Hyvää Joulua Helsingin Eteläpohjalaiset ry:n jäsenlehti 4-2009
2 Joulu saapuu, vaikka sitä ei todeksi ainakaan vielä tätä kirjoitettaessa uskoisi, kun ikkunasta ulos vilkaisee. Etelän lämpöön jouluksi matkalippunsa lunastaneet katsovat varmaan nyt jos milloinkaan tehneensä oikean ratkaisun. Jos ei kerran ole lunta ja lumihiutaleita, niin miksei sitten viettäisi joulunajan todella lämpimässä ilmastossa. Mutta ei nyt vielä kuitenkaan heitetä hanskoja naulaan mekään pohjoisen joulun viettäjät. Mitä vain voi vielä tapahtua Joulu on joulu joka paikassa, loppujen lopuksihan se on enemmän mie- lentila. Olen asunut lämpimässä joulun aikoja, mutta myös muutaman kerran ihan vain lähtenyt jonnekin etelämmäksi jouluksi. Esimerkiksi silloin, kun olin perin juurin kyllästynyt joulun kaupallisuuteen ja lapset olivat jo niin isoja, etteivät enää varsinaisesti perinteiseltä joulupukilta lahjoja odottaneet. Mutta niin siinä kuitenkin aina kävi, että vaikka yritettiin sitä tavanomaista pukkia ja lahjoja karkuun mennä, kuitenkin aina johonkin turisteille järjestettyyn joulujuhlaan ajauduimme, jossa valkopartainen pukki lahjoja jakeli. Toivotaan, että saamme viettää rauhallisen joulun koko maailmassa. Toivotaan, että myös omissa kodeissamme ja joulunviettoympyröissämme voisimme sisäistää joulun todellisen merkityksen. Rauhaisaa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa jokaiselle lukijalle Terttu Savola päätoimittaja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010! Toivottaa Helsingin Eteläpohjalaiset ry:n hallitus Kansi: Vincent-kissan joulu. Kuva: Sabrina Norlamo.
3 Joulun sanoma Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Luuk. 2:11. Joulurauhaa kotiisi täältä Hämeenkylän kirkolta. Seurakunnassa ja kodeissa valmistaudutaan joulun viettoon. Jouluevankeliumi, joka useassa joulupöydässä ennen ateriaa luetaan, tuo meille juhlan. Saamme eläytyä ensimmäiseen jouluyöhön. Emme ole syrjästäkatsojia vaan juhlavieraita. Kauhavan kirkon pääoven yläpuolella on kiveen hakattu raamatun sana Herran pelko on viisauden alku. Sen sijaan joulu on rakkauden ja ilon juhla. Jeesus lapsi, joulun Vapahtaja, tulee keskellemme seimessä leväten. Häntä ei kenenkään tarvitse pelätä. Saamme omistaa vapahtajan uskolla puhtaaksi joululahjaksemme. Tervetuloa Hämeenkylän taidekirkkoon Vantaalle. Jukka Nevala, kirkkoherra Tammisunnuntain kirkkopyhä Hämeenkylän kirkossa 31.1.2010 klo 10.00 Auratie 3, Vantaa Messun toimittavat Jukka Nevala ja Jouni Salko Tekstin lukijat Kimmo Hissa ja Terttu Savola Vantaan Laulun Oltermannit-kuoro avustaa messussa Kirkkokahvit Tervetuloa! Bussit Helsingistä 363 (päätepysäkki) ja 363 A Tikkurilan suunnasta bussi 50 (Tukon varastojen pysäkki)
4 Antti lanamäki siirtyi reserviin kahdeksan Puheenjohtajavuoden jälkeen Antti Lanamäki ehti toimimaan Helsingin Eteläpohjalaisten puheenjohtajana 8 vuotta vuodesta 2001 vuoteen 2009. Urakka tuli täyteen viime keväänä, jolloin Antti kieltäytyi jatkopestistä ja hänen tilalleen valittiin sitten Kimmo Hissa. Plari kävi kyselemässä Antin kuulumisia. Millaiset tuntemukset sinulle jäi puheenjohtajakaudestasi? Puheenjohtajakauteni oli mielenkiintoista ja antoisaa aikaa. Kaikenlaista tuli näinä vuosina touhuttua ja mikäs oli touhutessa kun oli koko ajan erinomainen sihteeri ja hyvä hallitus, joiden työpanokseen saattoi luottaa. Ratkaisevan tärkeänä pidän sitä työpanosta, minkä antoi Sirkka-Liisa Mattila joukkoineen pitämällä huolen kaikkien tilaisuuksiemme tarjoilusta. Tärkeä merkitys on toiminnassamme myös Plari-lehdellämme, jota päätoimittaja Terttu Savola on ansiokkaasti hoitanut vuodesta toiseen. Samoin Lambergin Henkka on ollut korvaamaton järjestäessään musiikkipuolen eri tilaisuuksiimme. Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat olleet kiitettävästi mukana toiminnassa. Kun on eri kuntia vierailulle yhdistykseemme pyydetty, niin vastaus on ollut oikeastaan aina: me tullahan. Myöskin yksittäiset henkilöt ovat aina olleet valmiita tulemaan kökkähengessä mukaan. Pohjalainen muistaa ja tunnustaa juurensa. Kaiken kaikkiaan hommia on piisannut ja mukavaa on ollut koko ajan. Kerrohan jokin tapaus, joka on erityisesti jäänyt mieleesi näiltä vuosilta. Kaikki kuntatilaisuudet ovat olleet hyviä tai erittäin hyviä ja painuneet mieleeni. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin yhdistyksemme 60-vuotisjuhla, joka oli pian puheenjohtajapestini alkamisen jäl- keen. Sain kuulla, että Finlandia-talo oli varattu, ohjelma pitäisi järjestää ja ainakin 1.000 ihmistä saada paikalle, jotta kustannukset saataisiin katettua. No, onneksi tapasin Kuortaneella Urheiluopiston hallituksessa Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtorin Tapio Varmolan, joka kertoi, että Jussi-kuoro täyttää 50 vuotta ja jatkoi, että mehän voitaisiin juhlia yhdessä. Sanoin heti: kiinni veti! Niinhän sitten tehtiin ja Jussit tulivat Finlandia-taloon. Maakunnasta saatiin vielä Haapojan Kalevikin paikalle, joten ohjelman runko oli valmis. Sain vielä viime hetkellä radion kautta järjestettyä tilaisuudesta ilmoittelua. Illalla alkoi sitten väkeä saapua paikalle ja jännitti kyllä aika tavalla, että minkä verran porukkaa kertyy. Kun sitten tuhannen raja ylittyi reilusti, helpotus oli melkoinen. Ohjelma onnistui vielä kaikin puolin hienosti ja väki oli tyytyväistä. Mitäs touhuilet nyt, kun et enää työllisty jatkuvasti Helsingin Eteläpohjalaisissa? Entä mitä kotirintamalle kuuluu? Olen pitkään ollut Lions-toiminnassa mukana, mikä tuo omaa väriänsä elämään kuukausikokouksineen ja muine ohjelmineen. Olen myös Haagan Kokoomuksen puheenjohtaja, mikä työllistää etenkin vaalivuosina melkoisesti. Samoin olen tullut valituksi Huopalahden seurakunnan kirkkoneuvostoon ja Helsingin seurakuntien kirkkovaltuustoon. Näiden kokouksia on muutaman viikon välein. Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa olen ollut myös mukana keväästä lähtien. Tämä yhdistys hallinnoi satojen hehtaarien virkistysalueita eri puolilla Uuttamaata. Muutoin elämä pyörii tavanomaisten kotitouhujen ympärillä. Anja-rouvakin jäi vuosi sitten eläkkeelle ja kun kysyit, mitä teen nykyään, pitää tietysti vastata: teen mitä käsketähän! Tyttären tyttärien koulukuljetuksia lankeaa myös paapalle automaattisesti, mikä on hyvin miellyttävä velvollisuus. Siinä tuntee itsensä ihan hyvästä syystä tarpeelliseksi. Pyrin toki myös kuntoilemaan, että pysyisin jotenkin tolpillani. Miksi Helsingin Eteläpohjalaisia tarvitaan tänä päivänäkin? Mitä kotiseutuyhdistys voi jäsenilleen antaa? Nuoremman väen mukaan saaminen on kotiseutuyhdistyksissä aina ongelma. Tänne pääkaupunkiseudulle tulleiden nuorten aika kuluu usein ensin opiskelussa ja työelämään siirryttyä tulee perheen perustaminen ja muu verkottuminen ajankohtaiseksi. Juuria ei toki unohdeta, mistä hyvänä esimerkkinä on aktiivinen osakuntatoiminta. Ikääntymisen myötä ryhdytään sitten helpommin muistelemaan nuoruusaikoja ja kotiseutua. Silloin mielellään kokoonnutaan toisten samanhenkisten kanssa. Tällaisiin tarpeisiin on kotiseutuyhdistyksiä tarvittu aiemmin ja tarvitaan edelleenkin. Eihän Helsingin Eteläpohjalaiset olisi pysynyt pystyssä
