Ahti Partanen ja Mika Kuivanen, rauhanturvaajat vuosilta 1956 ja 2006.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

PAPERITTOMAT -Passiopolku

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

Jukka Kansosen viimeinen matka Suomeen alkaa (kuva SKJA.fi)

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Tehtävä Vastaus

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Aamunavaus alakoululaisille

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Joka kaupungissa on oma presidentti

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Päivätyökeräys Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Kinnulan humanoidi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Lucia-päivä

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Kanneljärven Kuuterselkä

Preesens, imperfekti ja perfekti

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) luokka

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

Odpowiedzi do ćwiczeń

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

North2north Winnipeg Kanada

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Testaajan eettiset periaatteet

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Työssäoppimiseni ulkomailla

3/2014. Tietoa lukijoista

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

RASKAS PATALJOONA 9 ILMATORJUNTAJOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KUHMON RINTAMALTA

Majakka-ilta

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Paritreenejä. Lausetyypit

Matkaraportti. Malta Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

Jeesus parantaa sokean

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja?

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA


JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013


Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta


YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

Kansanedustajat, syksy 2015

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika ( ) Venäjän vallan aika ( ) Itsenäinen Suomi (1917 )

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

Transkriptio:

Ahti Partanen ja Mika Kuivanen, rauhanturvaajat vuosilta 1956 ja 2006. 32 Suomen Kuvalehti 27/2006

SK vei rauhanturvaveteraanin tapaamaan nuorta ammatti sotilasta. Veteraani kertoi, mitä on sodan julmuus. Ensimmäinen keikka Teksti Petri Pöntinen Kuvat Petri Kaipiainen Mono on oikea jalkine, ehdottomasti. Ahti Partanen, 80-vuotias rauhanturvaamisen pioneeri, pudistaa kuitenkin torjuvasti päätään mustille monoille: liian uudenaikaiset autiomaan santaan. Satakuntalaisessa armeijan myymälässä on tarjolla myös ruskeita 1950-luvun monoja. No nyt on oikeat kengät! 27/2006 Suomen Kuvalehti 33

