Nuoruusaikani muistelmia 1959-1963 Martti Walden, Turku 1.2.2007 Yleistä asiaa: Koko 1950-luku oli melkoisen muutoksen aikaa Suomessa ja koko maailmassa. Alkuvuosien pula-aika alkoi väistyä joskus vuosikymmenen puolessa välissä ja ihmisiä muutti paljon kaupunkiin paremman elämän toivossa. Autoistuminen lisääntyi ja traktorit maaseudulla alkoivat korvata hevosen. Tuli mopo, transistori sekä tietysti televisio. Kaupungeissa katuvalaistuksen vanhat hehkulamput korvautuivat pikavauhtia uusilla elohopealampuilla ja sen myötä hävisi myös kotoisempi tunnelma; sinisävyinen katuvalo oli kovin kylmän oloista. Vaikka olinkin vielä näihin aikoihin lapsi, niin kyllä nuorisomuoti yms. jo alkoi minullekin vähitellen tulla tutummaksi. Lähinnä me lapset seurasimme toisinaan "isojen poikien ja tyttöjen" touhuja. Takaisin Turkuun Tuli vuosi 1959 ja siskoni oli saanut uuden paikan opettajana Liedosta, Pahkamäen koululta. Kun kevätlukukausi oli päättynyt, niin varsin pian alkoivat muuttotouhut meilläkin. Tämä tapahtui kesällä ja ensin olin äitini kanssa muutamia viikkoja siskoni luona Liedossa, mutta sitten muutimme takaisin kotitalooni (Kupittaankatu 166). Siellä viivyimme sitten alkuvuoteen 1960, jolloin äitini osti osakkeen Tiilentekijänkatu 12:sta. Koska vanhempani olivat eronneet, niin isäni asui "kakkos" kamarissa ja me keittiössä. Olikin melkoisen ahdasta ja lisäksi varsinaisessa kamarissa asui kaksi vuokralaista, jotka joutuivat kulkemaan keittiön läpi; joskus yömyöhälläkin. Minua tällainen ainakin häiritsi jonkinverran. Oli miten oli, niin tämä muutto takaisin kotikaupunkiini oli itselleni merkittävä tapaus. Vaikka olinkin jo melkoisen tottunut maalaiselämään, niin kaupunki on aina minulle se oikea paikka! Kun muutimme Tiilentekijänkadulle, niin myös Eki veljeni muutti sinne asumaan kanssamme. Oli tietysti hieman ahdasta taaskin, koska meillä oli vain kaksi huonetta ja keittokomero käytössä. Lämmitys tapahtui silloin vielä puilla, mutta sisävessa meillä oli. Saunassa käytiin toisen talon alakerrassa sijaitsevassa saunassa. Tapahtumia Kupittaankadun aikoihin (1959..1960 alkupuoli): Alkuun kaveerasin enimmäkseen Kain (veljeni poika) kanssa ja soitin jopa elämäni ensimmäisen puheluni hänelle Aallon mamman luota. Joku "heitemanni" oli jättänyt moponsa (varastetun?) kotipihalle ja jossain käänteessä saimme Kain kanssa päähämme hieman kokeilla sitä (ihan luvalla!). Saimme lukon helposti auki ja kävimme hakemassa bensaa Martinmäen Shellistä. Mopo lähtikin käyntiin ja silloinkos sitä huristeltiin pitkin Kupittaankatua. Tietysti pelkäsimme poliisin tuloa, sillä olimmehan molemmat vielä alaikäisiä mopoa ajamaan. Kerran Kai oli nähnyt poliisiauton ja pelästyi kovasti - ilmeisen turhaan. Hän raahasi mopon kapeaa kujaa pitkin Fagerströmin pihan kautta ja oli aivan valkoinen
naamaltaan. No, eihän siinä mitään sitten sattunut. Itse muistan sen, kuinka upealta tuntui ajaa mopoa, kun ei tarvinnut yhtään polkea, vaan väänsi vain kaasua ja antoi mennä melkoista vauhtia. Olin taas kerran myyty tämänkin vehkeen suhteen. Aloin jo tulla murrosikään ja tämä tietysti vaikutti jonkin verran olemukseenkin. Sain jossain vaiheessa hienon keinonahkatakin ja punaisen paidan. Housutkin taidettiin uusia... Olo tuntuikin nyt kovasti pramealta. Isäni omistamassa kadunpuoleisessa talossa asui siihen aikaan Salosten perhe, joilla oli pari poikaa, joista Kauko oli minua vuoden vanhempi ja Keijo ehkä saman verran nuorempi. Lähinnä Kaken kanssa minä pian tutustuin ja touhusimme jotain pientä