5/2009 Lounais-Suomen Partiopiiri
Reilan mahti Reilasta puhuttiin kauan ja paljon. Nyt se on ohi ja onnistui mainiosti. Reilan tiedotuksen nuoret tähdet kokosivat sivuille 10 13 vielä kerran kauneimmat, hauskimmat ja hurjimmat leirin tapahtumat muistoksi kaikille. Peräänantamattomuudella perille Teekkari ja partiolainen kuulostavat hurjalta yhdistelmältä. Sopivana sekoituksena syntyy kuitenkin huimia seikkailuja, loppuunvietyjä koitoksia ja viivasuoria leirirakennelmia. Kari Poppis Suomelassa on tätä kaikkea ja lisää, lue haastattelu sivuilta 6 8. Suurten purjelaivojen matkassa Kupittaan Henrikinpoikien koulutusalus S/y Henrika purjehti yhtä matkaa 43 päivää, kun alus osallistui suurten purjelaivojen Tall Ships Raceen. Matkalla kertyi paljon uusia kokemuksia, mainetta ja kunniaakin. Lue lisää sivuilta 26 27. Repostelu Nuotiomestarin viitta, OEK:n laulut, makkara, savun tuoksu ja hauskaa ohjelmaa vaikuttaa idylliseltä iltanuotiolta. Ei ehkä kuitenkaan, tällainen runko ei enää tunnu viihdyttävän. Onko iltanuotio kokenut inflaation? Asiaa repostellaan sivulla 37. Kansi Reila 09:n kaikissa suurissa, yhteisissä iltaohjelmissa ja -tapahtumissa huomion muun muassa Kettu Ovelukselta ja kumppaneilta varasti Noppa. Kuva: Johanna Skarp, Pyhän Laurin Ritarit. Repolainen 5/2009 (6.) 4.9.2009 Lounais-Suomen Partiopiirin jäsen lehti ISSN 1797-9390 Päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen Toimitussihteeri ja taittaja Olli Raimo Toimitus Petri Hakosalo Jaana Ketola Sari Mantere Saara Paatero Liisa Piironen Tuuli Seppälä Anna Tenkanen Minna Toriseva Niko Vähäsarja Painettu Forssan Kirjapainossa Toimituksen yhteystiedot Repolainen Lounais-Suomen Partiopiiri ry Läntinen Pitkäkatu 13 20100 Turku puh. 050 312 9428 repolainen@partio.fi www.lounaissuomenpartiopiiri.fi 2
Partio siellä se koti on Repolainen Kirjoittaja on Repolaisen pää toimittaja. Kuva: Olli Raimo. Olen oppinut vuosien varrella, että koti on siellä missä on oma hammasharja. Koti voi olla mitä milloinkin: se pysyvä asunto, teltta keskellä synkintä metsää, vuokrahuone ulkomailla, hotelli tai vaikkapa auto. Olen onnellinen myös alkukodistani, jonne olen aina tervetullut, ja jossa varahammasharja on odottamassa. Minä pidän lähtemisestä. Haluan nähdä paljon ja kokeilla kaikenlaista; kodista on hyvä päästä välillä pois. Mutta kotiin on aina ihana palata, oli koti missä tahansa. Leirillä rankan haikin jälkeen on mukava mennä omaan telttaan, jossa on kuivat vaatteet ja unohtuneet tavarat. Nyt alkuvuonna Pekingissä asuessani pienestä huoneestani tuli koti, tukikohta, jonne toisinaan jo odotti pääsevänsä pitkienkin matkojen takaa. Ulkomailla käymisessä ja asumisessa on hohtonsa, mutta Suomeen, henkiseen kotiin, palaaminen on aivan erityisen juhlallista. Kiinasta tulin suoraan Reilalle. Muutos maisemiin ja elämänmenoon oli hurja, mutta suomalainen metsä ja meri, höystettyinä iloisella naurulla, nuotiolauluilla ja partiokavereilla, tuntuivat heti äärettömän kodikkailta. Suomen puhdasta luontoa olikin jo ikävä. Oli omituista asua maassa, jossa ei ole partiotoimintaa. Täytyy silti myöntää, että tauko partiointiin venyviin kokouksiin, viikonloppuihin kursseilla ja metsässä, vastuuseen ja loppumattomaan työhön teki hyvää. Nyt uuden partiosyksyn aloittaminen, päätoimittajan pestin jatkaminen ja lippukuntatoiminta, maistuu taas vallan mainiolta. Kaikkien Kiinan hämmennyksien jälkeen Reilalla oli kotoisaa niin kuin partiotapahtumissa yleensä, kun samanhenkiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Toivottavasti myös retken tai koloillan turvallisessa ilmapiirissä pienin sudari, hurjapäisin tarpoja tai väsähtänein johtaja voi tuntea olevansa kotona. Innoll a kohti syksyä Kirjoittaja on piirihallituksen jäsen. Kuva: Eeva Kivilä. Katja Jäntti, Auran Tytöt Yksi kesä kaikkine muistoineen ja kokemuksineen on jälleen takana. Toivon mukaan jokainen Repolaisen lukija on saanut viettää kesän, johon mahtuu paljon kivoja kokemuksia niin maalla kuin merellä mukavien ystävien kanssa. Itselleni yksi kesän kohokohdista oli ensimmäinen koko piirin leiri, Reila. Aurinkoisen kesän saattelemana ja rentoutuneena on hyvä aloittaa uusi partiosyksy uudet haasteet mielessään. Tätä kirjoittaessani lippukunnissa käynnistellään syksyn toimintaa. Toivottavasti paljon uusia jäseniä saadaan piirimme lippukuntiin. Ainakin itse olen innolla ollut tekemässä tämän vuotista Tule Partioon -kampanjaa ja uskon, että sen myötä monta uutta pikku- ja miksei isompaakin partiolaista saadaan joukkoomme. Piirimme on nyt toiminut reilun puoli vuotta, ja itse ainakin olen saanut suuren määrän uusia partioystäviä, joita varmasti syksyn tapahtumissa tulee vielä paljon lisää. Lähteekää kaikki innolla mukaan piirimme järjestämiin koulutus- ja ohjelmatapahtumiin saamaan uusia kokemuksia ja ystäviä sekä miksei tietysti tapaamaan myös vanhoja partiotuttuja, joita muuten runsaasti ainakin itse tapasin Reilalla. Reilan leirilaulun kertosäkeen saattelemana toivotan kaikille antoisaa partiosyksyä! Niin kuin kettu tuo, joka tulee meidän luo, avoimesti katson maailmaa. Tahdon olla ystäväsi, kuljen tässä vierelläsi. 3
Reportit Noppa vei voiton Reilan valokuvakilpailussa Johanna Skarpin Noppa voitti Reilan valokuvakilpailun. Otos on tämän Repolaisen kansikuvana. Kisan paras kuva palkitaan Reilan leirivideolla. Reila 09 -leirin valokuvakisaan osallistui toistakymmentä kuvaajaa. Kilpailuotosten laatu ja aihevalinnat olivat vaihtelevia, mutta kolmen kärki erottui kuitenkin joukosta melko helposti. Voittajaotos on onnistunut tilannekuva, joka kuvaa hyvin leirin tunnelmaa. Kisan tuomaristona toimivat Reilan valokuvausmestari Toni Salminen ja Repolaisen toimitussihteeri Olli Raimo. Tulokset ja tuomariston kommentteja: 1. Noppa (kansi), Johanna Skarp, Pyhän Laurin Ritarit Otos on hyvä tilannekuva, jossa on meininkiä ja leirin henkeä iloa, eloa ja liikettä. Leiriläiset varmasti muistavat tämän hetken. Kuvassa on todella onnistunut asettelu ja hyvä valo. 2. Samovaarin aamukaste (vieressä ylempänä), Aleksi Kaislaniemi, Liedon Eränkävijät Kuvassa on mielenkiintoinen aihevalinta, tunnelma ja asettelu. Kuva poikkeaa tavanomaisista leirikuvista. Kuvaaja on muistanut katsoa ympäristöään ennakkoluulottomasti. 3. Kivituoli, Sakari Aalto, Kullaan Kuusipeurat Leirillä kivetkin tuntuvat pehmeiltä. Kuvan sommittelu on hyvä. Kuvaaja on mennyt kohteen tasolle ja katseen suuntaan on jätetty tilaa. Sisutoiminta laajenee Lounais-Suomen partiopiirissä Porissa aloittaa tänä syksynä toimintansa uusi sisulauma. Porin Tulitikut ja Porin Versot ovat päättäneet perustaa yhteisen sisulauman. Tähän mennessä pohjoisessa päässä piiriä sisuja on ollut vain Raumalla. Piirissämme sisupartiolaisia löytyy nyt siis Laitilasta, Turusta, Raumalta, Salosta, Somerolta, Mynämäeltä ja Porista. Sisujaosto toivottaa uuden sisulauman tervetulleeksi mukaan toimintaan! Sisutoiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Leena Hakalaan, leena_hakala@netti.fi.. Raumalaisia sisuja Reilalla leirimaskotin kanssa: Marjut, Jani, Sari Mantere, Maarit, Julius ja Santeri. 4
