Suomen Senioriliike ry. Vuosikertomus 2013

Samankaltaiset tiedostot
apulaispormestari Mikko Aaltonen, tutkija Leena Forma ja Heikki Ranki. Seminaariin osallistui 70 henkilöä.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA

Toimintakertomus 2012

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Ikäihmisten neuvosto Aika klo 10:00-11:20. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, Åbo ,

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Talousohjesääntö. KuPS ry

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SYYSKOKOUS

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Pohjois-Savon Kylät ry

SOMAKISS ry:n säännöt

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2

Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintasuunnitelma 2014

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

SYYSKOKOUS

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Suomen Senioriliike ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on.

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Suomen luolaseuran säännöt

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa)

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

SUOMEN SENIORILIIKE ry:n SÄÄNNÖT syyskokoukselle

SUOMEN SENIORILIIKE ARVOKKAAN VANHENEMISEN PUOLESTA RY 1

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

Toimintasuunnitelma 2018

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi oti Suomen. Paneuropalainen. Helsingin kaupunki.

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Transkriptio:

1 Suomen Senioriliike ry Vuosikertomus 2013 YHDISTYKSEN TOIMINTA Suomen Senioriliike ry perustettiin vuonna 2008 edistämään ikääntyvien ja vanhusten hyvinvointia sekä turvaamaan arvokasta vanhenemista. Viidentenä toimintavuotenaan yhdistys jatkoi toimintaansa ottamalla kantaa ikäihmisiä koskeviin asioihin ja antamalla lausuntoja lainsäädäntöhankkeista ja suunnitelmista. Vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013 ja sen toteutuksen apuvälineeksi Sosiaali- ja terveysministeriö laati laatusuosituksen. Senioriliike oli kuultavana laatusuosituksen sisällöstä. Senioriliike julkaisi omana ehdotuksenaan Arvostustakuu suositukset kotipalveluille ja ympärivuorokautiseen hoitoon. Lähtökohtana on asiakkaan näkökulma. Arvostustakuu suositukset luovutettiin Sosiaali- ja terveysministeriölle, Niistä tiedotettiin jäsenistölle jäsenkirjeissä ja aluetoiminnasta vastaavat henkilöt ovat esitelleet takuita alueittensa kunnissa. Vanhuspalvelulakiin ei sisällytetty vanhusasiavaltuutetun virkaa. Senioriliike esitti viran perustamisesta vetoomuksen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille 23.4.2013. Ministeri ilmoitti, ettei hän pidä vanhusasiavaltuutetun virkaa tarpeellisena. Tämän jälkeen Senioriliike lähetti jäsenistölle kehotuksen kerätä nimiä adressiin ja julkaisi vetoomuksen adressit.com -verkkosivustolla nimien keräämiseksi verkon kautta. Vuoden 2013 loppuun mennessä nimiä on kerätty yhteensä 2006. Senioriliikkeen vetoomuksessa painotettiin valtakunnallisen vanhusasiavaltuutetun viran tarpeellisuutta vanhuspalvelulain toteutuksen valvojana ja ikäsyrjinnän ehkäisemiseksi. Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelmasta Senioriliike antoi lausunnon Sosiaali- ja terveysministeriölle. Senioriliikkeen keskeisenä tavoitteena on omaishoitajien korvausten yhdenmukaisuus kunnasta riippumatta. Senioriliike esitti kannanotossaan, että päätökset omaishoidosta tehtäisiin kunnissa lähellä hoitoa tarvitsevia, mutta maksatuksen hoitaisi Kela. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lakiehdotuksessa on luettelo toimenpiteistä, joita voidaan käyttää pakkokeinojen tapaan tietyissä tilanteissa vanhusten hoivassa. Rauhoittavista lääkkeistä mainitaan lyhytaikainen rauhoittavasta lääkitys. Lausunnossaan Senioriliike kiinnitti huomiota siihen, että lakiehdotus ei sisällä säädöksiä pitkäaikaisesta psyykenlääkkeiden käytöstä. Senioriliikkeen näkemyksen mukaan jatkuva psyykenlääkkeitten käyttö ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa on vakava ongelma, johon yhteiskunnan on puututtava ja käytölle tulee säätää rajat. Asiasta on laadittu kirjoituksia ja puheenjohtaja on esitellyt asiaa useissa tilaisuuksissa. Senioriliike tukee geronomitutkinnon (AMK) liittämistä terveydenhuollon ammattirekisteriin, jotta geronomit voivat työskennellä sujuvasti terveydenhoidon yksiköissä. Senioriliike antoi asiasta lausunnon Suomen Geronomiliitto ry:lle ja Akavan Erityisalat ry:lle Helsingissä järjestettiin 28.10.2013 seminaari aiheesta Viekö ikä

