Toimintakertomus 2015 Kotkan Pohjola Norden r.y. Maaliskuu 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Kotkan Pohjola-Nordenin 71. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 17.12.1944 Kotkan kaupungintalolla. Yhtenä päätapahtumana vietettiin myöhästynyttä 70. -vuotisjuhlaa 1.2.2015 Kotkan Laulumiesten talolla. Myös vuotuinen yhteinen kesäretki, tällä kertaa, Taalainmaalle 8.-11.6 oli elämyksellinen ja antoisa. Pohjoismainen yhteistyösopimus täytti 53 vuotta. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin 23.3.1962 kaikkien Pohjoismaiden kesken Helsingissä, mistä myös nimi Helsingin sopimus kertoo. Sopimuksen kunniaksi Pohjolan päivää juhlitaan vuosittain 23. maaliskuuta. Pohjoismaista kirjastoviikkoa Iltahämärissä vietettiin 9.-15.11. jo 19. kerran. Kirjastoviikon teemana oli Ystävyys Pohjolassa. Pohjola-Nordenin päätehtävä on pyrkiä saattamaan mahdollisimman monta suomalaista kosketukseen pohjoismaisuuden ja pohjoismaalaisten kanssa. Yhdistys pyrkiikin aktiivisesti kasvattamaan pohjoismaista yhteistyötä, pohjoismaisuutta. Toiminnassamme pyrimme nostamaan esille ajankohtaisia, ihmisiä kiinnostavia pohjoismaisia kysymyksiä. Palvelujärjestönä järjestämme seminaareja, tilaisuuksia ja kokouksia, tuemme kouluja ja välitämme yhteyksiä ja tietoja sähköisesti sekä perinteisin menetelmin. 2. HALLINTO. 2.1. Hallitus Puheenjohtaja Leena Ilkka-Salonen, fil. maist. Rahastonhoitaja Seppo Salonen, valtiot.maist. Seija Lempiäinen, osastonhoitaja Riikka Luostarinen, toimitusjohtaja Varapuheenjohtaja Ragnar Backström, dipl. ekonomi Sihteeri Matti Erävala, ekonomi Ritva Kallioniemi, luokanopettaja Susanne Öksnevad, lehtori
2.2. Toiminnantarkastajat Yhdistyksen vuosikokouksessa 23.3. toiminnantarkastajaksi valittiin Inna Piirainen ja varatoiminnantarkastajaksi Risto Hamari. 2.3. Kokoukset ja seminaarit Hallituksen kokoukset Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuonna neljä kertaa. Sääntömääräinen vuosikokous Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 23.3.2015 Kotkan kaupunginkirjastossa. Pohjola-Nordenin liittokokous vahvisti vuoden 2015 jäsenmaksuiksi: - jäsenmaksu perheen ensimmäiseltä jäseneltä 18 - jäsenmaksu perheen muilta jäseniltä 9 Yhdistyksen edustus Pohjola-Nordenin keskusliitossa Yhdistyksen sihteeri Matti Erävala valittiin Pohjola-Nordenin liittohallituksen varajäseneksi Kuopion liittokokouksessa v. 2015. 3. JÄSENISTÖ v. -89-90 -91-92 -93-94 -95-96 -97-98 -99-00 -01-02 -03-04 -05-06 -07-08_ -09 140 160 182 178 218* 243 213 214 205 205 221 225 250 250 265 270 273 285 306 296 303-10 -11-12 -13-14 -15 ~300 285 290 285 285 265 * Mukana yhdistykseemme 27.10.1993 liittyneet Karhulan Pohjola-Nordenin jäsenet. 300 250 200 150 100 50 0 Jäseniä 1990 1995 2000 2005 2010 2015 Vuosi
4. TOIMINTA 4.1. Tiedottaminen Jäsenkirjeitä laadittiin kaksi. Lisäksi hoidettiin yhteydenpitoa henkilökohtaisin tapaamisin ja puhelimitse sekä sähköpostin välityksellä. Ulkoinen tiedottaminen tapahtui paikallislehdistön (Ankkuri ja Kymen Sanomat) sekä alue- ja paikallisradion kautta. Nuorisolle toimitettiin tietoa Pohjola-Nordenin toiminnasta koululaitoksen välityksellä. 4.2. Poimintoja Kotkan Pohjola-Nordenin toiminnasta Kotkan Pohjola-Nordenin 70-vuotisjuhla Laulumiestalolla 1.2. Kotkan Pohjola-Nordenin 70-vuotisjuhlaa vietettiin konsertin merkeissä Juhlatuulella Laulumiestalolla sunnuntaina 1.2. Esiintyjinä olivat Jarkko Puro ja Mika Huusari. Konserttilippu jäseniltä 10, muilta 12. Lipun hintaan sisältyi väliaikakahvi kakkuineen. Tervehdysten vastaanotto oli klo 14 alkaen ennen konserttia. Huomionosoitukset kirjattiin stipendirahastoon. Vierailu Kansallisteatterissa, Slava 21.3. Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama Slava! Kunnia on musiikkinäytelmä Venäjästä. Näytelmän henkilöissä ja aiheissa voi nähdä viitteitä myös maan nykypolitiikkaan. On poliittisia roolihahmoja, on kaksoisolentoja, valetsaareja. Tästä kaikesta on Saisio kirjoittanut ilottelun satiirin keinoin, koska se on Saision mielestä ainoa tapa paljastaa vallan rakenteita. Rooleissa olivat: Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Juhani Laitala, Antti Luusuaniemi, Markku Maalismaa, Janne Marja-aho, Juha Muje, Marja Salo, Aku Sipola, Timo Tuominen, Puntti Valtonen ja Tiina Vuosikokous pidettiin 23.03. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kotkan kaupunginkirjastossa maanantaina 23.3. klo 18:00. Esillä olivat sääntömääräiset asiat. Vuosikokousta edelsi hallituksen kokous klo 17.00. Vierailu Svenska Teaternissa, Mamma Mia 23.5. Mamma Mia-musikaali perustuu Abban musiikkiin. Kyseessä ei ollut kuitenkaan musikaali Abbasta, vaikka siinä kuultiinkin 22 Abba-klassikkoa. Käsikirjoittaja Catherine Johnsonin iloisen ja hauskan tarinan tapahtumapaikkana oli kreikkalainen saari. Svenska Teaternilla oli kunnia tuoda näyttämölle Mamma Mia musikaalin ensimmäinen suomalainen tuotanto. Jäsenmatka Ruotsiin Taalainmaalle 8.6. 11.6. Jäsenille tarkoitettu matka tehtiin omalla bussilla ( JaPi-matkat ). Toimintakertomuksen liiteosasta löytyy tarkempi ohjelma. Teatterimatka Kansallisteatteriin 17.10., komedia Luulosairas
Molièren komediaklassikkoa tähditti upea näyttelijäkaarti konkariohjaajanaan Arto af Hällström. Luulosairas on luulot poistava komedia, suoraan ihmisten kaksoismoraalia tohtoroivan Molièren reseptivihosta. Luulosairas jäi Moliéren viimeiseksi näytelmäksi. Rooleissa: Jukka-Pekka Palo, Minttu Mustakallio, Pirjo Luoma-aho, Kreeta Salminen, Juha Varis, Harri Nousiainen, Jukka Puotila, Petri Liski, Elsa Brotherus/Reetta Ylä-Rautio. Pohjoismaista kirjastoviikkoa vietettiin 9.11. 15.11. Pohjoismaista kirjastoviikkoa Iltahämärässä vietettiin 19. kerran. Vuoden teema oli Ystävyys Pohjolassa. Kirjastoviikon avajaiset olivat maanantaina 9.11. klo 18 Kotkan kaupunginkirjaston auditoriossa. Kotkan Kaupunginteatterin edustaja, näyttelijä Mia Maaranen, luki kirjastoviikon teematekstin. Kirjailija Laura Honkasalo esitelmöi aiheesta Yhteisöllisyyden kaipuu kirjoissani. Kirjailija Laura Honkasalo on myös toimittaja ja kääntäjä. Hän on saanut Kalle Päätalo-palkinnon vuonna 2001 teoksestaan Sinun lapsesi eivät ole sinun. Kirjaston toimesta järjestettiin lapsille satutunti sekä suomen että ruotsin kielellä. Tilaisuuksiin oli yleisöllä vapaa pääsy. Järj. Kotkan Pohjola-Norden, Kotkan kaupunginkirjasto ja Kotkan Kaupunginteatteri. Muuttomiehet esitys Kom-teatterissa 27.11. Kiitetty ja palkittu Juha Hurme ohjasi uuden näytelmänsä kantaesityksen Komteatteriin. Muuttomiehet on rakkaudellinen esitys muutosta ja muutoksista. Kolme huoneistoa odottaa uusia asiakkaitaan. Muuttomiehet ovat jo pihalla, mutta talo ei olekaan vielä valmis. Asialla on maailman tehokkain muuttofirma, joka lupaa hoitaa kaiken. Rooleissa: Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milanoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi. Lucia-vesper järjestettiin sunnuntaina 13.12. Perinteinen Lucia-vesper järjestettiin Kotkan kirkossa sunnuntaina 13.12. klo 17.00. Ohjelmalehtisten tuotto 1 080 luovutettiin kotkalaisten lapsiperheiden joulun tukemiseen. Järjestäjinä olivat Kotkan Pohjola-Norden ja Kotkan seurakunta. Katso liite. 4.3. Muita tapaamisia, vierailuja, seminaareja tai yhteistyötapahtumia Svenska dagen pääjuhlaa vietettiin Kotkan Merikeskus Vellamossa 6.11.2015 Ruotsalaisuuden päivän pääjuhla järjestettiin Kotkassa Merikeskus Vellamossa. Illan esiintyjänä oli mm., Von Hertzen Brothers yhtye, Mikko von Hertzenin johdolla. Juhlapuheen piti tänä vuonna liikenne- ja viestintäministeriön edustaja. Juhlassa diplomi ekonomi Ragnar Backströmmille, professori Åsa Palviaiselle, lehtori Satu Savolaiselle ja tarkastaja Per-Erik Johanssonille luovutettiin Folktingetin ansiomitallit (liite).
Folktingetin mitali voidaan myöntää vuosittain Ruotsalaisuuden päivänä henkilöille, jotka ovat tehneet merkittävää henkilökohtaista työtä ruotsinkielisten suomalaisten ja Suomen ruotsinkielisen kulttuurin hyväksi. Liittokokous Kuopiossa 24. 25.4.2015 Liittokokoukseen osallistuivat Leena Ilkka-Salonen, Seppo Salonen ja Matti Erävala. Kymi Sinfoniettan konsertit Ke 11.2. klo 19 Kotkan konserttitalo Kapellimestari: Eugene Tzigane Solisti: Jukka Harju, käyrätorvi Ohjelma: Antonín Dvořák: Serenadi puhaltimille op. 44 Adam Schoenberg: Finding Rothko, eks* W. A. Mozart: Käyrätorvikonsertto nro 2 Maurice Ravel: Le Tombeau de Couperin Ke 9.9. klo 19 Kapellimestari: Solisti: Antonín Dvořák: Kotkan konserttitalo Olari Elts Narek Hakhnazaryan, sello Sellokonsertto h-molli Sinfonia nro 7 Pohjola-Nordenin jäsenet saivat Kymi Sinfoniettan konserttilipusta 3 euron alennuksen. Ystävät Hämärän jälkeen Kotkan kaupunginteatterissa Kotkan kaupunginteatterin näyttämöllä ensimmäistä kertaa Suomessa esitettävä näytelmä Ystävät hämärän jälkeen perustui ruotsalaisen kirjailijan John Ajvide Lindqvistin teini-ikäisten koulumaailmaa käsittelevään teokseen. Näytelmä oli tehty yhteistyössä Kotkan Nuorisoteatterin kanssa. Ohjaus oli Snoopi Sirenin ja Pia Lunkan. Sisällöltään esitys oli ajankohtainen. Kirja oli Ruotsissa v.2004 ilmestyessään suuri menestys. Kirjan pohjalta tehty elokuva sai Göteborgin elokuvajuhlien pääpalkinnon v. 2008. Yhdistyksemme jäsenet saivat, syksyllä valitsemaansa esitykseen, lipun hintaan 14.
5. STIPENDIT JA MUISTAMISET 5.1. Stipendit Yhdistys jakoi stipendit kaikille Kotkan kaupungin yläkouluille (6 kpl a 30 ) ja lukioille (3 kpl a 60 ) kevätjuhlan yhteydessä. Susanne Öksnevadille myönnettiin Pohjola-Nordenin kultainen ansiomerkki hallituksen kokouksen yhteydessä. 6. TALOUS Kassatilanne oli koko vuoden hyvä. Tilikauden 2015 ylijäämä on 525,96 euroa. Kotkassa 30.3.2016 Kotkan Pohjola-Norden ry Leena Ilkka-Salonen puheenjohtaja Matti Erävala sihteeri