Yleisavustus haetaan viimeistään lokakuun 3 päivänä 2008 Liikuntajärjestöjen kehittämistoimintaan, seurajoukkueille EuroCupkilpailuista sekä lajiliitoille ja muille liikuntajärjestöille arvokisoista aiheutuviin matkalippukustannuksiin ei avustuksia enää vuonna 2009 erikseen myönnetä. Ne sisällytetään käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa järjestöjen yleisavustuksiin
Järjestöjen tulee hakiessaan valtionavustusta vuodelle 2009 toimittaa opetusministeriölle seuraavat asiakirjat: Kaikki järjestöt Hakemus valtionavustuksen saamiseksi liikuntalain 7 :n nojalla opetusministeriön lomakkeelle nro 1. Lomake löytyy opetusministeriön internetsivuilta osoitteesta: http://www.minedu.fi/ --> Avustukset --> Liikunta Hakijajärjestön yhdistysrekisteriin ilmoitettujen virallisten nimenkirjoittajien tulee allekirjoittaa hakemus. Mikäli hakemusta joudutaan täydentämään jälkikäteen, tulee sen tapahtua kirjallisesti.
Erittely vuoden 2009 talousarvion mukaisista menoista ja tuloista Liitelomakkeella 1 esitetään hakijajärjestön menojen ja tulojen erittely vuoden 2009 talousarvion mukaan. Erittelyyn sisällytetään toiminnanaloittain kaikki oman varsinaisen toiminnan menot ja tulot sekä muun toiminnan tulot ja menot investointimenoja lukuun ottamatta. Hyväksyttäviä menoja ovat varsinaisen toiminnan välittömät menot bruttomääräisinä lukuun ottamatta kilpailu- ja julkaisutoiminnan menoja, joiden osalta otetaan huomioon vain mahdollinen hyväksytty tappio. Tulonhankinnasta ja liiketoiminnasta aiheutuvat menot eivät ole valtionapuun oikeuttavia hyväksyttäviä menoja.
Luettelo järjestön saamista/hakemista muista avustuksista Järjestön tulee ilmoittaa kaikki vuonna 2008 saamansa avustukset ja vuodeksi 2009 haettavat avustukset liitelomakkeella 1 myöntäjän ja käyttötarkoituksen mukaan eriteltyinä. Julkiset ja muut avustukset eritellään omaksi ryhmäkseen. Muiden avustusten aiheuttamat vähennykset hyväksyttäviin menoihin tehdään opetusministeriössä järjestön täyttämän liitelomakkeen perusteella
Luettelo järjestön palveluksessa olevasta henkilöstöstä ja palkkausperusteista Luettelo valtionavustuksella tuettavan toiminnan tehtävissä olevasta henkilöstöstä ja palkkausperusteista esitetään liitelomakkeella 1, jossa ilmoitetaan jatkuvassa työsuhteessa hakemisajankohtana olevat toimet ja niiden palkkaus lukuun ottamatta tarvikevälityksen, varainhankinnan ja liiketoiminnan palveluksessa pääasiallisesti toimivia henkilöitä. Samassa liitteessä voidaan esittää suunnitelma järjestön palvelukseen otettavasta uudesta henkilöstöstä sekä esitetään yhteenveto työsuhde-eduista ja niiden kokonaiskustannuksista (ml. polttoaine-, vakuutus-, huolto- ym. kustannukset).
S A L A M A SÄHKÖINEN VALTIONAVUSTUSPROSESSI : Palvelupyyntö vastaanotto - rekisteröinti www.minedu.fi www.suomi.fi Lomake.fi -alusta OPM / OPH / MV / TKT Tietojen täydentäminen Sähköinen asiointi Valtionavustukset Hakija Vetuma HST pankkitunniste Asiointi SATU-HETU LOMAKE PÄÄTÖS OMA ARKISTO Hallinnointi Hakemukset + Liitteet keskiryhmä osasto yksikkö esittelijä S A L A M A
Esimerkki prosessista 1. Hakija täyttää hakemuksen Suomi.fi:ssä (keskiryhmä/tehtäväluokka tiedossa) 2. Työvuo noutaa eamsista oikean käsittelijän/ryhmän ja ohjaa asian hänelle. 3. Käsittelijä tekee tarvittavat tehtävät/toimenpiteet (eams) ja valmistelee asiakirjat. 4. Työvuo ohjaa päätöksen päättäjälle, joka allekirjoittaa sen sähköisesti. 5. Esittelijä allekirjoittaa, painaa LÄHETÄ-painiketta asiakirja(t) Suomi.fi, ipost ja tiedoksi sähköpostilla talon ulkopuolelle.
AIKATAULU Valtionavustusjärjestelmä otetaan käyttöön opetusministeriössä 5/09, jonka jälkeen sähköinen haun kehittynyt versio olisi toiminnassa. Liikuntajärjestöjen osalta merkittävimmät muutokset näkyvät vuoden 2010 valtionavustushaun yhteydessä syksyllä 2009