 60 40 20 0 M 77.2 56.0 50.5 50.4 23.2 22.1 53.1 44.2 33.1 14.6 16.2 20.3 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Jäljellä olevista sitoumuksista valtaosa kohdistuu CapMan Public Market, CapMan Buyout IX, CapMan Buyout VIII, CapMan Russia ja CapMan Technology 2007 -rahastoihin Tehdyt sijoitukset kohdistuvat pääasiassa CapMan Buyout VIII ja CapMan Equity VII, CapMan Hotels RE ja Access Capital Fund II - rahastoihin 22
Omien sijoitusten jakauma sijoitusalueittain 31.12.2008 Rahastojen kysynnästä ja CapManin omasta sijoituskapasiteetista riippuen CapManin omat sijoitukset rahastoihin tulevat olemaan jatkossa 2 10 prosenttia uusien rahastojen alkuperäisistä sitoumuksista. 60 M 50 40 30 20 10 0 Buyout Technology Public Market Russia Access Life Science Real Estate Mezzanine Muu Sijoitukset käypään arvoon Jäljellä olevat sitoumukset 23
Omien sijoitusten tulosvaikutus, milj. euroa 15 10 5 0-5 -10-15 7.9 6.2 4.4 4.9-0.1-1.1-2.5-13.4 1-3 1-6 1-9 1-12 2007 2008 Tulosvaikutus yhteensä -13,4 milj. euroa Realisoituneet tuotot 0,3 milj. euroa (0,5 milj. euroa) Rahastosijoituksiin liittyvät käyvän arvon muutokset -13,7 milj. euroa (5,7 milj. euroa) Käyvän arvon muutoksiin vaikuttivat yleinen markkinakehitys, Ruotsin kruunun voimakas heikkeneminen ja uusien rahastojen kulut. Negatiivinen kehitys Q4 aikana, -11,0 milj. euroa, johtui pääasiassa yleisestä markkinatilanteesta ja sen heijastumisesta arvonmäärityksessä käytettävien verrokkiyritysten arvoihin. Vertailukauden käyvän arvon muutokseen vaikutti etenkin arvonkehitys CapMan Equity VII -rahaston kohdeyrityksessä Moventaksessa, josta irtauduttiin osittain vertailukaudella. CapManin rahastosijoitusten käyvän arvon muutos oli vuoden 2008 alusta -20,6 %. 24
Omien sijoitusten tulosvaikutuksen sekä voitonjakoosuustuottojen analysointi: CapMan Equity VII 31.12.2008 CAPMAN EQUITY VII A (yhdistelmä) B (buyout) C (teknologia) Sweden (yhdistelmä) Yhteensä Rahaston koko: 156,7 56,5 23,1 67,0 303,3 Sitoumusta kutsuttu: 135,9 54,2 16,7 58,1 264,9 Nykyinen salkku hankintahintaan: 84,7 34,3 9,5 36,2 164,7 Nykyisen salkun käypä arvo: 117,7 55,9 7,1 50,4 231,1 Kassavirta sijoittajille: 92,4 41,9 7,0 39,8 181,1 Sijoitusfokus buyout/teknologia: 65 % / 35 % 100 % / 0 % 0 % / 100 % 65 % / 35 % 65 % / 35 % CapManin sitoumus: 16,0 milj. euroa Buyout Teknologia Lisätietoja: www.capman.com/en/funds/equityfunds 25
Omien sijoitusten tulosvaikutuksen sekä voitonjakoosuustuottojen analysointi: CapMan Buyout VIII 31.12.2008 CAPMAN BUYOUT VIII Rahaston koko: Sitoumusta kutsuttu: Nykyinen salkku hankintahintaan: Nykyisen salkun käypä arvo: Yhteensä 440,0 300,5 264,1 224,1 CapManin sitoumus: CapManin osuus voitonjaosta: 37,5 70 % Lisätietoja: www.capman.com/en/funds/equityfunds 26
Liikevaihto ja tuloskehitys milj. euroa 1-12/07 1-12/08 Hallinnoitavat pääomat (katsauskauden lopussa) 2 190,0 3 407,5 Liikevaihto Hallinnointipalkkiot Voitonjako-osuustuotot 51,6 25,0 23,6 37,1 29,6 4,1 Kiinteistökonsultoinnin tuotot 2,1 2,4 Liikevaihtoon sisältyvät muut tuotot 0,4 0,7 Omasta taseesta tehtyjen rahastosijoitusten tulosvaikutus 6.2-13,4 Sijoitusten käyvän arvon muutokset 5,7-13,7 Sijoitusten realisoituneet tuotot 0,5 0,3 Liikevoitto/-tappio Tulos ennen veroja 29,8 32,7-6,3-10,7 Konsernin kauden tulos 24,2-8,1 27
Tuloslaskelma milj. euroa 2004 IFRS Liikevaihto 27,7 Hallinnointipalkkiot 17,8 2005 IFRS 28,7 20,3 2006 IFRS 38,0 24,9 2007 IFRS 51,6 25,0 2008 IFRS 37,1 29,6 Voitonjako-osuustuotot 9,1 6,6 9,4 23,6 4,1 Tuotot rahastosijoituksista 0,2 0,5 0,9 0,5 0,3 Kiinteistökonsultoinnin tuotot - 0,9 2,0 2,1 2,4 Muut tuotot - 0,4 0,8 0,4 0,7 Liiketoiminnan muut tuotot* 0,0 0,0 0,7 0,2 0,1 Operatiivisen toiminnan kulut -20,0-21,9-26,6-27,7-29,8 Sijoitusten käyvän arvon muutokset -0,4 1,6 3,5 5,7-13,7 Liikevoitto/-tappio 7,4 8,4 15,6 29,8-6,3 Rahoitustuotot ja -kulut 0,5 0,8 0,4 1,1-2,0 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,4 0,3 1,3 1,9-2,4 Tulos ennen veroja 8,3 9,4 17,3 32,7-10,7 Konsernin kauden tulos 4,9 7,0 12,4 24,2-8,1 josta emoyhtiön omistajien osuus 12,4 18,6-8.2 28 * Access Capital Partnersin osakkeiden myynnin (12,5 %) osuus 0,6 milj. euroa vuonna 2006.
