Anna Saarela USKONNOLLISTEN LOUKKAUSTEN KRIMINALISOINTI ERITYISESTI SANANVAPAUDEN NÄKÖKULMASTA Referee-artikkeli Toukokuu 2011 Julkaistu Edilexissä 12.7.2011 www.edilex.fi/lakikirjasto/7905 Julkaistu aiemmin: Helsinki Law Review 2011/1
Helsinki Law Review 2011/1 In co-operation with
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi The Criminalisation of Blasphemy Especially in Relation to Freedom of Expression Anna Saarela English Abstract Freedom of speech and expression is a prerequisite in a democratic society. In addition to opinions favourably received, this freedom is also applicable to critical expressions that may offend or shock members of the society. The purpose of this article is to examine the provision of the Finnish Penal Code concerning blasphemy and religious insults as well as its relation to freedom of expression as a fundamental right. The article begins with a compact overview of the meaning and content of freedom of speech and freedom of religion as fundamental rights in both national and international context. The following chapter deals with the historical background and current content of the criminal provision concerning blasphemy and religious insults. One of the essential questions discussed in the article is how the blasphemy provision of the Penal Code conforms to the general conditions for restricting fundamental rights. The relevant case law of national courts and the European Court of Human Rights (ECHR) is analysed in relation to this question. The examination reveals that the provision can be problematic at least when considering the requirements set for the accuracy and preciseness of the restriction, acceptable grounds for the restriction and the principle of proportionality. In addition to the domestic analysis, the article includes an overview on the European development on freedom of expression and protection of religious beliefs. The theme emerged in the Council of Europe (COE) as a result of the Mohammed cartoons controversy in 2006. The Parliamentary Assembly of the COE and the Council s Venice Commission came to the conclusion that religious insults that do not also include incitement to hatred should not be criminalized. 37
Helsinki Law Review 2011/1 I conclude that the Finnish criminal provision concerning blasphemy and religious insults should be abolished. It is clear that the realization of freedom of religion requires effective criminal legislation that prevents the discrimination of people based on their beliefs as well as incitement to hatred directed towards religious groups. However, freedom of religion does not require the state to protect the religious feelings of people and thereby limit public debate. According to the case law of the ECHR, freedom of speech includes the right to present views that may shock or insult certain groups in a democratic society. I am of the opinion that religious groups should not be treated differently in this respect. Full article in Finnish Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi erityisesti sananvapauden näkökulmasta 1 Johdanto Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan edellytys. Yhteiskunnallinen kehitys ja keskustelu ovat riippuvaisia yksilön oikeudesta ilmaista ja vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä. Demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapaus kattaa myös kriittiset mielipiteet, jotka saattavat loukata tai järkyttää yhteiskunnan jäseniä. Sananvapaus ei ole sidottu siihen, onko mielipide julkisen vallan tai kansan enemmistön mielestä hyväksyttävä. Uskonnon- ja omantunnonvapaus on yksi keskeisimmistä yksilönvapauksista. Modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa uskonnot ja muut vakaumukset ovat toisiinsa nähden tasa-arvoisessa asemassa, eikä ketään saa syrjiä vakaumuksen perusteella. Uskontojen ja niiden pyhänä pitämien asioiden rikosoikeudellisen suojan yhteiskunnallinen merkitys on muuttunut yhteiskunnan moniarvoisuuden lisääntyessä. Vuoden 2006 Muhammedpilakuviin liittyvä maailmanlaajuinen kohu kuitenkin osoitti, että uskontojen pyhinä pitämiin kohteisiin kohdistuva pilkka voi edelleen aiheuttaa merkittäviä seuraamuksia. Myös Suomessa uskonrauhan rikkominen on ollut viime vuosina esillä mediassa ja herättänyt tervetullutta keskustelua sananvapauden rajoista ja 38
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi niiden tarpeellisuudesta. Keskustelu käynnistyi Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2009 antamasta ratkaisusta, jolla maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään tunnettu poliitikko Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta. Helsingin hovioikeus ei muuttanut lokakuussa 2010 antamallaan tuomiollaan käräjäoikeuden ratkaisua uskonrauhan rikkomisen osalta. Halla-aho on hakenut asiassa valituslupaa, ja mahdollisen korkeimman oikeuden käsittelyn myötä tapauksesta tullee jonkinlainen ennakkotapaus uskonrauhasäännöksen nykytulkinnasta. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella uskonrauhan rikkomista koskevaa rikoslain säännöstä ja sen suhdetta sananvapauteen. Pyrkimyksenä on selvittää, miten jumalanpilkan kriminalisointia on perusteltu historiassa ja mitkä säännöksen suojelukohteet ovat nykyään. Artikkelissa pohditaan myös, ovatko sananvapaus ja uskonnonvapaus perustavanlaatuisessa ristiriidassa keskenään vai voidaanko ne toteuttaa toisiaan rajoittamatta. Yksi keskeinen kysymys on myös, miten uskonrauhanrikkomissäännös vastaa yleisiä perusoikeuden rajoitusedellytyksiä. Aihetta lähestytään toisessa luvussa lyhyellä katsauksella sananvapauden ja uskonnonvapauden sisältöön ja merkitykseen sekä kansallisessa että kansainvälisessä kontekstissa. Kolmannessa luvussa perehdytään uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn taustaan ja nykyiseen sisältöön. Tarkoituksena on lain esitöiden ja oikeuskirjallisuuden perusteella selvittää, millaisten tosiseikkojen vallitessa rikoksen tunnusmerkistö täyttyy ja toisaalta millaiset teot jäävät soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn suojelukohteisiin modernissa yhteiskunnassa. Neljännessä luvussa tarkastellaan uskonnollisten loukkausten kriminalisointia perusoikeusrajoituksena. Kysymystä lähestytään yleisten perusoikeusrajoitusten näkökulmasta, ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden rooli huomioidaan tuomalla esiin kulloinkin käsiteltävänä olevaan kysymykseen liittyvää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytäntöä. Viidennessä luvussa tarkastelun kohteena ovat Euroopan neuvoston näkemykset ja suositukset uskonnollisten tunteiden rikosoikeudellisesta suojaamisesta sopimusvaltioissa. Esiin nostetaan kysymyksiä liittyen sääntelyn tarpeellisuu- 39
