Vartiovuoren Tytöt ry

Samankaltaiset tiedostot
Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

Toimintakertomus vuodelta 2010

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Vartiovuoren Tytöt. Vartiovuoren Tytöt ry on vuonna1960 perustettu erähenkinen partiolippukunta Vartiokylästä, Itä-Helsingistä.

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Hallituksen kokous 1 /

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

Toiminta-ajatus 2011-

TOIMINTAKERTOMUS 2011

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Vartiovuoren Tytöt ry 3/2008

Toimintasuunnitelma 2018

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

EPT 1/2016. tiedottaa

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

Haukan Sanomat Saapumislehti

Varusteet Lippukunnassamme on tapana käyttää partiopaitaa ja huivia jokaisessa kokouksessa ja tapahtumassa.

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

Osallistujan palautelomake

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

TOIMINTASUUNNITELMA

EPT 4/2016. tiedottaa

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Melontarippikoulu

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

Transkriptio:

3/2005 Vartiovuoren Tytöt ry

Päätoimittajalta Hilpari 3/2005 Kauanhan siihen taas meni, mutta vihdoinkin pitelet käsissäsi uutta Hilparia! Muutama juttu jäi taas pois sen takia, etteivät ehtineet ajoissa taittoon. Harmi! Olisimme varmasti mielellämme lukeneet tarkemmin mm. vaeltajaosaston asioista. Ensi numerossa toivottavasti taas! Jutustelin äskettäin Hepun toisen päätoimittajan kanssa lippukuntalehden ja piirin lehden eroista - meille molemmille kun on uskottu kaksi päätoimittajuutta. Hepun toimittajajoukko on meille ensisijaisesti toimittajia, emme aina ole ihan perilläkään toimittajiemme muista partiopesteistä. Lippukunnassa sen sijaan tiedän hyvin, kuinka työllistettyjä Hilpariin kirjoittelevat johtajat muutenkin ovat - siksi tuntuukin välillä kurjalta patistella juttuja luvanneita kirjoittajia dl:n jäädessä yhä kauemmas taakse. Kaikista kivuttomimmin saamme kuitenkin lippukunnan yhteisen lehden aikaiseksi, jos vain jokainen pidämme huolta omasta osuudestamme - allekirjoittanut mukaanlukien, toisinaan vika on kiistatta ollut päätoimittajan omassa päässä... Päätoimittaja Petra Vallila Muut toimittajat Maija Rinta-aho Anna Suntio Anna Tikkanen Riikka Tikkanen Krista Vallila Mirka Virolainen Taittaja Maija Havola Julkaisija Vartiovuoren Tytöt ry Painopaikka Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Painos 100 kpl Viiveestä viis, nyt lehden kimppuun! Lukuiloa ja aurinkoista syksyä, Petra 2

Sisällys 2 Päätoimittajalta 3 Sisällys 3 SPO 4-5 Mikä ihmeen vanhempi johtaja? 6-9 Kesäleiri Ruoste 05 10 TO 11 Uudet www-sivut 12 Kännykkä partioretkellä 13 No näinhän se on..? 14-15 Uudet partiopaidat 16 PTO 17 Piirin kokous 18-19 Opossumit Punkussa 20-21 Jääkarhut maastoretkellä 22-23 Lävellä lörpöteltyä 23-24 Johtajiston yhteystiedot SPO Syksyllä aloitti kaksi uutta laumaa toimintansa, lippukunnassamme on siis yhteensä neljä toimivaa laumaa. Nuorimpia ovat Kilpikonnat, jotka koostuvat pääosin ekaluokkalaisista. Siileissä on sekä eka- että tokaluokkalaisia ja Mureenoissa tokaluokkalaisia. Vanhimmat sudarit ovat Pikku-Toukkia, jotka ovat kolmannella. SPO:n eli sudenpentuosaston yhteinen retki järjestettiin melkein heti toiminnan alettua, 24.-25.9.2005. kämpällemme Pornaisiin. Ilahduttavan moni juuri partion aloittanut sudenpentu uskalsi lähteä mukaan suorittamaan ensimmäistä taitomerkkiään, Luonnontutkijaa. Yhteensä retkellä oli 24 sudenpentua. Lisäksi jokainen ryhmä järjestää syyskaudella ainakin yhden oman retken, joko kämpälle, maastoon, tai päiväretken esim. Mustavuorelle, museoon tai johonkin näyttelyyn. Toimintaamme kuuluvat myös viikottaiset kokoukset Suunnitteilla on teatterikäynti Helsingin kaupunginteatteriin 16.11. Prinsessa Ruususta katsomaan. Mukaan on lähdössä 30 sudenpentua. Lisäksi SPO:n uusille sudenpennuille sekä niille, jotka eivät ole vielä lupaustaan antaneet järjestetään lupauksenantotilaisuus partiojumalanpalveluksessa itsenäisyyspäivänä, yhdessä poikien kanssa. Johtajille järjestetään LJ- eli laumanjohtajakurssi lokakuun aikana, ja sitä kautta tulee uusia, koulutettuja laumanjohtajia kenties jo ensi kevääksi. Lisäksi nykyisille laumanjohtajille on järjestetty kuukausittain LJN, laumanjohtajien neuvosto, jossa johtajat saavat apua ongelmatilanteissa ja vinkkejä esim. kokouksiin. Talvea odotellen, Riikka 3

