LINTUJEMME VIRALLISEN NIMISTÖN KEHITYS Lauri Vaartaja Copyright Lauri Vaartaja 2013 Oikeus tekstisisältöä koskeviin muutoksiin pidätetään. Lupa artikkelin levittämiseen sähköisessä muodossa myönnetään. Lupa artikkelin levittämiseen painetussa muodossa myönnetään edellyttäen, että se tapahtuu julkaisun mahdollisesta muusta sisällöstä selvästi erottuvana erillisenä liitteenä tai erillisenä artikkelina.
Lintujemme virallisen nimistön kehitys Tässä artikkelissa käydään läpi Suomessa käytössä olevan lintujen virallisen nimistön synty ja eri ikäiset kerrostumat. Käyn läpi Nylanderin luettelosta (1849) alkaen tärkeimmät nimistöön vaikuttaneet kotimaista linnustoa käsittelevät teokset ja nimistötyöryhmien julkaisemat luettelot ja valitsen niistä käyttöön jääneet nimet. Esitys on laadittu Kaisa Häkkisen teoksen "Linnun Nimi" innoittamana ja sitä ja sen historiallista lintusanastoa varsinkin vanhimman nimistön osalta tärkeimpänä lähdeteoksena käyttäen. Artikkelin yhtenä tarkoituksena on olla esimerkkinä siitä, miten Häkkisen historiallista lintusanastoa voi käyttää hakuteoksena. Kivirikon teokset (1926, 1927, 1940) ovat myös olleet alusta alkaen käytettävissäni. 1950-luvulta lähtien julkaistussa kirjallisuudessa on käytetty tuttua Suomalaisen & Voipion (1950) luettelon nimistöä ja sitä on luonnollisesti ollut runsain mitoin käytettävissäni. Olen mahdollisuuksien mukaan tarkistanut tiedot Häkkisen mainitsemasta vanhasta kirjallisuudesta Nylanderin luettelosta alkaen. Esimerkiksi Melan teokset (Malmberg 1872, Mela 1882) ovat saatavissa digitoituina versioina Helsingin yliopiston Helda-palvelusta. Ilman Häkkisen teosta en olisi esimerkiksi tiennyt Nylanderin luettelon olemassaolosta. Jonkinlainen Kivirikon nimistön ja nykynimistön vertailu olisi ollut mahdollista. Ideaa ei kuitenkaan olisi syntynyt ilman Häkkisen teosta. Rinnakkaisnimillä tarkoitetaan nimiä, joita käytetään tasavertaisina otsikkorivillä lajin kuvauksessa. Synonyymeillä tarkoitetaan nimiä, jotka mainitaan tekstissä erikseen tai alaviitteissä. Tilapäisharhailijoille tai muille maalle uusille lajeille on voitu antaa nimi esimerkiksi Luonnon Ystävässä tai Ornis Fennicassa julkaistuissa tiedonannoissa, kun laji on tavattu maalle uutena. Joillakin lajeilla on myös ollut nimi koko maapallon lajistoa käsittelevissä eläinkirjoissa. Tällaisia tapauksia ei ole tässä tarkemmin käsitelty. Mainittakoon kuitenkin, että teoksessa 'Maapallon eläimistö' (Kivirikko et. al. 1922-1925, ensimmäinen painos ilmestyi 1913-1918) on käytetty nimeä kattohaikara jo ennen kuin Vanamo-seura oli nimen hyväksynyt. Useita muitakin teoksessa käytettyja nimiä alettiin myöhemmin käyttää kotimaista tai eurooppalaista lajistoa käsittelevissä käsikirjoissa tai määritysoppaissa. Tämä koskee esimerkiksi useiden haikara- ja korppikotkalajien nimiä (esim. yöhaikara ja hanhikorppikotka) samoin kuin nimiä lumihanhi, jäälokki, kalliokyyhky ja keltahemppo. Tässä ei ole huomioitu lainkaan Nylanderin luetteloa vanhempaa kirjallisuutta (esim. Sadelin), ei myöskään Häkkisen mainitsemia Bergstrandin, Lönnrotin tai Bonsdorffin teoksia. Nylanderin luettelon nimet Parhaiten jäkälätutkijana tunnettu William Nylander (1822-1899) julkaisi ensimmäisen luettelon Suomen linnuista, jossa oli suomenkielinen nimi kaikille lajeille. Tässä on lueteltu ne Nylanderin (1849) luettelon nimet, jotka ovat olleet käytössä nykypäivään asti kirjoitusasussa tapahtuneita muutoksia lukuun ottamatta. Luettelon lopussa on nimiä, jotka ovat olleet välillä käyttämättä. Suluissa olevat lyhenteet tarkoittavat, milloin nimi on ollut poissa käytöstä. von Wright (1859) ja von Wright & Palmén (1873) jätetään huomiotta tässä yhteydessä: M = Mela ei käyttänyt nimeä ainakaan kaikissa teoksissaan (Malmberg 1872, Mela 1882, Mela & Kivirikko 1909). [M] = kuin edellä, mutta nimeä käytettiin Suomen Luurankoisten toisessa painoksessa (Mela & Kivirikko 1909). K = Kivirikko (1926, 1927) ei käyttänyt nimeä. S = Nimeä ei käytetty Suomalaisen & Voipion (1950) luettelossa.
