Suomen 4H-liitto. Taimitarhaopas

Suomen 4H-liitto Taimitarhaopas

Julkaisija: Suomen 4H-liitto Piirrokset: Leena Yli-Vinkka Taitto: Tiina Rinne

Johdanto 4H-taimitarha on itsenäinen kesätyöpaikka, jossa näkee työnsä tulokset. 4Htarhoilta metsiin vietävät taimet ovat paikallista taimituotantoa, mikä antaa niille hyvät edellytykset kehittyä laadukkaiksi puiksi. Suuret taimitarhat ovat nykyään täysin koneellistettuja ja keskittyneitä massatuotantoon, joten pienten taimiyritysten mahdollisuus on tarjota esimerkiksi suurikokoisempia tai vaikkapa erikoispuitten taimia. Taimien kasvatuksen tavoitteena on tuottaa laadukkaita metsä- ja muiden puiden taimia omalle markkina-alueelle kilpailukykyiseen hintaan. Tehdystä työstä tulee myös saada kohtuullinen palkka eli alihintaan taimia ei kannata myydä. Taimitarhan perustamiseen saa apua ja neuvoja 4H-toiminnanjohtajalta. Ensin pitää selvittää, mitä puulajia ja taimityyppiä voidaan kasvattaa. Taimet voidaan kasvattaa metsätalouskäyttöön tai koristepuiksi. Ennen taimien kasvatuksen aloittamista pitää aina varmistaa, että niille löytyy myös ostaja. 4H-taimituottaja on itsenäinen yrittäjä. Taimien kasvattajan tulee suunnitella toimintansa huolellisesti. On hyvä muistaa, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty! Apua suunnitteluun saa tästä oppaasta, muilta taimien kasvattajilta sekä tietysti 4H-yhdistyksestä. 4H:n internet-sivuilta (www.4h-liitto.fi/top) löytyy taimitarhayrityksen TOP-tehtävät, jotka osaltaan tukevat taimien kasvattamisen aloittamista.

Sisältö 1. TAIMITARHAN PERUSTAMINEN... 5 1.1. Riskien ja mahdollisuuksien pohdinta... 6 1.2. Taimitarhan paikka... 7 1.3. Alkuvaiheen työaikataulu... 8 2. TAIMIKASVATUSTAVAT... 8 2.1. Avomaakasvatus... 8 2.2. Muovihuonekasvatus... 9 3. KOIVUN KASVATUS... 11 3.1. Siemenestä kasvattaminen... 11 3.1.1. Paljasjuuristen taimien kasvatus... 11 3.1.2. Paakkutaimien kasvatus... 12 3.2. Koulintataimesta kasvattaminen... 13 3.2.1. Paljasjuuristen taimien koulinta... 13 3.2.2. Koulinta paakkuihin... 14 4. MÄNNYN JA KUUSEN KASVATUS... 15 4.1. Siemenestä kasvattaminen... 15 4.1.1. Paljasjuuristen taimien kasvatus... 15 4.1.2. Suorakylvö paakkuihin... 16 4.2. Koulintataimesta kasvattaminen... 17 4.2.1. Paljasjuuristen taimien koulinta... 17 4.2.2. Koulinta paakkuihin... 17 5. ERIKOISPUULAJIEN JA KORISTEKASVIEN TAIMIKASVATUS... 18 5.1 Lehtipuut ja koristepensaat... 19 5.2. Ulkomaiset havupuulajit... 19 5.3. Taimien hinta... 19 5.4. Taimien kasvattaminen siemenestä... 20 6. HOITOTYÖT KASVUKAUDEN AIKANA... 22 6.1. Maan hoito ja rikkaruohojen torjunta... 22 6.2. Kastelu ja tuuletus... 22 6.3. Lannoitus... 24 6.3.1. Koivun lannoitus... 25 6.3.2. Havupuut... 25 6.4. Kohotettu kasvatus... 26 6.5. Muovihuonetaimien karaisu... 26 6.6. Talvivarastointi... 26 7. TAIMITUHOT... 27 7.1. Taimituhojen torjunta... 27 7.2. Yleisimpiä taimituhojen aiheuttajia... 27 8. MYYNTIKUNNOSTUS JA PAKKAAMINEN... 29 8.1. Taimien laatuvaatimukset... 29 8.2. Taimien nosto ja luovutus myyntiin... 30 8.3. Taimitunnukset ja merkinnät... 31 9. TULOSLASKELMA JA MUISTIINPANOT... 32 10. SANASTO... 34 LIITE. TAIMIKASVATUSSOPIMUS

4H-TAIMITARHAOPAS 5 1. Taimitarhan perustaminen Kysyntä määrää, mitä taimia kannattaa kasvattaa. Taimia voi kasvattaa joko siemenistä tai koulintataimista. Koulinta tarkoittaa, että taimet on siirretty pois alkuperäisestä kasvupaikastaan. Puulajin ja taimityypin (paljasjuuri- vai paakkutaimi, yksi- vai kaksivuotinen jne.) valintaan vaikuttaa kysynnän lisäksi taimesta maksettava hinta, kasvatuksen riskit, käytettävissä oleva tila sekä nuoren omat tiedot ja taidot. Taimista saatava hinta pitää tietää etukäteen, jotta pystytään arvioimaan kasvatuksen kannattavuutta. Yleisesti voidaan sanoa, että taimista maksettava hinta on sitä suurempi, mitä enemmän kasvatus vaatii työtä ja mitä kauemmin taimia kasvatetaan. Paljasjuurisia taimia kasvatetaan puulajista riippuen 2-4 vuotta ja paakkutaimia 1-2 vuotta, minkä takia paljasjuurisista taimista maksetaan enemmän. Jokaisen taimityypin kasvatuksessa on omat ongelmansa, mutta puulajeista kuusella epäonnistumisen riski on ehkä pienin. Laiskuus ja huolimattomuus hoitotöissä kostautuu aina. Tärkeimpiä hoitotöitä ovat kastelu, lannoitus ja yleisimpien sienitautien torjunta. Taimia ei kasvateta tuurilla vaan taidolla!

6 4H-TAIMITARHAOPAS 1.1. Riskien ja mahdollisuuksien pohdinta Yrittäjäksi aikovan kannattaa pohtia tarkkaan mitä vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkatekijöitä taimitarhatuotantoon liittyy. Taulukon 1. nelikentän yläpuoli kuvaa nykytilaa ja sisäisiä asioita, alapuolella on tulevaisuus ja ulkoiset asiat. Vasemmalla ovat myönteiset ja oikealla kielteiset asiat. Swot-analyysiä käytetään yrityksen perustamisen ja investointien suunnittelun yhteydessä. SWOT tulee englannin kielen sanoista Strengths (vahvuudet), Weaknesses (heikkoudet), Opportunities (mahdollisuudet), Threats (uhat). Mieti Taulukkoon 1. lisää vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia taimitarhayritykseen liittyen. Taulukko 1. Esimerkkejä pienimuotoisen taimitarhatuotannon vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhkatekijöistä. Vahvuudet - Paikallinen - Kevyt organisaatio - - Heikkoudet - Työn tuottavuus pieni - Rahoituksen järjestäminen - - Mahdollisuudet - Tunnetumpi maine paikallisesti - Yhteistyö muiden pienten kanssa - - Uhat - Isojen dumppaus - Menetetty maine vaikea palauttaa - -

