Taideyliopiston ylioppilaskunnan SYKSYN 2012 VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Taideyliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisessä edustajiston vaalissa syksyllä 2012. Tämän vaalijärjestyksen nojalla valittu edustajisto päättää järjestäydyttyään Taideyliopiston ylioppilaskunnan säännöistä. Kuvataideakatemian ylioppilaskunta (KUVYO), Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta (SAY) ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunta (TEYO) yhdistyvät Taideyliopiston ylioppilaskunnaksi 1.1.2013. Tässä vaalijärjestyksessä Taideyliopistoa kutsutaan yliopistoksi ja Taideyliopiston ylioppilaskuntaa ylioppilaskunnaksi. 2 Edustajistovaali Ylioppilaskunnan ensimmäisen edustajistovaalin viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Pöytäkirjakielenä on suomi. Vaalijärjestyksen alkuperäinen kieli on suomi. Vaalijulistus on annettava virallisten kielten lisäksi myös englanniksi. Edustajistovaali toimitetaan 2. ja 3.10.2012. Vaalissa valitaan ylioppilaskunnalle 21- jäseninen edustajisto. Edustajiston toimikausi alkaa 10.10.2012 ja päättyy 31.12.2013. Edustajiston toimikausi jatkuu kuitenkin siihen asti kunnes uusi edustajisto on valittu. Vaalissa voi äänestää myös ennakolta. Ennakkoäänestys suoritetaan 1.10.2012. Vaali on suhteellinen ja salainen. 3 Äänioikeus ja vaalikelpoisuus Ylioppilaskunnan ensimmäisessä edustajistovaalissa on äänioikeus Kuvataideakatemiaan (KuvA), Sibelius-Akatemiaan (SibA) tai Teatterikorkeakouluun (TeaK) läsnäolevaksi kirjoittautuneella, henkilökohtaisesti läsnäolevalla kyseisen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenellä. Äänioikeus todetaan vaaliluettelosta, jonka laatii keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakunta voi antaa myös täydentäviä ohjeita äänioikeuden toteamisesta. Jos äänioikeus ei käy selville vaaliluettelosta, vaalilautakunta toteaa äänioikeuden KuvA:n, SibA:n tai TeaK:n opiskelijarekisterin antamasta todistuksesta. Vaaliluetteloon sekä opiskelijarekisterin antamaan todistukseen on tällöin tehtävä merkintä äänioikeuden käyttämisestä.
Äänioikeutetun henkilöllisyys todetaan keskusvaalilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Hyväksyttäviä todistuksia henkilöllisyydestä ovat voimassaoleva ajokortti, valokuvalla ja henkilötunnuksella varustettu virallinen henkilöllisyystodistus, kuvallinen kelakortti sekä valokuvalla ja voimassaolevalla tarralla varustettu opiskelijakortti. Vaalikelpoisia ovat vaalissa äänioikeutetut henkilöt. 4 Äänioikeuden käyttö Jokaisella äänioikeutetulla on vaalissa yksi (1) ääni riippumatta siitä, onko hän yhden tai useamman akatemian tai korkeakoulun läsnäolevaksi kirjoittautunut, henkilökohtaisesti läsnäoleva kyseisen korkeakoulun ylioppilaskunnan jäsen. Äänioikeuttaan voi siihen oikeutettu käyttää vain henkilökohtaisesti ja vain hänelle osoitetuilla äänestyspaikoilla. Äänioikeutetun äänestyspaikka ilmoitetaan sähköpostitse osoitteeseen, jonka hän on ilmoittanut Kuvataideakatemialle, Sibelius-Akatemialle tai Teatterikorkeakoululle. Äänestyspaikan vaihtoa voi äänioikeutettu pyytää keskusvaalilautakunnalta 9.9.2012 mennessä. Äänioikeutettu, jonka äänestyspaikka ei käy selville vaaliluettelosta, saa äänestää opiskelukampuksellaan sijaitsevalla äänestyspaikalla. II Keskusvaalilautakunta ja vaalilautakunnat 5 Keskusvaalilautakunta Ylioppilaskunnan ensimmäisen edustajistovaalin toimittamista varten asetetaan keskusvaalilautakunta ennen kesäkuun 10. päivää vuonna 2012. Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan hallitus, Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan hallitus ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnan hallitus nimeävät keskusvaalilautakunnalle puheenjohtajan yksimielisesti, minkä lisäksi kukin hallitus nimeää keskusvaalilautakuntaan kaksi (2) jäsentä sekä enintään kaksi (2) varajäsentä. Keskusvaalilautakunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Keskusvaalilautakunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja kutsuu itselleen äänivallattoman sihteerin, joka pitää pöytäkirjaa keskusvaalilautakunnan kokouksista. Keskusvaalilautakunnan kokouskutsu on lähetettävä vähintään kahta (2) arkipäivää ennen kokousta. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ei saa olla vaalissa äänioikeutettu. Keskusvaalilautakunnan jäsen tai sihteeri ei saa olla vaalissa ehdolla. Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja vähintään kolmen (3) muun jäsenen tai varajäsenen läsnä ollessa. Keskusvaalilautakunta voi pitää sähköpostikokouksia.
