Pärhätuuli 2/2006 HIEROJAN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS Järjestyksessään toinen koulutetun hierojan ammattitutkintoon valmistava kurssi alkoi Perheniemen opistolla 27. syyskuuta. Kiinnostus koulutukseen oli suuri, joten nyt aloittavat kahdeksantoista opiskelijaa ovat motivoituneita oppimaan koulutetun hierojan vaativan ammatin. On kaksi aivan eri asiaa, onko hierontaa antava henkilö hieroja vai koulutettu hieroja. Koulutettu hieroja on suojattu ammattinimike, jonka käyttöön ovat oikeutettuja vain näyttötutkinnon hyväksytysti suorittaneet. Koulutetun hierojan on työssänsä paneuduttava aivan eri vakavuudella siihen, mitä kulloinkin asiakkaalle tekee. Hänen on hoitaessaan otettava huomioon mm. hoidon tavoitteellisuus. Vastapainoksi velvoitteille koulutettu hieroja on oikeutettu tiettyihin verotuksellisiin etuuksiin lähinnä arvonlisäverovapauden muodossa. Alansa ammattilaisena hänellä on myös potilasvahinkovakuutus, johon ovat oikeutettuja terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen rekisteröidyt henkilöt. Samaiseen rekisteriin kuuluvat mm. lääkärit, terveydenhoitajat ja fysioterapeutit. Nyt aloitettu koulutus sisältää lähiopetuspäivinä annettavan tuhdin annoksen kaikkea sitä tietoa, mikä koulutetun hierojan on työssään hallittava. On fysiologiaa, anatomiaa, liiketaloutta sekä käytännön hierontaopetusta. Näitä kaikkia oppimisen osa-alueita testataan oppilailta erilaisin teoria- ja käytännön kokein. Kaikkein vaativin koe ajoittuu ensi vuoden syksyyn, jolloin hierojaoppilaat antavat noin kaksi viikkoa kestävän käytännön näytön taidoistaan. Tätä näyttötutkintoa saapuu opistolle valvomaan kaksi henkilöä, joista toinen on koulutukseltaan hieronnan opettaja ja toinen ko. alan ammatinharjoittajan edustaja. Koulutetun hierojan näyttötutkinto on erittäin vaativa ja edellyttää suorittajaltaan runsaasti tietoa ja taitoa. Tutkinnon vaativuus takaa sen, että koulutetun hierojan vastaanotolle saapuva asiakas on hyvissä ja turvallisissa käsissä. Seppo Huttunen hieronnan opettaja, koulutettu hieroja Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry:n SYYSKOKOUS pidetään opistolla ma 13.11.2006 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja sääntömuutosasia. Hartauden pitää Reijo Telaranta. Iitissä 17.10.2006 Johtokunta
PÄÄKIRJOITUS kin yksilöllisyyteen asiakkaiden palvelussa, niin sitä ei saa tehdä kannattamattomasti, koska sillä on pitkäkestoiset seuraamukset. Opistossa on eteenpäin menemisen tunnelma ja hyvillä mielin hyvästelen opistoa ja sen väkeä. Tiina Punkanen rehtori 2.2006 OPISTON UUSIA TUULIA Opistolla on kiireinen kesä takanapäin. Opiskelijoita tulee ja menee, mikä merkitsee eteenpäinmenoa opistolle. Sama ilmiö on valitettavasti havaittavissa henkilökunnassakin. Kurssisihteerin vuorotteluvapaan sijaista on jouduttu vaihtamaan kaksi kertaa. Nyt ruorissa on iittiläinen yomerkonomi Sirpa Piiroinen. Itse lähden 1.11.2006 kotikuntaani Anjalankoskelle Vanhusten Tuki ry:n johtajaksi. Syynä lähtööni ei suinkaan ole kyllästyminen opistoon, vaan kohdalleni tullut tilaisuus. Pitkä työmatka päivittäin ajettuna on rasittanut jo jonkin aikaa. Nyt 46 kilometrin yhdensuuntainen matka jää alle puolen kilometrin. Alkuun sijaisekseni tulee kasvatustieteen tohtori Eija Temmes-Silvennoinen Hangosta. Neljän kuukauden virkavapaani aikana päätän, jäänkö valitsemalleni tielle vai palaanko opistolle. Haikea mieli on tavaroita pakatessa. On monta ihmistä, joita jään kaipaamaan - samoin moni asia saa mielen liikuttumaan. Uudistavalle ihmiselle, kuten minulle, uusi työpaikka tuo kuitenkin uudet haasteet ja antaa uusia mahdollisuuksia myös itsensä kehittämiseen. Monta asiaa, jotka olen oppinut ja käytäntöä luonut Perheniemessä, voin viedä mukanani ajatuksen tasolla. KUTSU Saan olla niin paljosta kiitollinen Tervetuloa la 11.11.2006 klo 12 viettämään marraskuista iltapäivää Perheniemen opistolle Kaarinan 70-vuotispäivän merkeissä. Kaarina ja Aimo