2 itsemääräämisoikeuden. Se järjestettiin yhteistyössä Kirkon diakonian ja Sielunhoidon ja Hyvinvoinnin Vaalijat HYVA ry:n kanssa. Tilaisuudessa oli 70 osanottajaa. LähiTapiolan auditoriossa Espoossa järjestettiin 13.11.2013 Vanhuspalveluiden kehittämisestä luento- ja keskustelutilaisuus. Tilaisuudessa oli noin 50 osanottajaa. JÄSENISTÖ JA ALUETOIMINTA Vuoden 2012 päättyessä Senioriliikkeen henkilöjäsenmäärä oli 2427. Vuoden vaihteessa jouduttiin poistamaan 15 jäsentä, jotka olivat ilmoittaneet eroavansa vuodesta 2013 alkaen. Toimintavuoden aikana liikkeeseen liittyi 47 uutta jäsentä. Kuoleman johdosta jäsenrekisteristä poistettiin 30 henkilön nimet. Yhdistyksestä erosi 204 jäsentä. Poistuma oli huomattavan suuri ja hallitus on kiinnittänyt vakavaa huomiota asiaan. Syksyllä 2013 jäseneksi liittyi Suomen Eläkeläisten Edunvalvontayhdistys SEDU ry Senioriliikkeen ensimmäisenä yhdistysjäsenenä. Vuoden 2013 päättyessä henkilöjäsenmäärä oli 2225, lisäksi yksi yhdistysjäsen ja yksi kannattava jäsen. Naisia jäsenistöstä on noin 80% ja miehiä noin 20 %. Valtaosa jäsenistä on iältään yli 65-vuotiaita. Yli puolet jäsenistä asuu pääkaupunkiseudulla. Toimintavuoden aikana paikallista toimintaa kehitettiin ja toiminta nimettiin aluetoiminnaksi. Aluetoimintaohje uudistettiin ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Uudistuksen jälkeen jokainen jäsen kuuluu johonkin alueosastoon, joita tulee jatkossa olemaan yhteensä 20. Uuden ohjeen mukaan alueosastot nimeävät aluetoimikunnan käytännön asioiden järjestämiseksi. Alueosastot pitivät kokouksia ajankohtaisista teemoista. Hallitus nimesi aluetoiminnasta vastaavaksi Pertti Hjelmin. Tampereen alueosasto mm. teki selvityksen Pirkanmaan vanhusneuvostojen toiminnasta ja tämän selvityksen pohjalta pidettiin asiasta seminaari Tampereella 14.5.2013. Seminaariin osallistui 55 henkilöä. Lappeenrannassa, Mikkelissä, Pieksämäellä, Kankaanpäässä ja Turussa pidettiin jäsentapaamisia, joissa keskusteltiin Senioriliikkeen toiminnasta ja vanhuspalvelulaista. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Toimintavuoden alussa otettiin Senioriliikkeen esitteestä lisäpainos. Suomenkielisen painosmäärä oli 1000 kpl ja ruotsinkielisen 500 kpl. Toimintavuoden aikana ei julkaistu omaa jäsenlehteä, vaan tehtiin yhteistyötä ProudAge lehden kanssa julkaisemalla lehdessä mainos ja lehteen tuli artikkeleja Senioriliikkeen toiminnan aihepiireistä. Lehti lähetettiin toukokuussa jäsenille ja toimintavuoden aikana Senioriliikkeeseen liittyneille jäsenille. Lehden sisällöstä tehtiin lukijatutkimus, johon vastasi 10 prosenttia jäsenistä. Tutkimus antoi ideoita, joita hyödynnetään seuraavassa omassa järjestölehdessä, joka julkaistaan alkuvuodesta 2014. Tiedotteita lähetettiin vuoden aikana xx kpl, joista postitse x kpl. Tiedotteet käännettiin ruotsiksi. Kotisivuilla www.senioriliike.fi ja Facebook sivulla julkaistiin ajankohtaisia uutisia ja lausuntoja. Puheenjohtaja esitteli Senioriliikettä ja vanhuspalvelulakia useissa ikäihmisten tilaisuuksissa sekä Julkisen ja Hyvinvointialan Liiton seminaarissa. Aluevastaavat ja hallituksen jäsenet ovat puhuneet vanhustenhuollon tilanteesta monissa

