VUOSIKERTOMUS 2006 2007

VUOSIKERTOMUS 2006 2007

SISÄLTÖ Suomen Kulttuurirahasto Yliasiamiehen katsaus...4 Puheenjohtajalta...6 Apurahat Jakosumma jatkoi maltillista kasvua...10 Myönnetyt apurahat aloittain...11 Terveen vanhenemisen puolesta...12 United World College avaa Bosniassa tietä kansainväliselle koulutukselle...15 Köyhyyden kahdet kasvot...19 Kolttakulttuuri pelastettava...22 Mustan ja Valkoisen juhla...24 Sarjallisia kohtauksia Kajaanista...26 Lyydiläinen kielileiri Nurmijärvellä...28 Palkinnot Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista...33 Olavi Veistäjän palkinto ja Edvard Fazer -palkinto...34 Realistinen idealisti...35 Kulttuuritoiminta Rikas kulttuurihankkeiden vuosi...40 Koko Suomen kirjatalkoot...42 Ovelta ovelle keräten, sivu sivulta muistellen...46 Äidinkieli ja kulttuuriperintö kunniaan...48 Itämeri muuttuu pystymmekö me muuttumaan?...51 Isien työt DVD-hanke edennyt toiseen vaiheeseen...54 Lappeenrannan Huhtiniemen mysteeriä tutkimassa...56 Soitinpankki...59 Con vibrato...60 Kulttuurirahaston lahjoitus taidemuseoille...62 Taidekoti Kirpilä...64 Muotokuvien merkeissä...65 Uusi muotokuvamaalarisukupolvi astui esiin...66 Merkitystä metsästämässä...68 Testamentit, lahjoitukset, talous Rahoitusmarkkinat myllerryksessä...72 Testamentit ja lahjoitukset... 74 Keskusrahaston ja maakuntarahastojen uudet nimikkorahastot sekä merkittävät rahastojen täydennykset...76 Merkkipäivä- ja muistolahjoitukset...77 Tuloslaskelma ja tase...78 Henkilöt In Memoriam...84 Mirjam Helin...84 Hannu Kääriäinen...85 Satavuotismerkkipäivät...86 Kunniaesimiehet ja -jäsenet...87 Luottamushenkilöt...87 Henkilöstö...88 Tilintarkastajat...88

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt SUOMEN KULTTUURIRAHASTO Kulttuurirahaston tehtävä on suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen ja kehittäminen. Sen mukaisesti Rahasto myöntää henkilökohtaisia apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille ja työryhmille sekä muilla kulttuurielämän aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Rahasto haluaa tarjota mahdollisuuden myös laajempiin kulttuurihankkeisiin tukemalla niiden toteutumista huomattavin apurahoin. Suomen Kulttuurirahasto muodostuu Säätiöstä (perustettu 1939) ja sen Kannatusyhdistyksestä (perustettu 1937). Säätiön sisällä toimii keskusrahasto ja 17 maakuntarahastoa. Tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahasto on yksi Euroopan suurimmista säätiöistä. Kulttuurirahaston omaisuus, joka koostuu lähes seitsemänkymmenen vuoden aika na saaduista lahjoituksista, jakautuu keskusrahaston ja maakuntarahastojen yleisrahastoihin sekä yli 700 nimikkorahastoon. Apurahoja jaetaan vuosittain yleisrahastoista sekä jakovuorossa olevista nimikkorahastoista lahjoittajiensa toivomiin ja ohjesäännöissä määriteltyihin tarkoituksiin. Apurahojen myöntämisen ohella Kulttuurirahastolla on jonkin verran omaa kulttuuritoimintaa. Se järjestää kursseja, luentoja ja muita maamme kulttuurielämää edistäviä tilaisuuksia sekä ylläpitää taidekotimuseota. Tärkein kansainvälinen tapahtuma on viisivuosittain järjestettävä Mirjam Helin -laulukilpailu. 3

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt YLIASIAMIEHEN KATSAUS 2007 Kulttuurirahaston historia jakautuu kahteen vahvasti poikkeavaan, sukupolven mittaiseen jaksoon. Ensimmäisen kolmenkymmenen vuoden ajan Rahasto muokkasi aktiivisesti suomalaista kulttuurielämää, loi aluepolitiikkaa ja sorvasi kauaskantoisia aloitteita joiden tuloksia ovat mm. taidetoimikuntalaitos ja Suomen Akatemian tieteelliset toimikunnat. Rahaston tavoitteet olivat 1960-luvun lopulla paljolti toteutuneet, valtion tiede- ja taidehallinto organisoitiin ja samaan aikaan kulttuurielämä politisoitui, jolloin Kulttuurirahasto siirtyi taustalle keskittyen jakamaan apurahoja. Tuon hiljaisen vaikuttamisen kauden aikana Rahaston talous ensin vakiintui ja sitten kasvoi voimakkaasti. Nyt Kulttuurirahasto on palaamassa juurilleen etsien taas toimeliaampaa roolia. Kuluneena vuonna otettiin siinä kenties ratkaisevat askeleet. Kirjatalkoot oli kaikilla mittareilla arvioiden toimintavuoden kohokohta. Kulttuurirahasto tarttui aivan uuteen vaikuttamisen keinoon tarjotessaan kunnille tukea yleisten kirjastojen kirjahankintojen nostamiseksi sillä edellytyksellä että ne myös itse lisäävät merkittävästi määrärahojaan. Vaikka kyse on tavallaan sikamaisesta kiristyksestä, kuten muuan kirjastonjohtaja tyytyväisenä luonnehti, ja vaikka kuntatalous on kireällä, aloite ei ole valunut hiekkaan. Melkein kaikki Suomen kunnat osallistuvat Kirjatalkoisiin, ja tiedotusvälineiden varaukseton tuki on ratkaisevasti auttanut hankkeen läpimenoa. Tekisi mieli sanoa, että hyvin tiedotettu on puoliksi voitettu. Kirjatalkoisiin sisältyi etukäteen myös riskejä. Kun varatut 3,5 miljoonaa euroa päätettiin jakaa kirjaostojen suhteessa kaikille kunnille, tarjottu summa hajosi yhtä kuntaa kohti niin pieneksi, ettei sen tehosta voitu olla varmoja. Usein keskittäminen on tehokkaampi tapa käyttää siemenrahaa kuin sen kylväminen tasaisesti koko peltoon. Jos halutaan vaikuttaa kerralla mahdollisimman suureen ihmismäärään, harvaan asutussa Suomessa se onnistuu vain isoissa kaupungeissa, mutta silloin jää suurin osa yhteiskunnasta vaikutuksen ulkopuolelle. Kirjatalkoissa valittiin tietoisesti ja onnistuneesti päinvastainen linja. Vertailukohdaksi voi hakea metsäteollisuuden kasvun 1800-luvun lopulla. On sanottu, että viennin tuoma uusi vauraus levisi metsätöiden välityksellä kuin ohut kesäinen sateenvihma pienimpäänkin torppaan ja veti hitaasti mutta varmasti koko Suomen taloudelliseen nousuun. Samalla tavoin kirjastot tavoittavat maan kaikki osat ja ainakin periaatteessa jokaisen suomalaisen. Kulttuurirahasto ei yksin pysty pitämään koko Suomea asuttuna, mutta se voi vaikuttaa siihen, että jokaiseen asuttuun kolkkaan saadaan kulttuuria. Tätäkin kauaskantoisempia kulttuuripoliittisia päämääriä Rahasto tavoittelee itäisessä naapurimaassamme, missä uusi monivuotinen rahoitusohjelma tähtää suomen pienten sukukielten elinvoiman vahvistamiseen. Kulttuurirahaston ja M. A. Castrénin seuran käynnistämissä hankkeissa on kuluneen vuoden aikana toteutettu nuorten kesäleirejä, opettajankoulutusta, oppikirjoja ja julkaisukoulutusta sekä Suomen, Marin, Mordvan ja Udmurtian museoiden yhteistyötä. Rahoitus on avun konkreettisin muoto, mutta vielä tärkeämpää on henkinen tuki, joka lisää vähemmistökansojen motivaatiota säilyttää kielensä ja identiteettinsä. Niitä eivät uhkaa niinkään viranomaisten toimenpiteet tai enemmistön sorto kuin yhteiskunnan yleinen modernisaatio ja lisääntyvä liikkuvuus, johon vanhakantainen paikalliskulttuuri ei suoraan sopeudu. Suomi tarjoaa esimerkin maasta, joka kykeni kehittämään yksinkertaisen agraarisista lähtökohdista kaupunkilaisen elämänmuodon, kirjallisuuden ja kansainvälistyvän talouden silti säilyttäen oman kielen ja identiteetin. Samalla suomalaiset osoittavat, että elävä ja poliittisesti ongelmaton kolmikielisyys on mahdollista: ihminen voi sekä hallita kaksi kotimaista kieltä että kansainvälistyä englanniksi. 4