Aloitamme yhdessäolon kasvislounaalla ja noin klo 13:30 seuraa ohjelmatuokio, jossa esiintyvät: Terttu ja Pirkko Välimäki Eeva Nieminen Johanna ja Juhani Hasu Antti Ojala Veera Nurminen Reijo Telaranta Päivi Sipponen Mahdolliset muistamiset Perheniemen ev. opiston tilille Nordea 213118-7565 tai juhlapaikalla lahjaarkkuun. Viitteeksi maksuun: Kaarina 70 vuotta Uusi vuoden 2007 koulutusesite on valmis. Koulutustarjonnasta löytyy niin uutta kuin vanhaakin. Viimeisinä vuosina opiston toiminnassa on kiinnitetty erityistä huomiota kustannuslaskentaan ja vuonna 2007 se on edelleen yksi toiminnan perusperiaatteista. Vaikka opistossa pyritään-
HILJA, PAAVO JA KIRSTI 8.4.2006 Toveripäivillä 2006 pidetty muistopuhe, puhujana Tuulikki Pokela Helsingissä, Vantaanjoen suussa Sörnäisissä syntyi 28.9.1912 poika, Paavo Lennart Mikael, Nurmijärveltä Helsinkiin muuttaneiden Henrik ja Wilhelmiina Telarannan perheen kuudentena lapsena. Pojan ollessa vähän vanhempi perhe muutti Sörnäisistä Kallion kirkon lähelle Agricolankadulle, mistä käsin Paavo-poika kävi koulua ja osallistui äitinsä opastamana jo pikkupoikana Kallion Rukoushuoneen, nykyisen Pyhän Sydämen kappelin, toimintaan ensin itse kerhopoikana, myöhemmin poikakerhon ohjaajana. Koska Paavo osoitti halukkuutta ja taitoa uusien asioiden oppimiseen, jo työelämään kiinnittyneet isot veljet kustansivat pikkuveljen oppikouluopinnot Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa. Ylioppilaaksi Paavo kirjoitti vuonna 1932 ja jatkoi sitten opintoja Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Vuonna 1937 Paavo sai teologiset opinnot päätökseen erittäin korkein arvosanoin, minkä vuoksi häntä kehotettiin jatkamaan työskentelyä yliopistossa, mutta se ratkaisu ei ollut nuoren miehen mielessä, eikä Luojakaan ilmeisesti tällaista tehtävää ollut Paavolle tarkoittanut. Someron kirkonkylässä, Järvenpään maatalossa syntyi Sariolan perheeseen 24.3.1916 tytär, Kirsti Mirjam, joka pääsi myöhemmin opintielle Someron vastaperustettuun oppikouluun vuonna 1927 sen ensimmäisten oppilaiden joukossa. Keskikoulun jälkeen oppimiskykyä osoittanut tyttö lähetettiin kahden muun somerolaistytön kanssa jatkamaan koulunkäyntiä Turkuun lukio-opetukseen. Ylioppilaaksi Kirsti kirjoitti siellä vuonna 1936. Tämän jälkeen hän - luultavasti Nuorison Ystävästä saamansa innoituksen johdosta - oli Sairalan Ev. opistossa Kirvussa vuoden verran oppilaana 1937-38 ja aloitti sitten Jyväskylän kasvatustieteellisessä korkeakoulussa opinnot valmistuakseen sieltä myöhemmin opettajaksi. Valmiina opettajana hän palasi Kirvuun ja aloitti opistossa opetustyön vuonna 1942. Pohjanmaalla Kurikassa syntyi Siiri ja Fabian Syväniemen veistonopettajaperheeseen kolmas tytär 13.10.1918. Tyttönen sai kasteessa nimekseen Hilja Ilona. Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella ja muutti Helsinkiin Kallioon Franzeninkadulle. Tällekin perheelle oli evankelinen herätysliike rakas ja isä Fabian toimikin usein maallikkopuhujana Kallion rukoushuoneella. Hilja kävi sisarustensa tavoin Kallion Yhteiskoulua ja osallistui evankelisen liikkeen toimintaan siskojensa Tuulikin ja Tellervon mukana; myöhemmin myös pikkuveli Keijo ja sisar Sinikka liittyivät Kallion rukoushuoneen kuoroon. Keskikoulun jälkeen Hilja aloitti Hämeenlinnassa seminaariopinnot ja valmistui kansakoulunopettajaksi hyvin nuorena, vain 20-vuotiaana. Paavo Telaranta kävi rippikoulun Kalliossa yhdessä mm. ikätovereidensa Tuulikki Syväniemen ja Arvo Korpisen kanssa ja osallistui heidän kanssaan opiskeluaikanaan aktiivisesti myös evankelisen ylioppilasliiton toimintaan. Paavon rakkaat ystävät, Tuulikki ja Arvo, avioituivat ja lähtivät Japaniin lähetystyöhön. Evankeliset nuoret kokoontuivat usein Syväniemien kodissa ja Paavo kiinnitti tällöin huomionsa myös lettipäiseen, kuusi vuotta nuorempaan sisarukseen Hiljaan. Vähitellen, Hiljan varttuessa nuoreksi neidoksi, ystävyys syveni ja Hiljan aloittaessa Vehmaalla