Johtopäätöksiä OTM -tutkielmasta: Yrityssaneerauksen perusselvityksen funktio Saneerausmenettelyn lopputulosta koskevat tiedot ja perusselvitysten sisältö Tutkimusaineistoon sisältyi 30 perusselvitystä, joissa menettelyt ovat alkaneet vuonna 2010 tammikuun alusta syyskuun loppuun välisenä aikana Perusselvitykset ovat Helsingin alueen selvittäjien laatimia Verrattiin 65 asiakohdan osalta suosituksen 16/2007 esittämään sisältöön 12 tapauksessa on saneerausohjelma vahvistettu toukokuun 2011 alkuun mennessä tapauksessa. Viidessä tapauksessa saneerausmenettely on edelleen kesken. 13 tapauksessa on tuomioistuin antanut menettelyn lakkaamista koskevan päätöksen. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on perusselvityksiin sisällytetty tietoja keskimäärin 74 prosenttisesti niistä 65 kohdasta, joiden osalta aineistoa on tutkimuksessa verrattu suosituksen 16/2007 esittämään perusselvityksen sisältöön. Menettelyn lakkaamiseen johtaneiden tapausten osalta on keskiarvo 68 prosenttia. Kaikkien 30 tapausten joukossa keskiarvona perusselvityksiin sisältyvistä tiedoista suhteessa suosituksessa 16/2007 sisällytettäviksi esitettyihin oli 72 prosenttia. 1
Perusselvityksiin sisällytetyt tiedot pääkohdittain Velallista ja saneerausmenettelyä koskevat perustiedot: Kaikkien keskiarvo on 86,4 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 86 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 88 prosenttia. Yleiskuvaus velallisesta: Kaikkien keskiarvo on 82 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 82 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 82 prosenttia. Selvittäjän toimenpiteet ja havainnot: Kaikkien keskiarvo on 51,7 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 58 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 48 prosenttia. Velallisen varat: Kaikkien keskiarvo on 68,8 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 69 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 67 prosenttia. Saneerausvelat, vakuudet ja muut sitoumukset: Kaikkien keskiarvo on 67,8 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 72 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 62 prosenttia. Kassavirtaennuste: Kaikkien keskiarvo on 11,3 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 15 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 9 prosenttia. 2
Saneerausmenettelyn aikainen yritystoiminta : Kaikkien keskiarvo on 57,8 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 68 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 44 prosenttia. Velallisen taloudellisen aseman kehittyminen menettelyn aikana ja yritystoiminnan tulevaisuuden näkymät: Kaikkien keskiarvo on 31,3 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 32 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 23 prosenttia. Perusselvityksen johtopäätökset: Kaikkien keskiarvo on 51,7 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 52 prosenttia. Menettelyn lakkaamiseen johtaneissa tapauksissa on keskiarvo 48 prosenttia. Ohjelman vahvistamiseen johtaneissa tapauksissa sisältyy perusselvityksiin keskimäärin 9 prosenttia tai enemmän suosituksen 16/2007 mukaisia tietoja 4 eri pääkohdassa: selvittäjän toimenpiteet ja havainnot saneerausvelat ja muut sitoumukset yritystoiminta saneerausmenettelyn aikana velallisen taloudellisen aseman kehittyminen menettelyn aikana ja yritystoiminnan tulevaisuuden näkymät 3
Perusselvitysten kokonaissisällön osalta tutkimusaineiston tapaukset sisälsivät tietoja keskimäärin 72 prosenttisesti vertailluista asiakohdista kassavirtaennustetta koskevien tietojen osalta tutkimusaineiston vastaava keskiarvo oli vain 11,3 prosenttia velallisen taloudellisen aseman kehittymistä ja yritystoiminnan tulevaisuudennäkymiä koskevien tietojen osalta 31,3 prosenttia. Myös perusselvityksen johtopäätöksiä (51,7 %), saneerausmenettelyn aikaista yritystoimintaa (51,7 %) ja selvittäjän toimenpiteitä ja havaintoja (57,8 %) koskevien tietojen osalta vastaava prosentuaalinen keskiarvo jää selvästi alle perusselvityksen kokonaissisällön keskiarvon. Johtopäätöksiä havainnoista Suosituksen 16/2007 mukaisista pääkohdista, joiden osalta saneerausohjelman vahvistamiseen johtaneet tapaukset eroavat eniten saneerausmenettelyn lakkaamiseen päättyneistä tapauksista, neljä on samoja, joiden osalta perusselvityksiin sisältyy vähiten tietoja suhteessa suosituksessa esitettyyn sisältöön. Asiakokonaisuuksien osalta, joista perusselvityksessä esitettävällä tiedolla olisi eniten merkitystä saneerausmenettelyn jatkon ja saneerausohjelman laatimisen kannalta, perusselvityksiin sisällytetään tietoja kaikkein satunnaisimmin. Kyseisten tietojen hankkiminen tai arvioiden esittäminen vaatii selvittäjältä eniten työtä ja henkilökohtaista asiantuntemusta. 4
Myös oikeuskirjallisuudessa on esitetty perusselvitysten tosiasiallisesta sisällöstä kriittisiä arvioita mm. Koulu, 2007 selvittäjät hyödyntävät perusselvitysten laatimisessa saneeraushakemusten sisältöä sama aineisto siirtyy saneerausohjelmien selvitysosiin Perusselvitysten sääntely on hyvin vähäistä saneeraushakemuksen ja saneerausohjelmaehdotuksen sisällön sääntely varsin yksityiskohtaista saneeraushakemuksen sisällölle asetettavien vaatimusten tarkentamisen lainmuutoksen (247/2007) myötä voi katsoa jopa vähentäneen entisestään perusselvitysten tosiasiallista merkitystä Perusselvityksen sisältöä koskevan sääntelyn oikeuslähdeopillinen ongelmallisuus perusselvitysten sisältöä koskeva hyvin suppea lainsäädäntö ja yksityiskohtaisemman ohjeistuksen ei-velvoittava luonne Tästä johtuen sisällössä pääpainon saavat jo saneeraushakemuksista ilmenevät tiedot. Puuttumaan jäävät yritysten saneerausmenettelyn aikaiseen toimintaan ja tulevaisuuden näkymiin kohdistuvat tiedot, saneerausohjelman laatimisen perustana toimimiselle ja tiedon tuottamiselle menettelyn aikaiseen päätöksen tekoon (HE 182/1992 vp) 5
Saneerausmenettelyn aloittamisharkinnassa on keskeistä velallisyrityksen saneerauskelpoisuuden arviointi Lainmuutoksella (247/2007) päädyttiin tarkentamaan saneeraushakemuksen sisällölle asetettavia vaatimuksia saneeraushakemukselle asetetut vaatimukset kasvoivat Myös menettelyn aloittamisen jälkeen voi olla tarvetta saneerauskelpoisuuden arviointiin saneerausohjelman laatimisen ohella KKO 2003:110 Siten olisi perusteltua, että myös perusselvityksen sisällöstä säädettäisiin aikaisempaa yksityiskohtaisemmin lain- ja asetuksentasoisella sääntelyllä tasapainottaisi ja selkiyttäisi perusselvityksen asemaa suhteessa saneeraushakemukseen ja saneerausohjelman laatimiseen Konkurssiasiain neuvottelukunnan suositus 16/2007 toimisi hyvin lainuudistushankkeen valmisteluaineistona. 6