Myrskylintu Merimetso Harmaahaikara Valkoposkihanhi Ristisorsa Merikotka Varpushaukka Kalasääski Punajalkahaukka Muuttohaukka Teeri Metso Pyy Ruisrääkkä Nokikana Kurki Pikkukuovi Mustaviklo Punajalkaviklo Naurulokki Kalalokki Harmaalokki Merilokki Kalatiira Mustatiira Käki Tunturipöllö Varpuspöllö Viirupöllö Kehrääjä Sininärhi Käenpiika Vihertikka Valkoselkätikka Pikkutikka Haarapääsky
Räystäspääsky Metsäkirvinen Luotokirvinen Keltavästäräkki Tilhi Koskikara Peukaloinen Rautiainen Pensastasku Kivitasku Mustarastas Räkättirastas Laulurastas Mustapääkerttu Puukiipijä Kuhankeittäjä Pikkulepinkäinen Harakka Pähkinähakki Naakka Varis Korppi Vihervarpunen Taviokuurna Punatulkku Nokkavarpunen Lapinsirkku Keltasirkku Pohjansirkku Kultasirkku Lapinpöllö ([M]) Lehtokerttu ([M]) Kulorastas (M) Suokukko (M) Mustahaikara (M) Peltopyy ([M], K) Sinisuohaukka (M, K)
Helmipöllö (K) Harmaapäätikka (K) Isolepinkäinen (K) Jääkuikka (M, K) Kiljuhanhi (M) Maakotka (K, S) Laulujoutsen (M, K, S) En ole tulkinnut välillä käytössä olleita nimiä 'sinihaukka' ja 'harmaatikka' samoiksi nimiksi kuin nykyiset sinisuohaukka ja harmaapäätikka. Luettelossa on 80 nimeä, mikä merkitsee, että Nylanderin nimistä noin kolmasosa on säilynyt käytössä nykypäivään asti. Nylanderin luettelon nimiä jääkyyhky ja isokuovi ei hyväksytty Maailman Lintujen Suomenkielisten Nimien luetteloon, ei myöskään välillä poissa käytöstä ollutta heinäsorsaa. Jotkin nykyisistä nimistä on muodostettu jättämällä Nylanderin nimestä määriteosa (nimen alkuosa) pois. Samoin on erityisesti eräät sorsalintujen nykyiset nimet muodostettu ottamalla Nylanderin käyttämästä nimestä pelkästään määriteosa ja jättämällä perusosa (nimen jälkiosa) pois. Jos tällaiset nimet huomioidaan nousee nimien lukumäärä lähelle sataa. Häkkinen arvelee tieteellisen nimen perusteella, että Nylander olisi nimellä jääkuikka tarkoittanut amerikanjääkuikkaa ja nimellä kiljuhanhi tundrahanhea. Jääkuikkia ei kuitenkaan vielä Nylanderin eikä lopullisesti vielä Melankaan (1882) aikana pidetty kahtena eri lajina (ks. esim. Mela 1903). Myöskään tundrahanhea ja kiljuhanhea ei pidetty Nylanderin aikana eri lajeina. Nylander näyttää seuranneen luettelossaan Nilssonia (1835), joka on selvästi sisällyttänyt lajiin Anser albifrons sekä tundrahanhen että kiljuhanhen. von Wright & Palmén (1873) joka tapauksessa käyttivät nimeä kiljuhanhi nykyisessä merkityksessä ja viittaavat synonyymisen nimen kilpihanhi kohdalla Nylanderiin.