Helsinki Law Review 2011/1 teen ja vaihtoehtoisiin tapoihin suojata uskonnollisia ryhmiä. Viimeisessä luvussa esitetään tiivistetysti johtopäätöksiä. 2 Sananvapaus ja uskonnonvapaus perus- ja ihmisoikeutena 2.1 Sananvapaus Perusoikeussäännös sananvapaudesta löytyy perustuslain (731/1999, PL) 12 :stä. Sen 1 momentin mukaan sananvapaus on voimassa jokaiselle kuuluvana perusoikeutena sisältäen oikeuden ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Säännös sisältää myös sääntelyvarauksen, jonka mukaan tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä voidaan säätää lailla. Sananvapaus turvataan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (SopS 18 19/1990, EIS) ja YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 7/1976, KP-sopimus). EIS 10 artiklassa turvataan ilmaisuvapaus, joka sisältää ensinnäkin mielipiteenvapauden ja toiseksi vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. KP-sopimuksen 19 artiklan mielipiteenvapaus ja ilmaisuvapaus sisältävät oikeuden hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia. Itsenäisen merkityksen lisäksi nämä ihmisoikeussopimusten säännökset vaikuttavat perustuslain sananvapaussäännöksen tulkintaan. 1 Perustuslain sananvapaussäännöksen tarkoituksena on lain esitöiden mukaan taata demokraattisen yhteiskunnan edellytyksinä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Sananvapauden ytimessä on poliittinen perusoikeus, mutta se kattaa poliittisten ilmaisujen lisäksi muun tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta. Sananvapautta ei myöskään ole sidottu tiettyyn viestinnän muotoon. 2 Sitä sovelletaan kaikkiin nykyisin ja tulevaisuudessa käytössä oleviin viestintäteknisiin menetelmiin ja viesteihin riippumatta siitä, esitetäänkö ne 1 Manninen 1999, s. 387 388. 2 HE 309/1993, s.56. 40
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi tekstin, kuvan vai esimerkiksi äänen muodossa. Poliittisen viestinnän asema perusoikeuden ytimessä tarkoittaa kuitenkin erityisen korkeaa suojan tasoa ja vastaavasti korkeaa kynnystä rajoitustoimille 3. EIT on muun muassa tapauksessa Handyside v. Iso-Britannia vuodelta 1976 korostanut sananvapauden sisällöllistä laajuutta. Kansallinen tuomioistuin oli tuominnut Handysiden säädyttömän aineiston julkaisemisesta ansaintatarkoituksessa hänen julkaistuaan lastenkirjan, joka tuomioistuimen mukaan sisälsi sopimatonta sisältöä. EIT korosti harkinnassaan, että sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai välinpitämättömästi. Sananvapaus ulottuu myös arvosteleviin kannanottoihin ja tarjoaa suojaa myös niille viesteille, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestöryhmää. Siitä huolimatta, että EIT:n lopullisen ratkaisun mukaan kansallisen tuomioistuimen päätös ei loukannut EIS 10 artiklaa, on Handyside-tapaus jäänyt historiaan nimenomaan sananvapauden kattavuutta korostavien perusteluidensa ansiosta. 4 2.2 Uskonnon- ja omantunnonvapaus Uskonnon- ja omantunnonvapaus kuuluu klassisiin vapausoikeuksiin, ja sitä pidetäänkin yhtenä vanhimmista perusoikeuksista 5. Uskonnon- ja omantunnonvapaudesta on säädetty PL 11 :ssä, joka kuuluu: Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. 3 Manninen 1999, s. 391. 4 Handyside v. Iso-Britannia, 1976, 9 19 ja 45 59. 5 Scheinin 1999, s. 356. 41
Helsinki Law Review 2011/1 PL 11 :n 1 momentissa on yleislauseke uskonnon- ja omantunnonvapaudesta. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan säännös kattaa sekä uskonnolliset että muut maailman- tai elämänkatsomukset 6. 2 momentti sisältää luettelon perusoikeuden tärkeimmistä ilmenemismuodoista, ja sen viimeinen virke täsmentää erityisesti negatiivista uskonnonvapautta. Pykälä ei sisällä erityistä lauseketta rajoittamismahdollisuudesta, joten mahdollisuus säätää rajoituksia uskonnon- ja omantunnonvapauteen määräytyy yleisten rajoitusedellytysten mukaan 7. Uskonnonvapauden aktiivinen ulottuvuus niveltyy yhteen sananvapauden kanssa: molemmat perusoikeudet takaavat omalta osaltaan oikeutta tuoda esiin vakaumustaan. EIT:n ratkaisussa Kokkinakis v. Kreikka vuodelta 1993 oli kyse Jehovan todistajiin kuuluvasta pariskunnasta, joka oli toistuvasti tuomittu kansallisessa tuomioistuimessa vankeusrangaistukseen uskonnollisesta käännyttämisestä. EIT kiinnitti ratkaisussaan erityistä huomiota siihen, että myös niillä, joiden katsomus poikkeaa valtauskonnosta, on oikeus tuoda esiin vakaumustaan 8. Oikeus tuoda esiin uskontoon liittyviä käsityksiä kuuluu yhtälailla ateisteille ja agnostikoille kuin uskontoa tunnustavillekin. Myös valtakunnansyyttäjä on antanut painoarvoa ateistien aktiiviselle uskonnon- ja omantunnonvapaudelle. Yksilön oikeus tunnustaa julkisesti omaa vakaumustaan ja siihen liittyviä käsityksiään perustuu sananvapauden lisäksi myös uskonnonvapauteen, joka kuuluu myös uskontoon kriittisesti suhtautuville henkilöille. 9 3 Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi Nykyisessä uskonrauhan rikkomista koskevassa rikoslain (39/1889, RL) 17:10:ssä on kriminalisoitu jumalanpilkan ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamisen lisäksi uskonnonharjoituksen häiritseminen. Artikkelin rajauksen vuoksi tämä pykälän 1 momentin 2 kohta jää tarkastelun ulkopuolelle ja artikkelissa keskitytään ainoastaan sananvapauden rajoituksen kannalta relevanttiin 1 kohtaan. Artikkelissa 6 HE 309/1993, s. 55. 7 Scheinin 1999, s. 370. 8 Kokkinakis v. Kreikka, 1993, 6 12 ja 45 50. 9 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 42/27/06, s. 5. 42