5 jo pian 70 vuotta, jollei toimintaa koettaisi omaksi ja tarpeelliseksi. Toivon tietenkin, että toimintamme säilyy elinvoimaisena jatkossakin. Kaikilla asioilla on tietysti oma elinkaarensa ja usein tuntuu siltä, että kaikki tasoittuu ja samankaltaistuu murteita ja maakuntarajoja myöden. Toisaalta kuitenkin esim. Lauri Tähkä-ilmiö on lisännyt ilmiselvästi pohjalaisuuden näkyvyyttä ja vetovoimaa etenkin nuorison keskuudessa. Tällainen tietysti lupaa hyvää ainakin lähitulevaisuuden toiminnassa. Mitä haluaisit sanoa Helsingin Eteläpohjalaisten jäsenille tänä kiireisenä ja laman sävyttämänä aikana? Pitäkää yhdistys pystyssä! Tuokaa pohjalaiset ystävännekin mukaan eri tilaisuuksiin ja maksakaa jäsenmaksunne, jotta toimintaa pystytään järjestämään. Kaiken kiireen ja paineiden keskellä on hyvä ladata voimiaan myös pohjalaisuudesta. Haastattelija: Antero Tala Matti jätti isännyyden Matti Mattila on toiminut aktiivisesti Helsingin Eteläpohjalaisten yhdistyksessä 22 vuotta. Aluksi toiminta oli kulissien takaista, näkymätöntä, mutta tärkeää työtä. Hän rahtasi iltamissa tarvittavat tarjoilutarvikkeet emännälle kotiin, iltamapaikalle ja taas juhlien jälkeen iltayöllä takaisin huollettavaksi ja säilytettäväksi. Rahtaustoiminta jatkui, kunnes Matti luopui autosta, 70-vuotiaana.Sen jälkeen onkin jouduttu turvautumaan iltama-ajossa taksiin ja kauppa-asioissa polkupyörään. Iltamapaikalla Matti toimi yleismies Jantusena, järjesti juhlasalin kuntoon, oli vierailevia esiintyjiä vastassa ja koetti toteuttaa heidän toivomuksensa järjestelyjen ja tarvittavien välineiden osalta.yleisölle hän tuli tutuksi ovimikkona, monien vuosien aikana ja aina avuliaana opastajana ja istumapaikkojen järjestäjänä mattimyöhäisille. Tämän toiminnan puheenjohtaja Sakari Laulaja halusi virallistaa nimittämällä Matin Helsingin Eteläpohjalaisten isännäksi vuonna 1992. Kuusitoista vuotta isännän nimikkeellä toiminut Matti jätti paikkansa vuosikokouksessa 2008. Suuret kiitokset hänelle näkymättömästä ja näkyvästä toiminnasta Helsingin Eteläpohjalaisten yhdistyksessä. Kuva:Terttlu Savola
6 Helsingin eteläpohjalaisten sihteeri vaihtuu Yhdistyksen vuosikokouksessa keväällä 2009 pitkään yhdistyksen sihteerin tehtäviä hoitanut Pirjo Keisala jätti nämä tehtävät ja samalla yhdistyksen hallituksen jäsenyyden. Vaikka hän jättääkin yhdistyksen hallituksen, tulemme edelleen näkemään häntä yhdistyksemme tilaisuuksissa ja toiminnassa. Nyt kiitämme häntä siitä suuresta työmäärästä ja omistautumisesta yhdistyksen toimintaan, minkä hän on tehnyt. Mitä se työ on sitten ollut? Kuuluminen johonkin suurempaa kokonaisuuteen perheeseen, sukuun, heimoon, kansallisuuteen antaa perspektiivin ja osoittaa juuret. Tuntui luontevalta liittyä Helsingin eteläpohjalaiset ry:n johtokuntaan, nykyinen hallitus, 11 vuotta sitten. Toiminta on ollut sellaista arvokasta, jonka eteen olen ollut valmis tekemään työtä. Toimin yhdistyksen sihteerinä 9 vuotta. Sihteerin työhön yhdistyksessä kuului muutakin kuin mekaaninen pöytäkirjan kirjoittaminen. Tehtävät liittyivät tilaisuuksien järjestelyyn ja niihin osallistumiseen yhteistyössä hallituksen jäsenten kanssa. Sihteerillä oli edustus- ja luottamustehtäviä yhdessä puheenjohtajan kanssa ja erikseen. Yhdistyksen asiapapereiden arkistointi kuului myös sihteerille. Tilaisuuksissa ja puhelinkontakteissa jotkut jäsenet tulivat tutuiksi. Minulle jäi varsin hyvät ja mukavat muistot sihteerikaudeltani. Opin yhteistyötaitoja. Puheenjohtajan ja sihteerin pitää pystyä tekemään yhteistyötä. keskenään ja hallituksen kanssa, muuten asiat eivät hoidu. Kuuluin myös Plarin toimitusneuvostoon sihteerikauteni ajan. Erityisiä mieleenpainuvia tapahtumia kaudeltani: Mieleenpainuvinta oli yhdistyksen 60-v juhlan järjestely. Itse olin noviisi sihteerin hommissa. Onneksi muut osasivat. Juhlasta jäi mieleen täysi konserttisali, upea Jussi-kuoro ja Kalevi Haapojan vahva ja koskettava esitys Onko tullut Hautalan Liisalle kirjaa?. Runossa hän tulkitsi eteläpohjalaisen naisen sitkeyttä. Minua on koskettanut jokainen itsenäisyyspäivän juhla. Mieleen jäivät Henrik Lambergin monet upeat esiintymiset ja juhlava isänmaallinen tunnelma. Itsenäisyyspäivän juhlapuhujista erityisen hyvin muistan ministeri Jaakko Nummisen puheen. Oopperailtapäivän konsertit olivat varsin ihastuttavia, huipputaitavat upeat esiintyjät ja hieno ympäristö. Tammisunnuntain kirkkopyhät olivat mieluisia tilaisuuksia. Helsingin seudun kirkot ovat tulleet tutuiksi. Mieleen on jäänyt kodikas tunnelma. Pappi on puhunut saarnan omalla murteellaan ja osoittanut valmistelleensa sen juuri eteläpohjalaiselle kuulijalle. Tuntui myös mukavalta tilaisuuksissa kun jäsenet tulivat ystävällisesti keskustelemaan kanssani ja joskus soittivat kotiinkin. Mistä se tälläänen nainen sitten on lähtöösin? Etelä-pohjalaisuus oli vahvasti lapsuuteni tausta. 1950-luvulla kylät täyttyivät lapsista. Sota-ajasta oli kulunut muutamia vuosia. Yritettiin harppoa eteenpäin siitä, mihin oli jääty 1939 henkisesti ja aineellisesti. Lapsuuteni oli ulkoisesti vaatimatonta. Kasvoin seitsemänlapsisessa maanviljelijäperheessä toiseksi nuorimmaisena. Lapsuudestani muistan, että meillä kävi paljon ihmisiä: kavereita, serkkuja ja muita sukulaisia, naapureita, kyläläisiä, tuttuja, vieraita, kuoromiehiä, hanurinsoittajia ja muita musiikkimiehiä ja kesällä huviloiden asukkaita. Eteläpohjalaismallinen,punainen, kaksikerroksinen, vanha hirsitalo oli kotini aina aikuisikään ja se sijaitsi kauniin Liesjärven rannalla Töysässä. Myöhemmin päärakennus purettiin ja sen ja tilalle rakennettiin matala tiilinen päärakennus ajan hengen mukaan vielä lähemmäksi järveä. Tila on edelleen suvulla veljelläni. Pellot ovat luomuviljelyssä. Lapsuuteeni kuuluivat ruiskuhilaat pelloilla, joka-aamuinen meijeriauto, maitotonkat, lehmät, siat, kanat ja hevonen. Reilun kilometrin päässä oli Heinälahden kauppa ja kesäkioski. Tuurin Osuuskaupan myymäläauto kävi kaksi kertaa viikossa. Kylässä oli paljon asukkaita eikä ollut työttömyyttä. Puolentoista kilometrin etäisyydellä oli Keisalan kansakoulu, pieni kyläkoulu, josta siirryin Ähtäriin oppikouluun silloiseen keskikouluun ja lukioon. Koulu oli kylän keskus, kokoontumispaikka kuoroharjoituksille, monille muille harrastuksille ja tilaisuuksille. Paljon on aika muuttunut. Nykyisin koneellistuminen ja tehokkuusajattelu näkyy maaseutumiljöössä kaikessa. Rakennukset ovat hehtaarihalleja. Kesäisin autoillessa kaipaan karjaa laitumilla. Joskus niitä ilmestyy näköpiiriin ja siitä saa uutta uskoa maaseudun tulevaisuuteen. Ja minkä sortin eteläpohojalaanen? Vaikka etäpohjalaisuus on mielenmaisemani, en koe uhoa ja rossaamista, enkä myöskään liioiteltua vaatimattomuutta omakseni. Siihen vaikuttanee osittain se, että äitini oli keskisuomalainen ja oli muuttanut Viitasaarelta ennen sotia avioliiton myötä. Tunnistan murteessani myös äidiltä tulleita sanoja Eteläpohjalaisuutta on se, että yritän tehdä työni hyvin. Ehkä se syvimmiltään on kunnioitusta toisia ihmisiä ja itseä kohtaan. Etelä- Pohjanmaasta tulee mieleen lakeus: avara, kaunis maisema, jossa taivas ja maa yhdistyvät horisontissa. Sama maiseman muoto on myös Helsingin yllä. Merikin voi
