Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa"

Transkriptio

1 Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Sivistystoimen asiat uudistuvassa aluehallinnossa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju

2 Taustaa 1/2 Lääninhallituslain (22/1997) 2 :n mukaan lääninhallitukset ovat hoitaneet sen mukaan kuin erikseen on säädetty opetus- ja kulttuurihallintoon liittyviä tehtäviä. Lääninhallitukset ovat informaatio-ohjauksen avulla olleet käynnistämässä ja koordinoimassa eri yhteistyötahojen taide- ja kulttuurialan hankkeita, kuten esimerkiksi Lapin lastenkulttuuriverkostoa. Lääninhallitukset ovat rakennerahastoasioista vastaavina opetusministeriön aluehallintoviranomaisina toimeenpanneet opetusministeriön strategisia linjauksia rakennerahastovaroilla. TE-keskukset ovat hoitaneet kulttuurin toimialan rakennerahastoasioita sekä yritystoiminnan ja työllisyyden kehittämistä kulttuuriyrittäjyyteen ja innovaatiotoimintaan liittyen. TE-keskukset ovat hoitaneet sekä osaamisen, kulttuurin, työmarkkinoiden ja yrittäjyyden kehittämistä luovan talouden ja kulttuurin alalla informaatio-ohjauksen avulla ja hyödyntäen alueella käytettävissä olevia rakennerahasto- ja muita varoja. Ympäristökeskukset ja tiepiirit ovat rahoittaneet alan kehittämishankkeita esimerkiksi kulttuuriympäristön hoitamiseen ja tiehankkeisiin liittyen. 2

3 Taustaa 2/2 Alueellisia taiteen ja kulttuurin toimijoita alueelliset taidetoimikunnat (13) taiteen alan aluekeskukset elokuva (13 kpl), lastenkulttuuri (16 kpl), valokuva (10 kpl), tanssi (5 kpl) alueelliset taide- ja kulttuurilaitokset teatterit (56 kpl), orkesterit (27 kpl), maakuntamuseot (22 kpl), alueelliset taidemuseot (16 kpl) 3

4 Miksi luova talous ja kulttuuri aluehallinnossa? Luova talous on noussut merkittäväksi osaksi alueiden kilpailukykyä ja innovaatiotoimintaa YK-UNCTAD Creative Economy Report 2008 mukaan vuosina alan palveluiden ja tavaroiden kauppa kasvoi 8,7% vuosivauhtia. Maailman luovien tuotteiden kaupan arvo nousi vuosien välillä 424,4 miljardiin US-dollariin 227,5 miljardista US-dollarista. Luovat palvelut, kuten live-konsertit, kasvoivat 8,8% vuosittain vuosina Suomessa kulttuurialojen arvonlisäys 4,6 miljardia euroa vuonna 2006 (3,2 % koko kansantalouden arvonlisäyksestä) Osuus arvonlisäyksestä oli suurempi kuin esimerkiksi alkutuotannon toimialojen tai massan ja paperin valmistuksen yritystä vuonna 2006 (laskentatavasta riippuen jopa n ) Vuosien välillä yritysten määrä kasvoi 8 %, liikevaihdossa kasvua n. 13 % Vienti n. 891 milj. euroa ja tuonti n. 1,4 miljardia euroa vuonna 2007 Vuonna 2006 kotitalouksien kulutus kulttuuriin ja joukkoviestintään keskimäärin euroa (5,4 % kokonaiskulutusmenoista) immateriaalinen, esimerkiksi palveluiden kulutus lisääntymässä tärkeää vahvistaa kotimaisten kulttuuripalveluiden uusia tuotantotapoja luo pohjaa viennille taiteen soveltavan käytön ja uusien palveluinnovaatioiden, kuten kulttuurihyvinvointipalveluiden mahdollisuudet 4

5 Tavoite ELY:jen strategissa tulossopimuksissa Taide- ja kulttuuritoimen sekä luovan talouden merkitys osana alueellista kehittämistä, osaamista ja kilpailukykyä on vahvistunut. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tavoitteena on taide- ja kulttuuritoimen osalta kulttuuriyrittäjyyden ja luovan talouden, kulttuuritoimijoiden ja muiden aluekehittäjien yhteistyön sekä taide- ja kulttuuripalveluiden uusien muotojen vahvistaminen. 5

6 Tehtävät ja toimenpiteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät opetusministeriön osoittaman määrä-rahan kautta luovan talouden, kulttuuriyrittäjyyden ja luovan työn tekijöiden toimeentuloedellytysten kehittämishankkeita alueilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät opetusministeriön osoittaman määrä-rahan kautta taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeita alueilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset tuottavat arvion kulttuurin kehityksestä, kulttuuripalveluiden saatavuudesta sekä luovan talouden, kulttuuriyrittäjyyden ja luovan työn tekijöiden kehityksestä alueellaan olemassa olevan Tilastokeskuksen, työvoimatilastojen ja muun tilastoaineiston (mm. tanssi- ja teatteritilastot) pohjalta. Arvio liitetään opetusministeriön kulttuuripolitiikan indikaattorihankkeeseen. 6