Poliittinen ulottuvuus oli myös arkeologisilla kaivauksilla, jotka Kulttuurirahasto käynnisti syksyllä 2006 selvittääkseen sitkeät huhut salaisista teloituksista Lappeenrannan Huhtiniemessä. Dramaattisten löytöjen ja parin kuukauden epätietoisuuden jälkeen selvisi, ettei alueelle ollut kesällä 1944 haudattu ammuttuja sotilaskarkureita. Sen jälkeen todistusaineisto huhujen ympäriltä alkoi murentua, ja nyt kysymystä voidaan pitää loppuun käsiteltynä. Vaikka tutkimuksiin osallistuivat monet muutkin tahot, juuri Kulttuurirahasto otti ratkaisevan askeleen, jota toiset seurasivat. Seuraavilla sivuilla esitellään vuoden toimintaamme, johon mahtuu tuhansia apurahoja ja monenlaisia kulttuurihankkeita. Apurahojen kokonaissummaa kasvatettiin maltillisesti ja ennen kaikkea maakuntarahastoissa. Yllä kuvatut esimerkit kuitenkin parhaiten kuvaavat sitä, mitä Kulttuurirahasto tällä hetkellä pyrkii olemaan: nopeisiin ratkaisuihin kykenevä aloitteentekijä, joka on riippumaton sekä rahoittajista että eturistiriidoista ja jolla on pitkäjänteiset, kulttuurielämän rakenteisiinkin ulottuvat tavoitteet. Antti Arjava, yliasiamies

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt PUHEENJOHTAJALTA Suomen Kulttuurirahaston on synnyttänyt kansanliike, ei yhden yksittäisen hyväntekijän tai instituution tahto. Kaikki kansalaisryhmät koululaisista suurlahjoittajiin ovat vuosikymmenten kuluessa avustamalla Suomen Kulttuurirahastoa tukeneet suomalaista kulttuuria. Kulttuurirahaston peruspääoma kerättiin vuosina 1937 38 kampanjalla, jonka tärkeänä osana oli koululaisten suorittama ovelta ovelle -kansalaiskeräys. Säätiön juhlavuonna 1964 järjestettiin uusi kansalaiskeräys, jossa koululaiset olivat jälleen kerääjinä. Syksyllä 2007 uudistetuilla rahaston nettisivuilla (www. skr. fi) on mahdollista tutustua perustamiskirjakeräyk sen digitalisoituihin keräyslistoihin. Kulttuurirahaston peruspääoman keräyksen organisoi pieni joukko kolmikymppisiä miehiä. Tuosta joukosta on kuluneena toimintavuotena erityisesti muistettu Lauri Puntilaa (1907 1988). Puntila otti huolekseen suomalaisen kulttuurirahaston perustamisen ja vaikutti eri tehtävissä rahaston piirissä aina 1970-luvulle. Kulttuurirahasto järjesti elokuussa Lauri Puntilan syntymän satavuotismuiston kunniaksi seminaarin, johon oli kutsuttu myös koko Kannatusyhdistyksen jäsenkunta. Runsaslukuinen yleisö sai nauttia ajatuksia herättävistä alustuksista. Myös nykyisin Kulttuurirahasto kokoaa piiriinsä tuhansiin nousevan ihmisjoukon. Kannatusyhdistyksen jäsenet, lahjoittajat, maakuntarahastojen ja nimikkorahastojen hoitokunnat, luottamuselimet, toimiston henkilökunta ja useiden kymmenien asiantuntijatyöryhmien jäsenet ovat ainutlaatuinen suomalaisen kulttuurin edistämiseksi toimiva joukkue. Kulttuurirahaston yli miljardin euron pääoma ei ole kuolleessa kädessä. Sitä hoidetaan ja kartutetaan huolel-

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt la, jotta säätiön tarkoitus suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen ja kehittäminen voisi parhaalla mahdollisella tavalla toteutua. Toimintavuonna 2006 2007 Kulttuurirahasto jakoi keskusrahaston apurahoina 18,7 miljoonaa euroa ja maakuntarahastojen kautta 8,3 miljoonaa euroa. Lisäksi Rahasto osoitti 3,5 miljoonaa euroa käytettäväksi vuosina 2008 2010 yleisten kirjastojen kirjahankintojen lisäämiseen. Kulttuurirahasto pyrkii myös löytämään uusia muotoja tieteen ja taiteen tukemiselle. Uutena tukimuotona otettiin käyttöön tieteen työpajat, joissa 10 20 eri tieteenaloja edustavaa tutkijaa paneutuu koordinoidusti valikoituun tutkimusongelmaan. Ensimmäiset 100.000 euron apurahat myönnettiin ilmaston muutoksia käsittelevään tieteen työpajaan ja vanhenemista käsittelevään tieteen työpajaan. Suomen Kulttuurirahaston toiminnassa apurahatoiminta on aina ollut tärkeimmällä sijalla. Näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Rahaston oman kulttuuripoliittisen toiminnan laajuus ja muodot ovat vaihdelleet eri vuosikymmeninä. Kulttuurirahaston voimavarojen kasvu on herättänyt keskustelua oman kulttuuripoliittisen toiminnan painopisteistä ja strategisista päämääristä. Syksyllä 2007 on valmistunut johtokunnan asettaman työryhmän raportti Rahaston kulttuuripoliittisen toiminnan suuntaviivoista. Kulttuurirahaston oma kulttuuripoliittinen toiminta väheni erityisesti 1970-luvulla, kun julkisen vallan katsottiin ottaneen laajasti huolehtiakseen siihen kuuluvista tehtävistä. Tällä hetkellä emme voi enää ajatella niin. Esimerkiksi kirjastohankkeemme taustalla on se karu tosiasia, että Suomen yleisten kirjastojen kirjahankintamäärärahat ovat laskeneet kahdessakymmenessä vuodessa yli kolmanneksella. Suomen taloudellinen toipuminen 1990-luvun lamasta ei ole näkynyt kulttuurin, varsinkaan taiteen saralla. Suomeen on rantautunut julkistaloudellista ajattelua, jossa panostuksia hyvään koulutukseen, luonnon- ja kulttuuriympäristön vaalimiseen, monipuoliseen tutkimustoimintaan ja luovaan taide-elämään ei nähdä kaikkien yhteistä hyvää edustavien julkishyödykkeiden luomisena vaan erilaisia yksityisiä intressejä palvelevana kulutuksena. Tällainen ajattelutapa synnyttää penseyttä kulttuurin ja perustutkimuksen rahoitustarpeita kohtaan ja on jyrkässä ajatuksellisessa ristiriidassa sen kanssa, että Suomi voisi kehittyä korkean osaamisasteen luovana innovaatiotaloutena. Yhteiskunta, joka ei ymmärrä muita arvoja kuin yksilön kapeat taloudelliset intressit, pystyy vain toisten saavutusten jäljittelyyn ja henkiseen konformismiin. Teolliset, kaupalliset ja sosiaaliset innovaatiot vaativat syntyäkseen luovia yksilöitä. Sellaisia syntyy vain kulttuurissa, jossa annetaan tilaa taiteelliselle mielikuvitukselle, hyödyttömiltä näyttävien ongelmien tutkimiselle, traditioon sisältyvän osaamisen ja taidon siirtämiselle sukupolvelta toiselle sekä luonnosta ja kulttuuriperinnöstä saataville elämyksille. Suomen Kulttuurirahaston perustajat rinnastivat henkisen ja taloudellisen viljelyn. Henkinen viljely ei voi edistyä ilman taloudellista viljelyä; talous ei ole itsetarkoitus vaan väline luotaessa edellytyksiä koko kansakunnan sisäänsä sulkevalle sivistykselle. Tähän ajatukseen Suomen Kulttuurirahasto tukeutuu kaikessa toiminnassaan. Niilo Jääskinen, hallintoneuvos Hallituksen puheenjohtaja Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräyskirjat digitoitu Suomen Kulttuurirahaston vuoden 1938 perustamiskeräykseen osallistuneiden 170 000 suomalaisen nimet on digitoitu kaikkien selailtaviksi Rahaston uudistuneilla verkkosivuilla. Listoilta lähes jokainen suomalainen löytää sukulaisiaan ja tuttaviaan. Tietoja voi hakea nimen, kunnan, ammatin tai näiden yhdistelmien perusteella osoitteessa www.skr. fi/ perustamiskerays. Kulttuurirahaston historia on maailman säätiöiden joukossa ainutlaatuinen, koska sen peruspääoma kerättiin koko kansalta. Noin 30 000 kansakoululaista kiersi syksyllä 1938 ovelta ovelle Suomen jokaisessa kunnassa esitellen Kulttuurirahaston tarkoitusta ja pyytäen sille tukea. Kaikkiaan 170 000 suomalaista kirjoitti nimensä ja antoi lahjoituksen tähän perustamiskirjakeräykseen, jonka tuotto oli 2,7 miljoonaa silloista markkaa. Keräyksen sosiaalinen pohja oli erittäin laaja, sillä siihen osallistuivat niin virkamiehet, maanviljelijät kuin työväestö. Perustamiskirjakeräyksen alkuperäiset keräyslistat on sidottu 42 paksuun niteeseen. Niitä säilytetään Kulttuurirahaston hallituksen kokoushuoneessa. 7