Mikä ihmeen vanhempi johtaja? Lippukunnassamme jo 14-vuotiaat vartionjohtajat vetävät vartiota ja vastaavat sen toiminnasta. Nuorelle johtajalle jo viikoittaisesta kokoustoiminnasta vastaamisessa, retkien suunnittelussa ja toiminnasta tiedottamisessa on riittävästi vastuuta. Niinpä viikonlopun mittaisia retkiä varten esiin astuvat vanhemmat johtajat, eli 17-vuotta täyttäneet ja paljon retkikokemusta omaavat johtajat. Vanhempi johtaja lähtee nuorempien johtajien tueksi ja turvaksi mukaan retkille jakamaan vastuuta. Partiossa on tarkoitus oppia tekemällä, joten vanhemman johtajan läsnäolo antaa nuoremmille johtajille vapaammat kädet kokeilla ja ehkä jopa epäonnistuakin. Vanhemman johtajan tehtävä on katsoa perään ja vahtia, että toiminta pysyy mielekkäänä ja turvallisena. Retkillä käykin usein niin, että johtajat kouluttavat vartiolaisia, vanhemmat johtajat nuorempia johtajia ja samalla vanhempi johtaja oppii itse koko ajan kaikilta retkellä olevilta. Useimmiten kaikki vanhemmat johtajat ovat johtaneet vartiota tai laumaa ja osalla saattaa jopa olla samaan aikaan oma ryhmä johdettavanaan. Vanhempi johtaja ei yleensä osallistu retken sisällön suunnitteluun, mitä nyt antaa jotain vinkkiä ja käy yhdessä nuorempien johtajien kanssa retken ohjelman läpi. Vanhemman johtajan vastuu alkaa periaatteessa retkelle lähdettäessä ja päättyy kotiin palattaessa, jolloin ei tarvitse enää huolehtia kaluston huollosta ja palautuksesta, tilityksistä eikä muistakaan käytännön jutuista. Retkelle valvomaan lähteminen on siis usein melko helppoa ja mukavaa. SP:n turvallisuusohjeissa määrätään tarkoin sii- 4 tä, kuinka monta ja minkä ikäisiä johtajia retkillä tulee aina olla, jotta vakuutukset ovat voimassa ja lasten on turvallista osallistua retkille. Vanhemmalla johtajalla on suoritettuna SPR:n Ensiapu I-kurssi ja retkikokemus on opettanut erilaisissa tilanteissa toimimista. Lippukunnassamme vanhempia johtajia ei laiteta retkille mukaan siksi, etteikö kaikkiin nuoriinkin johtajiin luotettaisi. Tunnistatko tämän vanhemman johtajan?

TEKSTI Krista Vallila KUVAT Maija Havola Vanhempi johtaja antaa tukea ja pitää huolen, että toiminta on turvallista. Nuorelle, ensimmäisiä kertoja johtajana retkellä toimivalle, vastuu toisista on kuitenkin aluksi turhan suuri eikä sellaisen kanssa toimiminen ole mielekästä. Partiossa opetellaan kantamaan vastuuta vähitellen - siten, että sudari huolehtii itsestään, vartiolainen voi jo vastata vartioonsa liittyvistä asioista ja johtajat opettelevat vähitellen kantamaan vastuuta myös toisista. Toivommekin, että vanhemmat muistaisivat vanhemman johtajan roolin taustatukena ja turvana. Retkeen liittyvät asiat voi huoletta keskustella ryhmän varsinaisten johtajien kanssa suoraan. Retkeen liittyvissä epäselvyyksissä kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteys ryhmän omiin johtajiin, ja vasta sitten, jos asia ei vieläkään selviä, vanhempiin johtajiin tai lippukunnanjohtajaan. Näin toimien nuoremmat johtajat saavat arvokasta kokemusta kaikista retken järjestämiseen liittyvistä asioista ja näkökulmista! 5