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi on käytetty käsitettä uskonnollinen loukkaus 10 erottamaan uskontokuntien pyhänä pitämiin asioihin kohdistuvien loukkausten kriminalisointi muusta uskonrauhan rikkomisesta. 3.1 Sääntelyn taustaa Uskontorikoksista oli säädetty jo alkuperäisessä, vuoden 1889 rikoslaissa, jossa oli säädetty rangaistavaksi mm. jumalanpilkka, Jumalan sanan ja sakramenttien pilkka, uskonnonharjoituksen häirintä ja estäminen sekä hautarauhan loukkaaminen 11. Tuolloin uskontorikossäännösten tarkoituksena oli kansalaisten uskonnollisten tunteiden ohella suojata kirkkoa ja sen uskontoa harhaopeilta ja uskonnottomuudelta. Uskontorikosten taustalla on näkynyt myös näkemys uskonnosta yhteiskuntajärjestystä ylläpitävänä rakenteena ja rangaistussäännösten yhtenä tarkoituksena on ollut kriminalisoida yleistä uskonnollisuutta murentavia tekoja 12. Uskontorikosten tarpeellisuus ja sisältö ovat koko niiden historian ajan olleet kiistanalaisia. Vuonna 1965 eduskunnassa tehtiin lakialoite, jonka mukaan jumalanpilkkasäännös oli kumottava, koska sitä pidettiin vanhentuneena ja ajan yhteiskuntaan sopimattomana. Lakimuutosta valmistellut työryhmä perusteli uskontorikosten säilyttämistä laissa sillä, ettei niiden suojelukohteena enää ollut uskonto itsessään, vaan kansalaisten uskonnon- ja omantunnonvapaus, uskonnolliset tunteet ja merkittävimpänä uskonrauha yhteiskunnassa. Vuoden 1970 lakimuutoksessa uskontorikosten määrä kuitenkin väheni ja rangaistusasteikkoa lievennettiin. 13. Uskonrauhasäännöksen nykymuotoon johtanut vuoden 1998 lakiuudistus käynnistyi rikoslakiprojektin ehdotuksella vuonna 1992. Projektin yhteydessä todettiin, että rikoslakiin oli jäänyt arvostuksenvaraisia ilmaisuja kuten herjaaminen ja häpäiseminen. Myös uskontorikoksiin sovelletun ankaran rangaistusasteikon katsottiin olevan sopimaton senaikaisiin käsityksiin. Työryhmä ehdotti erityisen jumalanpilkkaa koskevan rikosnimikkeen poistamista laista, koska sen katsottiin muun muassa hankaloittavan rajan 10 Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään käsitettä religious insult ja sen suomenkielistä vastinetta on käyttänyt muun muassa Kimmo Nuotio. 11 Tulkki 2008, s. 20. 12 HE 6/1997, s.127. 13 Tulkki 2008, s. 3, 50 51, 62. 43
Helsinki Law Review 2011/1 vetämistä uskontoon kohdistuvan satiirisen arvostelun ja varsinaisen pilkan välille sekä tarjoavan uskonnollisille ääriryhmille mahdollisuuden rajoittaa uskontoon kohdistuvaa keskustelua. 14 Hallitus esitti erillisestä uskontorikoksia koskevasta luvusta ja erityisestä jumalanpilkkasäännöksestä luopumista, koska uskonrauhaa ja oikeutta harjoittaa uskontoa on hallituksen mukaan pidettävä osana yleiseen järjestykseen kuuluvaa yhteiskuntarauhaa. Hallituksen esityksessä todetaan erikseen, etteivät Jumala ja muiden uskontojen vastaavat tarvitse rikoslain tarkoittamaa suojelua ja että uskontorikosten suojeluobjektina olivat kansalaisten uskonnolliset tunteet ja vakaumus sekä uskonrauha yhteiskunnassa. 15 Tämän vuoksi hallitus katsoi, että kristinuskon Jumalaa ei olisi tullut suojata erikseen vaan ainoastaan implisiittisesti pyhän käsitteeseen sisältyvänä. Lisäksi hallitus esitti, että säännös olisi muutettu koskemaan ainoastaan kvalifioitua tekomuotoa, toisin sanoen herjaamisen tai häpäisyn olisi tullut tapahtua törkeällä tavalla. Myös lakivaliokunta omaksui kannan, jonka mukaan rikoslakiin ei tulisi sisällyttää jonkin tietyn uskonnollisen vakaumuksen elementtejä, jotta se olisi hyväksyttävä myös niiden kannalta, jotka eivät tunnustaneet kristinuskoa 16. Eduskunta päätyi lakiehdotuksen käsittelyssä kuitenkin poikkeamaan hallituksen ja lakivaliokunnan esittämistä muotoiluista, ja Jumalan käsite jäi lain säännökseen. Lopullisessa tunnusmerkistössä herjaamiselta tai häpäisemiseltä ei myöskään vaadita erityistä törkeyttä. Perusteluina muutosta puoltaneet kansanedustajat mainitsivat muun muassa kestävien arvojen korostamisen, kansan eettisen ja moraalisen tason kohottamisen sekä sen, että valtaosa suomalaisista kuului kristilliseen kirkkoon 17. 3.2 Uskonrauhan rikkominen Vuoden 1998 lainmuutoksen yhteydessä rikoslaista poistettiin uskontorikoksia koskenut luku, ja uskontorikokset siirrettiin 17 lukuun, joka käsittelee rikoksia yleistä järjestystä vastaan. RL 17:10.1:n 1-kohdan mukaan se, 14 Tulkki 2008, s. 77 78. 15 HE 6/1997, s. 127 128. 16 LaVM 3/1998, s. 16. 17 Tulkki 2008, s. 83 84. 44
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. 3.2.1 Julkinen herjaaminen, häpäiseminen ja pilkka RL 17:10.1:n 1-kohdan mukaan jumalanpilkan tai muun pyhänä pidetyn asian herjaamisen tai häpäisemisen tulee tapahtua julkisesti. Hallituksen esityksen mukaan tällä tarkoitetaan, että viestin on tultava kooltaan ja kokoonpanoltaan määräämättömän ihmisjoukon tietoon 18. Esitöissä esitetyn tulkinnan mukaisesti esimerkiksi internetissä ilmaistut mielipiteet täyttävät julkisuuden kriteerit ongelmitta. Uskonrauhan rikkomisen tekomuotoina lakisäännöksessä mainitaan ensinnäkin herjaaminen ja häpäiseminen. Herjaaminen on oikeuskirjallisuudessa ja esitöissä määritelty suulliseksi tai kirjalliseksi lausumaksi, joka on omiaan halventamaan herjan kohteen arvoa muiden silmissä. Häpäisemisen taas on katsottu voivan tapahtua monella eri tapaa, esimerkiksi suullisesti, kirjallisesti ja elein. Myös pyhänä pidetyn omaisuuden vahingoittamista tai turmelemista saatetaan pitää häpäisemisenä. 19 Pilkan käsite on vaikeammin täsmennettävissä. Jumalanpilkkaa koskeva osa sisällytettiin säännökseen vasta eduskuntakäsittelyssä, eikä lain esitöistä siksi löydy apua ilmauksen tulkinnassa. Kaj-Erik Tulkki on tutkimuksessaan katsonut, että pilkka tarkoittaa naurettavaksi saattamista tai toisen arvon alentamista. Hänen mukaansa pilkan negatiivinen arvolataus on pienempi kuin hallituksen esityksessä mainituilla herjaamisella ja häpäisyllä. Rikoksen täyttymiskynnys on siksi alempi pilkan kohdalla. Tulkin mukaan pilkkana voidaan pitää niin suullisesti, kirjallisesti, kuvallisesti ja jopa äänin ja sävelin tai elein tapahtuvia tekoja. 20 Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että näkemys, jonka mukaan teonkuvauksen pilkan voisi täyttää esimerkiksi rienaavan musiikin soittaminen tai elehtiminen hartaustilaisuudessa erityistä pa- 18 HE 6/1997, s. 127 128. 19 Majanen 2009, s. 389. 20 Tulkki 2008, s. 92. 45
