SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry:n KYMENLAAKSON PIIRI ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Piirikokous 13.4.2016
YLEISTÄ TUL:n Kymenlaakson piirin toimintaa v. 2015 toteutettiin TUL:n hallinto- ja toimintaorganisaation sekä piirikokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan. Jukka Vilkki toimi piirin toiminnanjohtajana. Vuosi 2015 oli TUL:n toiminnan 94. vuosi. Toimintavuonna liitto teki merkittäviä strategisia ja toiminnallisia uudistuksia. Niiden toimeenpano aloitettiin jo vuonna 2015, mutta monelta osin uuteen käytäntöön siirtyminen tapahtuu vuonna 2016 Uuden strategian keskeisenä toiminta-ajatuksena on matalan kynnyksen harrasteliikunnan edistäminen ja lisääminen tasa-arvoisesti koko väestölle. TUL vaikuttaa suomalaiseen liikuntapolitiikkaan erityisesti matalan kynnyksen harrasteliikunnan lisäämiseksi. TUL:n hallintoelimet hyväksyivät toimintavuoden aikana uuteen alueelliseen toimintamalliin siirtymisen. Pitkään jatkunut valmistelu konkretisoitui päätöksiksi toukokuussa valtuustossa ja syyskuussa hallituksessa. Uusi alueellinen toimintamalli päätettiin ottaa käyttöön vuoden 2016 alusta. Neljä aluetta (Pohjois-Suomi, Länsi-Suomi, Järvi-Suomi ja Etelä-Suomi) ovat jatkossa liiton toiminnallinen aluejako. Kymenlaakso toimii jatkossa TUL Etelä-Suomena yhteistyössä Suur-Helsingin, Uudenmaan ja Hämeen piirin kanssa. Piirin seurat ovat menestyneet vuonna 2015 hyvin sekä yksilö- että joukkuelajeissa. Seurojen menestyminen on erittäin tärkeää piiritoiminnalle ja sen huomioiminen on tärkeää. Huomioiminen tapahtuu vuosittain piirin TUL:n päivän juhlassa ja vierailemalla seurojen tapahtumissa. TUL on osallistunut Suomen Olympiakomitean jäsenenä valtakunnallisten liikuntajärjestöjen rakenne- ja toimintatapauudistusta koskevaan keskusteluun. TUL ei ole tehnyt uusia päätöksiä Valon jäsenyyden osalta. TUL on osallistunut yhteistyössä muiden liikunnan ja urheilun alueellisten toimijoiden kanssa seitsemän alueellisen palvelukeskuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. TUL Kymenlaakson piiri ry Hallitus 2
JÄRJESTÖTOIMINTA Piirikokous TUL:n Kymenlaakson piirin sääntömääräinen vuosikokous Ravimäen palvelukeskuksessa Haminassa 8.4.2015. Kokouksessa oli edustettuna 10 seurasta 16 kokousedustajaa, sekä 5 piirihallituksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kari Punkkinen, Voikkaan Viesti ja sihteerinä toiminnanjohtaja Jukka Vilkki. Piirihallituksen puheenjohtajana jatkoi Veikko Räsänen, Karhulan Urheilijat. Varapuheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Veijo Vesterinen, Voikkaan Viesti Piirihallituksen jäseninä jatkavat Arto Holanti Haminan Ponteva, Hilppa Kimpanpää Kotkan Kiri, Arimo Kolsi, Taisto Yrjönen Karhulan Veikot ja Minna Tuukkanen Kuusankosken Puhti. Erovuoroisista jäsenistä valittiin menettelytapavaliokunnan esityksestä jatkamaan Pentti Vainio Myllykosken Toverit, Raimo