APURAHAT

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt JAKOSUMMA JATKOI MALTILLISTA KASVUA Myönnettyjen apurahojen lukumäärä pysyi lähes samana, mutta jakosumma kohosi Keskusrahaston osalta yli 18,7 miljoonan euron. Vuosi 2007 toi mukanaan myös uuden tukimuodon, kaksivuotiset tieteen työpaja -apurahat. Keskusrahaston apurahahakemusten määrä lisääntyi lähes 10 % prosenttia edellisestä vuodesta. Runsaalla 7 700 hakemuksella haettiin apurahoja yhteensä noin 115 miljoonan euron edestä. Apurahoja myönnettiin 18,7 miljoonaa euroa. Lukumääräisesti apurahoja jaettiin vuosijuhlassa helmikuussa vain kymmenisen enemmän kuin vuonna 2006, eli 1 323. Kokovuotisia tieteellisiä ja taiteellisia työskentelyapurahoja oli 542, joista uusia kolmivuotisina myönnettäviä ensimmäisen vuoden apurahoja 37. Toimintavuonna myönnettiin lisäksi 52 kolmivuotisten apurahojen toisen ja kolmannen vuoden apurahoja. Uutena tukimuotona myönnettiin kahdelle tieteelliselle hankkeelle tieteen työpaja -apuraha. Kaksivuotisen tuen suuruus on 100.000 euroa vuodessa. Rahoitus mahdollistaa työpajan vetäjän tai vetäjät kokoamaan yhteen kotimaisten ja ulkomaalaisten tutkijoiden ryhmän keskustelemaan työryhmäläisille jo tutusta tutkimusongelmasta. Tavoitteena on laajempi ja eri taitoja yhdistävä yhteistyö. Professori Johan G. Erikssonin ja professori Katri Räikkösen tieteen työpaja pohtii terveellistä vanhenemista ja professori Atte Korholan ja akatemiaprofessori Markku Kulmalan ilmastonmuutosta. Varttuneille tieteen ja taiteen tekijöille heidän omasta elämästä ammentavaan pohdiskeluun ja kirjoittamiseen myönnettäviä eminentia-apurahoja sai viisi hakijaa. Esimerkkeinä professori Veijo Kauppinen, joka kirjoittaa suomalaisen kone- ja metalliteollisuuskulttuurin muuttumisesta ja professori Matti Sarmela, joka pohtii suomalaisen kulttuuriantropologian asemaa ja tulevaisuutta. United World College -kouluihin valittiin 11 Suomen Kulttuurirahaston stipendiaattia, joista kaksi lähtevät ensimmäisinä suomalaisina kansainväliseen lukioon Costa Ricaan. Vuoden suurimmat yksittäiset apurahat olivat 200.000 euroa: Suomen Valokuvataiteen museon Uuden Suomen negatiiviarkiston käyttöönoton toisen vaiheen käynnistämiseen ja Pietari-Säätiön hanke Pietarin Suomi-talon tutkija-, opiskelija- ja taiteilija-asuntojen ja työskentelytilojen saneeraamiseen. Tekniikan museon säätiölle myönnettiin 160.000 euroa tekniikan historian tietokeskuksen perustamiseen. Tietokeskuksen myötä museolla tulee olemaan aktiivinen rooli tekniikan historian tutkimuksessa. Lappeenrannassa yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa toimiva Saimaa Sinfonietta -orkesterikokeilu sai 80.000 euroa taiteelliseen toimintaan. Tanssitaiteen suurin yksittäinen apuraha myönnettiin tanssielokuvan HUNT valmistamiseen. Tanssija-koreografi Tero Saarisen Igor Stravinskyn Kevätuhri-musiikkiin perustuvan ja kansainvälisesti hienosti menestyneen koreografian ja tanssiesityksen tallentamisen valmisteluvaihetta rahoitetaan 70.000 eurolla. Taide-lehti on perinteikäs ja merkittävä erikoisjulkaisu, joka syventyy kuvataiteen, visuaalisen kulttuurin ja taidemaailman ilmiöihin. Kustannus Oy Taide KT sai 35.000 euron apurahan lehden kehittämistyöhön. Lastenkulttuuria tuettiin muun muassa 30.000 eurolla, jolla Kuvittajat ry vie Satua ja totta -lastenkirjakuvitusnäyttelyn mannereurooppaan. Teatteritaiteen suuren apurahan saajia olivat Kassandra ry Helsingissä ja Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry Porissa. Edellisen monikulttuurista teatteritoimintaa tuettiin 30.000 eurolla ja jälkimmäisen vapaiden ammattiryhmien Lainsuojattomat-teatterifestivaalin toteuttamista 23.000 eurolla. Kielitieteellisiin hankkeisiin myönnettiin mm. Lyydiläiselle Seuralle 50.000 euroa lyydin kielen ja lyydiläisen kulttuurin elvyttämiseen, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroffille ja työryhmälle 30.000 euroa koltan kielen ja kulttuurin kehittämishankkeeseen ja Elämä ja Valo ry:lle 27.000 euroa Suomen romanikielen elvyttämiseen. Suomi-kiina-suomi -suursanakirjan valmistaminen edistyy kolmannen vuoden 20.000 euron apurahalla dosentti Paulos Huangin johdolla. Hakemuksetta myönnettiin Suomen Pelastusarmeijan Säätiölle toiminnan tukemiseen 60.000 euroa Matilda Ihamuotilan rahastosta. Edesmenneen näytelmäkirjailija-ohjaaja Reko Lundánin 20.000 euron muistoapuraha luovutettiin hänen toiveensa mukaisesti Vailla vakinaista asuntoa ry:lle. Maakuntarahastojen jakovara ja myönnöt kasvoivat Myös Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston apurahamyöntöjen määrä ja jakosumma kasvoivat verrattuna edellisiin vuosiin. Apurahoja jaettiin 1 435, yhteensä 8,3 miljoonaa, mikä oli 19 % suurempi kuin vuonna 2006. Apurahoja haettiin yli 70 miljoonalla eurolla. Myönnetyistä apurahoista 104 kohdistettiin kokovuotiseen taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn. Maakuntarahastojen koko vaihteli apurahojen jakosummia vertailemalla Kainuun maakuntarahaston vajaan 200.000 euron jakovarasta Varsinais-Suomen maakuntarahaston lähes 800.000 euroon. Varsinais-Suomen tämän vuoden maakunnallisesti merkittävä hanke on Teijon Kirkkoyhdistykselle myönnetty 30.000 euron apuraha Teijon kirkon lanterniinin korjaukseen ja kirkkosalin kattorakenteiden kunnostamiseen. Satakunnan rahasto jakoi samansuuruisen apurahan Satakunnan Monikulttuurisuusyhdistykselle maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten musiikkiharrastusten tukemiseen rahaston alueella. Kymenlaakson maakuntarahasto puolestaan myönsi 40.000 euroa Kymenlaakson maakuntahistorian historiatoimikunnalle alueen historian kirjoittamiseen. Kokovuotisen apurahan saajille myönnettiin lisäksi noin 180.000 euroa henkilövakuutuksiin. Vakuutusturva sisältää tapaturma-, sairauskulu-, henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksen. 10