Keskusvaalilautakunta ratkaisee asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni. 6 Äänestyspaikkojen ja virallisten ilmoitustaulujen määrääminen Taideyliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisessä edustajistovaalissa käytössä olevista äänestyspaikoista ja vaalin virallisista ilmoitustauluista määrää keskusvaalilautakunta. Äänestyspaikat sijaitsevat Kuvataideakatemian tiloissa Helsingissä, Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä ja Kuopiossa sekä Teatterikorkeakoulun tiloissa Helsingissä. Jokaisen edellä mainitun yliopiston tiloissa Helsingissä sekä Kuopion filiaalissa järjestetään äänestyspaikka vähintään yhtenä (1) päivänä, joka voi olla varsinainen vaalipäivä taikka ennakkoäänestyspäivä. Lisäksi keskusvaalilautakunta voi päättää muista käytettävistä äänestyspaikoista. Äänestyspaikat ovat avoinna kunakin vaalipäivänä vähintään kuusi tuntia. Keskusvaalilautakunta päättää tarkemmasta aikataulusta. Keskusvaalilautakunta määrää Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun tiloihin vaalissa käytettävät viralliset ilmoitustaulut. 7 Vaalilautakunta Keskusvaalilautakunta asettaa jokaiseen äänestyspaikkaan vaalin käytännön järjestelyjä varten vaalilautakunnan. Jokaiseen vaalilautakuntaan valitaan vähintään kaksi (2) jäsentä sekä riittävä määrä varajäseniä. Jokaisen vaalilautakunnan jäsenistä vähintään yhden (1) tulee olla ylioppilaskunnan äänioikeutettu jäsen. Jos Helsingin kaupungin ulkopuolelle määrätään äänestyspaikka, kyseisen vaalilautakunnan jäsenet voidaan valita kokonaisuudessaan muidenkin kuin ylioppilaskunnan äänioikeutettujen jäsenten joukosta. Vaalilautakunta on päätösvaltainen kun vähintään kaksi (2) sen jäsenistä on läsnä. Vaalilautakunta valitsee puheenjohtajan ja sihteerin kulloinkin läsnä olevista vaalilautakunnan jäsenistä tai varajäsenistä. Sihteerin tehtävänä on pitää pöytäkirjaa vaalilautakunnan päätöksistä. Mikäli vaalilautakunta ei ole jostakin toimenpiteestä yksimielinen, on toimenpide välittömästi alistettava keskusvaalilautakunnan ratkaistavaksi. III Ehdokkaiden asettaminen, vaaliliitot ja vaalirenkaat 8 Ehdokkaiden asettaminen Jokainen vaalissa vaalikelpoinen henkilö voi asettua ehdokkaaksi edustajistovaalissa toimittamalla keskusvaalilautakunnalle sen ohjeiden mukaisesti täytetyn ehdokasilmoituksen. Ehdokasilmoituksessa saa olla vain yksi ehdokas ja ehdokas voi jättää vaalissa vain yhden ehdokasilmoituksen.