Hokkanen Piirin Veteraanit, Päivi Saarinen, ja Arto Mikkola Kausalan Yritys Piirihallitus Piirihallitus kokoontui vuoden 2015 aikana 5 kertaa Piirihallitukseen ovat kuuluneet ja kokouksiin ovat osallistuneet: Veikko Räsänen Karhulan Urheilijat 4 Veijo Vesterinen Voikkaan Viesti 4 Hilppa Kimpanpää KoKiri 2 Arimo Kolsi PopI 4 Pentti Vainio MyTo 4 Taisto Yrjönen KaVe 4 Arto Holanti HaPo 2 Raimo Hokkanen Piirin Veteraanit 3 Arto Mikkola Kausalan Yritys 4 Minna Tuukkanen Kuusankosken Puhti 2 Päivi Saarinen Popinnienen Isku 3 Jukka Vilkki toiminnanjohtaja 5 Piirihallituksen sihteerinä on toiminut Jukka Vilkki. Työvaliokunta Työvaliokunta ei kokoontunut 2015. Työvaliokuntaan kuuluivat Veikko Räsänen, Taisto Yrjönen, Päivi Saarinen ja Jukka Vilkki. 3
PIIRITOIMISTO Piiritoimisto sijaitsi 31.3.2015 asti vuokratiloissa Kotkassa, Karhulan Työväentalossa, osoitteessa Vesivallinaukio 5 B, 48600 KOTKA. 1.4.2015 alkaen piiritoimisto muutti Kotkansaarelle Keskuskatu 33 Kotkan ty:n alivuokralaiseksi. Toimistosta on toimintavuoden 2015 aikana lähetetty TUL:n Kymenlaakson piirin postia seuroille kirjeinä ja sähköpostin kautta. Näistä yleiskirjeitä seuroille 3 kpl. Sähköpostin välityksellä lähetettiin ajankohtaista tietoa seuraväelle ja myös piirin yleiskirjeet lähtivät monelle sähköisessä muodossa. Piiritoimisto on ollut avoinna pääsääntöisesti ma-pe 8.00-16.00 TOIMINNANTARKASTAJAT Piirin toiminnantarkastajina toimivat Pirjo Merisalo Karhulan Urheilijat ja Tuija Sandström Kotkan Kiri. Varatoiminnantarkastajina Irma Virolainen Kymin Alku ja Arja- Leena Vesa Karhulan Urheilijat. TALOUS Talouden osalta vuoden 2015 tulos kirjataan ylijäämäisenä 904,54. TUL maksaa toiminnanjohtajan palkka- ja matkakulut. JUHLATOIMINTA Piirin TUL päivän juhla vietettiin Karhulan ty:n kokous- ja juhlatilassa 8.2.2015. Tilaisuudessa palkittiin 2014 parhaat urheilijat ja luovutettiin TUL:n kultainen seuratyöansiomerkit sekä nähtiin kulttuuri- ja liikuntaesityksiä. Juhlaan osallistui 50 henkilöä. Piiristä osallistuttiin seurojen juhlatilaisuuksiin ja muistettiin seuroja heidän toivomallaan tavalla. NUORISOTOIMINTA TUL JoyGames -ketju koostui kahdesta tapahtumasta, Talvitapahtuma järjestettiin Jyväskylässä ja syystapahtuma Kokkolassa. Talvitapahtuma rakentui TUL:n kilpailujen ja Syystapahtuma TUL:n avoimen taidetapahtuman ympärille. Piiristä osallistuttiin tapahtumien eri kilpailutapahtumiin ja ryhmätanssiin talvella ja taidetapahtumaan syksyllä. Voikkaan Viesti osallistui aktiivisesti tapahtumiin. 4
