MUISTIO 3.10.2011 KAJAANIN KYLIEN JA ASUINALUEIDEN TAPAAMINEN



Samankaltaiset tiedostot
KAJAANIN KYLÄ- JA KAUPUNGINOSAOHJELMAN SEURANTARYHMÄN KOKOUS

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

lk lk Yhteensä

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna Pinta-ala km josta vesialuetta km Väestö Veroprosentti 20,5 %

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Pohjois-Savon Kylät ry

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ (7) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Aika , klo 18:00-20:15. Lahelan Tertun nuorisotila

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

Kainuun alueen koheesio- ja kilpailukykyohjelman ohjausryhmän kokous

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

KYLÄPALVELUT.FI WEB-PORTAALI. [Aidosti Kainuulainen Web-portaali]

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO

HALOO huomaako kukaan? seminaari Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET

PALOMA- projekti

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

KYSELYTULOKSET EK-Kylät

OmaLahti tilaisuus Nastolan alueen asukkaille. Kukkasen koulu

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen

Kylät kaupungin kumppanina. Pieksämäen kylät ry Kyläkumppani plus -hanke

KUNTALAISALOITTEET 2014

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

KAINUUN NUOTTA RY. Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Oulun seutu. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyö (LNPO) Leena Hassi

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

VOIKO ASUKAS VAIKUTTAA LÄHIYMPÄRISTÖNSÄ TOIMINTOIHIN. Kirsi Rontu Keravan Kaupunkitekniikka

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa?

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa

Ehdottomasti kannattaa mutta niin mittava pitää tehdä että sinne mahtuu viestikejussa jo esille tulleet palvelut..vanhuksille, lapsiperheille yms.

Kaupungin johdon ja asukas, kotiseutu ja kyläyhdistysten tapaaminen

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Riitta Luoma 1

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Maakunnallinen vammaisneuvosto 5

CHAT - Kainuun nuorten digipalvelu

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY Vastauksia 27/67 kpl

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia

Transkriptio:

MUISTIO 3.10.2011 KAJAANIN KYLIEN JA ASUINALUEIDEN TAPAAMINEN Aika: ke 21.9.2011 klo 17.30 20.30 Paikka: Pohjajoen metsästysseuran maja, Vasikkavaarantie 250 Läsnä: osallistujalistan (liitteenä) mukaan 27 henkilöä. Asiat: 1 Tervetuloa Jormuan kylä- ja asukasyhdistyksen puheenjohtaja Risto Kuvaja toivotti kaikki tervetulleiksi tilaisuuteen. 2 Kajaanin kylien ja kaupunginosien kuulumiset lyhyesti Risto Kuvaja Jormualta kertoi viemäröinnin valmistuttua seuraavan tärkeän ja tarpeellisen kohteen olevan kevyenliikenteen väylän saaminen kylälle. Kaija Leinonen Kuurnasta kertoi asuinalueen olevan mukana maisemahankkeessa, jonka puitteissa on pidetty risutalkoita. Maisemaa kohennetaan myös Kätönlammen ruoppauksella. Kaupunki on parantanut liikenneturvallisuutta rakentamalla hidasteita katuihin, niitä pyritään saamaan lisää. Alue on mukana myös maiseman monimuotoisuuden kehittäminen hankkeessa. Yhdistys istuttaa Pyörteen kyljessä olevalle alueelle erilaisia kukkia. Alue on vuokrattu kaupungilta nimellisellä vuokralla viideksi vuodeksi. Yhdistys tekee yhteistyötä Pyörteen yrittäjän kanssa ja saa vuokrata tila kokouksiinsa vastikkeetta. Kaupunki rakentaa lähiliikuntapuiston seuraavaksi Kuurnan alueelle. Etelä Kajaanin kylät ry:n edustaja Sinikka Laatikainen kertoi, että heidän yhdistyksensä jäseniä on kuudella kylällä ja 160 taloutta. He ovat saaneet oman kylätalo Murtsikan ja esim. juhannusjuhlille osallistui 70 henkilöä. Aurinkolaavu on rakennettu Haukijärvelle. Tämän vuoden aikana alueelle on muuttanut kuusi uutta perhettä. Peruspalvelut on haettava kaupungista. Tiedottamisessaan yhdistys käyttää Facebookia ja porttaalia. Lohtaja-Huuhkajavaaran kyläyhdistyksen Mauno Manninen kertoi heidän olevan mukana Kylätalo eläväksi hankkeessa. Juhannusjuhlat menivät hyvin. Yhdistys järjestää mm. atk-koulutusta, pari kurssia päivässä. Toiminnan kohderyhmänä heillä ovat maahanmuuttajat, nuoret ja syrjäytyneet. Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistyksen Veli-Matti Karppinen kertoi yhdistyksen toiminnan olevan vahvaa. He järjestävät yli 50 tapahtumaa ympäri vuoden Vanahiksella, Nakertajan koululla ja ympäristössä. Yhdistyksellä on oma netti-tv. Yhdistys järjestää marraskuussa Nakertamisesta palvelutoimintaan seminaarin. Yhdistys pyörittää kierrätyskeskus Entrinkiä. Palvelukeskus Areena tarjoaa mm. lumityöpalvelua, pihojen

kunnostusta, ruohonleikkuuta, pilkkeiden tekemistä ja pieniä remontteja vanhuksille ja muille huonokuntoisille. Liiketoimintaa pyörritetään Nakertaja Ahjo Osuuskunnan puitteissa. Kulttuurimaisemahankkeessa on raivattu risukoita kaupungin kanssa yhdessä. Lähiliikuntapuisto on valmistumassa. Kiitos siitä kuuluu kaupungille. Yhdistys tekee hyvää yhteistyötä kaupungin kanssa. Toiveena kuitenkin olisi, että kaupunki järjestäisi joitakin apuja nuorisotoiminnan järjestämiseen ja luontopolun pitkospuiden korjaamiseen. Toiveissa olisi myös saada pyörätie, joka yhdistyisi Paltaniemi Kirkkoaho Nakertaja lenkiksi. Kulkuväylä toimisi kelpona liikuntareittinä kaikille kaupunkilaisille. Paltaniemen kyläyhdistyksestä Jyrki Haataja kertoi, että koulualue on vuokrattu kyläyhdistyksen käyttöön. Talon ylläpitokustannuksiin pyritään saamaan rahaa tiloja edelleen vuokraamalla sekä yhdistyksen jäsenmaksuilla. Viime kesänä aloitettua kesäkahvilatoimintaa on kehitettävä, jotta se tuottaa. Nyt on järjestetty paljon tapahtumia, joista on saatu kokemusta. Tapahtumia karsitaan ja pyritään keskittymään olennaisiin. Koululla järjestetään 15 erilaista kerhoa. Kylätalotyöntekijä on palkattu vuodeksi. Paltaniemen venesatama-aluetta halutaan kehittää ja haluttaisiin päästä seuraavaksi kaupungin lähiliikunta-aluekohteeksi. Klo 17.00 jälkeen julkisilla kulkuneuvoilla ei enää pääse liikkumaan kaupungin ja Paltaniemen välillä. Muun muassa tämän vuoksi toivottaisiin, että kaupunki järjestäisi kerhoja nuorille Paltaniemellä. Lehtikankaan asukasyhdistyksen Erkki Kemppainen kertoi yhdistyksen järjestävän sosiaalista toimintaa. Heillä on toistakymmentä työtekijää, jotka antavat kaikenlaista apua vanhuksille. Sen jälkeen kun Honkkari muutettiin päiväkodiksi, ei yhteistä kokoontumistilaa ole ollut. Yhdistys on voinut jatkaa senioritoiminnan, lähinnä tanssia ja liikuntaa, pyörittämistä Kainuun ammattiopiston kulttuurialan liikuntasalissa. Siellä ei voi kuitenkaan kahvitella, joten koko senioritoiminta on loppumassa. Tarvittaisiin sellainen tila, jossa voitaisiin järjestää yhteisiä liikunta/kahvitteluhetkiä ja juhlia. Kuluntalahden kyläyhdistyksen Arto Okkonen kertoi, että heidän kylälle on rakennettu vesi- ja viemäriverkosto, rantoja on raivattu, latua pidetty avoinna Rehjaan, koulun kohdalle on saatu suojatie ja Aarno von Bell kirjoittaa kyläkirjaa. 3 Kaupungin kuulumiset teemaan liittyen Kaupunginjohtaja Jari Tolosen mukaan tulevaisuudessa monet asiat toteutuvat kolmannen sektorin kautta. Tämän tyyppisillä tilaisuuksilla on tarkoitus hahmottaa koko toimintakenttää ja kuulla ihmisten mielipiteitä. Koska ollaan tilanteessa, että resursseja ei ole riittävästi, on niiden oikein kohdentamisella erittäin tärkeä merkitys. Palvelujen turvaamiseen tarvitaan luovaa ajattelua. Kylät/asuinalueet ovat voineet esittää kärkihankkeita. Esitettyjä toiveita mietitään aidosti kaupungilla. Paikalliset ihmiset voivat hyödyntää kaupungilta vapautuvia tiloja, kuten Paltaniemellä on tehty. Kylä- ja kaupunginosaohjelma-asiakirja on hyvä kehittämisen pohja, jolta voidaan viedä asioita eteenpäin. Olemme kaikki samassa veneessä, eli koko Kainuun huolet koskettavat myös kaupunkia. Arto Okkonen kaupunginhallituksen puheenjohtajana totesi, että on hieno huomata, miten paljon asioita kylillä tapahtuu. Hän esitti kysymyksen, löytyisikö sellainen työryhmä koostuen yhdestä edustajasta/kylä sekä virkamiehistä, joka pohtisi asiaa: Mitä pitäisi tehdä, että alueet saataisiin viihtyisiksi? Miten kaupunki voisi olla apuna tässä työssä? Miten kyläläiset/lapset ja nuoret saataisiin mukaan? Hänen mielestään tällainen yhteistyö toisi alueille yhteisöllisyyttä. 4 Kärkihankemenettely mitä tilalle?