von Wrightin nimistö Parhaiten lintumaalarina tunnettu Magnus von Wright (1805-1868) kirjoitti ensimmäisen Suomen lajistoa käsittelevän lintukirjan (von Wright 1859). Kirja oli ruotsinkielinen, mutta siinä mainittiin myös lajin suomenkielinen nimi. Nimet olivat yleensä samoja kuin Nylanderilla. Seuraavan listan neljä ensimmäistä lajia puuttuivat kokonaan Nylanderin luettelosta. Joissakin tapauksissa von Wright korvasi Nylanderin nimen kokonaan uudella (kuusi seuraavaa nimeä), mutta yleensä hän lisäsi Nylanderin nimen oheen rinnakkaisnimen (loput listan nimet). Kyseessä oli kuitenkin yleensä nimi, jonka Nylander oli maininnut synonyyminä alaviitteessä. Nimen ruohokerttu tulkitseminen samaksi kuin ruokokerttunen edellyttäisi, että kyseessä oletetaan olleen painovirhe ja siksi nimi puuttuu luettelosta. Turturikyyhky Tornipöllö Harjalintu Pähkinänakkeli Mehiläishaukka Sarvipöllö Mustaotsalepinkäinen Leppälintu Peltosirkku Punavarpunen Huuhkaja Tervapääsky Palokärki Kiuru Törmäpääsky Peippo Isokäpylintu Pikkukäpylintu Närhi (ilman määriteosaa) Listassa on 19 nimeä. A. J. Mela otti näistä nimistä suurimman osan käyttöön (Malmberg 1872). Huuhkajasta Mela käytti määriteosallista nimeä iso huuhkaja. Nimi peltosirkku tuli uudelleen käyttöön vasta 1909 (Mela & Kivirikko 1909) ja kiuru 1925 (Merikallio & Kivirikko 1925). Tornipöllö tavattiin ensimmäisen kerran Suomessa vasta vuonna 1935. Kirjan toinen osa (von Wright & Palmén 1873) ilmestyi von Wrightin kuoleman jälkeen J. A. Palménin (1845-1919) toimittamana. Siinä käytettiin joitakin nimiä, joita Mela (Malmberg 1972, Mela 1882, Mela & Kivirikko 1909) ei käyttänyt, mutta jotka Vanamon nimistötoimikunta otti käyttöön (Kivirikko & Merikallio 1925); taivaanvuohi vasta Suomalainen & Voipio (1950). Mela tosin käytti (vain 1882) nimeä metsähanhi (lajin isohanhi alalajina). Lehikoinen et. al. (2009) tulkitsevat Häkkisestä poiketen Sadelinin tarkoittaneen nimellä metsähanhi villihanhea vastakohtana kesyhanhelle, tekemättä eroa meri- ja metsähanhen välillä.
Merihanhi Metsähanhi Riekko (ilman määriteosaa, metsäkanan rinnakkaisnimenä) Taivaanvuohi (ilman määriteosaa) Vesipääsky (ilman määriteosaa) Erityisesti von Wright & Palmén (1873) suosivat lyhyitä, määriteosattomia nimiä: taivaanvuohi, vesipääsky, joutsen ja riekko eikä Melan isompi taivaanvuohi, kaitanokkavesipääsky tai Nylanderin laulujoutsen tai mettäriekko. He käyttivät myös nimiä pyy ja tavi, eivät Melan nimiä tavallinen pyy, tavallinen tavi. Vanamo-seuran nimistötoimikunta otti nämä nimet myöhemmin käyttöön.
A. J. Melan aikana käyttöön tulleet nimet A. J. Mela (1846-1904, vuoteen 1876 Malmberg) julkaisi ensimmäiset merkittävät suomenkieliset eläintieteelliset teokset (Malmberg 1872, Mela 1882 ja Melan kuoltua Mela & Kivirikko 1909). Niissä käytettiin osaksi jo Nylanderin tai von Wrightin käyttämiä nimiä, osittain uusia nimiä jotka käsitellään tässä. Olen tulkinnut nimet 'keräjäkurmitsa', 'hiiriäispöllö', 'tavallinen tavi', 'tavallinen pyy' ja 'tavallinen ruokki' samoiksi nimiksi kuin nykyiset keräkurmitsa, hiiripöllö, tavi, pyy ja ruokki, mutta en esimerkiksi nimeä 'kirjarintakerttu' samaksi kuin kirjokerttu. Malmberg (1872) Kaakkuri Mustakurkku-uikku Karimetso Pelikaani Kaulushaikara Kapustahaikara Pikkujoutsen Sepelhanhi Punakaulahanhi Haapana Sinisorsa Jouhisorsa Tavi (oikeastaan 'tavallinen tavi') Heinätavi Lapasorsa Punasotka Haahka Alli Pilkkasiipi Tukkakoskelo Isokoskelo Kanahaukka Hiirihaukka Kiljukotka Nuolihaukka Tunturihaukka Kiiruna Liejukana Isotrappi