4H-TAIMITARHAOPAS 7 1.2. Taimitarhan paikka Millainen paikka on hyvä? - Tasainen - Valoisa - Kasteluvesi lähellä - Kivetön hieta- tai hiekkamaa - Riittävästi tilaa - Avomaa tai muovikatos - Ei aivan järvenrannassa - Ei hallanarka paikka - Ei helposti rikkaruohottuva paikka - Ei herkästi routiva paikka Oikean kasvatuspaikan valinta on tärkeää. Paikan tulee olla tasainen, mieluiten loivasti etelään viettävä. Kasteluvesi on saatava läheltä, sillä kesän aikana taimet kuluttavat suuria määriä vettä. Aivan järvenrantaan taimitarhaa ei silti saa perustaa, koska kasvatuksessa käytetään lannoitteita ja torjunta-aineita, mitkä voivat pilata vesistöjä. Paikan pitää olla valoisa, sillä varjostus vaikuttaa taimien kasvuun ja altistaa varsinkin männyntaimet sienitaudeille. Lähellä kasvavat haavat, pienet vesatkin, voivat altistaa männyn taimet männynversoruosteelle. Hallanarkaan paikkaan ei taimitarhaa voi myöskään perustaa, sillä etenkin kuusen taimet paleltuvat helposti. Taimitarhaa ei kannata perustaa herkästi routiville maille eikä rikkaruohojen pahasti vaivaamiin paikkoihin. Etenkin juolavehnä pitää poistaa jo edellisenä vuotena. Sopiva maapohja on kivetöntä hieta- tai hiekkamaata, minkä seassa ei ole paljon hienojakoista maa-ainesta (hiesu, savi). Kivet ovat haittana työskentelyssä. Myös pienet kivet on syytä poistaa. Tehokkaassa käytössä ollut kasvi- tai perunamaa voisi esimerkiksi olla hyvä taimitarhan paikka. Erilaiset kasvatusalustat vaativat erilaisen tilan. Taimityyppiä ja määriä mietittäessä kannattaa ottaa selvää kuinka paljon milläkin alustalla voi taimia kasvattaa neliömetrillä, jotta tiedetään kuinka paljon koko taimitarha vaatii tilaa. Mukaan pitää laskea myös käytävien ja reuna-alueitten tilantarve. Taimia voidaan kasvattaa joko avomaalla tai muovikatoksessa. Paljasjuuritarha perustetaan joko peruslannoitettuun ja kunnostettuun maahan tai peruslannoitettuun kasvuturvealustaan. Paakkutaimia kasvatettaessa on kasvatusalustojen alle aina laitettava eristävä hiekkakerros ja suojamuovi eristämään taimet maasta ja ehkäisemään rikkaruohojen kasvua.

8 4H-TAIMITARHAOPAS 1.3. Alkuvaiheen työaikataulu Taimitarhayrityksen suunnittelun kannalta tärkeitä ohjeita töiden ajoituksesta; Kasvatuksen aloittamista edeltävä kesä: 1. Kasvatuspaikan valinta 2. Rikkaruohojen poisto kesannoimalla On ensiarvoisen tärkeää, että taimitarhatyöt tehdään oikeaan aikaan. Toimenpiteet on sovitettava luonnon kasvurytmin mukaan. Puiden kasvu on voimakkaimmillaan keväällä, minkä takia taimitarhan perustamis- ja hoitotyöt on aloitettava niin aikaisin, ettei kasvun kannalta arvokkaita kevätpäiviä menetetä. Kasvatuksen aloittamista edeltävä syksy: 1. Mudan, jyrsinturpeen tai karjanlannan sekoitus maahan 2. PH:n mittaus ja maan happamuuden säätely (kalkitus, puuntuhka) 3. Maan muokkaus 4. Rikkaruohojen kitkeminen käsin (5. Maan ravinteisuuden mittaus) Kasvatuksen aloittamiskevät: 1. Rikkakasvien torjunta torjunta-aineilla tai rikkakasvien kitkentä käsin 2. Lannoitus, vähintään 2 viikkoa ennen kasvatuksen aloittamista 3. Äestys ja tasoitus 2. Taimikasvatustavat 2.1. Avomaakasvatus Maapohja Erityisesti hiekkamailla kannattaa maan sekaan sekoittaa 5 cm:n paksuinen kerros mutaa, jyrsinturvetta tai hyvin kompostoitunutta karjanlantaa. Maa voi olla melko hapanta, havupuilla ph (happamuus pitoisuus) n. 4-6, koivulla ph:lla ei ole niin suurta merkitystä. PH:n voi mitata siihen tarkoitetuilla indikaattoriliuskoilla. Ensin sekoitetaan maata veteen, sitten laitetaan liuska seokseen, jolloin liuska vaihtaa väriä. Väri kertoo ph-arvon. Liuskoja voi ostaa apteekista. Happamuutta vähennetään eli ph:ta nostetaan lisäämällä maahan kalkkia. Yhden ph-yksikön nousun saa sekoittamalla aarin (10 m x 10 m) alalle noin 3 kg maanparannuskalkkia. Myös puuntuhka on hyvä kalkitusaine, mutta sen annostelussa pitää olla varovainen, sillä se nostaa ph:ta kalkkia voimakkaammin ja vähentää myös lannoitustarvetta. Rikkakasvien torjunta Töihin on hyvä ryhtyä ajoissa, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan kasvupaikkaa. Kasvatusta edeltävänä kesänä rikkaruohot poistetaan kasvatuspaikalta kesan-

4H-TAIMITARHAOPAS 9 noimalla tai muuten perkaamalla se tarkoin. Kemiallinen torjunta on tehokkain ja se toteutetaan edellisenä kesänä Roundup- torjunta-aineella. Pienillä aloilla suositeltu, mutta työläs tapa on kitkeä juolavehnän ym. rikkakasvien versot ja juuret käsin syksyllä ja toistamiseen keväällä. Torjunta-aineita käytettäessä noudatetaan käyttöohjetta, levitysajankohta on varhain keväällä (yleensä toukokuussa), kun kasvit ovat kasvussa. Levitys on kuitenkin tehtävä ennen nopean kasvun vaihetta. Peruslannoitus Keväällä, vähintään kaksi viikkoa ennen kasvatuksen aloittamista, maa peruslannoitetaan. Ensimmäisen lannoituksen ajankohtaa voi kuitenkin lykätä etenkin avojuuritaimilla keväthallan takia. Puitten taimet vioittuvat herkästi kloorista, joten on varmistettava, ettei käytetä esim. maatalouteen tarkoitettuja, klooripitoisia lannoitteita. Hyvä yleissääntö on, että aarille lisätään 3-5 kg tarkoitukseen sopivaa, kloorivapaata moniravinnelannoitetta. Jos maapohja on alunperinkin runsasravinteista, tai siihen on lisätty karjanlantaa, riittää pienempi lannoitemäärä. Vähätyppisiä lannoitteita kannattaa suosia, koska liika typpi rehevöittää kasvustoa ja altistaa sen taudeille ja tuholaisille. Lannoitemäärän laskemiseksi on maapohjan ravinteisuus hyvä mitata. Kasvualustan ravinnetaso voidaan mitata puristenesteen johtokykymittarilla. Mittarin saatat löytää 4H-yhdistyksestäsi tai 4H-piiristä, mutta ainakin maataloustarvikkeita myyvästä liikkeestä. Maa äestetään ja lannoite muokataan huolellisesti maahan. Lopuksi kasvatusalusta tasoitetaan niin, ettei siihen jää vettä kerääviä painanteita, ja sen pinta haravoidaan. Maapohjan ravinteisuudesta riippuen koko lannoitemäärä (perus- ja kasvatuslannoitus) on 5-8 kg:aa aarille. Lannoitemäärien ylöskirjaaminen on erittäin tärkeää, jotta vältetään virheannostukset. Kasvuturvealusta Jos taimia kasvatetaan kasvuturvealustalla, on vaivattominta käyttää valmiiksi peruslannoitettua metsätaimiturvetta. Muuhun tarkoitukseen lannoitettuja valmisturpeita ei saa käyttää, koska niiden ravinteet saattavat olla puuntaimille epätasapainossa ja siten aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Happamuuden neutralisoimiseksi kannattaa turpeeseen lisätä 1-2 kg dolomiittikalkkia. Jos kasvuturve valmistetaan itse, niin sekoitetaan 1 kg turpeen peruslannoitetta ja 2-3 kg dolomiittikalkkia yhteen kuutiometriin vähän maatunutta lannoittamatonta jyrsinturvetta. Valmiin turvealustan paksuus on oltava 10 cm:ä avomaalla ja 15-20 cm:ä muovihuoneessa. Maatumisen takia turve on vaihdettava mieluiten joka vuosi tai vähintään joka toinen vuosi. Liiaksi maatuneessa turpeessa juurien hengitys estyy ja taimien kehitys häiriintyy. 2.2. Muovihuonekasvatus Itämistä ja taimien kasvua voidaan nopeuttaa erilaisilla muovikatoksilla, joita ovat muovihuone, -tunneli ja -karsina. Muovitunneli on molemmista päistä avoin muovihuone, ja se soveltuu käytettäväksi koko maassa. Karsina on muutaman metrin levyinen ja noin kymmenen metrin pituinen, 0,5-1,0 m:n korkuisella muovilla tai harsokankaalla ympäröity kasvupaikka. Muovikatos perustetaan valoisaan, mieluiten tuulelta suojaisaan paikkaan ja se sijoitetaan pohjois-etelä -suuntaiseksi. Muovikatos pystytetään ympäristöään korkeammalle paikalle. Huoneen tai vastaavan pohjalle asetetaan ohut rei itetty muovi (esimerkiksi lannoite- tai jätesäkkimuovia) rik-