Ehdokasilmoituksesta tulee selvästi käydä ilmi ehdokkaaksi asettuvan koko nimi, syntymäaika, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Ehdokasilmoituksen tulee sisältää ehdokkaan vakuutus omasta vaalikelpoisuudesta ja sen tulee olla omakätisesti allekirjoitettu. Ehdokkaan on ehdokasilmoituksessa annettava yhdelle (1) vaalissa äänioikeutetulle henkilölle valtuutus toimia asiahenkilönään. Asiahenkilöksi voidaan nimetä myös ehdokas itse. Asiahenkilölle voidaan nimetä myös varahenkilö. Ehdokkaan, joka ei ole ehdokasilmoituksessa ilmoittanut kuuluvansa vaaliliittoon, katsotaan muodostavan oma vaaliliittonsa. 9 Vaaliliitto Kahdella (2) tai useammalla ehdokkaalla on oikeus muodostaa vaaliliitto. Vaaliliitto muodostetaan tekemällä keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukainen vaaliliittosopimus, joka jokaisen ehdokkaan asiahenkilön on allekirjoitettava. Sopimuksessa on lueteltava ehdokkaiden nimet sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Nimet tulevat tässä järjestyksessä ehdokaslistaan. Lisäksi sopimuksessa on annettava jollekin vaalissa äänioikeutetulle henkilölle valtuutus toimia vaaliliiton asiahenkilönä. Asiahenkilölle voidaan nimetä myös varahenkilö. Sopimuksesta tulee lisäksi käydä ilmi vaaliliitojen nimi. Ehdokas voi liittyä ainoastaan yhteen (1) vaaliliittoon. Vaaliliitossa voi olla korkeintaan niin monta ehdokasta kuin vaalissa on valittavia. 10 Vaalirengas Kahdella (2) tai useammalla vaaliliitolla on oikeus muodostaa vaalirengas. Vaaliliitto voi kuulua korkeintaan yhteen (1) vaalirenkaaseen. Vaalirenkaan muodostamisesta on tehtävä sopimus kuten vaaliliittoa muodostettaessa. IV Valmistelevat toimenpiteet vaalia varten 11 Vaalijulistus Keskusvaalilautakunta antaa vaalijulistuksen viimeistään 27.8.2012. Vaalijulistus on annettava vähintään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Vaalijulistus on julkaistava ainakin keskusvaalilautakunnan määräämillä vaalin virallisilla ilmoitustauluilla. Vaalijulistuksen tulee sisältää tieto seuraavista asioista:
1. missä vaalijulistus on nähtävillä 2. missä ja milloin ennakkoäänestys ja vaali toimitetaan 3. missä ja milloin keskusvaalilautakunnalle jätettäviä asiakirjoja otetaan vastaan 4. kenet tai ketkä keskusvaalilautakunta on valtuuttanut vastaanottamaan 3. kohdan asiakirjoja 5. missä ja milloin ehdokaslista on nähtävillä 6. vaalimainonnan ajankohta. Kohdassa 3 mainittu vaaliasiakirjojen toimitusaika on vaalijulistuksen antamisesta 17.9.2012 asti. Vaaliasiakirjoja on mahdollista toimittaa myös postitse. Tällöin toimitusaika katsotaan postileimasta. Keskusvaalilautakunnan tulee antaa ohjeet vaalimainonnasta viimeistään viikkoa ennen vaalimainonnan alkamista. 12 Keskusvaalilautakunnalle jätettyjen asiakirjojen tarkastaminen ja hyväksyminen Keskusvaalilautakunta tarkastaa sille jätetyt ehdokasilmoitukset sekä sopimukset vaaliliitoista ja renkaista ja hyväksyy niistä ne, jotka on laadittu keskusvaalilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti ja jätetty määräajassa. Asiakirja, jota ei ole jätetty keskusvaalilautakunnalle määräaikana, on jätettävä käsittelemättä ja tarkastamatta. Asiakirjasta, joka on puutteellinen tai virheellisesti laadittu, on huomautettava jokaiselle sen allekirjoittaneelle asiamiehelle. Huomautus on myös annettava, jos ehdokkaaksi on asettunut henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen tai joka on jättänyt useamman kuin yhden ehdokasilmoituksen. Asiakirjasta, jossa esiintyvä virhe on luonteeltaan vähäinen, ei tarvitse huomauttaa. Määräajassa toimitetut