Halisko liikuntakouluhankkeen tavoite on lisätä lasten ja nuorten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia, sekä lisätä lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden määrää suositusten mukaiseksi. Piirin alueella Halisko liikuntakoulutoimintaa/tapahtumia järjestää Karhulan Urheilijat, Voikkaan Viesti ja Pyhtään Voima. Seurat ovat järjestäneet aktiivista leiritoimintaa. KUNTOLIIKUNTA Kuntoliikunnan toiminnallinen painopiste on jäsenseurojen kunto- ja terveysliikunnan tukemisessa koulutuksella, materiaalituotannolla ja erilaisilla toiminta-malleilla. Kolmas Liikkeelle! - kuntokuukausi toteutettiin 1.-30.9. Piirin Liikkeelle tapahtuma toteutettiin Kotkan konserttitalon sisäpihalla ja sen ympäristössä 5.9. Tapahtumassa oli lapsille Halisko -liikuntarata, Halisko, kilpailuja, arvontoja, seurojen liikuntaesitteitä kaupunkikulttuurikävely. Osallistujia noin 300 kävijää.. Piiri järjesti kaksi kuntoliikuntaretkeä Repoveden luontopuistoon. Osallistujia 40. Piiri aktivoi seuroja järjestämään Liikkeelle -kuntoliikuntatapahtumia. Tapahtumia rekisteröitiin 70 kappaletta ja niissä liikkui yhteensä 2675 kuntoilijaa. Kymenlaakson piiri osallistui kahdella joukkueella TUL:n askelkilpailuun. Yhteensä joukkueille kertyi askeleita kahden viikon aikana 1 193 760. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Piirin painiseurat ja yleisurheiluseurat tekevät läheistä yhteistyötä Tallinnan Kalevin kanssa. Samanlaista yhteistyötä on tarkoitus kehittää myös muiden lajien ympärille. Piiri kannustaa ja mahdollisuuksien mukaan tukee seuroja osallistumaan CSIT:n kilpailuihin. KOULUTUSTOIMINTA JA SEURAPALVELU Koulutuksen tehtävänä on tukea piirin jäsenseurojen toimintaa sekä taata niiden elinvoimaisuus. Seurojen toimijoille tarjotaan ajanmukaista ja laadukasta koulutusta seuratoiminnan kehittämisessä, nuorisotoiminnassa, kunto- ja terveysliikunnassa sekä valmennuksen perusteissa. Koulutukset eivät ole toteutuneet suunnitellulla tavalla. Paino seurakohtaisissa koulutustapahtumissa. Seuroille on tarjottu apua Seuratukien ja eri avustusmuotojen hakemiseen. Piiri on vaikuttanut kuntapäättäjiin mm. lasten- ja nuorten maksuttomien liikuntapaikkojen puolesta. Piiri on tarjonnut liiton seuraetuja hyödynnettäväksi sekä tukea ja keinoja varainhankintaan. 5
TIEDOTUSTOIMINTA Piiri on lähettänyt seuroille jäsenkirjeen tärkeistä ja ajankohtaisista seuratoimintaa koskettavista asioista. Jäsenkirje on lähetetty 3 kertaa vuoden 2015 aikana. Kirje menee seuran ilmoittamalle yhdyshenkilölle ja seurojen toimihenkilöille, joiden sähköpostiosoite on ilmoitettu piiritoimistoon ja piirihallituksen jäsenille sekä piirin TUL:n valtuuston jäsenille. Muista tapahtumista on tiedotettu lehti-ilmoituksilla ja erillisillä kutsuilla. Piirille on ollut mahdollista lähettää viestejä ja tiedotuksia myös sähköpostin välityksellä Sähköpostiosoite on jukka.vilkki@tul.fi Piirin kotisivut www.tulkymenlaakso.net Piiri on myös Facebookissa, jossa tiedotetaan ajankohtaisista asioista. PIIRIN SEURAT Piiriin kuului v. 2015 lopussa 39 seuraa. LOPUKSI Piirihallitus esittää kiitoksensa kaikille seuroille, eri toiminnoissa ja tapahtumissa mukana olleille hyvästä yhteistyöstä. Seurojen toimintakertomukset v. 2015 liitetään piirin toimintakertomuksen kanssa historiaa varten tallennettavaksi TUL:n Kymenlaakson piirin arkistoihin. PIIRIHALLITUS Veikko Räsänen puheenjohtaja Veijo Vesterinen varapuheenjohtaja Arimo Kolsi Hilppa Kimpanpää Minna Tuukkanen Pentti Vainio Päivi Saarinen Taisto Yrjönen Arto Holanti Raimo Hokkanen Arto Mikkola 6
