Liite 1. Nuorisotoimi 2015



Samankaltaiset tiedostot
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

Etsivä työ osana organisaatiota

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

/72. Nuorisolaki /72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Toimivat(ko) monialaiset verkostot?

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

Nuorisotakuun toteuttaminen

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

Rautalampi

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

Uudistunut nuorisolaki

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot kunnissa 2014 sekä nuorisotakuu

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

Byströmin nuorten palvelut

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Opetus ja opetusjärjestelyt

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivistyslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Keskiviikko klo

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

Keskiviikko kello Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

NUORTEN OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNNISSA 2014

Yhdistystiedote 2/2016

VIHANNIN KUNTA 104 Sivistyslautakunta /2011

Sykäys -vuosikello

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi

Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone 2

Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen

Kunnanvirastossa klo

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Työllisyyskatsaus ja työllisyyspalveluiden tilannetta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Keskiviikko klo

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki. Anne Haavisto

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Transkriptio:

Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasaarvo. (Nuorisolaki 27.1.2006/72 1luku 1 ) Nuorisolaki ja nuorisotyölaki ovat lähtökohtina nuorisotoimen toimintasuunnitelmalle ja toiminnan kehittämiselle vastaamaan nuorisotyön peruspalveluita. 1. Henkilöstö Nuorisotoimessa työskentelee vapaa-ajansihteeri, puolitetulla työajalla. Vapaa-ajansihteerin työtehtäviin kuuluu nuorisotoimen hallinnolliset tehtävät, nuorten kesätyöllistämisen organisointi, nuorisovaltuustotoiminnan ohjaaminen, käytännön nuorisotyö nuorisotilalla, erilainen kerhotoiminta sekä lasten ja nuorten leiri- ja retkitoiminta. 2. Erityisnuorisotyö Etsivä nuorisotyö käynnistyi elokuussa 2011 opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana. Etsivä nuorisotyöntekijä on kokoaikainen. Etsivän nuorisotyöntekijän toimipiste sijaitsee kirjastolla, ja hän on tavoitettavissa myös nuorille suunnatuissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, nuorisotilalla sekä vähintään kerran viikossa nuorten työpajalta. Etsivän nykyinen hankekausi päättyy 31.7.2015. Rahoitusta on haettu seuraavaksi toimintakaudeksi 08/15 07/16. Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka ensisijaisena tehtävänä on tavoittaa 16-29 -vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa vastauksia nuoren mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja auttaa häntä saavuttamaan sellaiset palvelut ja muun tuen, joilla edistetään nuoren kasvua ja itsenäistymistä sekä pääsyä koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle tukea ja käytännön apua. Etsivään nuorisotyöntekijään voi ottaa yhteyttä nuori itse, nuoren läheiset tai viranomaiset, ensisijaisesti nuoren itsensä luvalla. Keväällä käynnistyy nuorille aikuisille (16-29v.) vertaistukiryhmä Tule sellaisena kuin olet. Ryhmä kokoontuu nuorisotilalla kerran viikossa eri teemoin. Ryhmän tavoitteena on yksilön kokonaisvaltainen elämänhallinnan tukeminen. Kokoontumiskertoja on yhteensä 10. Ohjaajina toimivat etsivä nuorisotyöntekijä, toimintaterapeutti sekä nuorten työpajan yksilövalmentaja. Ryhmän tavoitteena on lähteä kesäkuussa Nuottavalmennukseen Rautavaaran Metsäkartanolle. 1

3. Nuorisotilat ja muu toiminta Rautalammin kunnan nuorisotilat toimivat Kirjaston alakerrassa. Nuorisotilaa pyritään pitämään auki vähintään kolmena päivänä viikossa. Tila ovat avoinna kaikille, pääpaino yläkoulu- ja lukioikäisissä nuorissa. Mukana iltojen valvonnassa on joitakin vapaaehtoisryhmiä. Nuorisotila on varattavissa myös muiden ryhmien käyttöön. Nuorisotilalla järjestettävä toiminta: - avoin toiminta kolmena (3) iltana viikossa (mahdollisuus pelailuun, oleskeluun, kahvinkeittoon, askarteluun, ym.) - discot - elokuvaillat - yötön yö tapahtumat (kaksi kertaa vuodessa) - turnaukset - teemaillat Koulujen lomaviikkojen aikaan (talvi- ja syysloma) järjestetään laskettelu-, kylpylä tai ostosretki lähialueelle. Lasten ja nuorten kesäleiritoiminta järjestetään yhteistyössä Rautalammin seurakunnan sekä Rautalammin Urheilijoiden kanssa. Koulujen kanssa tehdään paljon yhteistyötä tapahtumien, teemaviikkojen sekä vanhempainiltojen merkeissä. 4. Nuorisotoimen muut tehtävät Nuorten tieto- ja neuvontatyö on yksi lakisääteisiä nuorten palveluita. Palvelu toteutetaan olemalla mukana www.po1nt.fi nuorten verkkoportaalissa. Sivustolta on löydettävissä kuntakohtaisesti nuoria koskettava ajankohtainen tieto, mutta myös paljon yleistä tietoa esim. asumiseen, opiskeluun, terveyteen, työelämään liittyen. Lisäksi käytössä ovat facebook, sekä perinteiset julisteet ja lehti-ilmoitukset. Rautalammilla toimii nuorisovaltuusto RauNo, joka on sivistyslautakunnan alainen ja toimii yhteistyössä nuorisotoimen kanssa. Tällä hetkellä RauNo:laisia on 7 ja toimintakausi on yhden vuoden mittainen. Nuorisovaltuusto kokoontuu muutaman kerran vuodessa ja he vaikuttavat mm. nuorten tapahtumiin ja retkiin, sekä ovat nuorisotoimen apuna järjestelyissä. 2

