Helsingin Taiteilijaseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen 2014. 4 Kokouksen pöytäkirjantarkistajien ja ääntenlaskijoiden (2) valinta



Samankaltaiset tiedostot
Jäsenkirje 3 Maaliskuu 2015

Jäsenkirje 3 Huhtikuu 2017

JÄSENKIRJE MAALISKUU 2013

JÄSENKIRJE SYYSKUU 2012

Kutsu Helsingin Taiteilijaseuran jäsenille

JÄSENKIRJE KESÄKUU 2012

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus:

Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

TEOS ilmoittautumisohjeet

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

NÄYTTELYSOPIMUS. Näyttelyn järjestäjä Osoite Laskutusosoite tai sähköinen laskutusosoite. Sähköposti Kotisivut

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

veistosten ja taidegrafiikan teosvälitys

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Jäsenkirje 7 marraskuu 2014

Taideteollinen Oppilaitos kuvat.op. auskultointi Oulun yliopisto, kasvatustieteen appropbatur

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Apurahoja on kahdenlaisia: kaksi kertaa vuodessa haettava projektiapuraha sekä jatkuva matka-apuraha.

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Mitä avustusta haetaan

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

Sculpture Expanded Liikkuva julkisen taiteen laboratorio

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Asiakasnumeron haltija on vastuussa tilauksesta ja vastaa laskun maksamisesta toimitusehtojen mukaisesti Oriolalle.

Kulttuurilautakunnan päätös

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Tuula Mikkonen sihteeri

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot

Jäsenkirje 2/

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

1 of :06

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

Hakemuksen laatiminen

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja

Tohtoriopintojen rahoitus

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

Oheismateriaali Kult

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT ALKAEN

Taiteilijat O ry, Konstnärerna O rf TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Transkriptio:

JÄSENKIRJE 2 MAALISKUU 2014 KUTSU Helsingin Taiteilijaseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen 2014 Aika maanantai 31.3.2014 klo 17.00 Paikka Annantalon auditorio, Annankatu 30, 00100 Helsinki ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkistajien ja ääntenlaskijoiden (2) valinta 5 Toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase vuodelta 2013, tilintarkastajien lausunto; tilinpäätöksen vahvistaminen 6 Päätetään tili- ja vastuuvapaudesta 7 Valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi toiminnantarkastaja sekä heille varahenkilöt 8 Pätevyysvaatimukset seuran jäseneksi hyväksymiselle 9 Kokouksen päättäminen Tervetuloa!

2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tervetuloa vuosikokoukseen Annantalon auditorioon 31.3. klo. 17.00! Kokouskutsu on jäsenkirjeen etusivulla. Nyt seurassamme on taas parempi suunnata tulevaan. Suurin kriisivaihe on ohitettu ja talous on tasapainottumassa organisaation uudelleenjärjestelyjen ja lomautusten jälkeen. Kun osa-alueet toimivat normaalisti, voi puheenjohtajakin keskittyä tässä tervehdyksessä myös toissijaiseen pohdiskeluun: taiteen merkitykseen ja sisältöön jonka se tarjoaa. Tämä tilanne osoittaa, kuinka käytännön elämässä usein toisarvoiseksi jäävä onkin oleellisinta: mietiskely, filosofinen ajattelu, taiteen tekeminen ja vastaanottaminen, lukeminen ja kirjoittaminen Oleellisimmat, elämälle kestävää merkitystä luovat rakenteet löytyvät näkyvimmän ja äänekkäimmän kerroksen alta. Nykytodellisuudessa tosiasioiden mekaniikka vie kaiken huomion. Tämä mekaniikka johtaa todellisuuskuvamme kaventumiseen. Talouden ylläpitäminen ja pakonomainen parantaminen vie mahdollisuuden ajatukselliseen syventymiseen. Kulttuurin sisältö jää toisarvoiseksi kun keskitytään vain rahoitukseen, tehostamiseen ja säästöihin. Usein myös taiteilijalla arjen kamppailu toimeentulon saamiseksi ja oman työnsä mahdollistamiseksi vie kaiken energian. Työn syventämiselle ei löydy tilaa eikä aikaa. Alueet, jotka yhteiskunnassa esittäytyvät itsetarkoituksellisina ja ensisijaisina hallinnon ja vallankäytön eri muodot, byrokraattiset rakenteet, rahajärjestelmä, politiikka ovat vain toisarvoisia välineitä ja itsessään epäoleellisia mahdollistajia. Niiden kautta sisällöt tulevat mahdollisiksi. Taiteilijaseurankin olisi oltava tällainen mahdollistaja. Kun rakenteet ovat kunnossa, pystymme panostamaan enemmän palveluihimme taiteilijakunnalle ja taiteilijan aseman ajamiseen yhteiskunnassa. Mika Vesalahti AJANKOHTAISTA Helsingin Taiteilijaseuran tulevia näyttelyhakuja/näyttelyitä Jäsenistölle: Malmitalon gallerian kevätkausi 2015, deadline 15.4.2014 Kaikille avoin: Galleria Rantakasarmi kevätkausi 2015, deadline 15.4.2014 Kaikille avoin: Galleria Katariinan kevätkausi 2015, deadline 30.4.2014 Kaikille avoin: Galleria Katariinan Studion kevätkausi 2015, deadline 30.4.2014 Jäsenistölle: Taidelainaamon kesäripustuksen teosten jättö toukokuussa, lisätietoja huhtikuussa Hakuilmoitukset liitteenä. Lisätietoja seuran nettisivuilta ja: näyttelyvastaava, galleristi Hannele Nyman, 0440 551 678, hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi www.helsingintaiteilijaseura.fi

3 GALLERIA KATARIINA ja GALLERIA KATARIINAN STUDIO 09 666 677, www.helsingintaiteilijaseura.fi www.myyntikokoelma.fi hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi Avoinna ti pe 11 17, la su 12 16 Pääsiäisenä 18 20.4., Vappuna 30.4. & 1.5. ja Helatorstaina 29.5. suljettu Näyttelyt ja avajaiset, kevät 2014, tervetuloa välkommen! 12.3. 30.3.2014 Markku Arantila Aurinkopää Akvarelleja Akvareller Studio: Markku Walldén Uusi elämä Maalauksia Målningar Taiteilijatapaaminen su 30.3. klo 14 16 2.4. 17.4.2014 Erik Schutte Teoksia Verk Studio: Iiris Pessa Askeleet Videoanimaatio Videoanimation Avajaiset ti 1.4. klo 17 19 Taiteilijatapaaminen to 17.4. klo 15 17 23.4. 11.5.2014 Suvi Suikki Vaistonvaraista Piirustuksia Ritningar Studio: Tonja Goldblatt Pieniä äärettömyyksiä Grafiikkaa Grafik Avajaiset ti 22.4. klo 17 19 Taiteilijatapaaminen su 11.5. klo 14 16 14.5. 1.6.2014 Inka Kivalo KUDOS gobeliineja ja veistoksia Gobeliner och skulpturer Studio: Leena Turvanen Voimailuteoksia Esinekoosteita Verk Avajaiset ti 13.5. klo 17 19 Taiteilijatapaaminen su 1.6. klo 14 16 Näyttelyhaut keväälle 2015 käynnissä hakutiedot toisaalla tässä kirjeessä! Kannattaa muistaa myös uuden Galleria Katariinan Studion mahdollisuudet pienemmille näyttelyille/projekteille. Taiteilijakirjakokoelma Lokakuussa 2013 avoimen haun kautta jurytettynä järjestetyn Taiteilijakirjanäyttelyn jälkeen kiinnostus Galleria Katariinan taiteilijakirjakokoelmaa kohtaan on edelleen kasvanut. Voit tarjota pieneen, pysyvään vitriininäyttelyyn (gallerian perällä, Studion ovea vastapäätä) omaa/omia taiteilijakirjojasi myyntiin! Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse Hannele Nymaniin. Taiteilijakirja on oma taidemuotonsa, jonka lähtökohtana on kirjan idea tai muoto, lopputuloksena tekijänsä näköinen taideteos. Jäsenalennus hankinnoista 25 % Kaikista galleriasta, studiosta ja www.myyntikokoelma.fi tehdyistä teoshankinnoista saa jäsenalennusta 25 %. GALLERIA RANTAKASARMI www.helsingintaiteilijaseura.fi rantakasarmi@helsingintaiteilijaseura.fi Avoinna ti to 12 17.30, pe su 11.30 16 Näyttelyt ja avajaiset, kevät 2014, tervetuloa välkommen! 6.3. 30.3.2014 Kaija Hinkula, Janette Holmström, Jussi Nykänen ja Emma Peura Itää 3.4. 4.5.2014 Suomen Akvarellitaiteen yhdistys Avajaiset ke 2.4. klo 17 19 8.5. 1.6.2014 Heli Tuhkanen Outsiders Veistoksia Skulpturer Avajaiset ke 7.5. klo 17 19