7 olla lakeus. Eteläpohjanmaa merkitsee minulle kotia ja kotiseutua ja eteläpohjalaisuus on pysyvä perusarvo. Yhteydet syntymäkuntaan ovat säilyneet myös Helsingin Töysäläiset kerhon toiminnan kautta. Olin kerhon varapuheenjohtajana useiden vuosien ajan. Kerho on rekisteröimätön yhdistys. Toiminta-ajatuksena on pitää yllä suhteita kotikuntaan ja olla linkkinä Helsingissä asuvien töysäläisten välillä. Tarkoituksena on vaalia ja siirtää töysäläistä kulttuuria ja -perinnettä tuleville sukupolville. Mitäs teet työksesi? Muutin Helsinkiin 32 vuotta sitten. Olin 1980- luvulla töissä Helsingissä Diakonissalaitoksen sairaalassa apulaisosastonhoitajana. Työn kuvaan kuului toimia myös opetushoitajana. Pidin työstäni ja viihdyin hyvin. Jossain vaiheessa rehtori Elli Oila houkutteli minut hoitotyön opettajan viransijaisuuteen sairaanhoitaja jaostoon Diakoniaopistoon, nykyinen Diakonia ammattikorkeakoulu. Otin haasteen vastaan ja aloitin sijaisuuden jälkeen opettajakoulutuksen ja sain opinnot päätökseen vuonna 1989. Olen toiminut terveydenhuollon lehtorina yli 20 vuotta. Aika on kulunut nopeasti. Opetan tulevia terveydenhuollon ammattilaisia,lähihoitajia Helsingin sosiaali -ja terveysalan oppilaitoksessa. Työni on vaikuttamista sekä hoitotyön että hoitotyön koulutuksen laatuun ja terveydenhuollon toimintaan ja sitä kautta väestön terveydentilan edistämiseen. Keskeisiä tehtäviä työssäni on ammattiopintoihin liittyvä opetus ja ohjaustyö, oman alan ja opetuksen kehittäminen yhdessä työelämän kanssa ja osallistuminen opetussuunnitelmatyöhön ja opiskelijavalintoihin. Työ on muuttunut koulutuksen, terveydenhuollon ja yhteiskunnan kehittymisen myötä. Opiskelija-aines on muuttunut ja kansainvälistynyt. Opetustyöhön on tullut uusia sähköisiä opetusmenetelmiä ja välineitä, jotka tulee osata. Yhtenä opetusvälineenä minullakin on muistitikku. Tietoa on siirretty tikun nokkaan. Joskus minulle tulee outo ja hutera olo kävellä luokkaan opetettava asia tallennettuna kädessäni. Nuoret hallitsevat nämä tietotekniikkaan liittyvät välineet ja asiat hyvin. Heitä huvittaa, kun tapaan sanoa, että tietokoneet eivät osaa hoitaa ihmistä eikä koneilla ole moraalia eikä etiikkaa. Koneen käyttäjällä on oltava. Ajankohtaista on vanhustenhoitolaki ja sen valmistelut. Hyvä, että viimein on tajuttu, että laki tarvitaan. Lääneiltä pyydetty selvitys osoitti monet ongelmat. Hoito oli mitoitettu nykyisin niin tiukaksi, että hoitajilla ei jäänyt aikaa vanhuksille.suositukset eivät riitä hoidoksi. Kuntien päättäjät joutuvat tekemään valintoja siitä, mihin he varoja kohdistavat. Kysymys on pitkälti arvovalinnoista. Valtio ei voi ummistaa silmiään väestön ikääntymiseltä ja hoivapalvelujen tarpeen kasvulta. Yhteiskunnan sivistyksen mittana voidaan pitää sitä, kuinka sen heikoimmat jäsenet tulevat hoidetuksi. Tavoitteena on oltava ihmisarvoinen ikääntyminen ja laadukas hoito. Tiedämme, että ikäihmisten määrä kasvaa voimakkaasti. Työn vetovoimaisuuden nostaminen on keskeistä. Henkilöstön kannalta hyvä johtaminen, järkevä henkilöstömitoitus ja koulutus on taattava jatkossa. Hoitajille on annettava mahdollisuus tehdä työnsä niin hyvin kuin he pystyvät ja haluavat. Ehditkö harrastaa muutakin kuin eteläpohojalaisuutta? Pyrin liikkumaan paljon. Sauvakävely ja kävely luonnossa metsässä on mieluisinta.olen kahtena talvena käynyt myös Pilates ryhmässä ja selkäjumpassa. Kesäisin asun mökillä Pälkäneellä metsäjärven rannalla. Lähellä, lintuperspektiivistä 8 kilometrin etäisyydellä on Laipan maa, n. 20.000 hehtaarin suuruinen erämaa. Alue on valtion, metsäyhtiöiden ja yksityishenkilöiden omistuksessa. Siellä voi nähdä karhun tai suden ja sieltä löytyvät hyvät marjapaikat. Olen tehnyt useana kesänä savottahommia ja viime kesänä olin metsurin apulaisena. Moottorisahaan ja kirveeseen en uskalla sattua, mutta vesuria ja käsisahaa osaan käyttää. Metsä merkitsee minulle muuta kuin puu tuotteena kaupallisesti. Siivoan metsää latvoista ja oksista. On palkitsevaa nähdä, miten aluskasvillisuus alkaa vihertää auringon valon voimasta. Hoidettu metsä on niin kaunis. Se on kuin suuri taivaan temppeli. Rungot ovat temppelin pilareita. Metsässä oleminen virkistää ja samalla rauhoittavaa. Lähistöllä kivilouhikossa asustelevaa ilvestä en ole onnistunut näkemään. Syksyllä sienestän. Kerään sieniä, jotka varmasti tunnistan. Kannattaa olla tarkka, sillä sieni on erinäköinen pienenä, isompana ja vanhana. Yksi harrastus on lukeminen. Eniten luen alaani liittyvää kirjallisuutta ja muutakin; aiheet vaihtelevat. Television katselu jää melkeinpä uutisten seuraamiseen. Minua on kiinnostunut pitkään sukututkimus. Isäni sukua on tutkittu paljon. Pennalan suvusta on paksu kolmiosainen kirjasarja. Äitini suvun tuntemus on jäänyt vähäisemmäksi. Minua ilahduttaa se, että hänen sukunsa Ruuska-Ruuskanen sukuseura julkaisee kirjan ensi kesänä sukukokouksessa Ikaalisissa. Viime kesänä avustin kirjan tekijöitä keräämällä ja lähettämällä tietoja sukuni jäsenistä. Nykyinen tietosuojalaki velvoittaa, että henkilötietoja ei saa julkaista kirjassa ilman asianosaisen antamaa lupaa. Vielä muutama sana tulevaisuudensuunnitelmistasi? Tämä kysymyksesi on vaikein. Pitää oikein miettiä. Minulla ei yleensä ole tapana tehdä tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia eikä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Luotan siihen, että elämä kantaa. Sairaanhoitaja taustani takia olen nähnyt ihmisten fyysistä ja henkistä