Helsinki Law Review 2011/1 hennusta herättävällä tavalla 21, ulottaa pilkan käsitteen soveltamisalan hyvin laajalle. Pidän tällaista tulkintaa ongelmallisena muun muassa, koska se on vastoin perusoikeusrajoitusten laajentavan tulkinnan kieltoa. 3.2.2 Loukkaamistarkoitus Häpäisemistä ja herjaamista koskee erityinen tahallisuusvaatimus: tekijän on täytynyt toimia loukkaamistarkoituksessa. Oikeuskirjallisuuden mukaan loukkaamistarkoitus on yleensä pääteltävissä lausuman tai muun ilmaisun loukkaavasta ja häpäisevästä muodosta. Lausumaa voidaan yleensä pitää loukkaamistarkoituksessa annetuksi, kun se sisältää sellaisia ilmaisuja, joita kriittisissäkään asiallisissa lausumissa ei yleensä käytetä. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon olosuhteet, joissa herjaavaksi tai häpäiseväksi epäilty lausuma on annettu. 22 Asiallisen arvostelun ei siten voida koskaan katsoa tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, vaikka se tapahtuisi ivallisessa sävyssä. Hallituksen esityksen mukaan teko on tehty loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle. 23 Teon loukkaamistarkoituksen arviointi oli keskeisessä asemassa Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2009 antamassa tuomiossa, jossa maahanmuuttokriittisistä näkemyksistään tunnettu poliitikko Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho oli julkaissut kotisivuillaan lausunnon, jossa hän yhdisti islamin uskon ja sen pyhänä pitämän profeetan pedofiliaan. 24 Kirjoituksen erityispiirteenä oli, että se oli osoitettu eräälle sananvapausasioihin erikoistuneelle syyttäjälle. Halla-ahon mukaan kirjoituksen tarkoituksena ei ollut herjata tai häpäistä islamin uskoa tunnustavien uskonnollisia tunteita, vaan kritisoida näkemystä, jonka mukaan lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti loukkaavana 25. 21 Tulkki 2008, s. 92. 22 Majanen 2009, s. 390. 23 HE 6/1997, s.128. 24 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s.1. 25 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s.4. 46
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi Käräjäoikeuden mukaan väitetty sananvapauden rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuta menettelemään lainvastaisesti. Halla-ahon käyttämä terminologia oli käräjäoikeuden mukaan poikkeuksellisen kielteisesti latautunutta, ja hän oli yleistänyt väitteen sisällön koskemaan islamin pyhien kohteiden ohella koko uskontokuntaa. Käräjäoikeus piti selvänä, että myös sellaiset henkilöt, jotka eivät pidä islamia tai Muhammadia pyhinä, pitävät Halla-ahon väitteitä loukkaavina. Tuomioistuimen mukaan Halla-ahon tarkoituksena ei ollut esittää asiallista kritiikkiä islaminuskon epäkohdista, vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja. Käräjäoikeuden mukaan Halla-ahon lausuma oli lisäksi ollut omiaan lisäämään uskonnollista suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta sakkorangaistukseen. 26 Käräjäoikeuden näkemys loukkaamistarkoituksesta perustui puhtaasti lausuman sisällölle ja jätti huomiotta foorumin ja kontekstin, jossa kirjoitus oli julkaistu. Molemmat osapuolet hakivat muutosta käräjäoikeuden tuomioon: Hallaaho uskonrauhan rikkomista koskevan ratkaisun ja syyttäjä toisen, kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan syytekohdan osalta. Halla-aho kiisti edelleen lausumansa loukkaamistarkoituksen ja totesi uskontojen arvosteluun liittyvien sananvapauskysymysten olevan osa poliittista toimintaansa. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut lokakuussa 2010 antamallaan ratkaisulla käräjäoikeuden antamaa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta. 27 Sekä Halla-aho 28 että syyttäjä 29 ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta valituslupaa joulukuun lopussa 2010. Myös valtakunnansyyttäjä on arvioinut loukkaamistarkoitusta muun muassa niin sanottujen Muhammed-pilakuvien julkaisemiseen liittyvässä syyttämättäjättämispäätöksessään. Valtakunnansyyttäjän ja juttuun liittyvän asiantuntijalausunnon mukaan julkaistuja kuvia oli pidettävä muslimien kannalta yksiselitteisesti loukkaavina. Syyttäjän mukaan kuvien julkaisijoiden nimenomaisena tarkoituksena ei kuitenkaan voitu pitää ihmisten us- 26 Helsingin käräjäoikeuden tuomio 09/3080, s. 8 ja 11. 27 Helsingin hovioikeuden tuomio 10/2854, s. 5. 28 Jussi Halla-ahon muutoksenhakukirjelmä korkeimmalle oikeudelle 28.12.2010, Dnro R 2010/1101. 29 STT:n uutinen Helsingin Sanomien verkkolehdessä 27.12.2010, saatavilla osoitteesta http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/halla-ahon+blogikirjoittelu+mahdollisesti+korkei mpaan+oikeuteen/1135262654653 [Vierailupäivä 8.3.2011]. 47
Helsinki Law Review 2011/1 konnollisten tunteiden loukkaamista, vaan heidän tarkoituksenaan oli ollut eräänlaisen julkiseen valtaan kohdistetun vastalauseen ilmaiseminen. Asiaa ei muuttanut se, että julkaisijoiden oli täytynyt ymmärtää Suomessa oleskelevien muslimien loukkaantuvan kuvien julkaisemisesta. 30 Loukkaamistarkoitusta käsiteltiin myös syyteharkinnassa, jossa oli kyse Suomen Vapaa-ajattelijat ry:n julkaisemista kristinuskoon kriittisesti suhtautuvista pilakuvista. Valtakunnansyyttäjä katsoi, ettei pilakuvien hyvän tavan vastaisuus ollut riittävä syy pitää niiden esilläpitoa lainvastaisena. Myös arvostelevat ja jopa loukkaavat mielipiteet saavat suojaa sananvapaudelta, etenkin kun niiden tarkoituksena on kritisoida yhteiskunnallista valtaa käyttäviä instituutioita. Sananvapauteen kuuluu siten valtakunnansyyttäjän mukaan myös oikeus arvostella kirkkojen toimintaa ja niiden julistamia oppeja. Se, että yksittäiset henkilöt loukkaantuvat tällaisesta toiminnasta ei tarkoita, että toimintaa olisi harjoitettu loukkaamistarkoituksessa. 31 3.2.3 Pyhän käsite Rangaistavaksi on säädetty uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian julkinen herjaaminen tai häpäisy. Hallituksen esityksessä todetaan, että pyhän käsite ei ole kovin tarkka, mutta sen katsotaan ilmaisevan jotakin sellaista, jota kohtaan uskonnollisen yhteisön jäsenet tuntevat suurta kunnioitusta. Pyhän käsitteeseen suhtaudutaan kaksijakoisesti: sen katsotaan saaneen käytännössä riittävän vakiintuneen merkityksen, mutta toisaalta todetaan, että pyhän sisältö vaihtelee uskonnollisissa yhteisöissä. Pyhyys määräytyy uskonnollisissa yhteisöissä vallitsevien käsitysten mukaan, eivätkä siihen vaikuta ulkopuolisten näkemykset käsitteestä. 32 Dorota Gozdecka on väitöskirjassaan kiinnittänyt huomiota uskonrauhasääntelyyn sisältyvään rakenteelliseen epätasa-arvoon. Uskonrauhasääntelyn tietyille asioille tarjoama suoja perustuu aina siihen, että niitä pidetään pyhinä jonkin uskonnon oppien mukaan. Ne ihmisten arvot, jotka eivät liity uskontokuntien oppeihin, jäävät aina sääntelyn ulkopuolelle. Ateistien 30 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro R 06/11, s. 10. 31 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 42/27/06, s. 8. 32 HE 6/1997, s.128. 48