13. World Scout Moot Keniassa 2010 Ensi kesänä 18 25-vuotiaille vaeltajille ja nuorille aikuisille on tarjolla kansainvälinen leirimatka. 13. World Scout Moot eli vaeltajien jamboree järjestetään Keniassa 27.7. 7.8.2010. WOSM:in järjestämä leiri on ensimmäinen nuorille suunnattu maailmantapahtuma Afrikan mantereella. Leirin aikana toimitaan kansainvälisissä vartioissa ja liikutaan eri puolilla Keniaa. Leiriläisillä on esimerkiksi mahdollisuus vierailla Nyerissä B-P:n haudalla sekä Obaman isoäidin kotona. Toki reissun aikana tutustutaan myös Afrikan villiin luontoon ja värikkääseen kulttuuriin. Monet tuntevat Jamboreen, mutta tätä toista merkittävää maailmantapahtumaa Mootia ei Suomessa tunneta kovin hyvin. Koska leiriläiset ovat hieman vanhempia kuin jamboreella, syntyy reissussa vahvoja ystävyyssiteitä ympäri maailmaa. Suomen Partiolaisten leirimatkalle osallistuminen on helppoa yksittäisillekin partiolaisille, mutta mukaan voi lähteä vaikka kokonaisen vaeltajavartion voimin. Matka tukee vaeltajaikäkauden ohjelmaa, ja sen yhteydessä voi esimerkiksi tehdä ikäkauteen kuuluvan ulkomaanprojektin. Leirillä on myös mahdollisuus saavuttaa Scouts of the World Award. Leirille voi ilmoittautua syyskuusta lähtien. Matkan hinta tulee olemaan noin 1 500 euroa. Ovelaa kettua ei moni löytänyt Repolaisen lukijakilpailu Ketunhäntä kainalossa on taas kisattu. Kilpailussa etsitään jollakin lehden sivulla kuvassa pilkottavaa ketunhäntää ja vastataan tarkasti esitettyyn kysymykseen. Neloslehden ketunhännän löysi ainoana Katriina Rauman Auran Eräkurjista. Ketunhäntähän löytyi sivulta 10. Paljon onnea voittajalle! Tämän Repolaisen lukijakilpailun ohjeen voit lukea ilmoitussivuilta lehden loppuosasta. Partiotoimiston palveluajat pitenevät Partiotoimiston aukioloajoista saadun palautteen johdosta toimiston aukioloaikoja on päätetty lisätä aamuisin tunnilla. Syyskuun alusta alkaen partiotoimisto palvelee Turussa ja Porissa arkisin klo 9 16 paitsi tiistaisin, jolloin toimisto on avoinna klo 11 18. Katso toimiston yhteystiedot ilmoituksesta sivulta 40. Reportoi uutisista ja tapahtumista Reportit on ajankohtaisten tai alueellisten pikkuraporttien palsta. Lähetä omat partiouutisesi osoitteeseen repolainen@partio.fi. 5
6
Tinkimätön naparetkeilijä ja suurleirikonkari Teksti: Liisa Lundell, Rantakaarinat Kuvat: Niko Vähäsarja, Tornikotkat Kari Poppis Suomela on maailman kahdestoista ihminen, joka on hiihtänyt sekä Pohjois- että Etelänavalle ilman ulkopuolista apua. Naparetkeilijällä on kuitenkin jalat tukevasti maassa ja kalenteri täynnä partiota. Poppis on ensi kesän Kilke-suurleirillä piirimme alaleirinjohtaja. 43-vuotiaan Poppis Suomelan partiopolku on pitkä ja värikäs. Tällä hetkellä hänellä on kaksoisjäsenyys kotilippukunnassaan Someron Mikon Pojissa ja Rajamäen Metsänkävijöissä. Mikon Pojat tuntuu edelleen läheiseltä, vaikka toiminkin aktiivisesti Rajamäellä, Poppis myöntää. Poppis tuli mukaan partioon 12-vuotiaana. Hän kisasi, leireili ja kävi kursseilla ahkerasti. Opiskelijaelämänsä aikana hän oli mukana sysäämässä koko Suomen opiskelijapartiota liikkeelle. Opiskelin Otanimeessä Teknillisessä korkeakoulussa ja toimin ahkerasti Teekkaripartiolaisissa. Sen myötä saimme heräteltyä opiskelijapartiota koko Suomessa. Opiskelijapartiolaisten Lapinvaellukset kehittyivät yhä vaativammiksi ja suositummiksi. Lisäksi porukka oli vastuussa Tervas-suurleirin päättäjäisistä. Poppiksen Ko- Gi-projekti oli opiskelijapartion kehittäminen. Opiskelijapartio kehittyi, Ko- Gi-projekti taas ei koskaan valmistunut, Poppis virnistää. Suuret leirit ja suurohjelmat ovat aina olleet lähellä Poppiksen sydäntä. Hän on ollut mukana järjestämässä Miilua, Tervasta, Loistoa ja Tarusta. Taruksella hän oli ohjelmavastaava leiritoimikunnassa. Ensi kesän Kilkkeellä hän johtaa Raffualaleiriä, jossa majoittuvat Lounais- Suomen Partiopiiri ja Finlands Svenska Scouter -partioliitto. Odotus nousee koko ajan. Se tulee olemaan äärimmäisen rankka loma, mutta toisaalta hieno kokemus. Partiossa parasta on Poppiksen mielestä yhdessä tekeminen. Erityisesti leirejä on hienoa suunnitella yhdessä hyvässä porukassa. Retkeilyä retkeilyn perään Poppis kiintyi retkeilyyn juuri partion kautta. Silloin seikkailijaikäisenä se oli uutta. Opin, että ulkona lumessa voi olla hauskaa. Lopulta teekkaripartion kautta retkeily on jalostunut ja harrastuneisuus lisääntynyt. Poppis kävi ja koulutti lukuisilla vaelluksilla ja retkillä opiskelupartion ja SP:n retki- ja luontoryhmän kautta. Hän myös retkeili paljon työkseen ja työskenteli erävarusteiden parissa. Hän toimii vieläkin Retki-lehden testipäällikkönä. Armeija-ajan laskuvarjojääkärikoulutus teki retkeilyä entistä tutummaksi Poppikselle. 1990-luvun puolivälissä laskuvarjojääkärien kilta aloitti retkikuntatoiminnan, jonka kautta Poppis päätyi muun muassa Huippuvuorille ja Grönlantiin. Pohjoisnavalle Poppis hiihti vuonna 2006 ja Etelänavalle vuonna 2008. Tällä hetkellä hän kirjoittaa kirjaa Etelänapa-vaelluksestaan. Hurjat kuvat pohjoisen ahtojäistä pistävät miettimään, voiko kaikkeen millään varautua. Kuinka paljon vaelluksella joutuu vain improvisoimaan yllätysten edessä? Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa selvitä vaikka vaikeasta ahtojäästä. Haasteiden voittaminen käy kuten missä tahansa työssä. Jokaisella on kokemuksen tuomia henkisiä ja fyysisiä taitoja, jotka pitää yhdistää. Kukaan ei välttämättä kerro, miten. Jäätiköllä tuli käytetyksi kaikkia liikkumismuotoja: konttasimme, ryömimme, vedimme ja työnsimme. Napavaellus vaatii paljon. Poppis kuitenkin kertoo, ettei hän missään vaiheessa pelännyt henkensä edestä. En muutenkaan koe vaelluksiani rajojen etsimiseksi tai adrenaliinipiikeiksi extremelajien tavoin. Ne 7