opettajan virassaan talvisodan sytyttyä alkoivat ensin kortit ja sitten kirjeet kulkea tiivistä tahtia sotilaspappina rintamalla toimivan Paavon ja opettaja-hiljan välillä. Kirjeenvaihto johti kihlaukseen ja avioliittoon, joka solmittiin Kallion rukoushuoneessa 13.10.1940 morsiamen 22-vuotissyntymäpäivänä. Paavo oli ollut harjoittelijana Sairalan Ev. kansanopistossa jo vuosina 1938-39 ja hänet vihittiin papiksi tänä aikana Viipurin tuomiokirkossa. Paavo ehti olla lyhyesti seurakuntapappina Virtasalmella, mutta sodan syttyessä tuli komennus sotilaspapin tehtäviin rintamalle. Sotien välissä Paavo nimitettiin Sairalan opiston vs. johtajaksi vuonna 1940. Vakinaisena johtajana hän aloitti sitten sotien jälkeen vuonna 1944. Avioliitto Paavon kanssa vei myös Hiljan opistoon; ensin harjoittelijaksi vuosina 1940 41, sitten tuntiopettajaksi. Sota rajoitti perhe-elämää ja ajoittain Hilja tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi sodasta johtuneiden myllerrysten keskellä. Perheeseen syntyi poika, Heikki Johannes, lokakuussa 1941, mutta nuoret vanhemmat joutuivat kovaan elämänkouluun esikoisen sairastellessa ja toukokuussa 1942 heidän oli luovutettava rakas lapsensa taivaan kansalaiseksi. Seuraava poika, Reijo Paavali, syntyi heinäkuussa 1943 ja kulki Hilja-äidin kanssa evakkotaipaleen reitit sodan jälkeen. Sairalan opisto yhdisti näiden kolmen, eri puolilla Suomea syntyneen nuoren aikuisen tiet vuonna 1942, jolloin Kirsti liittyi opiston opettajakuntaan. Tästä alkoi myös heidän maallisen matkan ajan yhteen kietoutunut elämänsä opistoperheessä, työtovereina, ystävinä ja myöhemmin myös Tuulikki-tytön kummiutena perheessä. Näiden nuorten aikuisuus ja työelämä alkoi varsin poikkeuksellisena, sotien varjossa. He aloittivat innolla opistotyönsä Kirvussa, mutta pian tuli eteen ensimmäinen evakkotaival, joka vei heidät ja opiston Muurlaan. Opiston henkilökunnan työnjakokin koki monia muutoksia; välillä nuori Hilja oli naisten hoidossa olevan opiston "yleismies", joka hoiteli mm.
raha-asioita johtajien ollessa sodassa tai muissa tehtävissä. Välirauhan aikana palattiin riemuiten takaisin Karjalaan, mutta työn alkaessa taas asettua uomiinsa tuli jälleen lähtö - ja sillä kertaa lopullinen. Aktiivisen etsinnän jälkeen opisto löysi väliaikaiset tilat Janakkalasta, Valantaan kartanosta Leppäkoskelta. Nuori johtajapari, Paavo ja Kirsti, saivat käyttää kaikki luovat taitonsa sopeuttaakseen opiston toiminnan ahtaisiin tiloihin ja kootakseen hajalle lyödyt Karjalan lapset yhteen - omaan opistoon. Esimerkiksi kudontaluokkaa ei ollut lainkaan, vaan kangaspuut oli sijoitettu opiston käytäville. Yllättäviäkin kokemuksia kertyi. Tammikuussa 1945 kovassa lumituiskussa isä-paavon oli lähdettävä tavoittamaan kätilöä, mutta asia tuotti niin suuria ongelmia, etteivät kätilö ja Paavo ehtineet ajoissa opistolle ja niinpä nuori Kirsti-opettaja joutui toimimaan kätilönä Hilja-äidin kolmannen lapsen synnytyksessä. Maailmaan putkahti tyttönen, joka nyt seisoo edessänne. Kirstin kädet, jotka minut hellästi ottivat vastaan, hoitelivat myöhemminkin kummilapseksi kastettua Tuulikki-tyttöä. Näin alkoi minun ja Kirstin yhteinen, läheinen taival, joka päättyi viime syksynä Someron terveyskeskuksessa 15. marraskuuta. Kirsti on ollut kummi, jota parempaa en olisi osannut kuvitella. Leppäkosken aika oli väliaikaista ja lopullista sijoituspaikkaa etsittiin opistolle aktiivisesti. Paikka löytyi Iitin Perheniemestä valkjärveläisten siirtolaisten keskeltä tutussa karjalaistunnelmassa. Muuttoaikana Telarannan perheessä oli jo neljä lasta; Heikki Martti ja Kirsti Marjatta olivat myös syntyneet Janakkalassa. Perheniemessä syntyivät vielä Teuvo Antero ja Pekka Tapani, joka on nyt myös mukana täällä toveripäivillä. Paavo ja Kirsti aloittivat työn Perheniemessä vuonna 1948 ja tämä yhteistyö jatkui vuoteen 1962, jolloin Paavo siirtyi Iitin seurakunnan palvelukseen ja siitä seuraavana vuonna Kotkan Ruonalaan