Syitä hulluuden voittokulkuun



Samankaltaiset tiedostot
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Eriarvoistava kieli ja köyhyys

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

Yksi kampanja - neljän tietolähteen mittaus - neljät tulokset

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla

Apua, multa tulee idea!

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Matt. 5: Reino Saarelma

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

VARHAINEN PUUTTUMINEN

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

2.3 Voiman jakaminen komponentteihin

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

Saa mitä haluat -valmennus

Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari

Kolikon tie Koululaistehtävät

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Löydätkö tien. taivaaseen?

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

Numerologiaa yksinkertaisille

PALJON ONNEA 50 syntymäpäivänäsi.

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Joka kaupungissa on oma presidentti

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa

Me lähdemme Herran huoneeseen

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 2

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

A-Sanomat. SAL-Jyväskylä luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz

Jeesus parantaa sokean

Vaikeaa, niin vaikeaa

Transkriptio:

13.11.2006 Syitä hulluuden voittokulkuun Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja kuluttajavirasto ovat sotajalalla Brunbergin makeistehtaan kenties tunnetuinta ja suosituinta tuotetta, Neekerinsuukkoja Suukkoja, vastaan. 1 Viisi vuotta sitten makeisten nimi päivitettiin ajanmukaiseksi, vaikkakin tuolloin tehdyssä kyselyssä 86% kansalaisista piti nimeä Neekerinsuukko täysin sopivana. Nimenmuutoksen yhteydessä suukkorasian kansikuvaa muokattiin mm. siten, että siinä suukottelevan naisen kaislahame vaihdettiin kangashameeksi ja kummankin hahmon huulia ohennettiin. Ei-tiedostavan kansalaisen näkökulmasta tuolloinen retusointi tuntui vähän omituiselta. Se tuntui viestivän jotain aivan kummallista tekijöidensä ajatusmaailmasta. Kyseessä on karikatyyrinomainen, hauska piirros. Karikatyyrinomaisissa, hauskoissa piirroksissa korostetaan tarkoituksella kohteelle tyypillisiä piirteitä. Eivät esim. Alexander Stubbin 2 hampaat oikeasti ole niin isot ja valkoiset kuin häntä kuvaavista lehtien pilapiirroksista voisi päätellä. Säihkyhampaat kuitenkin ovat Stubbissa ensimmäisenä silmille hyppäävä piirre, ja tämän vuoksi niitä korostetaan karikatyyreissä entisestään. En usko, että Stubb oikeasti loukkaantuu. Vaikka hän loukkaantuisi, hän varmaan ymmärtäisi olla hiljaa. On nimittäin selvää, että jos Stubb vaatisi pilapiirtäjiä piirtämään pienemmät hampaat, kaikki ymmärtäisivät, että hampaat ovat hänelle ongelma, ja näkisivät vastaisuudessa Stubbissa vain ongelmallisen rivin hampaita. Neekerinsuukko- Suukko-rasian kansikuvan hahmoilla oli paksut huulet, koska jokainen neekerin mustan afrikkalaisperäisen etnisen henkilön nähnyt tietää intuitiivisesti, että tällaisella henkilöllä yleensä on, meidän kapeahuulisesta näkökulmastamme, paksut huulet. Tästä erosta valkoisten ja mustien välillä seuraa, että valkoisella ihmisellä paksut huulet ovat yksilöllinen tavaramerkki 3, mustalla eivät. 4 Kuten maailman väärimminymmärretty sanonta kertoo, poikkeus vahvistaa säännön. (Tässä nimenomaisessa kuvassa huulet ovat lisäksi korostetun töröllään, koska kuvan tarkoitus on herättää assosiaatio tuotteen nimeen.) Kun afrikkalaisperäisestä etnisestä henkilöstä tehdään hauska, karikatyyrimäinen piirros, stereotyyppisiä piirteitä, esim. niitä huulia, paisutetaan. Tämä kuuluu karikatyyrien luonteeseen. Mikä paksuissa huulissa on niin pelottavaa tai hävettävää, ettei niitä saa karrikoida? Ei suomalainen keskioluesta ja HK:n sinisestä pitävä kalsarisankarikaan 1 http://www.uusimaa.fi/arkisto/uutinen.php?id=2952. 2 http://www.alexstubb.com/. 3 http://www.jurassicpunk.com/stars/angelinajolie/angelina_jolie_13.jpg. 4 http://career.colstate.edu/images/black_woman_profile.jpg. 1