Olen valmis tsemppaa maan ja puristamaan minulle tärkeiden asioiden vuoksi. ovat jotain muuta. On vain tavattoman nautinnollista, kun vaelluksella saa vain keskittyä tekemiseen ja etenemiseen, Poppis kertoo. Vaelluksilla ahkio toimii kotina. Teltan pystytys iltaisin tuntuu siltä, kuin saapuisi kotiin työpäivän jälkeen. Sekä ahkiolla että teltalla on myös suorastaan symbolinen merkitys. Poppiksen mukaan vaellukselta ei oikeastaan puutu mitään, kaikki on mietitty tarkkaan ennalta. Lisäksi rutiini luo turvallisuudentunnetta. Säännöllisestä rytmistä saa vaelluk- sella voimaa. Ihan vaikka vessassakäyntien näkökulmasta: suoli toimii minuutintarkasti. Ei ole sattumaa, milloin on kenenkin vuoro mennä taka-alalle, Poppis valaisee. Pelkoa ja sinnikkyyttä Pimeää kaamosta ja hyytävää pakkasta kokenut partiolainen ei ole kuitenkaan mikään yli-ihminen. Pelkään ihan samalla tavalla kuin tavalliset ihmiset. Minulla on esimerkiksi korkean paikankammo. Osaan käsitellä tilannetta ja tiedän, mitä teen. Olen silti näkötornissa mieluummin keskellä kuin laidalla. Enkä esimerkiksi pidä kaikista Linnanmäen vekottimista, Poppis kertoo. Kun Poppis kisaa vaikka suunnistuskisoissa yksin, hän vain antaa mennä ja keskittyy kilpailuun. On kuitenkin eri asia vaikka oikaista pimeässä metsän läpi. Samalla tavalla pälyilisin taakseni kuin moni muukin, Poppis toteaa. Poppis kuvaa perusluonnettaan tinkimättömäksi ja peräänantamattomaksi. Jos vaikka leirillä päätetään tehdä ruokapöytä, teen siitä sitten mielelläni samantien suoran ja toimivan. Saatan olla perfektionisti niissä asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Poppis uskoo, että se on hänen sekä paras että huonoin piirteensä. Olen valmis tsemppaamaan ja puristamaan minulle tärkeiden asioiden vuoksi, jotta ne saadaan onnistumaan. Toisaalta se saattaa olla heikkous, koska minun voi olla vaikea sulattaa luovuttamista toisilta ja vaadin muiltakin paljon. Saatan ärsyyntyä, jos jotain tehdään hutaisten. Poppis kuitenkin toteaa, ettei peräänantamattomuus kaikkeen päde. Monet asiat hän saattaa kuitata kepeästi. Sinnikkyys ja tekemisen halu ovat olleet läsnä hänen partiourallaan alusta saakka. Siksi ei liene väärin väittää, että lounaissuomalaiset voivat pitää odotuksensa korkealla Kilkkeen alaleiristä. 8
Aikuisetkin mukaan Teksti: Minna Toriseva, Kipinäpartio Kuva: Taru Kujansuu, Kipinäpartio Suomen Partiolaiset käynnisti vuoden alussa aikuisten rekrytointiprojektin. Talkooporukka tekemässä ruokailukatosta lippukunnan kämpälle. Projektin tavoitteena on saada mukaan toimintaan ainakin lippukuntien jäsenlistojen nukkuvat aikuiset jäsenet ja nuorempien partiolaisten vanhemmat. Kampanjasta kertoo vetäjänä toimiva Mikko Sirkiä Olarin Eräkotkista Espoosta. Vapaaehtoisten rekrytointi on lähtöisin maailmanjärjestön tasolta. Hankkeita on jo toteutettu monessa maassa, ja otamme mallia niistä. Aikuisia tarvitaan, mutta kaikkien ei tarvitse liittyä jäseniksi. Toivottavasti vapareiden myötä lippukuntiin tulee kuitenkin aikaa myöten myös uusia johtajia heistä kun on aina puute. Kampanja toivottavasti rohkaisee pyytämään aktiivisesti apua lippukunnan arkeen vanhemmilta ja aivan ulkopuolisiltakin. Pienemmillä paikkakunnilla yhteistyö vanhempien kanssa saattaa olla jo aktiivista ja ehkä helpompaa kuin isoissa kaupungeissa, koska ihmiset tuntevat toisensa paremmin muistakin yhteyksistä. Apua pieniinkin tehtäviin Vapaaehtoisten aikuisten rekrytointiprojektin tarkoituksena on edistää lippukuntien mahdollisuuksia rekrytoida aikuisia auttamaan lippukuntaa erilaisissa pienissä ja tilapäisissä tehtävissä. Monissa lippukunnissa tämä jo toteutuakin: lasten vanhemmat kuskaavat porukkaa leireille ja kisoihin, aikuisväellä hoide- taan kämppätalkoot ja lippukunnan aktiivitoiminnasta poistuneet aikuiset jäsenet tekevät leirejä ja muita lyhyen pestin hommia. Kampanjan tarkoitus on muistuttaa lippukuntia tavoista, joilla aikuiset voivat tarjota lippukunnalle apuaan. Kuljetukset ovat tavanomaisin tapa saada lasten vanhemmat mukaan, mutta miksi emme pyydä apua myös muihin juttuihin, joita arki on täynnä? Aikuisia voi pyytää auttamaan esimerkiksi kämpän tai kolon talkoissa, varainhankintatempauksien organisoimisessa, jonkin taidon opettamisessa kokouksissa sekä retkillä tai järjestelyavuksi, muonittajaksi kisoihin, retkille ja leireille, miksei vaikka joulupukiksi lippukunnan juhlaan. Mahdollisuudet ovat lähinnä mielikuvituksesta kiinni. Tärkeää on kuitenkin tarjota jotain konkreettista auttamisen mahdollisuutta. Tavoitellaan partiolaisten vanhempia ja entisiä partiolaisia Partiolaisten vanhemmat ja vanhat partiolaiset ovat varmasti otollisimmat kohteet, koska heillä on jokin liittymäkohta partioon, mutta apua voi pyytää periaatteessa ihan keneltä vain. Paljon on myös ihmisiä, joilla on aito auttamisen halu, ja jotka ehkä ovat joskus olleet halukkaita toimimaan partiossa. Periaatteessa kaikki käy, kunhan on mietitty mihin apua tarvitaan. Tavoitteena on saada lippukunnat kääntymään aikuisten puoleen ihan tavallisissa pienissä ja väliaikaisissa tehtävissä, joissa aikuinen voi tarjota apuaan ja osaamistaan lippukunnan iloksi. Varsinaisista pesteistä ei ole kyse. Satunnaisissa pienissä asioissa auttaminen ei myöskään edellytä perehdytystä partioon. Aikuinen tulee mukaan omilla ehdoillaan, partion yleisiä pelisääntöjä noudattaen. Niille aikuisille, jotka innostuvat toimimaan aktiivisemmin lippukunnassa, piirit ja SP tarjoavat tukea, kursseja ja oppaita. Mikä sitten on aikuisen määritelmä tässä yhteydessä? Projektiryhmä ei ole vielä löytänyt kattavaa vastausta. Nyt ei kuitenkaan tarkoiteta partio-ohjelman yhteydessä määriteltyä yli 22-vuotiasta. Vapaaehtoinen aikuinen on sellainen, joka itsensä sellaisena haluaa pitää, esimerkiksi opiskelija, perheellinen, sinkku, eläkeläinen, työssä, työtön, toispaikkakuntalainen tms. Käytännössä vapaaehtoisten aikuisten rekrytointia tuetaan ulkoisella viestinnällä tiedotusvälineissä elo-syyskuussa ja rekrytointia varten perustetaan omat verkkosivut (vapari.partio.fi). Lippukuntien käyttöön laaditaan rekrytointiesite ja muuta tukimateriaalia. Viestintäsuunnitelma on vielä hieman auki. Ulkoisen viestinnän lisäksi tullaan käyttämään myös partion omia medioita. 9
