VIRTAIN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lupapalvelulautakunta Dnro 237/10.03.00/2014 Annetaan julkipanon jälkeen 26.5.2015 ASIA HAKIJA YHTEYSHENKILÖ Maa-aineslain 4 :n mukainen ottamislupapäätös. Ismo Marttila Kalliontie 4 34800 VIRRAT Ismo Marttila puh. 0400 428686 ASIAN VIREILLETULO Hakemus on tullut vireille 11.11.2014. OTTAMISALUEEN TIEDOT Kunta Kylä Virtain kaupunki (936) Virrat (405) Tila Kettukallio (5:116) Tilan pinta-ala 20,0 ha Ottamisalueen pinta-ala on 2 ha. Ottamismäärä on vuosittain laskennallisesti 7500 m 3 ktr ja kokonaismäärä on 10 vuoden aikana enintään 75 000 m 3 ktr. Ottamisen vuosittaiseen ottomäärään vaikuttavat esimerkiksi markkinatilanteen vaihtelu ja kiviainesten käyttötarve. Näin ollen vuosittainen ottomäärä vaihtelee arviolta 0-10 000 m 3 ktr. Toiminnanharjoittaja on esittänyt toimenpiteestä ottamis- ja jälkihoitosuunnitelman. TOIMENPIDE Lupaa haetaan kallion ottamiselle. Suunnitelma-alueen pinta-ala on noin 2 ha. Kyseessä on olemassa olevan ottamisalueen toiminnan jatkaminen. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA SOPIMUKSET ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Hakijalla on voimassa oleva Virtain kaupungin ympäristölautakunnan myöntämä lupa maa-ainesten ottamiseen (17.5.2005, 66 ). Luvan voimassaoloaika päättyy 24.6.2015. Nyt lupaa haetaan ottamisen jatkamiselle ja voimassaoloajaksi esitetään kymmentä vuotta. Hakijalla on voimassa oleva ympäristölupa louhinnalle ja murskaukselle alueella (20.3.2012, 26 ). Kiinteistön omistaa Ismo Marttila. Alueella on voimassa valtioneuvoston 29.3.2007 vahvistama
Pirkanmaan 1 maakuntakaava, jossa ei ole merkintöjä alueelle. Alueella ei ole yleis- eikä asemakaavaa. LUPAHAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Maa-ainesten ottamislupaa haetaan seuraavasti: Kokonais- Vuotuinen Ottamisaika Louhintaalueen otto pinta-ala määrä 75 000 m 3 n. 7500 m 3 10 vuotta 2,0 ha Ottaminen etenee suunnitelmakarttojen mukaisesti lounaslänsisuuntaan. Toiminnanharjoittaja esittää maa-ainesten alimmaksi pohjatasoksi +145,50. Tiedot ottamisalueesta ja -toiminnasta Alue käsittää normaalia kallioaluetta. Kokonaispinta-ala on 20 ha, josta kallioaluetta on noin 8 ha. Muuten ympäröivä alue on nuorta mäntymetsää. Alueelta saatava kiviaines on kalliota. Kiviaines jalostetaan murskeiksi. Kiviaineksen käyttökohteet ovat yleisten ja yksityisten teiden kunnossapito ja rakennusten pohjat. Lähietäisyydellä ei ole teitä eikä asutusta. Alueella on suojapuustoa. Vaaralliset jyrkänteet on aidattu tai merkitty lippusiimalla. Alueelle johtavalla tiellä on puomi. Jos jostain syystä louhinta keskeytyy, niin louhinta-alueen ympäri vedetään suojaaita. Alueella ei huolleta kalustoa. Polttoaineita ei alueella varastoida. Alueella on varattuna turvetta 200 litran muoviastiassa mahdollisen kuormaajan polttoainevuodon varalle. Ympäristöriskejä ei ole hakijan mukaan ollut, eikä arvioida jatkossa tulevan. Maisemointi Suunnitelma-alue muotoillaan ja maisemoidaan suunnitelmakarttojen mukaisesti. Ottamissuunnitelmassa on esitetty, että pohjoispuoli maisemoidaan luiskaten, luoteen puolelle asennetaan aita ja samoin länteen. Alueella on varastoituna pintamaita lopullista maisemointia varten. Hakemuksessa on todettu, että louhittava kallioseinämä on kohtuullisen matala, eikä se erotu kaukomaisemassa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma OTTAMISALUEEN SIJAINTI JA YMPÄRISTÖ Alueella ei synny kaivannaisjätettä, koska kuorittavat pintamaat käytetään maisemointiin.