Rautalammin kunta tukee nuorten kesätyöllistymistä maksamalla työllistämistukea yksityisille työnantajille (yritykset, yhteisöt, yhdistykset, kotitaloudet). Vuoden 2015 talousarvion kesätyöllistämisraha on 8000 ja sen hakuaika on maalis-huhtikuussa. Kesätyöllistämistuesta ja hakumenettelystä ilmoitetaan paikallislehdessä ja kunnan ilmoitustauluilla maaliskuussa 2015. Osa kesätyöllistämiseen kohdennetuista rahoista käytetään nuorten palkkaamiseen kunnan eri hallintokuntiin. Kesätyöllistämisessä sovelletaan Tutustu työelämään ja tienaa mallia. Malli on valtakunnallinen ja sen soveltuu peruskoulu- ja lukioikäisten työhön tutustumiseen. Nuorisotoimi on mukana nuorisolain 7a velvoittamassa monialaisessa nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa. Verkosto toimii myös etsivän nuorisotyön sekä nuorten työpajan ohjausryhmänä. Verkoston tehtävä on koota tietoa nuorten kasvu ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi. Verkoston tehtävä on edistää nuorille suunnattujen palveluiden yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena on palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus. Verkosto myös valvoo nuorisotakuun toteutumista kunnassa. Vuoden 2015 talousarviossa nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien toiminta-avustuksiin on varattu 3000. Vuosiavustusten haluaika on maaliskuun loppuun. Nuorisotoimi tekee tiivistä yhteistyötä lapsi- ja nuorisotyötä tekevien toimijoiden kanssa. Merkittävimpiä yhteistyökumppaneita ovat Matti Lohen koulun vanhempainyhdistys, urheiluseurat, MLL, Ämsee Raatalampi ja koulujen oppilaskunnat sekä tukioppilaat. 5. Nuorisotoimen vuosikello Nuorisotoimen keskeisimmät tehtävät toimintakaudelle 2015 on koottu alla olevaan vuosikelloon. 3

JOULULOMA Pikkujoulut/Disco Kerho-/leiritoiminnan hankehaku Ehkäisevän päihdetyön viikko (vko 45) Moniamm. nuorten ohjaus- ja Etsivän nuorisotyön hankehaku Yötön yö -nuokulla SYYSLOMA (retki, ym.ohjelma) Nuorisovaltuustokausi alkaa, kokous x2 talousarvio/toimintasuunnitelm avuodelle 2016 rautalammin yhdistysten ilta Itä-Suomen mediakasvatuspäivä Liikuntaviranhaltijoiden työkokous Anna Mulle Aikaa-teemapäivä Etsivän nuorisotyön työkokous Nuorisotoimen viranhaltijoiden työkokous kesätyöllistämistuen maksatus nuorisovaltuustotoiminnan esittely/markkinointi Pestuumarkkinat/disco/katupartiointi kesäleiritoiminnan raportointi nuorisvaltuuston kokous x1 koululaisten liikuntapäivä nuorisotila avaa ovensa Nuorisotyön esittäytyminen kouluilla 7- lk:n tutustumispäivä koulut alkavat nuorisotilatyön suunnittelua etsivän hankekausi vaihtuu/raportointi KESÄLOMA (etsivä, nuorisotyö) JOULUKUU MARRASKUU LOKAKUU SYYSKUU ELOKUU HEINÄKUU TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU toimintasuunnitelma 2015 nuorisotilatyön suunnittelua rautalammin yhdistysten ilta moniamm. nuorten ohjaus- ja vertaistukiryhmä nuorille nuorisovaltuuston kokousx2 ystävänpäivä disco mediataitoviikko (vko 7) yhdistysten vuosiavustukset nuorten kesätyöllistäminen koululaisten liikuntapäivä TALVILOMA (retki, ym. ohjelmaa) yötön yö -nuokulla kesäleirien suunnittelu alkaa tilinpäätös SOME-koulutus Po1nt-koulutuspäivät koulunuorisotyön koulutus nuorisotyön kriisivalmius - koulutus valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät kesäleirien suunnittelu jatkuu nuorisovaltuuston kokous x2 nuorten kesätyöpaikkojen organisointi nuorten vertaisryhmä jatkuu vappu-disco vanh.ilta tuleville 7-luokille moniamm. nuorten ohjaus- ja koulujen päätösviikonloppu KOULULAISTEN LOMA kesäleirit ja retket nuorisotila kesätauolle Nuotta-valmennus (etsivä) Runon ja laulun Rautalampi 4

5