10 4H-TAIMITARHAOPAS karuohottumisen estämiseksi. Muovin päälle levitetään soraa tai karkeaa hiekkaa noin 10 cm paksuksi kerrokseksi siten, että pohja jää keskeltä vähän reunoja korkeammalle. Näin ylimääräinen kasteluvesi valuu pois. Lämpötila muovin suojassa nousee helposti liian korkeaksi, joten tuuletusaukkojen tulee olla riittävän suuria ja muovin reunat helposti ylös nostettavissa. Muovihuone vaatii tarkkaa seurantaa varsinkin lämpiminä aikoina. Paras itämis- ja kasvulämpötila on 22-25 astetta (ºC), eli vain hieman normaalia huonelämpötilaa korkeampi. Lämpötila ei saa kuitenkaan koskaan nousta yli 30 asteen. Harsokate Taimikasvatuksessa käytetään puutarhatuotannostakin tuttua harsoa. Harso tuetaan rimasta tai laudasta tehtyyn kehikkoon, jotta se ei paina hentoja taimia. Varsinkin koivua kasvatettaessa harson tukeminen on tärkeää. Harso lisää maan pintakerroksen lämpötilaa muutamalla asteella, mikä suojaa taimia alkukesän hallaöinä. Erityisesti kuusen taimet ovat herkkiä hallalle. Toisaalta kuumina päivinä, jolloin ilma seisoo, on huolehdittava tuuletuksesta joko reunoja nostamalla tai koko harso tilapäisesti poistamalla. Näin lämpötila ei pääse nousemaan taimille vahingollisen korkeaksi.

4H-TAIMITARHAOPAS 11 3. Koivun kasvatus 3.1. Siemenestä kasvattaminen Siementen kylvö ja kylvöksestä huolehtiminen ovat taimikasvatuksen eniten tarkkuutta vaativia töitä. Onnistuessaan siemenestä kasvattaminen on taloudellisesti kannattavaa, koska työpalkka saadaan jokaisesta kasvatusvaiheesta. Siemenet kylvetään joko muovihuoneeseen tai avomaalle. Avomaalla kylvös peitetään usein kasvatusharsolla, mikä suojaa taimia ja jouduttaa niiden kehitystä. Betula pendula 3.1.1. Paljasjuuristen taimien kasvatus Koivun siemenet kylvetään normaalina keväänä toukokuun alussa turvepetiin tai idätyslaatikkoon muovihuoneeseen. Turvepedin tulee olla vähintään 5 cm paksu, ja turpeen pitää olla metsätaimikasvatukseen sopivaa. Tavalliset valmisturpeet eivät käy! Siemenet kylvetään hajakylvöllä turvepetiin tai idätyslaatikoihin. Tavoiteltu kasvatustiheys on noin 300-500 itävää siementä neliömetrillä. Siementen itävyysprosentin ja painon löydät siemenpurkin kyljestä. Koivun siemenet ovat erittäin kevyitä, joten siemeniä ei voi käsitellä tuulisessa paikassa. Siemenet voidaan peittää kylvön jälkeen noin 3 mm:n kerroksella hiekkaa tai jyräämällä ne kevyesti kasvualustaansa. Kylvämisen jälkeen kylvös kastellaan kunnolla. Itämisvaiheen aikana (2-3 viikkoa) turpeen on oltava tasaisen kostea koko ajan. Kuivuus tai seisova vesi pilaa varmasti yrityksen heti alkuunsa. Kuumina päivinä vettä on annettava useissa pienissä erissä. Muovia pidetään taimien päällä 6-8 viikkoa. Jos taimien päällä käytetään harsokangasta, on se aina tuettava lauta- tai riukukehikkoon siten, ettei harso pääse painamaan hentoja taimia. Taimien harvennus ja mahdollinen täydennys tehdään, kun sirkkataimet ovat ns. nelilehtiasteessa. Yleensä yhden kasvukauden jälkeen taimet koulitaan, eli irrotetaan kasvupaikastaan ja siirretään uuteen, väljempään kasvutilaan. Koulinnan ansiosta juuristosta tulee suppea ja runsashaarainen. Koulintaohjeita löydät tästä oppaasta, kohdasta 3.2. Koulintataimesta kasvatus.

12 4H-TAIMITARHAOPAS 3.1.2. Paakkutaimien kasvatus Siemenet kylvetään suoraan kennoihin joko haja- tai suorakylvömenetelmällä. Kylvö tehdään normaalina keväänä toukokuun alussa muovihuoneeseen. Koivu kasvatetaan yleensä 200-400 cm 3 :n kokoisissa paakuissa. Jos taimet kasvatetaan kesäistutusta varten, suositellaan pienempiä 100-200 cm 3 :n kokoisia paakkuja. Kasvatuskennojen täyttö ja kylvön valmistelutyöt Kennot täytetään metsätaimille sopivalla kasvuturpeella kahdessa vaiheessa. Alkutäytössä turve levitetään tasaisesti kaikkiin kennoihin niin, että kennot täyttyvät. Tätä työvaihetta helpottaa suuresti, jos työpöytä on kaksitasoinen: turvesäkki sijoitetaan ylemmälle tasolle, mistä turve on helppo vetää kasvatuslaatikon päälle. Tämän jälkeen turve tiivistetään painelemalla sitä harjalla napakasti kerran joka kohdasta. Kannattaa kuitenkin välttää liiallista voimankäyttöä. Kennoja ei kannata pyyhkiä harjalla, etteivät niiden reunat rikkoontuisi. Puunpalaset ja suuret kasvien jäänteet pitää poistaa turpeesta. Tiivistämisen jälkeen kennot täytetään uudestaan. Jokaisen kennon on täytyttävä turpeesta siten, että 2-3 mm kennon yläreunasta jää näkyviin. Reunimmaiset kennorivit jäävät helposti muita tyhjemmiksi, joten niihin on lisättävä käsin riittävästi turvetta. Turve tiivistetään kuten ensimmäiselläkin kerralla, minkä jälkeen kennot ovat valmiita kylvettäviksi. Täytettyjä kennoarkkeja voidaan säilyttää kuivassa ja katetussa tilassa kymmenkunta laatikkoa päällekkäin, mikäli niitä ei ole täytetty kovin kostealla turpeella. On kuitenkin huolehdittava, etteivät arkit homehdu. Päällimmäiset arkit on peitettävä, jotta haihdunta ei aiheuta muutoksia turpeen koostumuksessa. Kennoarkkien kylvö ja peittäminen Ennen kylvöä tarkistetaan, että jokaisessa kennossa on riittävästi turvetta. Kennoarkin tulisi painaa kylvettäessä noin 6 kg. Arkit kastellaan hyvin ennen kylvöä. Jos kennoarkit ovat olleet pitkään varastoituina, kastelu kannattaa aloittaa jo kylvöä edeltävinä päivinä. Kylvötyötä varten varataan tuoli ja pöytä, joiden äärellä työ voidaan tehdä istuen ja selkä suorana. Kylvötyö tehdään sisätilassa tai muovihuoneessa niin, ettei siemeniä hukata. Koivun siemenet ovat hyvin kevyitä, eikä kylvö onnistu tuulisessa paikassa. Mikäli muovihuone ei ole heti käytössä, idätys voidaan aloittaa sisätiloissa, kuten autotallissa. Kennoihin kylvetään itävyydestä riippuen 1-5 siementä. Siementen itävyysprosentin löydät siemenpurkin kyljestä. Kylvön jälkeen siemenet peitetään 3 mm:n hiekka-, sahanpuru- tai turvekerroksella. Hiekan tulee olla hienoa, kivetöntä ja puhdasta, sahanpurun puhdasta ja kosteahkoa, ja turpeen kuivaa ja lannoittamatonta. Myös näiden sekoituksia voi käyttää. Peittämisen tarkoituksena on suojata siementä ja estää sen kuivuminen. Koivun taimituotannossa käytetään myös ns. priklausmenetelmää, jossa siemenet kylvetään tiheämpään. Muutaman viikon ikäisinä, kun sirkkataimet ovat nelilehtiasteessa, ne koulitaan niin, että yhteen kennoon jää vain yksi taimi. Koulitut taimet istutetaan tarkoituksella tyhjiksi jätettyihin kennoihin. Taimien harvennus ja mahdollinen täydennys tehdään, kun sirkkataimet ovat nelilehtiasteessa. Taimia voidaan siirtää pinseteillä tai varovaisesti sormin tyhjään kennoon.