3 eri tilaisuuksissa ja kiinnittäneet huomiota vanhojen ihmisten asemaan ja tehneet suosituksia vanhusten palvelujen parantamisesta. JÄRJESTÖTOIMINTA Senioriliike on ollut perustamisestaan lähtien Suomen Senioriasiainliiton jäsenjärjestö Toimintavuoden aikana Senioriasiainliitto purettiin ja liitto päätti lahjoittaa sen varat 548,01 euroa Senioriliikkeelle. Yhdistyksen kokoukset Kevätkokous pidettiin 22.4. 2013 Helsingissä Töölön palvelukeskuksessa. Läsnä oli 63 jäsentä. Kokouksessa kuultiin ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan alustus siitä, miten vanhuspalvelulaki vastaa Valtaa Vanhuus verkoston yhteisiä teesejä. Vuoden 2012 syyskokouksessa hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan nimitysvaliokunta ehdottaa syyskokoukselle uusia hallituksen jäseniä. Hallitus hyväksyi vuonna 2013 nimitysvaliokunnan toiminta-ohjeen. Kevätkokouksessa 2013 valittiin nimitysvaliokuntaan Pertti Hjelm (pj), Leena Pakkanen ja Salla Saarinen. Syyskokous pidettiin 20.11. 2013 Helsingissä Töölön palvelukeskuksessa. Läsnä oli 60 jäsentä Ennen varsinaista kokousta lääkäri Ilkka Taipale kertoi näkemyksiään vanhusten hoivasta Suomessa. Tilintarkastajat Toimintavuoden 2013 tilintarkastajina olivat Kaj Kiljander (KHT, JHTT) ja Aarne Koivikko (KHT) sekä varatilintarkastaja Elina Korpimaa (KHT). Syyskokous 2013 valitsi samat henkilöt jatkamaan tehtävässään 2014. Hallitus Hallitukseen kuuluivat Eeva Kainulainen (puheenjohtaja), Jarmo Salminen (1.varapuheenjohtaja), Kaarina Sarvilinna (2. varapuheenjohtaja), Sakari Eränen, Esa Fagerlund, Ilkka Huovio, Leif Jansson, Anna Pylkkänen, Kaija-Leena Sinkko ja Heli Stenvall (tiedotusvastaava). Hallituksen sihteerinä toimi Kaarina Wulff. Hallitus kokoontui 11 kertaa. Toimintavuoden alussa hallitus kokoontui lisäksi strategiakokoukseen, jossa päivitettiin yhteisiä näkemyksiä Senioriliikkeen arvoista ja toiminnan keskeisistä teemoista. Kokousten valmistelemiseksi hallitus valitsi työvaliokunnan, johon kuuluivat Eeva Kainulainen (pj), Jarmo Salminen ja Kaarina Sarvilinna; sihteerinä toimi Kaarina Wulff. Työvaliokunta kokoontui 12 kertaa. YHTEISTYÖ MUIDEN TAHOJEN KANSSA Senioriliike teki yhteistyötä Valtaa Vanhuus verkostossa toimivien järjestöjen kanssa. Verkostoon kuuluvat Senioriliikkeen lisäksi Folkhälsans Förbund rf, Ikäinstituutti, Miina Sillanpään Säätiö, Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry, Suomen Setlementtiliitto ry, Vanhusja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Verkosto julkaisi HelpAge Internationalin Help Age järjestön uuden hyvinvointi-indeksin. Globaali ikäindeksi kuvaa vanhojen ihmisten toimeentuloa, elämänlaatua ja terveyttä 91 maassa.. Indeksin mukaan Suomi on 15. Sijalla. Asiasta julkaistiin yhteinen lehdistötiedote ja pidettiin lehdistötilaisuus 1.10.2013. Valtaa Vanhuus verkostossa toimimisesta myös vuonna 2014 allekirjoitettiin kumppanuussopimus. Ikäinstituutti laati kansalaisaloitteen laiksi oikeudesta ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten ulkoiluun. Senioriliikkeen hallitus päätti suositella jäsenistölle