Tase Varat, IFRS 1 000 31.12.2007 31.12.2008 Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet 819 4 845 1 001 1 064 11 762 3 229 Osuudet osakkuusyrityksissä 3 407 1 575 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset Rahastosijoitukset 44 230 53 147 Muut sijoitukset Saamiset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat 878 16 191 3 547 74 918 828 24 451 3 707 99 763 Myyntisaamiset ja muut saamiset Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 7 837 14 857 12 965 942 Rahavarat 19 741 24 330 42 435 38 237 VARAT YHTEENSÄ 117 353 138 000 29
Tase Oma pääoma ja velat, IFRS 1 000 31.12.2007 31.12.2008 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot 772 38 968 2 961 772 38 968 25 829 Muuntoerorahasto 133-226 Kertyneet voittovarat 24 676 3 585 67 510 68 928 Vähemmistön osuus 34 221 Oma pääoma yhteensä 67 544 69 149 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 3 734 284 Pitkäaikaiset korolliset velat 16 000 43 125 Muut velat 701 6 600 20 435 50 009 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 21 356 15 751 Lyhytaikaiset korolliset velat 0 2 875 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 8 018 216 29 374 18 842 Velat yhteensä 49 809 68 851 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 117 353 138 000 30
Avainluvut 2004 IFRS Tulos/osake, 0,06 Laimennusvaikutuksella oikaistu, Oma pääoma/osake, Osinko/osake, * Osinko/tulos, %* 2005 2006 2007 2008 IFRS IFRS IFRS IFRS 0,09 0,15 0,24-0,10 0,09 0,64 0,07 78,0 Maksetut osingot, 4,5 5,3 Oman pääoman tuotto, % 11,1 14,8 Sijoitetun pääoman tuotto, % Omavaraisuusaste, % 88,8 85,8 Henkilöstö (kauden lopussa) 0,06 0,60 0,06 94,4 18,9 74 20,2 87 0,15 0,74 0,12 80,0 9,3 23,4 29,9 71,6 98 0,24 0,86 0,16 67,0 12,8 38,9 44,2 57,6 110-0,10 0,86 0,00 0,00 - -11,8-6,3 50,3 141 31 * Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle
Varainhankinta ja tuotekehitys Merkittävä 56 % kasvu hallinnoitavissa pääomissa CapMan Buyout IX -rahastoon kerättiin 22.12.2008 päättyneellä ensimmäisellä varainhankintakierroksella 203 milj. euroa ja sen varainhankinta jatkuu. Hallinnointipalkkiota CapManille ensimmäisestä sijoituksesta lähtien. CapMan Hotels RE Ky -rahaston (koko 844,9 milj. euroa), CapMan Russia -rahaston (118,1 milj. euroa) ja CapMan Public Market - rahaston (106 milj. euroa) varainhankinta jatkuu. CapMan Technology 2007 -rahaston lopulliseksi kooksi 142,3 milj. euroa. Tavoitteena olemassa olevan liiketoimintaportfolion täysimääräinen hyödyntäminen, laajentaminen ei kuulu lähiaikojen suunnitelmiin. Osana varautumistaan heikon irtautumismarkkinan jatkumiseen CapMan selvittää mahdollisuuksia yhtiöittää rahastosijoituksensa ja samalla selkeyttää hallinnointiliiketoiminnan ja sijoitustoiminnan eroa sekä hankkia näin mahdollisesti syntyvään yhtiöön myös ulkopuolisia sijoittajia. 32