Kaupungin kansliapäällikkö Risto Hämäläinen kertoi, että kylä- ja kaupunginosaohjelman puitteissa on jo vuosien ajan toteutettu ns. kärkihankemenettelyä. Siinä ohjelma-alueeseen kuuluvat kyläsuunnitelman laatineet kylät/asuinalueet ovat voineet esittää suunnitelmiensa pohjalta 1-3 kärkihanketta, jotka haluaisivat toteuttaa. Tämän jälkeen kaupunki on yhdessä ELY-keskuksen, Oulujärvi LEADERin, Tielaitoksen ja muiden yhteistyökumppanien sekä esityksien tehneiden kylien/kaupunginosien edustajien kanssa käynyt läpi esitykset ja pyrkinyt löytämään mahdolliset toteuttamis- ja rahoituskanavat hankkeille. Alkuvuosina esityksiä tuli paljon monilta kyliltä. Ohjelmasta tehdyssä ulkoisessa arvioinnissa kärkihankemenettely todettiin hyväksi ja toivottiin, että menettelyä jatkettaisiin tulevaisuudessa. Viime vuosina esitysten määrä on hiipunut ja tänä vuonna esityksiä tuli vain neljältä kylältä. Vuolijoen alueen kyliltä ei esityksiä tullut ollenkaan. Risto Hämäläinen esitti kylien mietittäväksi, miten kärkihankemenettelyä tulisi kehittää? Paikalla olevat kylien/asuinalueiden edustajat kommentoivat asiaa seuraavasti: - Kärkihankemenettely on tosi tarpeellinen. Ei hävitetä menettelyä. Täydennetään sitä esim. vapaalla kuulemisella. - Kärkihankemenettelyä ei kannata hävittää. Vuolijoen alueen kylillä on ilmeisesti luottamuspula kaupunkia kohtaan. Luottamus tulee palauttaa teoilla. Asia tulisi ottaa käsittelyyn. Seuraava seurantaryhmän kokous voitaisiin pitää entisen Vuolijoen puolella. - Monien kylien toiveet ovat niin suuria, ettei niitä kärkihankemenettelyssä voida esittää. Peruspalveluja ei voida esittää. Kärkihankemenettelyä kannattaa kuitenkin jatkaa. Kaupunginjohtaja sanoi, että Vuolijoen alueella tehdään paljon keskenään asioita, joihin he eivät tarvitse kaupungin apua. Kaupunki on tehnyt ja tekee paljon myös siellä. Juuri äskettäin valmistui Otanmäen urheilukeskus ja siirtoviemärin rakentamissuunnitelmat ovat pitkällä. 5 Kajaanin kylä- ja kaupunginosaohjelma: Palvelut -teema-alueen esittely Kajaanin kylä- ja kaupunginosaohjelmasta tällä kertaa esittelyvuorossa oli Palvelut teema-alue. Esittelyn suoritti teema-alueen vetäjä rehtori Eila Parviainen. Lisäksi omista toiminta-alueistaan kertoivat sivistysjohtaja Mikko Saari (perusopetus, varhaiskasvatus, kulttuuri- ja kirjastopalvelut sekä liikunta- ja nuorisopalvelut), liikunta- ja nuoriso tulosalueen johtaja Jarmo Kinnunen sekä Kainuun maakunta kuntayhtymän sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto. Esityksistä ja keskustelusta poimittua: - Varhaiskasvatuksessa on kasvua. Tänä vuonna on 140 lasta enemmän kuin viime vuonna. Päivähoidon järjestämisessä kaikkia pyritään kohtelemaan tasapuolisesti. - Kerhotoiminta kouluilla on ollut kohtuullisen aktiivista. Ongelmana on kuljetuksen järjestäminen. Pertti Määttä koordinoi kuljetuksia. Hän voisi miettiä, miten kerhojen järjestäminen onnistuisi mm. Paltaniemellä.