Janni Pelkonen reijittämässä nahkaa huivikoristetta/avaimenperää varten. Kuva: Tauno Kuisma. Ville Virtanen tyytyväisenä selvitettyään radan. Kuva: Tauno Kuisma. Kettu Oveluskin leirillä tavattiin. Kuva: Matti Kreivilä. Muistoja Reilalta Seikkailua kohti uusia maita Teksti: Kaisa Liipo, Ulvilan Erätytöt Seikkailijat osallistuivat Reila-leirille yhteensä viiden päivän ajan. Leiripäivien aikana seikkailijat pääsivät tutustumaan eri maihin ja kulttuureihin. Ohjelmapisteet sisälsivät ainakin Australian niksejä, Hullujen japanilaisten hauskuutta ja Observatooriumin jännittävyyttä. Seikkailijat saapuivat Reilalle sunnuntaina, jolloin leirissä vietettiin kiireistä päivää. Samana päivänä leiriohjelmassa oli lisäksi sudenpentujen kotiinlähtö ja koko leirin vierailupäivä. Seikkailijoiden ensimmäisenä tehtävänä oli oikean alaleirin ja savun löytäminen sekä tietenkin oman teltan pystytys. Ensimmäinen leiri-ilta huipentui seikkailijoiden omiin leiriavajaisiin, joissa nähtiin muun muassa seikkailijaikäkauden maskotti Kompassin 10 kääntäjä Kettu Ovelus. Maanantai vierähti kolmessa eri ohjelmapisteessä. Ohjelmien välillä käytiin tietysti syömässä mahat täyteen ruokaa, minkä jälkeen energiaa riitti aina seuraavan maan koitoksiin. Illalla seikkailijat osallistuivat koko leirin yhteiselle suurelle iltanuotiolle. Iltanuotiolla nähtiin tuttuja hahmoja laidasta laitaan. Bongata saattoi niin Paavo Nurmen, Pyhä Yrjön kuin Star Warsista tutut Prinsessa Leian ja Luke Skywalkerin. Tiistai kului jälleen ohjelmapisteissä ja illalla hiljennyttiin omien savujen iltoihin. Keskiviikkona eli viimeisenä kokonaisena leiripäivänä kaikki seikkailijavartiot osallistuivat ensimmäisiin seikkailijoille tarkoitettuihin partiotaitokilpailuihin ja pääsivät ottamaan toisistaan mittaa mielenkiintoisella rastiradalla. Keskiviikon kohokohtana vietettiin illalla leirin Big Brother -henkisiä päättäjäisiä. Ilta täyttyi naurulla ja riemulla, mutta monet valtasi hai- Anna Näsi, Essi Nieminen, Aino Asumalahti ja Siiri Asumalahti kokeilevan käden tarkkuutta hernenpussin heitossa. Kuva: Tauno Kuisma. kea tunnelma, kun leiriläiset suuntasivat takaisin savuihinsa. Torstaina vuorossa oli telttojen purkua ja kotiinlähtö. Useimmat seikkailijat lupasivat tulla ensi kerrallakin mukaan leireilemään!
Vaeltajat ryhmäkuvassa. Kuva: Matti Kreivilä. Palvelua ja viettelystä Teksti: Katariina Laamanen, Loimaan Nuotioloimut Vaeltajien leiripäivät Reilalla täyttyivät omasta palvelutehtävästä ja neljästä eri ohjelmapisteestä, joihin vaeltajat pääsivät osallistumaan. Omasta palvelutehtävästään jokainen vaeltaja oli sopinut erikseen jo ennen leirin alkua. Vaeltajien ensimmäinen ohjelmapiste Hyväntoivonniemi torstaina sisälsi erilaisia rasteja, joita kierrettiin oman vaeltajavartion kanssa. Ohjelmassa oli muun muassa jättibiljardia, ekologisen kukkaron tekoa, krokettia ja salaviestin ratkaisemista. Sunnuntai-iltana vaeltajat kokoontuivat johtajakahvilaan viettämään omaa Brasilia-juhlaansa. Illan aikana opeteltiin sambaa, tanssittiin ja lopuksi Bändi joka ei koskaan tullut soitti kitaralla tunnelmallisia kappaleita. Koko maanantaipäivä kului vaeltajilla Suomi-projektin parissa. Aamupalan jälkeen kolme bussia lähti kohti Uuttakaupunkia. Päivän aikana kierrettiin rasteja, jotka löytyivät eri puolilta kaupunkia. Rasteilla pelattiin muun muassa norsujalkapalloa suurella jumppapallolla, käytiin Bonk-museossa sekä tehtiin oma Bonk-keksintö ja vaeltajanauha. Lisäksi vaeltajat suorittivat päivän aikana lyhyen palvelutehtävän, joka saattoi olla esimerkiksi vanhainkodissa auttamista. Päivän tarkoituksena oli valmistaa vaeltajia vaeltajalupaukseen. Vaeltajien viimeinen ohjelmapiste oli keskiviikon Viettelysten saari. Vaeltajien oli päästävä kukin omalla tyylillään läheiseen saareen. Avuksi vaeltajat saivat vain tyhjiä kanistereita ja muovipusseja. Saaressa vaeltajia odotti joukko rasteja, joiden tehtävistä suoriuduttuaan he saivat palkinnoksi joko ruokaa tai puulantteja. Kun kaikki rastit oli käyty läpi, oli aika palata takaisin leirialueen puolelle valmistamaan saaresta kerättyjä ruokia. Puulanteilla oli mahdollista hankkia lisää raaka-aineita ateriaa varten. Lopuksi jokainen vaeltajaryhmä teki oman soihdun. Soihdut sytytettiin ja vaeltajat kulkivat soihtukulkueessa merenrantaan, missä annettiin vaeltajalupaus ja saatiin lupausmerkit. Ikäkausiuudistuksen ja uuden partio-ohjelman ansiosta vaeltajaikäiset ovat saaneet enemmän omaan ikäänsä sopivaa ohjelmaa. Ainakin Reilalla ohjelmat olivat mielestäni onnistuneita ja sopivan haastavia. Pidin itse eniten Suomiprojektista sekä Viettelysten saaresta. Viettelysten saareen siirryttiin omin avuin. Kuva: Marikki Impivaara. Vaeltajat kulkivat soihtukulkueessa merenrantaan. Kuva: Matti Kreivilä. 11
Ruoanjako käynnissä. Kuva: Auli Tiala. Liikuntaa ja leirimuonaa 12 Teksti: Helena Iltanen, Loimaan Nuotioloimut Liikkujan ja tankkaajan näkökulmasta katsottuna Reila oli monipuolinen leiri. Välimatkat leirialueella taittuivat mukavasti kävellen eikä ruoasta joutunut leirillä kärsimään puutetta. Muutamat huoltoautot, -mönkijät ja -polkupyörät saivat välillä leiriläisetkin haikailemaan keveämmästä matkanteosta leirialueen hiekkateillä, jotka tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Leirin päätie, jonka varrella ohjelmapisteet sijaitsivat, kiersi leirialuetta kehän lailla. Leirillä sai ruokailla ruokailemasta päästyään. Viimeistään tiskijonossa aina huomasi, että taas oli tullut syötyä itsensä tynnyriksi maittavaa leiriruokaa. Leirin ensimmäiseksi lounaaksi syöty katkarapukeitto maisseineen, paprikoineen ja tulisuuksineen sekä ylenpalttinen hikoileminen metsäteillä herätteli aluksi kuitenkin toiveita: josko yhdeksän leiripäivän aikana paino kenties putoaisi ja kunto kohenisi? Turha luulo. Vaikka leirimuona olisikin ollut kuinka terveellistä tahansa, Pinta-kahvilan ja Pohja-kaupan pikkunaposteltavat houkuttelivat makeannälkäisen usein palkitsemaan itseään milloin mistäkin. Aivan leirialueen toisella laidalla sijaitsi lisäksi johtajahuollon Hell s Kitchen, joka valmisti 24/9 miltei loputtoman määrän hampurilaisia ja lohkoperunoita leirin muonavahvuuden aikuisosalle, jos jollekin oli vielä sattunut nälkä jäämään. Suurleirien tapaan Reilan leirialueella kulki hiekkateiden lisäksi myös kymmenittäin pikkupolkuja ja poluilla kävelijöitä. Eräs suosituimmista poluista johti uimarantaan, joka palveli päivittäin jokaista leiriläistä sudenpennusta johtajaan. Toinen vähintään yhtä suosittu reitti päätyi pölyisten leiripäivien jälkeen saunalle. Täyden joukkueen vetävässä saunassa sai monien mielestä parhaimmat löylyt ikinä ja siinä nauttiessa lihaksetkin rentoutuivat seuraavan päivän koitoksia varten. Toiveet painon putoamisesta leirillä taisivat jäädä yhdellä jos toisella toteutumatta, mutta kunnon kohoamista sen sijaan saattoi tapahtua. Takuuvarmaa on joka tapauksessa, että Reilalla raikkaassa meri-ilmassa leijaillut iloinen partiohenki sai kaiverrettua itselleen tilaa ihan jokaisessa leiriläisessä. Jaana Saario Pyhärannan Korpiankkureista laittoi soppaa jakoon. Kuva: Matti Kreivilä. Näkymä suurimmasta leirikeittiöstä. Kuva: Tauno Kuisma.
