Luovan talouden kehittämishaasteet

Samankaltaiset tiedostot
LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuurin kansainvälistymismahdollisuudet

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovasti erottautuen maailmalle

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma. Kirsi Kaunisharju

Avoimen tiedon ohjelma Anne Kauhanen-Simanainen

Hallituksen yrittäjyyshanke

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki

Kulttuuri, taide ja liikunta työorganisaatioiden kehittämisessä. Arvokas työelämä Musiikkitalo Ylijohtaja Riitta Kaivosoja

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

OKM luovien alojen rahoittajana

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) Päättäjien metsäakatemia

Matkailun ajankohtaisia asioita

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

TERVEYSPALVELUT. Sanna Hartman Toimialapäällikkö

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään Oulu

Avoimen tiedon ohjelma (LUONNOS)

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet Elise Virnes

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

CREATIVE INDUSTRIES FINLAND. Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto

Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,

Luovaa osaamista Tapani Sainio/Kirsi Kaunisharju. OKMn ajankohtaispäivä rakennerahastojen rahoitusasiantuntijoille 15.3.

Lapin maakunnan yhteistyöasiakirja 2009 lisäresurssit

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

Osaamisen Aika. Jatkuva oppiminen ja rahoitus. Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra

Rakennerahastokauden valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Hakuinfotilaisuus: Suomen luovan talouden ekosysteemien tila ja kehittämistarpeet kansainväliseen vertailuun perustuva selvitys

Luovuudesta kasvua ja uudistumista. Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Luovaa osaamista. Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmä Minna Taipale, Hämeen ELY-keskus

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen Margita Klemetti, TEM, 2013/08

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LUOVA TALOUS. Luovan alan edistämisen kokemuksia ja näköalat tulevaisuuteen. Petra Tarjanne TEM

kehitä johtamista Iso-Syöte Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa

Osaaminen ja koulutuspalvelut vuonna 2030

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Luova Suomi Creative Industries Finland. Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Kajaani, Pienyrityskeskus

Asuntopolitiikka valtionhallinnon näkökulma. Liisa Linna-Angelvuo

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Transkriptio:

Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli

Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri- ja sisältöteollisuus, luovat alat) sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että työ- ja elinkeinoministeriö ovat olleet aktiivisia ja tehneet pitkään yhteistyötä Suomi yksi edelläkävijöitä EU-tasolla toisaalta paljon erilaisia työryhmiä, ei riittävää koordinaatiota jne. vielä matkaa luovan talouden mahdollisuuksien hyödyntämiseen

Taustaa luovan talouden kehittämisessä Luovat alat Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa vahvasti, mm. painopistealueissa (Kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen) sekä kulttuuri- ja elinkeinopolitiikan osuuksissa

Taustaa luovan talouden kehittämisessä Hallitusohjelmaan ja sen strategiseen toimeenpanosuunnitelmaan on luovien alojen ja luovan talouden edistämisen osalta kirjattu seuraavat kärkihankkeet: Uudistetaan kansallinen muotoiluohjelma (TEM, OKM). Luova talous työssä hanke (OKM,TEM). Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan ja vahvistetaan luovien alojen elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia mm. tuote- ja palvelukehityksen avulla (TEM, OKM). Selvitetään mahdollisuus perustaa luovan talouden kehittäjätoimija ja ministeriöiden välinen luovan talouden koordinaatioelin (TEM, OKM). Kulttuurivientiä ja luovien alojen markkinointiosaamista edistetään (TEM,OKM). Palvelu- ja luovien alojen yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan perustamalla Finnvera Oyj:n yhteyteen pääomasijoitusrahasto tai -ohjelma (TEM, VM, OKM). Luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi selvitetään poikkihallinnollisesti työ- sosiaaliturva- ja verolainsäädännön uudistustarve (OKM,TEM, STM, VM).

Opetus- ja kulttuuriministeriö luovan talouden edistäjänä Valtion kulttuuripolitiikan tavoitteita: luovuuden, moninaisuuden ja osallisuuden edistäminen Valtioneuvosto ohjaa kulttuuripolitiikan toteutumista lainsäädännön, hallitusohjelman, talousarvion ja muiden linjausten avulla Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa kulttuuripolitiikan toteuttamisesta, mikä muodostaa perustan luovalle taloudelle Taiteen ja kulttuurin toimialan määrärahat vuosittain noin 400 miljoonaa euroa Suuri osa rahoituksesta (noin 80%) kohdentuu kulttuurin perustan tukemiseen (mm. kansallisille kulttuuri- ja taidelaitoksille avustuksina) kulttuurin perustan vahvistaminen tukee myös luovaa taloutta, luovien alojen yritystoimintaa ja kulttuuriyrittäjyyttä

Opetus- ja kulttuuriministeriö luovan talouden edistäjänä Taiteen ja kulttuurin keskeisimmät sisällölliset tavoitteet valtion talousarviossa 2012 Kulttuurin perustan vahvistaminen Luovan työn tekijöiden toimintaedellytysten parantaminen Kaikkien väestö- ja kansalaisryhmien kulttuuriosallistumisen edellytysten lisääminen Kulttuurin ja luovan talouden edistäminen

Luovan talouden haasteet Luovien alojen yrityksille tyypillistä: mikroyrityksiä ja itsensä työllistäviä toisaalta myös suuria yrityksiä, jotka muodostavat merkittävän osan liikevaihdosta keskisuuret yritykset puuttuvat yrityksissä työskenteleville ihmisille sisältö usein olennaisempaa kuin kaupallisuus motivaatio yritystoimintaan vaihtelee päättäjät ja kehittäjät voivat yhä nähdä kliseen: taiteilijan, jolla ei ole riittävää liiketoimintaosaamista digitalisoituminen on muuttanut tuotantoa ja kulutusta yritykset suunnittelevat taloutta lyhytjänteisesti rahoittajat kaihtavat riskinottoa taantuman aikana, toisaalta luovien alojen toimijat pelkäävät menettävänsä hallinnan omaan toimintaan jne. Lähde: The entrepreunial dimension of the cultural and creative industries, Utrecht School of the Arts, K2M ltd, Eurokleis S.r.l., 2011

Luovan talouden toimia EU-tasolla OMC-työryhmien työskentely European Creative Industries Alliance The European Design Innovation Initiative Luova Eurooppa ohjelma Komission tiedonanto luovista aloista 2014+

Kehittämislinjauksia Suomessa - poimintoja Luovuudesta kasvua ja uudistumista -raportista Osaamisen kehittäminen Koulutuksen sisältöjä ja laatua kehittämällä kaikilla asteilla on varmistettava ajantasaisesti osaavan työvoiman saatavuus luovan talouden monialaisessa kentässä luovan talouden monialaiset opinnot ja tutkinnot täydennyskoulutus, mm. markkinointi, palveluiden ja tuotteiden laatu ja hinnoittelu ajantasainen aikuiskoulutustarjonta ja näyttötutkinnot opettajien työelämäjaksot Tietoperustan parantaminen Luovien alojen tietopohjaa parannetaan politiikka-alueiden käyttöön ja ohjauksen tueksi luovien alojen toimialapäällikkö viestinnän ja verkostojen aktiivinen hoitaminen ministeriöiden yhteistyönä tutkimustiedon tuottaminen (mm. luova osaamisen lisäarvo)

Kiitos! Lisätietoja: kirsi.kaunisharju@minedu.fi