ns. esikaupunkipapiksi. Virka muuttui nopeasti Langinkosken kappalaisen viraksi. Kirsti jatkoi Perheniemessä edelleenkin opistotyötä, josta hän luopui vasta 1976 siirtyessään eläkkeelle. Perheniemen aika oli aktiivista, luovaa aikaa molemmille. Rakennuksia lisättiin ja vanhaa korjattiin opiston tarpeisiin paremmin sopiviksi. Opetussuunnitelmaa uudistettiin useaan kertaan ajan henkeen ja tarpeisiin soveltuvaksi. Esimerkiksi traktori hankittiin opistolle 1950-luvun alkupuolella, jotta pojat saisivat opistossa tuntumaa tähän maatalouden uuteen ihmevehkeeseen. Traktoria rassattiin ja sen käyttöä harjoiteltiin. Kotitalousopetukseen ilmestyi myös Paavon erään Helsingin matkan tuliaisina toinen ihme - yleiskone. Paavo Telaranta ehti olla useita vuosia pappina Kotkassa, Langinkosken kappalaisena; eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1975 ja muutti vuonna 1990 Hämeenlinnaan Hiljansa ja nuorimmaisen Pekkapoikansa kanssa. Hämeenlinnassa Hilja ja Paavo osallistuivat aktiivisesti Luther-talon toimintaan. Paavo ehti täyttää siellä 90 vuotta, mutta vähän ennen 91-vuotispäiväänsä hän sai kutsun taivaan kirkkauteen, jossa jo kaksi omaa poikaa - molemmat Heikit - olivat häntä odottamassa. Hilja-äidin päivien määrä tuli täyteen viime vuonna, kesäkuun 16. päivänä. Saattelimme hänet haudan lepoon Helsingin Hietaniemessä - Telarantojen sukuhautaan isän rinnalle. Monia yksityiskohtia on mielessäni lapsuuteni opistoelämästä, mutta niiden muisteleminen on mahdotonta näin lyhyessä hetkessä. Niinpä ajattelin lopuksi viivähtää hetken näiden kolmen henkilön merkityksessä opiston elämälle. Hilja-äidin osuus on ollut ulkonaisesti opiston kannalta pienin. Hän toimi silloin tällöin tuntiopettajana, jossain välissä esim. kudonnanopettajan sijaisena pari vuotta, mutta hänen työpanoksensa toteutui perheen hoidossa ja isä-paavon tukemisessa. Johtajan kansliahuone oli tämän uuden päärakennuksen valmistumiseen saakka kotonamme ja niinpä hallinto myös keskellä perhe-elämää. Monia asioita keskusteltiin ja kypsyteltiin milloin kansliassa, milloin keittiön pöydän ääressä. Isä-Paavo osoittautui varsinaiseksi monitoimimieheksi opistoelämässä. Nähtävästi yliopistoura tutkijana olisi ollut tälle tiedemiestyypille sittenkin liian yksitoikkoista. Opiston johtajana hän sai laittaa moninaiset lahjansa paremmin likoon. Hän hoiti yhdessä toisten opettajien kanssa opintosuunnitelmien laatimisen ja toteuttamisen. Opettajana oppitunneilla hänet muistetaan hyvin persoonallisista ja huumorilla höystetyistä, värikkäistä opetustavoista. Pappina hän vastasi myös opiston ja koko Perheniemen kylän hartauselämästä. Opistolla pidettiin sunnuntaisin jumalanpalveluksia, joissa isä oli sekä liturgi että saarnamies. Opistolla ja opistoon liittyvillä kiertomatkoilla vihittiin avioliittoon nuoria pareja ja kastettiin lapsia - joskus useammastakin perheestä yhdellä kertaa. Johtajana isä toimi myös kiinteistöjen vastuullisena isännöitsijänä talonmiehen hoitaessa käytännön puolen. Lisäksi Paavo-isä oli myös opiston PR-mies; kiersi laajaa aluetta itärajalta Janakkalaan asti, usean maakunnan alueella, vieraili eri seurakuntien jumalanpalveluksissa saarnaamassa, järjesteli opistotilaisuuksia ja hartaushetkiä entisten oppilaiden jatkotapaamisten ja uusille nuorille suunnatun opiston esittelyn merkeissä. Isän huolena oli myös opiston rahatalous. Niinpä opistomatkat toimivat muun ohessa varainhankintamatkoinakin, sillä huoli opiston taloudesta oli jatkuvasti läsnä. Jo kiinteistöjen saattaminen toimiviksi kysyi paljon varoja. Olin isän tyttö ja äiti pisti minut mukaan puhujamatkoille "pitämään isää hereillä" pitkiksi venyneillä automatkoilla. Monet lämpöiset muistot näistä matkoista ovat jääneet elämään sieluni sopukoissa - muistot eri kodeista ja eri kirkoista, joissa isän mukana vierailin. Kesäisin saattoi koko perheemme lähteä mukaan milloin Ruokolahdelle, Imatralle, Vehkalahdelle, milloin minnekin päin opistokierrokselle.