Partanen on pukenut jo ylleen ruskean sarkapuvun ja -lakin. Puvun kauluksiin on ommeltu sodanajan laatat ja laattaan kiinnitetty vääpelin leveä sakara. Hän seisoo ja hymyilee lasiseinän edessä. Muistivalokuva puolen vuosisadan takaa on haalistumaton. Maailma varpaillaan Joulukuun 8. päivänä 1956 Partanen seisoi samanlaisessa asussa Kaartin kasarmin pihalla. Hän seurasi katseella, kun presidentti Urho Kekkonen tarkasti YK:n Suomen komppanian. Partanen näki, että uutta ylipäällikköä ohjattiin hienovaraisesti hihasta. Kaksi päivää myöhemmin sarkapukuisia sotilaita halattiin lentokentällä, kangasnenäliinoja kaivettiin taskusta. Uteliaita tungeksi paikalle, Seutulan tiellä mateli kilometrien jono. Maailma seisoi varpaillaan. Neuvostopanssarit olivat vyöryneet Budapestin kaduille, kiista Suezin kanavasta oli laukaissut sotilaallisen kriisin Siinain niemimaalla. Suomessa Tuntematon sotilas pyöri täysille saleille, Lauantain toivotuissa Annikki Tähti lauloi Kuningaskobrasta. Partanen ja 257 muuta miestä nousivat amerikkalaisiin kuljetuskoneisiin. Kolmikerroksinen Globemaster liikkui kiitoradalla kuin valtava valas. Kello 11.15 matka Siinaille oli alkanut. 1.) Nopean toiminnan joukkojen (NTJ) suomalaisosasto valittiin psykologisissa ja fyysisissä testeissä. Osa hakijoista putosi reputettuaan mm. 2 400 metrin juoksutestissä. Kolme kolmikerroksista Globemaster-kuljetuskonetta vei 258 rauhanturvaajaa Suomen ensimmäiseen operaatioon. Lääkintäaliupseeri Partanen ruiskuttaa hyönteisiä käsin pumpattavalla ruiskulla Port Saidissa joulukuussa 1956. Rokkaa ei huolittu Kyltissä lukee Huovinrinne, Porin prikaati. Reservin sotilasmestari Partanen antaa ajo-ohjeita, hän tuntee Säkylän kuivat hiekkakankaat. Poikani palveli komppanian vääpelinä, on jo eläkkeellä. Täällä koulutetaan ensimmäisiä suomalaisia ammattisotilaita EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Ensi vuoden alusta 160 suomalaissotilaan komppania päivystää osana saksalais-hollantilaista taisteluosastoa. Jos käsky käy, he lähtevät viiden päivän varoitusajalla 6 000 kilometrin säteelle Brysselistä, unionin pääkaupungista. Sähäkkä oli lähtö myös joulukuussa 1956. Ensimmäisiä rauhanturvaajia etsittiin lehti-ilmoituksella, hakuaikaa oli viisi päivää. Viikon kuluttua hausta valvontajoukko rauhanturvaajista ei vielä puhuttu oli kasassa Merikasarmilla, nykyisessä ulkoministeriössä. Kokelaat laitettiin psycotesteihin, ensimmäisiin laatujaan puolustusvoimissa. 1.) Joukkoon pyrki amatöörinäyttelijä Reino Tolvanen. Sama mies, joka näytteli valkokankaalla Tuntemattoman Antti Rokkaa, esimiehiään kumartamatonta alikersanttia. Reino läpäisi testit, mutta ei sitä otettu mukaan, Partanen muistaa. Ehkä ajateltiin, että se alkaa näytellä Rokkaa. Neljännes lähtijöistä oli evakkoja, monet vielä juurtumattomia parikymppisiä poikamiehiä. Suezin komppaniaan pyrki nainenkin, sodankäynyt muonituslotta, joka puhui sujuvasti ruotsia, englantia ja urdua, oli matkannut Suezin kanavan läpi useasti ja asunut Aasiassa. Mutta vielä ei ollut naisten aika. 2.) 2.) NTJ:ssa on kuusi naista. Pääosa heistä on jääkäreinä suojauskomppanian vartiojoukkueissa. Partasta, Ihantalan evakkoa, houkutteli raha. Hän tuli toimeen päivärahalla, 15:llä Ruotsin kruunulla, ja puolen Egyptin punnan saippuarahalla. Säästöillä hän osti itselleen nahkaiset lakeerikengät. Kuukausipalkka, 58 117 silloista markkaa, 1 407 euroa, maksettiin Suomeen. 3.) LEHTIKUVA AHTI PARTASEN KOTIALBUMI 34 Suomen Kuvalehti 27/2006