Toimintakertomuksen tilasto-osuus: Edustuksia, huomioimisia ja toimintatapahtumia 2015 15.1. Eteläisen alueen toiminnanjohtajat työkokous piiritoimisto 26.1. TUL 96. vuosijuhla, Niemi centerissä. Jukka Vilkki ja Veikko Räsänen osallistuivat. 27.1. TUL Henkilöstöpäivät Helsinki, Jukka Vilkki osallistui 8.2. Piirin TUL päivä juhla Karhulan ty:n kokous- ja juhlatilassa. 50 osallistujaa. 9.2. Terveysliikuntastrategian Kotka työryhmän palaveri. Jukka Vilkki osallistui 13.2. Maakunnallinen palkitsemisjuhla Kouvola. Jukka Vilkki osallistui 14.2. TUL aluetoiminnan piiriseminaari Viking xprs Tallinna. Jukka Vilkki, Veikko Räsänen ja Pentti Vainio piiristä osallistui seminaariin. 19.2. Terveysliikuntastrategia aluekokous, Maakuntaliitossa. Jukka Vilkki osallistui 24.2. TUL etelä-suomi alueen työkokous, Helsinki. Jukka Vilkki osallistui. 2.3. VALO:n aluekeskus keskustelutilaisuus Kuusankoski. Jukka Vilkki osallistui 4.3. KVV toiminnantarkastus piiritoimistolla. Jukka Vilkki osallistui tarkastajana. 27.3. Piiritoimiston muutto Kotkansaarelle. 30.3. Piirin toiminnantarkastus piiritoimistolla. 3.4. Voikkaan Viestin pitkäperjantaijuhla. Jukka Vilkki osallistui juhlaan. 7.4. Piirikokousvaltakirjojen tarkastaminen Raimo Hokkanen ja Taisto Yrjönen. 18.4. n järjesti Poikien SM-painit. Jukka Vilkki tilaisuuteen kutsuttuna 22.4. Kymenlaakson Liikunnan hallituksen kokous ja kevätkokous, Karhula. Jukka Vilkki osallistui 26.4. Halisko, Sydänviikon perhetapahtumassa. Karhuvuoden urheilutalo. 28.4. Yhteinen Vapputilaisuus työryhmän kokous. Jukka Vilkki osallistui 7
1.5. Kotkan Yhteinen Vapputapahtuma. Marssi, puistotilaisuus ja jatkot. Jukka Vilkki, Veikko Räsänen Piirin lipun kantajana ja PoIskun painija Jesse Lohva Suomen lipun kantajana. 3.6. Kotkan Kirin 80 v. juhlatilaisuus ja juhlakilpailut. Jukka Vilkki ja Veikko Räsänen onnittelukäynnillä. Sirpa Paatero juhlapuhe. 5.5. n kevätkauden päätöstilaisuus, lastentapahtuma. Jukka Vilkki osallistui 7.5. Marja Väkevän muisteloilta, Voikkaa. Jukka Vilkki ja Inkeri Pousi osallistuivat kutsuttuina. 13.5. Maakuntapäivä Metsolan höyrypanomolla. Jukka Vilkki osallistui 26.5. Kymiyhtiön 100 v. säätiön apurahatilaisuus, Kuusankoskella. Jukka Vilkki osallistui 27.-29.5. TET-harjoittelija Aleksi Räsänen piiritoimistolla työelämään tutustumassa. 2.-3.6. TUL henkilöstöpäivät Kisakeskuksessa. Jukka Vilkki osallistui 6.6. Kuntoliikuntajaoston Repoveden luontoretki. Osallistujia 13. 11.6. Kymenlaakson Liikunnan hallituksen kokous. Jukka Vilkki osallitui 17.6. Kannanotto Kotkan Lasten ja nuorten maksuttomien liikuntatilojen puolesta.vetoomus lehtiin ja valtuutetuille. 2.8. Piirin Petanque mestaruuskilpailut, Kotka Hakalan koulu. PoIsku järjestäjänä. 