4H-TAIMITARHAOPAS 13 3.2. Koulintataimesta kasvattaminen Siemenestä kasvattamisen lisäksi on mahdollista kasvattaa taimet taimitarhalta saadusta taimimateriaalista. Taimien koulimisella tarkoitetaan niiden irrottamista kylvöpaikastaan tai aiemmasta kasvupaikastaan ja istuttamista harvempaan kasvutilaan. Koulinnalla pyritään tuuheuttamaan taimien juuristoa ja väljempi kasvatustiheys lisää taimien tanakkuutta. Koulintamateriaalista voidaan kasvattaa sekä paakku- että paljasjuurisia taimia. Koivun koulintamateriaali on 1M-tyyppistä, eli taimet ovat kasvaneet yhden kasvukauden muovihuoneessa. Jos taimien pituuserot ovat suuret, on mahdollisuuksien mukaan laitettava samankokoiset taimet kasvamaan samaan paikkaan. Näin isot taimet eivät varjosta pienempiä. Kun taimet saapuvat taimitarhalta, taimipakkaukset avataan ja taiminiput valeistutetaan koulintapaikan lähelle kosteaan ja varjoisaan paikkaan. On huolehdittava, että juuret eivät pääse kuivumaan. Paikka ei saa kuitenkaan olla liian märkä, sillä seisovassa vedessä taimet kuolevat hapenpuutteeseen. Mitä lyhyempi valeistutusvaihe on, sitä vähemmän taimia kuolee. Kuivuus ja auringonvalo vaurioittavat taimien juuria nopeasti. Koivun taimet koulitaan toukokuussa, ennen silmujen puhkeamista. Taimien juuristojen tulee olla haaroittuneita ja riittävän kookkaita. Latvojen tulee olla hyväkuntoisia. Koulinnan yhteydessä poistetaan huonolaatuiset, eli päätesilmuttomat, monilatvaiset, vialliset, heikkojuuriset ja alamittaiset taimet. 3.2.1. Paljasjuuristen taimien koulinta Maan puhdistaminen rikkaruohoista ennen koulintaa on erittäin tärkeää, koska koivun ollessa lehdessä torjunta-aineita ei voi käyttää. Koulittavien taimien silmut eivät saa olla puhjenneet. Koulintaa varten tarvitaan pitkä (3-6 m), pari senttiä paksu ja suora lauta. Sen toiselle sivulle tehdään sahalla lovet noin 15 cm:n välein. Laudan päihin tehdään reiät, jotta se on helppo kiinnittää kepeillä maahan työn ajaksi. Koulintalaudan viereen kaivetaan noin 15 cm:ä syvä vako. Vaon laudanpuoleinen seinämä tehdään pystysuoraksi, jotta taimi tulisi suoraan asentoon. Vaon kaivaminen on kätevintä etenemällä selkä edellä, toinen jalka laudan päällä seisten. Koulintarivien väliksi on hyvä jättää 30-45 cm:ä. Riittävä kas-

14 4H-TAIMITARHAOPAS vutila parantaa tuuletusta ja ehkäisee siten sienitautien leviämistä. Myös harausta varten on varattava riittävästi tilaa. Mikäli taimien juuret ovat erittäin pitkiä, katkaistaan niitä nipuittain ennen koulintaa sen verran, että juuret asettuisivat suoraan vakoon. Juuret katkaistaan saksilla tai puukolla, ei repien! Ennen taimien maahan laittamista koulintavako kastellaan märäksi. Taimet asetellaan yksitellen koulintalaudan loviin siten, että ylin juurenhaara tulee 1-2 cm maanpinnan alapuolelle, taimi on suorassa ja juuret eivät ole mutkalla vaon pohjalla. Taimet peitetään mahdollisimman nopeasti, sillä valo ja tuuli aiheuttavat vaurioita paljaille juurille. Vako peitetään haravalla, maa tiivistetään ja tasoitetaan. Kun koulintalauta on nostettu pois, on maata vielä hyvä tiivistää jalalla painamalla. Koulinnan jälkeen taimet kastellaan kunnolla. 3.2.2. Koulinta paakkuihin Koivu (ja lehtikuusi) kasvatetaan yleensä 200-400 cm 3 :n kokoisissa paakuissa. Jos taimet kasvatetaan kesäistutusta varten, suositellaan pienempiä 100-200 cm 3 :n kokoisia paakkuja. Turve kastellaan jo koulintaa edeltävänä päivänä. Turve on sopivan kosteaa, kun sitä on helppo muovailla käsin, mutta se ei liety. Koulintapaikaksi valitaan tuulelta suojaisa ja varjoisa paikka. Koulinta kannattaa tehdä sopivan korkuisella pöydällä, minkä ääressä ei tarvitse kurotella eikä kyykistellä. Turveruukut ja kennot Turveruukkuihin ja kennoihin koulitaan joko paljasjuurisia tai pieniä paakkutaimia. Ensin otetaan kämmenelle märkää turvetta ja puristetaan se litteäksi. Turpeessa olevat puun ja kasvien palaset heitetään pois. Taimen juuristo asetetaan turpeen päälle siten, että juuret asettuvat suoraan ja levälleen. Juurten päälle laitetaan lisää turvetta ja käsi puristetaan nyrkkiin, jolloin juuristo jää kokonaan turvepaakun sisään. Kun pikkusormella ja nimettömällä koukistaa puristaessa enemmän, tulee paakusta kartiomainen. Paakun ulkopuolelle jääviä pitkiä juurenpäitä katkaistaan saksilla tai puukolla. Paakku painetaan tämän jälkeen ruukun tai kennon pohjaan asti. Potin on täytyttävä turpeesta, ja usein on tarpeen lisätä turvetta taimipaakun reunoille. Koulinta aloitetaan kennon takimmaisesta rivistä ja edetään rivi riviltä lähemmäs, etteivät valmiit kennot olisi työn tiellä. Kun kasvatuslaatikon kaikki ruukut/kennot on täytetty, viedään laatikko kasvatuspaikalle ja kastellaan heti runsaalla vedellä. Tärkeintä on, että taimet laitetaan paakun keskelle, juuret levitetään suoraksi ja kennot täytetään kokonaan turpeella.

4H-TAIMITARHAOPAS 15 4. Männyn ja kuusen kasvatus Pinus sylvestris Picea abies 4.1. Siemenestä kasvattaminen Kuusen ja männyn siemenestä voidaan kasvattaa sekä paakku- että paljasjuuritaimia. Kylvössä käytettävän siemenen on oltava alkuperältään sopivaa ja itävyydeltään korkealaatuista. Taimipoltteen torjumiseksi siemenet voidaan peitata torjunta-aineella. Hyvälaatuinen siemen, uusi turve kasvualustana ja puhtaat taimilaatikot sekä itämiselle riittävä lämpötila ehkäisevät taimipoltetta myös tehokkaasti. Itämistä voidaan jouduttaa siemenen esikäsittelyllä ennen kylvöä. Siemeniä on suositeltavaa liottaa vedessä kylvöä edeltävän yön yli. Lumesta sulatettu vesi tai suovesi on parasta liotusvedeksi. Liotuksen jälkeen siemenet levitetään ohueksi kerrokseksi sanomalehden päälle kuivumaan. Kylvö voidaan aloittaa heti, kun siemenet eivät enää tartu toisiinsa. 4.1.1. Paljasjuuristen taimien kasvatus Kylvö tehdään muokattuun ja kunnostettuun penkkiin. Siemen itää parhaiten lämpimässä ja kosteassa maaperässä, joten avomaalle kylväminen on tehtävä maanpinnan lämmettyä riittävästi, mutta kuitenkin ennen keskikesän paahdetta ja kuivuutta. Etelä- Suomessa sopiva kylvöaika kuuselle on toukokuun loppupuoliskolla ja männylle kesäkuun alussa. Kasvatusalustaksi valitaan joko taimitarhamaaksi kunnostettu kivennäismaa tai turvepeti. Rikkakasvit kannattaa torjua ennakkoon huolellisella kesannoinnilla tai torjunta-aineilla. Varsinkin männyn taimet voivat kärsiä suuria vahinkoja rikkaruohojen varjostuksesta. Kylvöalueelle muotoillaan metrin levyiset ja noin 15 cm korkeat kylvöpenkit, jotka tasoitetaan hyvin. Penkkien väliin jätetään tuulettumista ja työskentelyä varten puolen metrin levyiset käytävät. Kylvön voi tehdä joko rivi- tai hajakylvönä. Hajakylvössä levitetään itävyydeltään korkealuokkaista siementä tasaisesti kylvö-