Neljännes lähtijöistä oli evakkoja, monet vielä juurtumattomia parikymppisiä poikamiehiä. Kotiin jäi vaimo ja neljä lasta. Se raha oli todelliseen tarpeeseen. 3.) NTJ:ssa jääkärin peruspalkka on koulutus- ja valmiusaikana 1 665 euroa, päivärahojen ja sotaharjoituskorvausten kanssa noin 2 715 euroa kuussa. Lääkäri Arttu Lahdenperä näyttää nykyaikaisen lääkintä-pasin varustusta entiselle lääkintävääpelille. Perkele ja tuima ilme Kasarmin portilla odottavat nopean toiminnan joukkojen lääkäri Arttu Lahdenperä ja muonittaja Mika Kuivanen. Maailmaa nähneitä miehiä: 39-vuotias Lahdenperä on palvellut Kosovossa ja Afganistanissa, 27-vuotias Kuivanen Etelä-Libanonissa. 4.) Useimmille Suezin sotilaille lentokone oli uusi kokemus, ulkomaat ylipäätään. Silloin 30-vuotias Partanen oli käynyt sotilasottelussa Kiovassa. Siellä ammuin neuvostoliittolaisten 4.) NTJ:n 160 sotilaasta 72 on ollut rauhanturvatehtävissä aiemmin. 5.) NTJ:n suomalaissotilaan on osattava englantia jo turvallisuussyistä, jotta yhteistyö toimii taisteluosaston saksalaisten ja hollantilaisten kanssa. 6.) NTJ:n ajokoulutus kestää Säkylässä kaksi kuukautta. Monissa operaatioissa on nähty, että paikallinen liikenne on yksi suurimmista riskeistä. kanssa ensimmäisen kerran kahteentoista vuoteen samaan suuntaan. Valinnoissa arvostettiin kielipäätä, mutta harvalla sitä oli. 5.) Arabiankielisiä tulkkeja ei ollut, ongelmia ratkottiin elekielellä ja piirtämällä. Kyllä sitä puhuttiin suomea, Partanen sanoo. Se perkele ja tuima ilme olivat parempi kuin huono englanti. Ajokortti oli plussaa, mutta autot olivat Suomessa kortilla siinä missä viina, niitä oli rekisteröity reilut satatuhatta. Eräs sotilaslentäjä oli lentänyt lähes kaikilla ilmavoimien koneilla, suihkuhävittäjästä kaksimoottoriseen pommittajaan, mutta ajokorttia hänellä ei ollut. 6.) Rauhanturvaajat ajoivat YK-ajokortteja Egyptissä. Kairossa vietettiin keikan ainoa loma, kaksi päivää. Suurkaupungin kaaos oli hämmentävä kokemus riihimäkeläiselle lääkintävääpelille. Autoja kulki vierekkäin kuudella kaistalla, ja kuka tahansa saattoi koukata oikealta tai vasemmalta eteen annettuaan äänimerkin. Vain happipullo säilynyt Lahdenperä esittelee lääkintä-pasia: monitoreja, letkuja, nestepusseja. Miehistönkuljetusvaunuun on rakennettu nykyaikainen lääkäriyksikkö. Lahdenperä selittää, että kriittisessä tilassa oleva potilas voidaan leikata ja jatkaa hoitoa kuljetuksen aikana. Partanen silmäilee vempaimia ja tekee yksiselitteisen johtopäätöksen: Vain happipullo on säilynyt samana 50 vuodessa. 27/2006 Suomen Kuvalehti 35

Hän muistaa yhä joulukuisen päivän Port Saidissa 1956. Oli annettu hälytysvalmius, suomalaisten lääkintämiesten piti varautua ottamaan vastaan tuhat turvapaikanhakijaa. Komppanian lääkäri oli kadonnut lääkkeiden kanssa norjalaiseen kenttäsairaalaan. Vääpeli Partasella ja kahdella lääkintämiehellä 7.) oli vain yksi lääkintäaliupseerin laukku, jossa oli siteitä, särkyja yskänlääkettä, ripulitabletteja ja voidetta. Tuli mietittyä monta kertaa, mitä olisin tehnyt, jos olisi tullut rähinä. Onneksi ei tullut. Suezin komppania oli ehtinyt olla yhdessä kolme viikkoa, ennen kuin se lennätettiin Egyptiin. Puolenkymmentä rokotetta takapuoleen ja menoksi se oli ajan henki. 7.) NTJ:n kahdella lääkärillä on apunaan kuusi mediciä, lääkintämiestä, he ovat kokeneita sairaanhoitajia, ensihoitajia ja perushoitajia. Olimme täysin ulalla niistä oloista, joihin menimme, Partanen sanoo. Arabikulttuurin tuntemus oli nolla 8.), ja uudenkarhea sarkapuku oli sopimaton Siinain autiomaahan, jonne joukot siirrettiin Port Saidista. Mahtoi kameleja paimentavia beduiineja ihmetyttää: sinikypäräisiä miehiä paksussa kuosissa paahtavassa auringonpaisteessa. 36 Suomen Kuvalehti 27/2006 Muonittaja Mika Kuivanen esittelee ammattisotilaan asunnon. Majoitus ja muona ovat ilmaiset. Onneksi saatiin kevyempää intialaista vaatetta. Tosin yöllä sarka oli hyvä, vartiossa oli kylmä. Kun komppaniassa oli lähes sadan ammatin osaajia, puutteita korjattiin itse. Auton peräkoukusta tehtiin koukku ja koiranraadosta saatiin syötti. Pian syötiin hainlihaa. Sauna rakennettiin tietysti, beduiinien vanhaan kalamajaan. 9.) Sitä lämmitettiin ulkopuolelta kamelinlannalla. Menen kanssasi Egyptiin Siinä he ovat vierekkäin, rauhanturvaajat vuosilta 2006 ja 1956. 8.) NTJ laati mahdollisista kriisialueista maakansioita. Kaikki käydään ennakkoon läpi: kulttuurit ja uskonnot, poliittiset ja sotilaalliset jännitteet, ilmasto- ja hygieniaolot. Muonittaja Mika Kuivasella on repeytymätön, hengittävä maastopuku, luotiliivit ja perästä taitettava rynnäkkökivääri. Reservin sotilasmestari Ahti Partanen on pukenut kuvausta varten ylleen hiutuneen sarkapuvun, kädet kannattelevat museosta lainattua konepistooli -44:ä. Tuli mietittyä monta kertaa, mitä olisin tehnyt, jos olisi tullut rähinä. Onneksi ei tullut. 9.) NTJ:n varusteisiin kuuluu telttasauna saunaoluet on kielletty, kuten kaikki alkoholi operaation aikana. Kevyt, pitkälippainen ase tunnettiin peltiheikkinä. Yhtään laukausta en ampunut operaation aikana. Kotimaassa kenttäpiispa oli lähettänyt miehet matkaan toteamalla, että minä menen kanssasi Egyptiin. Sinkkiarkuista ei puhuttu, mutta tappioihin