28 osallistujaa 12.8. Kotkan Urheiluakatemian seuratapaaminen, KTP VIP tiloissa. Jukka Vilkki osallistui. Paikalla edustus myös mm. Kiristä. Aiheena paikallisen yhteistyön tiivistäminen urheiluseurojen kesken. 15.8. Seuratilaisuus Kuusankosken Puhti. Jukka Vilkki osallistui 19.8. Kotkan sos.dem ty:n johtokunnan kokous ja VIP tilaisuus yhteistyössä piirin kanssa Veikkausliigaottelussa FC KTP FC Inter. 20.8. TUL eteläisen alueen suunnittelukokous piiritoimistossa. Jukka Vilkki Kymenlaakso, Marjo Lehtinen Uusimaa/Häme ja Hannu Ahonen Helsinki. 8
25.8. Kymenlaakson Liikunnan hallitus, Kouvola. Jukka Vilkki Osallistui 31.8. Hannu Backman Kausalan Yritys seuratapaaminen. Backmannien Elämäntyö puun istuttaminen. Jukka Vilkki ja Arto Mikkola osallistuivat 2.-3.9. Kaakonalueen työväenpuurtajat tapaaminen, Lappeenranta. Jukka Vilkki osallistui 5.9. Liikkeelle kuntokuukauden avaustapahtuma, pihakirppis Konserttitalon takapihalla. Osallistujia 300. 9.9. Kymenlaakson Terveysliikuntastrategian Kotkan yhteyspalaveri. Jukka Vilkki osallistui. 9.9. AKT -2016 kesäpäivien tapahtumasuunnittelupalaveri. Kouvola. Jukka Vilkki osallistui 12.9. Piirin Repoveden luontoretki. Osallistujia 15. 16.9. Kymenlaakson Liikunnan hallitus. Jukka Vilkki osallistui 24.9. Piirin veteraanien ensimmäinen lopettamiskokous. Jukka Vilkki osallistui 1.10. Liikunnasta potkua elämään seminaari. Metsola Höyrypanimo. Jukka Vilkki ja Päivi Saarinen osallistui 2.10. Kymenlaakson Liikunta syntymäpäivätilaisuus, Kouvola. Jukka Vilkki osallistui. 13.10. Työpaikkaliikunta koulutustapahtuma, Kouvola. Jukka Vilkki Osallistui. 27.10. VALON alueorganisaation työkokous, Kouvola. Jukka Vilkki osallistui 18.11. Kymenlaakson Liikunnan syyskokous. Jukka Vilkki piirin kokousedustajana ja valittiin jatkamaan 2 v. kaudelle hallituksessa. 20.11. TUL eteläinen aluesuunnittelupalaveri Helsingissä. Jukka Vilkki osallistui. 24.11. TUL esittely Karhulan ty:n vanhat toverit. Jukka Vilkki osallitui. 28.-29.11. TUL Seurapäivät ja Valtuuston kokous Kisakeskuksessa. Arto Mikkola osallistui. 7.12. Kymenlaakson Museo TUL materiaalin luovutus. 9
10.12. Valo aluejohtoryhmän kokous Lappeenranta. Jukka Vilkki osallitui. 13.12. Kotkan Kirin joulunäytös ja seuratilaisuus. Jukka Vilkki osallistui. 16.12. Piiritoimiston Jouluglögitilaisuus yhdessä Kotkan ty:n kanssa. Kävijöitä noin 30 henkeä. TUL:N KYMENLAAKSON PIIRIN PALKITUT URHEILIJAT 2015 MIESURHEILIJA: Eelis Aalto Karate Kotkan Shukokai NAISURHEILIJA Janette Niemi Yleisurheilu Haminan Ponteva POIKAURHEILIJA Arthur Champa Paini TYTTÖURHEILIJA Janette Hanski Yleisurheilu Karhulan Urheilijat JOUKKUE FC KTP jalkapallon D -juniorit -03 VALMENTAJATUNNUS Kari Uuno Aalto Kotkan Shukokain päävalmentaja LIIKUNTA / URHEILUTEKO Kausalan Yritys ANSIOMERKIT 2015: TUL Kultainen seuratyöansiomerkki: numero 2518 Arja Kauppinen Karhulan Urheilijat numero 2519 Anne Perälä Karhulan Urheilijat numero 2520 Ritva Mäisti Myllykosken Toverit numero 2563 Reijo Mäisti Myllykosken Toverit numero 2564 Jukka Eloranta Kausalan Yritys numero 2565 Kaisa Loikala Kausalan Yritys 10