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi tai muiden ei-uskovien huomioiminen ei ole periaatteellisesti mahdollista, koska ei ole olemassa pyhää hahmoa tai symbolia, johon pilkka voitaisiin kohdistaa. 33 Katsomusten välisen tasa-arvon näkökulmasta olisi myös mielenkiintoista tietää, miten eri uskontokuntien pyhänä pitämien asioiden kirjoa voidaan suojata tasapuolisesti. Millaisia olisivat syytteet esimerkiksi buddhalaisten pyhänä pitämien asioiden herjaamisesta? Valtakunnansyyttäjänviraston käytännössä pyhän käsitettä on tulkittu supistavasti muun muassa perusoikeusrajoitusten suhteellisuusvaatimukseen ja sananvapauden laaja-alaisuuteen vedoten. Esimerkiksi paavi-instituutioon ja uskonnollisiin tapoihin kuten selibaattiin, paastoon ja munkkeuteen kohdistuneiden kärjekkäiden ja ivallisten lausumien katsottiin kuuluvan mielipiteen ilmaisijan sananvapauteen 34. 3.2.4 Jumalanpilkka Kuten aiemmin on todettu, poistettavaksi ehdotettu jumalanpilkka palasi säädöksen tekstiin vasta eduskuntakäsittelyssä, eikä lain esitöistä siksi ole johdettavissa tulkintaohjeita. Tulkin kannan mukaan tekstin Jumala-käsite sisältää kristinuskon jumalan lisäksi myös muita jumalakäsityksiä 35, mutta ilmauksen säädöshistoriallinen tausta ja erisnimimäinen kirjoitusasu isolla alkukirjaimella viittaavat mielestäni selkeästi siihen, että erityistä ja eksplisiittistä suojaa halutaan antaa nimenomaan kristinuskon jumalalle. Jumalanpilkka poikkeaa muiden pyhänä pidettyjen asioiden suojasta siten, ettei teolta edellytetä erityistä loukkaamistarkoitusta. Jumalanpilkkasäännöksen edellyttämästä tahallisuuden asteesta ei ole relevanttia tuomioistuinkäytäntöä, mutta säännöksen voidaan katsoa suosivan kristinuskoa muiden uskontokuntien kustannuksella, koska tunnusmerkistö täyttyy sen kohdalla helpommin. Tämä on ongelmallista uskonnonvapauteen sisältyvän tasaarvoisen kohtelun ja valtion neutraalin suhtautumisen periaatteen kannalta. Äärimmilleen vietynä rikoslain jumalanpilkkasäännös saattaisi loukata sananvapauden ohella myös uskonnonvapautta. Jumalanpilkan tunnusmer- 33 Gozdecka 2009, s. 192 193. 34 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro 3/27/05, s. 6. 35 Tulkki 2008, s. 92. 49
Helsinki Law Review 2011/1 kistö täyttyy Tulkin mukaan jo esimerkiksi kristinuskon jumalan naurunalaiseksi saattamisella 36, eikä erityistä loukkaamistarkoitusta edellytetä. Uskonnon saattaminen naurunalaiseksi voi kuitenkin olla oman uskontoon kohdistuvan suhtautumisen esiintuomista. Jumalanpilkkasäännöksen tiukalla soveltamisella rajoitettaisiin siksi myös uskonnon- ja omantunnonvapauden aktiivista elementtiä, oikeutta tuoda esiin omaa suhtautumistaan uskontoon 37. Uskonnonvapaus ja sananvapaus perusoikeuksina eivät suinkaan aina ole vastakkain, vaan ne saattavat suojata myös samoja intressejä. 4 Uskonrauhan rikkominen sananvapauden rajoituksena Sananvapaus ei ole ehdoton oikeus. Perusoikeusjärjestelmä suojaa lukuisia oikeuksia, jotka voivat olla perusteena sananvapauden rajoittamiselle. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset korostavat sananvapauden käyttöön sisältyviä velvollisuuksia ja vastuuta, ja sananvapaudelle voidaan sopimusten mukaan säätää lailla sellaisia muodollisuuksia, ehtoja, rajoituksia ja rangaistuksia, jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa sopimusmääräyksissä tarkoitettujen hyväksyttävien päämäärien saavuttamiseksi. 38 Suomessa lakien perustuslainmukaisuutta arvioi eduskunnan perustuslakivaliokunta. Kun perusoikeudet vuoden 1995 uudistuksen yhteydessä saivat entistä huomattavasti vahvemman aseman tuomioistuimissa ja käytännön hallinnossa, perustuslakivaliokunta kirjasi mietintöönsä luettelon perusoikeuksien yleisestä rajoitusperusteista 39. Valiokunnan esittämät vaatimukset ovat tiivistetysti: (1) lailla säätämisen vaatimus, (2) täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus, (3) rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus, (4) ydinalueen koskemattomuusvaatimus, (5) suhteellisuusvaatimus, (6) oikeusturvavaatimus ja (7) ihmisoikeusvelvoitteiden kunnioittamisvaatimus 40. Perustuslakivaliokunnan esittämillä kriteereillä on läheisiä kytkentöjä EIT:n soveltamiin ihmisoikeusrajoitusten edellytyksiin 41. 36 Tulkki 2008, s. 92. 37 Hämäläinen 1996, s. 90. 38 Manninen 1999, s. 401. 39 Hallberg 1999, s. 32. 40 PeVM 25/1994, s. 5. 41 Viljanen 2001, s. 38. 50
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi RL 17:10:n uskonnollisten loukkausten kielto asettaa rajoja sananvapauden käytölle. Perusoikeusrajoituksena sen tulee täyttää edellä mainitut rajoitusedellytykset. Perustuslakivaliokunta antoikin lausuntonsa lakivaliokunnalle edellisen uudistuksen yhteydessä vuonna 1997. Tässä luvussa käsitellään uskonrauhan rikkomista koskevaa rikoslain säännöstä sananvapauden rajoituksena. Tarkoituksena on tutkia, miten sääntely vastaa perustuslakivaliokunnan määrittelemiä kriteerejä ja EIT:n käytäntöä. Erityisen tarkastelun kohteeksi nostetaan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuuden, rajoitusperusteen hyväksyttävyyden, ydinalueen koskemattomuuden ja suhteellisuuden vaatimukset. Samalla käydään esimerkkeinä läpi EIT:n ratkaisukäytäntöä ja EIS:n rajoituskriteereitä. 4.1 Täsmällisyys ja tarkkarajaisuus Lailla säädettävän perusoikeusrajoituksen on ensinnäkin oltava täsmällinen ja tarkkarajainen siten, että rajoituksen olennainen sisältö ilmenee suoraan laista. Lakisäännöksestä tulee ilmetä esimerkiksi rajoituksen laajuus ja sen täsmälliset edellytykset. 42 Rajoitusten täsmällisyys ja tarkkarajaisuus vaikuttavat suoraan rajoituksen laajuuteen. Oikeusvarmuuden periaate ja PL 8 :n rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttävät lisäksi, että rikostunnusmerkistöt muotoillaan mahdollisimman täsmällisiksi. 43 Uskonrauhan rikkomista koskeva RL 17:10 sisältää ilmauksia, joiden täsmällinen sisältö on tulkinnanvarainen. Tällaisina arvostuksenvaraisina ilmaisuina, jotka osaltaan vaikuttivat säännöksen muutostarpeeseen, mainittiin 1990-luvun rikoslain uudistusprojektissa muun muassa herjaaminen ja häpäiseminen 44. Käsitteet kuitenkin jäivät lopulliseen lakitekstiin myös uudistuksen jälkeen. Hallituksen esityksessä todetaan, ettei myöskään pyhän käsitettä voida pitää kovin tarkkana. Toisaalta sen katsotaan saaneen käytännössä riittävän vakiintuneen merkityksen, joka kuitenkin vaihtelee uskonnollisissa yhteisöissä. RL 17:10.1:n 1-kohdan uskonnollisten loukkausten kiellon kannalta relevantti pyhyys määrittyy uskonnollisen yhteisön sisäisten sääntöjen mukaan, mutta toisaalta loukkaamistarkoitus edellyttää, että herjaamisen tai 42 HE 309/1993, s. 29 30. 43 Viljanen 2001, s. 116 ja 119. 44 Tulkki 2008, s. 77. 51