8 kärsimystä, tuskaa, hätää ja ahdistusta. Ihminen itse ei voi hallita elämäänsä ja suunnitella sitä kaikilta osin. Elämässä voi tapahtua mitä tahansa kenelle tahansa. Ikävät asiat vain sattuvat, tapahtuvat ja tulevat tilaamatta ja lupaa kysymättä. Yhtäkkiä kaikki on toisin. Elämässäni on ollut ojia, joiden yli on pitänyt hypätä ja tarpoa eteenpäin. Kun katson elämäni kulkua, koen olevani kohtuullisen onnellinen ihminen. Minulla on haasteellinen työ, hyviä ystäviä,laaja tuttavapiiri ja kotiasiat kunnossa. Olen saanut elää hyvän ihmisen lähellä 30 vuotta. Toivon, että säilyttäisin toimintakykyni ja aktiivisen otteen elämään.haluan tehdä työtäni niin kauan kuin jaksan. En laske jäljellä olevia työvuosia enkä eläkettäni. Ei kannata hukata aikaa. Kaikella on aikansa ja aikataulunsa. Tärkeää on elää tätä päivää. Tulevaisuudelta toivon, että elämän vaikeissa kohdissa saisin voimaa menneisyyden hyvästä ja tulevaisuuden toivosta. Kiitos Pirjo haastattelusta ja samalla onnittelut etukäteen tammikuussa tulevan merkkipäiväsi johdosta. Tarmo Ojaluoma Pappilan ikkunasta Syyskuun lopulla pidetyille Alajärven seurakunnan 150-vuotisjuhlille valmistui allekirjoittaneen kirjoittama kirja Pappilan ikkunasta elämää Järviseudulla 1800-luvun lopulla. Kirjassa seurataan, mitä Jonatan Johansson näki pappilan ikkunasta ja pappilan sisäpiirissäkin. Jonatan Johansson katseli lapsena Vimpelin pappilan ikkunasta ja aikuisena pääasiassa Alajärven Kaupinniemen pappilasta toimiessaan Alajärven ensimmäisenä kirkkoherrana vuosina 1877-1904. Lapsen silmin Vimpelin pappila ympäristöineen näytti ihmemaalta. Aikuisena kirjatut muistot olivat ajan kultaamia. Sandbackan ukkojen Raamatun tuntemus, huutolaispojan tuominen pappilaan ja Ruotu-Jaakon noitatemput olivat jääneet lapsen mieleen. Isän koulunpito lapsilleen pappilan kamarissa oli tiukkaa. Helpotusta tuotti, kun pappilan siat olivat päässeet karkuteille, ja pojat pääsivät ulos sikopaimenen ammattiin. Koulu oli tehokas: Vimpelin pappilan pojista viisi valmistui papiksi, näistä Gustaf kohosi Suomen arkkipiispaksi. Alajärven pappilan ikkunasta maailmaa tarkasteli tiukka beckiläinen kirkkoherra, joka yritti taistella kirkollisen yhtenäiskulttuurin säilyttämiseksi. Taistelusta tuli vain viivytystaistelu. Kunnallinen itsehallinto, matkustelun ja sanomalehdistön yleistyminen ja paik- kakunnalle saapuneet herätysliikkeet murensivat yhtenäiskulttuuria. Kirkkoherra sai jopa tappouhkauksia ja pappila yritettiin polttaa. Elämä pappilassa ei kuitenkaan ollut ilotonta. Kutsuja pidettiin ja vieraita kävi paljon. Kala-aterialla kirkkoherra muistutti: Fisken vill simma. Uintivedeksi hän kulautti viinaryypyn. Vaikka Johanssonin aikana elämä oli hyvin säädyllistä, silti hormonit hyrräsivät Alajärven pappilassa aikaisemmin uskomattomalla tavalla. Tämä tieto helpottaa nykyisten pappilaromanssien arvostelijoita. Pappilan ihmisetkin ovat olleet tavallisia kuolevaisia inhimilliseni heikkouksineen. Papin työ oli työlästä mutta ei ilotonta. Kun Jonatan Johanssonin isä oli vihkimässä Vimpelin Lakaniemessä nuorta paria, sulhanen lähti kesken toimituksen karkuun ja hyppäsi järveen. Hääväki luuli sulhasen tulleen hulluksi. Pian kävi kuitenkin ilmi, että sulhanen oli ennen vihkitoimitusta vetänyt hermosavuja, pistänyt piipun taskuunsa ja housut olivat syttyneet palamaan. Toivo Kivipelto Jos jollekin tuli halu lukea Pappilan ikkunasta -kirja, sitä voi tilata allekirjoittaneelta sähköpostitse osoitteella toivo.kivipelto@japo.fi tai puh. 06-5572265 ja 050-5294079. Kirjan hinta on 25 + postituskulut 5.
9 Pentti Alanko mies ruusutarhasta Opettaminen ja kirjanteko ovat siitä hedelmällisiä töitä, että itse oppii yhtä paljon kuin yleisökin. Pentti Alanko on nyt tehnyt kirjan lempikukistaan ruusuista. Puutarhuri Pentti Alanko on ahkera mies. Hän toimii tutkijana, asiantuntijana sekä luennoitsijana mm. Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin yliopiston soveltavan biologian laitoksella. Kasvitiedettä hän opettaa Avoimessa yliopistossa ja kesäyliopistossa. Tänä keväänä häneltä ilmestyy peräti kolme kirjaa: Pieni vihreä kirjani Mietteitä puutarhanhoidosta, Puutarhan koristepensaat - yhdessä Mikko Lagerströmin kanssa - sekä hän on yhtenä tekijänä kirjassa Suomalainen ruusukirja (Tammi 2009). Kaikkiaan hän on kirjoittanut kymmeniä alansa kirjoja. Monessa mukana Jo ennen tämän kevään kirjaryöpsähdystä Alanko on Suomen epäilemättä tuotteliain puutarhakirjailija. Sisällöltään puutarhakirjallisuutemme eturiviin kiilanneita teoksia on ilmestynyt kymmeniä. Lisaksi Alanko on toiminut suomalaisena asiantuntijana ja tarkistajana lukuisissa käännösteoksissa ja tietosanakirjoissa. Hän on myös itse suomentanut alan kirjallisuutta. Pentti Alanko on maa- ja metsätieteen maisteri ja hortonomi. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurina sekä tutkijana ja yliassistenttina Helsingin yliopiston puutarhatieteen laitoksella. Impulssit ympäristöstä - Oikeastaan olen laiska ihminen, Alanko väittää. Yritän muistuttaa hänen kirjoittamistaan kirjoista Perennat - 150 kotipihan monivuotista kukkaa, yhdessä Pirkko Karhilan kirjoittamista Köynnöskasvitkirjasta ja Luonnonmukainen puutarha, sekä hänen toimittamastaan suurtyöstä Tammen suuri puutarhakirja. - Muistan kun pikkupoikana silittelin kirjakaupassa kirjan selkämyksiä ja luin siitä Ihmisiä joilta sain. Sen voisin panna jonkun oman kirjanikin nimeksi. Olen saanut kaikkien kirjojeni impulssit ja ideat muilta ihmisiltä lapsuudesta asti. Kaiken elämäni varrella ympäristöstäni imemäni ideat olen pannut työssäni käytäntöön. Opeta lapsi luontoon Rakkaus luontoon syntyy usein jo lapsena. Pentti Alanko suree sitä, että lapsia kasvatetaan aivan liian vähän ajan kanssa. Vanhemmilla on liian vähän aikaa ohjata lapsiaan luonnonrakkauteen ja käydä keskusteluja heidän kanssaan niin että kumpikin ottaa toisensa tosissaan ja vertaisinaan. Ympäristön huomaa parhaiten yhdessä kokien. Näin on käynyt minulle ja uskon tämän pitävän paikkansa kaikkien kohdalla. Perheen yhteiset luontoelämykset ovat monien hienoimmat lapsuudenmuistot. Olen huomannut, että jo muutaman kuukauden vanha vauva seuraa tarkkaan äidin mielenvireet ja heinän heilahtelut. Pentti Alangolla on kolme lasta ja kuusi lastenlasta, jotka kaikki ovat hänelle tärkeitä inspiraationlähteitä, sekä työssä että elämässä muutenkin. - Ellei lapsia ole mahdollista viedä metsään, niin aikakin pitäisi viedä puutarhaan. Metsästä ei kuitenkaan saisi puhua pelotellen. Ei metsässä ole vaarallista eikä luonnossa liikkuminen ole vaikeaa. Päinvastoin retkeily ulkosalla on kaikkien mielestä hauskaa, koska siinä näkee paljon asioita. Silmän ja vatsan iloksi Pentti Alangon omat lapsuudenmuistot vievät Alavudelle, Sydänmaan Taipaleenkylään. Yhteys kotiseutuun on pysynyt kiinteänä, sisar asuu siellä vieläkin. Kasvupaikkana kotikylä oli paras mahdollinen. Ympärillä oli peltoa ja