oikeasti näytä Wagnerilta. 5 Wagnerissa vain on karrikoitu äärimmilleen ne piirteet, jotka tällaiseen ihmistyyppiin kansan tajunnassa yhdistetään. Tämä tekniikka tekee Wagnerista hauskan hahmon. Se auttaa lukijaa, esim. allekirjoittanutta, tunnistamaan itsestään samoja piirteitä. Tämä tunnistaminen saa lukijan, esim. allekirjoittaneen, nauramaan. Se ei saa häntä loukkaantumaan. Jokainen täysjärkinen ihminen ymmärtää, että sikäli kuin Neekerinsuukko- Suukko-rasian kuvituksella on ollut minkäänlaista efektiä suomalaisen neekereitä afrikkalaisperäisiä etnisiä henkilöitä koskevaan mentaalikuvaan, tuo efekti on ollut myönteinen. Ihmiset pitävät sellaisista ilmiöistä ja ihmisistä, joille saa hymyillä, koska ihmiset ovat mielellään hyvällä tuulella. Kun johonkin pitää suhtautua haudanvakavasti ja varpaillaan sipsutellen, siitä jostakin lakataan pitämästä. Ainakin sitä aletaan vältellä. Ihmiset eivät jaksa olla haudanvakavia ja sipsutella varpaillaan. Se kuluttaa voimia. Murjottaminen on fysiologisesti rasittavampaa kuin hymyileminen. Neekerinsuukko- Suukko-rasian hahmojen retusointi oli motiiveiltaan käsittämätön temppu, mutta sillä varsinkaan ei saavutettu mitään, mihin sillä kenties pyrittiin. Päinvastoin, sillä opetettiin ihmisille, että neekereiden afrikkalaisperäisten etnisten henkilöiden huulten rakenne on ongelma, paha ja peiteltävä asia. Ja edelleen sillä omaksuttiin se tosiasiallisesti äärimmäisen rasistinen positio, että tunnusmerkitön standardihuulisto on kapea, sellainen kuin meillä, ja että kaikki poikkeamat tästä standardista ovat kielteisiä. Koska paksut huulet, valkoihoisesta kapeasta normista poiketessaan, ovat kielteinen asia, niitä ei saa piirtää sellaiselle kohteelle, johon normin mukaan on suhtauduttava myönteisesti, ts. neekerille afrikkalaisperäiselle etniselle henkilölle. Minä yritän nyt vääntää tämän asian oikein rautalangasta: Jos kuva olisi esittänyt kyseisen ihmisryhmän edustajat ääliöiksi (vrt. Veikkauksen vanha mainos osoitteessa http://www.taivaansusi.net/taide/mainos.jpg), valittaminen olisi ollut perusteltua. Sellainen kuva olisi luonut stereotypiaa, jonka yhdenmukaisuus todellisuuden kanssa on erittäin kiistanalainen. Kuvasta olisi ollut potentiaalisesti vahinkoa kuvaamansa ihmisryhmän edustajille. On ihmiselle vahingollista, jos häntä lähtökohtaisesti pidetään ääliönä. Se haittaa elämää ja toimintaa. Paksuhuulisuuden kanssa tilanne on kuitenkin toinen. Ensinnäkin neekereillä afrikkalaisperäisillä etnisillä henkilöillä yleensä on paksut huulet. Kuvan uusintama stereotypia vastaa todellisuutta. Todellisuus ei muutu miksikään, vaikka virallinen stereotypia muutettaisiin. Tällöin stereotypian ja todellisuuden välille vain luodaan ristiriita. Toisekseen tästä todellisuutta vastaavasta, 5 http://www.hs.fi/viivijawagner/. 2