Myönnetyt apurahat aloittain 1.10.2006 30.9.2007 Keskusrahasto Maakuntarahastot Yhteensä EUR % EUR % EUR % Arkkitehtuuri 397 103 2,1 71 500 0,9 468 603 1,7 Kirjallisuus 807 657 4,3 430 630 5,2 1 238 287 4,6 Kuvataiteet 1 714 004 9,1 1 083 943 13,0 2 797 947 10,3 Lastenkulttuuri 344 181 1,9 452 600 5,4 796 781 2,9 Näyttämötaiteet 1 284 762 6,9 626 092 7,5 1 910 854 7,1 Säveltaiteet 1 989 137 10,6 1 045 522 12,6 3 034 659 11,2 Taideteollisuus ja -käsityö 697 865 3,7 328 000 3,9 1 025 865 3,8 Valokuva- ja elokuvataide 815 254 4,4 268 992 3,2 1 084 246 4,0 Taide yhteensä 8 049 963 43,0 4 307 279 51,7 12 357 242 45,6 Humanistiset tieteet 3 373 134 18,0 921 751 11,1 4 294 885 15,9 Kasvatustieteet ja opetusala 588 752 3,1 310 097 3,7 898 849 3,3 Luonnontieteet 1 296 484 6,9 592 559 7,1 1 889 043 6,9 Lääketieteet 1 440 080 7,7 942 822 11,3 2 382 902 8,8 Maatalous- ja metsätieteet 684 138 3,6 225 876 2,7 910 014 3,4 Tekniset tieteet 862 092 4,6 185 892 2,2 1 047 984 3,9 Yhteiskuntatieteet 1 775 040 9,5 752 170 9,0 2 527 210 9,3 Tiede yhteensä 10 019 720 53,4 3 931 167 47,1 13 950 887 51,5 Taiteen apurahojen jakauma aloittain, % Säveltaiteet... 24,6 Kuvataiteet... 22,6 Näyttämötaiteet... 15,5 Kirjallisuus... 10,0 Valokuva- ja elokuvataide... 8,8 Taideteollisuus ja käsityö... 8,3 Lastenkulttuuri... 6,4 Arkkitehtuuri... 3,8 Tieteen apurahojen jakauma aloittain, % Korkeakoulu- ja muut opinnot 675 650 3,6 100 800 1,2 776 450 2,9 Muu toiminta 3 120 0,0 - - 3 120 0,0 Muut yhteensä 678 770 3,6 100 800 1,2 779 570 2,9 Kaikki yhteensä 18 748 453 100,0 8 339 246 100,0 27 087 699 100,0 Humanistiset tieteet... 30,8 Yhteiskuntatieteet...18,1 Lääketieteet...17,1 Luonnontieteet... 13,5 Tekniset tieteet...7,5 Maatalous- ja metsätieteet... 6,5 Kasvatustieteet ja opetusala... 6,5 Myönnettyihin apurahoihin sisältyvät hakemuksetta myönnetyt palkinnot ja lisäapurahat henkilövakuutuksen järjestämiseksi. Vuoden aikana perutut/myönnetyt apurahat on myös otettu huomioon luvuissa.

TERVEEN VANHENEMISEN PUOLESTA

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt Suomen Kulttuurirahasto myönsi ensimmäistä kertaa kaksi 100.000 euron apurahaa kaksivuotisiin tieteen työpajoihin. Niistä toisen saivat professori Johan G. Eriksson ja professori Katri Räikkönen vanhenemista käsittelevään tieteen työpajaan. Barkerin hypoteesin mukaan alttius aikuisiän sairauksiin ohjelmoituu pitkälti jo lapsen varhaisen kehityksen aikana, professori Johan G. Eriksson esittelee vanhenemista käsittelevän tieteen työpajan lähtökohdan. Epidemiologian professori David Barker tutki sydänsairauksien maantieteellisiä eroja 1980-luvulla Englannissa. Hän huomasi, että alueilla, joilla imeväiskuolleisuus oli korkea 1920- ja 1930-luvuilla, sepelvaltimotautikuolleisuus oli korkea 1970- ja 1980-luvuilla. Barker päätteli, että samat tekijät, jotka uhkaavat lasten kasvua sikiökaudella, kasvattavat vaaraa kuolla sepelvaltimotautiin aikuisena. Barker esitti, että puutteellinen ravinto altistaa sepelvaltimotaudille. Myöhemmin sikiöaikainen kasvuhäiriö on liitetty myös muihin suuriin kansansairauksiin: tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin ja metaboliseen oireyhtymään. Erikssonin mukaan syntymäpaino ei sinänsä ole suurin yksittäinen riskitekijä. Riski kasvaa, jos syntymäpainoltaan pieni lapsi kasvaa kovin suureksi, sillä elimistö ei sopeudu tähän odottamattomaan muutokseen. Erikssonin mukaan ero normaalipainoisena syntyneeseen näkyy vielä 70 vuoden iässä esimerkiksi lihasmassan koossa. Kun lapsi syntyy, hänen elimistönsä kehitys on vielä kesken. Elimistö tottuu siihen, mitä saa, esimerkiksi niukasti rasvaa. Aikuisena samanlaista ohjelmoitumista ei enää tapahdu. Tämä näkyy selvästi eläimissä. Rotalle voidaan aiheuttaa diabetes tai verenpainetauti pelkästään muuttamalla ruokavalion valkuaisainesisältöä tietyssä kasvuvaiheessa. Näyttää siltä, että sikiökauden ja varhaislapsuuden ravinto ja kehitys voivat sisältää merkittäviä riskitekijöitä. Pitkänä ja lihavana syntynyt lapsi voi myöhemminkin olla kookas ilman, että siitä aiheutuu hänelle merkittävää haittaa. Riski syntyy, jos pieni ja laiha lapsi äkkiä lihoo, sillä hänen elimistönsä on ikään kuin ohjelmoitunut pitämään yllä tietyn kokoista järjestelmää. Nopea kasvu on poikkeustila, joka saattaa ajan myötä aiheuttaa sairastumisen. Tämä näkyy esimerkiksi diabeteksessa. Pienikokoisella lapsella on pieni haima ja hän pärjää sillä hyvin. Mutta jos hän jossain elämänsä vaiheessa lihoo huomattavasti, haima ei jaksa tuottaa tarpeeksi insuliinia. Seuranta-aineisto ainutlaatuinen Yleislääketieteen professori Johan G. Eriksson ja psykologian professori Katri Räikkönen Helsingin yliopistosta lähestyvät tutkimusryhmineen terveen vanhenemisen edellytyksiä monitieteellisestä näkökulmasta. Suomalaisen neuvola- ja kouluterveydenhoitojärjestelmän ansiosta epidemiologinen seuranta-aineisto on yksi maailman suurimmista. Erikssonin tutkimusryhmä on tutkinut Barkerin hypoteesia seuraamalla kahta tutkimuskohorttia. Toiseen kuuluu noin seitsemän tuhatta vuosina 1924 1933 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa syntynyttä henkilöä. Heistä on saatavilla synnytyskertomukset sekä kouluterveyskortteihin kirjattuja kasvutietoja 7 15 ikävuosilta. Nuorempi kohortti koostuu yli kahdeksasta tuhannesta vuosina 1934 1944 samassa sairaalassa syntyneestä henkilöstä. Heidän varhaisesta kasvustaan saatiin lisäksi tietoja neuvolakorteista 0 7 ikävuosilta. Kun perustiedot yhdistettiin kuolinsyyrekisterin, sairaaloiden hoitoilmoitusrekisterin ja Kelan rekisterin tietoihin, tutkijat saivat tietoa muun muassa sepelvaltimotautiin sairastumisesta. Syntymäkohorttitutkimus (Helsinki Birth Cohort Study) on ainutlaatuinen koko maailmassa. Eriksson käynnisti sen Kansanterveyslaitoksessa vuonna 1994. Aineiston keruu ja tallennus veivät useita vuosia. Nuoremmasta kohortista 2000 henkilön terveydentila tutkittiin tarkasti vuosina 2001 2003. Lisäksi otettiin DNA-näytteet myöhempää altistavien ja suojaavien geenien tutkimista varten. Tutkittavat osallistuivat innokkaasti hankkeeseen. Heistä suurin osa asuu edelleen pääkaupunkiseudulla, mutta monet matkustivat tutkimuksiin Helsinkiin Pohjois-Suomesta asti. Tutkittavat olivat noin 66-vuotiaita, jolloin vanhenemisprosessi vähitellen nopeutuu. Jos saamme rahoitusta, tutkimme muutaman vuoden kuluttua, mitä heidän henkisessä ja fyysisessä vanhenemisessaan on tapahtunut. Jo nyt tutkimusaineistosta on syntynyt yli 50 tieteellistä julkaisua, ja aineistoa on hyödynnetty useassa väitöskirjaprojektissa. Niissä tarkas- 13