asiakirjat, joista keskusvaalilautakunta ei ole huomauttanut, on hyväksyttävä. Huomautus voidaan toimittaa postitse tai sähköpostin kautta asiahenkilön antamaan osoitteeseen. Huomautus tulee lähettää viimeistään seuraavana arkipäivänä 12 1 momentissa mainitusta tarkastuksesta lukien. Asiamiehillä, joille keskusvaalilautakunta on antanut huomautuksen, on oikeus 19.9.2012 klo 12.00 mennessä tehdä oikaisupyyntö keskusvaalilautakunnalle. Kirjallinen oikaisupyyntö on toimitettava keskusvaalilautakunnalle sähköpostitse tai henkilökohtaisesti. Keskusvaalilautakunta käsittelee oikaisua edellyttävät asiakirjat uudelleen ja hyväksyy
niistä ne, jotka on laadittu keskusvaalilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti ja jätetty määräajassa. Keskusvaalilautakunnan tulee välittömästi asiakirjat tarkastettuaan laatia luettelo hyväksytyistä asiakirjoista. Luettelo asetetaan Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan, Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnan virallisille ilmoitustauluille. 13 Ehdokaslista Ehdokkaalla on oikeus peruuttaa ehdokkuutensa ilmoittamalla siitä keskusvaalilautakunnalle ennen ehdokaslistan lopullista vahvistamista. Mikäli ehdokkaita on hyväksytty otettavaksi ehdokaslistaan niin monta kuin vaalissa on valittavia, ei vaalia järjestetä, vaan keskusvaalilautakunta menettelee 34 1 momentin mukaan. Jos ehdokkaita on hyväksytty vähemmän kuin vaalissa on valittavia, menetellään 34 2 momentin mukaan. Jos ehdokkaita on hyväksytty useampia kuin vaalissa on valittavia, on keskusvaalilautakunnan laadittava ehdokaslista. Ehdokaslista laaditaan siten, että vaalirenkaiden ja niihin kuulumattomien vaaliliittojen keskinäinen järjestys arvotaan. Vaalirenkaisiin ja vaaliliittoihin kuuluvat ehdokkaat asetetaan niistä tehtyjen sopimusten määräämään järjestykseen. Tämän jälkeen ehdokkaat numeroidaan käyttäen juoksevaa numerointia numerosta kaksi (2) alkaen. Ehdokaslistaan merkitään vaalirenkaiden ja -liittojen tunnukset sekä ehdokkaiden nimet ja numerot. Vaalirenkaan otsikoksi merkitään vaalirengas ja vaaliliiton otsikoksi vaaliliitto. Listasta on käytävä ilmi mitä vaalia varten se on laadittu. Ehdokaslista on asetettava nähtäväksi viimeistään 19.9.2012 ainakin keskusvaalilautakunnan määräämille vaalin virallisille ilmoitustauluille. Äänioikeutettujen on viimeistään 20.9.2012 klo 16.00 tehtävä mahdolliset ehdokaslistaa koskevat korjauspyynnöt. Kirjallisesti tehdyt pyynnöt toimitetaan sähköpostitse tai henkilökohtaisesti keskusvaalilautakunnalle, jonka on ratkaistava ne viipymättä. Korjattu ehdokaslista on asetettava nähtäväksi viimeistään 20.9.2012 ainakin keskusvaalilautakunnan määräämille vaalin virallisille ilmoitustauluille. 14 Äänestysliput Keskusvaalilautakunnan on laadittava ja monistettava tai painatettava vaalissa käytettävät äänestysliput. Äänestyslipusta on käytävä ilmi, mihin vaaliin se on tarkoitettu. Lisäksi äänestyslipussa tulee olla ympyrä ehdokkaan numeron merkitsemistä varten.
15 Sääntöjen rikkominen Keskusvaalilautakunta määrää rangaistukset ehdokkaille ja vaaliliitoille sääntöjen sekä keskusvaalilautakunnan antamien määräysten rikkomisesta. Käytettävien rangaistuskeinojen suuntaviivat on määritettävä ennen mainostusajan alkamista. Keskusvaalilautakunnalla on oikeus sulkea pois ehdokas vaalivilpin tai keskusvaalilautakunnan määräysten törkeän rikkomisen johdosta. Keskusvaalilautakunnan käytössä olevat rangaistusmuodot ovat seuraavat: 1. kirjallinen varoitus 2. ehdokkaan tai vaaliliiton vaalimainontaa koskevat rajoitukset 3. vaaleista poissulkeminen 