(1/10) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 17.11.2015 klo 17.00 Paikka HO / Punainen Mylly Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri noin 63 osakuntalaista Puhe- ja läsnäolo-oikeudella: Jyrki Eriksson 1. Kokouksen avaus Inspehtori Petri Pellikka avasi kokouksen kello 17.13. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja siitä oli tiedotettu ilmoitustaululla, sähköpostitse sekä nettisivuilla. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksitta (liite 1). 4. Kokousvirkailijoiden valinta Päätettiin valita Olga Penkkilä ja toiminnanohjaaja Taneli Laine pöytäkirjantarkastajiksi sekä Niko Molin, Kanerva Matveinen, Aleksi Majuri, Elias Mustonen, Pekka Virtanen ja Elena Kukkonen ääntenlaskijoiksi. 5. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja Laine ilmoitti, että vuosijuhlat ja UKK on juhlittu onnistuneesti. Osakuntatalo on pystyssä ja kaikki on niinkuin ennenkin. Janne Siipola ilmoitti, että osakunnista on valittu HYY:n hallitukseen Antti Pollari (PPO), Noora Eilola (PPO) sekä Aapeli Piesala (KSO). Siipola tulee kertomaan osakuntien HYY-kuulumisia yleiskokouksissa tulevana vuotena. Inspehtori Pellikka ilmoitti, että Tavastialla juhlitaan 26.11. hänen syntymäpäiviään. Esiintymässä tulee olemaan neljä bändiä, Osakunnan Laulajat sekä yllätysesiintyjiä.
(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuuskunta on hyväksymässä säännöt, missä valtuuskuntaan hyväksytään kymmenen jäsentä, joista viisi on osakuntalaisia, kolme on maakuntien edustajia ja kaksi Tavastia ry:n jäseniä. Valituilla tulee olemaan henkilökohtaiset varajäsenet. Sääntömuutoksen toinen käsittely pidetään 26.11. Inspehtori Pellikka kiitti vuosijuhlamestareita hyvistä vuosijuhlista. 6. Toiminnanohjaajan valinta Anneli Hämäläinen ja Fanny Laaksonen olivat jättäneet määräaikaan mennessä hakemukset toiminnanohjaajan virkaan (liitteet 2 ja 3). Sihteeri Maija Häkkinen luki ääneen hakemukset. Molemmat hakijat esittelivät itsensä. Elena Kukkonen sekä Sanni-Mari Latvio pitivät kannatuspuheenvuorot Laaksoselle. Johannes Vainio sekä Elias Mustonen pitivät kannatuspuheenvuorot Hämäläiselle. Teemu Laakso esitti kysymyksen, kuinka hakijat toimisivat tilanteessa, jossa toimiston sohvalle tulisi juhlien aikaan henkilö alamaissa ja murheissaan. Molemmat hakijat vastasivat kuuntelevansa ja ottavansa henkilön vastaan. Suljetun lippuäänestyksen perusteella valittiin Fanny Laaksonen toiminnanohjaajaksi äänin 33-18 (hylättyjä 2). 7. Sihteerin valinta Maria Saraste ja Jukka Heliö olivat jättäneet määräaikaan mennessä hakemukset sihteerin virkaan (liitteet 4 ja 5). Sihteeri Häkkinen luki ääneen hakemukset. Molemmat hakijat esittelivät itsensä. Hakijat ilmoittivat, että eivät halua kannatuspuheenvuoroja, mutta kysymyksiä saa esittää. Anneli Hämäläinen pyysi molempia hakijoita kertomaan miksi toinen vastaehdokas olisi parempi sihteerin virkaan. Molemmat hakijat ylistivät hienosti toisiaan. Suljetun lippuäänestyksen perusteella valittiin Jukka Heliö sihteeriksi äänin 35-18 (hylättyjä 1).