Keräkurmitsa Töyhtöhyyppä Pikkusirri ('pikkusirriäinen') Merisirri ('merisirriäinen') Suosirri ('suosirriäinen') Jänkäsirriäinen (ei 1882 ja 1909!!!) Heinäkurppa Lehtokurppa Valkoviklo Liro Rantasipi Pikkulokki Selkälokki Lapintiira Etelänkiisla Pohjankiisla Ruokki (1882 ja 1909 'tavallinen ruokki') Lunni Kesykyyhky Sepelkyyhky Hiiripöllö Suopöllö Niittykirvinen Sepelrastas Hernekerttu Hippiäinen Pyrstötiainen Hömötiainen Lapintiainen Töyhtötiainen Sinitiainen Punakottarainen Hemppo Urpiainen Kirjosiipikäpylintu Pulmunen Pajusirkku (ei 1909)
Mela 1882: Kuikka (ilman määriteosaa) Riskilä (ilman määriteosaa) Pikku-uikku Lyhytnokkahanhi Ruostesorsa Virta-alli Viiriäinen Pikkutrappi Kaulustrappi Avosetti Grönlanninlokki Isolokki Pikkutiira Mehiläissyöjä Satakieli (1872: 'oikea satakieli') Viitakerttunen ('viitakerttu') Kultarinta Suula (ilman määriteosaa) Mela & Kivirikko 1909: Flamingo Kyhmyjoutsen Ruskosuohaukka Pikkukiljukotka Kuningaskalastaja Mustaleppälintu Mustakaularastas Talitiainen Harmaasirkku Listassa on 93 nimeä, mikä on jonkin verran enemmän kuin edellä Nylanderin kohdalla lueteltuja nykyaikaan säilyneitä nimiä. Kun tähän lisätään Melan omaksumat Nylanderin ja von Wrightin nimet, päädytään siihen, että Suomen Luurankoisten toisessa painoksessa (Mela & Kivirikko 1909) käytetyistä nimistä yli 180 on yhä käytössä. Tämä tarkoittaa noin kahta kolmasosaa teoksessa käsitellyistä lintulajeista. Häkkinen arvelee tieteellisen nimen perusteella, että Mela olisi nimellä kiljukotka tarkoittanut pikkukiljukotkaa. Mela piti kuitenkin kiljukotkia saman lajin muotoina (ks. Mela 1882 s. 379), lisäksi Melan mainitsema löytö Sulvasta 14.5.1880 on nimenomaan kiljukotkan ensihavainto Suomesta. Pikkukiljukotkasta ei ole näin vanhoja havaintoja. Uusia nimiä on erityisesti sorsien, kahlaajien ja petolintujen kohdalla, samoin tiaiset saivat
nykyiset nimensä. Muutama nimi on muodostettu jättämällä aikaisemmin käytetystä nimestä määriteosa pois, esimerkiksi on turha käyttää Nylanderin tavoin nimeä merisuula, koska suula on ainoa Pohjois-Euroopassa tavattava suulalaji. Noin neljäsosa uusista nimistä kuuluu Nylanderin luettelosta puuttuville lajeille (yleensä uudistulokkaita tai satunnaisvieraita). Melan nimistö oli suuri harppaus nykynimistön suuntaan. Vanamo-seuran ensimmäinen nimistötyöryhmä ei kuitenkaan hyväksynyt kaikkia Melan käyttämiä nimiä (Kivirikko & Merikallio 1925), mutta toinen työryhmä (Suomalainen & Voipio 1950) palautti seuraavat nimet: punasotka, ruokki ja hömötiainen. Punasotkan lisäksi muidenkin sotkien nimi oli välillä narsku, mutta muiden määriteosa on muuttunut Melan käyttämästä. Ruokki palautettiin, koska sen nimi ensimmäisen työryhmän nimistössä ('jura') oli yksi eniten vastustusta herättäneistä nimistä.