Rauhanturvaveteraanilla on keräilyharvinaisuus, Suezin komppanian baretti ja kokardi. Suezilta Kabuliin Yhteensä 32 500 suomalaista on osallistunut 29 rauhanturvaoperaatioon vuosina 1956 2006. Eniten Suomi on lähettänyt joukkoja Kyprokselle, 10 000. Rauhanturvaajia on menehtynyt 45, joista operatiivisissa tehtävissä 14, yksi varsinaisessa taistelutilanteessa. 31 rauhanturvaajaa on kuollut sairauksiin, itsemurhiin, liikenneonnettomuuksissa ja tapaturmissa. Menehtyneille rauhanturvaajille omistettu muistomerkki sijaitsee Helsingin Hietaniemen hautausmaalla. Saako lapsisotilasta ampua? Suomen on vaikea kieltäytyä vaarallisesta operaatiosta, jos taisteluosaston saksalaiset ja hollantilaiset ovat valmiit lähtemään. Mahdollinen lähtö voi olla Afrikkaan. Siellä toimii huonosti organisoituneita mutta arvaamattomia joukkoja, everstiluutnantti Petri Mattila sanoo. EU:n nopean toiminnan joukot estävät konfliktien puhkeamista sodiksi, suorittavat siviilien evakuointeja, osallistuvat humanitaarisiin operaatioihin ja valvovat aseidenriisuntaa. Kovimmillaan joukot erottavat taistelevat osapuolet toisistaan voimaa käyttäen. Pystyvätkö nopean toiminnan joukkojen 2 000 sotilasta estämään kansanmurhan, everstiluutnantti Petri Mattila Porin prikaatista? Joukko pystyy estämään etnisen puhdistuksen jossain rajatussa taajamassa tai kaupungissa. Mutta jos vastassa on 10 000 miestä, joukkoa ei voi heittää sellaista voimaa vastaan. Osallistuuko suomalaiskomppania myös rauhaan pakottamiseen asein? Saksalainen pataljoona on taisteluosaston voimankäytön päänyrkki, mutta taisteluosastoa johtava saksalaiskomentaja voi käyttää suojauskomppaniaa vastaaviin tehtäviin. Siksi meidän on oltava henkisesti ja fyysisesti valmiita koviin paikkoihin. Miten rajua aseellista voimaa taisteluosasto voi käyttää? Säännökset ovat operaatiokohtaisia, mutta jokainen tilanne on harkittava vielä erikseen. Ongelmat yritetään ratkaista keskustelemalla, sitten voimaa näyttämällä, esimerkiksi kutsumalla hävittäjät yläpuolelle. Voimankäyttö on viimeinen keino, siinäkin edetään askel askeleelta. Mitä se tarkoittaa? Riippuu tehtävästä, mutta väkijoukkoja voidaan hallita pampuin ja suojakilvin. Seuraava vaihe on varoituslaukausten ampuminen. Aseita käytetään joukkoja vastaan, mikäli se on ainoa keino pelastaa oma henki. Afrikassa aseen takana voi olla lapsisotilas. Saako lapsisotilasta ampua? Jos joku avaa tulen meitä vastaan ja henkemme on uhattuna, meidän on vastattava tuleen itsepuolustukseksi, oli aseen takana lapsi tai nainen. Kuka kantaa vastuun, jos aseita käytetään vastoin ohjeita? Jokainen sotilas on itse vastuussa voimankäytöstä annettujen valtuuksien puitteissa. Jos on syytä epäillä, että ohjeita on rikottu, jokainen tapaus tutkitaan. Voiko Suomi kieltäytyä operaatiosta sen vaarallisuuden takia? Jos taisteluosaston saksalaiset ja hollantilaiset joukot ovat valmiit lähtemään, voi olla poliittisesti vaikea todeta, että Suomi ei osallistu operaatioon. 27/2006 Suomen Kuvalehti 37