Kesäleirillä johtamassa ja oppimassa Tämän vuoden kesäleiri Ruoste 05 poikkesi aiemmista leireistä erityisen huolellisen suunnittelunsa ansiosta. Toki aiemminkin leirinjohtajat ovat paneutuneet tehtäväänsä, mutta tämän vuoden leiriä vetäneellä Tealla oli erityisen hyvä syy ottaa pestinsä vakavissaan. Tea päätti lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla ja hoitaa samalla kertaa partiojohtajakurssin lopputyön ja matkailualan opintojensa opinnäytetyön sekä toteuttaa vanhan haaveensa leirinjohtajuudesta. Rakennusleiriläisiä. TEKSTI Hilpari KUVAT Tea Lehtola Tea kertoo törmänneensa alussa vaikeuksiin kesäprojektinsa opinnäytetyöpuolen kanssa. Opinnäytetyöoppaan sadasta sivusta ainoastaan viisi on omistettu projektiluontoisille töille. Tämä toisaalta tarkoitti myös hyvin vapaita käsiä, Tea kertookin soveltaneensa ohjeita pitkälti oman harkintansa mukaan. Leirin suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin keväällä ja kokouksissa val- litsikin innostuneen idearikas tunnelma. Leiri järjestettiin Hämeen Partiosäätiön mailla Nurmelan leirialueella Tammelassa 28.7.-4.8.2005. Leirialueen Tea kertoo löytäneensä Internetistä hakusanalla leirialue - uusi tietotekniikka siis hyödyntää myös partiolaisia! Alueeseen käytiin tutustumassa ennen leiriä, jotta kaikkeen osattaisiin varautua oikein. 6

Keijut ja peikot avajaisissa. Erityisenä haasteena Tea piti aikataulujen yhteensovittamista. Ymmärrän kyllä, että kaikilla on työnsä ja muut, työvuoroja on hankala tietää etukäteen. Silti toisinaan harmitti, kun ei voinut olla varma siitä, kuinka monta johtajaa kulloinkin on paikalla. Loppujen lopuksi leirin johtajamäärä oli kuitenkin aivan ihanteellinen, jokaiselle jäi mahdollisuus osallistua ja myös levätä, mikä on pitkällä leirillä erityisen tärkeää. Oli myös valtavan hauskaa, kun oli mahdollisuus tutustua kaikkiin leiriläisiin. Aluksi en tuntenut sudenpennuista ja vartiolaisista juuri ketään, mutta leirin loppuun mennessä olimme jo tutustuneet toisiimme. Oli todella hienoa nähdä, kuinka kaikki sitoutuivat tehtäviinsä. Ei tarvinnut kulkea perässä ja patistella ihmisiä toimeen, vaan kaikki tiesivät hommansa ja hoitivat ne oma-aloitteisesti Tea kiittelee leirin johtoa. Erityisesti vierailupäivä on jäänyt mieleen onnistuneena. Ja tottakai oman Jesse-pojan vierailu oli leirin ehdoton kohokohta! Opinnäytetyö on nyt raportointivaiheessa. Lippukunnan käyttöön ja perusteellinen ja huolella laadittu turvallisuussuunnitelma, joka varmasti helpottaa tulevien leirinjohtajien tehtävää. Toki 7

aiemminkin otettiin selvää turvallisuusasioista, mutta aikaisemmin kaikkia näkökulmia ei olla kirjattu tässä laajuudessa ylös Tea kertoo. Lippukunnan näkökulmasta ainakin leiri oli erittäin onnistunut ja mukava, joten eiköhän opinnäytetyökin tuo ansaittua kiitosta! Romuralliin valmistautumista. 8 Romurallin palkintojenjako.