Helsinki Law Review 2011/1 häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös henkilöt, jotka eivät itse pidä lausuman kohdetta pyhänä, mutta kunnioittavat muiden ihmisten vakaumusta. 45 Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota pyhän käsitteen määräytymiseen uskonnollisen yhteisön sisällä ja totesi, että uskontokuntien monilukuisuus ja erilaisuus voi synnyttää tiettyä epätäsmällisyyttä. Valiokunta kuitenkin katsoi, että erityisen loukkaamistarkoituksen edellyttäminen tasapainotti epätarkkuutta. 46 Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että arvosidonnaiset ja tulkinnanvaraiset käsitteet tunnusmerkistössä tekevät rikoslain uskonnollisten loukkausten kiellosta ongelmallisen täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen kannalta ja heikentävät myös oikeusvarmuuden ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asemaa. 4.2 Rajoitusperusteen hyväksyttävyys Perusoikeusrajoituksen taustalla tulee olla aina hyväksyttävä peruste, ja rajoittamisen täytyy olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima 47. Uskonnollisia loukkauksia koskevan rikoslain säännöksen kohdalla suojattavaksi oikeushyväksi on nimetty kansalaisten uskonnolliset tunteet ja uskonrauha yhteiskunnassa 48. Perustuslakivaliokunta piti uskonrauhan rikkomista koskevaa säännöstä hyväksyttävänä sananvapauden rajoituksena. Valiokunnan mukaan uskonrauhasäännöksen tarkoituksena on suojata yleisen järjestyksen ohella toista perustuslaissa suojattua oikeutta, uskonnonvapautta. Siihen vedoten valiokunta piti sananvapauteen puuttumista perusteltuna ja totesi, että myös EIS 10 artiklan 2 kappale sallii sananvapauden rajoittamisen toisen ihmisoikeuden vuoksi. 49 Suojelukohteeksi nimetty uskonrauha vaatii käsitteenä hieman tarkempaa tarkastelua. Kimmo Nuotion mukaan uskonrauhan käsite on viime kädessä palautettavissa yksilön oikeuteen harjoittaa uskontoa ja hänen oikeuteensa olla kokematta uskonsa vuoksi esimerkiksi vihaa tai syrjintää. Säännöksen sijainti rikoslain 17 luvussa viittaa lisäksi siihen, että sillä suojataan yleistä järjestystä. Sääntelyn taustalla on näkemys, jonka mukaan kontrolloima- 45 HE 6/1997, s. 128. 46 PeVL 23/1997, s. 3. 47 Viljanen 2001, s. 126. 48 HE 6/1997, s. 127. 49 PVL 23/1997, s.3. 52
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi ton julkinen uskontokuntien pyhinä pitämien asioiden pilkkaaminen voisi johtaa yhteiskuntarauhan ja yleisen järjestyksen järkkymiseen. 50 Onko uskonnollisten loukkausten kriminalisointi tarpeellista näiden oikeushyvien suojaamiseksi? Tähän kysymykseen palataan suhteellisuusvaatimuksen yhteydessä sekä neljännessä luvussa tarkasteltaessa uskonnollisten loukkausten eurooppalaista kehityssuuntaa. Hyväksyttävän tarkoituksen vaatimus liittyy myös kriminalisointeihin yleensä. Teon säätäminen rikosoikeudellisesti rangaistavaksi puuttuu jo itsessään ihmisen vapauspiiriin määrittäessään, mikä on sallittua ja mikä ei. Tällaisen puuttumisen perusteena olevan suojan kohteen on oltava jollain tapaa yhteiskunnallisesti merkittävä, eikä esimerkiksi historiallinen jatkumo ole riittävä kriminalisointiperuste. Yhteiskunnan muuttuessa aikanaan tarpeellinen kriminalisointi saattaa menettää oikeutuksensa. 51 Uskonrauhan rikkomista koskevan sääntelyn legitimiteettiin vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnan moniarvoistuminen. Myös EIS edellyttää sopimuksen takaamien oikeuksien rajoituksilta hyväksyttävää tarkoitusta. EIS 10 artiklan 2 kappaleen mukaan oikeudelle ajatusten ja mielipiteiden levittämiseen voidaan asettaa sellaisia lailla säädettyjä rajoituksia, jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi. Sananvapauden käyttämiseen kuuluu lisäksi vastuuta. EIT:n oikeuskäytännössä vastuun on katsottu sisältävän muun muassa velvollisuuden välttää toisia henkilöitä ja heidän oikeuksiaan perusteettomasti loukkaavien mielipiteiden esittämisen, kun ne eivät ole osa yhteiskunnallista keskustelua 52. EIT on perinteisesti jättänyt kansallisille viranomaisille melko paljon harkintavaltaa välttämättömyyden arvioinnissa, etenkin kun valtio on nimennyt rajoitusperusteeksi muiden henkilöiden uskonnonvapauden suojelun. EIT:n mukaan Euroopassa ei ole omaksuttu yhtenäistä käsitystä tarpeellisesta lainsäädännöstä uskonnollisia vakaumuksia vastaan tehtyjen hyökkäysten yhteydessä. 53 Kansallista harkintamarginaalia tulkit- 50 Nuotio 2009. 51 Viljanen 1998, s. 295. 52 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 49. 53 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 50. 53
Helsinki Law Review 2011/1 see viime kädessä EIT, jonka tehtävänä on tasapainottaa ristiriidassa olevat perusoikeusintressit. Carolyn Evansin mukaan EIT:n kansallisen rajoitusperusteen hyväksyttävyyttä koskeva harkinta on muodostunut heikoksi instrumentiksi arvioitaessa rajoitusten yhteensopivuutta EIS 10 artiklan kanssa. EIT on ollut taipuvainen hyväksymään valtion väitteet hyväksyttävästä tarkoituksesta, koska se katsoo, että valtiolla itsellään on paras käsitys lain säätämistarkoituksesta. Evansin mukaan tämä on kuitenkin eräissä tapauksissa johtanut siihen, että tuomioistuimen kädet ovat olleet sidotut, kun valtio on vedonnut hyväksyttävään tarkoitukseen, mutta todellisuudessa rajoituksella on näyttänyt olevan aivan muu tarkoitus. 54 Tapauksessa Otto-Preminger-Institut v. Itävalta vuodelta 1994 oli kysymys siitä, oliko valtio rikkonut EIS 10 artiklaa takavarikoidessaan uskonnollisia tunteita kuohuttaneen elokuvan ja määrätessään sen konfiskoiduksi. Otto- Preminger-Institut aikoi esittää Das Liebeskonzil -nimisen taide-elokuvan pienelle yleisölle suunnatuissa elokuvanäytöksissä. Elokuva perustui vanhaan näytelmään, ja satiirin muodossa se esitti kristinuskon tärkeitä hahmoja muun muassa mielisairaina ja seniileinä hahmoina 55. Elokuva määrättiin takavarikoitavaksi ennen ensimmäistäkään esitystä. Kansallinen tuomioistuin perusteli takavarikkoa sillä, että elokuvan levityksen oli tarkoitus tapahtua hyvin uskonnollisella roomalaiskatolisella seudulla, jolloin se loukkaisi uskonnollisten tunteita. 