10 metsää. Kodin ympäröi puutarha, jossa oli sekä leivänjatketta että iloa silmälle. Äidille olivat tärkeitä kukat ja hän otti minut mukaan niiden hoitoon. Hän kutsui ystäviänsä katsomaan kukkaloistoaan ja kehui, että minä olin ollut niitä hoitamassa. Se innosti minua valtavasti. Ruokapöydässä puutarhan antimet olivat olennainen osa sodanjälkeisen Suomen ravintoa ja hyötypuutarha oli joka talossa, missä oli vähänkin maata. Nykyään on toisin. Kuulin juuri, että Vaasan Asevelikylän 55:ssa puutarhallisessa omakotitalossa vain yhdessä viljellään vihanneksia tai perunaa. Se on minusta sääli. Kesä kiireisintä aikaa Pentti Alangon omassa talossa Helsingin Pitäjänmäellä on puutarha, jota hoitaa pääaisassa vaimo. Puutarhuri itse on paljon poissa kotoa, koska lintubongaus ja perhosbongaus vaativat osansa. Kasvimuseon koordinoiman 300 kasvien kartoittajan työn tulosten kirjaaminen vievät paljon Alangon aikaa kesäsesonkina. - Tutkimme kasvien levinneisyyden koko Suomessa. Jokainen voi tilata museolta omalta asuinalueeltaan kartan, josta käy ilmi alueella kasvat kasvit. Tässä työssä joudun liikkumaan paljon luonnossa. Ja voi miten hienoja paikkoja, kauniita soita, koskemattomia suolampia ja järviä on vielä olemassa. Kaikkea ei ole tuhottu ainakaan vielä vaikka jotkut luonnonsuojelijat niin väittävät. Ajatuksia rauha tyyssijasta Pentti Alangon lempikukkia ovat ruusut. Niistä hän on kirjoittanut Suomalaisen ruusukirjan. Suomessa löytyy satoja ruusulajeja. Muistan sanoneeni lapsena, kun tätini esitteli minulle luonnontilaista metsäruusua, että eikö niitä nyt hienompiakin ruusuja ole. Jäljestäpäin olen toki oppinut arvostamaan niitäkin, vaikka ovat vaatimattomamman näköisiä kuin jalostetut ruusut. Pentti Alangon omia ajatuksia voi lukea hänen Pienessä vihreässä kirjassa, joka tekijän mukaan sisältää niitä näitä puutarhasta. Haluan kertoa, että puutarha on paikka, jossa itse kukin voi harrasta luovuutta ja toteuttaa itseään. Puutarhan hoito on myös perinteen vaalimista, jossa usein pätee sanonta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Kasteleminen, lannoittaminen, haraaminen ja kitkeminen ovat myös hyvin terapeuttisia hommia. Puutarhan hoito ei saa stressata - Omasta puutarhasta pitää tehdä rauhan tyyssija, ei kauhean puurtamisen paikka. Jos puutarha tuo omistajalleen stressiä, on jotain ymmärretty täysin väärin. Käytävien ei tarvitse olla hiekkaa eikä penkkien nelikulmaisia. Puutarhassa on muistettava toimia yhdessä luonnon kanssa eikä taistella sen valloituksia vastaan. Ellei pidä nurmikonleikkuusta, voi tehdä kukkakedon. Ja naapurien mieliksi ei puutarhaa tarvitse hoitaa, oma tyytyväisyys riittää. Hilkka Kotkamaa Etelä-Pohjalaisen Osakunnan eloa Etelä-Pohjalainen Osakunta ajaa pohjalaisten ja pohjalaismielisten opiskelijoiden etuja ja pyrkii tekemään tiloistaan eteläpohjalaisille kodin keskellä Helsinkiä. Tähän lauseeseen tiivistyy Osakunnan toiminnan punainen lanka. Osakunta tarjoaa jäsenilleen edullisia ja laadukkaita opiskelija-asuntoja, Suomen parhaan opiskelijalounaan, sekä paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Myös useat juhlat ja tapahtumat kuuluvat Osakunnan vuosittaiseen toimintaan. Etelä-Pohjalaisessa Osakunnassa säilytetään arvokkaita akateemisia ja kanta-alueen perinteitä sekä kehitetään uutta. Tämän ansiosta Osakunnalla on tarjota jäsenilleen kenties yliopiston värikkäintä opiskelijaelämää. Vuosi Osakunnalla jäsentyy useiden virstanpylväiden ympärille. Osakunnan hienoimmat tilaisuudet jakavat vuoden Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kesäretkeläisiä Raippaluodon sillalla.
11 jokseenkin kahtia. Maaliskuussa vietetään perinteisesti vuoden hienoimpia juhlia eli vuosijuhlia. Tavaksi on muodostunut viettää kokonainen vuosijuhlaviikko, jolloin on useanlaisia tapahtumia ja pienempiä juhlia, jotka huipentuvat lauantain pöytäjuhliin. Vuosi voidaan toisaalta jakaa yliopiston lukuvuoden kulun mukaan myös Osakunnalla. Jokainen lukukausi pyörähtää vauhdikkaasti käyntiin kaudenavajaisilla. Sekä syys- että kevätlukukauden alulla on lisäksi omat tyypilliset piirteensä. Syksyllä Osakunta täytyy uusista fukseista, jotka toivotetaan tervetulleiksi useilla erilaisilla fuksitapahtumilla. Fuksiaiset ovat riehakas tapahtuma, jonka tarkoituksena on opettaa uudet osakuntalaiset kertaheitolla talon tavoille. Fuksiaisten jälkeen on fuksipäivällisten vuoro. Fuksipäivällisillä opiskellaan pöytäjuhlien tapakulttuuria, mikä onkin tarpeen myös useille vanhemmille opiskelijoille eli civiksille. Kevätlukukauden alussa taas vietetään virkailijanvaihtokaronkka, jossa edellisen vuoden aktiiveja kiitetään ja maljoja nostetaan uuden hallituksen ja virkailijoiden menestykseksi. Myös vuodenajat rytmittävät Osakunnan toimintaa. Laskiainen ja vappu ovat kevään perinteisinä opiskelijatapahtumina Osakunnankin ohjelmistossa. Loppukeväästä fuksit järjestävät pöytäjuhlan vuodenaikojen vaihtumisen kunniaksi. Tätä hiirenkorvajuhlaa vietetään kevätjuhlan tyyliin pian alkavan kesäloman kunniaksi. Kesä on osakuntatoiminnassa usein hiljaisempaa aikaa, mutta tokikaan ei koko kesää tarvitse viettää näkemättä muita osakuntalaisia, sillä kesäloman aikana on vietetty perinteisesti maakuntaan suunnattu kesäretki. Ensi kesänä retki suuntaa Vaasaan raikkaan meri-ilman äärelle. Syksyn tullen Osakunnalla vietetään perinteistäkin perinteisempiä parttenkoliaasia sadonkorjuupäivän kunniaksi. Tällöin kaivetaan jussipaidat ja helavyöt laatikoista (jos ne jostain syystä ovat sinne unohtuneet) ja nautitaan aitoeteläpohjalaisesta tunnelmasta. Joulun lähestyessä talven pimeitä iltoja piristävät vielä itsenäisyyspäivän arvokas juhla ja ylioppilaiden soihtukulkue sekä Pohjalaisen Valtuuskunnan joulupäivälliset. Vaikka itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ja joulupäivälliset eroavat toisistaan tyyliltään kuin yö ja päivä, valaisevat ne molemmat osakuntalaisen talvimuistoja vielä pitkälle kevääseen. Hallinnollinen vuosi on Osakunnan kokousten ja päätöksenteon rytmittäjä. Kevätkokouksen talousasiat ja toimintasuunnitelman muotoileminen muodostavat suuntaviivat virkailijoiden tulevalle vuodelle. Vuoden 2009 toiminnan painopisteiksi on nimetty osakuntatoiminnan tuominen lähemmäs jokaisen osakuntalaisen arkea sekä fuksitoiminnan parantaminen vastapainoksi edellisen 100-vuotisjuhlavuoden hulinalle. Vuonna 2009 Osakunnan hallinnollisessa toiminnassa ovat lisäksi erityispiirteenä syksyllä pidettävät HYY:n edustajistovaalit. Osakunta pyrkii värväämään runsaasti ehdokkaita vaaleihin, minkä lisäksi tavoitteena on myös vähintään säilyttää edellisissä vaaleissa saadusta kaksi edustajan paikkaa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös lisätä niitä. Erityisen tärkeää tämä on johtuen Osakuntien horjuvasta asemasta Ylioppilaskunnan piirissä. Viime vuoden HYY:n tilajaon oltua osakuntien kannalta epäedullinen, onkin Osakuntien yhteisvaltuuskunta päättänyt lisätä osakuntien yhteistyötä, jotta niiden asema palaisi