Kirsti-kummini merkitys opistolaisille ja opistolle oli myös suuri. Hän oli ahkera ja tunnollinen johtajatar, joka osasi itse maatalosta opintielle lähteneenä kannustaa lahjakkaita opistolaisia jatko-opintoihin. Monista entisistä oppilaista on tullut opettajia, kanttoreita, seurakuntasisaria, kodinhoitajia, nuoriso-ohjaajia ja vaikka mitä. Aikoinaan opisto oli se ensimmäinen askel kouluttautumisen tiellä. Kirsti oli kotoisin musiikkiperheestä ja toi musikaalisuutensa myös opiston käyttöön. Muistamme hänet urkuharmonia polkemassa opiston arjessa ja juhlissa - laulamassa ja laulattamassa opiston kuoroa. Kirstin huoneessa oli 1950-luvulla ihme: oikea piano, jota sai kummityttökin opetella soittamaan. Kirsti oli myös urheilullinen, nuorekas ja notkea nainen. Hän osallistui mm. polttopallon peluuseen ja hyppylaudalla hyppimiseen nuorten kanssa. Olin ylpeä kummistani - hän lensi ilmassa todella korkealle hyppylaudan ponkauttamana. Vaikka Kirsti oli perheetön ihminen, hänellä oli läpi elämänsä kolme rakasta kotia. Lapsuuskoti Somerolla, jonne hän loma-aikoina riensi sisarensa ja veljensä avuksi maatalon töihin ja jonne hän asettui eläkepäiviään viettämään. Koti rakkaalla työmaalla, opistolla, ja suuri vaihtuva opistoperhe ympärillään. Opistokoti ja opistoelämä olivat Kirstille rakkaita elämän loppuun saakka. Opistotyöllä oli keskeinen osa esirukouksissa ja opiston tukeminen konkreettisestikin oli hänelle tärkeää. Rakas koti taivaassa oli myös odottamassa maallisen matkan kulkijaa; sinne Kirsti toivoi hartaasti ja ilolla pääsyä. Sinne hän muutti viime marraskuun 15. päivänä. Haudan lepoon hänet saatteli pieni joukko: lähimmät sukulaiset, muutama lapsuuden ystävä ja tämä kummityttö. Taivaalta satava ensilumi juhlisti hautajaispäivän ja muistutti siitä valkeasta vaatteesta, jonka Kirsti-kummini sai ja joka toivon mukaan myös meidän osanamme kerran on. Muistoja näistä kolmesta henkilöstä olisi paljon, yhteisiä tai henkilökohtaisia. Niitä on meillä läheisillä, kaikilla heidän ystävillään ja työtovereillaan niin kuin myös monilla entisillä oppilailla. Opistoelämä oli muistelemaani aikaan myös elämää suuressa opistoperheessä, jossa ilot ja surut jaettiin yhteisesti tai sitten johtajan ja johtajattaren kanssa henkilökohtaisissa keskusteluissa ja sielunhoitotilanteissa. Sekä Paavolle että Kirstille oli Luoja antanut armolahjan päästä näissä keskusteluissa lähelle nuoria. PERHENI EMEN KEITTIÖSTÄ KURPITSAKEITTO 2 kg kurpitsaa 2 sipulia 2 dl vettä 250 g Koskenlaskija-sulatejuustoa suolaa, pippuria, basilikaa, persiljaa Kuutioi kurpitsa ja sipuli ja keitä kattilassa vedessä kypsiksi. Soseuta keitto ja lisää sulatejuusto ja mausteet maun mukaan. Tarvittaessa keittoa voi suurustaa maissitärkkelyksellä. Ruokaisuutta keittoon saa lisäämällä sinne vaikka kuivattua suppilovahverorouhetta tai palvikinkkusuikaleita. Virpi Petäjämäki Jumalan Sana oli se kulmakivi, jolle nuoret opettajat jo työnsä alkutaipaleella elämänsä perustivat. Jumalan Sana oli se kulmakivi, jolle koko opiston toiminta perustui. "Meillä on lunastus" on opiston tunnuslause, mutta se oli myös kaikkien kolmen elämän tunnuslause. Siitä he elivät ja siinä uskossa he myös kuolivat. Muistuttakoon heidän esimerkkinsä nyt meitä, heitä muistelevia, elämämme kalleimmasta asiasta. "Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, siinä mä raukka oon taivaaseen valmis." SK 184