Onkipaikalla uimassa... Vain rohkeat! Keskittyminen on ankaraa. Vierailupäivän nikkarointia. 9

TO pitörmän kämpästä, myös ohjeet partiopaidan merkkien paikoista saat kyseisestä osiosta. Sivulta saat myös vastauksen moniin sellaisiin kysymyksiin, mitä usein joku on kysynyt ja jotka ovat saattaneet painaa sinunkin mieltäsi, mutta et ole muistanut kysyä johtajalta. Myös johtajien yhteystiedot näet sivuilta. Jos sinulla on jokin loistokas idea vaikka oman laumasi/vartiosi esittelyyn, niin kerro ihmeessä johtajallesi! TEKSTI Mirka Virolainen KUVA www.varty.fi Lippukuntamme hienot uudet nettisivut ovat nyt valmistuneet, ja niitä pääsee ihailemaan osoitteessa www.varty.fi. Heti etusivulta näet tulevat tapahtumat, lippukuntaan liittyviä uutisia, sekä tuoreimmat päivitykset. Toiminta-linkin alta löydät tietoa partiotyttöosastosta, sudenpentuosastosta sekä vaeltajaosastosta. Myös jokaisesta laumasta, vartiosta ja vaeltajaryhmästä on tehty pienet esittelyt. Tiedot-osiosta löydät tietoa muun muassa kolosta, lippukuntamme historiasta ja korwww.varty.fi -etusivu 10

Uudet www-sivut ja vanhempien sähköpostilista VarTyn uudet nettisivut julkaistiin 1.10. kaikelle yleisölle ja osoite vaihtui helpommin muistettavaksi eli www.varty.fi. Sivuja pyritään päivittämään entistä paremmin ja toivomuksia sisällön suhteen saa esittää. TEKSTI Krista Vallila KUVA www.varty.fi www.varty.fi -kokousajat Pitkällisen harkinnan jälkeen hankimme oman domainin ja uudistimme nettisivut. Tarkoitus olisi tehdä niistä entistä paremmin palvelevat. Sivuilta löytyy tietoa toiminnasta, kalenteri, kokousajat sekä erilaisia ohjeita kuten pukuohjeet, tietoa millaisia varusteita retkille kannattaa ottaa mukaan jne. Jokainen johtaja sai samalla oman sähköpostiosoitteen muotoa etunimi. sukunimi@varty.fi. Uusien sivujen ja sähköpostiosoitteiden myötä otettiin käyttöön myös vanhemmille tarkoitettu sähköpostilista, jolla tiedotetaan erilaisista lippukunnan tapahtumista ja tempauksista. Listalle voit liittyä, muuttaa tietojasi tai erota lähettämällä postia osoitteeseen postituslista@varty.fi tai täyttämällä johtajalta saadun lapun. Muistathan laittaa viestiin oman nimesi, sähköpostiosoitteesi sekä lapsesi nimen ja partioryhmän, jotta tiedämme, kenen vanhempia listalla on. 11

Kännykkä partioretkellä Lippukunnan hallitus päätti viimeisimmässä kokouksessaan kieltää lasten kännykät retkillä kokonaan. Viime aikoina kännyköitä on hajonnut ja kadonnut jonkin verran retkillä ja ne helposti häiritsevät retken ohjelmaa. 12 TEKSTI Krista Vallila KUVA Maija Havola Kännyköitä löytyy nykyään lähes jokaiselta sudarilta ja vartiolaiselta. Kymmenet kännykät retkillä aiheuttavat väistämättä ongelmia, kun niitä ei malteta pitää piilossa ohjelmien aikana. Kaikki eivät myöskään saa vanhemmiltaan lupaa ottaa kännykkää mukaan metsään, mikä aiheuttaa mielipahaa. Viimeisten vuosien aikana hyvin monen lapsen kännykkä on kadonnut retkillä suunnistettaessa, hajonnut kastuttuaan tai jopa jäänyt auton alle. Vaikka puhelin on tähän asti ollut aina omalla vastuulla mukana, koemme, ettei sen mukana pitäminen vartiolaisilla ja sudareilla ole sattuneiden vahinkojen takia järkevää. Retkillä on aina vähintään kaksi koulutettua ja vastuuntuntoista johtajaa mukana ja useimmiten enemmänkin. Johtajat pitävät turvallisuussyistä puhelinta mukana ja koko ajan auki. Johtajien puhelimilla saadaan tarvittaessa yhteys vanhempiin ja vanhemmat voivat soittaa johtajille kyselläkseen retken kuulumisia tai jos lapselle pitää saada viestiä. Usein nuorimmilla koti-ikävä saattaa yllättää iltaisin nukkumaan mentäessä ja omalle äitille tai isille soittaminen ei kokemuksemme mukaan helpota tilannetta. Tilanne on johtajille varsin ikävä, jos lapset käyvät soittamassa johtajilta salaa kotiin. Äärimmäisenä esimerkkinä mainittakoon tilanne, jossa leiriläinen on pyytänyt vanhempansa hakemaan hänet pois leiriltä ilman, että on edes maininnut johtajille asiasta. Koti-ikävä menee usein ohi yhtä nopeasti kuin se on tullutkin. Jos olo ei tahdo millään helpottaa, olemme varmasti yhteydessä vanhempiin ja yhdessä voimme miettiä, miten on järkevintä toimia. Partioretkillä on ideana pitää hauskaa partiokavereiden kanssa metsässä, opetella erätaitoja sekä selviytymään erilaisista tilanteista, kuten esimerkiksi nuotion sytyttämisestä. Kännykkä ei mielestämme sovi tähän kuvaan. Toivomme, että kaikki sitoutuisivat tähän päätökseen ja sopisivat vaikka jo etukäteen johtajien kanssa, jos haluavat kuulla kuulumisia retkeltä. Retkelle on varmasti turvallista lähteä ilman omaakin kännykkää. Johtajamme varmistavat jatkossa ilmoittautumisen yhteydessä vanhempien puhelinnumerot, joihin voimme retken aikana soitella, jos asiaa ilmenee, jotta yhteys varmasti toimii puolin ja toisin.

No näinhän se on..? Aika ajoin on syytä testata oma partionokkeluutensa. Oletko ajan tasalla? Onkohan Hilpari ja Heppu luettu riittävän tarkkaan..? Mitä kummaa kololla oikein puuhastellaan???? 1. Kikka käskee kaikille punaista päälle. Mistä on kysymys? a) Kuka ihmeen Kikka? b) Hirvenmetsästyskausi on alkanut. c) On värijuhlan aika!!! d) Punainen on syksyn muotiväri ja vartyt haluavat olla trendikkäitä aina! 2. Kololla ratkotaan kummia salakieliä ja puhutaan Mustanaamiosta. a) Mikä ihmeen kolo? b) Hiipivä Haamu -kaupunkituntemuskisa lähestyy! c) Partio-ohjelmaa on uudistettu jännittävämpään suuntaan. d) Supersankarit ovat vallanneet kolon partiolaisilta!!! 3. Retkellä lautasellesi ilmestyy puuroa, miten toimit? a) Retkellä..? Hah! b) Kauhot puuron hyvällä ruokahalulla napaasi. Nyt jaksaa taas! c) Tutustut tilanteeseen ja päätät lähteä ruokkimaan pikkulintuja. d) Vaadin sinnikkäästi muroja. 4. Mitä ovat Mustikka ja Rusakko? a) No en todellakaan tiedä. b) Uusien partiopaitojen sävyjen nimet. c) Typerä kysymys. Sininen marja ja loikkiva eläin, tietenkin! d) Koodinimiä salaisille partiovakoojille, jotka vaanivat karkkipussejamme! 13

Ei rintarima paitaa pahenna! Uudet partiopaidat esiteltiin ensimmäistä kertaa partiolaisille ja muulle yleisölle alkusyksystä. Vanhanmalliset partiopaidat myydään loppuun partiokaupoista ja uusia myydään nyt jo vanhojen rinnalla. VarTyssä tärkeintä ei ole paidan malli vaan se, että paidasta ja sen väristä ollaan ylpeitä ja sitä pidetään aina tilaisuuden tullen. Uudenmallinen partiopaita maksaa Partioaitasta ostettuna 44 ja siitä on myynnissä erikseen naisten, miesten sekä lasten koot. Uusi paita on edeltäjäänsä istuvampi ja materiaali suosii aiempaa enemmän rajumpaakin liikkumista. Uuden partiopaidan rinnalle tulee myös trikoopaitaa, partiomekkoa, takkia, pipoa jne. Suurimmalla osalla jo aiemmin var- tioon siirtyneellä tai liittyneellä on vanhan mallinen partiopaita, joka varmasti on vielä ihan sopiva ja siistin näköinen. Tarkoitus on vähitellen siirtyä uuden paidan käyttöön, mutta vanhan mallista voi mainiosti käyttää niin kauan kuin se päälle sopii. Vartiovuorella olemme aina kantaneet ruskeaa partiopaitaamme ylpeinä, sillä kertoohan se, että toiminnassamme TEKSTI Krista Vallila KUVAT Huttunen / SP 14