entiselleen. Myös Etelä- Pohjalainen Osakunta on sitoutunut tähän tavoitteeseen, vaikka pohjalaisten Osakuntien kannalta tilanne ei omien tilojen takia olekaan hälyttävä. Vuosi 2009 onkin muodostumassa Osakunnan kannalta tasapainottamisen ja vakiinnuttamisen vuodeksi maailmanlaajuisen epävarmuuden ja muutoksen keskellä. Suhteet muihin järjestöihin ovat olleet Osakunnalle aina tärkeitä ja näitä yhteyksiä aiotaan edelleen ylläpitää aktiivisesti. Ulkomaisiin ystävyysjärjestöihin pidetään yhteyttä vierailuilla ja lähettämällä sekä vastaanottamalla stipendiaatteja. Kotimaassa HYY:n sisällä yhteydenpito on luonnollisesti tärkeää ja muiden järjestöjen juhlissa pyritään vierailemaan aina kun vain mahdollista. Kanta-alueeseen pidetään yhteyttä kesäretken muodossa, minkä lisäksi maakuntavastaava on Osakunnan edustajana Helsingin Eteläpohjalaisissa. Näin voidaan pitää yhteyttä myös muihin kuin osakuntalaisiin Helsingin alueella asuviin eteläpohjalaisiin. Lisäksi Osakunnan senioreihin pidetään yhteyttä ja nuorseniorit kutsutaan myös nuorsenioripäivällisille, joilla opiskelijat voivat kohdata Osakunnan jo jättäneitä. Osakunnan seniorit myös järjestävät joka kuun ensimmäinen maanantai Haapakrouvin Manalassa. Haapakrouvi koostuu usein ensin pidettävästä esitelmästä, jonka jälkeen nautitaan lounas Manalan maittavista vaihtoehdoista. Osakunta on järjestönä monimuotoinen ja laaja. Edellä on toiminnasta vain murto-osa, sillä perinteisten ja vakiintuneiden tapahtumien lisäksi järjestetään kymmenittäin erilaisia hauskoja iltamia, liikuntatapahtumia ja muuta mukavaa. Etelä-Pohjalainen osakunta tuo kuitenkin kaikessa toiminnassaan Helsinkiin kotoisan tuulahduksen Etelä-Pohjanmaata, joka takaa sen, etteivät maakunnan tavat ja arvot pääse pääkaupungin vilskeessä unohtumaan. 100-vuotisella kokemuksella Osakunta ohjaa jäseniään kohti verkostoitunutta ja avointa tulevaisuutta. Tällä kokemuksella ja yhtenä yliopiston vanhimmista järjestöistä Osakunta on selvinnyt jatkuvista maailmaa mullistaneista tapahtumista sopeutuen ja muuttuen ajan tarpeiden myötä, mutta uskollisena periaatteilleen. Tänä päivänä muutoksen vauhti ja tulevan arvaamattomuus koettelevat myös Osakuntaa ja sen jäseniä, mutta jäsenten aktiivisuuden ansiosta voimme luottaa siihen, ettei Osakunnalla tule olemaan hätäpäivää pahimmissakaan myllerryksissä. Osakunta puolestaan antaa jäsenilleen pysyvän kiintopisteen muutoksen keskelle; yhteisön, johon jokainen on tervetullut kuin kotiin. Etelä-Pohjalainen Osakunta antaakin ihanteelliset mahdollisuudet vaihtelevalle ja kokemusrikkaalle, mutta samalla turvalliselle ja lämmöllä täytetylle opiskeluajalle. Heidi Hemminki
12 Etsi ja löydä Seinäjoki! Lakeuden pääkaupunkiin ehtii tietysti alta aikayksikön lentäen, junaillen tai autoillen. Mutta nyt tutkimusretken voi tehdä myös uppoutumalla tuoreeseen kirjaan Löytöretki Seinäjoelle. Miltä Seinäjoki City näyttää Arkkitehtiliiton puheenjohtajan Rainer Mahlamäen silmin? Entä miten ilmajokelaissyntyinen Mahlamäki arvioi Ylistaron Kaukolanraittia? Muun muassa nämä näkökulmat tulevat vastaan uuden Seinäjoen opas- ja kuvakirjassa Löytöretki Seinäjoelle. Nurmon ja Ylistaron liitoksilla laajentunut kaupunki tilasi opuksen valokuvaaja Juha Harjulta, Ilkan toimittaja Markku Kulmalalta ja freelance-toimittaja Anssi Orrenmaalta. Tavoite oli katsoa lakeuden suurkaupunkia uusin silmin. Jaa että miten niin suurkaupunkia? No onhan Seinäjoen asukasluku jo melkein Vaasan veroinen ja kyseessä on maakuntansa suurin kunta myös pintaalaltaan. Sen rajojen sisältä löytyy muun muassa 150 kilometriä virtaavaa vettä, viisi tekojärveä, Suomen laajin traktorimuseo, Euroopan ainoa potkukelkkatehdas, maailman suurin kevythirsimökkien valmistaja ja maan arvokkain keinokoski. Kirja kurottaa sekä historiaan että tulevaan. Vauhtia haetaan 4000 vuotta sitten väistyneestä Litorinamerestä ja päädytään kehityskeskus Framin virtuaalilaboratorioon. Tai Ville Ritolasta Tero Pitkämäkeen - ja Vale-Jaakosta Duudsoneihin. Kirjassa esittäytyvät myös Seinäjoen kaupungin ensimmäinen ihminen Maria Kannasto (syntynyt 2.1.1960) ja uuden Seinäjoen ensimmäinen vauva Benjamin Lehto (syntynyt 1.1.2009). Löytöretki Seinäjoelle tarjoaa etsijälle avaimia muun muassa kahdella kartalla, joihin on merkitty 150 kirjassa kuvattua paikkaa. Kirjaan on poimittu Lakeuden Risti todisti vuoden 2009 alkaessa Seinäjoen kohoamista uuteen kokoluokkaan, maakuntansa suurimmaksi ja väkirikkaimmaksi 56 000 asukkaan keskukseksi. Seinäjoen keskustan tuntumassa järjestetään keväisin kisat moottorikelkkailijoille. Taustalla uusi asuinalue Kultavuori.
13 myös 19 elokuvaa, joita kuvattu Seinäjoen alueella. Tiesitkö muuten, että Ylistaron Matin-Tuvasta löytyy maan laajin elokuvajulisteiden kokoelma? Tai että Nurmon central swamp Paukaneva muistuttaa monin tavoin New Yorkin Central Parkia. Nämä kaupungin keskellä olevat luonnon keitaat ovat jopa samankokoisia! Seinäjoki onkin ensimmäisenä kaupunkina julistautunut elämysliikuntakaupungiksi. Tittelin tueksi löytyy parikymmentä mökkien ja maatilamatkailun tarjoajaa, yli 50 kilometriä valaistua latua, esteetön luontopolku, varuskuntatasoinen sotilasesterata ja maan pisin melottava jokiluontopolku. Syventyminen nimien salaisuuteen tarjoaa kolme versiota Seinäjoen nimen synnystä. Nurmo puolestaan on nurminen joki, siis nurm å. Ylistaron taro tarkoittaa asuttua paikkaa, joka löytyy emäpitäjä Isostakyröstä katsoen Kyrönjoen yläjuoksulta. Alajuoksulla on Alastaro, nykyinen Vähäkyrö. Mutta kuinka syntyivät Hähääjärvi, Liipantönkkä, Hyllykallio, Murhavuori, Kertunlaakso, Roves, Hippi, Uppa, Jouppi ja Tokerotien Kolmen markan mutka? Etsi ja löydä itse! Anssi Orrenmaa Löytöretki Seinäjoelle, 2009. 96 sivua, 175 kuvaa. Ovh 12 euroa. Nurmolaisten vanha kirkkotie elvytettiin viime kesänä yhdeksi Seinäjoen elämysliikuntareiteistä. Körttihenkistä kulkuetta johtaa apulaiskaupunginjohtaja Kari Maunula. Juha Harju kuvasi Paukanevan hankikeleillä toisen valokuvaajan, Taisto Hietamäen. Lappimaisten maisemien taustalla kohoaa keinotunturina Seinäjoen Jouppilanvuori. Seinäjoki-visailu 1. Mikä on Seinäjoen suosituin matkailukohde? 2. Kuinka monta kertaa Herättäjäjuhlat on järjestetty nykyisen Seinäjoen alueella? 3. Ilkassa on muun muassa Alkio-sali ja Artturi-kabinetti. Mutta minkä niminen on päätoimittaja Kari Hokkasen mukaan nimetty neuvotteluhuone? 4. Kuinka monta vaivaispoikaa seisoo Seinäjoen alueella? 5. Mikä on Etelä-Pohjanmaan pisin rakennus? 6. Kuka Seinäjoella syntynyt menestyi parhaiten suurimman suomalaisen äänestyksessä 2004? 7. Miksi Orisbergin Kotilammi on ainutlaatuinen koko maassa? 8. Missä on Seinäjoen maantieteellinen keskipiste? 9. Kuinka paljon Seinäjoen pohjoisimmalla asukkaalla on ajomatkaa Seinäjoen eteläisimpien asukkaiden luo? 10. Kuinka moni on saanut tangokruunun kotikaupungissaan? Seinäjoki-visailun vastaukset 1. Peräseinäjoen Kalajärvi, yli 100 000 kävijää vuodessa 2. 16 kertaa eli useammin kuin missään muualla 3. Satraappi-neuvotteluhuone, jonka nimi saatiin pääministeri Paavo Lipposen pakinasta 4. Neljä: Nurmon, Ylistaron, Kitinojan ja Peräseinäjoen vaivaispojat 5. Atrian sikalinja ja ruokatehdas, 456 metriä 6. Skeittaaja Arto Saari, sijalla 26 7. Seinäjoen ja Isonkyrön rajalla oleva järvi on rakennettu 1700-luvun lopulla, joten se on Suomen vanhin tekojärvi. 8. Routakallion ja Kärjen välisellä sileäkalliolla, lähellä Kasperi-Kivistön laavua 9. 108,5 kilometriä Untamalasta Sammattiin 10. Ei yksikään. Vuoden 1989 tangokuningas Risto Nevala muutti Ruotsista Seinäjoelle vasta voittonsa jälkeen. Lähde: Löytöretki Seinäjoelle, kaupunkilaisen ja kävijän aarrekirja, 2009