Tulevaisuuden näkymät Hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot kattavat CapManin kiinteät kulut vuonna 2009. Voitonjako-osuustuotot riippuvat irtautumismarkkinan kehittymisestä. Hiljentyneestä irtautumismarkkinoista huolimatta rahastoilla on kohdeyrityksiä, jotka ovat valmiita siirtymään irtautumisprosessiin. CapMan Equity VII A, B ja Sweden -rahastojen sekä Finnmezzanine III A ja B -rahastojen odotamme siirtyvän voitonjaon piiriin vuosien 2009 2010 aikana. Vallitseva epävakaa markkinatilanne ja voimakkaasti laskeneet verrokkiyritysten kertoimet saattavat kuitenkin myös vuonna 2009 heijastua CapManin rahastosijoitusten käypiin arvoihin negatiivisesti. Vuoden 2009 kokonaistulos riippuu pääosin siitä, tehdäänkö voitonjaon piirissä olevista rahastoista uusia irtautumisia ja miten sijoitusten arvot kehittyvät niissä rahastoissa, joissa CapMan on merkittävä sijoittaja. 33
IR-yhteyshenkilöt Heikki Westerlund, CapMan Oyj:n toimitusjohtaja, senior partner puh. +358 207 207 504 heikki.westerlund@capman.com Jerome Bouix, Sijoittajapalvelut-tiimin vetäjä, senior partner puh. +358 207 207 558 jerome.bouix@capman.com Kaisa Arovaara, talousjohtaja puh. +358 207 207 583 kaisa.arovaara@capman.com Mari Maunula, varainhankinta- ja IR-analyytikko puh. +358 207 207 523 mari.maunula@capman.com 34
Kurssikehitys ja osakevaihto 40 20 0-20 -40-60 -80-100 2.1.07 2.2.07 2.3.07 2.4.07 2.5.07 2.6.07 2.7.07 2.8.07 2.9.07 2.10.07 2.11.07 2.12.07 2.1.08 2.2.08 2.3.08 2.4.08 2.5.08 2.6.08 2.7.08 2.8.08 2.9.08 2.10.08 2.11.08 2.12.08 2.1.09 Suhteellinen CapMan Suhteellinen CapMan 2003 B Suhteellinen OMX Helsinki Milj. osaketta CapMan B vaihto/kk 5 4 3 2 1 0 01/08 03/08 05/08 07/08 09/08 11/08 Vaihto 2008 = 14,8 miljoonaa osaketta Vaihto 2007 = 30,9 miljoonaa osaketta Vaihto 2006 = 21,2 miljoonaa osaketta Vaihto 2005 = 19,1 miljoonaa osaketta 35
Kaikki senior partnerit osakkeenomistajia 31.12.2008 CapMan Partners B.V. toiseksi suurin osakkeenomistaja ja suurin äänivallan käyttäjä Osakemäärän jakautuminen Äänivallan jakautuminen Senior partnerit 28 % 39 % 37 % 66 % 6 % Nykyiset 14 senior partneria CapMan Partners B.V. Muut omistajat 24 % Nykyiset 14 senior partneria CapMan Partners B.V. Muut omistajat 36
Osakkeenomistajat ryhmittäin 31.12.2008, prosenttia osakkeista 37 34 % 36 % 29 % Hallintarekisteröidyt Yhtiön johdon ja työntekijöiden omistus* Muut omistajat Hallintarekisteröityjen omistajien joukossa oli vuoden 2008 lopussa mm. seuraavien kansainvälisten sijoittajien hallinnoimia rahastoja Royce & Associates, Dunedin Enterprise Investment Trust Plc, Red Rocks Capital INVESCO PowerShares Capital Management LLC Lisäksi Hermes Investment Management ja Barwon Investment Partners hallinnoivat CapManin osakkeita täyden valtakirjan omaisuudenhoitoasiakkaidensa lukuun Näiden tahojen osuus osakkeista oli CapMan Oyj:n suoraan sijoittajilta saamien tietojen mukaan noin 17 % * Sadan suurimman omistajan joukossa oleva omistus.
CapMan Oyj:n 12 suurinta osakkeenomistajaa 31.12.2008 Osuus osakkeista % Osuus äänistä % Aristo Invest Oy + Ari Tolppanen* 10,6 % 14,5 % CapMan Partners B.V.* 6,1 % 23,6 % Winsome Oy + Tuomo Raasio* 4,6 % 7,3 % Vesasco Oy 4,1 % 2,5 % Heiwes Oy + Heikki Westerlund* 3,7 % 3,9 % Geldegal Oy + Olli Liitola* 3,4 % 7,3 % Valtion eläkerahasto 3,1 % 1,9 % Stiftelsen för Åbo Akademi 2,5 % 1,5 % Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 2,1 % 1,3 % Novestra Ab + Peter Buch Lund 1,7 % 1,0 % Degato International SARL (Lennart Jacobsson**) 1,4 % 0,8 % Ruotsalaisen kirjallisuuden seura r.y. 1,2 % 0,8 % 38 * Kuuluu CapManin henkilöstöön. ** Em. yhtiössä määräysvaltaa käyttävä CapManin henkilöstön jäsen, joka ei omista suoraan yhtiön osakkeita.