painotetaan erätoimintaa ja noudatamme erähenkistä linjaa. Meidän tunnetaan monessa paikassa juuri siitä, että partiopaita on jatkuvassa käytössä. Käytämme tärkeissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa virallista partioasua, johon kuuluvat ruskeat sukkahousut sekä tummansininen hame. Jatkossakin mielestämme paidan mallia tärkeämpää on se, että miten partiopaitaa kannetaan ja että paidasta ollaan ylpeitä ja merkit on kiinnitetty oikein ja ajan tasalla. Ohjeita partiopaidan käytöstä saat omalta johtajaltasi. Samoin paitaan tarvittavat merkit ja ohjeet niitten kiinnitykseen saat johtajaltasi kyselemällä. Voit myös halutessasi kääntyä osastonjohtajasi tai lippukunnanjohtajan puoleen, yhteystiedot löytyvät lehden takasivulta. Pukeutumisohjeet löytyvät myös uusilta www-sivuiltamme osoitteesta www.varty.fi! 15

PTO Partiotyttöosaston syksy on ollut vilkas. Kolme uutta vartiota aloitti tänä syksynä osastossa, ja uudet vartionjohtajat ovat innoissaan ryhmistään. Palkitsevinta on huomata uusien johtajien innosta välkehtivät silmät, kun kyse on heidän omasta porukastaan. Uudet ideat ja näkökulmat tulevat aina tarpeeseen vanhoille johtajakonkareillekin. Syksy on ollut jännittävää aikaa myös uusille jäsenille useimmat heistä ovat jo nukkuneet ensimmäistä kertaa laavussa tai oppineet karttamerkit. Vanhemmat vartiot ovat harjoitelleet uusia taitoja ja retkeilleet tavalliseen tapaan. Partiotaitokilpailutkin ovat olleet osa syksyä, sillä Espoon Punaisessa olimme edustettuina kahden kisavartion voimin. Ainakin muutama vanhempi vartio jännittää jo Hiippariin osallistumista. Marraskuun alussa päästään taas selvittämään mystisiä tapahtumia Helsingin keskustassa! Vartiovuoren oma partiotaitokilpailu Ankka3 jouduttiin ikävä kyllä perumaan. Uudet vartionjohtajat saivat kuitenkin organisointikokemusta melko suuren tapahtuman suunnittelusta. Myös Viikin Vesikot ja Kuksat oli kutsuttu kisaamaan, mutta neljästä lippukunnasta ei sittenkään tullut tarpeeksi ilmoittautumisia, joten kisaa ei olisi ollut mielekäs järjestää. On harmillista nähdä vaivaa erilaisten tapahtumien järjestämisessä, jos tapahtuma sitten joudutaan perumaan. Uudet johtajat olivat erittäin pettyneitä Ankan perumisesta, vaikka eihän suunnittelu turhaa ollut, sillä nyt kisa on valmiina odottamassa sopivaa ajankohtaa. Välillä taasen saattaa olla puutetta tapahtuman järjestäjistä. Tuntuu, ettei ketään huvita tai ajankohta on aivan väärä, mutta silti on pyrittävä tarjoamaan mielekästä partiotoimintaa lapsille. Ihanteellisinta olisi, jos lapset lähtisivät retkelle silloin kun niitä järjestetään ja johtajat sitoutuisivat retkien järjestämiseen. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, syyskausi on jo puolessa välissä ja kesä on ohitse. Koulu- ja työrutiinien alkaessa ei ajankulua edes huomaa. Vielä järjestetään monia retkiä syksyiseen metsään, lähdetään kaikki rohkeasti mukaan. Yritetään myös arvostaa ja kunnioittaa järjestäjien vaivannäköä. Vaikkei aina ehkä siltä tunnu siltä, että maastoretki voittaisi kaverin pyjamabileet, on retkillä loppujen lopuksi mukava puuhata oman porukan kanssa. Mukavia syysretkiä toivoitellen, Anna 16