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt tellaan esimerkiksi sepelvaltimotautia, diabetesta, lihavuutta ja sekä psykiatrisia että psykologisia tekijöitä. Lääketieteen ja kehityspsykologian löytöretki Erikssonin kansainvälisesti verkottuneeseen tutkimusryhmään kuuluu lääketieteen, ravitsemuksen ja terveydenhuollon asiantuntijoita. Kiinnostuin aiheesta, joka oli tavanomaisen lääketieteen ulkopuolella. Barkerin hypoteesi kuulosti niin oudolta, että innostuin tutkimaan, pitääkö se paikkansa. Tapasin professori David Barkerin sattumalta kongressimatkalla vuonna 1994. Aloitimme yhteistyön jo seuraavana vuonna, Eriksson kertoo. Syntymäkohorttitutkimus oli alun perin lääketieteellinen. Aktiivinen yhteistyö professori Katri Räikkösen johtaman kehityspsykologian tutkimusryhmän kanssa on tuonut esille myös psykologisten tekijöiden äidin raskauden aikaisen psyykkisen kuormituksen, kasvuympäristön, persoonallisuudenpiirteiden ja lapsuuden varhaisten kokemusten merkityksen. Joka kymmenes tutkituista oli sotalapsena Ruotsissa. Nämä kokemukset jättivät pysyvät jälkensä heidän myöhempään terveydentilaansa. Ero vanhemmista ja lähtö Ruotsiin vaikuttivat paljon psykologisesti, mutta niillä on yhteys myös verenpainetaudin ja diabeteksen kehittymiseen. Katri Räikkösen tutkimusryhmä on osoittanut pituuteen suhteutetun painon ennustavan tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriön (ADHD) oireita noin viiden vuoden iässä. Lyhyempi raskauden kesto syntymäpainosta riippumatta ennustaa erityisesti tyttölasten autonomisen hermoston suurempaa kuormittumista psykologisen stressin aikana myöhemmässä keski-iässä. Tutkimuksemme on herättänyt paljon huomiota eri puolilla maailmaa. Barkerin hypoteesia tutkitaan aktiivisesti muun muassa Intiassa, jossa lasten syntymäpaino on varsin alhainen, 2500 2700 grammaa. Teemme yhteistyötä aasialaisten tutkimusryhmien kanssa. Syntymäkohorttitutkimus paljastaa suomalaisten elämästä myös mielenkiintoisia sosioekonomisia yksityiskohtia. Peräti viidennes pienikokoisina syntyneistä pojista on jäänyt naimattomiksi, normaalipainoisina syntyneistä pojista vain 7 %. Aikuisten tuloerot määräytyvät jo varhaislapsuudessa: jos lapsi on yksivuotiaana lyhytkasvuinen, hän hankkii vähemmän koulutusta ja ansaitsee 50-vuotiaana puolet vähemmän kuin normaalikasvuiset ikätoverinsa. Uusien sukupolvien hyväksi Eriksson ja Räikkönen ovat koonneet kotimaisista ja ulkomaisista eri alojen huippututkijoista työryhmän kaksivuotiseen tieteen työpajaan. Asiantuntijat pureutuvat yhdessä määriteltyihin tutkimuskysymyksiin kansanterveyden ja sisätautiopin, genetiikan ja geriatrian, psykologian ja psykiatrian, historian sekä tilasto- ja taloustieteiden näkökulmista. Kansainvälisen panoksen yhteistyöhön antavat professorit David Barker ja Clive Osmond Southamptonin yliopistosta Isosta-Britanniasta sekä Princetonin yliopiston taloustieteiden professorit Angus Deaton, Anne Case ja Christina Paxson Yhdysvalloista. Työryhmä kokoontuu Helsingissä kuusi kertaa kahden vuoden aikana ja pitää yhteyksiä yllä aktiivisesti internetin välityksellä. Ensimmäinen työpaja toteutettiin elokuussa 2007. Tarkastelemme sairauksia ja vanhenemisprosessia laajasti koko elämänkaaren kautta. Vuonna 2008 analysoimme dataa ja suunnittelemme työryhmän amerikkalaisten jäsenten kanssa suurta yhteistyöjulkaisua. Esittelemme tutkimustemme tuloksia päättäjille ja järjestämme lopuksi avoimen seminaarin, johon kaikki terveestä vanhenemisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita, Eriksson toteaa. Etsimme sekä sairauksille altistavia että sairauksilta suojaavia tekijöitä. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua tuloksia voidaan hyödyntää koko terveydenhuoltojärjestelmässä. Terve vanheneminen alkaa todentua, kun huolehdimme seuraavan sukupolven kasvusta oikealla tavalla. Voimavaroja kannattaa entistä enemmän suunnata terveyskasvatukseen sekä äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan. Uskon, että meillä on mahdollisuus tunnistaa riskiryhmiin kuuluvia paljon nykyistä aikaisemmin. Vaikka tutkimuskohorttimme on historiallinen, se antaa tärkeää tietoa koko elämänkaaren merkityksestä. 14