Ystäviä ulkomailta Teksti: Helena Grönblom, Saaren Kiertäjät Reilan keskustorin lipputangoissa liehui siniristilippumme lisäksi Saksan, Israelin, Hollannin ja Iso-Britannian liput. Ne viestivät Reilan olevan kansainvälinen partioleiri noin viidenkymmenen ulkomaalaisen leiriläisen ansiosta. Leiri tarjosi kansainvälisiä elämyksiä puolin ja toisin. Valtavia kulttuurishokkeja ei koettu, sopeutuvia partiolaisia kun ollaan, mutta eri kulttuurien välisiä eroja oli kuitenkin nähtävissä. Suomalaiseen leiriruokaan tottuminen vei vierailta oman aikansa ja leiriohjelman järjestelmällinen aikataulutus herätti kummeksuntaa. Reila-Mail -leirilehteen englantilaisten tyttöjen tekemässä ruokaarvostelussa suomalaisten suursuosikki lakritsi sai ankaran tuomion, miinus 10 pistettä (viidestä mahdollisesta plus-pisteestä). Suomalainen voisilmäpulla oli puolestaan aivan Ulkomaiset leiriläiset pistivät välillä tanssiksikin. Kuva Marikki Impivaara. Repolainen liian pieni englantilaisten makuun. Leirin vierailupäivänä kukin vierailijamaa piti omaa ohjelmapistettään. Englantilaiset tekivät pitkistä ilmapalloista hauskoja päähineitä, israelilaiset tarjoilivat pientä naposteltavaa leikkimielisen turvatarkastuksen jälkeen ja saksalaiset paistoivat lettuja kitaransoiton ja yhteislaulun raikuessa. Suomalaisuuden ytimeen kansainväliset vieraamme pääsivät tutustumaan leirille rakennetussa saunassa. Saksalaiset olivat ihmeissään suomalaisten hakatessa itseään koivunoksista tehdyillä kimpuilla. Kohteliaasti suomalaiset tarjosivat vihtojaan myös saksalaisille, jotka aloittivat vihtomisen ensin hyvin epävarmasti. Lempeä lätkiminen kuitenkin yltyi naurunremakoiden säestämäksi piiskaamiseksi, josta jäi lopputulokseksi vain kaksi lehdetöntä vihtaa ja naarmuiset selät. Erinomainen leirialue Teksti: Anni Mäki, Loimaan Nuotio loimut Reilan leirialue on Pyhärannan Reilassa puolustusvoimien harjoitusalueella. Paikka oli otollinen partioleirille, metsä takasi hyvän maaston erilaisille ohjelmapisteille ja hiekkaranta mahdollisti leiriläisten päivittäiset uimavuorot. Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin suurtapahtumille varattu niemi, Kyhkärännokka, jossa päästiin ihastelemaan auringonlaskua mereen avajaisten, suuren iltanuotion ja päättäjäisten aikana. Puolustusvoimien harjoitusalueen oleminen leirialueena näkyi leirillä. Puolustusvoimien harjoituksista peräisin taisivat olla maastossa olleet kuopat, joihin pienimpien leiriläisten oli kiva piiloutua johtajilta. Leirin puolivälissä koettiin jännit- Leirialueen rannan huikea auringonlasku perjantai-iltana. Kuva: Marikki Impivaara. täviä hetkiä, kun Japetus-alaleirin alueelta löytyi käytetty savuheite, joka tosin todettiin täysin vaarattomaksi. Leirialue oli hyvin suunniteltu. Johtajakahvila ja työtehtävissä olleiden teltta-alue olivat tarpeeksi kaukana muusta leiristä ja tiedotuksella sekä leirisairaalalla oli tarvittavat rakennukset omiin toimiinsa. Keskustori ja alaleirit oli sijoitettu lähelle toisiaan ja ohjelmapisteet oli ripoteltu sinne tänne. Oma alaleirini oli kovin metsäinen, mutta toisaalta lähimpänä torin palveluita. Kauimpana torista taas saatiin nauttia merinäköalasta. Välimatkatkaan eivät olleet päätä huimaavia missään kohtaa. Varmasti jokaiselle leiriläiselle jäi mieleen, kuinka hienoa rannikkoseutua Reila on. 13
Partiotta maailmalla Teksti ja kuva: Maikki Laukkanen, Raision KilliNallit Paatuneen partiolaisen voi eristää partiosta, mutta partiota ei saa eristettyä partiolaisesta. Viisi kuukautta Kiinassa tarjoili uutta perspektiiviä elämään. Helmikuun lopulla pakkasin laukkuni ja suuntasin Kiinaan. Aikomuksenani oli opettaa ensin suomea kiinalaisille opiskelijoille Pekingissä ja sen jälkeen tutustua Kiinaan vähän paremmin. Halusin lähteä katsomaan, miksi joku jossain niin kaukana ja erilaisessa maassa haluaa opiskella pientä suomen kieltä. Täytyy myöntää, että aluksi olin ihan pihalla kaikesta. En ole koskaan opiskellut kiinan kieltä, enkä muutenkaan ottanut paljon selvää Kiinasta ja sen kulttuurista ennen lähtöäni. Se vähä mitä tiesin, oli toki hyödyksi, mutta en usko että mikään voi etukäteen valmistaa niin 14 suureen kulttuurishokkiin. Kaupassa en tiennyt mitä purkeissa ja pusseissa on, kadulta en osannut mennä oikeasta ovesta sisään, enkä voinut kysyä keneltäkään oikeaa tietä, varsinkaan kun kiinalaiset eivät juuri lainkaan osaa lukea karttaa ja harvat puhuvat englantia. Sinnikkään yrittämisen, elekielen ja arvailun tuloksena opin kuitenkin lopulta tulemaan toimeen. Opin keskeisiä sanoja ja fraaseja ja opin jopa tinkimään kiinaksi ja olen oppinut ymmärtämään tärkeitä kiinalaisia tapoja ja sääntöjä. Yksinkertaista elo ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut. Joka päivä törmäsin uusiin ihmeellisyyksiin. Kiinalaisen ja suomalaisen tapa ajatella on niin erilainen, että vaikka ymmärtääkin tapojen erilaisuuden, ei silti osaa ajatella samoin. Kielellä on niin suuri osa ajattelun ja identiteetin muodostumisessa, että kieltä taitamattomalle henkilölle vieraaseen kulttuuriin sulautuminen on mahdotonta. Ja kiinan kielen oppiminen viidessä kuukaudessa on myös mahdotonta: pitäisi oppia 40 000 erilaista merkkiä ja ihan hassuja äänteitä. En silti tiedä, onko kiina sen vaikeampi kieli kuin mikään muukaan, sen opettelu tarvitsee vain aloittaa ihan alusta. Kaikesta huolimatta taisin vähän rakastua. Jätin pieniä paloja sydämestäni ympäri Kiinaa. Etenkin ruokaa ja ruokakulttuuria jään kaipaamaan kovasti (vaikka puikoilla syöminen ei aluksi ollutkaan kovin helppoa). Taidankin tästä lähtien kaverin tavatessani kysyä mitäkuuluun sijasta kiinalaisittain: Oletko jo syönyt? Loppumaton seikkailu, hämmennys ja tutkimusmatka Kiina on suunnattoman suuri ja taloudellisesti nopeasti kasvava maa. Melkein kaikki joet, kaupungit, rakennukset, historia on suurta paitsi ihmiset. Usein tunsin itseni