56 Valtaosa EIT:n tuomareista oli sitä mieltä, että EIS 10 artiklan 2 kappaletta ei ollut loukattu. Tuomioistuin viittasi kansallisten tuomioistuinten harkintamarginaaliin uskonnollisten tunteiden suojelussa ja piti kansallisen tuomioistuimen perusteluita välttämättömyydelle demokraattisessa yhteiskunnassa riittävinä. 57 EIT totesi, että valtion harkintavalta moraalia koskevissa 54 Evans 2001, s. 148. 55 Elokuvan sisällöstä tarkemmin, ks. Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 20 22. 56 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 16. 57 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 49. Tapauksessa Otto-Preminger-Institut uskonto on tuomioistuimen perusteluissa sisällytetty moraalin käsitteeseen, kun taas vastaavan tyyppisessä tapauksessa Wingrove tuomioistuin katsoi uskontoon liittyvän harkintavallan olevan laajempi kuin muissa moraalia koskevissa asioissa. Ks. Pekkanen 1997, s. 649. 54
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi asioissa on laajempi kuin esimerkiksi poliittisen keskustelun rajoittamisessa 58. Tuomioistuimen perusteluissa on erityisen kiinnostavaa, että se katsoi uskonnonvapauden sisältävän myös oikeuden vaatia uskonnon kunnioittamista. 59 Sanamuotonsa perusteella tällainen oikeus ei kuitenkaan ilmene suoraan EIS 9 artiklasta, jota voidaan tulkita niin, että uskonnonvapauden loukkauksen edellytyksenä on puuttuminen oikeuteen ilmaista uskonnollista vakaumusta. 60 4.3 Ydinalueen koskemattomuus Perustuslakivaliokunnan mukaan jokaisella perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa säätää rangaistavaksi 61. Sananvapauden ytimessä on niin sanottu poliittinen sananvapaus, jota ei saa rajoittaa edes yleisten rajoittamisedellytysten täyttyessä. 62 Hallituksen esityksen mukaan asiallinen arvostelu ei voi koskaan toteuttaa uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. 63 Ilmaisun rangaistavuus edellyttää myös erityistä loukkaamistarkoitusta, mitä tuskin voidaan pitää tyypillisesti poliittiseen viestintään kuuluvana. Uskonrauhan rikkomista koskeva säännös ei liene ongelmallinen sananvapauden ydinalueen turvaamisvelvoitteen näkökulmasta. Valtakunnansyyttäjänvirasto on kiinnittänyt huomiota sananvapauden ydinalueen koskemattomuuteen päätöstensä perustelussa. Valtakunnansyyttäjän mukaan painavat sananvapausnäkökohdat saattavat yksittäistapauksessa edellyttää uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistön tulkitsemista suppeasti, jolloin normaalisti kiellettyä toimintaa olisikin pidettävä sallittuna. Kyseisessä päätöksessä korostettiin poliittiseen sananvapauteen kuuluvaa oikeutta kritisoida vallanpitäjiä, myös uskonnollisia tällaisia. 64 58 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 49 50. 59 Otto-Preminger-Institut v. Itävalta, 1994, 47 ja 55. 60 Pekkanen 1997, s. 650. 61 PeVM 25/1994, s. 5. 62 HE 309/1993, s. 56. 63 HE 6/1997, s.128 64 Valtakunnansyyttäjän päätös dnro R 06/11, s. 10. 55
Helsinki Law Review 2011/1 4.4 Suhteellisuusvaatimus Rajoitusten on perustuslakivaliokunnan mukaan oltava myös suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Rajoitusten on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi, ja ne voidaan sallia ainoastaan silloin, kun tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. 65 RL 17:10:n uskonrauhasäännöksen suojeluobjekteina on viime kädessä yhteiskuntarauha ja yksilöiden oikeus harjoittaa uskontoa kokematta syrjintää ja vihaa vakaumuksensa vuoksi. Muun muassa Euroopan neuvoston piirissä on pohdittu rikosoikeudellisten keinojen sopivuutta näiden tavoitteiden turvaamiseksi. Uskonnollisten ryhmien suojaaminen syrjinnältä ja vihalta voisi olla toteutettavissa myös muilla keinoilla 66. Tähän kysymykseen palataan viidennessä luvussa tarkasteltaessa Euroopan neuvoston kannanottoja. Erityistä huomiota suhteellisuusvaatimuksen näkökulmasta on kiinnitettävä jumalanpilkkasäännökseen. Se, että jumalanpilkalta ei edellytetä loukkaamistarkoitusta, merkitsee pidemmälle menevää puuttumista sananvapauteen kuin erityislaatuisella tahallisuudella tehdyn herjaamisen kieltäminen. Mielestäni on selvää, että näin pitkälle menevää rajoitusta ei voida pitää välttämättömänä uskonrauhan turvaamiseksi. EIT on korostanut suhteellisuusperiaatteen merkitystä ratkaisussaan Klein v. Slovakia vuodelta 2006. Klein oli tuomittu kansallisessa tuomioistuimessa uskonnon häpäisystä kirjoitettuaan lehtiartikkelin, jossa hän arvosteli kovasanaisesti ja ivallisesti Slovakian katolisen kirkon johtohenkilöä. 67 EIT:n arvioinnissa ratkaisevaksi rajoituksen hyväksyttävyyden kannalta muodostui kysymys siitä, oliko puuttuminen ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa, oliko sille toisin sanoen olemassa pakottava tarve. EIT nosti jälleen esiin harkintamarginaalin, joka kansallisilla viranomaisilla on pakottavan tarpeen ja välttämättömien toimenpiteiden arvioinnissa. Tässä tapauksessa Klein oli kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä ainoastaan katolisen kirkon johtohahmoon, eikä näin ollut lausunnollaan halventanut katolista kansanryhmää heidän uskontonsa perusteella tai puuttunut heidän oikeuteensa tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan. EIT:n mukaan Kleinin 65 PeVM 25/1994, s. 5. 66 Nuotio 2009. 67 Klein v. Slovakia 2006, 12 25. 56
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi tuomitseminen uskonnon häpäisemisestä oli itsessään epäasianmukaista ja puuttuminen hänen sananvapauteensa ei ollut oikeasuhtaista tai välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. 68 5 Eurooppalainen kehityssuunta Euroopan mittakaavassa uskonnon ja sananvapauden suhde on pitkään nojannut EIT:n ratkaisukäytäntöön, joka on perinteisesti jättänyt valtioille melko laajan kansallisen harkintamarginaalin. Muhammed-pilakuvien aiheuttaman kohun seurauksena vuonna 2006 aihe nousi kuitenkin laajemmin esiin Euroopan neuvostossa. Neuvoston yleiskokous pohti kysymystä muun muassa päätöslauselmassa, joka koskee jumalanpilkkaa, uskonnollisia loukkauksia ja uskontoon liittyvää vihapuhetta. Uskonnollisten loukkausten kriminalisointitarvetta arvioidessaan neuvosto erotti toisistaan selvästi säännösten tavoitteet ja keinot niiden toteuttamiseksi. Neuvosto tunnusti uskonnonvapauden merkityksen ihmisoikeutena ja kehotti valtioita varmistamaan sen toteutumisen asianmukaisella lainsäädännöllä, joka estää yksilöiden syrjinnän rodun tai uskonnon perusteella. Samassa yhteydessä neuvosto kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, että modernit demokraattiset yhteiskunnat koostuvat lukuisten uskontojen ja maailmankatsomusten edustajista. Uskonnollisia ryhmiä ja niihin kuuluvia yksilöitä tulee suojata syrjinnältä ja viharikoksilta kuten muitakin suojaa tarvitsevia ryhmiä, mutta tähän tarkoitukseen ei tarvita erillisiä jumalanpilkkasäännöksiä tai uskonnollisten tunteiden loukkaamisen kriminalisointeja. 