yhdessä. Pelasimme Dominoa ja kerran menimme elokuviinkin katsomaan amerikkalaista hömppäelokuvaa "Äiti tietää kaiken rakkaudesta"... oli oikein värifilmi. Kaken ja Keijon kanssa menimme myös uutta vuotta (1960) vastaanottamaan kaupungille. Silloin olikin jalat kipeinä, kun emme päässeet mihinkään niitä lepuuttamaan. Muuten reisu oli aivan rauhallinen, eikä mitään ihmeempiä sattunut. Muistan vaan sen, kun tulimme kotiin Kupittaankatua pitkin ja katu oli aivan hiljainen. Tunnelma oli hieno! Yrittelin myös palauttaa vanhat kaverisuhteeni Tuomen poikien kanssa, mutta aika oli jo tehnyt tehtävänsä, eikä siitä oikein mitään enää tullut; heillä oli jo omat kaverit ja itse olin vieras heidän joukossaan. Tuli syksy (1959) ja aloitin kansalaiskoulun melko uudessa koulussa, joka sijaitsi Kupittaankadun ja Sepänkadun kulmassa (ent. Itäinen kansalaiskoulu, nyk. Puropellon koulu). Koulurakennus oli suuri ja oppilaitakin lieneee ollut monia satoja. Asuimme siis vielä näihin aikoihin Kupittaankadulla ja koulumatkaakin kertyi toista kilometriä. Aluksi ajoin matkat pyörällä, mutta talven tultua oli pakko kävellä. Toisinaan tämä tuntui aika kurjalta, kun olin Halkivahassa tottunut menemään lähinnä pihan poikki kouluun. Pakkanen, tuisku tai sade tietysti harmittivat eniten. Koulussa oli samalla luokalla vanha tuttu jo Vähäheikkilän ajoilta, Pelttarin Ykä, jonka kanssa solmin kaveruuden varsin nopeasti. Ykä oli oikein mukava kaveri ja tuttavuutemme jatkui vielä koulun jo loputtua. jonnekin 1962 tienoille saakka. Uuden koulun moderni ruokasali ja keittiö olivat minulle melkoinen ihmettelyn aihe, sillä aikaisemmin kouluruokailu tapahtui luokassa pulpettia pöytänä käyttäen. Myös ruoan laatu oli nyt aivan omaa luokkaansa. Äidin kanssa pääsin muutaman kerran elokuviin. Ainakin muistan yhden Eemeli elokuvan, jota menimme katsomaan BioBioon. Vielä ollessamme Kupittaankadulla, pääsin usein käymään erään Heikki Koukkarin luona katselemassa televisiota. Heikki asui silloin Aallon mamman luona melko lähellä kotitaloani. Hän oli eräiden isäni luona aikoinaan asuneiden siskosten veli, joten jonkinlainen tuttavuussuhdekin oli siis olemassa.. Nyt sainkin siis oikein kunnolla tutustua telkkariin ja kyllä siinä ihmettelemistä riittikin. Katsoin vehjettä edestä ja takaa ja olin aivan läkähtynyt tästä tekniikan ihmeestä! Useimmiten sieltä taisi muuten tulla tietokilpailuja.
Näihin samoihin aikoihin olin vihdoinkin päässyt käsiksi myös kaikenlaisiin sähköpuhelin- ja radiotouhuihin. Näistä aiheista kuitenkin kerron enemmän eräässä toisessa jutussani, joten jääköön tämä asia tähän. Kaikkiaan tämä reilu puolivuotta kotitalossani oli aivan mukavaa aikaa. Kesä 1959 oli lämmin ja kuiva, joten "ilmoja piisasi". Tapahtumia Tiilentekijänkadun aikoihin (1960...1964): Vuosi 1960 oli ilmeisen tapahtumaköyhä, koska en juurikaan mitään ihmeempiä siitä pysty enää muistamaan. Kesällä olimme kuitenkin lomailemassa Marttilassa, äitini velivainaan Laurin mökissä, joka vielä silloin oli tämän lesken Mirjamin omistuksessa. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun siellä olimme lomaa viettämässä. Viisikymmenluvulla kävimme monena kesänä siellä ja hauskaa oli. Vuosikin sitten vaihtui (1961) ja viimeinen lukukausi kansalaiskoulussa alkoi. Taaskaan ei mitään erikoisia muistoja tältä jaksolta ole mieleeni jäänyt. Ehkäpä tärkeintä oli radiotouhuni, jotka edelleen jatkuivat. Kaveerasin muutaman luokkatoverini kanssa, mutta nämä sitten jäivät, kun koulu loppui. Ainoastaan em. Pelttarin Ykä pysyi kuvioissa mukana. Joskus kesällä sitten mukaan tuli Päärnin Reijo (Päkä) ja hänen kanssaan sitten kaveerasimme todella tiiviisti pitkän aikaa. Kävin isäni luona auttamassa remonttitöissä ja sain jopa palkkaakin näistä hommista. Ostin rahoilla ensimmäisen kamerani, 6x9 kokoa olevan kotimaisen vehkeen. Eihän siinä mitään hienouksia tietenkään ollut, mutta nyt pääsin kuitenkin valokuvaamisen makuun. Vieläkin näitä kuvia on minulla tallessa. Hommasin myös kehitystarvikkeita ja näin pääsin tekemään myös labratöitä. Tosin nämä välineet olivat kovasti vaatimattomia, mutta sain kuitenkin jotain kuvia aikaiseksi. Niitäkin löytyy vielä muistona näistä ajoista. (Täytin 15v kesällä) Kävimme Reijon kanssa myös Turun messuilla. Messutilat oli ripoteltu taidemuseon ympärillä sijaitseviin kouluihin yms. rakennuksiin. Siellä oli todella paljon ihmettelemistä meille. Keräsimme myös melkoisen tukun mainoksia ja tästä meille tulikin oikein intohimo. Kävimme jos jonkinlaisissa näyttelyissä vielä myöhemminkin ja mainoksia kertyikin melkoinen laatikollinen. Harmi vaan, että aikoinaan nämä sitten jonnekin jäivät. Jossain vaiheessa vuonna 1961 innostuin opiskelemaan omin päin ruotsia. Melko pian aloimme käyttää sitä Reijon kanssa jutellessamme, ja siitä muodostui nopeasti sellainen tottumus, että suomea emme enää puhuneet keskenämme lainkaan moniin vuosiin. Kaikkea sitä siis voi tapahtua. Reijolle tästä oli kuitenkin suuri hyöty, sillä hän kävi siihen aikaan keskikoulua. Ruotsin numero taisikin sitten pysyä kympissä vuosikaudet. Syyspuolella (elokuu/syyskuu -61?) pääsin sitten oikeaan työpaikkaan Vulkaanille. Ensialkuun olin "sähkövintissä", mutta hieman myöhemmin sain siirron "neloslipille", joka sijaitsi Korppolaismäen juurella. Siellä oli mukavat työkaverit, Arvon Veikko ja Urho Lehtonen, "porkkana". Työnimikkeeni oli "valopoika", eli järjestin valaistuslaitteita muille työntekijöille. Työni oli varsin helppoa ja vapaa-aikaakin oli melkoisesti. Silloin yleensä menimme juttelemaan
kraanakuskien kanssa tai muuten lorvimme jossain. Ehdin myös tänä aikana nähdä monia vesillelaskuja, jotka olivatkin melkoisen mahtavaa katseltavaa. Usein kävimme tutustumassa myös lähes valmiiden laivojen eri paikkoihin, kuten konehuoneeseen tms. Myös vanhoja laivoja tuli toisinaan telakalle korjattavaksi. Silloinkin taas menimme katselemaan niiden paikkoja. Syksyllä -61 aloin käymään rippikoulua. Opettajana oli pastori Haakon Wainio (Martin srk.). Minua ei koko homma juurikaan kiinnostanut, mutta tulihan se sitten aikoinaan käydyksi. (pääsin ripiltä alkuvuodesta 1962) Hyvin merkittävää oli se, että olin ostanut television. En taaskaan muista tarkkaa ajankohtaa, mutta saattaa olla marraskuun alkua. Televisio oli unkarilaista valmistetta ja merkiltään Orion. Siinä oli varsin vaatimaton kuvaruutu, ehkä jotain 14..17 tuumaa, mutta kuva näkyi kuitenkin ja sehän oli tärkeintä! TV ostettiin eräältä edustajalta (Vilho Hällfors). Antenni laitettiin sisäkattoon riippumaan. Talo oli puurakenteinen, joten antennia ei silloin välttämättä tarvinnut asentaa ulkokatolle. Siitähän olisi myös tullut melkoisesti lisäkustannuksia, joten hyvä näin. Mitään käteiskauppaa ei voitu tehdä, vaan ostin telkkarin osamaksulla. Olin vielä niin nuori, että äitini joutui takaamaan ostokseni. Olihan siinä sitten melkoinen maksaminen, kun palkkani oli aivan surkea, mutta hoituihan se sitten kaikesta huolimatta. Ehkäpä joskus äitinikin joutui maksamiseen osallistumaan. Näihin aikoihin televisio oli vielä melkoinen harvinaisuus...ja todella