(3/10) 8. Taloudenhoitajan valinta Hanna Arimo ja Topias Tolonen olivat jättäneet määräaikaan mennessä hakemukset taloudenhoitajan virkaan (liitteet 6 ja 7). Sihteeri Häkkinen luki ääneen hakemukset. Tolosen ollessa vaihdossa vain Arimo esitteli itsensä. Paula Talonen sekä Martina Rännälä pitivät kannatuspuheenvuorot Arimolle. Janne Siipola piti kannatuspuheenvuoron Toloselle. Suljetun lippuäänestyksen perusteella valittiin Hanna Arimo taloudenhoitajaksi äänin 36-17 (hylättyjä 2). 9. Huoneistomestarin valinta Oskar Ingelius oli jättänyt määräaikaan mennessä hakemuksen huoneistomestarin virkaan (liite 8). Sihteeri Häkkinen luki ääneen hakemuksen. Valittiin Ingelius huoneistomestariksi. 10. Emännän valinta Johannes Vaino asettui ehdolle emännän virkaan. Valittiin Vainio emännäksi. 11. Isännän valinta Pekka Virtanen asettui ehdolle isännän virkaan. Valittiin Virtanen isännäksi. 12. Hallituksen seitsemän (7) jäsenen valinta Anneli Hämäläinen, Sanni-Mari Latvio, Saara Leino, Tiina Niemi, Martina Rännälä, Paula Talonen ja Ville Timonen asettuivat ehdolle hallituksen jäseniksi. Ehdokkaat valittiin hallituksen jäseniksi. 13. Hiihdonjohtajan valinta Juuso Lehtinen asettui ehdolle hiihdonjohtajan virkaan. Valittiin Lehtinen hiihdonjohtajaksi. 14. Juhlamestarin valinta Päätettiin siirtää virkailijoiden valinta joulukuun yleiskokoukseen. Kohdan 34. Apuisäntien valinta jälkeen avattiin kokouksen luvalla kohta 14. uudestaan. Laura Kylliäinen ja Olga Penkkilä asettuivat ehdolle juhlamestarin virkaan. Valittiin Kylliäinen ja Penkkilä juhlamestareiksi.
(4/10) 15. Jäsensihteerin valinta Sihteeri Häkkinen ilmoitti, että Jussi Takanen on käytettävissä jäsensihteerin virkaan. Valittiin Takanen jäsensihteeriksi. 16. Juhla- ja ohjelmavaliokunnan puheenjohtajan valinta Martta Kujala asettui ehdolle valiokunnan puheenjohtajan virkaan. Valittiin Kujala juhla- ja ohjelmavaliokunnan puheenjohtajaksi. 17. Ohjelmasihteerin valinta Anni Kivimäki asettui ehdolle ohjelmasihteerin virkaan. Valittiin Kivimäki ohjelmasihteeriksi. 18. Mainosmestarin valinta Anna Pöyhönen asettui ehdolle mainosmestarin virkaan. Valittiin Pöyhönen mainosmestariksi. 19. Kulttuurivaliokunnan puheenjohtajan valinta Taru Toivanen asettui ehdolle kulttuurivaliokunnan puheenjohtajan virkaan. Valittiin Toivanen kulttuurivaliokunnan puheenjohtajaksi. 20. Kulttuurisihteerin valinta Kohdan 47. valokuvaajien valinta jälkeen avattiin kokouksen luvalla kohta 20. uudestaan. Lauri Suokas asettui ehdolle kulttuurisihteerin virkaan, vaikka onkin lähdössä ensi vuoden syksyksi vaihtoon. Valittiin Suokas kulttuurisihteeriksi. Kohdassa 49. Muut asiat Elias Mustonen ilmoitti olevansa kiinnostunut kulttuurisihteerin virasta. Hän oli ollut laskemassa valokuvaajien ääniä Suokaan valinnan aikana. Kokouksen luvalla avattiin kohta 20. uudestaan. Lauri Suokas ilmoitti, että koska Mustonen olisi virassa koko vuoden, hän on halukas väistymään virasta. Valittiin Mustonen kulttuurisihteeriksi. 21. Koulutusvaliokunnan puheenjohtajan valinta Toiminnanohjaaja Laine asettui ehdolle koulutusvaliokunnan puheenjohtajan virkaan. Valittiin Laine koulutusvaliokunnan puheenjohtajaksi. 22. Koulutussihteerin valinta Julia Jeganova asettui ehdolle koulutussihteerin virkaan. Valittiin Jeganova koulutussihteeriksi.