4 MALMITALON GALLERIA hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi Avoinna ma pe 10 20, la 10 16 Näyttelyt ja avajaiset, kevät 2014, tervetuloa välkommen! 27.2. 22.3.2014 Taneli Eskola Varjokuvia katukuvia ja varjotutkielmia, Valokuvia Fotografier 27.3. 17.4.2014 Auli Järvelä "Nainen" ja luonto Maalauksia Målningar Avajaiset keskiviikkona 26.3. klo 17 19 24.4. 17.5.2014 Anne Sunila Vertigo Maalausinstallaatio Målningar, installation Avajaiset keskiviikkona 23.4. klo 17 19 22.5. 13.6.2014 Samuli Suonperä Old Ghosts Maalauksia Målningar Avajaiset keskiviikkona 21.5. klo 17 19 TAIDELAINAAMO Rikhardinkadun kirjasto Rikhardinkatu 3 00130 Helsinki 09 673 720, info@taidelainaamo.fi www.taidelainaamo.fi www.helsingintaiteilijaseura.fi Avoinna ti pe 12 18, la su 12 16 Toukokuussa avoinna ti to 12 18, pe la 12 16 Taidelainaamon kevään yksityisnäyttelyt Näyttelytila Arthur Galleria Rikhard maaliskuu EIJA HAKKOLA MERVI KARHUNEN huhtikuu MAARIT BJÖRKMAN-VÄLIAHDET EKATERINA ZAVJALOVA Avajaiset to 3.4. klo 17 18.30, tervetuloa! toukokuu MARJA HAKALA TAINA KOKKONEN Avajaiset ke 8.5. klo 17 18.30, tervetuloa! Taidelainaamon näyttelytilat Arthur ja Galleria Rikhard Taidelainaamon yhteydessä toimii kaksi pienimuotoista näyttelytilaa, Taidelainaamossa Arthur ja kirjaston aulatilassa Galleria Rikhard. Tiloissa vaihtuvat kuukausittain Helsingin Taiteilijaseuran jäsentaiteilijoiden yksityisnäyttelyt. Näyttelyajat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja näyttelyistä peritään taiteilijalta 100 näyttelymaksu. Huom. tilat ovat hyvin suosittuja ja niihin on useamman vuoden jonotusaika. Lisätietoa Taidelainaamosta. taidelainaamo.fi teosvälitys internetissä Taidelainaamon valikoima on näkyvästi ja kattavasti esillä taidelainaamo.fi -sivuilla. Asiakkaat käyttävät pääsääntöisesti sivuston hakutoimintoja runsaan teosvalikoiman selaamiseen. Taiteilijan edun mukaista on toimittaa Taidelainaamoon hyvät kuvat välitettävinä olevista teoksistaan, se takaa laajan näkyvyyden ja myös lisää lainoja/myyntejä. Huom. teokset voivat olla www-sivuilla myös tilattavissa, jolloin taiteilija toimittaa teoksen lainaamoon asiakkaan pyynnöstä. Myös asiakkaiden työhuonekäynnit ovat lisääntyneet tilausvalikoiman myötä. Kesän 2014 teemaripustus on Vesielämää Taidelainaamoon kootaan kesä heinäkuuksi esille teemallinen kesänäyttely, jonka teemana on Vesielämää. Teosten jättö kesänäyttelyyn on toukokuun puolivälissä. Tarkempaa tietoa lainaamon kesästä huhtikuussa. Teosvalikoiman päivittäminen Teosvalikoiman ajoittainen uusiminen on tärkeää, teokset voivat olla yhtäjaksoisesti Taidelainaamossa max kaksi vuotta. Taiteilijoita pyydetään tuomaan ja noutamaan teoksia arkiaikoina ti pe 12 18, jolloin henkilökunnalla on parhaiten aikaa palvella. Huom. Työt jätetään lainaamoon ripustusvalmiina, herkkäpintaiset teokset ja kehystämättömät vedokset hyvin esim. sellofaanilla suojattuina, vedokset pahvilla tuettuna.