OPINTOMATKA VIROON 10.-11.10.2006 Matkanjohtaja:Tiina Punkanen Ravinto- ja luontaishoitajaopiskelijat: Airi Koljonen Minna Koskinen Ritva Koskivirta Timo Rannanpiha Eija Tikka Päivi Uusitalo kun taas remontoimattomalla puolella havaitsimme asukkaissa ahtauden tuomaa ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Laitokseen sijoitetut asukkaat harvoin palaavat normaaliin elämään; yksi pitkäaikaisimmista asukeista on ollut laitoksessa sen perustamisvuodesta 1957 lähtien. Keski-ikä asukkailla on noin 50 vuotta. Osa asukkaista työskentelee laitoksessa eri tehtävissä ja hankkii tällä tavoin itselleen pientä taskurahaa. Huoltokoti sijaitsee kaukana kaikista palveluista, mutta alueella on asukkaiden käytössä pieni kauppa. Vaikka huoltokoti tarvitsisi miljoona euroa kunnostustöihin, asukkaat hoidetaan lämmöllä ja rakkaudella. Paluumatkallamme Tallinnaan poikkesimme vanhassa Kiiun tornissa, jonka historia ulottuu aina 1500-luvulle asti. Keskiviikko 11.10.2006 Keskiviikkoaamuna nousimme Tallinnan tornien tasolle Toompean mäelle Ortodoksikirkkoon. Kirkon upea loisto häikäisi, kuten ortodoksikirkot yleensä. Joillekin meistä suitsukkeiden vahva tuoksu oli miltei liikaa. Tiistai 10.10.2006 Ennen aamun kajoa iloinen porukka suuntasi matkan Perheniemestä kohti Helsinkiä, Katajanokan terminaalia. Lauttamatka sujui joutuisasti Nordic Jet Line aluksella. Tallinna otti meidät vastaan pilvipoutaisella syyssäällä. Satamassa meitä odotti tilataksi, joka kuljetti meidät ensimmäiseen kohteeseemme, Viimsin kylpylään. Viimsi Spa sijaitsee noin 10 km Tallinnasta Narvaan päin. Talon esitteli meille ylihoitaja Ave Taal. Monipuolinen kylpylä tarjoaa asiakkailleen palveluja klassisesta hieronnasta aina kauneuskirugiaan asti. Hotellissa on tällä hetkellä 104 huonetta, mutta puolentoista vuoden päästä valmistuvaan uuteen osaan saadaan 90 vuodepaikkaa lisää. Oli mielenkiintoista nähdä uusi Thalasso-kylpylä, jossa höyrysaunan ohella oli mahdollista saada suolahierontahoitoa hotellin vanhemmassa osassa sijaitsevan suolahuoneen lisäksi. Hoitoja on moninaisia, mutta jäimme miettimään hoidon yksilöllisyyttä kunkin asiakkaan kohdalla. Viimsi Span jälkeen matkamme jatkui läpi Viron maaseudun Valklan huoltokotiin. Rehtorimme Tiina Punkasen mainitsema realiteetti-terapia kohtasi meidät saavuttuamme huoltokodin pihalle. Ensivaikutelma oli karu ja koskettava, mutta vastaanotto oli lämmin ja tunsimme olevamme tervetulleita. Huoltokodin johtajatar Terje Salo ja talouspäällikko Hillar Kranvelt esittelivät meille talon. Huoltokoti on valtion omistama 232-asiakaspaikkainen laitos, johon on sijoitettuna kehitysvammaisia ja psyykkisesti sairaita henkilöitä. Uusituilla osastoilla aistimme potilaiden hyvän olon, Kirkon jälkeen suuntasimme kulkumme kohti Viron terveydenhuoltomuseota. Matkan varrella oli monta mielenkiintoista kahvilaa ja kauppaa, joiden ohitse rehtorimme joutui meitä paimentamaan ehtiäksemme aikataulun mukaisesti tähän viimeiseen kohteeseemme. Museon kokoelmia on kerätty 1980-luvulta lähtien ja näyttely on ainutlaatuinen maailmassa. Esimerkiksi ihmisen solumalli on suurennettu 100 000-kertaisesti ja kertoo solun rakenteen hyvin havainnollisesti. Näyttelyssä pystyimme testaamaan myös oman kehomme ominaisuuksia esimerkiksi reaktionopeuden ja rasvaprosentin suhteen. Museokierros oli erittäin hyödyllinen tulevaa ammattiamme ajatellen. Opintomatkamme Viroon oli mielenkiintoinen ja hauska, mistä suuri kiitos kuuluu matkanjohtajallemme rehtori Tiina Punkaselle.