ihmisten keskellä jättiläiseksi, valkoiseksi kummajaiseksi. Se on hassu tunne, kun ruuhkabussissa voi katsella kaikkien muiden matkustajien päiden ylitse. Vaaleuteni herätti paljon huomiota, minua osoiteltiin ja tuijotettiin, toisinaan minua yritettiin huijata mutta usein kanssani haluttiin jutella ja ottaa valokuvia. Toisaalta tunsin itseni välillä äärettömän pieneksi. Kotikaupungissani Pekingissä on noin 18 miljoonaa asukasta sekä 6 miljoonaa siirtotyöläistä ja koko Kiinassa noin 1,3 miljardia ihmistä. Shanghaihin arvioidaan valmistuvan uusi pilvenpiirtäjä joka toinen päivä. Kiinan muuria on rakennettu lähes 7000 kilometriä ja erilaisia vähemmistökansoja Kiinassa on 55. Kävinkin monta mielenkiintoista keskustelua kiinalaisten kanssa näistä koko- ja lukumääräasioista. Esimerkiksi jonnekin matkustaessani kiinalainen saattoi kertoa minulle kyseisen paikan olevan melko pieni, noin 7 miljoonan ihmisen kaupunki. Kun taas itse kerroin asuvani Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, kiinalaisia naurattivat Turun vaivaiset 170 000 asukasta. Muutenkin vain harvat ihmiset tiesivät Suomesta, ja hekin yleensä lähinnä Nokian, Nightwishin tai Kimi Räikkösen. Kiinassa ei ollut koskaan yksin, ympärillä oli aina ihmisiä, yleensä paljon. Kiinalaiset eivät pidä koskemisesta, mutta heidän on pakko mennä toistensa lähelle, kun ihmisiä on joka paikassa niin paljon. Kiinalaiset eivät myöskään kävele ellei ole ihan pakko. Pekingissä tosin ei voinut kävelläkään. Välimatkat ovat niin pitkiä, vaikka kartasta sitä ei uskoisi. Kaupungin reunat eivät koskaan tuntuneet tulevan vastaan. Pekingin keskustassa ilma oli usein niin saasteista, että hengittäminen oli vaikeaa. Olin lukenut tästä aiemminkin, mutta en oikein uskonut kuinka paha tilanne todella on. Ja tällä hetkellä ilma on aiempaa vähän puhtaampaa, sillä vuoden 2008 olympialaisia varten oli kaikenlaisia säännöksiä esimerkiksi autolla ajamisesta ja sylkemisestä. Roskia on myös ihan joka paikassa, jopa keskellä asumatonta luon- toa. Aluksi tuntui todella pahalta laittaa kaikki roskat samaan pussiin, mutta näin onneksi myöhemmin, kuinka ainakin metalli ja muovi lajitellaan pois pusseista. Kuulostaa kliseeltä, mutta Suomesta kaipasin eniten puhdasta luontoa ja ilmaa, yksinäisyyttä ja hiljaisuutta sekä puuroa ja irtokarkkeja. Tosin Kiinalla on myös paljon luontoa, jolla ylpeillä, maailman korkeimmat vuoret, pisimpiä jokia, kuivinta aavikkoa ja reheviä viljelysmaita. Yritin käydä mahdollisimman monessa paikassa, mutta useammalle reissulle riittää vielä koskematonta Kiinaa. Kiersin itärannikon suuria kaupunkeja, kiipesin yhdelle taolaisuuden pyhälle vuorelle Taishanille, tutustuin terrakottasotilaisiin ja Shaanxin maakunnan värikkääseen taiteeseen. Pitemmillä matkoilla kävin Luoteis- Kiinassa Xinjiangin rauhattomassa maakunnassa, uiguurien autonomisella alueella. Sekä Etelä-Kiinassa Yunnanin maakunnassa, jossa asuu suuri osa vähemmistökansoista. Näin kaikkea ruohomaista ja satelliiteilla varustetuista jurtista tiibetiläisiin vuoristikyliin ja vehreisiin riisipeltoihin. Partiota mei jou! Repolainen Mandariinikiinahan on helppo kieli. Mei jou tarkoittaa sitä miltä kuulostaakin eli ei oo, ei ole. Kiinassa ei harrasteta partiota. Kiinan tasavallassa perustettiin ensimmäinen partiolippukunta vuonna 1912, mutta vuonna 1949 kommunistinen puolue virallisesti kielsi partion harrastamisen. WOSM:n ylläpitämän tilaston mukaan Kiina onkin yksi maailman kuudesta maasta, jossa ei ole partiotoimintaa. Muita partiottomia maita ovat muun muassa Andorra ja Pohjois-Korea. Kiinassa ainoastaan joissakin länsimaisissa kouluissa on partion tyyppistä toimintaa. Esimerkiksi kuitenkin Hong Kongissa, jossa on oma Kiinan kansantasavallasta erillinen lainsäädäntönsä, harrastetaan aktiivisesti partiota. Kiinan Kommunistisella puolueella on oma nuorisojärjestönsä, Kiinan nuoret pioneerit. Kiinan nuorilla pioneereilla on samankaltaisia tunnuksia kuin partiolaisillakin. Heillä on kaulassaan esimerkiksi punainen huivi, joka on symbolisesti pala pioneerien punaisesta lipusta. Pioneereilla on myös käsitervehdys, ja heidän tunnuslauseessaan sanotaan: Ole aina valmis, taistelemaan kommunismin puolesta. Lisäksi heillä on laki ja lupaus, kuten partiolaisillakin. En päässyt kuitenkaan tutustumaan pioneeritoimintaan; Kiinassa ei ole helppo näin ulkopuolisena mennä mukaan kaikkiin asioihin. Kaikkea ei haluta näyttää ja kertoa ulkomaalaisille. Kiina olisi loistava kohde erilaisille partioprojekteille, muun muassa roskatalkoille tai kampanjoille puhtaamman ympäristön puolesta. Partioihanteiden sanomaa voisi levittää Kiinassa enemmänkin. Toisaalta Kiinassa on upeita maisemia ja reittejä esimerkiksi vaelluksen toteuttamiseen. Näkeminen ja tekeminen eivät varmasti lopu kesken. Lomailu partiosta teki varmasti hyvää, mutta kyllä sitä silti tuli ikävä. Etenkin Suomen luonnossa toimimista ja tietysti partioystäviä kaipasin Kiinassa usein. Onneksi sain partiopuutokseen heti lääkettä, kun alle vuorokausi Suomeen paluustani olinkin jo Reilalla uutta tarmoa puhkuen. Monta mielenkiintoista tarinaa jäi vielä kertomatta, mutta jos kiinnostuit Kiinasta, ota yhteyttä. Kerron mielelläni lisää. 15
Paras alaleiri ratkottiin merirosvohenkeen sopivalla köydenvedolla. Voittajaksi selviytyi Europa. HuHuilua Ahtelan metsissä Teksti: Sari Jokila, Liedon Eränkävijät Kuvat: Joni Kuusisto, Turun Mikaelin Siniset Keskiviikkona 3. kesäkuuta samoajat eri puolilta Lounais-Suomen Partiopiiriä kapusivat busseihin määränpäänään Sauvon Ahtela. Piirin ensimmäinen samoajille tarkoitettu leiri, HuHu 09, oli enää leiriläisiään vailla. Viimein bussit kaartoivat leirialueelle, ja leiriläiset pääsivät jakaantumaan omiin alaleireihinsä. Kovin köykäinen ei leirin alku ollut, sillä heti alkuun samoajat pääsivät testaamaan taitojaan pt-kisoissa, mutta se ei juurikaan leiriläisiä haitannut. Aika metsässä kului yllättävänkin nopeasti, eikä aikaakaan, 16 kun teltat alkoivat nousta mäen laelle. Illalla avajaisissa oli suuren draaman tuntua, kun merirosvot ottivat yhteen Lemmenlaivan miehistön kanssa. Asiaa ei kuitenkaan saatu illan aikana lopullisesti selvitettyä, vaan jatkoa olisi vielä luvassa. Sitä odotellessa samoajajoukko suuntasi iltapalalle ja sieltä joko nukkumaan tai bilettämään Satama-Caféhen. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, ja yön tummuessa oli viimeisimpienkin yökukkujien mentävä maate. Aamu alkoi perinteisin partiomenoin, ensin aamupalalle ja sitten lipunnostoon. Päivän ohjelmapisteissä samoajat kulkivat oman alaleirinsä mukana muun muassa tutustuen eri maihin, taistelemalla hurjasti vesillä ja kokeilemalla sumopainia. Samoajat pääsivät myös tutustumaan valintansa mukaan erilaisiin leirin tekemiseen liittyviin pisteisiin. Muonituspisteellä päästiin sekoittelemaan erilaisia drinkkejä, rakentelussa no, rakenneltiin leirillä tarvittavia rakennelmia, tiedotuspisteellä tehtiin reportaaseja leirilehteen ja ohjelmantekijäpisteellä suunniteltiin ohjelmaa kesän toista piirileiriä, Reilaa, varten. Melkoisen tuhti paketti itse kullekin siis. Illemmalla oli vuorossa aiempaa pienempi, alaleirien toteuttama iltaohjelma, jossa kisailtiin hyvässä hengessä sekä hiottiin alaleirien omat huudot kuntoon. Huutojen jäljiltä toimittajan korvat soivat edelleen.