5 Portfolioiden nouto jatkuu Taidelainaamossa on luovuttu portfolio -kokoelman esilläpidosta. Lukuisat kansiot odottavat edelleen noutoa, tiedustele oman portfoliosi tilanne Taidelainaamosta. KUVATAIDEKOULU JA KURSSIKESKUS Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 A, 3.krs, 00180 Helsinki 09-693 1322 kurssit@helsingintaiteilijaseura.fi Tervetuloa Helsingin Taiteilijaseuran Kuvataidekoulun ja kurssikeskuksen kesäkursseille! Helsingin Taiteilijaseuran jäsenalennus 25% kaikista kursseista. Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu antaa visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta 4 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Helsingin Taiteilijaseuran kurssikeskus tarjoaa kuvataidekursseja yli 16-vuotiaille taiteen harrastajille. Kesän kurssitarjonnassa on myös kuvataiteilijoille soveltuvia erityiskursseja. Kesäkursseja järjestetään sekä Kaapelitehtaalla että Suomenlinnassa. Kurssiohjelma www.helsingintaiteilijaseura.fi Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu ja kurssikeskus Tallberginkatu 1 A 7 (3. kerros), 00180 Helsinki puh: (09) 693 1322 s-posti: kurssit@helsingintaiteilijaseura.fi SYYSLUKUKAUDEN KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN ALKAA HUHTIKUUN LOPUSSA. APURAHOJA SUOMEN LUONNONSUOJELUN SÄÄTIÖ, dl 21.3.2014 Apurahoja luonnonsuojelua ja muuta ympäristönsuojelua edistävään tieteelliseen, taiteelliseen (valokuvaja muut taidenäyttelyt, dokumenttielokuvat tms.) ja kirjalliseen työhön, koulutukseen sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan. www.luonnonsuojelunsaatio.fi Hakuajan päättymispäivämäärä: 21.3.2014 Hakeminen tapahtuu hakulomakkeella, johon tulee liittää seuraavat liitteet: tutkimus/työsuunnitelma, ansioluettelo tai vapaamuotoinen kuvaus aikaisemmasta toiminnasta sekä selvitys muista haettavista apurahoista. Hakulomake ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät säätiön WWW-sivuilta. Säätiön hallitukselle osoitetut hakemukset toimitetaan Suomen Luonnonsuojelun Säätiön asiamiehelle, Kotkankatu 9, 00510 Helsinki, viimeistään perjantaina 21.3.2014 klo 16.15 (postileiman päiväys riittää). Hakemuksia ei voi lähettää faksilla tai sähköpostilla. Yhteystiedot: Asiamies Tarja Ketola, gsm. 040 527 5212, s-posti: tarja.ketola(at)sll.fi ja WWW-sivut: http://www.luonnonsuojelunsaatio.fi. KUVATAITEEN TAITEILIJA-APURAHAT, TAITEEN EDISTÄMISKESKUS, dl 31.3.2014 Hakuaika 01.03.2014-31.03.2014. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Hakulomake ja hakuohjeet: http://www.taike.fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset/- /stipend/viewstipend/11034 Kuvataidetoimikunta myöntää vuosittain viisi-, kolmi-, yksi- ja puolivuotisia taiteilija-apurahoja ammattitaiteilijoille. Apuraha on tarkoitettu ammatilliseen, pitkäjänteiseen taiteelliseen työskentelyyn. Kuvataidetoimikunta jakaa vuosittain 15 viisivuotista, 11 kolmivuotista, 27 yksivuotista ja vähintään yhden puolivuotisen taiteilija-apurahan. Yksivuotinen apuraha voidaan myöntää myös kahtena puolivuotisena. Apuraha alkaa aikaisintaan seuraavan vuoden alusta. Apurahan suuruus on 1 649,77 euroa/kk (1.4.2013 alkaen). Apuraha