UNITED WORLD COLLEGE AVAA BOSNIASSA TIETÄ KANSAINVÄLISELLE KOULUTUKSELLE Suomen Kulttuurirahasto on rahoittanut suomalaisnuorten United World College -stipendejä vuodesta 1966 alkaen. Nykyisin se myöntää vuosittain noin kymmenen uutta stipendiä. Kulttuuri rahasto oli Bosnia-hankkeen ensimmäinen merkittävä taloudellinen tukija ja mahdollisti sen toteutumisen. Rahasto on myöntänyt hankkeelle vuosina 2002 2007 yhteensä 314.660 euroa. Mostarin UWC-koulussa työskentelee suomalainen historianopettaja, emeritusprofessori Sirkka Ahonen, ja siellä opiskelee kaksi suomalaista oppilasta. Valtiotieteen tohtori Pilvi Torsti ja ministeri Elisabeth Rehn jatkavat työtä hankkeen hallinnossa ja kehittämisessä Kulttuurirahaston tuella. Vuonna 2000 Mostarin lukion edessä kulkeva pääkatu muistutti sotatannerta. Valtaosa rakennuksista oli raunioina. Katuvalot eivät toimineet. Bosnian sodan aikana 1992 1995 katu oli ollut etulinja, ja sodassa vaurioitunut lukiorakennus tarkka-ampujien piilopaikka. Sodan jälkeen katu oli jäänyt autioksi ei kenenkään maaksi, joka jakoi kaupungin kahtia. Länsipuolella asuivat katoliset kroaatit, idässä bosniakkimuslimit. Itävalta-Unkarin aikaan rakennetun lukion kolmesta kerroksesta vain alin oli käytössä. Samaan aikaan United World Colleges -järjestön eurooppalaiset aktiivit olivat kokoontuneet Prahaan pohtimaan järjestön tulevaisuutta. Toisen maailmansodan hengestä Mostariin 1960-luvulla Walesissa, ensimmäisessä UWC-koulussa Atlantic Collegessa, merkittävää oli saksalaisten, ranskalaisten ja englantilaisten opiskeleminen yhdessä. Kun United World College of the Adriatic perustettiin Italiaan vuonna 1983, UWC-liikkeen suuri saavutus oli saattaa oppilaat yhteen rautaesiripun molemmilta puolilta. 1990-luvun loppuun mennessä eri puolille maailmaa oli perustettu kymmenen UWC-koulua. Mutta mitä uutta 2000-luku tarjoaisi UWC-liikkeelle, kun kylmä sota oli päättynyt ja Saksa, Ranska ja Britannia toimivat EU:n ytimessä? Kysymyksen esitti liikkeen toiminnassa alusta alkaen mukana ollut David Sutcliffe. Kysymys ja sen herättämä keskustelu käynnistivät prosessin, jonka huipentumana United World College aloitti toimintansa Mostarin lukion suojissa syksyllä 2006. Prosessi toteutui lukuisien ihmisten vuosia jatkuneen poikkeuksellisen sitoutumisen ja vapaaehtoisen panoksen avulla. Esimerkiksi David Sutcliffe johtaa edelleen, yli 70-vuotiaana eläkeläisenä, hankkeen varainhankintaa. Ranskalaisen liikemiehen Antonin Bessen tuki oli merkittävä Bosnia-hankkeen valmistelussa. Hän lahjoitti aikoinaan Walesin Atlantic Collegen päärakennuksena toimivan linnan UWC-liikkeelle. Ministeri Elisabeth Rehn on vuodesta 2005 alkaen tavannut hankkeen tiimoilta kymmeniä poliitikkoja Bosniassa ja maailmalla ja hyödyntänyt YK-tehtävissä 1990-luvulla hankkimaansa arvostusta. Rehn myös johtaa puhetta suomalaisessa Education from Conflict to Internationalism -yhdistyksessä, joka perustettiin vuonna 2006 Mostarin UWC:n hallinto-organisaatioksi. Bosnian jakautunut koulu UWC:n haasteena Ihmisten poikkeuksellista sitoutumista selittää se, että Bosnia-hanke on nähty merkittävänä uutena avauksena kansainväliselle koulutukselle. UWC:n 40-vuotista kokemusta pitää viedä niille alueille, missä kansainvälistä koulutusta akuutisti tarvitaan. Kun 1960-luvulla taustalla vaikutti toinen maailmansota ja 1980-luvulla kylmä sota, 2000-luvun maailmassa UWC-toiminnan merkitystä on etsitty etnisten ja kansallisten konfliktien keskeltä. Kansainvälistä kokemusta pyritään hyödyntämään kansallisten ongelmien ratkaisemisessa. Norjan Bosnian suurlähettiläs totesi osuvasti eräässä UWC-tilaisuudessa: It is sometimes harder to unite Bosnia than it is to unite the world. Bosnian sodan jälkeen neljän miljoonan asukkaan valtiossa on vaikuttanut 14 opetusministeriä ja koulutus on jakaantunut sodan etulinjojen mukaan vihollisleireihin. Lapset ovat joutuneet 15 vuoden ajan valitsemaan joko kroaatti-, serbi- tai bosniakkikoulun 1, joissa opetetaan esimerkiksi historiassa ristiriitaisia tulkintoja. Erityisen vaikeaa valinta on ollut niille lapsille, joiden vanhemmat edustavat eri kansallisuuksia. Esimerkiksi Mostarissa asui ennen sotaa serbejä, kroaatteja ja bosniakkimuslimeja, ja jopa 40 prosenttia avioliitoista ylitti kansallisuusrajat. Mostarin UWC-koulussa Bosnian kolmen kansanryhmän lapset opiskelevat yhdessä ensimmäistä kertaa sodan jälkeen. Vielä pari vuotta ennen koulun avaamista monet kansainväliset asiantuntijat pitivät UWC-hankkeen toteutumista mahdottomana. UWC:n uusi muoto ja muuttumaton eetos Kansallisen tehtävän myötä Mostarin UWC-työ Bosniassa erottuu muista UWC-kouluista. Bosnia-hankkeeseen kuuluu koulun ohella vaikutus- ja koulutustoimintaa bosnialaisille opettajille ja poliitikoille. Mostarin lukiorakennuksessa toimii UWC-koulun lisäksi myös kroaattien ja bosniakkien paikallisia lukioluokkia, joiden oppilaat osallistuvat UWC-koulun järjestämiin tempauksiin ja toimintaan. Mostarin koulu erottuu muista myös oppilasaineksellaan. Kun opiskelijat tulevat perinteisiin UWC-kouluihin kaikkialta maailmasta, Mostarin UWC-koulun oppilaiden enemmistö on bosnialaisia maan kaikista kansanryhmistä. Ulkomaalaisia on vain noin kolmannes ja heistäkin valtaosa itäisen ja kaak- 1 Bosniakki-sanaa käytetään virallisesti Bosnian muslimeista. 15

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt koisen Euroopan alueelta. Ulkomaisten opettajien tehtävänä on paitsi opettaa IB-tutkintoa myös kouluttaa nuoria bosnialaisopettajia, joiden toivotaan ottavan muutamassa vuodessa valtaosan opetusvastuusta. Tilat ja olosuhteet ovat vaatimattomat ja mahdollisimman lähellä bosnialaisia standardeja. Hankkeen tavoitteena on luoda konkreettinen koulutusmalli, joka innoittaa ja avaa tietä laajempaan koulutuksen yhdistämiseen Bosniassa. Kenties mallia voidaan soveltaa myös muilla konflikteista toipuvilla ja kansallisesti jakautuneilla alueilla. Bosnian UWC-hankkeen erityispiirteistä huolimatta taustalla vaikuttaa vahva ja muuttumaton UWC-eetos: Atlantic Collegen alkupäivistä lähtien järjestön toiminnan keskeiseksi tavoitteeksi on määritelty yhteisymmärryksen lisääminen ja rauhan ja oikeudenmukaisuuden aatteiden edistäminen konkreettisen koulutusmallin kautta, jossa monipuolinen vapaaehtoisuuteen perustuva palvelu- ja harrastustoiminta on keskeisessä roolissa. Tulevaisuus on tehtävä Vuonna 2008 Mostarin lukion kaikki kerrokset on vihdoin peruskorjattu sodan tuhojen jäljiltä, ja käytävillä liikkuu päivittäin satoja oppilaita. Vanhan etulinjakadun rakennuksista valtaosa on rakennettu uudelleen. Lähellä sijaitseva Mostarin kuuluisa vanha silta on ollut käytössä yli kolme vuotta. Ulkoisesti sota näkyy maisemassa yhä vähemmän. Sen sijaan ihmisten mielissä kahtiajako istuu tiukassa koko Bosniassa. Mostarilaiset asuvat edelleen erillään. Kouluopetuksessa käytetään keskenään vihollisia historiankirjoja. Monet bosnialaiset nuoret eivät ole kertaakaan tavanneet toisen kansanryhmän edustajia. Ennakkoluulot ja yleinen välinpitämättömyys kukoistavat. Kansainvälistä koulutusta tarjoavalla UWC-koululla on vielä paljon tehtävää ennen kuin se saavuttaa merkittäviä tuloksia 2000-luvun rauhanrakentajana. Seuraavat pienet tarinat kuitenkin osoittavat, että koulun 200 oppilasta ottavat jo ensimmäisiä askelia kohti rauhaa. Pilvi Torsti, valtiotieteen tohtori VTT Pilvi Torstin väitöstutkimus käsitteli historian käyttöä sodanjälkeisessä Bosniassa. Torsti työskentelee poliittisen historian tutkijana Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksella. UWCAD 1993 1995 Suomen UWC-toimikunnan sihteeri 1999 2000 Bosnian UWC-hankkeen kehittäneen kolmen muskettisoturin ryhmän (David Sutcliffe, Antonin Besse ja Pilvi Torsti) vapaaehtoinen koordinaattori 2001 2005 Bosnia-hankkeen käynnistämisvaiheen projektipäällikkö 2005 2006 Ian Gourlay Award for Outstanding Contribution to World Peace -palkinto 2007 Suomen Nuorkauppakamarit ry, Top Outstanding Young People -palkinto sarjassa Maailmanrauhan edistäminen 2007 Lisää Bosnia-hankkeesta www.uwc-ibo.org 17