SIVARIN MIETTEITÄ Siviilipalvelusmiehen työnkuva ja etenkin itse siviilipalvelusmies ovat monille hyvin sumuisia käsityksiä tiettyine vahvoine stereotypioineen. Ja täytyy sanoa, että nämä olivat itsellenikin hieman tuntemattomia ennen palvelukseenastumispäivää, mutta joillekin ihmisille ne ovat suorastaan myyttejä. Vaikka olenkin kuullut näitä inttitarinoiden vastakohtia, sivaritarinoita, vasta itse siviilipalvelustyön tekeminen antaa sen kunnollisen kuvan siitä, millaista on sivarin elämä palveluksen aikana. Sivarin kanssa tekemisissä oleva voi jopa joissakin tapauksissa murtaa näiden kahden suomalaisen kansanluokan leikkimielisen vieroksumiskäyttäytymisen ja stereotyyppisen aivopesun luoman illuusion. Itse olen ollut varsin onnekas työpaikkani suhteen, sillä olen saanut tehdä paljon mielekästä ja vaihtelevaa työtä. Kun toisena päivänä tehdään fyysistä ja hikistä duunia, toisena pääsee toimistoon toteuttamaan itseään. Tällainen variointi virkistää työtätekevää kummasti. Älkääkä edes odottako sitä sanontaa, joka alkaa sanoin jokainen päivä. Kun asiaa pohtii, niin huomaa ettei koko palvelusaikaa ole oikeastaan ajatellut ollenkaan siviilipalveluksena, vaan ihan tavallisena väliaikaisena työnä. Tämänkaltaista työpaikkaa tai palvelusta toivoisin henkilökohtaisesti kaikille, enkä ainoastaan sivareille vaan myös intin valitseville. Ei kukaan järkevä halua viettää elämänsä laatuaikaa paikassa, jossa ei missään muodossa viihdy. Monille kovin kauhu siviilipalveluksen tai armeijan valinnan aikana on se kauhistuttava vuoden palvelusaika. Voin kuitenkin vakuuttaa, että jos vain hyvä paikka löytyy, niin ei ole väliä onko palveluksessa puoli vuotta tai vuoden. Vuosi voi äkkiseltään kuulostaa ikuisuudelta etenkin alussa, mutta kun asiaa ei sen kummemmin mieti niin aika rientää äkkiä ja kohta huomaakin, että palvelusaika lähenee loppuaan. Ja kerranhan sitä vain elämä riistetään, eikö? Mutta sen sanon vielä, että päivärahoja pitää nostaa! Antti Lehtola Uusia työntekijöitä Perheniemen Opistolla Perheniemen opiston kurssisihteerin vuorotteluvapaasijaisena on 1.10. aloittanut Sirpa Piiroinen. Hän on 38-vuotias ja syntyisin Lohjalta, josta muutti noin yhdeksän vuotta sitten Iittiin. Sirpa asuu maatilalla Kymentakana avomiehen ja kahden tyttären kanssa. Koulutukseltaan hän on yomarkkinointimerkonomi ja hänen työhistoriansa koostuu monenlaisista toimistoalan työtehtävistä. Viimeiset kahdeksan vuotta Sirpa on ollut kotiäiti. Kaipuu takaisin työelämän pariin kasvoi vuosien myötä suureksi, joten Sirpa on erittäin motivoituneena ottanut vastaan mielenkiintoisen ja haasteellisen tehtävän kurssisihteerin sijaisena. Uusia koulutuksia alkuvuonna 2007 Perheniemen opistossa Kurssit Vanhemmuusko huviretki voimavaroja vanhemmuuteen (15 h) 2.-4.2.2007 Hyvä päätös elämälle Saattohoidon koulutus vapaaehtoisille saattohoidon tukihenkilöille (60 h) 22.2.-11.5.2007, koulutus toteutetaan kolmena kahden päivän jaksona Monimuotokoulutukset Logoterapian perusopinnot 15 ov (25 op) 21.2.-14.12.2007 Ryhmätyötaitojen koulutus 9.2.-18.11.2007 Kurssiohjelman ja lisätietoja opiskelumahdollisuuksista ja kursseista saa kurssisihteeriltä puh. 05 7574100 (arkisin klo 9.00-15.15) tai opisto@perheniemi.com. Tutustu myös kotisivuihimme: www.perheniemi.com. VUODEN 2007 KOULUTUSESITTEEMME ILMESTYY MARRASKUUSSA!