69 Neuvoston yleiskokouksen mukaan etenkään huumorin, satiirin ja liioittelun keinoin toteutettuja puheenvuoroja ei tulisi nähdä provokaationa 70. Yleiskokouksen mukaan demokraattisessa yhteiskunnassa on sallittava uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvä avoin keskustelu, eikä sananvapautta tulisi rajoittaa tiettyjen uskonnollisten ryhmien kasvavan herkkätunteisuuden vuoksi. Samaan aikaan yleiskokous korosti, että kiihottamista 68 Klein v. Slovakia 2006, 45 55. 69 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohdat 3 ja 8. 70 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohta 9. 57
Helsinki Law Review 2011/1 mitä tahansa uskonnollista ryhmää vastaan on aina pidettävä EIS:n takaamien ihmisoikeuksien ja EIT:n oikeuskäytännön vastaisena. 71 Euroopan neuvoston yleiskokouksen päätöslauselmassa on selkeästi nähtävissä taipumus keskittyä ihmisten uskonnollisten tunteiden suojaamisen sijasta kansanryhmien suojelemiseen niihin kohdistuvalta aggressiolta. Sananvapautta ei haluta rajoittaa uskontoon kohdistuvan kritiikin tai pilkan osalta, mutta yksilöiden syrjintä ja kaltoinkohtelu tiettyyn uskonnolliseen tai muuhun kansanryhmään kuulumisen perusteella tuomitaan selvästi. Euroopan neuvoston alaisuudessa toimiva niin sanottu Venetsian komitea 72 on Euroopan neuvoston neuvoa-antava elin valtiosääntöoikeudellisissa kysymyksissä. Muhammed-pilakuvien herättämän keskustelun yhteydessä Venetsian komitea sai tehtäväkseen tutkia uskontoon liittyviä sananvapauden rajoitteita Euroopan valtioiden lainsäädännössä 73 ja esittää ehdotuksia uskonnon kunnioittamisen ja sananvapauden väliseen suhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Venetsian komitea asettui samalle kannalle kuin Euroopan neuvoston yleiskokous: sananvapauden tulisi mahdollistaa uskontojen, instituutioiden ja mielipiteiden kovasanainenkin kritiikki, niin kauan kuin vihaa ei kohdisteta yksittäisiin henkilöihin tai kansanryhmiin. Komitea korosti suhteellisuusperiaatteen merkitystä perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisessa. Rikosoikeudellisia sanktioita tulisi käyttää vain silloin, kun muita keinoja yksilön oikeuksien toteuttamiseksi ei ole. 74 71 Council of Europe Parliamentary Assembly Resolution 1510 (2006), kohta 12. 72 Englanniksi European Commission for Democracy through Law. 73 Artikkelin rajauksen vuoksi ei ole tilaisuutta lähteä vertailemaan Euroopan valtioiden sääntelyä asiasta, mutta huomautettakoon lyhyesti kuitenkin, että Venetsian komitean mukaan jumalanpilkka on kriminalisoitu vain pienessä osassa Euroopan neuvoston jäsenvaltioista (Alankomaissa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Liechtensteinissa, San Marinossa, Suomessa ja Tanskassa), ja niissäkin syyte jumalanpilkasta nostetaan hyvin harvoin. Uskonnollinen loukkaus laajempana käsitteenä pitää sisällään muun muassa uskonnollisten tunteiden loukkauksen ja loukkauksen uskonnolliseen ryhmään kuulumisen perusteella. Uskonnollinen loukkaus eri muodoissaan on rikos noin puolessa neuvoston jäsenvaltioista. The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 24 28. 74 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 44 49. 58
Anna Saarela: Uskonnollisten loukkausten kriminalisointi Venetsian komitea ei kannata uskonnollisen loukkauksen säätämistä rikolliseksi, jos siihen ei liity vihaa tai kiihottamista kansanryhmää vastaan 75. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan 76 on kriminalisoitu laajalti Euroopassa, ja sen avulla voidaan säätää rangaistavaksi muiden kansanryhmien ohella myös vihan levittäminen uskonnollisia ryhmiä kohtaan. Komitean mukaan raja uskonnollisten tunteiden loukkauksen ja vihan levittämisen välillä on usein häilyvä, mutta ero on kuitenkin tehtävissä tapauskohtaisella tulkinnalla 77. Pelkkä kritiikin loukkaavuus ei komitean mukaan ole riittävä peruste sen kriminalisoinnille, koska demokraattisessa yhteiskunnassa uskonnollisten ryhmien on muiden ryhmien tapaan siedettävä heidän oppiensa ja uskonsa loukkaavaakin kritiikkiä, niin kauan kuin sen tarkoituksena ei ole levittää vihaa tai rikkoa julkista rauhaa 78. Komitean kanta eroaa siten selvästi Suomen uskonrauhasäännöksestä, jossa nimenomaan ilmaisun loukkaavuus on yksi rikoksen tunnusmerkeistä. Venetsian komitean mukaan jumalanpilkan rangaistavuus tulisi poistaa kaikissa Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa. 79 Rikosoikeudelliset keinot ovat tarpeen vihan levittämisen estämiseksi, mutta uskonnollisten tunteiden suojaamiseen ne eivät komitean mukaan sovellu 80. 6 Päätelmät Jumalanpilkkasäännösten tarkoituksena on alun perin ollut suojata uskontoa ja tukea uskonnollisuutta, ja myöhemmin niitä on perusteltu kansalaisten uskonnollisten tunteiden suojaamisella. Nyky-yhteiskunta koostuu lukuisten eri uskontojen, vakaumusten ja kulttuurien edustajista, eikä ihmisten arvomaailma ole yhtä homogeeninen kuin ennen. Ne kaikkein pyhimmät arvot, jotka tyypillisesti ovat liittyneet uskontoon, saattavat ny- 75 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 64. 76 Komitean raportissa käytetään termiä hate speech, jolle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta EIT:n oikeuskäytännössä sen on katsottu sisältävän kaikki ilmaisun muodot, joiden tarkoituksena on levittää, edistää tai oikeuttaa rotuun, etniseen taustaan, uskontoon tai muuhun syrjintään perustuvaa vihaa (Gunduz v. Turkki 4.12.2003, 40). Tässä artikkelissa hate speech on käännetty asiayhteydestä riippuen kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan tai vihan levittämiseksi. 77 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 68. 78 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohdat 72 ja 76. 79 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 89. 80 The Venice Commission Report AD(2008)026, kohta 92. 59