14 Pohjalaista surrealismia oli esillä Helsingissä Galleria Art Fridassa 12.9.-1.10.2009 Panu Hemmingin näyttelyssä. Hemminki maalaa pääasiassa öljyväreillä ja pitää surrealistista tyylisuuntaa itselleen rakkaana. Olen kehittänyt ns. Pohjalaisen surrealismin, jossa perinteinen maisema on yhdistettynä mielikuvitukselliseen maailmaan, alitajunnan elementteihin ja symboleihin. Tahdon luoda ainutkertaisia, persoonallisia kuvia jotka heijastelevat ihmeellistä, moniulotteista todellisuutta, jossa elämme. Haluan tehdä näkymättömän, salaperäisen maailman näkyväsi teoksillani. Tuulenviemää 2009 Panu Hemminki näyttelynsä avajaisissa 12.9.09 Kuvat Sabrina Norlamo Nuorten häiriköinnistä ja kurinpidosta historiateos Nuorten häiriökäyttäytymnen alkoi Suomessa noin 250 vuotta sitten, ilmenee filosofiantohtori Reino Kallion vastikään ilmestyneestä tutkimuksesta Häiriköintiä ja henkirikoksia. Tuolloin nuoret ryhtyivät ensin Pohjanmaalla ja pian sen jälkeen muuallakin Länsi- ja Etelä-Suomessa muodostamaan omia, muusta väestöstä erillisiä ryhmäkuntia. Nuorisojoukot herättivät vanhemman väen keskuudessa pahennusta juopottelemalla, käymällä yöjuoksulla, tanssimalla, kuokkimalla häitä, pelaamalla korttia, metelöimällä tai harjoittamalla ilkivaltaa. Maa sai näin 1700-luvulla ensi kertaa pohdittavakseen erityisen nuoriso-ongelman. Puhdasoppinen kirkko ja säätyjakoon nojaava hallinto eivät hyväksyneet nuorten uutta aktivoitumista. Sik- si viranomaiset ryhtyivät hillitsemään heidän vapaa-ajan viettoaan järjestyssäännöin ja rangaistuksin. Ne kuitenkin tuottivat vain päinvastaisen tuloksen. Järjestyksenpidon ja kurittomuuden kierre johti paikoin jopa vuosikymmeniä kestäneisiin öisiin ulkonaliikkumiskieltoihin. Nuorten kapinointi vahvisti Etelä-Pohjanmaalla osaltaan myös sitä uhoon perustuvaa identiteettiä, jota esimerkiksi Artturi Järviluoma kuvaa Pohjalaisia-draamassaan. Vaikka nuoria häiriköitä alettiin tuomita joukoittain käräjillä, ei kriminalisoinneistakaan ollut apua. Päinvastoin kaikenlainen rähkyys ja ilkivalta äityivät lopulta suoranaiseksi väkivallaksi. Etelä-Pohjanmaalla se ilmeni puukkojunkkariutena, mutta myös läntisessä ja eteläisessä Suomessa henkirikollisuusluvut nousivat. Vasta sääty-yhteiskunnan hajoaminen poisti vähitellen ongelman. Teoksen liitteenä on kuuluisa Lapuan laki vuodelta 1843 sekä kannessa kuva Kuortaneen Salmen kylän piiskoomännystä. Reino Kallio, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Opus Liberum / Kirjakaupat. 211 sivua. reino.kallio@phnet.fi
15 KUOLLEET Taidemaalari Aares Salli kuoli Espoossa 94-vuotiaana. Hän oli syntynyt Vaasassa 21.8.1914. Jo pikkupoikana hän metsissä samoillessaan ja merellä purjehtiessaan oppi ymmärtämään luonnon kauneuden. Pohjalaiset maisemat ja toisinaan myös kodin interiööri alkoivat pian siirtyä kankaalle. Viehtymys niin kesäiseen kuin talviseen luontoon ei hellittänyt koskaan. Aares Salli kasvoi Vaasassa sinivalkoisessa ympäristössä. Isä oli kansakoulun opettaja, Vaasan partion perustaja, raittiustyöntekijä, vapaussoturi, joka antoi pojalleen selkeät eväät isänmaallisuuteen. Sittemmin sotavuosina Aares Sallin oli helppo lähteä sinne jonnekkin ; fyysinen kunto ei ollut esteenä merellä karaistuneelle kaupunkilaispojalle. 1930-1940 luvuilla Salli opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa ja Suomen Taideakatemian koulussa, 1950-luvulla myös Pariisissa. Taiteilijavietti sykki niissäkin ankeissa olosuhtiessa, joissa vierähtivät vuodet 1941-1944. Aares Sallilla oli aina repussaan paperiblokki ja kynä, joiden avulla hän ikuisti aseveljien puuhastelut aina kun siihen jäi aikaa. Vuonna 2004 hän teki sotavuosien töistään omakustanteisen kirjan nimeltä Sallasta Karjalankannakselle, jossa hän kuvaa rintamaolosuhteita tekstein ja piirroksin. Sodan päätyttyä Salli sai Taideakatemian koulussa opettajikseen Aarre Heinosen ja Aale Hakavan. Paul Cézanne vaikutti häneen tuolloin voimakkaasti. Suomalaisista taiteilijoista Tyko Sallinen ja Alvar Cavén kiinnostivat: toisella voima, toisella loistava värien käyttö. Salli loi persoonallisen maalaustavan. Maalauksissa on pantu merkille vankka sommittelu, viehättävä sommittelu, viehättävä aitous ja taiteellisuus. Aiheiden monipuolisuus maisemat, henkilöt, asetelmat, autovanhukset on osoitus laaja-alaisuudesta; Sallilla oli myös taito muuttua ja uudistua. Maisemissa korostuu luonnon kauneus ja ajattomuus. Sallin öljyvärimaalauksissa tunnetuimpia ovat talvimaisemat: sinertävä aamuhämärä lumen moninaisissa vivahteissa, talvisen aamun, keskipäivän ja illansuun auringonvalo sekä lumen olemus salaisuuksineen puhuttelevat. Kaikki tämä teki hänen töistään mielenkiinnon ja ihailun kohteita. Lisäksi kuten toimittaja Päivi Vuolijärvi kirjoitti vuonna 1990 Omamarkka-lehdessä, Sallin maisema elää tässä ja nyt. ( Auringonlaskussa kytee tuli, varjoista levittäytyy yö, luminen oksa sulautuu kevään valoon. ) Henkilömaalauksissa henkilöhahmot on kuvattu suurpiirteisesti. Niistä on aistittavissa surumielistä runollisuutta. Samalla niistä tulee hyvin esiin erinomainen piirustustaito. Aares Salli muistetaan yli puolen vuosisadan aikana pitämistään lukuisista yksityis- ja ryhmänäyttelyistä. Hän ei koskaan ollut järjestöihminen eikä hakenut tai saanut apurahaa. Maalaamisen ohella hän teki pitkän uran kuvaamataidon opettajana Helsingissä ja Espoossa. Myös euroopan suurissa taidekeskuksissa on kiinnitetty huomiota hänen töihinsä omaleimaisiin suomalaisiin maisemiin. 1980-luvulla hänet kutsuttiin neljän muun taiteilijan kanssa pitämään taidenäyttely Pariisin keskustassa sijaitsevaan tunnettuun taidegalleriaan ja edelleen Geneven Metropolis Galeriehin Sveitsissä. Aares Salli totesi aikoinaan, että taiteen kokeminen on henkilökohtaista. Taiteen ulkonaiset tunnusmerkit kyllä tiedetään, mutta silti taiteen olemusta on vaikea selvittää. Niin taiteen kuin sen hengen suunta on kuitenkin selvä: se on vapaus. Muutama vuosi ennen kuolemaansa Salli lahjoitti Pohjanmaan museolle 42 sota-ajan piirrustusta vuosilta 1941-1944. Lahjakirjassa on maininta Kotikaupunkini on Vaasa. Sen vuoksi haluan lahjoittaa tämän kokoelman Pohjanmaan museolle. Kokoelma on säilytettävä yhtenäisenä. Matti Myllyniemi, Kotiseutuneuvos Aares Sallin ystävä ja taiteen ihailija