2 *. V853* YRTTIKULMA PUOLUKKA Puolukkaa on käytetty Suomessa talvimarjana hyvin kauan. Yksi syy on varmaan se, että puolukka säilyy ilman keittämistä ja sokeria, toisin kuin useimmat marjat. Puolukoita voi säilyttää vedessä taikka survottuna sellaisenaan. Bentsoehapon, salisyylihapon ja luonnollisten sokereiden yhdistelmä on säilymisen taustalla. Ennen pakastimien aikakautta tällainen ominaisuus oli todella tärkeä. Nykyisin kaikkia marjoja voidaan pakastaa keittämättä ja sokeria lisäämättä, eikä puolukan hyvä säilyvyys ole enää yhtä oleellista. On ollut aika, jolloin puolukkaa ei pidetty kovin arvokkaana. Puolukassa ei nimittäin ole hirvittävän suuria määriä C-vitamiinia, jos sitä verrataan moniin muihin marjoihin. Siinä ei myöskään ole erikoisen paljon E-vitamiinia, B-vitamiineja tai A-vitamiinin esiasteita. Kun marjojen arvo laskettiin näiden vitamiinien mukaan, tulokset olivat puolukan kohdalla vaatimattomat. Luontaislääkinnän asiantuntijat ovat kuitenkin aina arvostaneet puolukkaa. Sen on tiedetty ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja sekä erilaisia tulehduksia, hoitavan virtsateiden ongelmia ja parantavan suoliston toimintahäiriöitä. Sen väitetään jopa ehkäisevän syöpää. Karpalon ohella se on ainoa marja, jota voidaan käyttää myös suoliston hiivan häätökuurin aikana. Tämän kuurin aikana ei myöskään hedelmiä saa syödä. Bentsoehapolle tai salisyylihapolle yliherkät voivat saada oireita myös puolukasta, eivätkä voi sitä käyttää. Monet lisätyille hapoille herkistyneet sietävät kuitenkin puolukkaa. määrä siis. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä kaikkia flavonoideja puolukassa on ja mitkä ovat niiden vaikutukset, yhteisvaikutuksista puhumattakaan. Se mielenkiintoinen piirre flavonoideihin liittyy, että niitä on samassakin lajissa monin verroin enemmän silloin, kun laji kasvaa Pohjois-Euroopassa eikä Keski- tai Etelä- Euroopassa, missä puolukka tosin on harvinainen muutenkin. Lignaanit ovat kasvihormoneja, joiden on ihmisellä havaittu ehkäisevän osteoporoosia ja jopa syöpää. Yksi puolukan vahvuuksista on se, että sitä voi käyttää mainiosti sekä etu- että jälkiruokiin. Puolukkasurvos on erittäin hyvää kaaliruokien ja liharuokien kanssa, mutta sopii minkä tahansa lämpimän ruoan yhteyteen. Sitä voi myös laittaa voileivän päälle tai salaatteihin, puuroihin ja mysleihin. Puolukasta voi valmistaa jälkiruoaksi kiisseliä, ruismarjapuuroa tai vispipuuroa. Puolukkamehu on hyvää sekä jano- että pöytäjuomana ja se pitää samalla virtsatietulehdukset ja suolistoongelmat loitolla. Puolukoiden poimiminen syksyisessä metsässä on terapiaa sellaisenaan. Puolukka kasvaa helppokulkuisissa maastoissa, ja poimiminen käy nopeasti. Toki puolukkaa voi myös ostaa, jos itse poimiminen ei luonnu. Marketta Hoogesteger Kun kasveista on löydetty uusia aineita, myös puolukan terveysvaikutukset ovat saaneet selityksen. Puolukasta on löytynyt todella runsaasti flavonoideja ja lignaaneja. Flavonoidit ovat kasveissa olevia tehoaineita, joita on olemassa ainakin parituhatta todella suuri Pärhätuuli 2/2006 Pärhätuuli 2/2006 on postitettu kaikille, jotka ovat maksaneet tämän vuoden lehtimaksun. Jos haluat tilata lehden, soita 05 7574100. Seuraava Pärhätuuli 1/2007 ilmestyy maaliskuussa. Jos haluat jättää materiaalia lehteen, sen tulee olla opistolla 15.2.2007 mennessä. Perheniemen opisto Opistontie 15 B, 47450 PERHENIEMI Toimitus päätoimittaja Tiina Punkanen toimitussihteeri / taitto Sirpa Piiroinen kuvat Perheniemen opiston kuva-arkisto, ellei toisin mainita Puh. 05 7574100 Fax 05 7574101 E-mail: opisto@perheniemi.com Kotisivut: www.perheniemi.com