HAKEMUSASIAN KÄSITTELY TIEDOT TEHDYISTÄ TARKASTUKSISTA LAUSUNNOT, MUISTUTUKSET Ottoalue sijaitsee Virroilla, Patalanmajan kylässä, noin 20 km etäisyydellä Virtain keskustasta. Alue sijaitsee kiinteistöllä Kettukallio RN:o 936-405-5-116. Lähimmät ympärivuotiset asunnot sijaitsevat otto-alueesta noin 610 metrin etäisyydellä ja seuraavaksi lähimmät ympärivuotiset asunnot noin 650 metrin etäisyydellä päin. Lähimmät vapaaajanasunnot sijaitsevat otto-alueesta pohjoiseen noin 180-200 m etäisyydellä ja itään päin noin 400 m etäisyydellä. Aluetta ympäröivät naapurikiinteistöt ovat metsätalouskäytössä olevia metsäkiinteistöjä. Suunnitelma-alue ei sijaitse luokitetulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue on Pirttikylän pohjavesialue, joka sijaitsee suunnitelma-alueesta 710 m etäisyydellä pohjoiseen päin. Alueen lähietäisyydellä ei sijaitse Natura 2000- alueita, luonnonsuojelualueita, suojeltavia luontotyyppejä, arvokkaita elinympäristöjä tai valtakunnallisesti arvokkaita maisemia, muinaisjäännöskohteita tai rakennettuja ympäristöjä. Lähin suojelukohde on Koiramäen vanhojen metsien luonnonsuojelualue noin 930 m etäisyydellä luoteeseen päin. Hakemuksesta on kuulutettu Virtain kaupungin virallisella ilmoitustaululla 10.3.-8.4.2015. Paikallislehdessä (Suomenselän Sanomat) on julkaistu 12.3.2015 ilmoitus kuulutuksesta. Luvan hakija on toimittanut tiedot naapurien kuulemisesta. Suunnitelmasta on hakijan toimesta annettu tieto erikseen niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. Ottamisalueella on tehty tarkastus 27.4.2015. Hakemuksesta ei pyydetty lausuntoja. Hakemuksesta ei annettu muistutuksia tai mielipiteitä. PÄÄTÖS Lupapalvelulautakunta on tarkastanut Ismo Marttilan tilaa Kettukallio (936-405-5-116) koskevan maa-aineslupahakemuksen ja päättää seuraavaa: Lupapalvelulautakunta myöntää maa-aineslain 4 :n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen Virtain kaupungin Virtain kylässä Kettukallio- tilalla sijaitsevalle maa-ainesten ottamisalueelle RN:o 5:116. Ottamistoiminta tulee toteuttaa kulloinkin voimassaolevien säädösten, ottamissuunnitelman ja seuraavien lupamääräysten mukaisesti:
LUPAEHDOT 1. Maa-ainesten ottamislupa myönnetään kymmeneksi vuodeksi ja enintään 75 000 m 3 ktr maa-ainesta. Lupaehdot, jotka täytettävä ennen varsinaisen ottamistoiminnan aloittamista 2. Ennen ottamistoiminnan aloittamista suunnitelman mukaiset ottamisalueen rajat on merkittävä noin 25 m välein selvästi maastoon pysyvillä merkeillä (esim. puu-, rauta- tai muovipaaluin), joita ei saa hävittää tai siirtää. Ottamisalueen ulkopuolelle tulee asettaa informaatiokyltti, jossa esitetään toiminnanharjoittajan tiedot. Merkkien tulee olla alueella koko ottamistoiminnan ajan. 3. Lisäksi alueella tulee olla kiinteitä korkeusmerkkejä, joista voi seurata ottamistasoa, sekä alin sallittu ottamistaso tulee olla merkittynä alueella. Korkeusmerkit on sidottava valtakunnalliseen korkeusjärjestelmään. Merkkien tulee olla alueella koko ottamistoiminnan ajan. 4. Ennen maa-ainesten ottamisen aloittamista luvanhaltijan on pyydettävä valvontaviranomaista suorittamaan alueella alkutarkastus. Alkutarkastuksessa käydään läpi onko toiminnanharjoittaja toteuttanut ne lupaehdot, jotka on määrätty tehtäväksi ennen toiminnan aloittamista. Tarkastuksesta pidetään pöytäkirjaa, joka toimitetaan myös Pirkanmaan ELY-keskukselle. Lupaehdot ottamistoiminnan aikana 5. Avaamattomilta ottamisalueilta on poistettava pintamaakerros ja varastoitava se lupa-alueen reunoille. Kuorittu pintamaa tulee käyttää alueella aluskasvillisuuden ja puuston kasvualustaksi jälkihoitotoimenpiteiden yhteydessä. 6. Ottamista ei saa ulottaa ottamissuunnitelmassa esitettyä tasoa alemmas. 7. Mikäli kuormaajia tai muuta kuormaus- tai kuljetuskalustoa säilytetään alueella, tulee mahdollisen säilytyspaikan pohja tiivistää asianmukaisella tavalla ja huolehtia siitä, ettei säilytyspaikalta pääse maaperään öljyisiä tai muita likaantuneita vesiä. 8. Kuormaus ja kuljetuskaluston tankkausta ja huoltoa ei ottamisalueella saa tehdä paitsi toimintaa varten suunnitellussa ja lupaviranomaisen hyväksymässä paikassa. 9. Mikäli alueella varastoidaan polttoaineita, öljyjä tai muita ympäristön kannalta haitallisia aineita, aineet on varastoitava lupaviranomaisen hyväksymällä tukitoiminta-alueella, jolle on rakennettu maaperän ja pohjaveden suojaukset. Varastointi on suoritettava siten, että säiliöiden ja pakkausten rikkoutuessakin aineiden leviäminen ympäristöön on estetty. Säiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma-altaallisia. Säiliöissä tulee olla laponesto-, ylitäytönesto- ja lukitusjärjestelmä.