AHTI PARTASEN KOTIALBUMI varauduttiin. Polttohautausta selvitettiin, ja matkaan otettiin kaava yksityistä ehtoollisen jakamista varten. Tilanne Egyptissä rauhoittui, englantilaiset, ranskalaiset ja israelilaiset vetäytyivät taisteluitta. Raskaasti aseistautuneita joukkoja vastaan eivät olisi auttaneet muutamat ruotsalaiset panssarinyrkit ja konekiväärit 10.) NTJ:n ajoneuvokalustoon kuuluu mm. panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, esikuntavaunuja ja raskasta kuljetuskalustoa. tai itse koottu jeeppi. 10.) Myös onni varjeli. Yhteen jääkäriin osui harhaluoti Port Saidin poliisiaseman katolla. Huhupuheissa mies oli jo kuollut, mutta vain olkapäässä oli pieni reikä. Toinen jääkäri toheloi tykin ruudin ja tupakan kanssa. Pahat palovammat, mutta henki säilyi. Arki autiomaassa oli pääosin hiljaiseloa. Vartiossa vaatetus oli vapaamuotoinen, paljas ylävartalo ja puolihousut (shortsi-sanaa ei tunnettu) jalassa. Vapaalla hikoiltiin peltiparakeissa 11.), uitiin valtameressä ja otettiin aurinkoa. Kilpailtiin, kenelle tuli jyrkin rusketusraja. 3 4 vyöhykettä siinä erottui. Huolet kasautuvat reissussa Porin prikaatin pihamaalla saappaat rummuttavat tahdissa, soppatykin 38 Suomen Kuvalehti 27/2006 katveessa lusikkahaarukat raapivat pakkien pohjaa. Jossain kauempana kuuluu tasaista raskasta jytkettä. Partanen astuu sotilaskodista ja laittaa vanhan, vaaleansinisen baretin päähän. Sen sisälle on kirjoitettu nimi ja laitettu kuva nuoresta miehestä. Rauhanturvaveteraani on palvellut Siinailla 1956 ja 1974 sekä Kyproksella 1964. Jos on murheita tai tyttöystävä roikkuu korvassa kiinni, on parempi jäädä kotiin, hän sanoo. Sotareissussa yllättäviä ongelmia tulee ihan tarpeeksi. Lääkäri Lahdenperä ja muonittaja Kuivanen nyökkäävät. Lahdenperä on ollut Punaisen Ristin lääkärinä useilla katastrofialueilla. Olen nähnyt kaikenlaista. Tuskin kohtaan uutta, joka enää järkyttää. Kuivanen sanoo, että nopean toiminnan joukot koulutetaan ja varustetaan paremmin kuin yksikään aiempi 11.) NTJ majoittuu ilmastoituihin ja lämmitettäviin ilmakaaritelttoihin, joissa jokaisella sotilaalla on oma solu. 12.) NTJ:n koulutus kestää seitsemän kuukautta, se sisältää kansainvälisen harjoittelujakson saksalaisten ja hollantilaisten kanssa marraskuussa Saksassa. Vapaa-aikana rauhanturvaajat ottivat kilvan aurinkoa valtameren rannalla Siinain autiomaassa. suomalaisosasto. 12.) En pysty ajattelemaan sellaista tilannetta, josta en selviäisi fyysisesti ja psyykkisesti. Kuivanen esittelee vielä ammattisotilaan asunnon. Rivitalohuoneisto, johon on majoittunut kolme miestä. Olohuoneessa peltikaappeja, televisio, Playstation, nojatuoleja ja matto. Sitten on jäähyväisten aika. Partanen puristaa kädestä, katsoo silmiin ja liikuttuu. Jos joudut rähinään, onnea ja menestystä. Tapa tai tule tapetuksi Kesä 1941, Savitaipale. Ahti Partanen oli 15-vuotias koulupoika. Jatkosota oli alkanut, isä kutsuttu riviin, äiti lähtenyt lottana sotaan. Pihapiirin pari vuotta vanhemmat ystävät kaikkosivat rintamalle. Ahti ajatteli, että yksin ei tänne jää. Hän tarjoutui neljännen armeijakunnan lähetiksi, hänet kelpuutettiin vapaaehtoisena mukaan. Lähetti siirtyi Viipurin puhdistusjoukkoihin ja sieltä kaupungin valleille ilmatorjuntaan. Kesällä 1944, Kannaksen suurhyökkäyksen aikaan, 18-vuotias nuori mies latasi ja suuntasi ilmantorjuntatykkiä Ihantalan torjuntataisteluissa.