16 Muut määräykset Keskusvaalilautakunta voi vaalin kuluessa täydentää antamiaan määräyksiä. V Vaalitoimitus uurnavaalilla 17 Vaalitoimitukseen kokoontuminen Vaalin toimittamista varten kokoontuvat keskusvaalilautakunta ja vaalilautakunnat keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan kutsusta. Ennen vaalitoimituksen alkamista on vaalilautakunnan valittava keskuudestaan sihteeri ja keskusvaalilautakunnan on toimitettava vaalilautakunnalle riittävästi ehdokaslistoja, äänestyskoppeja, vaaliuurnia ja luvultaan laskettu määrä äänestyslippuja. Vaalilautakunnan kokouksista pidetään pöytäkirjaa keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukaisesti. 18 Vaalitoimituksen aloittaminen Vaalitoimituksen alkaessa vähintään kahden (2) vaalilautakunnan jäsenen ja ensimmäisen äänestäjän on todettava äänestyksessä käytettävät vaaliuurnat tyhjiksi. Tämän jälkeen tulee kunkin uurnan sisempi kansi huolellisesti sinetöidä. Äänestyspäivinä on vaaliuurna suljettava äänestyksen jälkeen siten, että sinne ei voi tiputtaa äänestyslippua kannessa olevia sinettejä murtamatta. Sinetöinnin suorittaa vähintään kaksi (2) vaalilautakunnan jäsentä. Äänestyksen alkaessa toisena äänestyspäivänä vähintään kahden (2) vaalilautakunnan jäsenen on todettava, että päällimmäinen uurnan kansi on sinetillä suljettu. Tämän jälkeen voidaan päällimmäisen kannen sinetti murtaa. Sisemmän kannen sinettiä ei saa murtaa, eikä uurnaa avata. 19 Vaalilautakunnan läsnäolo Vaalitoimituksen aikana on vähintään kahden (2) vaalilautakunnan jäsenen oltava läsnä
äänestyspaikalla. 20 Vaalitoimituksen rauhoittaminen Vaalilautakunnan on valvottava, ettei äänestyspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä tapahdu minkäänlaista häirintää tai vaalimainontaa. Vaalilautakunta ei saa antaa sivullisille tietoja siitä, ketkä ovat käyttäneet äänioikeuttaan. Vaalilautakunnan on pyynnöstä annettava äänioikeutetuille tietoja vaaliin liittyvistä määräyksistä. Saapuvilla olevien on noudatettava niitä määräyksiä, joita vaalilautakunta antaa järjestyksen ylläpitämiseksi ja vaalitoimituksen häiriöttömän kulun turvaamiseksi. 21 Vaalisalaisuus Äänestyspaikalla ja jokaisessa äänestyskopissa on oltava nähtävillä riittävä määrä ehdokaslistoja. Vaalilautakunnan on huolehdittava, että äänioikeutettu voi tehdä merkintänsä äänestyslippuun vaalisalaisuuden säilyttäen. Äänestyskopissa on oltava saatavilla äänestysohjeet sekä tarpeellisia apuneuvoja. 22 Ilmoittautuminen ja äänestyslippujen jakaminen Äänioikeutetun, joka haluaa käyttää äänioikeuttaan, on äänestyslipun saamista varten ilmoittauduttava vaalilautakunnalle. Vaalilautakunta antaa äänestyslipun äänioikeutetulle todettuaan tämän äänioikeuden vaaliluettelosta vaalijärjestyksen 3 :n mukaan ja tekee merkinnän vaaliluetteloon äänestyslipun antamisesta. Vaalilautakunnan on tarkoin pidettävä huolta siitä, ettei äänestyslippua anneta muulle kuin äänioikeutetulle. 23 Äänestyslipun käyttö Äänioikeutetun on merkittävä äänestyslipussa olevan ympyrän sisäpuolelle sen ehdokkaan numero, jota hän tahtoo äänestää. Äänestyslippuun ei saa tehdä muita merkintöjä. Jos äänioikeutettu haluaa käytettäväkseen uuden äänestyslipun, hän saa sen vaalilautakunnalta annettuaan takaisin entisen äänestyslippunsa, joka vaalilautakunnan on merkittävä mitättömäksi ja säilytettävä avaamattomana. 24 Äänestyslipun leimaaminen Merkittyään ehdokkaan numeron äänestyslippuun on äänioikeutetun vietävä se kokoon taitettuna vaalilautakunnalle leimattavaksi. Äänioikeutetun on tämän jälkeen pantava leimattu äänestyslippu vaaliuurnaan.