Valkoisen salin tunnelmaa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirin kokous järjestettiin Valkoisessa salissa Senaatintorin kulmalla 17.10. Mukana lippukuntiaan edustamassa oli yli 250 partiolaista. VarTy:n lippukuntaääniä oli edustamassa kuusi henkilöä. TEKSTI Anna Suntio Kokouksessa esiteltiin piirin kolmivuotistavoitteita. Kolmivuotistavoitteisiin kuului mm. elinvoimainen lippukunta. Tämän tavoitteen meidän lippukuntamme ainakin tällä hetkellä toteuttaa, mutta toivottavasti se pystyy myös pitämään elinvoimaa yllä näiden kolmen vuoden ajan sekä myöhemminkin tulevaisuudessa. Kokouksessa esitettiin myös sääntömuutosehdotus ylimääräisen kokouksen koolle kutsumisesta. Äänestykseen asti sääntömuutoksessa ei kuitenkaan päästy, sillä asia päätettiin viedä eteenpäin piirihallituksen pohdintaan. Varsinaisen kokousosan jälkeen juhlittiin piirin 30-vuotista taivalta juhlapaneelin merkeissä. Paneelissa oli erilaisia eri ammateissa toimivia ihmisiä, joilla osalla oli myös partiotaustaa. He puhuivat partion antamista johtajavalmiuksista ja johtajuuden haasteista. Yleisesti keskustelussa nähtiin partiotaustan olevan hyvä juttu ja eduksi työpaikkaa haettaessa ja johtotehtävissä. Partio on siis hyvä ja hieno harrastus ja varmasti on myös hyödyksi tulevaisuudessa kenties joku meistäkin nähdään jonain päivänä suuremmissa johtotehtävissä. Paneelin jälkeen nähtiin myös muotinäytös uusista partiopaidoista ja muista partioasusteista; liivihameesta, t-paidasta, takista sekä piposta. Illan kruunasi juhla-ateria. 17

Opossumit Punkussa Vartiokylän yläasteen pihalta löytyy hihittävä tyttölauma; Kipa, Vilkku ja Eekku. Kimppuun!!! Missäs te olette oikein olleet? Espoossa oli Punkku, siellä. Eli Espoon Punaisessa. Keitä Punkkuun oikein osallistui? No ME! Ja oli siellä muitakin, ei muisteta kuinka paljon. Yksi vartio meiltä ainakin. Miksi vain kaksi vartiota meidän lippukunnastamme? No kyllä sinne piti muidenkin lähteä, mutta niille tuli joku este... Oliko siellä kivaa? Ei (hihitystä), ei ollut! Siellä oli liian rankkaa, piti liian kauan kantaa rinkkaa selässä. No oliko sitten liikaa tavaraa mukana? EI! Puuttuiko sitten jotain tärkeää? Öööeeei kai... Lämpimiä vaatteita! Palelitteko te? Joo. Ehdittekö nukkua yhtään? Kuinka paljon? Joo, joku seitsemän tuntia. Mitäs eväitä teillä oli mukana? Karkkia ja sitten ne yhteiset eväät. Nuudeleita ja lihapullia. Ja tonnikalapastaa. Mites kilpailun tehtävät. Mittasivatko ne teidän mielestänne hyvin teidän partiossa oppimianne taitoja? Ei oikeestaan. Ne oli aika tyhmiä. Oli sellainen kastelujuttu ja sitten sellaisia välisuunnistusrasteja. Sellaisia pikkurasteja. Ne oli ihan tyhmiä, sielläkin piti vain kävellä ja juosta. Oli rankkaa, ei tarvittu niinkään osaamista vaan jaksamista. Oliko mitään hyviä tehtäviä? Kastelutehtävä. Piti kastella sellaista hiekkajuttua kastelukannulla sata milliä, ja Vilma vaan kasteli ja saatiinkin täydet pisteet. Ihan tuuria! Kun kukaan muu ei halunnut, niin Vilma vaan kaatoi ja onnistui. Monensiako olitte? Kuudensia. Muut vartiot olivat ehkä enemmän tosissaan ja halusivat voittaa. Ne juoksi siellä ja teki paljon paremmin tehtävät. 18

Lähdettekö ensi vuonna taas kisaamaan? No ei. Ei me mennä, siellä on tyhmää. Liian rankkaa. Me mennään kyllä Hiippariin! Mitä mieltä olette ylipäänsä partiotaitokisoista? No ei ne ole ihan turhia, sellaiset päiväkisat siis. Yökisat on tylsiä kun pitää kantaa kamoja ja pitää olla yötä. Tulee kylmä... Ei me lähdetä maastoretkillekään! Yksinkertaista. Opitteko mitään Punkussa? No ei, kaatamaan vettä kannulla. Mitä neuvoja seuraaville kisaajille? Ottakaa vähän tavaraa mukaan! Älkää ottako mitään mukaan! PUNKKU Espoon Punainen eli Punkku järjestettiin 17.18.9.2005. Kyseessä oli Tapiolan alueen lippukuntien järjestämä perinteinen partiotaitokilpailu. Tänä vuonna kilpailun teemana oli menneet kilpailut, siitä kisan nimi Retro-Punkku. VarTy on osallistunut kisaan vuosittain vaihtelevalla vahvuudella ja menestyksellä. Tänä vuonna kisassa olivat mukana Opossumit jaettuna kahteen ryhmään, Opossumit 1:seen ja Opossumit 2:seen. TEKSTI Petra Vallila 19

Jääkarhut maastoretkellä Olimme siis retkellä 9.-11.9.2005. Yövyimme laavuissa Vähäsuonkalliolla. Suunnistimme, teimme trangialla ruokia, pelasimme Sorsat-vartiota vastaan leiripesistä ja pidimme muutenkin hauskaa. Aurinko paistoi ja kivaa oli! Tässä pystytämme laavua perjantaiiltana. 20 Mimmi, Emma ja Milla tekevät ruokarastilla tomaattipastaa.

TEKSTI Maija Rinta-aho KUVAT Maija Rinta-aho Suunnistimme. Tässä Vilma ja Henna tulossa rastille. Retkellä oli mukana (vas.) Sallis, Vilma, Sini, Emma, Mimmi, Milla ja Henna. Mukana oli myös Maija (otti kuvan) ja vanhempana johtajana Anna. 21

Lävellä Lörpöteltyä Ruotsin suurlähettilästämme Hellua vainoaa epäonni: plånbacka hukkus! Silti on ehkä liioiteltua tälläytyä kotoista elokuvailtaa varten..? Jos luulit, että linnut rakentavat pesiään, olit väärässä. Matohan se siellä huhkii pesää parannellen! AnnaS kestitsee vieraita epäilyttäviin aikoihin... Ja miten ne suuremmat huonekalut liittyvät tähän, jos ollaan ihan kavereita vaan? Niin ne ajat muuttuvat - Kikka ja AnnaS hakivat kololle kalusteita IKEASTA!!! Mikko keskittyy lannoitteisiin eikä koulukirjoihin. Aikookohan apulantamme maanviljelijäksi ehkä? Laumanjohtajakurssi vai loppa-aivokurssi? Jos kurssilaisista 71% prosenttia unohtaa tulla ja loput 29% on muuten vaan poissa, voi olla aika hiljaista... Hotellikeikoissa Tuulaan voi aina luottaa - mikäköhän selittää innon lääkäripäiviä kohtaan..? Hötö teki komean comebackin, jee! Ja sitten pakollinen juoru: Valtteri! AnnaT on vauhdissa. Raskaat (ja lukuisat) työt vaativat raskaat (ja lukuisat) huvit? Norttia kohdannut nokinen onnenpotku? No muutos ainakin, muutto edessä. Kristianin kanssa Viikkiin, ja saunakin vielä! Onnea vaan! Rouva tohtori Nippe Forsblomin ja Förren tyttö sai komean nimen (toim.huom.), Lörppö hurraa ja onnittelee kolmen P:n perhettä! Nämä käpyjen alati vaihtuvat nimet eivät lakkaa kummastuttamasta. Ennen oli Valtonen, Rissanen, Laitinen ja Takala. Nyt on jotain ihan kummia Lehtoloita, Koivuloita, Forsblomeja ja sitten se Somiska! Ei tahdo Lörppö oikein pysyä perässä... Onnea kuitenkin eritoten viimeiseksi mainitulle, Kiikukin on nyt rouva! Kallulla on nyt rokkitukka ja rokkikengät. Ranneke lähinnä huvittaa... Peppe senkun reissaa vaan. Palasi Argentiinasta, piipahti New Yorkissa ja seuraavaksi suuntana Meksiko ja Kuuba. Tässä välissä meni vielä hankkimaan ylennyksenkin - kyllä ne ihmisoikeusepäkohdat pian korjaantuvat! 22