10. Öljyvahingon varalta alueella on pidettävä imeytysainetta ja öljyntorjuntavälineistöä. 11. Öljyjen ja muiden ympäristölle haitallisten aineiden käsittelyssä on noudatettava erityistä huolellisuutta. Mikäli alueella tapahtuu öljyvahinko, on siitä välittömästi ilmoitettava aluepelastuslaitokselle ja kunnan ympäristöviranomaiselle sekä ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin vahingon leviämisen estämiseksi. 12. Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain tammikuun loppuun mennessä ilmoittaa lupaviranomaiselle edellisenä vuonna otetun maa-aineksen määrä ja laatu. 13. Maa-ainesalueen luiskaus- ja maisemointitoimenpiteitä tulee toteuttaa vaiheittain ottamistoiminnan edetessä. Luiskan yläpuolella maanpinta on pidettävä riittävällä matkalla puhtaana suurista kivistä, varastokasoista ja muista turvallisuutta heikentävistä tekijöistä. Toiminnanharjoittajan on pidettävä huoli siitä, ettei luiskista aiheudu turvallisuushaittaa. Korkeat reunaalueet on suojattava aidalla tai selvästi näkyvin lippusiimoin. 14. Alueella ei saa polttaa eikä haudata jätteitä. Alueelle ei saa tuoda eikä varastoida epäpuhtaita maa-aineksia tai muita jätteitä. Toiminnassa syntyvät jätteet tulee kuljettaa asianmukaiseen keräykseen. Lupamääräykset ottamistoiminnan päätyttyä 15. Maa-ainesten ottamisen päättyessä maisemointi ja jälkityöt tulee suorittaa viivyttelemättä. Mikäli ottamistoiminta ei jatku tässä luvassa esitetyn ottamisen jälkeen, alueen länsipuolen seinämää ei tule jättää suunnitelman mukaisesti pystysuoraksi seinämäksi, vaan hakijan tulee esittää maisemointisuunnitelma ottamisalueelle vuosi ennen luvan voimassaoloajan päättymistä, jossa seinämä on porrastettu ja loivennettu siten, että rinteen kaltevuus on enimmillään 1:3. Ottamisalueen pohjan maisemoinnissa on pyrittävä muotoilemaan se luonnonmukaisen vaihtelevaksi. Alueelta kuorittu pintamaa tulee levittää alueelle aluskasvillisuuden kasvualustaksi. 16. Maa-ainesten ottamisen loputtua kaikki alueelle ja sen välittömään läheisyyteen pystytetyt rakennelmat on purettava ja kuljetettava pois. 17. Ottamistoiminnan päättyessä tai luvan voimassaolon umpeutuessa on luvanhaltijan pyydettävä valvontaviranomaiselta maa-ainesasetuksen mukaista loppukatselmusta. Tarkastuksesta pidetään pöytäkirjaa, joka toimitetaan tiedoksi Pirkanmaan ELYkeskukselle. Ottamisoikeuden siirtäminen toiselle 18. Jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava
PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupapalvelulautakunta katsoo, että suunnitelmien ja lupamääräysten mukaisesta ottamisesta ei aiheudu ennalta arvioiden maa-aineslain 3 :ssä tarkoitettua kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista. Ottamistoiminnan merkitys maisemakuvaan on ratkaistu jo aikaisempien lupapäätösten yhteydessä. Alue ei myöskään sijoitu rantavyöhykkeelle. Alueella ei ole tiedossa olevia ottamistoiminnasta häiriintyviä uhanalaisia tai harvinaisia eliölajeja. Huomioitavaa kuitenkin on, että vaikka ennalta arvioiden toiminnalla ei ole haitallisia vaikutuksia, toiminnanharjoittaja on vastuullinen aiheuttamistaan haitoista ja rikkomuksista. Lupamääräykset on annettu, koska ne on katsottu tarpeelliseksi valvonnan toteuttamiseksi ja