Vesisateen lisäksi veteen otettiin kontaktia myös kanooteilla! Elämyspuistossa leiriläiset pääsivät kokeilemaan esimerkiksi sumopainia. Perjantai oli hyvin samankaltainen torstain kanssa, eli ohjelmapisteitä kierrettiin pitkin päivää kokeillen enemmän tai vähemmän partiomaisia taitoja. Nauru raikui ympäri Ahtelan metsiä, eikä edes tihkusade vaikuttanut haittaavan samoajien menoa. Päivällisellä meinasi jo epäusko iskeä: onko lama saanut otteensa partiostakin, kun kunnon ruokaa ei ollutkaan tarjolla niin kuin yleensä? Ei sentään, vaan iltaohjelmassa oli tarjolla upea yllätys grilliruokineen ja pehmistötteröineen. Sitä ennen oli kuitenkin nautittu mahtavasta iltaohjelmasta, jossa piraattien ja risteilymiehistön välinen kahakka jatkui pääsemättä vieläkään päätökseensä. Nyt oli myös alaleirien näytettävä kykynsä ja voimansa köydenvedossa sekä selvitettävä, kuka alaleirinjohtajista olikaan nopein. Rantabileiden jälkeen juhlat jatkuivat tuttuun tapaan Satama-Caféssa, eikä juuri kukaan olisi malttanut mennä nukkumaan. Illan ehdoton hitti oli tietenkin bingo, jonka päätähuimaavat palkinnot takuulla lämmittivät saajiensa mieltä. Lauantaina starttasi Hyvä elämä -tapahtuma, jossa samoajat kiersivät erilaisia pisteitä oman kiinnostuksensa mukaan. Tarjolla oli niin perinteisiä partioleikkejä kuin eksoottista capoeiraakin, ennakkoluulojen murtamista elävässä kirjastossa, aggressioiden purkua lekan avustuksella vanhaan Saabiin ja vaikka mitä muuta. Tätä leiriä ei kyllä kukaan voi väittää tylsäksi ja tavalliseksi, se on aivan varma! Ilta oli haikea, olihan se leirin viimeinen. Viimeisessä iltaohjelmassa merirosvot ja risteilymiehistö saivat viimein välinsä selvitettyä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ilta tosin ei todellakaan päättynyt iltaohjelmaan Satama-Cafén lavalle kipusi Markus Perttula kitaroineen, ja vielä hänen lopetettuaankin meininki oli upea ja tunnelma katossa. Sunnuntai oli leirin vihoviimeinen päivä. Touhu oli kuin miltä tahansa leiriltä viimeisenä aamuna, eli telttoja purettiin ja tavaroita pakkailtiin, toiset enemmän ja toiset vähemmän kiireisinä. Kotimatkalla busseissa istui väsyneitä, mutta monta iloista muistoa rikkaampia samoajia. Tätä leiriä muistellaan vielä kauan. 17
Vaeltajat Nepaliin ensi keväänä Teksti ja kuvat: Jussi Nummelin, Piikkiön Tammipartio Nepalissa sekä tytöt että pojat pääsevät partioon yhtä lailla ja innostus on suuri. Huhtikuussa 2010 suomalaiset vaeltajat huiputtavat ensimmäisinä eurooppalaisina lähes 6 000 metriä korkean Baden-Powell Peakin Nepalissa. Mistä oikein on kysymys? Lähdetkö mukaan? 18 Nepal on paljon muutakin kuin vuori ja lunta. Reissun kesto on reilut kolme viikkoa ja sen aikana ehditään paljon. Matkaohjelman avainsanoja ovat: Paikallinen partio leiri: Osallistumme Nepalin partiolaisten Rover- eli vaeltajaleirille Kathmandussa ja tutustumme heidän kanssaan tämän mystisen kaupungin temppeleihin, nähtävyyksiin, apinoihin ja arkiseen elämään. Nepalilaiset roverit ovat 17 25-vuotiaita ja leirille kerääntyy heitä kaikkialta Nepalista. Luvassa on siis kansainvälistä partiotunnelmaa ja ystäviä. Kehy-projekti: Osallistumme Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyöprojektiin Dhunchessa matkalla vaelluksen alkupisteeseen. Autamme siis paikallisia partiolaisia vessojen rakennuksessa. Tämä on myös arvostetun Scouts of the World -awardin ensimmäinen osa, Löytöretki. Halukkaat voivat suorittaa homman loppuun matkan jälkeen jonkin kehy-projektin yhteydessä osallistumalla SotW-palvelutehtävään. Vaellus ja huippu: Vaellamme Langtangin laaksoa ylös, tutustumme luostareihin, huiputamme BP-Peakin ja ylitämme vuoret Kathmandun laaksoon 12 päivän vaelluksen aikana. Vaelluksella selässämme on isompi päiväreppu, ja leiriytymiskamat kulkevat kantajien mukana. Mukanamme on keittiötiimi ja riittävästi oppaita ja kiipeilyoppaita. Päivämatkat ovat noin 4 7 tuntia, huiputuspäivä on tietysti paljon pidempi. Turvallisuudesta ei tingitä, ja vaellustiimin osalta käytössämme ovat alan rautaiset ammattilaiset. Vaelluksen jälkeen pääsemme testaamaan Himajalta virtaavien jokien hurjuuden joko raftingin ja canyoneeringin merkeissä. Kulttuuri: Vaellusreitti kulkee monien vuoristo- ja kukkula-alueiden kylien läpi, joten paikalliseen elämänmenoon ja buddhalaiseen kulttuuriin törmäämme joka paikassa. Kathmandun lisäksi matkan loppuvaiheessa ahmimme muinaista nepalilaista kulttuuria UNESCOn maailmanperintökohteessa, Bhaktapurissa. Asenne: Noudatamme reilun matkailun periaatteita ja luonnollisesti partioihanteita. Kunnioitamme paikallista kulttuuria ja haluamme oppia heiltä. Vastineeksi viemme omaa partio-osaamistamme, mikä puolestaan hyödyttää Nepalin partiolaisten kehittyvää vaeltajatoimintaa. Osa vaeltajaohjelmaasi: Tätä on SP:n uusi vaeltajaohjelma käytännössä. Matkalla voit nivoa omaan vaeltajaohjelmaasi erilaisten aktiviteettien suorituksia tai toteuttaa vaikka koko ulkomaan projektin. Kilke: Jälkifiilistelyt suurleirillä mikäs sen rehvakkaampaa! Käytännön asiat: Lennämme reittiä Helsinki Delhi Kathmandu ja samaa tietä takaisin. Matkan hinta tulee olemaan noin 1700 e sisältäen lennot, majoitukset, kuljetukset, ohjelmat ja vaelluksen. Vaelluksesta ja extreme-aktiviteeteista vastaa paikallinen luotettava ja kokenut matkanjärjestäjä. Suomalaiseen staabiin kuuluu 6 jäsentä, jotka kaikki ovat matkailleet Himalajalle ennenkin. Vaellusryhmä kootaan syksyn aikana ja VIP on 5.10. Reissussa pärjää kuka tahansa normaalikuntoinen ja seikkailunhaluinen vaeltaja. Lisätietoja ilmoittautumisesta ja kaikesta muustakin reissuun liittyvästä löydät osoitteesta <www.partio.fi/ nepal>.
Vanhojen temppeliaukioiden elämä pyörii, kuten se on satoja vuosia pyörinyt. Matkan kohde Baden-Powell Peak, 5 825 m. Vuoren kiipeäminen onnistuu hyväkuntoiselta ilman aiempaa vuorikiipeilykokemusta osaavan opastiimin kanssa. Kuva: Explore Himalaya Travel & Adventure. Baden-Powell Peak B-P Peak sijaitsee Langtangin alueella noin sata kilometriä pääkaupunki Kathmandusta pohjoiseen. Langtangin kansallispuisto on erittäin kaunista aluetta. Laakso lähtee nousemaan kohti Tiibetin rajaa noin 2 000 metrin korkeudesta ja sitä reunustavat molemmilla puolilla korkeat huiput. Aluetta hallitsee yli 8 000-metrinen Shishapangma. Vaelluksen aikana koetaan kaikki kasvillisuusvyöhykkeet sademetsästä ylävuoristoon ja jäätikköön. Vuonna 2006 Nepalin partiolaiset miettivät, miten juhlistaa partion satavuotista taivalta itselleen sopivimmalla tavalla. Samaan aikaan järjestö halusi lisätä kansainvälisiä partiokytköksiään ja kehittää samoaja- ja vaeltajaikäkausilleen uutta ohjelmaa. Toisaalla kansallisesti vireillä oli useita projekteja vaellusturismin kehittämisestä myös muilla kuin tunnetuilla ja vilkkailla Everestin ja Annapurnan alueilla. Nepalin partiolaisten puheenjohtajan aloitteesta Nepalin hallitus nimesi 5 825 metriä korkean, aiemmin kiipeämättömän huipun Baden-Powell Peakiksi osoittamaan kunnioitusta B-P:lle partioliikkeen perustajana. Ensimmäinen retkikunta vuorelle koostui Aasian ja Tyynenmeren alueen partiolaisista syyskuussa 2007 partiolaisten juhlavuonna! Yhteensä 26 partiolaista Australiasta, Etelä-Koreasta, Taiwanista, Singaporesta, Hong-Kongista, Malesiasta ja Nepalista osallistui retkikuntaan ja 15 onnistui saavuttamaan huipun. Tämän jälkeen vuorella ei ole käyty. Seuraavan nousun ovat tekemässä Nepalin partiolaiset omin voimin vuoden 2009 syyskuussa ja sitä seuraavan suomalaiset! Baden-Powell Peak on niin sanottu trekking peak, joka tarkoittaa halvalla kiivettävää huippua. Muuten vuorikiipeily on Nepalissa melko kallista ja valvottua puuhaa. Näistä vaellushuipusta osa on nimensä mukaan saavutettavissa ilman suurempaa kiipeilyteknistä osaamista, kun taas osa on teknisesti erittäin vaativia. B-P Peak on helpoimmasta päästä ja vaatii ammattitaitoisen opasryhmän, mutta muuten vuoren kiipeäminen onnistuu hyväkuntoiselta partiolaiselta ilman aikaisempaa kiipeilykokemusta. Nepal Entinen hindulainen kuningaskunta, nykyinen demokratia, jossa noin 25 miljoonaa asukasta. Pinta-ala vajaa puolet Suomesta. Sijaitsee Intian ja Tiibetin välissä Himalajalla. 10 maailman 14 yli 8 000-metrisestä huipusta sijaitsee Nepalissa. Suurin uskonto hindulaisuus ja toiseksi suurin buddhalaisuus. Maailman köyhimpiä valtioita Vaellus- ja muu turismi toiseksi tärkein elinkeino maatalouden jälkeen Nepalin partiolaiset on perustettu vuonna 1952 ja tyttöjä ja poikia on jäseninä yhteensä 28 000. Nepalissa partiotoiminta tapahtuu koulujen yhteydessä, partiojohtajien ollessa lähes poikkeuksetta koulujen opettajia. Nepalin partiolaiset on Suomen Partiolaisten kumppanijärjestö ja Suomen Ulkoministeriön kehitysyhteistyökohde. 19
Kiltapartio on toimintaa, kavereita ja hauskaa yhdessäoloa ihan kuin nuorena partiolaisena omassa lippukunnassa. Kesäkuussa kokoontui pari sataa pohjoismaista kiltapartiolaista Ahvenanmaalle kiltapartiolaisten Pohjoismaiden ja Baltian alueen tapaamiseen. Kiltapartiossa nautitaan yhdessäolosta Teksti: Olli Koskela, Varsinais-Suomen Samoilijat Kuva: Iris Pihkala 20 Mihin partioon noi vanhat tädit ja sedät kuuluvat? Ovatko ne unohtuneet partioon? kysyy pieni sudenpentu nähdessään kiltapartiolaisen. Siis kenet? No, sellaisen lähempänä eläke- kuin rippikouluikää olevan partiolaisen, ikipartiolaisen. Sinne kiltapartiolaisten joukkoon sudenpentu ohjaa oman isoäitinsä tai -isänsä ikäisen partiosta kiinnostuneen, joka vielä muistaa hokeman kerran partiolainen, aina partiolainen. Kiltapartiolaiset retkeilevät, viettävät yhdessä iloisia hetkiä, vierailevat erilaisissa paikoissa, osallistuvat tempauksiin ja joskus muistelevat vähän vanhoja partiokokemuksiaankin, kertoo Eeva- Maija Esko, joka on Raumalla toimivan Franciscus-killan kiltamestari. Franciscus-kilta on yksi Suomen Pyhän Yrjänän Partiokillat -yhdistyksen (SPYP) paikalliskilloista ja sitä kautta maailman laajuisen partiokiltayhteisön jäsen. Osalla kiltapartiolaisista on vuosien partiokokemus, useimmilla oma aktiivinen partiokausi jäi aikanaan muutamaan vuoteen, mutta vanhempana kiinnostus partioon on herännyt ja löytynyt kiltatoiminnasta, kertoo Eeva-Maija Esko. Innostus partiotoimintaan voi syntyä myöhemmälläkin iällä. Kiltatoiminta on kansainvälistä Kiltapartioinnissa voi osallistua myös kansainväliseen toimintaan. Kesäkuun puolivälissä kokoontui lähes pari sataa kiltapartiolaista Pohjoismaista Ahvenanmaalle joka kolmas vuosi järjestettävään kiltapartiolaisten Pohjoismaiden ja Baltian alueen tapaamiseen. Suomalaiset kiltapartiolaiset toimivat tapahtuman isäntinä ja emäntinä, kertoo SPYP:n kiltasihteeri Iris Pihkala. Tapaamisen ohjelma oli rakennettu ahvenanmaalaisen juhannusperinteen ympärille. Toki perinteiset partio-ohjelmat, iltanuotio laulukilpailuineen ja olympialaiset tukinheittokisoineen kuuluivat ohjelmaan. Juhlallinen merimiesteemainen ilta vietettiin parkkilaiva Pommerilla, kertoo Iris Pihkala kesän kokemuksista. Kiltapartiolaiset nauttivat yhdessäolosta ja tekemisestä siinä kuin nuoremmatkin, ja hauskaa oli, jatkaa Iris. Euroopan alueella oli tänä kesänä kolme alueellista kiltatapahtumaa. Ne kaksi muuta tapaamista olivat Skotlannissa ja Romaniassa. Lounais-Suomen alueella toimii kymmenen kiltaa, joista osa ruotsinkielisiä. Raumalaisten noin sadan kiltapartiolaisen Franciscus-kilta on SPYP:n suurin kilta. Pienempiä kiltoja toimii Porissa, Loimaalla, Salossa, Kemiön saarella ja Turussa. Kiltapartiotoimintaan sopivan vanhemman partiolaisen tai partiosta kiinnostuneen sudenpennut, niin kuin kaikki muutkin, ohjaavat kiltapartiolaisten joukkoon. Lisää tietoa saat vaikkapa: www. spyp.fi kansainvälisestä toiminnasta www.isgf.org tai lähestymällä kyselyin: Olli Koskela, p. 050 550 6606 tai tpyk.kilta@gmail.com tai Eeva- Maija Esko, p. (02) 825 0482.