25 Äänioikeuden käyttö Äänioikeutettu on käyttänyt äänioikeutensa, kun hän on laittanut leimatun äänestyslipun vaaliuurnaan. Vaalilautakunta tekee merkinnän vaaliluetteloon äänioikeuden käyttämisestä. Vasta tällöin katsotaan äänioikeutetun käyttäneen äänioikeutensa. 26 Äänioikeutetun avustaja Äänioikeutettu saa käyttää äänestysmerkinnän tekemisessä apuna valitsemaansa henkilöä. Avustaja ei saa olla ehdokkaana vaalissa. Avustaja on velvollinen täyttämään tunnollisesti äänioikeutetun tahdon ja pitämään salassa äänestyksessä saamansa tiedot. 27 Vaalitoimituksen päättäminen Kaikilla niillä äänioikeutetuilla, jotka ovat ennen äänestysajan päättymistä tulleet saapuville odottamaan äänestysvuoroaan, on oikeus sinä päivänä käyttää äänioikeuttaan ennen kuin vaalitoimitus vaalipäivän päättyessä keskeytetään tai lopetetaan. 28 Muut määräykset Keskusvaalilautakunnan on koko vaalitoimituksen ajan oltava vaalilautakuntien tavoitettavissa. Keskusvaalilautakunnan on ratkaistava asiat, joista vaalilautakunta ei ole päässyt yksimielisyyteen, annettava niille ohjeita, valvottava vaalin yleistä kulkua sekä valvottava sitä, että vaalilautakunnat noudattavat yhtäläisiä ohjeita. VI Ennakkoäänestys 29 Ennakkoäänestyksen toteuttaminen Ennakkoäänestys voidaan keskusvaalilautakunnan päätöksellä toteuttaa osittain kirjevaalina. Muutoin ennakkoäänestys toteutetaan uurnavaalilla. 30 Oikeus äänestää ennakkoon Jokaisella äänioikeutetulla on oikeus äänestää ennakolta. 31 Ennakkoon äänestäneen esteellisyys äänestää uudelleen Äänioikeutetun käytettyä äänioikeutensa ennakkoäänestyksessä tekee vaalilautakunta äänioikeuden käyttämisestä merkinnän vaaliluetteloon. 32 Äänestäminen Ennakkoäänestyksessä on muutoin noudatettava tämän vaalijärjestyksen V luvun määräyksiä. 33 Ennakkoäänten laskeminen
Keskusvaalilautakunnan on ennakkoäänestyksen päätyttyä huolehdittava siitä, että huolellisesti sinetöidyt ennakkouurnat säilytetään lukitussa paikassa ja avataan vasta varsinaisen ääntenlaskun yhteydessä. Mikäli ennakkoäänestys järjestetään Kuopion filiaalissa, tulee ennakkoäänet postittaa keskusvaalilautakunnalle laskettavaksi varsinaisen ääntenlaskun yhteydessä. VII Ääntenlasku ja vaalituloksen määrääminen 34 Edustajiston muodostaminen ilman vaaleja Jos ehdokaslistaan on hyväksytty yhtä monta ehdokasta kuin vaalissa on valittavia ja vaalitoimitusta ei sen vuoksi ole järjestetty, keskusvaalilautakunta julistaa nämä ehdokkaat valituiksi. Jos ehdokaslistaan on hyväksytty vähemmän ehdokkaita kuin vaalissa on valittavia, julistaa keskusvaalilautakunta ehdokkaat valituiksi ja järjestää täydennysvaalin tätä vaalijärjestystä soveltaen. 35 Ääntenlaskenta Keskusvaalilautakunta kokoontuu toisena äänestyspäivänä suorittamaan ääntenlaskennan. Kukin vaalilautakunta toimittaa kaikkien läsnä olevien vaalilautakunnan jäsenten allekirjoittaman pöytäkirjan sekä äänestyspaikkansa äänet uurnaan suljettuna viipymättä äänestysajan päättymisen jälkeen keskusvaalilautakunnalle ääntenlaskentaa varten. Ääntenlaskenta voidaan aloittaa aikaisintaan vaalitoimituksen päätyttyä toisena äänestyspäivänä. Ääntenlaskenta suoritetaan seuraavassa järjestyksessä: 1. Lasketaan vaaliluettelon mukaan äänioikeuttaan käyttäneiden lukumäärä. 2. Otetaan äänestysliput uurnista ja lasketaan niiden lukumäärä aukaisematta. 3. Avataan äänestysliput, tarkastetaan ne ja erotetaan tyhjät sekä 36 :n mukaan mitättömät äänestysliput omiksi ryhmikseen. 4. Järjestetään jäljellä olevat liput siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut liput laitetaan eri ryhmäksi. 5. Lasketaan lippujen lukumäärät ryhmittäin. Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan merkitään kohdissa 1, 2 ja 5 mainitut lukumäärät sekä kunkin mitättömäksi julistetun lipun osalta mitättömyyden syy. Keskusvaalilautakunta tarkistaa vaalilautakuntien pöytäkirjat ja niihin otetut laskelmat. 36 Äänestyslipun mitättömyys Äänestyslippu on mitätön, jos: 1. se ei ole vaalilautakunnalta saatu. 2. se ei ole asianmukaisesti leimattu. 3. ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei siitä täysin selvästi ilmene, mitä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut.
4. siihen on tehty selvästi asiaankuulumattomia merkintöjä. 5. se on 23 2. momentin mukaisesti mitätöity vaalitoimituksen aikana. 37 Vaaliliittojen ja vaalirenkaiden ääntenlaskenta Vaaliliittojen ja -renkaiden ääntenlaskennan suorittaa keskusvaalilautakunta. Ääntenlaskentakokouksesta pidetään pöytäkirjaa, jonka kaikki keskusvaalilautakunnan läsnä olevat jäsenet allekirjoittavat. Ääntenlaskennassa huomioidaan ainoastaan vaalissa kannatusta saaneet ehdokkaat. Jokaisen vaaliliiton ehdokkaat järjestetään äänimääriensä suuruuden mukaan. Saman äänimäärän saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa. Tämän jälkeen merkitään vertausluvuksi eniten ääniä saaneelle ehdokkaalle vaaliliiton koko äänimäärä, toiselle puolet (1/2) siitä, kolmannelle yksi kolmasosa (1/3) ja niin edelleen. Jos vaaliliitto ei kuulu vaalirenkaaseen, näin saatu vertausluku on ehdokkaan lopullinen vertausluku. Vaalirenkaassa järjestetään vaaliliittoihin kuuluvat ehdokkaat 2. momentin mukaan saatujen vertauslukujen äänimäärien mukaiseen järjestykseen. Saman vertausluvun saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa. Tämän jälkeen vaalirenkaan ensimmäiselle ehdokkaalle merkitään lopulliseksi vertausluvuksi vaalirenkaan koko äänimäärä, toiselle puolet (1/2) siitä, kolmannelle yksi kolmasosa (1/3) ja niin edelleen. Näin saatu vertausluku on ehdokkaan lopullinen vertausluku. 38 Ehdokkaiden asettaminen järjestykseen vertausluvun mukaan Kaikki ehdokkaat järjestetään lopullisten vertauslukujen suuruuksien mukaan. Saman vertausluvun saaneiden keskinäisen järjestyksen määrää henkilökohtainen äänimäärä ja sen ollessa sama arpa. Tämän jälkeen julistetaan valituksi suurimman lopullisen vertausluvun saaneesta lähtien niin monta kuin vaalissa on valittavia ja varajäseniksi samaten niin monta kuin vaalissa on valittavia. 39 Tarkastuslaskenta Keskusvaalilautakunnan on aloitettava äänten tarkastuslaskenta viimeistään 8.10.2012. Tarkastuslaskennan jälkeen keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalituloksen. Tarkastuslaskennasta pidetään pöytäkirjaa, jonka kaikki keskusvaalilautakunnan läsnä olevat jäsenet allekirjoittavat. 40 Edustajiston täydentäminen Jos joku edustajiston jäsen eroaa, menettää vaalikelpoisuutensa tai on estynyt tai esteellinen toimimaan edustajiston jäsenenä, edustajiston puheenjohtaja kutsuu hänen tilalleen varajäsenen vertausluvun mukaisessa järjestyksessä samasta vaaliliitosta tai, ellei tämä ole mahdollista, samasta vaalirenkaasta. Ellei varajäsenen kutsuminen samasta vaalirenkaastakaan ole mahdollista, kutsutaan tilalle vertausluvun mukaan seuraava varajäsen. Ennen kuin edustajisto on järjestäytynyt, kutsuu varajäsenen edustajiston ensimmäisen kokouksen koollekutsuja.