paksuhuulisesta stereotypiasta ei ole kuvattavalle kohteelle mitään kuviteltavissa olevaa haittaa. Vai kuvitteleeko joku ihan vakavissaan, että valkoisten suhtautuminen mustiin rakentuu jälkimmäisten huulten muodolle? Siis ihan oikeastiko kuvittelee? Kuten odottaa saattoi, huulten kavennus ja kaislahameen vaihto teollisuustekstiiliin ei riittänyt vähemmistövaltuutetulle. Mikäänhän ei riitä. Kun ihmisen olemassaolon moodi on vaatia, tyrmistyä ja valittaa, hän vaatii, tyrmistyy ja valittaa juuri niin kauan kuin häntä kuunnellaan ja totellaan. Puumalainen pitää Suukko-rasian kuvaa sopimattomana ja haluaa kieltää sen. Toimitusjohtaja Tom Brunberg ei ole saanut selkeää selitystä, mikä kuvassa nimenomaan on sopimatonta. Vähemmistövaltuutettu on maininnut mm., että kuvan hahmoilla on kulmakarvat ja korvarenkaat sekä vähäinen vaatetus, joka viittaa trooppiseen ilmastoon. Nyt siis tiedät ainakin sen, mitä verorahoillasi tehdään. Vähemmistövaltuutettu, jonka palkan maksat sinä, ja kuluttajaviranomainen, jonka palkan maksat sinä, käyvät neuvotteluja, joiden aiheena on kulmakarvojen, korvarenkaiden ja trooppiseen ilmastoon viittaavien asusteiden läsnäolo makeisrasian kannessa. Puumalaisen sotaretki pani minut miettimään, miksi kaikenlaiset älyttömyydet menevät läpi, vaikka suurin osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän normaaleja. Hullun idean olemassaoloon ja esittämiseen tarvitaan vain yksi hullu, ei enempää. Hullu idea lähtee toteutumaan, jos a) muut aktiivisesti kannattavat sitä, tai b) muut eivät nouse vastustamaan sitä. Suurin osa ihmisistä ei kannata aktiivisesti suvaitsevaisuushölmöilyä, joten ongelman on oltava b). Miksi ihmiset eivät nouse vastustamaan hölmöilyä? Nykyisessä keskustelussa perusteluvelvoite on siirretty muutoksen esittäjältä sen vastustajille. Eli kun joku vaatii, että menettely A on korvattava menettelyllä B, homma ei toimikaan niin, että vaatija perustelisi vaateensa, vaan niin, että muutoksen vastustajan pitäisi perustella, miksi juuri menettely A pitäisi säilyttää. Joku keksii, että rasismi Suomessa johtuu makeisrasian neekerihahmojen kaislahameesta ja liian paksuista huulista, ja vaatii kuvan sensurointia. Mauri Muutosvastarintainen vastustaa muutosta, jolloin tämä joku kysyy, miksi Maurille on niin tärkeää, että kuvan hahmoilla on kaislahame ja paksut huulet. Mauri menee vähän hämilleen ja myöntyy: ei kai se minulle nyt sitten niin tärkeää ole, muutetaan vaan... Ja tällä tavoin hullusta yhden ihmisen päähänpistosta tulee hullua todellisuutta. 3