Serbi-Marina ja muslimi-jasmina Hei, nimeni on Marina, sanoo tumma pitkähiuksinen tyttö koulun edessä Mostarissa. Minä olen Jasmina, mistä sinä olet kotoisin?, toinen samaa kieltä puhuva huntupäinen tyttö kysyy. Pienestä Palen kaupungista Sarajevon läheltä, Marina vastaa. Jasmina ei hetkeen sano mitään. Kuitenkin tapa, jolla hän vaihtaa katseita vanhempiensa kanssa, kertoo Marinalle, että Pale on tuttu kaupunki. Marinan isä on hetkeä aiemmin kysynyt hunnutetun tytön nähtyään halveksuvasti: Aikooko sekin opiskella siinä koulussa?. Marina tiesi, että monet tytöt hänen kotimaassaan Bosniassa käyttävät huntuja, mutta ei ollut koskaan puhunut heidän kanssaan. Se tyttö on Jasmina. Myöhemmin Jasmina kertoo huoneessaan United World Collegessa Mostarissa, että Pale merkitsi hänelle serbialaisen äärinationalismin synonyymia. Tiesin, että oli ollut sota ja Pale, mutta kukaan ei ollut koskaan kertonut minulle, mikä Pale oikeastaan oli. Palen pikkukaupunki sijaitsee puolen tunnin matkan päässä Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupungista Sarajevosta. Sodassa siitä tuli Bosnian serbiarmeijan komentokaupunki ja etsintäkuulutetun Bosnian serbien johtajan Radovan Karadzicin tukikohta. Palesta johdettiin Sarajevon 3,5-vuotista julmaa piiritystä ja Srebrenican kansanmurhaa. Opiskeltuaan kolme kuukautta United World Collegessa Mostarissa muslimi-jasmina ja serbi-marina istuvat bussissa vierekkäin. Jasmina on ensi kertaa elämässään matkalla Paleen. Marinasta on tullut hänen paras ystävänsä. Pyhän maan pojat Dorgham Abusal on palestiinalainen, Omri Be eri israelilainen. Molemmat opiskelevat United World Collegessa Mostarissa. He kuuluvat sotaporukkaan eli nuoriin, jotka on valittu Mostarin kouluun konfliktialueilta. Joukossa on paitsi bosnialaisia, palestiinalaisia ja israelilaisia, myös nuoria Kosovosta, Serbiasta, Irakista ja Ruandasta. Miksi tuoda raunioituneeseen Bosniaan nuoria, jotka myös omassa ympäristössään ovat joutuneet kärsimään konflikteista? Vaikka nuoret tapaavat nähdä oman tilanteensa ja kärsimyksensä ainutlaatuisena, jota kukaan ei voi ymmärtää, lasten ja nuorten kokemukset konflikteista ovat kuitenkin usein samankaltaisia. Mostarin UWC:ssa sota-alueiden nuorilla on ollut mahdollisuus tajuta, että heidän sotansa ei olekaan ainutlaatuinen. Sodasta tulee käsiteltävä asia. Siten esimerkiksi ajatus ikiaikaisesta vihollisuudesta ja sodan väistämättömyydestä kyseenalaistuu. Kun nuorilla on mahdollisuus purkaa ja jakaa sodan tuomat kärsimykset, parhaimmillaan heistä kasvaa pasifisteja. Näitä rauhan aktivisteja tarvitaan kipeästi heidän kotimaassaan. Kun Dorgham Abusal ja Omri Be eri pitivät Mostarin UWC-koulussa yhteisesitelmän Lähi-idän tilanteesta, he aloittivat kertomalla olevansa molemmat kotoisin Jerusalemin pyhästä kaupungista. UWC ja ennakkoluulot Sabina vastaa stereotyyppistä kuvaa mustalaiskerjäläisestä, joka soittaa haitaria Euroopan pääkaupunkien turistireittien varrella. Bosniassa hänen kaltaisiaan on valtavasti, arviolta 60 000. Päivisin Sabina kerjää Mostarin kaupungin kadulla. Tänään hän on kuitenkin koulussa. Sabina käveli koulurakennukseen sisään ensimmäistä kertaa elämässään osana Mostarin United World Collegen oppilaiden järjestämää viikoittaista kerhoa, jossa mustalaislapsille opetetaan englantia sekä lauluja ja leikkejä. Tavalliseen kouluun Sabina ei pääse, koska monen mustalaisen tapaan hänen nimensä puuttuu väestörekisteristä. Sabinan vanhemmat eivät myöskään pidä koulutusta tärkeänä. Mustalaislasten kohtaaminen koulussa on ollut outoa myös heidän opettajilleen, bosnialaisille UWCopiskelijoille. Heille mustalaiset ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, jota halveksitaan avoimesti. Vuoden alussa ennakkoluulot paistoivatkin läpi niin, että ulkomaalaisten UWC-opiskelijoiden piti ottaa vetovastuu tunneista. Muutaman kerran jälkeen tilanne kuitenkin muuttui, ja vuoden loppuun mennessä bosnialaisista UWC-opiskelijoista oli tullut mustalaislasten kerhon innokkaimpia ohjaajia. Lapset jatkavat kerjäämistä kaduilla. He eivät kuitenkaan enää koskaan kerjää UWC-koulun ihmisiltä vaan esittävät sen sijaan englanninkielisen leikin tai laulun. Koulusta on tullut heille tuttu ja tärkeä paikka, ja kiitos Mostarin UWC-koulun oppilaiden koulunkäyntiä aiemmin halveksineet lapset toivovat nyt pääsevänsä vielä joskus ihan oikeaankin kouluun.

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt KÖYHYYDEN KAHDET KASVOT Yhteiskuntatieteiden maisteri Petri Rekonen sai Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta yksivuotisena apurahana 16.000 euroa väitöskirjatyöhön, joka käsittelee Etelä- Pohjanmaan ja Savon maalaisrahvaan köyhyyden ja pärjäämisstrategioiden eroja vuosina 1870 1918. Savo ja Etelä-Pohjanmaa poikkeavat jyrkästi toisistaan. Pyrin kuvaamaan ja vertaamaan sosiaalihistorian keinoin, kuinka näillä seuduilla pyrittiin ratkomaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta ennen maan itsenäistymistä, ja mitkä olivat seuraukset, Petri Rekonen esittäytyy. Rekonen valmistui vuonna 2000 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitokselta. Sen jälkeen hän tutki Siirtolaisinstituutissa Etelä-Pohjanmaan siirtolaisuutta ja sen sosiaalihistoriallisia syitä 1960-luvulle asti. Vuonna 2003 valmistunut tutkimus kuului Etelä-Pohjanmaan Historia VII -hankkeeseen, jonka Etelä-Pohjanmaan rahasto rahoitti. Väitöskirjatyönsä Rekonen tekee samanlaisella tutkimusotteella ja käyttää vertailussa samoja menetelmiä. Kotipoltosta tuloja ja turmelusta Laiton viinanpoltto oli vielä sata vuotta sitten yksi köyhän kansan selviytymis- ja rahanhankintakeinoista. Laillisiakin tulonlähteitä löytyi: palkkatyö, metsästys ja kalastus, kotiteollisuus sekä etenkin Etelä-Pohjanmaalla kausityö Ruotsissa. Rekosen mukaan suhtautuminen viinaan ja sen laittomaan valmistukseen kertoo kuitenkin terävästi mentaliteettien eroavaisuuksista. Viina oli 1900-luvun alussa Etelä-Pohjanmaalla yleisin kuolinsyy. Mikkelin läänissä keitettiin hillittömät määrät pontikkaa, mutta sen juontiin ei kuoltu samassa määrin. Miksi? Olivatko savolaiset ovelampia? Joivatko he ehkä viisaammin? Pitäjänhistoriikin mukaan pienessä savolaisessa Kangasniemen pitäjässä jäi kiinni 1900-luvun alussa jopa 60 salapolttajaa vuodessa, isossa eteläpohjalaisessa vain yksi. Tuomiokirjat kertovat, että innostus viinan tehtailuun ja myyntiin oli 1870-luvulla Isonkyrön käräjäkunnassa yhteistä kaikille sosiaaliryhmille. Kangasniemen käräjäkunnassa puolestaan talolliset valmistivat ja kärysivät viinasta ja käräyttivät myös toisiaan. Tilanne muuttui 1900-luvulle tultaessa. Kangasniemellä viinasta tuli itsellisten ja loisten selviytymiskeino, Etelä-Pohjanmaalla viinarikokset loppuivat paikoitellen kokonaan. Tapot olivat esimerkiksi Isossakyrössä ja Ylistarossa paikoin yleisempiä tuomion syitä, Rekonen sanoo. Eivätkö eteläpohjalaiset halunneet käräyttää salapolttajia, vai oliko virkakunta piittaamattomampaa? Miksi viinan valmistus ja myynti väheni Etelä-Pohjanmaalla ja lisääntyi Savonmaalla? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä tämän elinkeinon tutkimuksessa. Kansanvalistaja J. V. Snellman suositteli tilattomalle loisväestölle särpimen antajaksi kotiteollisuutta, joka myös pelastaisi köyhän kansan toimettomuudesta ja siveettömästä elämästä. Etelä-Pohjanmaalla oli vilkasta kotiteollisuustoimintaa jo 1880-luvulla. Ei se pelastanut eteläpohjalaisia ainakaan kuolemasta viinaan eikä tappamasta toisiaan, Rekonen toteaa ja aikoo selvittää, miksi kotiteollisuus ei juurtunut Savoon. Lokarina lännen risukoissa Selviytymisen kuningaslajiksi kasvoi siirtolaisuus. Amerikka pelasti Pohjanmaan 1800-luvun lopulla ja Ruotsi 1960-luvulla. Väkivaltarikokset alkoivat vähetä. Mutta miksi eteläpohjalaisia lähti siirtolaisiksi Amerikkaan kymmenen kertaa niin paljon kuin savolaisia? Selitys leivän perässä lähtemisestä ei pidä tilastojen valossa paikkaansa, sillä Etelä-Pohjanmaa oli paljon vauraampaa seutua kuin Savo. Käsitys on vanha harha, jolla historiassa käsitellään alempia kansanluokkia. 19

Suomen Kulttuurirahasto Apurahat Palkinnot Kulttuuritoiminta Talous Henkilöt Petri Rekonen muistuttaa, että siirtolaisuus oli Etelä-Pohjanmaalla oikeastaan nuorisoliike. Useimmat lähtijät olivat 16 25-vuotiaita. Vauraus oli siirtolaisuuden ehto: alueilta, joilla oli korkein palkkataso, köyhimmät asukkaat lähtivät maailmalle. Siirtolaisuuteen täytyy siis olla mentaalinen eli sosiaalinen syy. Vielä 1960-luvulla ei uskallettu sanoa, että kansaa siirtelivät muutkin kuin taloudelliset tekijät. Rekosen mukaan eteläpohjalaiset siirtolaiset tunsivat rahan ja yrittämisen riskit. He osasivat sijoittaa oikein ja ponnistaa oikeassa paikassa. Elanto ja rikkaudet ansaittiin vielä 1860-luvulla enimmäkseen tervakaupalla. Tervanpolttajien piti olla selvillä maailman tapahtumista ja suhdanteista. Ripeä kilpajuoksu tervametsiin edellytti voimaa ja rohkeutta. Tilattomat siirtolaiset jäivät yleensä Amerikkaan. Suomessa kaikkein köyhimpiä olivat mäkitupalaisten ja itsellisten tyttäret. Siirtolaisina he ansaitsivat yhtä hyvää palkkaa kuin miehet. Amerikkaa kutsuttiinkin naisten paratiisiksi, mutta miesten ja hevosten helvetiksi. Etelä-Pohjanmaalle tuli ulkomailta 500 000 kirjettä vuodessa. Paluumuuttajia veti Suomeen suvun voima tai näyttämisen halu: lännen mailla oli tienattu sievoiset talorahat. Dollareita ripustettiin pyykkinarulle kyläläisten nähtäville. Pohjalaisessa sielunmaisemassa häpeä ja voitto elivät rinta rinnan. Kansakoulu paransi savolaisten mahdollisuuksia Väitöstutkimuksen valokeilaan nousevat Etelä-Pohjanmaalta suuret pitäjät Ylistaro ja Isokyrö sekä Mikkelin läänistä Kangasniemi ja Kuopion läänistä Kiuruvesi. Olen nyt tarkentanut otetta Kangasniemeen. Mistä takapajuisen pitäjän asukkaat saivat rahaa lähtöön? Rengin vuosipalkka oli 65 markkaa ja matkalippu maksoi 400 markkaa. Savolaiset lähtivät siirtolaisiksi paljon vanhempina kuin eteläpohjalaiset. Kävivätkö he pesemässä salapoltosta saatua rahaa Amerikassa? Rekonen on käynyt läpi kaikki Mikkelin ja Kuopion läänien passiluettelot. Näyttää siltä, että Amerikkaan lähdettiin sitä herkemmin, mitä vähemmän oli opillista sivistystä. Varsinkin savolaisilla suurtila-alueilla kansakouluihin suhtauduttiin suopeasti ja niihin sijoitettiin varoja. Savolaiset olivatkin ennen muuta maassamuuttajia. He matkasivat parantamaan elinolojaan Kotkaan ja Helsinkiin. Kuopiosta suuntautui 1860- ja 1870-luvuilla myös vahva, varsinkin kauppiaiden muuttoliike Venäjälle. Ihmisen ääni täydentää numerotietoa Tilastollista aineistoa rahvaan elämästä on saatavilla Suomen virallisesta tilastosta ja viranomaisten asiakirjoista. Laadullinen tutkimusaineisto koostuu kirjeistä, haastatteluista ja lehtikirjoituksista. Niiden avulla Rekonen selvittää kokemusperäistä tietoa ja motiivirakennetta. Turun yliopiston yleisen historian laitoksella ja Siirtolaisinstituutissa on siirtolaiskirjeiden kokoelmat. Tampereen yliopiston kansanperinteen laitos on tallentanut haastatteluja, jotka on tehty eri puolilla Suomea 1960- ja 1970-luvuilla. Suora muistitieto ulottuu siis 1900-luvun alkuun. Olen tehnyt aiemmin otannan Etelä-Pohjanmaan siirtolaisuudesta ja tutkinut sitä, miten haastateltavat ilmentävät siirtolaisuuden lähtömotiiveja. Teen samantyyppisen vertailun Etelä-Pohjanmaan ja Savon välillä. Selvitän lähtömotiivien lisäksi, miten siirtolaiset sijoittivat ansaitsemansa rahat, mitä sosiaalinen nousu merkitsi sekä millaiset olivat perhesuhteet ja naisen asema. Laadullinen aineisto vastaa usein niihin kysymyksiin, joita kovat tilastotiedot herättävät. Osuvat muistitiedot yksittäisistä mielenkiintoisista tapahtumista tuovat kohokohtia tutkijan työhön. Rekosen mukaan sanomalehdet suhtautuivat Amerikkaan lähteneisiin pöyristyttävällä tavalla: ne suorastaan ilakoivat 20