Kivirikon Suomen linnut Vuonna 1925 julkaistiin Vanamoseuran työryhmän laatima Suomen lintujen uusi nimistö (Merikallio & Kivirikko 1925). Se tuli nopeasti käyttöön, koska sitä käytettiin K. E. Kivirikon (1870-1947, vuoteen 1906 Stenroos) uudessa kaksiosaisessa teoksessa Suomen Linnut (Kivirikko 1926, 1927). Siinä oli runsaasti muutoksia Melan aikana käytettyyn nimistöön, joista useimmat jäivät pysyviksi ja luetellaan seuraavassa: Silkkiuikku Härkälintu Kattohaikara Mustalintu Uivelo Hanhikorppikotka Piekana Tuulihaukka Ampuhaukka Meriharakka Pikkutylli Tylli Kapustarinta Lampiviklo (ei Vanamon luettelossa) Metsäviklo Karikukko Leveäpyrstökihu Tunturikihu Isokihu Pikkukajava Räyskä Uuttukyyhky Kalliokyyhky (ei Vanamon luettelossa) Arokiuru Töyhtökiuru Punarinta Sinirinta Ruokokerttunen ('ruokokerttu') Kirjokerttu Tiltaltti Pajulintu Harmaasieppo
Pikkusieppo Kirjosieppo Kuukkeli Mustavaris Järripeippo Keltahemppo Telkkä (ilman määriteosaa) Västäräkki (ilman määriteosaa) Kottarainen (ilman määriteosaa) Varpunen (ilman määriteosaa) Olen tulkinnut nimen Lammikkoviklo samaksi kuin Lampiviklo. Seitsemän nimeä kuuluu maalle uusille lajeille. Muut uudet nimet perustuvat yleensä kansanomaisiin nimiin, joita Einari Merikallio (1888-1961, vuoteen 1906 Hellman) oli kerännyt ja julkaissut (Merikallio 1922). Nykyiset nimensä saivat mm. tyllit, kihut, kiurut ja siepot sekä useat yksittäiset lajit. Mela käytti eräistä lajeista pitkiä määriteosallisia muotoja selkätelkkä, kotivarpunen, mustakottarainen ym. Näistä nimistä oli käytännössä jo pitkään mm. Luonnon Ystävän tiedonannoissa jätetty määriteosa pois. Useimmat näistä lyhyistä nimistä (mukaan lukien jo von Wrightin & Palménin käyttämät nimet) vahvistettiin nyt käyttöön. Listassa on 42 nimeä, mikä on selvästi vähemmän kuin Nylanderin ja Melan kohdalla lueteltuja nimiä. Kivirikon Suomen Lintujen ensimmäisessä painoksessa on 294 lajia, joista 236:n lajin nimi on säilynyt nykyaikaan. Seuraavassa Kivirikon myöhemmin (1940 tai 1948) käyttämiä uusia nimiä maalle uusille lajeille: Pikkuhaikara Yöhaikara Lumihanhi Punapäänarsku Tiiralokki Lyhytvarvaskiuru Rastaskerttunen ('rastaskerttu') Punapäälepinkäinen
Suomalaisen ja Voipion luettelo Vanamoseura asetti 1940-luvun lopulla työryhmän uudistamaan kaikkien selkärankaisten nimistön. Tulokset julkaistiin Luonnon Tutkijassa luettelona erillisenä liitteenä (Suomalainen & Voipio 1950). Nimistön nopeaa vakiintumista käyttöön edesauttoi se, että sitä käytettiin 1950-luvulla julkaistuissa suosituissa värikuvallisissa oppaissa. Nykyinen nimistö perustuu siihen. Mustakaulauikku Harmaasorsa Ruskosotka Tukkasotka Lapasotka Pilkkaniska Isohaarahaukka Sääksi Arosuohaukka Jalohaukka Luhtakana Luhtahuitti Pikkuhuitti Aavikkojuoksija Kuovisirri Lapinsirri Isosirri Pulmussirri Amerikansirri Rantakurvi Punakuiri Mustapyrstökuiri Jänkäkurppa Merikihu Lehtopöllö Harakkakäki Käpytikka Tammitikka Pohjantikka Kangaskiuru Tunturikiuru Isokirvinen
Nummikirvinen Lapinkirvinen Kuusitiainen Pensaskerttu Luhtakerttunen Rytikerttunen Pensassirkkalintu Viitasirkkalintu Ruokosirkkalintu Sirittäjä Idänuunilintu Lapinuunilintu Hippiäisuunilintu Mustapäätasku Punakylkirastas Pikkuvarpunen Vuorihemppo Tundraurpiainen Pikkusirkku Fasaani (ilman määriteosaa) Haarahaukka (ilman määriteosaa) Nimiä on tässäkin vähemmän kuin Nylanderin ja Melan kohdalla lueteltuja nimiä (53). Uutta luettelossa on esimerkiksi merkitysero perusosien "sirri" ja "sirriäinen" sekä "kerttu" ja "kerttunen" välillä. Useat uusista nimistä ovat varta vasten keksittyjä (esim. sirittäjä, jänkäkurppa, vuorihemppo, luhtahuitti). Punakuirille, mustapyrstökuirille ja rantakurville muodostettiin tarkoituksella vanhaa nimeä muistuttava kuovin kansanomaiseen nimeen perustuva nimi. Muutoin uusissa nimissä on suhteellisen vähän kansanomaisia nimiä (kuitenkin esim. käpytikka ja sääksi). Suurin syy tähän lienee se, että jo Vanamo-seuran edellinen työryhmä oli jo hyödyntänyt kansanomaiset nimet siinä määrin kuin oli mahdollista. Lisäksi suhtautuminen kansanomaisiin nimiin oli alkanut muuttua. Ymmärrettiin ehkä aikaisempaa selvemmin, ettei kansanomaisilla nimillä läheskään aina ollut yksiselitteistä lajitarkkaa merkitystä. Myös kansanomaisista nimistä johdettujen nimien käyttöön alkuperäisestä merkityksestä poikkeavalla tavalla suhtauduttiin vapaamielisemmin. Esimerkiksi rantakurvi on läheisempää sukua vikloille kuin kuoveille. Myös nimen punapäänarsku säilyttäminen vaikka muille 'narskuille' palautettiin nimi sotka kertoo suhtautumisen muutoksesta. Ei voitane myöskään ilman muuta olettaa Merikallion (1924) tavoin Melan erehtyneen ottaessaan nimen sotka käyttöön sen nykyisessä merkityksessä. Nimeä on vallan hyvin voitu käyttää kansankielessä muistakin sukeltajasorsista kuin telkästä. Myös Merikallion omassa aineistossa (Merikallio 1922) on yksi nimen esiintymä tukkasotkan kansanomaisena nimenä ilman että on kyse ilmiselvästä kirjakielen vaikutuksesta. Kalevalaan ei ainakaan voida vedota, sillä voisiko 'sotka, sorea lintu' joka muni veen emosen, ilman immen polvelle, olla isopäinen, paksukaulainen, leveäsiipinen ja puunonkaloihin ja uuttuihin muniva telkkä? Luettelossa myös hyväksyttiin "virallisesti" useimmat edellä mainitut Kivirikon (1940, 1948)
käyttämät nimet maalle uusille lajeille. Punapäälepinkäisestä käytettiin kuitenkin luettelossa nimeä ruskopäälepinkäinen, mutta tätä nimeä ei ilmeisesti koskaan käytetty suomenkielisissä lintukirjoissa. Nimen fasaani käyttö ilman määriteosaa oli ollut vallitseva käytäntö jo ensimmäisistä 1900-luvun alun istutuksista alkaen, lisäksi jalofasaania ja sepelfasaania alettiin pitää saman lajin alalajeina.
Euroopan linnut Vuonna 1962 ilmestyi suomeksi määritysopas Euroopan Linnut (Peterson et al. 1962). En käy tässä läpi kaikkia siinä olevia kokonaan uusia nimiä ennestään nimeä vailla olleille lajeille. Mainittakoon kuitenkin sinipyrstö, joka ei ehtinyt Suomalaisen ja Voipion luetteloon. Kirjassa oli kuitenkin myös muutama uusi nimi lajeille, jotka olivat mukana Suomalaisen & Voipion (1950) luettelossa (en mainitse tässä vanhoja nimiä): Tundrahanhi Allihaahka Kyhmyhaahka Jäälokki Nimeä jäälokki oli käytetty edellä mainitussa teoksessa 'Maapallon eläimistö' (Kivirikko et. al. 1922-1925) sekä joissakin Luonnon Ystävän tiedonannoissa (esim. E. W. Suomalainen 1918), mutta muut ovat uusia varta vasten muodostettuja nimiä. Nimiä laulujoutsen ja maakotka on käytetty yleisesti nimien joutsen ja kotka ohessa tai sijasta 1970-luvulla (esim. Bruun & Singer 1972), vaikkeivät ne olleet mukana Vanamon hyväksymissä nimistöissä. Kyhmyjoutsen oli monille tutumpi laji kuin laulujoutsen eikä nimi kotka ollut riittävän selvä erotukseksi merikotkasta.
Maailman Lintujen Suomenkielinen Nimistö 1980-luvulla Suomen Lintutieteellinen Yhdistys asetti työryhmän laatimaan nimistön koko maailman linnustolle. Työryhmä julkisti ensimmäisen version nimistöstä 1992 (Perrins 1992) ja uudistetut versiot 1999 (Suomen Lintutieteellinen Yhdistys 1999) ja 2006 (Väisänen et. al. 2006). Siinä yhteydessä nimettiin myös joitakin kotimaisia lajeja uudelleen. Muutoksia oli aluksi enemmänkin, mutta osa peruutettiin uudistetuissa versioissa. Uudet nimet eivät tulleet heti yleiseen käyttöön. Ei ilmestynyt mitään merkittävää uutta käsikirjaa tai täysin uutta määritysopasta, jossa uutta nimistöä olisi käytetty. Lisäksi nimiä koko maapallon linnustolle tarvitaan kai suurelle yleisölle tarkoitetuissa suurteoksissa ja television luontofilmeissä eikä kohderyhmänä siten ole lintuharrastajat. Vain muutamaa kotimaista lajia koskevat muutokset tällaisissa yhteyksissä jäävät helposti huomaamatta. Luettelen seuraavassa ne uudet nimet, jotka säilyivät myös uudistetuissa versioissa ja koskevat Kivirikon teoksissa (1926, 1927, 1940, 1947, 1948) tai Suomalaisen ja Voipion (1950) luettelossa mainittuja lajeja. Myrskykeiju Pronssi-iibis Tiibetinhanhi Amerikantelkkä Kuovi Pikkuruokki Arokyyhky Piikkipyrstökiitäjä Virtavästäräkki Idännaakka Lajit ovat kuovia lukuun ottamatta tilapäisharhailijoita tai harvinaisuuksia. Nimet maakotka ja laulujoutsen palautettiin virallisesti käyttöön. Suomalaisen ja Voipion rinnakkaisnimistä käyttöön valittiin sääksi ja isolepinkäinen; kalasääski säilytettiin vaihtoehtoisena nimenä, mutta lapinharakka jätettiin pois. Myös kesykyyhky oli aluksi poistettu, mutta on myöhemmin (2006) palautettu kalliokyyhkyn vaihtoehtoiseksi nimeksi. Tässä tapauksessa tosin ei liene ollut tarkoituskaan, ettei nimeä käytettäisi. Nimeä isokuovi on käytetty useassa suhteellisen uudessa teoksessa, esim. Väisänen et. al. (1998), Gensbøl et. al. (1998), Svensson et. al. (1999, 2010), Koskimies (2005). Toinen Svenssonin Lintuoppaan suomentajista on ollut nimistötyöryhmän jäsen. Onko pelkkä nimi kuovi riittävä erottamaan lajin pikkukuovista, jos kotka ei ollut riittävä erotukseksi merikotkasta tai joutsen kyhmyjoutsenesta? Nimen isokuovi soisi jäävän käyttöön. Uuteen nimistöön ei ole hyväksytty lainkaan varsinaisia rinnakkaisnimiä ja äärimmäisen harvoin vaihtoehtoisia nimiä sulkumerkeissä varsinaisen nimen perässä. Lintuoppaan (Svensson et. al. 1999, 2009) suomentajat vertaavat harmaasorsan lajinkuvauksessa lajia heinäsorsaan. Heinäsorsa oli yksi elinvoimaisimmista rinnakkaisnimistä ja sen soisi palaavan käyttöön. Nimistötyöryhmän toivoisi ottavan selvän kannan, jonka mukaan se ei suhtaudu ehdottoman torjuvasti muiden nimien käyttöön luettelon nimien rinnakkaisniminä. Uusimmassa versiossa on myös jaettu kaulustrappi kahdeksi eri lajiksi, lännenkaulustrappi ja idänkaulustrappi, joista Suomessa tavattu yksilö kuuluu jälkimmäiseen. Eikö tämänkaltaisissa tapauksissa olisi järkevää säilyttää alkuperäinen nimi sillä lajilla johon Suomessa tavattu yksilö kuuluu, kuten on tehtykin muissa vastaavissa tapauksissa? Sitä
paitsi itäistä lajia pidettiin jo Melan ja von Wrightin & Palménin aikaan itsenäisenä lajina. Kirjallisuus Bruun, B. & A. Singer 1972: Euroopan Lintuopas, Maastokäsikirja. Suomeksi toimittaneet Juhani Lokki ja Kari Vepsäläinen. Weilin+Göös, Helsinki. Gensbøl, B, J., O. Christensen & P. Koskimies, 1998: Peippo ja Pulmunen, Suomen ja Pohjolan Lintuja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, Helsinki, Juva. Häkkinen, Kaisa 2004: Linnun nimi. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki. Kivirikko, K. E., E. W. Suomalainen, T. H. Järvi, U. Saalas & H. Salovaara 1922-1925: Maapallon Eläimistö. WSOY. Porvoo. (Ensimmäinen painos 1913-1918). Kivirikko, K. E. 1926, 1927: Suomen linnut I-II. WSOY. Porvoo. Kivirikko, K. E. 1940: Suomen selkärankaiset. Vertebrata Fennica. WSOY. Porvoo - Helsinki. Kivirikko, K. E. 1947, 1948: Suomen linnut I-II. Toinen painos. WSOY. Porvoo. Koskimies, P. 2005: Suomen Lintuopas. WSOY. Helsinki. Lehikoinen, E., R. Lemmetyinen, T. Vuorisalo & S. Kivistö, 2009: Suomen Lintutieteen Synty - Turun Akatemian Aika. Faros. Turku. Malmberg, A. J. 1972: Fauna Fennica. Suomen Eläimistö, Nuorisolle. G. W. Edlund. Helsinki. Mela, A. J. 1882: Suomen Luurankoiset eli luonnontieteellisen Suomen eläimistö. K. E. Holm. Helsinki. Mela, A. J. 1903: Kuikkalajimme (Colymbus). Luonnon Ystävä 7:229-235. Mela, A. J. & K. E. Kivirikko 1909: A. J. Melan Suomen luurankoiset - Vertebrata Fennica. Toinen kokonaan uudistettu painos, toimittanut K. E. Kivirikko. WSOY. Porvoo. Merikallio, E. 1922: Suomalaisia lintujen nimiä. Suomalaisen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran Julkaisuja, osa 2. n:o 1. (Annales Societatis Zoolog.-Botanicæ Fennicæ Vanamo, tom. 2. n:o 1.). Merikallio, E. 1924: Ehdotus suomalaiseksi linnunnimistöksi. Luonnon Ystävä 28:10-15, 28-32. Merikallio, E. & K. E. Kivirikko, 1925: Suomen Lintujen uusi nimistö. Luonnon Ystävä 29:61-68. Nilsson, S. 1835: Skandinavisk Fauna, Foglarna. Andra bandet. Berlingska Boktryckeriet. Lund. Nylander, W. 1849: Finska foglars finska namn. Suomi 1848, 285-295. Perrins, C.M. 1992: Otavan Lintutieto, Maailman Linnut. Englanninkielinen alkuteos 'The Ilustrated Encyclopaedia of Birds, The Definitive Guide to Birds of the World'. Suomeksi toimittanut Juhani Lokki. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Peterson, R. T., G. Mountfort, & P. A. D. Hollom 1962: Euroopan Linnut. Suomalaisen laitoksen toimittanut Jukka Koskimies. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki. Suomalainen, E. W. 1918: Jää- eli valkealokki tavattu Kokemäenjoen laaksossa. Luonnon Ystävä 22:165-166. Suomalainen. P. & P. Voipio, 1950: Suomen selkärankaiset - Vertebrata fennica. Luonnon
Tutkija 54. liite. Suomen Lintutieteellinen Yhdistys 1999: Maailman lintujen suomenkieliset nimet. http://www/birdlife.fi/lintuharrastus/nimisto/vanha/index.shtml Svensson, L., K. Mullarney & D. Zetterström, 1999: Lintuopas, Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Suomentaneet Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Svensson, L., K. Mullarney, K. ja D. Zetterström, 2010: Lintuopas, Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Toinen, uudistettu laitos. Suomentaneet Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. von Wright, M., 1859: Finlands Foglar, hufvudsakligen till deras drägter. Bidrag till Finlands naturkännedom, etnografi och statistik 5. von Wright, M. & J. A. Palmén, 1873: Finlands Foglar, hufvudsakligen till deras drägter. Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 22. Väisänen, R. A., E. Lammi & P. Koskimies:1998: Muuttuva pesimälinnusto. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu. Väisänen, R. A., H. Högmander, H. Björklund, L. Hänninen, M. Lammin-Soila, J. Lokki, & V. Rauste, 2006: Maailman lintujen suomenkieliset nimet (Finnish Names of the Birds of the World). 2., uudistettu painos (2nd edition). BirdLife Suomi BirdLife Finland, Helsinki http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/nimisto. Verkkosivustoja Helsingin Yliopisto, Helda: Fauna&Flora: https://helda/helsinki.fi/handle/10138/14068 Malmberg 1872; Mela 1882; von Wright & Palmen 1873 (julkaisusarjan nimen perusteella); Merikallio 1922 (julkaisusarjan latinalaisen nimen perusteella); Luonnon Ystävän sataa vuotta uudempia vuosikertoja. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot: aikakauslehdet: digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/secure/main.html Nylander (aikakauslehti Suomi); Luonnon Ystävän yli sata vuotta vanhat vuosikerrat. Google kirjat: books.google.fi von Wright 1859 (julkaisusarjan nimen perusteella); Nilsson, 1835