16 4H-TAIMITARHAOPAS penkkiin. Siementä kuluu männyllä noin 8-12 grammaa ja kuusella noin 15-25 grammaa neliömetrille. Rivikylvö tehdään laudansyrjällä painettuun matalaan vakoon. Näihin 15-20 cm:n välein oleviin vakoihin siemenet sirotellaan joko käsin tai pullon suusta. Itämisaika on 2-3 viikkoa. Jos siemeniä ei suojata harsolla, on ne suojattava 3 mm:n kerroksella hienoa, puhdasta hiekkaa. Harsonkin kanssa suojakerros on suositeltavaa. Harso suojaa siemeniä hyönteisiltä ja linnuilta. Erityisesti kuusen siemeniä myös hallalta. Muovin tai harson alla haihdunta on voimakkaampaa, joten lämpiminä päivinä kylvöstä pitää kastella usein. Harsoa ei tarvitse ottaa pois kastelun ajaksi, mutta lannoitusta tai torjuntaainekäsittelyä sen läpi ei saa tehdä. Kate poistetaan männyllä kokonaan kuukauden kuluttua kylvöstä. Kuusella katetta pidetään syys-lokakuun vaihteeseen (pohjoisessa katteen voi poistaa jo elokuun lopussa). 4.1.2. Suorakylvö paakkuihin Havupuun paakkutaimet luokitellaan yleensä isoihin ja pieniin paakkuihin. Kaksi- tai puolitoistavuotiaaksi kasvatettavia taimia kasvatetaan isoissa, yli 100 cm 3 :n kokoisissa paakuissa ja pienempiä pienemmissä paakuissa. Kasvatettaessa pientä 1-vuotista mäntyä siemen kylvetään toukokuun aikana muovihuoneessa tai vastaavassa pieniin potteihin. 2-vuotiaaksi kasvatettavat männyt kylvetään vasta kesäkuussa suurempiin potteihin myös muovihuoneessa. Molemmissa tapauksissa muovin voi poistaa elokuun alussa. Kuusi kylvetään muovin alle toukokuun lopulla ja muovi poistetaan syyskuun lopussa. Etelä- Suomessa voidaan muovin sijasta käyttää harsoa, vaikka kasvatusolosuhteet eivät muovihuoneen veroisia olekaan. Kylvö tehdään sormilla annostelemalla, asettamalla siemenet taitetun pahvin vakoon ja siitä varovaisesti tikulla kennoon pudottamalla. Kylvön voi tehdä myös tarkoitukseen kehitetyllä kylvölaitteella. Yhteen kennoon kylvettävä siemenmäärä riippuu itävyydestä. Itävyysprosentti löytyy siemenpurkista. Itävyys >95 % - 1 siemen/kenno 85-95 % - 2 siementä/kenno 75-85 % - 2-3 siementä/kenno 65-75 % - 3-4 siementä/kenno 55-65 % - 5 siementä/kenno Kylvö on järkevintä tehdä kennorivi kerrallaan, koska pieniä siemeniä on vaikea havaita turpeen seasta. Osaan kennoista voidaan kylvää eri siemenmäärä kuin toisiin, esimerkiksi reunimmaisiin kennoihin enemmän. Myös yksisiemenkylvössä on varmistuttava siitä, että täydennystaimia on saatavissa, sillä kaikki siemenet eivät idä. Siemeniä pitää riittää myös kaikkiin kennoihin.

4H-TAIMITARHAOPAS 17 4.2. Koulintataimesta kasvattaminen Siemenestä kasvattamisen lisäksi on mahdollista kasvattaa taimet taimitarhalta saadusta taimimateriaalista. Taimien koulimisella tarkoitetaan niiden irrottamista kylvöpaikastaan ja istuttamista harvempaan kasvutilaan. Koulinnalla pyritään tuuheuttamaan taimien juuristoa ja väljempi kasvatustiheys lisää taimien tanakkuutta. Koulintamateriaalista voidaan kasvattaa sekä paljasjuurisia että paakkutaimia. Kevät on paras ajankohta koulinnalle. Kuusi ja mänty on koulittava ennen kuin pituuskasvu pääsee kunnolla alkuun. Poikkeuksena paakkutaimet, jotka koulitaan isompiin paakkuihin elokuussa (kuusi) tai heinä-elokuun vaihteessa (mänty). Syyskoulinta on myös mahdollista kunhan maa, johon istutetaan, ei ole routivaa. Taimien juuristojen tulee olla haaroittuneita ja riittävän kookkaita. Latvojen tulee olla hyväkuntoisia. Koulinnan yhteydessä poistetaan huonolaatuiset eli päätesilmuttomat, monilatvaiset, vialliset, heikkojuuriset ja alamittaiset taimet. Harsoa tai muovia kannattaa käyttää taimien päällä noin kolmen viikon ajan koulinnan jälkeen, jotta juuret vahvistuisivat nopeammin. 4.2.1. Paljasjuuristen taimien koulinta Katso koulintaohjeet luvusta 3.2.1. Paljasjuuristen taimien koulinta. Ainoa ero havupuilla on koulintatiheys. Kuusen taimet koulitaan riveihin 7-10 cm:n ja männyn taimet 5-6 cm:n välein. Koulintalautaan tehdään lovet näiden välien mukaan. Männyllä riviväliksi riittää 15 cm, mutta kuusi tarvitsee voimakkaasti leviävän pintajuuristonsa ansiosta tilaa noin 25 cm:ä koulintarivien väliin. 4.2.2. Koulinta paakkuihin Katso koulintaohjeet luvusta 3.2.2. Koulinta paakkuihin. Jos koulinta tehdään vasta toukokuun lopulla tai sen jälkeen, on taimet ensimmäisten 2-4 viikon ajan kasvatettava joko muovihuoneessa tai harson alla, jonka jälkeen muovi tai harso poistetaan. Männyn taimet ovat valmiita istutukseen heinäkuun puolivälin jälkeen, kuusen taimet loppukesällä tai seuraavana keväänä. Paakkujen keskelle tehdään kolo pikkupaakulle joko sormella tai sopivan kokoisella tapilla. Pikkupaakku painetaan koloon. Joillain kennotyypeillä on käytettävissä erityinen työtä helpottava koulintalevy. Turve tiivistetään kastelemalla arkki heti koulinnan jälkeen. Paakku paakkuun koulinta Paakku-paakkuun -menetelmässä koulitaan pieni paakkutaimi isompaan paakkuun. Isot paakut täytetään metsätaimiturpeella.

18 4H-TAIMITARHAOPAS 5. Erikoispuulajien ja koristekasvien taimikasvatus Quercus robur Erikoispuulajit ja koristekasvit soveltuvat myös pienimuotoiseen taimikasvatukseen. Erikoispuulajien tai koristekasvien kasvattamisella on mahdollisuus päästä parempiin tuottoihin. Kannattaa kuitenkin aina aluksi selvittää myyntimahdollisuudet ja strategia. Kasvatettavat lajit kannattaa myös valita sen mukaan mitä uskoo saavansa kaupattua. Lajivalinnassa tulee huomioida metsäpuulajeja vakavammin kasvatettavan lajin ilmastovaatimukset. Aran kasvilajin kasvattaminen liian pohjoisessa saattaa johtaa epäonnistumiseen. Myös puulajien erityisvaatimukset, tuhoriskit ja kasvatustekniikka tulee selvittää tarkkaan. Erikoisempi kasvilaji ei kuitenkaan aina merkitse sitä, että ne olisivat vaikeampia kasvatettavia. Lajien lisäysmateriaalin valinta tulee tehdä erityisen huolellisesti ja varmistua siemenlähteen hyvästä laadusta ja kasvatusalueelle riittävästä talvenkestosta. Hyvän siemenlähteen käyttö turvaa kasvattamisen onnistumisen ja helpottaa myös taimien myyntiä. Eteläisimmässä Suomessa ilmasto suo edellytykset laajan lajivalikoiman kasvatukseen. Pohjoisempana kasvatettuja taimia on usein helpompi myydä sillä ankarampi kasvatuspaikka tuo mukanaan eräänlaisen takuun niiden talvenkestosta, näin ainakin suuremmiksi kasvatettujen taimityyppien kohdalla. Metlan internet-sivuilta (www.metla.fi/metinfo/puulajit) löytyy tietoa ulkomaisista puulajeista, jotka menestyvät myös Suomessa.