(5/10) 23. Maakuntavastaavan valinta Olga Penkkilä asettui ehdolle maakuntavastaavan virkaan. Valittiin Penkkilä maakuntavastaavaksi. 24. Liikuntavaliokunnan puheenjohtajan valinta Sihteeri Häkkinen ilmoitti Jaana Vilkmanin olevan käytettävissä liikuntavaliokunnan puheenjohtajan virkaan. Valittiin Vilkman liikuntavaliokunnan puheenjohtajaksi. 25. Liikuntasihteerin valinta 26. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan valinta Maria Saraste asettui ehdolle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan virkaan. Valittiin Saraste ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. 27. Ulkoasiainsihteerin valinta Kohdan 34. Apuisäntien valinta jälkeen avattiin kokouksen luvalla kohta 27. uudestaan. Sihteeri Maija Häkkinen asettui ehdolle ulkoasiansihteerin virkaan. Valittiin Häkkinen ulkoasiainsihteeriksi. 28. Yleisvaliokunnan puheenjohtajan valinta 2016 Sihteeri Häkkinen kertoi viran tehtävistä. 29. Yleisvaliokunnan puheenjohtajan valinta 2015 Niko Molin asettui ehdolle yleisvaliokunnan puheenjohtajan 2015 virkaan. Valittiin Molin yleisvaliokunnan puheenjohtajaksi loppuvuoden ajaksi. 30. Yleisvaliokunnan sihteerin valinta 31. Tiedottajan valinta Sihteeri Häkkinen ilmoitti, että Lotta Broms on käytettävissä tiedottajan virkaan. Valittiin Broms tiedottajaksi.
(6/10) 32. Tiedotussihteerin valinta Laura Weckström asettui ehdolle tiedotussihteerin virkaan. Valittiin Weckström tiedotussihteeriksi. 33. Apuemäntien valinta Emäntä Anneli Hämäläinen kertoi, että emännistössä olisi hyvä olla 7-10 apuemäntää. Hämäläinen ilmoitti, että Elias Mustonen, Emma Tolonen, Laura Huiku, Ida Manninen, Jonna Rinne, Taru Pietilä ja Heidi Mikkola olivat etukäteen ilmaisseet kiinnostuksensa virkaan. Ehdokkaat esittelivät itsensä ja kertoivat mieliruokansa. Valittiin kaikki ehdokkaat apuemänniksi. Päätettiin täydentää emännistöä vielä joulukuun yleiskokouksessa. Inspehtori Pellikka aloitti kokoustauon kello 19.00. Inspehtori Pellikka päätti kokoustauon kello 19.21. 34. Apuisäntien valinta Ensi vuoden isäntä Pekka Virtanen ilmoitti, että Niko Molin, Oskar Ingelius, Eino Markelin, Laura Tuovinen, Johanna Laine, Maria Anttila, Väinö Katajisto, Maria Saraste ja Laura Laaja olivat etukäteen ilmaisseet kiinnostuksensa virkaan. Paikalla olleet ehdokkaat esittelivät itsensä ja kertoivat mielijuomansa. Virtanen kertoi olevansa hyvin tyytyväinen yhdeksän henkilön kokoonpanoon. Valittiin kaikki ehdokkaat apuisänniksi. 35. Hälläpyörän päätoimittajan valinta Amanda Peltomaa asettui ehdolle Hälläpyörän päätoimittajan virkaan. Valittiin Peltomaa Hälläpyörän päätoimittajaksi. 36. Toimittajien valinta Hälläpyörän päätoimittaja Amanda Peltomaa kertoi, että kymmenen henkilön toimittajamäärä on vähimmäismäärä millä lehden toimittaminen on mukavaa. Sini Ilves, Jani Kaipainen, Elena Kukkonen, Janne Siipola, Ria Iikkanen, Väinö Katajisto, Pyry Kuusela ja Vladimir Heiskanen asettuivat ehdolle toimittajien virkaan. Valittiin kaikki ehdokkaat toimittajiksi. Päätettiin täydentää toimittajia vielä joulukuun yleiskokouksessa. 37. Kesäpaikkavastaavan valinta Kesäpaikkavastaava Emil Artjoki kertoi viran tehtävistä.