4 kansalaisaloitteen allekirjoitusta. KANNANOTOT - vetoomus sosiaali- ja terveysministeriölle vanhusasiavaltuutetun viran ja toimiston perustamiseksi - lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle kansallisen omaishoidon kehittämisohjelmasta - Kuuleminen sosiaali- ja terveysministeriössä vanhuspalvelulakiin liittyvästä laatusuosituksesta - Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle itsemääräämisoikeutta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksiä sosiaali- ja terveeydenhuollossa koskevasta lakiehdotuksesta - Lausunto geronomien ammattitutkinnosta Geronomiliitolle ja Akavan Erityisalojen liitolle. - EDUSTAJAT - Suomen Senioriasiainliiton hallitus liiton purkautumiseen 30.6.2013 saakka, Aulis Mäkinen - Kansalaisfoorumin hallitus Eeva Kainulainen, varalla Aulis Mäkinen. - Valtaa Vanhuus- verkosto, Eeva Kainulainen, Jarmo Salminen ja Heli Stenvall (muut järjestäjätahot: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, Ikäinstituutti, Omaishoitajat ja läheiset-liitto, Miina Sillanpään säätiö, Folkhälsan ja Setlementtiliitto. - Viekö ikä itsemääräämisoikeuden-seminaarin suunnittelu Heli Stenvall (muut järjestäjätahot: Kirkon diakonia ja sielunhoito sekä Hyvinvoinnin vaalijat HYVA ry) TOIMIHENKILÖT, TOIMISTO Senioriliikkeellä ei ole vuoden 2011 jälkeen ollut palkattua henkilöstöä. Toimistotehtävät on hoidettu vapaaehtoisvoimin. Toimiston talkoolaisina ovat työskennelleet Liisa Kähkönen ja Marketta Penttinen. Taloushallintoa on hoitanut vuodesta 2012 saakka Tilitoimisto Anla Oy. Jäsenrekisterin ylläpitopalveluista huolehti Flo Apps Finland Oy. Senioriliikkeen toimisto on vuoden 2012 kesäkuusta saakka ollut IVG Polar Oy:n omistamassa toimistotalossa, osoite Vanha Talvitie 11 C 00580 Helsinki. Toimintavuoden aikana vuokrattiin lisäksi pieni varasto samasta kiinteistöstä. TALOUS Senioriliike anoi vuodeksi 2014 Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta 150.000 euroa SenioriAkatemia hankkeeseen. Tavoitteena oli perustaa nettipohjainen Akatemia ja keskusteluforum. Avustusta ei kuitenkaan myönnetty. Sen vuoksi toimintasuunnitelmaa ei voitu toteuttaa kaikilta osin. Yhdistyksen talouden kohentamiseksi vuonna 2010 perustettu verkkokauppa www.seniorientavaratalo.fi ei tuonut liikkeelle tuloja. Verkkokauppa päätettiin lopettaa sen tappiollisuuden vuoksi. Vuoden 2013 toiminta rahoitettiin lähes yksinomaan jäsenmaksuilla (15 euroa/jäsen) sekä aikaisempien vuosien ylijäämällä. ARVIO TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Eduskuntaan on tulossa laki itsemääräämisoikeudesta. Senioriliike seuraa aktiivisesti lain valmistelua ja kiinnittää huomiota erityisesti psyyken lääkkeiden pitkäaikaisen käytön säätelyyn laitoksissa. Omaishoidosta suunnitellaan lakia, jonka tavoitteena on omaishoitajien aseman tasa-arvo. Omaishoitajille maksettaisiin korvauksia samojen

5 periaatteiden mukaan koko maassa. Senioriliike korostaa, että päätökset omaishoidon tarpeesta pitää tehdä lähellä asiakasta eli kunnissa, mutta maksatuksen tulisi olla Kelan vastuulla. Ikääntyneiden asumisasioiden kehittymistä seurataan ympäristöministeriön asumisohjelman pohjalta. Erityisesti kiinnitetään huomiota hissien rakentamiseen ja senioriasuntojen palveluihin. Vanhusasiavaltuutetun viran perustamista yhteistoiminnassa muiden järjestöjen kanssa pyritään edelleen edistämään. Valtaa Vanhuus-liikkeen kautta Senioriliike on mukana yhteisissä ikäihmisten etuja edistävissä hankkeissa. EU-vaaleihin järjestöt valmistelevat yhteiset teesit. Vuoden aikana järjestetään studia generalia luentoja ajankohtaisista teemoista. Järjestönä Senioriliike pyrkii kehittämään edelleen alueellista toimintaansa niin, että entistä useammat jäsenet pääsisivät vaikuttamaan asuinalueensa paikalliseen päätöksentekoon ikäihmisten asioissa ja että liike saisi samalla uusia henkilöjäseniä. Jäsenmäärän lisäämiseen pyritään innostamalla alueita jäsenistön sitoutumista edistävään toimintaan. Asiasta valmistellaan toimintaohjelma. TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätös osoittaa 4572,40 euron alijäämää. Hallitus esittää alijäämän kirjaamista taseen omaan pääoman toimintapääomaan