4H-TAIMITARHAOPAS 19 5.1 Lehtipuut ja koristepensaat Useimmat lehtipuut ja pensaat ovat mukavia kasvatettavia, sillä ne kasvavat huomattavasti havupuita nopeammin. Niinpä useat maisemointiin tai viherrakennukseen soveltuvat taimet saa venytettyä muutamassa vuodessa varsin kookkaiksi. Sama koskee myös esimerkiksi leppien, tammien, jalavien ja vaahteroiden metsään istutettavia taimia. Jalot lehtipuut ovat yleensä arkoja pakkasille, joten kestävän siemenlähteen valitseminen on niiden kohdalla erityisen tärkeää. Ne ovat myös myyrien, jänisten, kauriiden, peurojen ja hirvien herkkua, joten taimien suojaaminen on tehtävä huolella. Useat lehtipuut kasvattavat jo pienenä syvän paalujuuren. Niinpä ne eivät aina viihdy astioissa vaan niitä voi olla helpompi kasvattaa syvämultaisessa kohopenkissä. Kannattaa muistaa, että koristetaimilla on myös omat kauppakelpoisuusvaatimuksensa. 5.2. Ulkomaiset havupuulajit Ulkomaisten havupuiden taimia on varsin rajoitetusti saatavissa kotimaisilta metsäpuiden taimitarhoilta. 1990-luvulla taimituotanto on ollut runsainta seuraavien lajien kohdalla: siperianlehtikuusi, kontortamänty, serbiankuusi, mustakuusi sekä douglaskuusi. Kaikkia muita havupuulajeja on ollut huomattavasti vähemmän tarjolla. Lajeja, joista on ollut tarjolla pieniä eriä ovat ainakin palsamipihta, japaninpihta, siperianpihta, koreanpihta, lännenpihta ja purppurapihta sekä okakuusi, makedonianmänty, lännenhemlokki sekä tuijat. Taimien suhteellisen vähäinen tarve, lisäysmateriaalin saatavuus sekä tiedon puute ovat rajoittaneet laajamittaisemman kasvatukseen vain muutamaan yleisimmin käytettyyn havupuuhun. Suurikokoisia viherrakennustaimia on saatavilla myös erikoisemmista lajeista, mutta usein kyse on manner- Euroopasta tuoduista taimista, joiden menestyminen meillä on usein kyseenalaista. Suomeen on tuotu 1990-luvun lopussa myös ulkomailla kasvatettuja metsänviljelyyn tarkoitettuja taimieriä mm. serbiankuusesta, douglaskuusesta sekä pihdoista. Tuontierien menestymismahdollisuuksien arviointi on vaikeaa ja vaatii yleensä enemmän taustatietoja ja asiantuntemusta kuin mitä suomalaiselta ostajalta tai kauppaa välittävältä taholta löytyy. Turvallisinta on aina käyttää taimia, jotka on lisätty siemenlähteestä ja joiden menestymisestä suunnitellulla viljelyalueella on jo aiempaa kokemusta. 5.3. Taimien hinta Ulkomaisten puulajien taimet ovat kalliimpia kuin tavalliset kuusen ja männyntaimet. Hintaero johtuu pienistä kasvatusmääristä, kasvattamiseen liittyvästä suuremmasta riskistä, sekä myös monien lajien kasvattamisessa käytettävistä enemmän käsityötä vaativista kasvatustekniikoista. Hinnassa on yleensä myös ns. erikoisuuslisä minkä vuoksi vähiten kasvatetut lajit ovat yleensä kalleimpia riippumatta varsinaisista tuotantokustannuksista. 1990-luvun puolenvälin jälkeen lehtikuusta on saanut alle 0,35 euron kappalehintaan. Kontortamänty ja mustakuusi ovat maksaneet Etelä-Suomen tarhoilla 0,35-0,5 euroa, serbiankuusi hieman enemmän ja douglaskuusen hinta on ollut lähellä 0,65 euroa. 2- vuotisten pihtakennotaimen on voinut ostaa metsikkötaimena lajista riippuen 0,7-0,8 euron hintaan.

20 4H-TAIMITARHAOPAS 5.4. Taimien kasvattaminen siemenestä Havupuiden alkukehitys on lehtipuita hitaampaa, mutta muuten kasvatus ei vaadi välttämättä sen monimutkaisempaa taimitarhatekniikkaa tai erikoisia kasvatustiloja. Siemeniä on myös tarjolla huomattavasti taimia parempi valikoima ja itse kasvatetut taimet ovat monin verroin halvempia. Siemenet tulee hankkia toimittajalta, joka ilmoittaa siementen keruupaikat. Esimerkiksi Arboretum Mustila Elimäellä ylläpitää siemenvarastoa, jonka lajit käsittävät lähes kaikki tässä esitellyt Suomessa menestyvät puulajit. Siemeniä voi myös kerätä itse. Tällöin on tärkeää, että pystytään arvioimaan kerättävien puiden sopivuus emopuiksi. Havupuut ovat ristipölytteisiä ja kerättävien puiden tulisi kasvaa metsiköissä. Yksittäiset puut tai pienet puuryhmät eivät mahdollista kunnon pölytystä ja tuottavat laadultaan huonoa tai lähes itämätöntä siementä. Emopuiden tulee myös olla ulkonäöltään terveitä ja hyväkuntoisia, sillä se viittaa siihen, että myös niiden jälkeläisillä olisi edellytykset kehittyä vastaavalla tavalla. Kaikki havupuusiemenet kypsyvät loppusyksyyn mennessä (Taulukko 2.). Siemenet ovat kypsiä kun niiden siemenvalkuainen muuttuu kiinteäksi. Useilla lajeilla myös käpyjen värinmuutos vihreästä keltaiseksi tai ruskeaksi on myös hyvä merkki siementen valmistumisesta. Pihdat, douglaskuusi sekä mm. makedonianmänty karisevat pian kypsymisen jälkeen. Useimmilla kuusilla ja männyillä menee kuukausia ennenkuin siemenet vapautuvat käpysuomujen alta tuulen kuljeteltaviksi. Taulukko 2. Eri puulajien siemenien ominaisuuksia. Puulaji Aika jolloin siemen Siemenen esikäsittelyt: kypsyy / karisee stratifiointi: suositeltava (1=tammikuu jne.) lämmin-/ kylmä- liotusaika vrk Pihdat Abies sp. 9-10 / 9-11 - / (1 kk) 2 A. amabilis 9-10 / 9-11 - / 1-2 kk 2-3 Valehemlokit Chamaecyparis 9-10 / 10-11 - / 2-4 kk ei merkitystä Katajat Juniperus 9-10 / 11-04 4-5 kk / 4-5 kk ei merkitystä Lehtikuuset Larix 9-10 / 10-11 - / ( 1 kk) 2 Kuuset Picea 9-10 / 12-04 - / - ei lioteta Männyt Pinus 9-10 / 02-04 - / - ei lioteta P. peuce 9-10 / 9-10 - / 2-3 kk 2 P. cembra 9-10 / 9-10 2 kk / 2-3 kk 2-3 Douglaskuusi Pseudotsuga 9-10 / 9-11 - / (1 kk) 2 Marjakuuset Taxus 9-10 / 10-11 4-5 kk / 4-5 kk ei merkitystä Tuijat Thuja 9-10 / 10-11 - / 1-2 kk ei lioteta Hemlokit Tsuga 9-10 / 10-11 - / 1-2 kk ei tarpeen Taulukon 2. ohjeet ja aikamäärät ovat suosituksia ja yleisohjeita. Puusukujen sisällä on vaihtelua lajien välillä. Siemenerät myös poikkeavat eri vuosina toisistaan, samoin siemenen ikä ja varastointitapa vaikuttavat esikäsittelyjen laatuun ja kestoon.