(7/10) 38. Arkistonhoitajan valinta Sihteeri Häkkinen ilmoitti, että Lari Ahokas oli jättänyt hakemuksen arkistonhoitajan virkaan (liite 9). Sihteeri luki ääneen hakemuksen. Valittiin Ahokas arkistonhoitajaksi. 39. Galleristin valinta 2016 Elena Kukkonen kertoi galleristin tehtävistä. Toiminnanohjaaja Laine kertoi, että osakunnalle on tulossa taulukiskot. Laine uhkaili yhdessä remonttitoimikunnan puheenjohtaja Teemu Laakson kanssa, että mikäli virkaan ei löydy kiinnostunutta, tulevat he laittamaan taulut seinille oman taiteellisen näkemyksensä mukaan. Oskar Ingelius asettui ehdolle galleristin virkaan. Valittiin Ingelius galleristiksi. 40. Galleristin valinta 2015 Oskar Ingelius ilmoitti, että on käytettävissä jo tämän vuoden puollella galleristin virassa. Valittiin Ingelius galleristiksi. 41. Saunamajurin valinta Maija Öhman ja Jukka Solehmainen asettuivat ehdolle saunamajurin virkaan. Saunamajuri Leo Starck kertoi viran tehtävistä. Molemmat ehdokkaat esittelivät itsensä. Leo Starck piti kannatuspuheenvuoron Öhmanille. Vladimir Heiskanen kysyi ehdokkaiden saunomismääristä, mihin molemmat vastasivat käyvänsä useita kertoja viikossa osakunnan saunassa. Johannes Vainio kysyi ehdokkailta pyyhkeiden pesemisen aikatauluista. Öhman kertoi pesevänsä luultavasti kerran viikossa pyyhkeitä ja Solehmainen kertoi pesevänsä niin usein kun on tarve, etteivät ne pääse vahingossakaan loppumaan. Leo Starck lisäsi, että kannattaisi useamman saunamajurin valitsemista. Sillä usein juhlien ja tapahtumien jälkeen saunatiloissa on hyvinkin paljon tehtävää. Kokous jutteli mahdollisen saunakersantin nimittämisestä, sillä majureita ei voi olla kahta. Teemu Laakso huomautti, että saunakersanttina voi toimia kuka tahansa eikä sitä varten tarvitse omaa virkaa perustaa. Veikko Lähteenmäki lisäsi, että virkaa ei voida perustaa kokouksessa mainitsematta siitä esityslistassa. Laakso kertoi, että saunamajurin virkaan on lisätty lounasetu, jotta tehtävien
(8/10) teko olisi mielekkäämpää. Tämän takia ei olisi järkevää valita useampaa virkailijaa. Virka on siis työläämpi, mutta myös palkitumpi. Suljetun lippuäänestyksen perusteella valittiin Maija Öhman saunamajuriksi äänin 47-6 (hylättyjä 3). 42. Laulunjohtajan valinta Aleksi Majuri ja Elisa Päiviö asettuivat ehdolle laulunjohtajan virkaan. Johannes Vainio ehdotti useamman laulunjohtajan valintaa. Kokous ei kannattanut ehdotusta. Ehdokkailta pyydettiin rytminäytettä. Päiviö ohjasi taputusrytmityksen koko kokousväelle ja molemmat ehdokkaat esittelivät itsensä. Jukka Heliö kysyi Majurilta susikoira Roi -vitsien vaihtumismahdollisuuksista. Majuri kertoi, että ottaa mielellään palautetta ja pyrkii toimimaan pyyntöjen mukaan. Päiviö kertoi, että hän ei aio kertoa yhtään susikoira Roi -vitsiä. Pekka Virtanen kysyi ehdokkailta, kuinka he kokevat ainejärjestöjen ja osakuntien sitsiperinteiden erot ja perinteiden säilyvyyden? Majuri vastasi, että haluaisi selvittää vanhemmilta laulunjohtajilta tarkemmin osakunnan sitsien perinteistä ja hän myös haluaisi tehdä enemmän yhteistyötä muiden osakuntien kanssa. Päiviö vastasi, että kansanlauluperinne on kiinnostava ja tärkeä osa osakuntaa. Hän haluaa sitseille juonen kaaren, jotta laulut laulettaisiin teemoittain sitsien läpi. Emil Artjoki kysyi ehdokkaiden näkemystä marssilauluihin. Päiviö vastasi, että osa marssilauluista ovat sopivia, mutta osa ei niinkään. Majuri vastasi marssilaulujen olevan tiettyyn rajaan asti sopivia. Lopuksi Majuri teki rytminäytteensä, missä kokousväki jakautui pareihin ja tanssi Majurin laulaessa Kulkurin valssia. Suljetussa lippuäänestyksessä äänet menivät tasan ehdokkaiden kesken 27-27 (hylättyjä 1). Inspehtori Pellikka suoritti arvonnan kolikon heitolla. Jukka Heliö julkisti arvonnan tuloksen Päiviön eduksi. Valittiin Päiviö laulunjohtajaksi. 43. AV- ja ATK-vastaavan valinta Niko Molin ja Joel Nummelin asettuivat ehdolle AV- ja ATK-vastaavan virkaan.