16 101-vuotias kuoli Seinäjoella Helvi Pihlajasalo kuoli 22.10. Seinäjoen terveyskeskuksessa. Sairaalassa hän ehti olla vain kolme viikkoa. Hän oli oikein vanhanajan tervaskanto, koska asui yksin omakotitalossa lähes kuolemaansa saakka. Helvi Pihlajasalo haudattiin sukuhautaan 22.11. aviomiehensä viereen läheisten läsnä ollessa Törnävälle. Haastatteluteksti on julkaistu Lakeuden Ristissä heinäkuussa 2008, kun hän täytti 100 vuotta. Pihlajasalon suvun vanhin täytti 100 vuotta Helvi Pihlajasalo (o.s. Ylinen) täytti 100 vuotta heinäkuun 13. päivänä 2008 Seinäjoella. Merkkipäiväänsä hän vietti perhepiirissä, koska hän kaipasi rauhaa. Helvi Pihlajasalo kotonaan olohuoneessa. Vasemmalla on peltimuuri, jota hän lämmittää talvisin itse puilla. Kuva: Annukka Viitaniemi - Vain Taivaan Isä tietää, miksi elän näin pitkään, ei ihminen voi itse mitään määrätä. Olen koettanut elää sen mukaan, kun on kunniaksi. Topparoikankujalla Helvi Pihlajasalon talon puutarhassa kukkivat pihlajat, omenapuut, syreenit, kielot, lemmikit ja monet muut kukat, kun menin haastattelemaan häntä. Aurinko paistoi kirkkaasti, leppoisa tuuli sekoitti kukkien tuoksua, linnut visertelivät ja kimalaiset pörräsivät. Puutarhassa näkyi vuosikymmenien aikana tehty käsien työ. Posliinin palaset leikkikaluina Paljon on maailma muuttunut Helvi Pihlajasalon syntymästä. Hän syntyi Ilmajoella kuusilapsiseen perheeseen, jossa oli kaksi poikaa ja neljä tyttöä. Lapsuudenkoti oli maatalo, jossa elettiin yksinkertaista ja tavallista elämää. Kotona oltiin omavaraisia eikä ruokiin lisätty mitään. Liha, maitotuotteet, perunat, juurekset ja marjat saatiin kotoa. Ainoastaan kahvi, sokeri ja suola haettiin kaupasta. - Lapsena leikimme Ylisen mäellä särkyneiden posliinien palasilla ja puulehmillä ja -lampailla sekä kävyillä. Kaikki oli jokapäiväistä ja vaatimatonta, ei nykyaikaista, Helvi Pihlajasalo toteaa. Helvi Pihlajasalo kävi kouluikäisenä kiertokoulua, jota pidettiin kylässä muutaman kuukauden kerrallaan koulutuvissa kunnes ainoa opettaja siirtyi toiseen paikkaan. Pyhäkoulussa laulettiin paljon. Oman kylän kansakoulua hän kävi neljä vuotta kävellen tai talvella hiihtäen. - Vuonna 1918 venäläiset santarmit pitivät majaa Ilmajoen kirkon ympäristössä. Miehet olivat kookkaita, pitkät manttelit päällä ja pieni koppalakki päässä. Heillä oli hevosia paljon ja ne pidettiin kirkon hevospaikoilla. Joukot pitivät kovaa meteliä ja niitä pelättiin.
17 Ompeluopissa - Rippikoulua kävimme sekä syksyllä että keväällä muutaman viikon. Rippikoululaisia oli yhteensä 130 tyttöä ja poikaa. Rippipappina oli Johannes Yli - Lauronen, jolla oli monta arvonimeä. Katekismus ja virsiä piti osata ulkoa. Niitä tentattiin myös rippipäivänä alttarilla kesällä 1924. Meitä jännitti mennä ehtoolliselle ensimmäistä kertaa. Valkoinen rippipuku teetettiin ompelijalla. Helvi Pihlajasaloa meni ompeluoppiin Sofia Mattilan luokse. Siellä hän oppi ompelemaan kaikkia vaatteita puvuista takkeihin lapsille ja vanhuksille. Välillä hän joutui käymään ompelemassa muissa pitäjissä. Lopputyönä hänen piti tehdä puku itselle kaavoista alkaen loppuun. Se oli väriltään punaruskea. Ensimmäinen koti vesitornin vieressä Sen ajan nuoret tapasivat toisiaan, kun toisen kyläläiset tulivat vierailulle. Nuorisoseurat olivat kaukana ja ne olivat maksullisia. Monesti nuoret pyöräilivät yhdessä. Kylävierailulla Helvi Pihlajasalo tapasi tulevan aviomiehensä Jaakon. Helvi oli 22-vuotias, kun heidät vihittiin Ilmajoen pappilassa. Ensimmäisen kodin nuoripari perusti Seinäjoelle syksyllä 1930 vesitornin luokse vuokra-asuntoon lähelle Yritystä. Talo oli kahden perheen asuttava. Helvi Pihlajasalo muistelee, että Seinäjoki oli silloin taajaväkinen yhdyskunta, joka muuttui kauppalaksi 1931 (kaupungiksi 1960) ja lisäksi oli Seinäjoen maalaiskunta. Tämä oli rapakaupunki. Kärrynpyörät painuivat kuraan ja vain pyörtänöitä myöten pääsi kävelemään. - Marjatta syntyi 1930 ja Aarre 1933. Erityisesti sota-aika oli vaikeaa, kun ei saanut mitään. Aviomies joutui olemaan sodassa. Nykyinen talo ostettiin välirauhan aikana. Pihlajasalon perhe kävi kävellen Törnävän kirkossa. Varsinkin talvella oli tukalaa, kun kirkkoa lämmitettiin puilla. Ilma muuttui huonoksi, kun penkit sekä käytävät olivat täynnä väkeä. - Kerran Marjatta antoi kirkossa paikkansa vanhemmalle henkilölle. Hän ei jaksanut seisoa kauaa, vaan pyörtyi huonossa ilmassa. Yhtenä jouluna rovasti E.O. Ojala pyörtyi saarnastuoliin ja putosi kolin, kolin alas rappusia. Miehet kantoivat hänet sakastiin virkoamaan. Hetken päästä hän tuli jatkamaan saarnaansa, mutta oli hyvin kalpea. Marjatta-tytär lähti Tanskaan ja opiskeli siellä lastentarhanopettajaksi. Hän avioitui ja työskenteli siellä. Hän on nyt eläkkeellä. Hän käy äitiään tervehtimässä noin kolme kertaa vuodessa. Lähes päivittäin he ovat yhteydessä puhelimitse. Aarre-poika on kuollut, mutta hänen tyttärensä perhe asuu Helsingissä. Aviomies oli vaasalaisella Huberilla töissä. Myöhemmin hän perusti oman vesi- ja lämpöjohtoliikkeen. Työntekijöitä oli paljon varsinkin silloin, kun kansakouluihin vedettiin vesijohto ja niihin muutettiin keskuslämmitys. Helvi Pihlajasalo hoiti oman liikkeen kirjanpidon pitkään. Kiitollinen jokaisesta päivästä Myöhemmin oli raskasta, kun Jaakkopuoliso sairasti kauan. Helvi Pihlajasalo hoiti miestään pitkään kotona ja kävi lähes päivittäin häntä katsomassa, kun hän jouti sairaalaan. Aviomies kuoli 1983. Tällöin Helville tuli rakkaaksi ja lohduttavaksi virsi: Jeesus johdata tiemme kulkua. Aviomiehen kuoleman jälkeen hän kävi seurakunnan Hopeatiistaissa. Kirkossa hän kulki usein taksilla, mutta nyt voimat ovat vähentyneet. Hän asuu edelleen yksin. Hän kuuntelee mielellään Jumalanpalvelusta radiosta. Kodinhoitaja käy päivittäin hänen luonaan auttamassa, mutta olohuoneen peltimuurin hän lämmittää itse talvisin. - Elämässäni hyvä asia on, jos jaksan mennä sunnuntai aamuisin rappusille kuuntelemaan kirkonkelloja. Tuntuu pyhältä, kun ne soivat. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, kun pääsen ylös sängystä ja pystyn pukemaan itseni. En ole täällä yksin, minä kuljen Jeesuksen seurassa. On suuri asia, kun saan olla kohtalaisen terve, Helvi Pihlajasalo toteaa. Onnellista ja siunattua merkkipäivää kaikkien lukijoiden puolesta! Annukka Viitaniemi