VIII Vaalin tulos ja valittaminen 41 Tuloksen julkistaminen Vaalin tulos julkistetaan keskusvaalilautakunnan määräämillä vaalin virallisilla ilmoitustauluilla välittömästi ääntenlaskennan jälkeen. Kun tulos on vahvistettu, se on julkistettava ainakin kyseisillä ilmoitustauluilla. 42 Päätöksestä valittaminen Vaalissa äänioikeutettu saa valittaa vaalilautakunnan toimenpiteestä tai päätöksestä ennen vaalitoimituksen päättymistä keskusvaalilautakunnalle, jonka on ratkaistava valitus viipymättä. Keskusvaalilautakunnan päätöksestä, joka koskee valitusta vaalilautakunnan päätöksestä tai vaalilautakunnan sille alistamasta asiasta, ei voi valittaa. Keskusvaalilautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallintooikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Tämän lisäksi vaalissa äänioikeutetulla on oikeus valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen muusta kuin 1. momentissa tarkoitetusta keskusvaalilautakunnan päätöksestä sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, asetuksesta tai ylioppilaskuntaa koskevista määräyksistä poikkeavassa järjestyksessä tai on muuten lain, asetuksen tai ylioppilaskuntaa koskevien määräysten vastainen. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai toimeenpanoa, ei kuitenkaan saa valittaa. 43 Asiakirjat ja äänestysliput Vaalissa syntyneet asiakirjat ja äänestysliput on säilytettävä lukitussa paikassa kunnes 42 :ssä tarkoitetut mahdolliset valitukset on ratkaistu. Äänestyslippuja on kuitenkin säilytettävä vähintään siihen asti, että vaalissa valittua edustajistoa seuraava edustajisto on valittu. Tämän jälkeen äänestysliput voidaan hävittää, mutta asiakirjoja tulee säilyttää huolellisesti, kunnes ne voidaan liittää Taideyliopiston ylioppilaskunnan arkistoon. IX Erinäisiä määräyksiä 44 Vilppiin syyllistyminen Jos ehdokas syyllistyy tämän vaalijärjestyksen määräysten vastaiseen vilppiin, keskusvaalilautakunnan tulee todeta ehdokkaan menettäneen vaalikelpoisuutensa. Jos vaaliliiton tai vaalirenkaan asiahenkilö tai varahenkilö syyllistyy tämän vaalijärjestyksen määräysten vastaiseen vilppiin, keskusvaalilautakunnan tulee erottaa asiahenkilö tai varahenkilö virastaan.
Keskusvaalilautakunnan ja vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet vastaavat toimistaan kuten ylioppilaskunnan virkahenkilö. 45 Luottamushenkilöiden palkkiot Tässä vaalijärjestyksessä mainituilla luottamushenkilöille voidaan maksaa kohtuullista palkkiota. Palkkion suuruuden määräävät yhdistyvien ylioppilaskuntien hallitukset yksimielisellä päätöksellä. 46 Edustajiston ensimmäinen kokous Tämän vaalijärjestyksen nojalla valitun edustajiston kutsuu koolle sen eniten henkilökohtaisia ääniä saanut jäsen. Edustajiston on kokoonnuttava ensimmäiseen kokoukseensa 22.10.-8.11.2012 välisenä aikana. Edustajiston jäsenelle ja varajäsenelle on lähetettävä kokouskutsu, josta on ilmettävä kokouksen aika ja paikka, vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kokouskutsun allekirjoittaa ja kokouksen avaa edustajiston vaalissa eniten henkilökohtaisia ääniä saanut kokouksessa läsnä oleva jäsen. Edustajisto on päätösvaltainen, kun saapuvilla on vähintään 11 edustajiston jäsentä. Tarvittaessa voidaan kutsua koolle uusi kokous tätä pykälää soveltaen. Edustajiston ensimmäisessä kokouksessa esteellisiä toimimaan edustajiston jäsenenä tai puheenjohtajana ovat Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan, Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan sekä Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnan työntekijät ja hallituksen jäsenet. Päätökset syntyvät yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaalissa kuitenkin arpa. 47 Voimaantulo Tämä vaalijärjestys on laadittu uuden yliopistolain voimaanpanolain lakiluonnoksen 9 :n 1. momentin nojalla: Yhdistyvien yliopistojen ylioppilaskunnat yhdistyvät Taideyliopiston ylioppilaskunnaksi 1 päivänä tammikuuta 2013. Yhdistyvien yliopistojen ylioppilaskunnat vastaavat Taideyliopiston ylioppilaskunnan järjestäytymisestä. Yhdistyvien yliopistojen ylioppilaskunnat voivat ryhtyä järjestäytymisen edellyttämiin toimenpiteisiin ennen yliopistolain Taideyliopistoa koskevien muutosten voimaantuloa.
Kuvataideakatemian ylioppilaskunta on vahvistanut tämän vaalijärjestyksen edustajiston kokouksessa 28.5.2012. Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta on vahvistanut tämän vaalijärjestyksen edustajiston kokouksessa 21.5.2012. Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunta on vahvistanut tämän vaalijärjestyksen edustajiston kokouksessa 25.5.2012. Tämä vaalijärjestys tulee voimaan välittömästi yllä mainittujen ylioppilaskuntien ja Taideyliopiston rehtorin vahvistettua vaalijärjestyksen. Mikäli Taideyliopiston rehtoria ei ole valittu 30.5.2012 mennessä, vaalijärjestyksen vahvistavat KuvA:n, SibA:n ja TeaK:n rehtorit.