4H-TAIMITARHAOPAS 21 Siemenen stratifiointi eli kylmäkäsittely jäljittelee luonnon talvea. Esikäsittelynä se tarkoittaa kostutetun siemenen säilyttämistä +1 - +5 C lämpötilassa. Itse kerätty siemen on helpointa kylvää syksyllä ulos, jolloin siemen saa käsittelyn automaattisesti. Kuivan siemenen käsittely aloitetaan kevättalvella. Liotettu siemen kylvetään valmiiksi kylvölaatikoihin tai säilötään hiekan tai turpeen seassa. Kylvölaatikot ja siemenpussit säilytetään kevääseen asti jääkaapissa tai kellarissa tms. paikassa. Kellareissa siemenet ovat alttiina jyrsijöille, muoviin pussitettu siemen taas homehtuu helposti. Kylmäkäsittelyä edeltävä lämminstratifiointi suoritetaan helpoimmin kylvämällä siemen alkukesällä ulos. Kesän ja sitä seuraavan talven jälkeen siemen on valmis itämään. Taulukossa 2. oleva stratifiointiaika on suluissa mikäli se ei ole välttämätön siementen itämiselle. Suositeltu stratifiointi nopeuttaa itämistä ja saa siemenerän itämään tasaisemmin. Myös lajit, joille esikäsittelyt ilmoitetaan välttämättömiksi itävät aikanaan ilman käsittelyjäkin, mutta vasta seuraavana vuonna. Siemeniä säilytetään ilmakuivina tiiviissä rasioissa +1 - +5 lämpötilassa. Näin säilyttäen siemenet säilyvät itämiskykyisinä useita vuosia. Eräät pihtalajit vanhenevat hyvinkin nopeasti kun taas kuuset ja männyt voivat säilyä itämiskykyisinä 10-20 vuotta. Pitkäaikaisempaa säilytystä varten havupuun siemenet voidaan myös pakastaa, mutta tällöin siemenien on oltava riittävän kuivia. Liotus ei ole välttämätön, mutta yleensä nopeuttaa itämisprosessin tai esikäsittelyvaiheen käynnistymistä ja on suositeltava toimenpide. Päivää pidemmässä liotuksessa veden vaihtaminen estää homekasvustojen muodostumisen liotusveteen. Ohutkuorisimmat siemenet saattavat hajota liotuksessa. Siemenet on syytä kylvää varhain, jotta ne ehtivät kehittyä riittävästi ennen ensimmäistä talvea. Siemenet voi kylvää huhtikuussa muovihuoneeseen tai toukokuussa suoraan ulos. Ulos kylvetyt taimet jäävät hieman pienemmiksi, mutta ovat yleensä vapaita muovihuoneissa kylvöksiä uhkaavista sienitaudeista. Monien havupuiden ongelmana on ensimmäisen ja myös usein toisen vuoden liian myöhään syksyllä jatkuva kasvu, mistä seuraa puutumattomien latvojen paleltuminen. Onnistunutta talvehtimista pyritään ammattimaisessa kasvattamisessa varmistamaan mm. taimien lyhytpäiväkäsittelyllä, lannoituksen (loppukesällä PK-lannoitus ilman typpeä) ja kastelun säätelyllä. Monet havupuut ovat kevättalvella alttiita ahavalle. Sen vuoksi talvehtimispaikan tulisi mieluiten olla runsasluminen sekä suojassa tuulilta ja auringolta.

22 4H-TAIMITARHAOPAS 6. Hoitotyöt kasvukauden aikana Samat ohjeet sopivat sekä havu- että lehtipuille muuten paitsi lannoituksen osalta. Hoitotyöt: - Peruslannoitus - Rivivälien haraaminen (2-3 viikon välein) - Kitkentä käsin - Kastelu - Tuuletus - Lannoitus (hoito- ja syyslannoitus) 6.1. Maan hoito ja rikkaruohojen torjunta Runsas kastelu varsinkin kasvatuksen alkuvaiheessa tiivistää maata avomaatarhoilla. Rivivälit on harattava viimeistään kolmen viikon kuluttua koulimisesta. Siinä ajassa ensimmäiset rikkaruohotkin ovat jo ilmaantuneet, joten haraus on tarpeen niidenkin torjumiseksi. Rikkakasvit kannattaa aina torjua niiden ollessa vielä pieniä. Ennen ensimmäistä harausta on annettava myös ensimmäinen erä lannoitusta, jolloin se harauksen ansiosta sekoittuu maahan. Harana voidaan käyttää ns. heiluriharaa, jossa on noin 10-15 cm:n terä, piikkiteräistä haraa tai kapeakärkistä kuokkaa. Haraukseen on myös olemassa moottoroituja apuvälineitä. Rikkakasvien torjunta-aineita ei voi käyttää koivun kasvun aikaan. Kitkentä käsin tai koneella on ainoa suositeltava tapa päästä rikkaruohoista eroon. Torjunta-aineen käyttö on mahdollista vain syyskoulinnoissa. Jos aineita kuitenkin käytetään, on annostelu ja levitys tehtävä erittäin huolellisesti. Multavaan ja humuspitoiseen maahan käytetään suurempia määriä torjunta-aineita kuin karumpiin hiekkamaihin. Harauksia kannattaa tehdä koko kesän ajan noin 2-3 viikon välein. Runsaiden sateiden jälkeen on aina hyvä harata, koska vesi tiivistää maata. Rivivälit pidetään puhtaina haraamalla tai torjunta-aineella. Taimien välistä on vaikea poistaa rikkaruohoja muuten kuin käsin kitkemällä. Jos rikkaruohot ovat ehtineet kasvaa taimien mittaisiksi, on käsin kitkeminen myös tarpeen. 6.2. Kastelu ja tuuletus Kasteluvettä kuluu kesän aikana suuria määriä, minkä takia vesi on saatava taimien läheltä. Parasta taimille on järvi- tai jokivesi. Vesijohtovettä voidaan toki käyttää, mutta sitä on hyvä seisottaa jonkin aikaa esimerkiksi tynnyrissä lämpenemisen ja hapettumisen takia. Koivu haihduttaa vettä enemmän kuin havupuut, joten se tarvitsee enemmän kasteluvettä. Pienillä tarhoilla riittää kastelukannu, mutta isommilla kastelu kannattaa järjestää puutarhoihin tarkoitettujen sadetti-

4H-TAIMITARHAOPAS 23 mien avulla. Sadettimet ovat hyvä vaihtoehto, jos työ tuntuu liian raskaalta käsipelillä. Sää on ratkaiseva kastelumääriin vaikuttava tekijä. Lämpimällä ja tuulisella säällä haihdunta on voimakasta ja vettä annetaan runsaammin, tyynellä ja sateisella säällä kastelutarve pienenee. Muovihuoneissa liikakastelu on yleinen virhe, kun taas avomaalla maa jää helposti liian kuivaksi. Itämisvaiheessa (1-3 viikkoa siementen kylvämisestä) kosteuden tarve on suuri. Kylvöksen pinnan on oltava jatkuvasti kostea, mutta seisovaa vettä siemenet eivät siedä. Päivittäin annettava vesimäärä on 2-5 litraa neliömetrille ja se suositellaan annettavaksi useassa erässä. Tasaisen kosteuden ylläpitäminen itämisaikana on siemenestä kasvattamisen kaikkein tärkein tehtävä. Kastelutarpeen tietää paljasjuurisia taimia kasvatettaessa sormituntumalla ja paakkutaimilla taimikennostoja tai -arkkeja punnitsemalla. Oikea paino riippuu kenno- tai arkkityypistä. Paakkutaimilla sopiva kosteus voidaan tarkistaa myös kohottamalla kasvualustaa ja kokeilemalla sen pohjan kosteutta. Kennoja kasteltaessa on hyvä muistaa, ettei vesi siirry kennon seinämien läpi. Arkin tai kennoston reunimmaiset kennot haihduttavat vettä voimakkaimmin, joten on huolehdittava, että myös ne saavat riittävästi vettä. Harsoa ei tarvitse poistaa kastelun ajaksi. Sirkkataimivaiheen jälkeen taimia kastellaan harvemmin, mutta kerralla annetaan enemmän vettä. Liian useat kastelukerrat pienellä vesimäärällä saattaa homehduttaa pintamaan, vaikka juuret kärsisivätkin kuivuudesta. Avomaatarhalla maa kannattaa harata kastelun jälkeen, ettei se tiivisty liikaa. Tuuletuksella säädellään kosteutta ja lämpötilaa. Erityisesti rauduskoivu ei pidä pitkäaikaisesta liikakosteudesta. Muovihuoneessa ja harsonalaisessa tarhassa on pidettävä lämpömittaria tuuletustarpeen määrittämistä varten. Mittari sijoitetaan lähelle taimia ja lämpötilaa tarkkaillaan päivittäin. Tavoitelämpötila on +22-25 astetta (ºC). Jos lämpö nousee yli 25 asteen, nostetaan harson reunoja tai avataan muovihuoneen päätyluukut. Luukut suljetaan, ennen kuin lämpötila laskee alle 20 asteen. Paakkutaimien kasvatuksessa tuuletusta edistetään siten, että kahden taimilaatikkorivin jälkeen jätetään noin puolen metrin levyinen tyhjä väli ennen seuraavaa riviä.

24 4H-TAIMITARHAOPAS 6.3. Lannoitus Lannoituksella pyritään luomaan kasvualustaan sellaiset ravinneolosuhteet, missä pystytään tuottamaan tasapainoisia ja terveitä, istutuksen jälkeen mukautumiskykyisiä taimia. Lannoittamisessa perussääntönä on, että liian pienet määrät aiheuttavat kasvutappioita ja liian suuret taas altistumista kasvitaudeille. Käytännössä lannoituksen ongelmat kiteytyvät kysymyksiin: kuinka paljon, missä suhteessa, missä muodossa ja milloin ravinteita on annettava. Metsäpuun taimia lannoitetaan kloorivapailla moniravinnelannoitteilla. Lannoitteita ja lannoitusohjeita saa maataloustarvikkeita myyvien liikkeitten kautta. Ravinteiden anto on usein jaettu peruslannoitukseen, hoitolannoitukseen ja syyslannoitukseen. Peruslannoituksella tarkoitetaan ravinteiden, usein myös kalkin, sekoittamista kasvualustaan ennen siemenien kylvämistä. Peruslannoitustarve suositellaan määritettäväksi maa-analyysin perusteella ja ravinteet annettavaksi hidasliukoisina lannoitteina. Turpeeseen lisättävän kalkitusaineen ja lannoitteen määrän lisäksi niiden sekoitustasaisuus vaikuttaa taimien laatuun. Hoitolannoituksella ylläpidetään kasvualustan ravinteisuutta antamalla ravinteet helppoliukoisessa muodossa kasvukauden aikana. Ravinteet annetaan joko vesiliukoisena kasteluveden mukana, lannoiterakeina kasvualustan pintaan tai sijoituslannoitettuna taimirivien väliin. Hoitolannoite annetaan yleensä määräajoin tasasuuruisina annoksina. Syyslannoituksessa ravinteet annetaan taimien kasvun hidastuttua tai sen päättymisen jälkeen. Tällöin taimien ravinnepitoisuus voi nousta ilman, että lannoitus vaikuttaa taimien kasvuun tai karaistumiseen. Tätä taimien ravinnepitoisuuden kohottamista syyslannoituksella on ruvettu kutsumaan ravinnetankkaukseksi. Sen on havaittu parantavan taimien juurtumista ja lisäävän niiden kilpailukykyä pintakasvillisuutta vastaan. Kesäkuussa taimet tarvitsevat typpeä, heinäkuussa fosforia ja elokuussa kaliumia eli samaa lannoitetta ei käytetä koko kesää. Typpilannoitteita ei käytetä syksyllä, koska typpi haittaa taimien varautumista talveen ja taimet saattavat kärsiä pakkasvaurioita. Jos lannoitetaan rakeisilla lannoitteilla, maa kastellaan ennen lannoitusta sekä lannoituksen jälkeen. Näin ravinteet liukenevat veteen ja ovat taimien käytettävissä. Jos lannoite annetaan veden mukana, on taimitarha myös kasteltava oikeaan kosteuteen lannoituksen jälkeen. Tarkkaa lannoitustarvetta on vaikea arvioida silmällä. Kasvualustan ravinnetaso voidaan mitata puristenesteen johtokykymittarilla. Mittarin saatat löytää 4H-yhdistyksestäsi tai 4H-piiristä, mutta ainakin maataloustarvikkeita myyvästä liikkeestä.

4H-TAIMITARHAOPAS 25 Esimerkkejä lannoitustyypeistä: - Kekkilän Turve-Superex on täysin vesiliukoinen NPK-lannoite, joka sisältää sivuja hivenravinteita. - Kekkilän Taimi-Superex - Kekkilän Syys-Superex on typetön ja täysin vesiliukoinen PK-lannoite. Huom! Lannoitemäärät ovat vain esimerkkejä! Oikea lannoitemäärä riippuu lannoitteesta ja eri valmistajien lannoitteet annostellaan eri tavalla. Lannoitteiden mukana saat ohjeet käytettävistä lannoitemääristä! 6.3.1. Koivun lannoitus Koivulla ensimmäisen kasvukauden lannoitteet annetaan vesiliukoisina. Myöhemmin voidaan käyttää myös rakeisia lannoitteita, mitkä levitetään käsin joko hajalannoituksena tai rivien väliin. Lannoiterakeita ei saisi jäädä taimien lehdille, joten ne ravistetaan alas. Lannoituksen jälkeen taimitarha kastellaan ja harataan. Koulittujen paljasjuuritaimien kasvatuslannoitukset Lannoituksista noin puolet annetaan koulinnan jälkeen kasvatuslannoituksina. Perusja kasvatuslannoitteen yhteismäärä on esimerkiksi 8-10 kg aarille. Lannoitukseen käytetään salpietaria 2 viikkoa koulinnan jälkeen ja kesäkuun puolivälissä. Myöhemmin käytetään moniravinnelannoitetta. Kasvukauden viimeinen lannoitus tehdään typpivapaalla lannoitteella. 6.3.2. Havupuut Koulittujen taimien kasvatuslannoitukset aloitetaan niin paljasjuurisilla kuin paakkutaimillakin 2 viikkoa koulinnan jälkeen. Ensin lannoitetaan salpietarilla ja käsittely toistetaan parin viikon kuluttua. Myöhemmin kesällä lannoitetaan moniravinnelannoitteella, ja loppukesästä typettömällä lannoitteella. Lannoitustiheyttä ja määriä suunniteltaessa otetaan huomioon peruslannoituksen määrä, taimien elinvoimaisuus ja kasvu. Kylmänä kesänä taimien kasvu on heikompaa Kennotaimien kasvatuslannoitukset Lannoittaminen aloitetaan, kun taimet ovat nelilehtiasteessa. Täydennysistutuksen ja harventamisen jälkeen on tosin jätettävä pari viikkoa. Lannoite levitetään tasaisesti ja mieluiten useassa pienessä erässä. Lannoitetta annetaan kerralla noin 0,6-1 kg aarille. Kesäkuussa lannoitetaan joka viikko, heinäkuussa joka toinen viikko. Viimeinen lannoitus annetaan heinä-elokuun vaihteessa, ja tällöin käytetään typetöntä lannoitetta. Veteen liuotettavat lannoitteet on annettava mietoina liuoksina, esimerkiksi 0,1 %:n vahvuisena (100 grammaa lannoitetta 100 litraan vettä). Vettä ei kuitenkaan saa antaa taimille liikaa, vaan viileällä tai kostealla säällä voidaan antaa väkevämpää lannoiteseosta. Liuoksen väkevyys riippuu lannoitteesta, mutta esimerkiksi 0,5 %:n liuoksen saa sekoittamalla 100 grammaa lannoitetta 20 litraan vettä. Väkevämpää liuosta kuin 0,5 %:sta ei voi yleensä käyttää. kuin lämpimänä kesänä, joten lannoitustarvekin on pienempi. Kylvösten kasvatuslannoitukset aloitetaan, kun siemenkuori irtoaa sirkkataimen kärjestä. Ensimmäisenä kasvukautena lannoitteet annetaan veteen liuotettuina. Lannoituksia jatketaan heinä-elokuun vaihteeseen saakka. Lannoitteet annetaan mieluiten useina pieninä erinä esimerkiksi viikoittain. Lannoiteliuoksen väkevyys riippuu lannoitteesta.