7 Ohjausindikaattorit kulttuuriyritysten määrä alueittain (kpl/hlö/ely-alue, % alueen yrityksistä), Tilastokeskus luovan työn tekijöiden määrä alueittain (hlö), Tilastokeskus kulttuuripalveluiden määrä alueittain (kpl), Tilastokeskus kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeiden määrä ja niihin osallistuvat, (kpl/ely-alue, /alue sekä molemmista % kaikista hankkeista), EURA seurantajärjestelmä kuntien kulttuuritoimen nettokustannukset ( /asukas), Tilastokeskus kulttuuritoimijoiden ja alueellisten kehittäjien yhteistyöverkostojen määrä (kpl), ELYt 7

8 Momentit Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen Määrärahasta osoitetaan erillisellä asettamispäätöksellä tietyille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille määräraha luovan talouden, kulttuuriyrittäjyyden ja luovan työn tekijöiden toimeentuloedellytysten kehittämishankkeisiin alueilla. taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeisiin alueilla. 8

9 Lisätietoja Kirsi Kaunisharju, opetusministeriö,

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Näkymiä Kolin huipulla 1.9.2010 Luovien toimialojen määrittelyä... Tuotteiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä: luovuus ja henkilökohtainen lahjakkuus

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma 2007-2013 Pieniä ihmeitä Luovien alojen ja kulttuurin hanketapaaminen Tampere 27.1.2010 Kirsi Kaunisharju Opetusministeriö

Lisätiedot

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma. Kirsi Kaunisharju

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma. Kirsi Kaunisharju Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma 2007-2013 Kirsi Kaunisharju Keskeistä 19.8.2010 Hankeideat ideoiden jakaminen ja hyvät hankkeet Riittävät/olennaiset verkostot

Lisätiedot

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja Kulttuurin aluetietoperustan työpaja 28.5.2018 LUOVA TALOUS, KULTTUURIMATKAILU JA KULTTUURIALOJEN TYÖLLISYYS TAITEEN JA KULTTUURIN HYVINVOINTI- VAIKUTUKSET KULTTUURITARJONTA KULTTUURIN RAHOITUS KULTTUURI-

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Kulttuuri, taide ja liikunta työorganisaatioiden kehittämisessä. Arvokas työelämä Musiikkitalo Ylijohtaja Riitta Kaivosoja

Kulttuuri, taide ja liikunta työorganisaatioiden kehittämisessä. Arvokas työelämä Musiikkitalo Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Kulttuuri, taide ja liikunta työorganisaatioiden kehittämisessä Arvokas työelämä Musiikkitalo 11.3.2013 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Uusi tuottavuus ja uusi työ Tuotannontekijät Työvoima Tuotantovälineet

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman toteutuminen

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman toteutuminen Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman 007-013 toteutuminen Ohjausryhmä ja hankkeiden yhteistapaaminen Helsinki 1.9.009 Kirsi Kaunisharju Kehittämisohjelman strateginen

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

ELYt ja alueellinen ennakointi

ELYt ja alueellinen ennakointi ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 Luonnoksia ELYjen rakenteesta ELY -kansliapäälliköt 7.10.2009 2 Poimintoja HE:stä: Keskuksen sisäiset toimintoprosessit

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu käynnistystilaisuus 7.12.2017, Helsinki Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 6.2.2018 Tampere ja 7.2.2018 Oulu Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa

Lisätiedot

Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa

Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa Julkistustilaisuus 30.5.2017, Ravintola Loisteen Kaarre Marja Knuuttila ja Eero Vatanen #ruokatyötä340tuhannelle #ruokaketju Ruoka-ala (ruokaketju)

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon

Lisätiedot

Luovasti erottautuen maailmalle

Luovasti erottautuen maailmalle Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen

Lisätiedot

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Opetusministeriö/kk Luonnos Opetusministeriön ja maakunnan liittojen luovan talouden yhteistyöryhmä 1(51)

Opetusministeriö/kk Luonnos Opetusministeriön ja maakunnan liittojen luovan talouden yhteistyöryhmä 1(51) Opetusministeriö/kk Luonnos 14.12.2009 Luovan talouden alueellinen kehittäminen- toimintaohjelma vuosille 2010-2020 Opetusministeriön ja maakunnan liittojen luovan talouden yhteistyöryhmä 1(51) Sisällys

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Esityksen osat: Kulttuuriviennin visio 2011

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 16.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Yritykset

Toimintaympäristö: Yritykset Toimintaympäristö: Yritykset Tampere 5.2.29 Janne Vainikainen Toimipaikat 12 1 8 6 4 2 lkm 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 % 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, -2, 8 812 8 67 8 743 126 134 145 9 32 144 164 151 liikevaihto/hlö,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 7 Kanta-Häme 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 7.1. KANTA-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Lapin metsäbiotalous

Lapin metsäbiotalous Lapin metsäbiotalous Lapissa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on suuri Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen osuus on 60 %. Kivijalkana

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 5 Etelä-Savo 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 5.1. ETELÄ-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 2 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Savossa

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju

Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Satakunnan maakunnallinen kulttuurifoorumi Pori 12.12.2017 Opetus- ja kulttuuripolitiikan strategia

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan Suhdanteet Asiakastilaisuus Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan liikevaihtokuvaaja- ja myynnin määrä, kk Kaupan palkkasummakuvaajat, kk Kaupan varastotilastot, neljännesvuosi Kaupan

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINNALLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE 2012

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINNALLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE 2012 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINNALLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE 2012 2.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Strateginen

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja

Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa 30.3.2011 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuripolitiikan strategiset linjaukset Opetusministeriön

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot