Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 4/2009, 15.4.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. Kauppatieteiden tohtori, professori Vesa Routamaan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 5. MMT Ville Hallikaisen dosentuurihakemus 6. FT Osmo Pekosen väitöstilaisuuden kustoksen vaihtaminen 7. Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelman perusopetusvastaavuus lukuvuodelle 2009 2010 ja kesälle 2009 8. Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälinen maisteriohjelma 2008 2011 9. Opettajatuutoreiden nimeäminen lukuvuodelle 2009 2010 10. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan opetussuunnitelman hyväksyminen lukuvuodelle 2009 2010 11. Muut asiat
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Johtosäännössä asioiden käsittelemisestä Lapin yliopiston hallinnossa sen 33 :n mukaan hallintoelin kokoontuu, milloin puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kolme jäsentä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten puheenjohtajalta kirjallisesti pyytää. Kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kiireellisessä tapauksessa voi hallintoelin ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Hallintoelin on päätösvaltainen kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Päätös
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 2. Ilmoitusasiat -Lapin yliopiston henkilöstötilinpäätös, liite 1 -aluekehitys- ja innovaatiopalveluiden integroiminen yliopiston tiedekuntiin ja yliopiston johtosäännön muutos, liite 2 -maisteriohjelmien hakijat ja valitut Päätös
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 3. Filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet Filosofian tohtori Juha-Antti Lamberg on hakenut 19.12.2005 päiväämällään kirjeellä kauppatieteiden ja matkailun tiedekuntaan johtamisen dosentin, alana strategiatutkimus, virkaan. Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti kokouksessaan 25.1.2006, että filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin kiinnittäminen yliopistoon on opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaista. päätti kokouksessaan 25.1.2006 vahvistaa Juha-Antti Lambergin hakeman dosentuurin nimeksi johtamisen dosentti, alana strategiatutkimus. Samalla tiedekuntaneuvosto määräsi professorit Tuomo Peltonen ja Risto Tainio antamaan suostumuksensa mukaisesti asiantuntijalausuntonsa filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin tieteellisestä pätevyydestä tämän hakemaan johtamisen dosentin, alana strategiatutkimus virkasuhteeseen. Yliopistoasetuksen (115/98) 8 :n 1 momentin mukaan dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön ja hyvä opetustaito. Yliopistoasetuksen 8 :n 3 momentin mukaan hakijan on annettava julkinen opetusnäyte, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Asiantuntijat ovat antaneet lausuntonsa (Peltonen 21.3.2006, Tainio 12.3.2006). Nämä asiantuntijalausunnot on toimitettu Juha-Antti Lambergille. Liitteenä filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin hakemusasiakirjat sekä asiantuntijalausunnot (liitteet 1-3).
Johtamisen dosentin, alana strategiatutkimus dosentuuria hakeneella filosofian tohtori Juha-Antti Lambergilla voitaneen katsoa hakemusasiakirjojen ja curriculum vitaen perusteella olevan sellainen taito ja kyky, jota johtamisen dosentin, alana strategiatutkimus dosentuurin menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Nimikirjatietojen mukaan Lambergilla on myös dosentuuriin vaadittava kielitaito. Juha-Antti Lamberg on suorittanut maisterin tutkinnon vuonna 1993, filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1995 ja filosofian tohtorin tutkinnon vuonna 1999. Juha-Antti Lambergilla voitaneen asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella olevan yliopistoasetuksen 8 :n mukaiset perusteelliset tiedot omalta alaltaan sekä osoittaneen julkaisuilla ja muulla tavoin kykyä itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön. totesi kokouksessaan 14.6.2006 asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella, että filosofian tohtori Juha-Antti Lambergilla on johtamisen dosentin, alana strategiatutkimus dosentuurin virkaan vaadittava tieteellinen pätevyys. Juha-Antti Lamberg voidaan vapauttaa opetusnäytteen antamisesta, useiden vuosien opetuskokemus käy hyvin ilmi Lambergin hakemuksen Teaching Record osuudesta, Lamberg on antanut opetusta vuodesta 2001 lukien sekä suomalaisissa kuin myös yhdessä ulkomaisessa yliopistossa. Opetus useissa kursseissa on ollut tohtorikoulutettaville luennointia. Esitys 1 Esitys 2 Esitys 3 Esitys 4 Päätettäneen vapauttaa filosofian tohtori Juha-Antti Lamberg opetusnäytteen antamisesta. Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella, että filosofian tohtori Juha-Antti Lambergilla on johtamisen dosentti, alana strategiatutkimus dosentin virkaan vaadittava tieteellinen pätevyys. Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja muiden hakemusasiakirjojen perusteella, että filosofian tohtori Juha-Antti Lamberg täyttää johtamisen dosentti, alana strategiatutkimus dosentin virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot. Päätettäneen esittää yliopiston hallitukselle, että se nimittäisi filosofian tohtori Juha- Antti Lambergin johtamisen dosentti, alana strategiatutkimus dosentin virkaan matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnassa. Päätös 1 Päätös 2 Päätös 3 Päätös 4
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 4. Kauppatieteiden tohtori, professori Vesa Routamaan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet Kauppatieteiden tohtori, professori Vesa Routamaa on hakenut 25.4.2006 päiväämällään kirjeellä kauppatieteiden ja matkailun tiedekuntaan yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan. Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti kokouksessaan 14.6.2006, että kauppatieteiden tohtori Vesa Routamaan kiinnittäminen yliopistoon on opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaista ja vahvisti kauppatieteiden tohtori, professori Vesa Routamaan hakeman dosentuurin nimeksi yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentti. Kokouksessaan 14.6.2006 tiedekuntaneuvosto päätti määrätä suostumuksensa mukaisesti professori (emeritus) Pertti Kettunen Jyväskylän yliopistosta ja professori (emeritus) Mauri Laukkanen Kuopion yliopistosta antamaan asiantuntijalausuntonsa Vesa Routamaan kelpoisuudesta hänen hakemaansa yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan. Molemmat lausunnot on saatu ja molemmat asiantuntijat pitävät Vesa Routamaata pätevänä ja kelpoisena yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan. Yliopistoasetuksen (115/98) 8 :n 1 momentin mukaan dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön ja hyvä opetustaito. Yliopistoasetuksen 8 :n 3 momentin mukaan hakijan on annettava julkinen opetusnäyte, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Liitteenä kauppatieteiden tohtori, professori Vesa Routamaan hakemusasiakirjat ilman julkaisuja ja asiantuntijalausunnot (liitteet 1-3).
Yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaa hakeneella Vesa Routamaalla voidaan katsoa hakemusasiakirjojen perusteella olevan sellainen taito ja kyky, jota yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin viran menestyksellinen hoito edellyttää. Nimikirjatietojen mukaan Vesa Routamaalla on myös dosentuuriin vaadittava kielitaito. Vesa Routamaa on suorittanut ekonomin tutkinnon Vaasan kauppakorkeakoulussa vuonna 1973, kauppatieteiden kandidaatti hänestä tuli vuonna 1975 ja kauppatieteiden lisensiaatin tutkinnon Routamaa suoritti vuonna 1978. Kauppatieteiden tohtorin tutkinnon Vesa Routamaa suoritti Vaasan korkeakoulussa vuonna 1981. Vesa Routamaalla voidaan asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella katsoa olevan yliopistoasetuksen 8 :n mukaiset perusteelliset tiedot omalta alaltaan sekä hänen osoittaneen julkaisuilla ja muulla tavoin kykyä itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön. Vesa Routamaa voidaan vapauttaa opetusnäytteen antamisesta koska hänellä on hakemansa dosentuurin alalta pitkäaikainen ja tunnustettu opetuskokemus. Lapin yliopistossa Routamaa on luennoinut kaksi kertaa johtamisen koulutusohjelman syventäviin opintoihin kuuluvan opintojakson. Esitys 1 Päätettäneen vapauttaa Vesa Routamaa opetusnäytteen antamisesta. Esitys 2 Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella, että kauppatieteiden tohtori Vesa Routamaalla on yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan vaadittava tieteellinen pätevyys. Esitys 3 Esitys 4 Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja muiden hakemusasiakirjojen perusteella, että kauppatieteiden tohtori Vesa Routamaa täyttää yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot. Päätettäneen esittää yliopiston hallitukselle, että se nimittäisi kauppatieteiden tohtori Vesa Routamaan yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentin virkaan matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnassa. Päätös 1 Päätös 2 Päätös 3 Päätös 4
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 5. MMT Ville Hallikaisen dosentuurihakemus Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ville Hallikainen hakee oheisen liitteen mukaisesti matkailututkimuksen kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien dosentiksi Lapin yliopiston matkailun ja liiketoiminnan tiedekuntaan. Hakemuksen liitteenä on myös Hallikaisen ansioluettelo, julkaisuluettelo ja nimikirjanote. Matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola pitää Ville Hallikaisen kiinnittämistä yliopistoon opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaisena. Veijolan mukaan myös dosentuurin nimi on sovelias. Esitys 1 Esitys 2 Esitys 3 Todettaneen, että maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ville Hallikainen on hakenut matkailututkimuksen kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien dosentiksi Lapin yliopiston matkailun ja liiketoiminnan tiedekuntaan. Todettaneen, että maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ville Hallikaisen kiinnittäminen yliopistoon on opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaista. Päätettäneen vahvistaa maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ville Hallikaisen hakeman dosentuurin nimeksi matkailututkimuksen kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien dosentti. Päätös 1 Päätös 2 Päätös 3
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 6. FT Osmo Pekosen väitöstilaisuuden kustoksen vaihtaminen Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto määräsi 11.6.2008 pitämässään kokouksessa filosofian tohtori Osmo Pekosen väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle "La rencontre des religions autour du voyage de l abbé Réginald Outhier en Suéde en 1736-1737 esitarkastajiksi suostumustensa mukaisesti professori Eero Tarastin Helsingin yliopistosta ja professori Pasi Ihalaisen Jyväskylän yliopistosta. myönsi kokouksessaan 28.1.2009 väittelyluvan filosofian tohtori Osmo Pekosen matkailututkimuksen alaan kuuluvalle väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle La rencontre des religions autour du voyage de l abbé Réginald Outhier en Suéde en 1736-1737". Kokouksessaan 18.3.2009 tiedekuntaneuvosto päätti, että väitös tapahtuu 16.6.2009, vastaväittäjänä toimii professori Mary Terrall Kalifornian yliopistosta (UCLA) sekä kustoksena professori Antti Haahti Lapin yliopistosta. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan jatko-opinto-oppaan mukaan kustoksena toimii yliopistoon virkasuhteessa oleva oppiaineen tai lähiaineen professori tai työn ohjaaja. Professori Antti Haahti on kieltäytynyt kustoksen tehtävästä samoin kuin dekaani Markku Vieru. Esitys Päätettäneen, että Osmo Pekosen väitöstilaisuudessa 16.6.2009 kustoksena toimii kehitysjohtaja, dosentti Seppo Aho. Päätös.
Opintopäällikkö Helena Tompuri puh. 016-341 2692 7. Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelman perusopetusvastaavuus lukuvuodelle 2009 2010 ja kesälle 2009 Avoin yliopisto pyytää kirjeellään 19.3.2009 (liite) matkailun ja liiketoiminnan tiedekuntaa tarkistamaan avoimen yliopisto-opetuksen toimeenpanosuunnitelman ja anoo samalla, että tiedekunta vahvistaa toimeenpanosuunnitelmaan hyväksytyn opetuksensa vastaamaan perusopetusta. Toimeenpanosuunnitelma ja sen toteutus perustuu oppiaineiden vastuuhenkilöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Lopullinen toteutuminen riippuu opiskelijaryhmien muotoutumisesta. Toimeenpanosuunnitelmaan tulevista muutoksista informoidaan tiedekuntaa toimeenpanosuunnitelman tarkisteella syksyllä 2009. Esitys Hyväksytään Lapin yliopiston Avoimen yliopiston liitteen mukainen opetus vastaamaan tiedekunnan antamaa opetusta (liite). Päätös
Opintopäällikkö Helena Tompuri puh. 016-341 2692 8. Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälinen maisteriohjelma 2008-2011 Lapin yliopiston johtosäännön 19 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Kehitysjohtaja Seppo Aho on valmistellut yhteistyössä taiteiden tiedekunnan (Eija Timonen ja Marja Keskipoikela) ja Kainuun yliopistokeskuksen (Lasse Lyytikäinen) kanssa Kajaanissa toteutettavan kulttuuriyrittäjyyden kansainvälisen maisteriohjelman opetussuunnitelman. hyväksyi ohjelman aie-esityksen ja alustavan tutkintorakenteen (120 op) kokouksessaan 11.6.2008 ja käsitteli valintaperusteita ja alustavaa opintosuunnitelmaa kokouksessaan 1.10.2008. ei hyväksynyt Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälisen maisteriohjelman valintaperusteita eikä alustavaa opintosuunnitelmaa, vaan palautti sen uudelleen valmisteltavaksi. Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälisen maisteriohjelman valintaperusteita ja alustavaa opintosuunnitelmaa täydennettiin sekä mm. kansainvälisyyden osuutta selvennettiin. Valintaperusteet ja alustava opintosuunnitelma hyväksyttiin tiedekuntaneuvoston kokouksessa 29.10.2008. Maisteriohjelmaan ei saatu riittävästi hakijoita ensimmäisellä hakukierroksella. Hakukelpoisuutta ja valintakriteereitä muutettiin ja muutetut valintaperusteet hyväksyttiin 28.1.2009. Opetussuunnitelma on monipuolinen ja kirjallisuutta on runsaasti. Suunnittelijat mahdollisesti jatkokehittävät kurssin sisältöjä vastaamaan vielä paremmin tavoiteltavia kompetensseja. Esitys Hyväksytään kulttuuriyrittäjyyden kansainvälisen maisteriohjelman opetussuunnitelma liitteen mukaisesti (liite). Päätös
Opintopäällikkö Helena Tompuri puh. 016-341 2692 9. Opettajatuutoreiden nimeäminen lukuvuodelle 2009 2010 Lapin yliopiston HOPS-linjausten ja laatutavoitteiden mukaan jokaisella yliopiston opiskelijalla on sekä opettaja- että opiskelijatuutori. Opettajatuutorin tehtävänä on mm. tukea opiskelijoiden HOPS-suunnittelua ja akateemiseen yhteisöön kiinnittymistä. HOPS ja sitä myötä opettajatuutorit tulivat pakollisiksi kaikille koulutusaloille syksyllä 2005. Opettajatuutorit pitävät uusille opiskelijoille orientaatioluennon syyskuun ensimmäisellä viikolla. Opettajatuutorit järjestävät myös yksilöllistä ohjausta: kullakin opiskelijalla on mahdollisuus vähintään kahteen henkilökohtaiseen tapaamiseen opintojensa aikana. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta on hyväksynyt omat HOPS- ja opettajatuutorointilinjauksensa kokouksessaan 14.6.2006. Opettajatuutorit saavat tehtävään yhden päivän koulutuksen elokuun lopussa. Opettajatuutorit, opiskelijatuutorit ja opintopäällikkö tekevät yhteistyötä. Tiedekunnan opettaja- ja opiskelijatuutoreiden yhteinen suunnittelupäivä järjestettäneen elokuussa. Esitys Päätetään nimetä opettajatuutorit lukuvuodelle 2009-2010 seuraavasti: Johtaminen: pt. tuntiopettaja Rauno Rusko ja tuntiopettaja Pikka-Maaria Laine Matkailututkimus: assistentti Outi Rantala ja assistentti Minni Haanpää Päätös
Opintopäällikkö Helena Tompuri puh. 016-341 2692 10. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan opetussuunnitelman hyväksyminen lukuvuodelle 2009 2010 Lapin yliopiston johtosäännön (1.8.2007) 19 mukaan tiedekuntaneuvosto hyväksyy opetussuunnitelmat. nimesi kokouksessaan 29.10.2008 matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan opetussuunnittelutyöryhmän lukuvuodelle 2009 2010. Työryhmän puheenjohtajana toimi dekaani. Työryhmä koostui opetushenkilökunnan, ainejärjestöjen sekä kielikeskuksen ja menetelmätieteiden laitoksen edustajista ja se kokoontui yhteensä 3 kertaa. Työryhmän tehtävänä oli koordinoida oppiaineissa tapahtuvaa opetussuunnittelutyötä. Työryhmän työ on päättynyt. Kuluvana lukuvuonna uusi asia oli maisteriohjelmien suunnittelu, joka suunniteltiin yhteistyössä yhteiskuntatieteiden tiedekunnan kanssa. Kauppatieteiden ja johtamisen osalta opetussuunnitelmaan ei tehty tässä vaiheessa suuria muutoksia. Matkailututkimuksen opetussuunnitelma uudistettiin. Yritysjuridiikan opetus järjestetään yhteistyössä oikeustieteiden tiedekunnan kanssa, ympäristöopintojen opetus yhteistyössä yhteiskuntatieteiden tiedekunnan kanssa ja Design Management -opetus yhteistyössä taiteiden tiedekunnan kanssa. Akateemiset opiskelutaidot -kurssi on avoimen yliopiston koordinoima, tiedekunnan opiskelijoille vapaaehtoinen kurssi. Lisäksi tiedekunnassa järjestetään Cultural Industries - sivuainekokonaisuuden opintoja. Edellä mainittujen opetussuunnitelmat hyväksytään myös matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnassa. Opinto-oppaaseen on liitetty myös Design, Media & Markets maisteriohjelman opintosuunnitelma. Tiedekunnan tutkintoihin kuuluvat kieliopinnot hyväksytään Lapin yliopiston opetusneuvostossa ja metodiopinnot yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Esitys Päätetään hyväksyä matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan opetussuunnitelma lukuvuodelle 2009 2010 liitteen mukaisesti (liite).
Hallintopäällikkö Tarmo Körkkö puh. 016-341 2608 11. Muut asiat Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan hallintoelin voi kiireellisessä tapauksessa ottaa läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu.