Nikoli ry:n ekskursio Islantiin 1.-11.9.2013

Nikoli ry:n ekskursio Islantiin 1.-11.9.2013 Matkapäiväkirja Oulun Yliopisto Geotieteiden laitos Ville Kallio Joni Suvanto Tanja Rönkä Tuija Heikkilä Juha-Matti Kekki

Sisällysluettelo 1. Ekskursion suunnittelu... 3 2. Sunnuntai 1.9. Saapuminen Reykjavikiin... 4 3. Maanantai 2.9. Geotermisen energian alkulähteillä... 5 4. Tiistai 3.9. -Kultainen kolmio... 7 4.1 Geysir... 7 4.2 Gullfoss, Kultainen Putous... 8 4.3 Thingvellir... 9 5. Keskiviikko 4.9. Tulivuorten jäljillä... 10 6. Torstai 5.9. -Vaellus Hrafntinnuskerille... 12 7. Perjantai 6.9. Kanjoneita ja basalttipilareita... 14 8. Lauantai 7.9. - Jäätikköjärvistä vesiputouksiin... 16 9. Sunnuntai 8.9. - Laavahiekkarantoja ja lisää vesiputouksia... 18 9.1 Juurettomia kumpuja silmänkantamattomiin... 18 9.2 Reynisverfi, laavahiekkaranta... 19 9.3 Liukastelua jäätiköllä... 20 9.4 Skogafoss... 20 9.5 Eyjafjallajökull Visitor Centre... 21 9.6 Seljalandsfoss... 21 9.7 Lautta Vestmanneyjalaeriin... 22 10. Maanantai 9.9. Patikointia Heimaeylla... 23 10.1 Faktaa Vestmannasaarista... 23 10.2 Merirosvoja ja laavarantoja... 24 10.3 Eldfell... 26 10.4 Piirtämistä ja vapaa-ajan ohjelmaa... 27 11. Tiistai 10.9. Paluu Reykjavikiin... 29 11.1 Thorsmörk vehreä laakso tulivuoren varjossa... 30 11.2 Reykjavikiin... 31 12. Keskiviikko 11.9. Reykjanesin niemimaa, Ameriikan rajalla... 32 12.1 Reykjanes-siirros ja hieman laattatektoniikkaa... 32 12.2 Vatnsfell-muodostuma... 33 12.3 Siniseltä laguunilta mutakuoppiin... 34 12.4 Grande finale in Reykjavik... 35 2

1. EKSKURSION SUUNNITTELU Reissun suunnittelu alkoi noin vuoden etukäteen, eli syystalvella 2012. Nettisivuillamme oli äänestys eri kohteista, jotka oli valittu laitoksemme henkilökunnan antamien vinkkien perusteella. Kirkkaasti eniten ääniä sai Islanti. Sopiva yhteensattuma oli se, että laitoksemme uusin luennoitsija Tobias Weisenberger tuntee Islannin hyvin siellä tekemänsä tutkimustyön ansiosta. Tästä syystä hän luonnollisesti tuli valituksi reissun opetuksesta vastaavaksi. Reissu rahoitettiin pääosin opiskelijoiden omista varoista. Teimme talkootöitä Geotieteiden laitokselle sekä Luonnontieteelliselle tiedekunnalle. Kävimme myös kiireapulaisena eräässä päivittäistavarakaupassa. Myös seuraavat yritykset ja järjestöt osallistuivat ekskursion rahoitukseen, mistä suuri kiitos: Boliden Agnico-Eagle Inmet Pyhäsalmi Endomines Nordkalk NunnaUuni Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliitto Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta Loppujen lopuksi reissulle lähti 26 opiskelijaa, 1 opettaja (Tobias Weisenberger) sekä 2 laitoksen tutkijaa (Shenghong Yang ja Fangfang Guo). Tutkijat maksoivat oman matkansa itse, opettajan kulut kattoi Geotieteiden laitos. 3

2. SUNNUNTAI 1.9. SAAPUMINEN REYKJAVIKIIN Reissu alkoi sunnuntaina 1.9.2013 tapaamisella Reykjavikin City hostellin kokoushuoneessa. Kaikki pääsivät perille viimeistään yöllä, koska osa oli ottanut lentonsa mutkan kautta. Retken idea nimittäin oli se, että jokainen hoitaa itse lentonsa Islantiin ja takaisin. Olisi ollut aikamoinen homma allekirjoittaneelle toimia matkatoimistona lähes kolmellekymmenelle ihmiselle. Osa osallistujista toki oli aloittanut matkansa jo lauantaina aamulla Pohjois- Lapista suoraan kesätöistä. Itse saavuin iltapäivällä, sää oli pilvinen, sumuinen, sateinen ja tuulinen, juuri niinkuin saattoi odottaa. Oli harmi, ettei nähnyt lentokoneesta mitään, sillä kuulemma ilmasta repeämävyöhykkeet ja jäätikkökielekkeet näkyvät erityisen selvästi. Keflavikistä Reykjavikiin bussissa istuessa maisemat olivat karut, pelkkää laavakenttää. Rujoa sellaista. Juha-Matti Kekki Kuva 1: Ensivaikutelma Islannista Keflavikin kentällä oli varsin ankea 4

3. MAANANTAI 2.9. GEOTERMISEN ENERGIAN ALKULÄHTEILLÄ Huono keli jatkui. Tai siis suomalaisittain huono, islantilaisten mielestä tuskin kovinkaan huono, nimittäin reissusta palattuamme erään kohteemme lähistöltä oli evakuoitu 70 ihmistä kovan tuulen lennättämien kivien (!!!) vuoksi. Oli rikkonut autoista ikkunoita ja keikauttanut kuorma-auton kyljelleen. Aamulla tapasimme bussikuskimme ja näimme tulevien päivien kulupelin, olihan komea! Bussi siis. Made in Finland -kori, runko oli joku Scanian maastokuorma-autosta rakenneltu. Neliveto, alennusvaihteet ja alamäkihidastin, ei katkeaisi matkanteko ainakaan tekniikan puutteeseen. Kuski taas oli iäkkäämpi mies, aluksi ajattelin että mitenkähän tuo jaksaa meitä retuuttaa 10 päivää. Hyvin jaksoi, osoittautui oikein leppoisaksi mieheksi. Alkajaisiksi ajelimme Háskóli Islandsin Askja buildingiin eli Islannin Yliopiston helkkarin hienoon uuteen ja nykyaikaiseen rakennukseen, jossa majailivat geologit, geofyysikot, maantieteilijät ja biologit. Oulun yliopiston geopäätyyn tottuneena teki mieli ottaa kengät pois rakennukseen astuessa. Kuuntelimme Hanna Kaasalaisen luennon Islannin geotermisesta energiasta ja sen hyödyntämisestä, Iwona Galeczkan esityksen koskien tutkimusta hiilidioksin sitouttamisesta takaisin kallioperään sekä Rikke Pedersenin esityksen NORDVULK:sta yleensä. Kiitokseksi viemämme suomalaiset marjalikööripullot saivat loistavan vastaanoton. Askjasta matka jatkui bussilla Hellisheiðin geotermiseen voimalaan. Isoja koneita, paljon höyryä ja hieno visuaalinen esitys voimalaitoksen toiminnasta. Perinteisen turistikierroksen jälkeen laitoksen geologi Gretar Ivarsson lähti kierrättämään meitä laajalla geotermisella kentällä, jossa oli siellä täällä porattuja geotermisiä kaivoja. Hienoimpia oli ns. huonot kaivot, joiden höyryä ei käytetty hyväksi liian pienen paineen takia, vaan ne laskettiin ilmaan melkoisen äänen kera. Tuollaisten energiantuotantomahdollisuuksien takia Islannissa ei taloja juuri eristetä ja ilmanvaihtoja rakenneta, senkun aukaisee vain ikkunan. Lämpö kun ei paljoa maksa. 5

Kuva 2: Geotermisen energian talteenottoa Yöksi ajelimme Selfossin pikkukaupunkiin. Tuulessa ja sateessa ruokakauppaan tarpoessamme mietimme, ettei ole ihme kun väkiluku on saarella pieni, sen verran vihamieliselta paikalta Islanti säiden puolesta vaikutti. Onneksi hostellin seinillä olleet eroottiset kangastaulut ja iltaoluet hiukan kohensivat mielialaa. Seuraavien päivien sää olikin sitten kuin elokuvista, ja reissu parani päivä päivältä muodostuen huikeaksi kokemukseksi. Juha-Matti Kekki 6

4. TIISTAI 3.9. KULTAINEN KOLMIO 4.1 Geysir Jos käy Islannissa, tältä kierrokselta ei voi välttyä: Geysirin kuumien lähteiden alue, Gullfossin mahtava kaksoisvesiputous ja Thingvellirin luonnonpuisto, eli Kultainen Kolmio, jolla nimellä kierrosta kutsutaan. Geysirin alueella on useita kuumia lähteitä, joista kuuluisinta ja suurinta kutsutaan Strokkur nimellä. Vanhinta nähtävyyttä, Geysir nimistä lähdettä ja Strokkuria ruokittiin aikoinaan jopa saippualla, jotta ne saatiin suihkuamaan matkailijoiden iloksi. Nykyään sentään tyydytään odottamaan epäsäännöllisen säännöllisesti tapahtuvaa purkausta kamerat valmiusasennossa, mikä joskus palkitaankin upealla vesi-/höyrypurkauksella. Me saimme ihailla Strokkuria lajitovereineen melko kirkkaassa ja aurinkoisessa säässä, joten kameran kanssa päivystyskin oli suhteellisen mukavaa upeissa maisemissa. Geysir purskauttaa... Kuva 3: 4.2 Gullfoss, Kultainen Putous Ihmisen pienuus luonnonihmeiden äärellä tulee hyvin todistetuksi myös Gullfossin kaksois-putousta ihaillessa. Valtaisat vesimassat putoavat kuin jättiläisen jyrkästi kaartuvia portaita pitkin yli 30 metriä syvän kanjonin pohjal- 7

le, ensin 11 metrin ja lopulta noin 20 metrin syöksyillä. Ihailimme putousta sekä sen alapuolelta, josta pääsi polkua pitkin kiikkumaan suunnilleen puoleenväliin vesisyöksyä ja liukastella sitten läpimärkänä takaisin alas kanjonin pohjalle. Kiikuimme myös ylös kanjonista eri polkua pitkin, jolloin saimme näkymän koko putouksen yläpuolelle ensimmäisen portaan reunalta. Sää suosi meitä ja aurinko näyttäytyi myös tässä kohteessa, tosin viimeiset meistä saivat läksiäislahjaksi raekuuron ja hyytävän viiman muistutuksena Islannin alati muuttuvasta säästä. Gullfoss - Kultainen putous Kuva 4: 4.3 Thingvellir Alue, jossa mannerlaatat erkanevat toisistaan on luonnontieteilijälle kuin pyhiinvaelluskohde jollekin toiselle. Thingvellirin alueella on nähtävissä sekä uutta, laattojen väliin muodostuvaa mannerta, että vanhaa kalliota, joka väistyy nuoremman edestä joka hetki hieman. Rakoilua on luonnonpuiston alueella nähtävissä useassa paikassa eri mittakaavassa ja se on näkemisen arvoinen, koska vastaavaa ei muualla maailmassa kuivalla maalla ole, vaan muut mannerlaattojen rajat ovat merien pohjassa. Tuija Heikkilä 8

Kuva 5: Thingvellir 9

5. KESKIVIIKKO 4.9. TULIVUORTEN JÄLJILLÄ Päivä oli pitkä, tarkoituksemme oli matkustaa Landmannalaugarin retkeilykeskukseen, käytännössä tiettömän taipaleen päähän. Erikoisvalmisteinen bussimme suoriutui kuitenkin matkasta kunnialla, kiitos jälleen ammattitaitoiselle ja kokeneelle kuljettajallemme. Matkan varrella pysähtelimme erilaisten laavavirtausten ja tuhkalaskeumien vaikutuksesta syntyneiden muodostumien kohdalla, silloin kun se vain suinkin oli mahdollista. Suurimman osan päivän matkustuksesta teimme Suomen metsäautoteitä vastaavan kuntoisia kärrypolkuja pitkin, joilla oli kulku kielletty liikennemerkein muilta paitsi nelivetoautoilta. Tieltä sivuun poiketessa täytyi tietää mihin pysähtyy, mikä olikin suositeltavinta vain merkityillä levikkeillä jo maan kulumisen, mutta myös sen epävakauden vuoksi. Kovalta näyttävä pinta voi kätkeä alleen onkaloita, joihin ajoneuvo jämähtää lopullisesti keskelle ei-mitään odottelemaan mahdollista seuraavaa kulkijaa avuksi. Kuva 6: Pilvien peitossa oleva Hekla Maisemat olivat upeita ja sää suosi melkoisesti myös tänä päivänä, oikeastaan kaikki sade tuli bussissa istuessamme. Kuvasimme pyroklastisten virtausten tekemiä uomia ja Hekla - tulivuorta ja kiikuimme joidenkin vanhojen kraaterien reunalle ihaillaksemme jälleen lisää komeita maisemia. Majapaikkaan saapuessamme ylitimme vielä yhden joen ajamalla bussilla, siltoja ei näille alueille kannata jatkuvien tulvien, jökullhlaupien vuoksi rakentaa, koska sen saisi tehdä vähintään kerran vuodessa uusiksi. Majoituimme kaikki, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, samassa suuressa retkeilytuvassa, kylki kyljessä kahdessa tasossa laverikerrossängyillä. Illat kuluivat luonnon omassa kuumassa kylpylälähteessä kylpiessä. Tuija Heikkilä 10

Kuva 7: Landmannalaugarin retkeilykeskus laavavirran reunassa 11

6. TORSTAI 5.9. -VAELLUS HRAFNTINNUSKERILLE Ekskursion neljäntenä päivänä torstaina 5.9.2013 leiriydyttyämme Landmannalaugarissa yhden yön, lähdimme GPS:n mukaan n. 24 kilometrin vaellukselle. Vaellusreitillä näki Islannin upeita maisemia silmänkantamattomiin niin Laugahraun laavakentistä aina Brennisteinsaldan rinteille asti. Vaellusreitin ensimmäinen geologisesti mielenkiintoinen kohde oli laakson välissä oleva ryoliittinen Laugahraun laavakenttä. Kentän läpi oli yllättävän haastavaa patikoida teräväreunaisten kivien keskellä, mutta polku tarjosi tietenkin aina helpomman reitin kokemattomille vaeltajille. Tämän jälkeen alkoi melko jyrkkä nousu vuoren rinnettä pitkin pistäen pohjelihaksiin hieman kuormitusta, samalla tietenkin ihailimme haltioissanne maisemia hien valuessa otsaa pitkin. Kuva 8: Laugahraun ryoliittista laavakenttää Patikointia jatkui useampi kilometri laakeaa vuorenreunusta pitkin, välillä muutamia nousuja noustessa vuoren rinteitä pitkin. Saavutimme hieman korkeutta ja kylmä ilma alkoi tuulen voimalla pureutumaan keveän vaatetuksemme lävitse, sillä lähtiessämme aurinkoinen ilma edellytti keveämpää patikointivaatetusta. Varustuksen saatuamme kohdalleen jatkoimme kävelyä tovin seuraavaan välietappiin, joka oli kuumien syöttökanavien kupeessa laakeassa vuoristolaaksossa. Matkalla näimme Storihverin kuumat lähteet ja tavoitteena oli jatkaa Hrafntinnuskerin eräkämpälle Törfajokulin jäätikön läheisyyteen asti, vielä jokunen kilometri patikointia osbsidiaanipalasia täynnä olevalla aukiolla ja olisimme perillä. 12

Kuva 9: Hrafntinnuskerin eräkämppä näköpiirissä. Horisontissa Törfajokulin jäätikkö. Ohitimme aukion keräillen hienoja obsidiaaninäytteitä ja mökille saavuttuamme näimme vuoristolaakson avautuvan silmiemme edessä, maisema oli sanoinkuvaamaton. Kämpälle päästyämme lounastimme ja katselimme hieman ympäristöön, sovittiin että kukin saa palata takaisin omalla tahdillaan, joten paluumatka meni nopeasti samaa reittiä takaisin Landmannalaugarin leirintäalueelle. Ilta menikin ruoan teossa ja kuumassa lähteessä rentoutuessa muiden opiskelijoiden kanssa yöhön asti tähtitaivaskatto pään päällämme Joni Suvanto 13

7. PERJANTAI 6.9. KANJONEITA JA BASALTTIPILAREITA Perjantaiaamuna lähdimme Landmannalaugarista kohti itää, määränpäänä Hvoll. Päivän ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Eldgjá, joka on vulkaanisen toiminnan synnyttämä kanjoni lähellä Landmannalaugaria. Eldgjá syntyi vuonna 934 suuresta tulivuorenpurkauksesta ja se on osa 75 kilometriä pitkää purkaushalkeamaa. Parhaimmillaan kanjoni on yli 600 metriä leveä ja jopa 200 metriä syvä. Eldján pohjoisosassa, Gjátindurissa, Nyrðri-Ófæra joki virtaa kanjoniin muodostaen kaksi näyttävää vesiputousta. Meiltä nämä vesiputoukset jäivät tällä kertaa kuitenkin näkemättä. Lounastauon jälkeen suuntasimme toiselle kanjonille nimeltään Fjaðrárgljúfur. Tämä kanjoni syntyi jääkaudella noin 9000 vuotta sitten ollen 100 metriä syvä ja noin 2 kilometriä pitkä. Kanjoni kulkee hyaloklastiittien, laavakerroksien ja intruusioiden läpi. Kun jäätikkö aikoinaan alkoi vetääntymään, muodostui nykyisen kanjonin yläpuolelle syvä järvi, jossa kivikynnykset pitivät veden säilössä. Jään reuna ruokki tätä järveä sedimenttilastilla, jolloin ylivuotava vesi erodoi kivikynnyksiä ja hyaloklastiittirinteitä. Lopputuloksena tästä oli vesiväylä, joka leikkasi nykyistä kanjonia. Lopulta järvi täyttyi sedimenteistä ja joki leikkasi tiensä koko ajan alemmas ja alemmas sedimenttilaaksoon muodostaen lopulta nykyisen kanjonin. Kuva 10: Fjaðrárgljúfur 14

Päivän viimeisenä kohteena oli Kirkjubæjarklaustur, jossa pysähdyttiin Kirkjugólfin luontomonumentilla, joka on ollut suojeltu alue vuodesta 1987. Kirkjugólf (=kirkon lattia) on erodoitunut ja muotoutunut pilarimainen basalttinen puhkeama. Pilarit seisovat aina pystysuorassa jäähtymispintaansa nähden ja ovat näin ollen olleet pystysuoria laavavirtauksia. Kun laava jäähtyy ja supistuu sen pintaosat laajenevat ja lämpötilaerot voivat olla suuret laavamuodostuman ylä- ja alapuolella. Jäähtymisprosessi on pitkä ja lopulta pinta laajenee niin paljon, että se halkeaa pilareiksi, jotka ovat yleensä viisi- tai kuusisivuisia. Tämä kohteen jälkeen kävimme katsomassa samoja pilarimaisia basalttimuodostumia lähialueella, jonka jälkeen pääsimme majoittumaan uuteen majapaikkaamme Hvolliin, jossa ilta jatkui muun muassa seminaariesitelmien parissa. Tanja Rönkä Kuva 11: Kuusikulmaista basalttipylväikköä Hvollin lähellä. 15

8. LAUANTAI 7.9. - JÄÄTIKKÖJÄRVISTÄ VESIPUTOUKSIIN Päivän ensimmäinen kohteemme oli Skeiðarársandur, joka on Islannin itäisellä etelärannikolla sijaitseva vulkaanisesta hiekasta koostuva erämaa Vatnajökullin ja Atlantin valtameren välissä. Alue on tuhoutunut jäätikön alla tapahtuneiden vulkaanisten purkausten takia, joista viimeisin tapahtui vuonna 1996. Jäätikön sisäiset vulkaaniset purkaukset saattavat tuottaa rajuja vesiryöppyjä alueelle. Vuonna 1996 Skeiðarársanduriin tulvi vettä 50 000 m³/s, mikä aiheutti suurta tuhoa. Alueella on lisäksi Skeiðará niminen suuri sanduri. Se on mustaa laavahiekkaa ja tuhkaa sisältävä alue, jossa on lukuisia jokiuomia ja se on kooltaan 40 kilometriä pitkä ja 5 10 kilometriä leveä. Tämän jälkeen suuntasimme toiseen Vatnajökulin jäätikkökielekkeeseen, Svínafelssjökuliin, josta jatkoimme matkaa Jökulsárlóniin. Se on syvin jäätikköjärvi itäisessä Etelä-Islannissa, Vatnajökullin kansallispuistossa. Järvi on muodostunut Breiðamerkurjöku -jäätikkökielekkeen sulavesistä. Ennen tämä jäätikkö oli 230 metrin päässä Atlantin valtamerestä, mutta se alkoi perääntyä jättäen jälkeensä syviä kuiluja, jotka täyttyivät jäätikön sulavedellä ja jäävuorilla. Tästä muodostui nykyinen jäätikköjärvi vuosina 1934 1935, joka purkautuu Atlantin valtamereen. Tämä jäätikköjärvi laajenee koko ajan ja tällä hetkellä se on kooltaan noin 18 neliökilometriä ja sen syvyys on 248 metriä. Kuva 12: Jökulsárlónin jäätikköjärvi Päivän viimeisenä kohteena oli Svartifoss, joka on 20 metriä korkea vesiputous Vatnajökullin kansallispuistossa ja se on yksi puiston suosituimmista nähtävyyksistä. Vesiputousta ympäröivät tummat basalttiset, heksagonisen muotoiset laavapilarit, joista vesiputouksen nimikin on saanut alkunsa. Vesiputouksen alla on paljon teräviä kiviä, mikä johtuu siitä, että ne rikkoontuvat nopeampaa kuin vesi ehtii niitä kuluttaa. Nämä basaltit ovat Islannissa 16

tunnettuja ja niiden muodosta on otettu mallia islantilaisessa arkkitehtuurissa. Tanja Rönkä Kuva 13: Svartifoss 17

9. SUNNUNTAI 8.9. - LAAVAHIEKKARANTOJA JA LISÄÄ VESIPUTOUKSIA Sunnuntai-aamu valkeni pilvisenä ja suhteellisen märän oloisena. Varsinaista kunnon sadetta ei kuitenkaan ollut, ellei nyt pientä tihkua oteta lukuun. Tämän päivän ohjelmassa oli runsaasti bussissa istumista, tarkoituksena oli suunnata takaisin länteen ja kohti Heimaeyn saarta. Lautta saarelle lähtisi kello 19.00, joten aikaa oli käytettävissä runsaasti. 9.1 Juurettomia kumpuja silmänkantamattomiin Lähdimme Hvollin majapaikastamme kahdeksan jälkeen ja lähdimme ajamaan länteen päin. Reittimme kulki pääpiirteittäin samaa reittiä kuin tullessa. Maisema oli hyvin alavaa, koostuen jäätikköjokien kerrostamasta sandur-tasanteesta ja Laki-tulivuoren purkaustuotteista. Etelään katsoessaan saattoi nähdä Pohjois-Atlantin aavan ulapan. Pohjoisessa näkyi jäätikköjä ja jyrkkiä vuorenrinteitä, jotka aiemmin olivat muodostaneet rantavyöhykkeen. Merkittävän osan alueen maisemasta muodostivat ns. juurettomat kummut (rootless cones). Nämä ovat kartiomaisia kumpareita, ja muistuttavat miniatyyriversiota kerrostulivuoresta. Keilojen korkeus vaihteli muutamasta metristä noin kymmeneen ja olivat lyhyen heinäkasvillisuuden peittämiä. Nimitys juureton johtuu siitä, että näillä muodostumilla ei ole suoraa kontaktia maanalaiseen magmasäiliöön, kuten normaaleilla tulivuorilla, vaan ne ovat muodostuneet märkien sedimenttien päälle virranneesta, muualla purkautuneesta laavasta. Näkemiemme Lakin laavojen muodostamien keilojen alla oli ilmeisesti aiemmin ollut suoperäistä maata. Kuva 14: "Rootless cones" Pidimme pienen kahvittelu- ja shoppailutauon pienessä Vikin kylässä. Huoltoaseman vieressä oli villatuotteisiin erikoistunut tehtaanmyymälä, jossa islantilaisia matkamuistoja oli tarjolla; sopivasti turisteille ylihinnoiteltuna. Taisipa tuolta useammalle tarttua islantilainen villapaita tai muu karvareuhka mukaan. Islantilaiselle asiakaspalve- 18

lulle on tässä vaiheessa annettava risuja, sillä useammassa turistikohteessa tiskin takana oleva henkilö tuntui selkeästi syöneen pussillisen sitruunoita evääksi. Tämä on tosin vain allekirjoittaneen mielipide. Vikin kylästä avautui myös hieno näkymä merelle ja edessäpäin rannikon läheisyydessä siintävä Reynasdrangarin muodostuma. Reynasdrangar muodostuu kolmesta yli 60 metriä korkeasta kivestä, jotka nousevat merestä melko lähellä rantaa. Legendan mukaan jättiläiset olivat yrittäneet rantautua kolmimastoisella aluksella rantaan, mutta auringonnousu oli yllättänyt kesken maihinnousun, jolloin sekä laiva että sen miehistö olivat muuttuneet kiveksi. 9.2 Reynisverfi, laavahiekkaranta Vikin jälkeen pidimme pidennetyn evästauon hiekkarannalla, joka ilmeisesti ihan maailmankin mittakaavassa on rankattua melko korkealle. Merimaisema näytti todella upealta Atlantin vaahtopäisten aaltojen lyödessä rantaan. Voimakkaan aallokon vuoksi vesirajassa kulkemista oli syytä välttää, sillä meren arvaamaton luonne oli kyseisellä rannalla koitunut monen kohtaloksi. Ranta oli kauttaaltaan mustan laavahiekan peittämä. Raekoko suureni pikku hiljaa siirryttäessä vesirajasta kauemmas rantaan, jossa hiekkafraktion seassa alkoi olla enemmän ja enemmän veden pyöristämiä kiviä. Rannalla oli myös varsin vaikuttava pystysuora seinämä, jonka yhteyteen oli muodostunut basalttipylväikköä, jollaisia olimme jo aiemmin tavanneet. Basalttipylväiköt muodostivat kallion sisään avautuvan luolan (Halsanefshellir). Kuva 15: Reynisverfin hiekkarantaa, taustalla Reynasdrangar 9.3 Liukastelua jäätiköllä Länteen matkatessa pysähdyimme jälleen yhdellä jäätiköllä. Jää oli melko likaista ja toi mieleen keväiset kaupunkien lumenkaatopaikat. Paikalla järjestettiin ohjattuja kävelyitä ylös jäätikölle, mutta ajan puutteen vuoksi emme 19

lähteneet sellaiselle. Totesimme piikkikenkien ja sauvojen olevan amatööreille tarkoitettuja ja testasimme miten normaali vaelluskenkä pitää jäätikön pinnalla. No eihän se tahtonut oikein pitää, joten kunnollista ja ainakin turvallisempaa jäätikkö-kokemusta halajavalle allekirjoittanut suosittelee asianmukaisia varusteita. Jäätiköllä liukastelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti länttä. Maisema oli rannikolle tyypillisen tasaista ja jäätiköiltä lähtöisin olevia matalia jokia oli runsaasti. Vuorien rinteiltä laskevissa jäätikköjoissa oli myös runsaasti vesiputouksia, joista muutamaa kävimme lähemminkin tarkastelemassa. 9.4 Skogafoss Skogafoss sijaitsee Skoga-joessa on yksi Islannin suurimmista vesiputouksista. Se on 25 m leveä ja 60 m korkea. Putousta ympäröivä vesipisaroiden verho aiheuttaa aurinkoisella ilmalla näyttäviä sateenkaaria. Legendan mukaan viikingit olisivat haudanneet putouksen takana olevaan luolaan aarteen. 9.5 Eyjafjallajökull Visitor Centre Matkalla itäänpäin poikkesimme maatilalla Eyjafjallajökulin juurella. Vuonna 2010 maailmanlaajuisen kaaoksen aiheuttaneen Eyjafjallajökull -tulivuoren purkauksen seurauksista on tehty dokumentti-elokuva, joka on nähtävissä purkauksesta selvinneellä maatilalla, jonne on perustettu Eyjafjallajökull Visitor Centre. Dokumentti kertoo maatilan ihmisten tarinan: millaista on elää tulivuoren varjossa ja millä tavoin 2010 vuoden purkaus vaikutti heidän elämäänsä. Vierailukeskuksesta on mahdollista ostaa erilaisia Eyjafjallajökuliin liittyviä matkamuistoja ja lisäksi tarjolla on runsaasti informaatiota tulivuoren purkaukseen liittyen. 9.6 Seljalandsfoss Seljalandsfoss on eräs Islannin kauniimpia ja kuvatuimpia vesiputouksia. Sen korkeus on 60 metriä. Erikoisena piirteenä vesiputouksen taakse on mahdollista mennä. Putous on esiintynyt elokuvissa ja tv-sarjoissa useampaan kertaan, mm. Amazing Race -sarjan kuudennella kaudella. 20

Kuva 16: Seljalandsfoss 9.7 Lautta Vestmanneyjalaeriin Päivän päätteeksi oli vuorossa siirtyminen Heimaeyn saarelle, joka on noin tunnin laivamatkan päästä Islannin pääsaaresta. Herjölvur -lautta Heimaeyn saarelle lähti kello 19 Landeyjahöfnin satamasta. Hiekkaiselle sandurille rakennettu satama on paikoin hyvin ongelmallinen. Jäätikköjokien kerrostaman runsaan sedimenttiaineksen takia rantavyöhyke siirtyy jatkuvasti kauemmas merelle. Tämän vuoksi satamaa joudutaan muutaman viikon välein syventämään kaivamalla kertynyttä hiekkaa pois. Lauttamatka Heimaeylle sujui varsin hyvin. Tosin tasaiseen mannermaahan tottuneelle Atlantin merenkäynti saattaa ajoittain aiheuttaa merisairautta noinkin lyhyellä matkalla, kuten allekirjoittaneelle pääsi käymään. Merisairaus oli sitä luokkaa, että maailma tuntui keinuvan vielä pitkään senkin jälkeen kun pääsi tasaiselle maanpinnalle. Joskus kahdeksan maissa illalla pääsimme nousemaan maihin Heimaeylle. Kaupunki vaikutti idylliseltä ja miljöö oli islannin pääsaareen verrattuna erilainen. Ympäristöä voisi kuvat saarimaiseksi, kuin manner pienoiskoossa. Kirjoittauduimme sisään seuraavaan majapaikkaamme. Osa porukasta majoittui hotellimajoitukseen, osa hostelliin. Pienistä puutteista ja mahdollisista homeongelmista (diagnosoitu hajun perusteella) huolimatta majoitus oli varsin viihtyisä (ainakin allekirjoittaneen mielestä). Edelliseen majapaikkaamme Hvolissa (joka sijaitsi keskellä maaseutua) verrattuna Heimaeylla olivat kaupat ja muut palvelut lähellä, joten ruokailupuoli oli kunnossa. Ville Kallio 21

Kuva 17: Heimaeyn saari 22

10. MAANANTAI 9.9. PATIKOINTIA HEIMAEYLLA Maanantai-aamu valkeni Heimaeyn saarella pilvisenä ja hivenen kostean oloisena, ei kumminkaan mitään monsuunisadetta ollut odotettavissa. Vaihteeksi sai istua valmiiseen aamiaispöytään, joka tuntui kerrassaan luksukselta edellispäivien munakkaiden ja kaurapuurojen jälkeen. Päivän suunnitelmana oli luoda yleiskatsaus Heimaeyn saareen aloittamalla eteläisestä kärjestä ja patikoida sen jälkeen Eldfellille, toiselle saaren tulivuorista. Koska saari on melko pieni, alle 10 kilometriä päästä päähän, ei auto ole välttämättömyys. Lisäksi majapaikkamme sijainti keskellä saarta helpotti asiaa. 10.1 Faktaa Vestmannasaarista Vestmannasaaret ovat pieni saariryhmä Islannin etelärannikolla. Saaret ovat saaneet nimensä orjiksi vangittujen irlantilaisten mukaan. Muinaisnorjan kielessä vestmenn tarkoitti lännen miehiä viitaten irlantilaisiin. Sana on säilynyt islannin kielessä siitäkin huolimatta, että Irlanti on idempänä kuin Islanti. Saaristo muodostuu 18 saaresta, joista suurin on Heimaey, pinta-alaltaan 13,4 km 2.. Heimaey on myös ainoa asuttu saari. Asukkaita on noin 4000. Saaristo on syntynyt vedenalaisen 30 km pitkä lounas-koillis -suuntaisen rakosys teemin toistuvien purkautumisten seurauksena. Saaren kivilajit ovat pääosin palagoniittia ja basalttia. Kuva 18: Heimaeyn saaren kaupunkialue Eldfell-vuorelta päin 1900-luvun aikana saarilla on tapahtunut kaksi merkittävää tulivuorenpurkausta. 1963 vedenalaisen purkauksen seurauksena syntyi Surtseyn saari, joka onkin saarista nuorin. 1973 purkautui Heimaeylla sijaitseva Eldfell, jonka seurauksena saaren väestö jouduttiin evakuoimaan Islantiin. Purkaus kesti tammikuusta heinäkuuhun. Tuhka ja 23

laava tuhosivat yli 400 taloa. Heimaeyn saari myös kasvoi purkauksen seurauksena yli 2 km 2. 10.2 Merirosvoja ja laavarantoja Aloitimme päivän ohjelman siirtymällä bussilla saaren eteläkärkeen. Matka ei ollut pitkä, muutamia kilometrejä, mutta matkan varrella näimme runsaasti tiiviisti rakennettua pikkukaupunkia, joka tuntui poikkeavan kaavoitukseltaan Islannin pääsaaren kaupungeista. Heimaeyn asutuskeskittymä painottuu saaren pohjoisosaan, rajoittuen pohjoisessa ja lännessä mereen, idässä ja lounaassa Helgafell ja Eldfell -tulivuoriin ja etelässä saaren lentokenttään. Saaren eteläkärjessä olevalta Storhöfdin kukkulalta tarjoutui hyvä yleisnäkymä saaresta. Maisemat olivat hienoja, vaikka päivä olikin pilvinen. Heimaeyn saarella on monipuolinen ulkoilureitistö. Lyhyet etäisyydet ja kohtuullisen helppokulkuinen maasto tarjoavat helpon mahdollisuuden tutustua saareen. Meillä oli tarkoituksena patikoida saaren eteläkärjestä läntisen rantaviivan myötäisesti takaisin kaupunkiin ja poiketa matkalla Eldfell-vuorella. Laskeuduttuamme Storhöfdin näköalapaikalta suuntasimme Roeningjatangin lahdelmaan,. Nimi tarkoittaa Merirosvopoukamaa ja on saanut nimensä vuonna turkkilaisilta merirosvoilta. Vuonna 1627 ilmeisesti Algeriasta lähtöisin olevan merirosvot nousivat maihin poukamassa, ryöstivät maatilat ja vangitsivat asukkaat. Osa menetti henkensä välikohtauksessa, vain pieni osa pääsi pakenemaan. Merirosvojen saapuminen oli ollut tiedossa jo etukäteen ja saarelaiset olivat linnoittaneet saaren pohjois-osassa sijaitsevan lahdelman valmiina puolustautumaan. Merellä rosvojen vangiksi jääneet kalastajat kuitenkin olivat kertoneet väijytyksestä, jolloin merirosvot nousivatkin maihin etelämpänä ja yllättivät saarelaiset. 24

Kuva 19: Merirosvopoukaman pylväsrakoillutta basalttia Rantavyöhykettä kulkiessamme saimme nähdä geologisessa mielessä hyvinkin nuoria kiviä, osa oli muodostunut vain muutama vuosikymmen sitten Eldfellin purkauksen yhteydessä. Rantaa hallitsivat köysimäiset pahoehoelaavat ja tuffikerrostumat. Paikoittain oli jyrkissä sivuleikkauksissa nähtävissä kolmenlaista vulkaanista kiveä. Alimmaisena olevan konsolidoitumattoman tuffin päälle oli myöhemmässä vaiheessa purkautunut laavaa. Näiden kahden kontaktissa näkyi konsolidoitunutta, ns. hitsautunutta tuffia. Laavan lämpövaikutuksena seurauksena alla oleva tuhka tiivistyy ja hitsautuu tiukasti yhteen, jolloin sen ominaisuudet alkavat muistuttaa enemmän kiveä kuin irtomaata. Paksujen tuffikerrostumalohkojen lisäksi rannalla oli runsaasti pylväsrakoilutta basalttia. Köysilaavojen lisäksi rannalla oli myös runsaasti hienorakeista, mustaa hiekkaa ja vähän isompia pyöristyneitä kiviä - tyypillinen merenranta siis. Koska rantaeroosion hienontama laavahiekka oli peräisin suhteellisen tuoreesta laavasta, oli hiekan seasta mahdollista löytää vielä muuttumattomia oliviinikiteitä. Kemiallinen rapautuminen ei ollut vielä ehtinyt muuttamaan niitä. 10.3 Eldfell Rannalla haahuilun jälkeen suuntasimme hieman sisämaahan päin ja kohti Eldfelliä. Eldfell on 279 m korkea kerrostulivuori. Se muodostui vuonna 1973, kun kaupungin itäpuolella avautui 1600 m pitkä rako. Raosta purkautui jopa 150 m korkeita tulisia suihkuja, jotka syöksyvät taivaalle tuhkaa ja laavaa. Myöhemmin purkaus rajoittui, ensin kahteen, sitten yhteen kraatteriin. Yli puoli vuotta kestäneen purkausjakson aikana purkautui 250 miljoonaa 25

m 3 laavaa ja tefraa, jotka tuhosivat yli 400 taloa. Koostumukseltaan Eldfell-vuoren vulkaaninen aines on alkalista basalttia. Patikointireitti Eldfellille kulkee alkuun suhteellisen loivasti rinteiden sivuilla. Rinne on punaisen, vulkaanisen hiekan peitossa. Punainen väri johtuu aiheutuu rautapitoisista oksideista ja hydroksideista. Siellä täällä on kellertäviä rikkikerrostumia, jotka ovat peräisin kallion koloista purkautuvien fumarolien saostuneista höyryistä. Vuoren alemmissa osissa on lisäksi kasvillisuutta erilaisten heinäkasvien muodossa. Söimme puolivälissä nousua hieman evästä tuulensuojaisella rinteellä. Loppuosa reitistä oli hieman jyrkempää ja reitin varrella oli yhä enemmän rikkikerrostumia. Huipulta avautuivat uskomattomat näkymät alhaalla avautuvalle kaupungille ja ympäröivälle saarelle. Pidimme pienen tauon huipulla. Mielenkiintoisena havaintona jalkojen alla oleva hiekka ja kivet olivat hyvin lämpimiä ja maassa olisi voinut mukavasti ottaa vaikkapa nokoset. Lämpöä riitti jopa siinä määrin, että hieman pintahiekkaa syvemmällä kivet olivat kuin kiukaalta otettuja. Vaikka Eldfell-vuorta ei pidetä nykyään aktiivisena, on sen uumenissa edelleen suuri määrä lämpöenergiaa, jota tulee riittämään vielä tuhansiksi vuosiksi. Kuva 20: Eldfell-tulivuoren huipulla 10.4 Piirtämistä ja vapaa-ajan ohjelmaa Eldfelliltä laskeutumisen jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme, missä ehti tunnin verran hengähtää. Eldfell-vuori alkaa ihan kaupungin laidalta, joten kävelymatkaa majapaikkaan kertyi vain reilu kilometri. Hostellissa oli hetkisen aikaa haukata pientä evästä ja viettää pieni keskipäivän siesta. Iltapäivällä suuntasimme kaupungin länsilaidalle, jossa oli luvassa pieni rakennegeologinen harjoitus. Kaupungin 26

jalkapallokentältä tarjoutui hyvä näkymä pohjoisessa kohoavalle vuoren rinteellä, josta oli tarkoitus hahmotella paperille jonkinlainen geologinen tulkinta näkemästämme geologisesta muodostumasta. Luonnokseen merkittiin näkyvä rakenteissa mm. näkyvät kerrokset, mahdolliset siirrokset ja arvio kivilajista. Jalkapallokenttä toimi hyvänä mittakaavana piirustukselle. Harjoituksen tarkoitus oli korostaa sitä, miten olennainen työkalu käsin piirretyt luonnokset geologisista rakenteista ovat. Niissä on mahdollista korostaa ja tuoda esiin asioita, mikä ei normaaleis sa valokuvissa ole mahdollista, tai ainakaan yhtä helppoa. Kuva 21: Tämä piti piirtää. Edustalla potkupallokenttä mittakaavana. Kuvaamataiteellisen ohjelmanumeron jälkeen oli loppupäivä vapaata ja kaupunkiin saisi tutustua omaan tahtiin. Suurella osalla iltaohjelma sisälsi tutustumista paikallisiin ravintoloihin ja islantilaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin. Heimaeyn asukkaille urheilu ja erilaiset liikunnalliset harrasteet ovat tärkeitä. Tämä näkyy varsin aktiivisena jalkapallo-harrastuksena. Saarella on myös oma golf-kenttä, sekä kylpylä ja liikuntahalli. Sataman lähellä olevalla kallionjyrkänteellä (Skiphellar) on mahdollisuus kokeilla perinteistä islantilaista urheilulajia, josta käytetään nimitystä Sprangan. Kyseessä on eräänlainen miniatyyriversio kalliokiipeilystä, jossa tarkoituksena on kiivetä ylös miltei pystysuoraa kallionseinämää käyttämällä hyväkseen seinämään kiinnitettyjä köysiä. Osa kokeilikin kyseistä lajia, mutta selkeästi laji vaatii jonkinlaista itsesuojeluvaiston puuttumista tai spartalaiseen elämäntyyliin tottumista, sen verran hasardilta kyseinen laji vaikutti näin normaalin ihmisen näkökulmasta. 27

Mikäli on tottunut aterioimaan hieman myöhemmin illalla, tai sitten kaipaa jonkinlaista pientä yöpalaa, saattaa Heimaeyn saarella olla vaikeaa löytää avoinna olevaa supermarkettia. Siis jos haluaa tehdä itse ruokansa, eikä tukea paikallisia ravitsemusliikkeitä. Yleinen kauppojen sulkemisaika arkenakin on seitsemältä illalla, joten auki olevaa markettia joutuu todenteolla metsästämään. Onneksi Heimaeylta löytyy ainakin yksi kello 22 asti auki olevan supermarketti, vaikka sen löytämiseksi saattaakin joutua kiertämään puoli kaupunkia (kuten allekirjoittanut). Ville Kallio 28

11. TIISTAI 10.9. PALUU REYKJAVIKIIN Tiistaipäivän aamu oli säältään pilvinen ja tihkusateinen, joten ei mitään uutta Islannin säähän tottuneelle. Tälle päivälle oli tiedossa pitkiä bussissa istumissessioita ja kenties muutama pysähdys matkalla. Suunnitelma oli ajaa takaisin Reykjavikiin ja majoittua samaan city-hostelliin, jossa olimme olleet ekskursion ensimmäisen yön. Varsin monipuolisen ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen suuntana oli Heimaeyn satama ja nousu Herjölvur - alukseen, millä paria päivää aiemmin olimme saarelle saapuneet. Matka takasin Islannin pääsaarelle oli nyt leppoisampi, sillä Atlantti oli suhteellisen rauhallinen, ja ainoastaan tasaiset, matalat mainingit keinuttivat alusta. Tällä kertaa myös ehti hieman nauttia merimaisemista ja luoda viimeisen silmäyksen taakse jääviin Vestmannasaariin. Paluumatkalla huomasimme saaren takana olleen valtameriristeilijän ankkurissa. Risteilijältä laskettiin pelastusveneitä vesille, joita näkyikin olevan pitkä jono menossa kohti Heimaeyta. Mitään hätää ei kuitenkaan näyttänyt olevan, vaan valtamerialus oli syväykseltään niin suuri, ettei päässyt satamaan saakka. Tämän vuoksi matkustajat jouduttiin ilmeisimmin kuljettamaan maihin pelastusveneillä. Landeyjahöfnin satamaan päästyämme jatkoimme matkaa bussilla takaisin kohti länttä. Sää oli selkeästi muuttumassa huonompaan suuntaa ja vettä tihkutti tasaiseen tahtiin. Iltapäiväksi oli luvassa myrskyä Reykjavikin alueelle. Teimme alkumatkasta muutamia pieniä pysähdyksiä valokuvien ottoa varten. Kuva 22: Etelä-Islanti on topografialtaan varsin alavaa. 11.1 Thorsmörk vehreä laakso tulivuoren varjossa Matkalla Reykjavikia kohti poikkesimme Thorsmörkin laaksossa, joka sijaitsee Eyjafjallajökulin takana (koillispuolella), lähellä Mtyrdalsjökulin jäätikköä. Laakso oli hieman vaikeasti saavutettavissa, koska tie sinne sijaitsee hyvin kivikkoisella alankoalueella ja sitä katkovat monet jäätikköjoet. Ilman neliveto-ajoneuvoa sinne ei siis ole mitään asiaa. Ympäristö muuttuu kuitenkin melko paljon perille päästyä. Maisemaa hallitsevat taustalla kohoavat vuoret ja niiden väliset laaksojäätiköt, joilta alkunsa saavat laaksoa rajaavat kolme jokea: Krossa, Thronga ja 29

Markarfljo. Laakso on poikkeuksellisen rehevä Islannin mittakaavassa ja ilmasto on lämpimämpi kuin Islannin etelärannikolla keskimäärin. Islannin karuun ja kivikkoiseen maisemaan tottuneelle Thorsmörk on mukavan erilainen. Koivumetsää (pieniä visakoivuja), pensaita ja runsasti sammaleikkoa. Thorsmörkistä on mahdollisuus patikoida Eyjafjallajökulille, jonne ei kuitenkaan mm. huonon sään vuoksi tällä kertaa menty. Laaksossa oli kuitenkin mukava viettää lounastaukoa ja nähdä hieman vehreämpiäkin kohteita. Laaksossa virtaavien jäätikköjokien yli on rakennettu liikutettavia siltaviritelmiä helpottamaan jokien ylityksiäreilun tunnin pysähdyksen jälkeen oli aika taas jatkaa matkaa kohti Reykjavikia. Vesisade oli pikku hiljaa yltynyt ja nyt olikin tarkoitus ajella suoraan takaisin länsirannikolle, koska ulko-olosuhteet alkoivat käydä hieman liian epämukaviksi. Kuva 23: Thorsmörkin laaksoa. Yllättävän vihreää Islannin mittakaavalla. 11.2 Reykjavikiin Reykjavikissa oli myrsky. Bussin ikkunasta näkyvyys ulos oli todella huono, sillä raju mereltä käyvä tuuli piiskasi taivaalta tulevaa vettä vaakasuoraan. Oli onnea matkassa, että suurimman osan ekskursiosta olimme saaneet poutaisesta ja jopa aurinkoisesta säästä. Viimeisenä kohteenamme tiistaina poikkesimme Reykjavikin kaupungintalolla, jossa oli mahdollisuus tutustua topografiseen 3D-malliin Islannin saaresta. Pienoismalli on pinta-alaltaan 76 m2 ja se koostuu 57 1,35m 2 kokoisesta palasta. Palat koostuvat ohuista paperikerroksista, jotka on liimattu yhteen puisen pohjalevyn päälle. Mallin 30

rakentaminen vei yli 4 vuotta ja sen parissa työskenteli 4 henkilöä. Pienoismallin mittakaava on horisontaalisuunnassa 1:50000 ja vertikaalisuunnassa 1:25000. Ville Kallio Kuva 24: Islannin 3D-malli 31

12. KESKIVIIKKO 11.9. REYKJANESIN NIEMIMAA, AMERIIKAN RAJALLA Reykjanes on niemimaa Lounais-Islannissa lähellä pääkaupunkia Reykjavikia. Suuntasimme Reykjanesin siirrokselle katsomaan tyynylaavoja ja tarkastelemaan laattojen rajakohtaa Mid Point siirrosvyöhykkeelle, joka on osa Pohjois-Atlantin siirrosta. Kaksi mannerta, Pohjois-Amerikka ja Euraasian manner, olisivat erään teorian mukaan tavanneet tässä saumassa. Mid Pointilta jatkoimme matkaa rannikolle pohtimaan Reykjanesin niemimaan purkausten ja laavavirtauksen kulkua sekä selvittämään niiden aiheuttamia muodostumia. Lopuksi suuntasimme Seltuniin Krysuvikiin katselemaan vulkaaniperäisiä mutakuoppia ja niiden geologiaa. 12.1 Reykjanes-siirros ja hieman laattatektoniikkaa Mannerlaattaliikuntateorian mukaan Maan kuori koostuu seitsemästä suuresta laatasta ja useammasta pienemmästä laatasta. Satunnaisesta liikehdinnästä laattojen reunat liikkuvat yhdessä ja ajautuvat yhteen. Törmättyään toisiinsa ne aiheuttavat maanjäristyksiä, vuoria, vulkaanisia purkauksia ja massiivisia railoja. Laattojen törmäysvyöhykkeellä valtamerillä vuoristot nousevat jopa 2000-4000 metriä korkeiksi ja muutamissa paikoissa vuoristojen nousut merenpohjasta katsottuna saattoivat yltää jopa 70 000 metriin. Kuva 25: Euraasia vasemmalla, Amerikka oikealla Mannerlaatat erkanevat toisistaan keskimäärin kaksi senttimetriä vuodessa. Laattojen saumakohdassa on todennäköisesti virrannut sulasta kiviaineksesta koostunut joki, joka kiinteytyi laavaksi saavuttaessaan maan pinnan, samaan aikaan muodostui laattojen välisiin kuiluihin railoja ja rakoja, johon kohdistui massiivista horisontaalisen ja 32

vertikaalisen voiman vaikutusta. Jatkuvasta siirrosten liikkeistä jotka mahdollisesti kestivät muutamista vuosista kymmeniin vuosiin, aiheutui maanjäristyksiä ja vulkaanisia purkauksia. Liikehdinnän hiljentyessä monet laavakentät muodostuivat Reykjanessiirroksen viimeisten purkausvaiheiden yhteydessä 1200- luvun alussa. Meidän vuosisadallamme on ollut monia merenalaisia purkauksia, mutta vain yksi pieni saari nimeltään Neye muodostui vulkaanisesta tuhkasta vuonna 1783. Seuraavan talven aallot ja myrsky pyyhkäisivät Neyen mukanaan. Reykjanesin siirros on yhä aktiivista vulkaanista aluetta ja on mahdollista että maanalaiset purkaukset voivat jatkua minä hetkenä hyvänsä. 12.2 Vatnsfell-muodostuma Valahnukurin rannikolle saavuttuamme sään suosiessa meitä Atlantin meren rannikolla aloimme tutkimaan syöttökanavia, tyynylaavapaljastumia ja Vatnsfellin muodostuman tuffi-kooni-esiintymiä. Lapilliset tuffi -esiintymät muodostuivat merenalaisen räjähdysmäisten purkauksien yhteydessä Reykjanes Fire- periodin aikana noin vuonna 1210. Koonien sisäiset rakenteet voidaan tulkita parhaiten esimerkiksi ympyrän muotoisista tyynylaavaesiintymistä rannikkokalliolla, jossa ilmenee hyaloklastiittia rinkuloiden välissä kehämäisesti. Alempi osa vanhempaa tuffikoonia koostuu aaltomaisesta ristikkäiskerrostuneesta tuhkamuodostumasta, joka muodostui nopeista matalista aalloista. Ylempi osa lapillituffia on puolestaan karkeampaa raekokoa vaihdellen aallokkokontaktista tefrakerroksiin. Kävellessämme rannikkoa pitkin huomasimme, että toisella puolella Vatnsfelliä vanhempi kooni on ympäröity nuoremman koonin esiintymillä. Sen rakenne koostui hienorakeisesta lapilli -tuffista aallokkokulutuksen kanssa ja tefra-kerroksista. Nuorempi tuffi-kooni on huomattavasti suurempi struktuuri kuin sitä edeltänyt vastinkappale, ja stratigrafisesti oli mielenkiintoista nähdä kuinka syöttökanavat lävistivät nämä nuoremmat tuffi- koonit. Tämän pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Blue Lagoonille ja sieltä Krysuvikin alueelle katsomaan Grǽnavatn kraateria. 12.3 Siniseltä laguunilta mutakuoppiin Päästyämme Blue Lagoonin kylpylälle emme kuitenkaan menneet sisään kylpemään muiden turistien kanssa, vaikka pienoinen houkutus olikin. Piipahdimme vain syömässä eväitä ja tutustuimme hieman tähän tunnettuun turisteja puoleensavetävään sinivetiseen kylpylälaguuniin. Pienen huilauksen jälkeen jatkoimme bussikyydillä Krysuvikin alueelle kohti kraateria, matkalla jo huomasi tienvarsissa vulkaanisen toiminnan merkkejä maanpinnassa olevista kivistä ja aukioilla oli useita tefra- muodostumia. 33

Kuva 26: Blue Lagoon Grǽnavatn- maari on n.300 mteriä halkaisijaltaan ja 44 metriä syvä. Maarin sisäpuolisen seinän stratigrafia indikoi, että purkaus alkoi räjähdysmäisesti vapauttaen tefraa ja alueellisen kiven palasia. Maari on tunnettu alueen oliviini-gabbro-ksenoliiteistä, niiden ilmeneminen tefra-muodostumissa vihjaa, että kyseessä olisi syväperäinen räjähdys, ehkäpä 2-3 kilometrin syvyinen. Kraaterilta jatkoimme matkaa Krysuvikin rikkiyhdisteitä vapauttaville mutakuopille. Seltun Krysuvikin kiehuvat mutakuopat ja kaasuonkalot kiilsivät keltaisina, punaisina, vihreinä ja siniharmaina, tämä värienkirjo kaasumaisineen ominaisuuksineen oli mielenkiintoinen näky jota ei kaikkialla koe. Huokoskivikerroksen lävistämät mutakuoppien ja kuumien lähteiden kanavat ja kaasuonkalot ylettyvät n. 1200º C magmasäiliön tuntumaan ja lämpiävät magmakammiosta tulevan lämmön avulla. Päivä ja koko ekskursion virallinen osuus alkoi olla pulkassa ja viimein oli aika palata hostellille ja valmistautumaan illanviettoon islantilaisten kanssaopiskelijoiden kanssa. Kierrätimme hattua jolla keräsimme loistavalle kuskillemme runsaan tipin, taisi hänelle vielä hyvästien yhteydessä yksi likööripullokin sujahtaa. 34

12.4 Grande finale in Reykjavik Hostellille palattuamme osa alkoi valmistelemaan esitelmää Oulun yliopistosta tulevaa iltaa varten. Iltaa oli tarkoitus viettää Reykjavikin yliopistolla islantilaisten geologian opiskelijoiden kanssa. Paikallinen julkinen liikenne toimi yllättävänkin hyvin Reykjavikissa ja päästyämme juhlapaikalle istuimme luentosaliin kuuntelemaan esitystä islantilaisten geologian opiskelijoiden toiminnasta virvokkeiden kera. Kuten arvata saattaa islantilaisten opiskelijoiden toimintatavat ja järjestöt toimivat hieman eri tavalla kuin meillä kotimaassa, esimerkiksi he saavat sponsoreita enemmän jopa kenttäkursseille. Suomalaisten opiskelijoiden puolesta sanoisin illan menneen yllättävän nopeasti ja vaivattomasti, tosin islantilaisia kollegoitamme ei paljon juhlimassa nähty, ehkä arki ja askareet oli syynä siihen. Kuva 27: Reykjavikin "kirkonkylää" vesitornista kuvattuna Juhlat oli juhlittu ja oli aika palata kotiin. Osa, itseni mukaanlukien, jäi tutustumaan Reykjavikiin vielä yhdeksi päiväksi ja katsomaan mitä tämä pohjoismainen kulttuuri voisi vielä tarjota. Kokopäiväisen kaupunkikierroksen jälkeen osa opiskelijoista kävi hostellin lähellä olevassa kylpylässä Laugardalslaugissa rentoutumassa. Kylpylä oli ehdottomasti hintansa väärti, mutta kaikki hauskuus loppuu aikanaan ja illan tullessa oli aika palata hostellin kautta lentokentälle ja valmistautua kotiin paluuseen. Oli siis aika jättää hyvästit tälle erikoiselle saarivaltiolle, jonka värikäs geologia ja erikoinen kulttuuri jäivät varmasti mieleen tällä ekskursiolla. Joni Suvanto 35

Kuva 28: Ekskursiolle osallistujat. 36