(9/10) Teemu Laakso kertoi, että kuluvanakin vuonna AV- ja ATK-vastaavia on ollut kaksi ja toiminta on ollut paljon parempaa. Anna Pöyhönen kannatti kahden valitsemista, sillä silloin osakunnalla olisi kaksi henkilöä, jotka voivat auttaa hankalien AV-laitteiden käytössä. Ehdokkaat olivat kiinnostuneita toimimaan virassa yhdessä. Kokous kannatti kahden valitsemista virkaan. Valittiin Molin ja Nummelin AV- ja ATK-vastaaviksi. 44. Historioitsijan valinta Kuraattori Hatakka luki ääneen historiankirjoittajan ohjesäännön. Inspehtori kysyi, onko kokouksessa historioitsijoita? Martta Kujala kertoi lukevansa historiaa ja myös olevansa käytettävissä historioitsijan virkaan. Valittiin Kujala historioitsijaksi. 45. Webmasterin valinta Johannes Vainio kertoi viran tehtävistä. Niko Molin asettui ehdolle webmasterin virkaan, sillä kokee sen sivuavan paljon AV- ja ATK-vastaavan toimia. Valittiin Molin webmasteriksi. 46. Ratamestarin valinta Emil Artjoki kertoi viran tehtävistä. Kohdan 47. valokuvaajien valinta jälkeen avattiin kokouksen luvalla kohta 46 uudestaan. Sihteeri Häkkinen ilmoitti, että ehdokas X on käytettävissä ratamestarin virkaan. Valittiin ehdokas X ratamestariksi. 47. Valokuvaajien valinta Martta Kujala ilmoitti virkaan Elissa Jokelaa, joka ei ollut kokouksessa paikalla. Vladimir Heiskanen, Olga Jeganova, Erica Pottier ja Ria Iikkanen asettuivat ehdolle valokuvaajan virkaan. Kokouksessa paikalla olleet esittelivät itsensä ja Kujala esitteli poissa olleen Jokelan. Päätettiin valita kolme valokuvaajaa. Inspehtori Pellikka esitti, että äänestyksessä annettaisiin kolme täyttä ääntä eri ehdokkaille. Kokousväki esitti, että äänestys tulisi suorittaa suhteellisella vaalitavalla. Suoritettiin käsiäänestys, missä suhteellisen vaalitavan puolesta nousi 18 kättä ja inspehtorin esittämän vaalitavan puolesta 21 kättä. Valittiin annettavaksi kolme täyttä ääntä eri ehdokkaille.
(10/10) Olga Jeganova sai 37 ääntä, Ria Iikkanen sai 32 ääntä, Elissa Jokela sain 30 ääntä, Vladimir Heiskanen sai 29 ääntä ja Erica Pottier sai 21 ääntä. Valittiin Jeganova, Iikkanen sekä Jokela valokuvaajiksi. 48. Lipunkantajien valinta Lauri Suokas, Elena Kukkonen, Aleksi Majuri, Sara Rintamo, Amanda Peltomaa ja Eino Markelin asettuivat ehdolle lipunkantajan virkaan. Valittiin kaikki kuusi ehdokasta lipunkantajiksi. 49. Muut asiat Ei muita asioita. 50. Seuraava kokous Joulukuun yleiskokous päätettiin pitää 8.12. klo 18.00. 51. Kokouksen päättäminen Inspehtori Pellikka päätti kokouksen kello 20.50. Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Petri Pellikka inspehtori Maija Häkkinen sihteeri Olemme kokouksen valitsemina pöytäkirjantarkastajina tarkastaneet kokouksesta laaditun pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua ja tehtyjä päätöksiä. Hämäläisten talossa Olga Penkkilä Taneli Laine