- Kirjastoautojen aikataulujen sopimattomuudesta voi antaa palautetta kirjastotoimenjohtaja Erkki Romppaiselle. - Jyrki Haataja: Kylät ovat merkittäviä kulttuuritoimijoita mm. järjestämällä erilaisia tapahtumia (esim. Paltaniemipäivät). - Lehtikankaan tarve liikunta- ja kokoontumistiloista on otettava uudelleen mietintään. Soidinsuon koululta olisi kenties mahdollisuutta saada tilaa. - Virtuaalipalvelut edellyttävät valokuituverkkoa. Miten Kajaanin kaupunki rakentaa verkon kylille? Muut kunnat ovat lähteneet mukaan rakentamaan valokuituverkkoa. Siitä hyötyvät kylillä toimivat yritykset ja se vaikuttaa asukkaiden viihtymiseen kylillä. - Päivähoitopaikkoja tarvitaan lisää. Voitaisiinko selvittää tarve kylittäin? - Kylille voidaan saada kenties yksityisiä perhepäivähoitajia. Näitä voi tiedustella varhaiskasvatuksen johtaja Sirpa Kemppaiselta. - Kylä- ja kaupunginosaohjelmassa on useassa kohdassa todettu 3.sektorin olevan mukana järjestämässä palveluja. Vuoden 2012 jälkeen voi olla, että ohjelman asettamiin tavoitteisiin ei enää pystytä vastaamaan, koska silloin ei enää varmaan saada hankerahoitusta. Kenen puoleen käännymme sitten? - Säännöllistä toimintaa ei voida vapaaehtoisesti pyörittää. Kaksi kertaa ei samanlaiseen toimintaan voi saada hankerahoitusta. - Hankehakemusten kirjoittamiseen pitäisi saada enemmän virka-apua, että hankkeet menisivät läpi. - Taajamassa on neljä nuorisotaloa. Otanmäellä ja Vuolijoella on omat tilat. Jormuan koululla (kaupungin kustantamassa tilassa) kyläyhdistys järjestää toimintaa nuorille. Yhteistyötä tehdään monien tahojen kanssa. 3. sektorin yhteistyötä tehdään mm. Vuolijoen alueella Otanmäen/Vuolijoen seuraunionin kanssa. - Apua nuorisotoiminnan valvonnassa tarvittaisiin mm. Jormualla, Nakertaja- Hetteenmäellä ja Paltaniemellä. - Lähiliikunta-alueet ovat valmistuneet Lohtajalle, Lehtikankaalle ja Nakertaja- Hetteenmäelle. Suunnitteilla sellainen on Kuurnaan ja toiveita olisi Paltaniemelle. - Nuorisotyötä ollaan viemässä enemmän kouluille. - Latujen kunnossapitoon yms. saa välineitä lainaan ympäristöteknisen ulkoliikuntapaikoista vastaavalta Jouko Hukkaselta. Uusi sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto kertoi, että palveluista on saatava kokonaiskuva, jotta jatkossa tiedetään, mihin asioihin panostetaan. Kuntayhtymän hankkeet priorisoidaan. Terveempi Pohjois-Suomi hanketta jatketaan. Lisätään kehittäjäasiakkuuksia, kuntalaisten osallistumista ja henkilökunnan osallistumista. Tehdään hyvinvointikertomus sekä siihen liittyvä toimenpideohjelma valtuustokausittain. Palvelut on jaettu lähipalveluihin, seudullisiin palveluihin, keskitettyihin palveluihin sekä erityispalveluihin. Suurin osa palveluista on lähipalveluja. Kuntakohtaista selvitystä palveluista ei ole vielä ehditty tekemään. Jatkossakin kuntalaisilta kerätään tietoa palvelujen toimivuudesta. Päätettiin pyytää sosiaali- ja terveyspuolen edustus kylä- ja kaupunginosaohjelman seurantaryhmään. 6 Miten kainuulainen voi Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus

Uusi terveydenhuoltolaki on tullut voimaan 1.5.2011. Sen mukaan väestön hyvinvoinnin tilasta on tehtävä selvityksiä. Selvityksissä on otettava huomioon asiakkaiden näkökulma. Projektipäällikkö Merja Vikström, Kainuun maakunta kuntayhtymästä kertoi alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta. Sen mukaan Kajaanissa monet asiat ovat paremmin kuin muualla Kainuussa. Suurimmat huolenaiheet ovat: - Nuoria jää 10 % koulutuksen ulkopuolelle (hävikki 17-24 vuotiailla). - Lastensuojelua, kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrää kannattaa seurata. - Huoli keski-ikäisten liikkumattomuudesta. Miten saadaan heidät edes vähän liikkumaan? - Ikääntyvien yli 75-vuotiaiden naisten kaatuilu. Tähän asti paikalla olivat luottamushenkilöt ja virkamiehet. Kylien edustajat jäivät keskustelemaan yhteisistä asioista. Muistiin kirjasi Sisko Rimpiläinen Liite