Tilastoa piirikokouksista 1980 2015: Vuosi Paikkakunta Seuroja Kokousedustajia 2015 Hamina 10 19 2014 Kotka 7 10 2013 Kouvola 12 17 2012 Hamina 11 16 2011 Kotka 12 18 2010 Kouvola 13 19 2009 Kotka 9 16 2008 Voikkaa 12 18 2007 Kotka 13 19 2006 Kotka 14 20 2005 Kouvola 12 20 2004 Hamina 18 31 2003 ylimääräinen Kotka 7 11 2003 Kotka 20 30 2001 Kotka 17 34 1999 Kotka 20 34 1997 Kotka 24 49 1995 Kotka 24 51 1993 Kotka 27 67 1992 Kausala 29 76 1991 Anjalankoski 31 82 1990 Hamina 38 88 1989 Kotka 35 85 1988 Kuusankoski 33 86 1987 Loviisa 43 101 1986 Kausala 41 94 1985 Anjalankoski 37 93 1984 Kotka 39 99 1983 Kuusankoski 45 105 1982 Hamina 46 104 1981 Kouvola 42 94 1980 Kotka 44 92 11
Piirin edustukset: TUL:n hallitus puheenjohtaja Sirpa Paatero Popinniemen Ponnistus TUL:n valtuusto Arto Mikkola varalla Veikko Räsänen Päivi Saarinen varalla Anneli Räihä Kausalan Yritys Karhulan Urheilijat Voikkaan Viesti TUL:n valiokuntien ja jaostojen jäsenet Nuorisojaosto pj. Veijo Vesterinen Voikkaan Viesti Liikuntavaliokunta Veijo Vesterinen Voikkaan Viesti Liikuntavaliokunta Veikko Räsänen Karhulan Urheilijat Kuntoliikuntajaosto Veikko Räsänen Karhulan Urheilijat Petankki Taisto Yrjönen Karhulan Veikot Piirin edustajana Kymenlaakson Liikunta ry:n hallituksessa Jukka Vilkki. TUL Koripallo oto-lajipäällikkö Jukka Vilkki. Piirin jaostot 2015 Koulutusjaosto Veikko Räsänen Päivi Saarinen Jukka Vilkki Naisjaosto Hilppa Kimpanpää pj. (hallitus) Tuulikki Tiihonen Tarja Rantala Päivi Saarinen Kuntoliikuntajaosto Veikko Räsänen pj. (hallitus) Ulla Ahonen Anneli Räihä Pentti Vainio Painijaosto Arimo Kolsi (hallitus) Karhulan Urheilijat Kotkan Kiri Voikkaan Viesti Kotkan Kiri Karhulan Urheilijat Voikkaan Viesti Myllyksoken Toverit 12
Mika Paajanen Veijo Vesterinen Risto Wecksten Henry Laitinen Nuorisojaosto: Veijo Vesterinen pj. (hallitus) Lasse Rehvonen Terhi Laitila Karoliina Halme Kotkan Voima-Veikot Voikkaan Viesti Kotkan Voima-Veikot Voikkaan Viesti Karhulan Urheilijat Voikkaan Viesti Piirin seurat vuoden 2015 päättyessä (39): Anjalan Kuohu Etelä-Kymen Suunnistajat FC KTP Haminan Ponteva Haminan Shukokai Haminan Työväen Palloilijat Hector Juurikorven Korvenpojat Karhulan Retkeilijät Karhulan Urheilijat Karhulan Veikot Karhu-Petankki Kausalan Yritys Kotkan Kiri Kotkan Kisailijat Kotkan Kisa-Veikot Kotkan Reipas Kotkan Shukokai Kotkan Työväen Palloilijat Kotkan Voima-Veikot Kouvolan Pojat Kuusankosken Kisa Kuusankosken Puhti Kymin Alku Liikkalan Vauhti Loviisan Riento Myllykosken Toverit Piirin Veteraanit Popinniemen Ponnistus PT-Kotka Pyhtään Nousu Pyhtään Voima Summan Kisa-Toverit Tennis-Kotkat Tiutisen Pyrintö Vehkalahden Nousu Vehkalahden Pyrkivät Voikkaan Viesti Seurojen alaosastot: Ummeljoen-Korpiveiko 13
14