mahdollisten haittojen ehkäisemiseksi, yleisen turvallisuuden varmistamiseksi sekä pohjavesien suojelemiseksi. Vakuus on asetettu lupamääräysten ja maisemoinnin toteutumisen varmistamiseksi. Vakuuden suuruutta määritettäessä on huomioitu maa-ainesten ottamisalueiden jälkihoidon yleinen kustannustaso ja Virroilla aikaisemmin myönnettyjen maa-ainesten ottamislupien vakuuksien suuruudet. Ympäristönsuojelulain mukaisesti kivenlouhinnalla ja kiinteällä tai siirrettävällä murskaamolla, jonka toiminta aika on yhteensä vähintään 50 päivää, tulee olla ympäristölupa. Hakijalla on voimassa oleva ympäristölupa louhinnalle ja murskaukselle. Ympäristölupa-asiaa ei käsitellä tämän luvan yhteydessä, sillä lain muutos, jossa säädetään maa-aineslupahakemuksen ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä tulee voimaan 1.7.2016. Räjäytys ja louhintatyössä on noudatettava mitä valtioneuvoston asetuksessa räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta säädetään (644/2011). Lupamääräysten perustelut Lupamääräykset 1-4, 6, 12 ja 17-18 on annettu lupapäätöksen valvonnan toteuttamiseksi. Määräykset ovat tarpeen myös luvanhaltijan omavalvonnan ja selvilläolovelvollisuuden toteutumiseksi. (Vna 926/2005 6, 7 ja 9, MAL 12 ja 23 a ) Lupamääräykset 7-11 on katsottu tarpeelliseksi pinta- ja pohjavesien suojelemiseksi. (MAL 11 ) Lupamääräys 14 on annettu jätteistä mahdollisesti aiheutuvien
haittojen ehkäisemiseksi. (MAL 11 ) Lupamääräyksillä 15-16 on tarkennettu ottamisalueen jälkihoitoa ja maisemointia koskevaa suunnitelmaa. (MAL 11, Vna 926/2005 8 ) Lupamääräys 13 on katsottu tarpeelliseksi yleisen turvallisuuden vuoksi. (MAL 11 ) VAKUUS Ennen maa-ainesten ottamisen aloittamista hakijan on annettava lupamääräysten noudattamiseksi vakuus määrältään 5000. Vakuutta voidaan tarkistaa maisemointitöiden etenemisen mukaan valvontaviranomaisen tarkastusten perusteella. Vakuuden tulee olla voimassa 1/5 osalta vähintään vuoden yli alueen lopputarkastuksen. Vakuutena hyväksytään pankin tai vakuutusyhtiön omavelkainen takaus tai pankkitalletus. MAKSUT PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO LUVAN VOIMASSAOLO SOVELLETUT OIKEUSOHJEET LUPAPÄÄTÖKSEN ANTAMINEN JAKELU Maksu ottamissuunnitelman tarkastamisesta 277,50 Hakemuksesta kuuluttaminen 18,00 Ilmoituskulut Suomenselän Sanomat -lehdessä 62,89 Yhteensä 358,39 (Maksut määrätty 11.10.2011 voimaan tulleen maksutaksan mukaan, sillä lupahakemus on tullut vireille 11.11.2014) Ottamistoiminnan vuotuinen valvontamaksu peritään vuosittain voimassaolevien maksutaksojen mukaan. Toiminta alueella voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi ja kun 5 000 euron vakuus on asetettu. Tämä lupapäätös on ottamistoiminnan osalta voimassa 10 vuotta. Luvan voimassaoloaika päättyy 26.5.2025. Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3-7, 10-16, 19-21, 23, 23a Maa-ainesasetus (926/2005) 1-4, 6-9 Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 145 VNA kaivannaisjätteistä (379/2008) 1-4 Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin, kun se on annettu.
Päätös lähetetään hakijalle ja tiedoksi Pirkanmaan ELYkeskukseen. Päätöksestä tiedotetaan paikallislehdessä. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.