Panssaroidut miehistönkuljetusvaunut suojaavat ammattisotilaita maailmalla. Siinailla suomalaiset rakensivat itse jeepin osista, Partanen muistaa. Ei sodan laki mihinkään ole muuttunut äärimmäisessä tilanteessa. Tapa tai tule itse tapetuksi. Rautaa satoi ylhäältä ja edestä. Nälkää, väsymystä ja pelkoa päivästä toiseen. En osaa kuvata, mitä se oli, Partanen sanoo. Yhtä vaikeaa on kuvitella, millaista olisi lähteä ammattisotilaana turvaamaan rauhaa tänä päivänä. Suezilla puolueettomat rauhanturvaajat valvoivat osapuolten välissä aselepolinjaa. Nyt rintamat ovat kadonneet, siviiliä ei aina erota sotilaasta, valtion armeijaa yksityisestä palkka-armeijasta. Ei sodan laki mihinkään ole muuttunut äärimmäisessä tilanteessa. Tapa tai tule itse tapetuksi. Partanen sanoo, että jokainen pelkää, jos joutuu taisteluun. Mutta pelko on siedettävä ja itsesuojeluvaisto säilytettävä. Moni nuori ei kestä painetta, maristaan jo pienestä. Se on vaikein juttu. Lentoemäntä liikuttui Auto kaartaa armeijan myymälän eteen. Pihassa seisoo vanhoja, ruostuneita ilmatorjuntatykkejä. Ahti Partanen kävelee sisään ja palauttaa lainavaatteet ja -kengät. Samanlaiset sarkavaatteet ja monot oli pakattu puoli vuosisataa sitten SAS:n koneeseen. Valvontajoukon ensimmäinen rotaatio palasi puolen vuoden komennukselta. 13.) Oli 18. kesäkuuta 1957. NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov oli juuri tehnyt viikon vierailun Suomeen, Nesteen Naantalin jalostamoon odotettiin ensimmäistä maaöljylastia Neuvostoliitosta. Partasta harmitti. Ruoan kanssa oli tarjoiltu yksi ainoa olut, mutta kreikkalainen ohrajuoma oli humpsahtanut ilmakuopassa asetakin rinnuksille, kun hävittäjät olivat pakottaneet koneen lentämään ukkosmyrskyn läpi Jugoslavian yllä. Vihdoin Seutula lähestyi. 13.) NTJ:n operaatio kestää pisimmillään neljä kuukautta. Suomi päivystää kuusi kuukautta vuosien 2007 ja 2008 alusta. Miesjoukko yltyi reippaaseen yhteislauluun: Kotimaamme onpi Suomi, Suomi armas synnyinmaa. Lentoemäntä puhkesi kyyneliin. Kello 21.10 Ahti Partanen oli palannut Siinailta. SK Suomen Kuvalehti seuraa muonittaja Mika Kuivasta nopean toiminnan joukoissa. Koulutus alkoi toukokuussa 2006, päivystysaika kestää ensi vuoden alusta 6 kuukautta. Lisää rauhanturvaamisesta www.suomenkuvalehti.fi 27/2006 Suomen Kuvalehti 39