kallis. Vaikka oma telkkarini olikin ns. itäblokin tuotetta, niin kyllä siinäkin hintaa oli melkoisesti. Oli se kuitenkin niin ihmeellistä, kun nyt sai katsella omaa televisiota, ja kyllä sitä kytättiinkin aina virityskuvasta viimeiseen illan ohjelmaan saakka! Olinkin kuin seitsemännessä taivaassa, ja sen vuoksi rippikoulukin vain harmitti, kun olisi pitänyt päästä telkkua katselemaan. Muutamia vieraitakin meillä kävi tätä ihmettä katselemassa, eikä kestänyt kauan, kun monet muutkin hankkivat oman TV:nsä...lienevätkö saaneet meiltä "kipinän" tähän. Veljeni Reino oli muuten hankkinut TV:n jo edellisenä vuonna. Isäni ja siskoni hankkivat omansa vuonna 1962/63(?). Kesällä 1962 sain jopa palkallisen kesäloman, vaikka eipä niitä lomapäiviä kovinkaan paljoa ollut kertynytkään. Kuljimme paljon Reijon kanssa metsissä (Uittamo ja Ispoinen) ja muuallakin. Myös Ykän kanssa edelleen kaveerasin jonkin verran. Hieman oli kyllä tahti hiipunut ja seuraavana vuonna emme sitten enää juurikaan tavanneet. Mistään riitaisuudesta ei ollut kyse, vaan ilmeisesti vain jutut menivät eri suuntiin... tiedä häntä. Vuosi 1962 oli monessakin mielessä merkittävä minulle, mutta tästä aiheesta olenkin jo kirjoittanut kahdessa aikaisemmassa jutussa, koskien radio- ja musiikkitapahtumia. Loppuvuonna otin lopputilin Vulkaanilta ja menin ASA radioon töihin. Vaikka tämä jakso ei sitten kovinkaan pitkään kestänyt (vuoden 1963 alkuun), niin olinhan sentään nyt päässyt radio ja TV tehtaalle töihin! TV- tuotanto oli näihin aikoihin todella vilkasta ja kauppakin kävi kuin siimaa.olin koko ajan TV osastolla hommissa ja olihan siinä ihmettelemistä jo sinällään, kun näki telkkarin valmistuksen alusta saakka. Itse olin melkoisen ajan pakkaamossa, jossa työkaverinani oli eräs Ville niminen, minua hieman vanhempi kaveri.
Hän oli oikein mukava kaikin puolin ja tulimme hyvin juttuun keskenämme. Näihin aikoihin oli myös radiotouhuni kovassa vauhdissa, mutta siitä enemmän toisessa jutussani. Pitkästä aikaa myös ent. koulukaverini Saarisen Jorma Halkivahasta ilmestyi mukaan kuvioihimme. Taisi olla loppuvuosi 1962, kun hän yllättäen tuli meille kylään. Ensin en edes tuntenut häntä, koska vuodet olivat muuttaneet lapsen nuorukaiseksi. Jouduinkin kysymään häneltä, "kuka sinä oikeastaan olet"... no huumorillahan tämä sitten kuitattiin ja kaveruutemme alkoi uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Jorma muuttikin sitten hieman myöhemmin seuraavana vuonna Turkuun. Aluksi hän asui kristillisellä kansanopistolla Sepänkadun varrella, mutta jossain vaiheessa (1963) hän sai korteerin isäni veljen Jussin luota. Jussin vaimo oli kuollut hieman aikaisemmin vuonna 1963 ja hänkin sai nyt yksinäisyyteensä seuraa Jormasta. Näin olemme päässeet vuoden 1962 loppuun ja sitä seuraavista vuosista ja tapahtumista kerron muissa jutuissani. ******************************************************************** Eräs tunnelmakuvaus vuodelta 1960: On vielä melko hämärää, kun istun koulun metalliverstaan pöydällä ja katselen ulos ikkunasta. Siellä Kupittaankadun toisella puolella on ulkorakennus, jonka katolla olevan piipun päällä on tötterö. Jokunen lumihiutalekin hiljalleen putoilee maahan. Verstaan ilmassa tuntuu shellakan, hartsin, Bunsen-lampun ja palavan kivihiilen hajuja. Mielessäni soi päivän iskelmä:" Only sixteen..." On kuin olisi aika jotenkin pysähtynyt 14 vuotiaan mielessä...olen vain tässä ja nyt...mitä on huomenna... vastaus jää saamatta. ********************************************************************