Mutta eihän Mauri oikeasti vastusta muutosta siksi, että menettely A (kaislahame, paksut huulet) itsessään olisi hänelle tärkeä. Hän vastustaa muutosta siksi, että hänen mielestään muutoksia pitää tehdä vain, jos menettelyssä A on jokin vika ja jos menettely B on jollakin mielekkäällä tavalla parempi. Hän vastustaa järjettömillä perusteilla tehtyjä muutoksia, vaikka niiden reaalielämän vaikutukset (tässä tapauksessa kapeammat huulet makeisrasian piirroshahmolla) olisivat ihmisten ja yhteiskunnan kannalta olemattomat, koska - tämä on tärkeää - järjettömin perustein tehty muutos legitimoi järjettömän perustelun, ts. tekee siitä yhteiskunnallisessa keskustelussa pätevän. Vaikka kukaan ei kärsi siitä, että kuvan afrikkalaisperäisellä etnisellä henkilöllä on aiempaa kapeammat huulet, niiden kaventamisella julistetaan, että kuvassa olevan afrikkalaisperäisen etnisen henkilön huulten paksuudella on jotain merkitystä. Mitä sillä ei ole. Varsinainen ongelma on siis se, että keskustelun pelisäännöt muuttuvat järjettömiksi. Sekä se, että jos yhteiskunnallista keskustelua käydään järjettömillä säännöillä, tuloksena on lisää järjettömiä päätöksiä, jotka kumuloituessaan muuttavat yhteiskuntaa järjettömämmäksi. Taannoin eduskunnassa keskusteltiin seksin ostamisen kieltämisestä. Maalaisjärjellä ajatellen tuntuu oudolta, että kiellettäisiin jonkin hyödykkeen ostaminen, mutta ei sen myymistä. Maalaisjärjellä ajatellen tuntuu myös juridisesti ongelmalliselta, että rikokseen (seksin ostaminen) yllyttäminen (eli maksullisen seksin tarjoaminen) ei olisi rikos. Esillä olleet perustelutkaan eivät oikein vakuuta: Prostituoitu ei varmasti nauti työstään, mutta samalla perusteella voitaisiin kaiketi kieltää puhtaanapitopalvelujen ostaminen paskakuskilta; Prostituoitu saattaa olla uhri, jolla ei ole vaihtoehtoja, mutta sama kai pätee 99 prosenttiin huumeita kadulla myyvistä nilkeistäkin. En ole kuullut kenenkään ehdottavan, että heroiinin myynti pitäisi sallia, koska myyjät ovat pakkotilanteessa. Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö sovelsi keskustelussa käännetyn perusteluvelvollisuuden periaatetta ja tivasi kieltolain vastustajilta, miksi seksin ostamisen pitäisi olla sallittua. Kysymys on tietysti virheellisesti asetettu. Vaikka Sirnön epäilemättä on ideologisista lähtökohdistaan johtuen vaikea ymmärtää ja sulattaa tätä, länsimaisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on ollut, että kaikki sellainen on sallittua, mitä ei erityisistä syistä ole kielletty. On toki olemassa myös toisenlaisia yhteiskuntia, tosin nykyään - toveri Sirnön harmiksi - vähemmän kuin vielä 20 vuotta sitten. Sirnö kuitenkin sai kysymyksellään osan vähemmän valveutuneista kieltolain vastustajista hiljaisiksi. Hänen virheellinen kysymyksensä loi keskusteluun sellaiset asetukset, että jokaisella, 4

joka vastustaa seksin ostamisen kieltämistä, on jokin erityinen syy kannattaa sen sallimista. Eikä kukaan tietenkään halua leimautua henkilöksi, jolle maksullisen piparin saatavuus olisi itsessään tärkeä asia. Takaisin ajatollah Puumalaiseen. Pohdintojen tässä vaiheessa huomaan jo, mikä minua kismittää eniten. Ei se, että Neekerinsuukko- Suukko-rasian kansikuva lakkaa olemasta. Voin ihan hyvin elää maailmassa ilman kuvaa suukottelevista neekereistä afrikkalaisperäisistä etnisistä henkilöistä. Jos koko kuvaa (tai makeista) ei olisi koskaan keksitty, maailmani ei olisi yhtään huonompi. Minua ärsyttää se, että Puumalainen koplineen ryöstää yhteiskunnastamme viattomuuden. He tonkivat sontakuoriaisten tavoin lelupakkauksia, lastenlaulujen sanoituksia ja karamellien käärepapereita ja etsivät niistä merkityksiä ja viestejä, joita niissä ei ole. He muuttavat kaiken koskettamansa likaiseksi. Neekerinsuukot Suukot kansikuvineen ovat yksi osa suomalaisten kollektiivista lapsuusmuistoa. Kukaan ei enää pysty muistelemaan niitä ajattelematta ohennettuja, leimaaviksi julistettuja huulia. Jussi Halla-aho http://www.halla-aho.com/scripta 5