6 sisältää Maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen eläke- ja tapaturmavakuutusosuuden. Apuraha maksetaan kuukausittain tammikuusta alkaen. Hakemukseen tulee liittää 3-5 teoskuvaa. Päätökseen vaikuttavat muun muassa hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta ja työsuunnitelma, joka kattaa koko haetun apurahakauden. Lue lisää perusteista nettisivuilta, ks. linkkitiedot edellä. Apurahan saajan on luovuttava päätoimisesta työstä määräajaksi, tehtävä kirjallinen selvitys apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä, otettava itselleen eläke- ja tapaturmavakuutus. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa apurahan alkamisesta. Hakemus jätetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen MELAan. Lisätietoja osoitteesta www.mela.fi. Apurahaa ei myönnetä, jos hakemus ei ole tullut määräaikaan mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Varmista postilähetyksen leimaus. Taiteen edistämiskeskus valvoo apurahan käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa. Apurahaan sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) sekä lakia (734/1969) ja asetusta (845/1969) valtion taiteilija-apurahoista. Kaikki hakijat saavat tiedon päätöksestä viimeistään syyskuussa. Lisätiedot: p. 0295 330 700, taike-asiakaspalvelu@minedu.fi RESIDENSSIAPURAHAT YKSITYISHENKILÖILLE, TAITEEN EDISTÄMISKESKUS, dl 31.3.2014 Hakuaika 01.03.2014-31.03.2014. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Hakulomake ja ohjeet: http://www.taike.fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset/- /stipend/viewstipend/11040 Taiteen edistämiskeskus myöntää residenssiapurahoja ammattitaiteilijoille. Residenssiapurahat on tarkoitettu matka- ja elinkustannuksiin taiteilijoille, jotka on hyväksytty vahvistettuihin, ulkomailla toimiviin kansainvälisiin taiteilijavierasohjelmiin. Oleskelun tulee kestää vähintään kaksi kuukautta. Apurahaa ei voi saada suomalaisten toimijoiden ylläpitämiin residensseihin, vain suomalaisille taiteilijoille tarkoitettuihin residensseihin, seuraaviin residensseihin: Pariisin Cité, Suomen Ateenan-instituutin taiteilijahuoneisto, Suomen taiteilijaseuran ateljeesäätiön residenssit Marbellassa, Grassinassa ja Pietarissa, Villa Lante, Suomen New Yorkin Kulttuuri-instituutin säätiö, Oaxaca Meksikossa, Villa Karo Beninissä, Circolo Scandinavo Roomassa, Taiteen edistämiskeskuksen residensseihin. Apurahaa voi hakea työskentelyyn valtion taiteilija-apurahan suuruisena (1 650 /kk). Lisäksi voi hakea edestakaisiin matkakuluihin residenssipaikkakunnalle. Apurahaa ei välttämättä voida myöntää haetun suuruisena. Päätökseen vaikuttavat muun muassa hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta, hankkeen merkittävyys, matkan kustannusarvio. Lue lisää perusteista nettisivuilta, ks. linkkitiedot yllä. Apurahan saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys ja laskelma apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä. Apurahaa ei voida myöntää, jos hakemus on tullut myöhässä. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Taiteen edistämiskeskus valvoo apurahan käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa. Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001). Kaikki hakijat saavat tiedon päätöksestä 1-2 kuukauden kuluttua hakuajan päättymisestä. Lisätiedot: p. 0295 330 700, taike-asiakaspalvelu@minedu. MATKA-APURAHAT, TAITEEN EDISTÄMISKESKUS, Hakuaika 01.01.2014-31.12.2014. Hakuaika päättyy: 28.2.2014, 30.4.2014 ja 31.8.2014 Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Hakulomake ja hakuohjeet: http://www.taike.fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset/- /stipend/viewstipend/11049 Taiteen edistämiskeskus myöntää matka-apurahoja ammattitaiteilijoille, taiteen asiantuntijoille ja taiteilijoiden muodostamille projektikohtaisille työryhmille. Apurahat on tarkoitettu ulkomaanmatkojen välittömiin matkakuluihin edullisinta julkista liikennevälinettä käyttäen sekä kohtuullisiin majoituskuluihin. Apurahaa ei voi saada esim. päivärahoihin tai rahtikuluihin. Helmikuussa, huhtikuussa ja elokuussa voi hakea vain saman kalenterivuoden matkoihin. Marraskuun haku on tarkoitettu seuraavan vuoden matkoihin. Saman vuoden matkaan voi jättää hakemuksen myös elokuun jälkeen, sillä joulukuussa jaetaan matkojen peruutuksista aiheutuneet palautukset. Hakemus on aina jätettävä ennen matkaa. Matkan tulee liittyä taiteellisesti tai taiteenlajin kannalta merkittävään hankkeeseen. Hakijan tulee edustaa aktiivisesti Suomea esimerkiksi esittämällä tai esiintymällä, järjestämällä näyttelyn, esitelmöimällä seminaarissa. Matka-apurahaa ei voi saada residenssimatkoihin, opinto- tai tutustumismatkoihin, yhdistysten tai muiden yhteisöjen hallinnoimiin tai toteuttamiin hankkeisiin. Apurahan suuruus on vaihdellut 300 5000 euroon.

7 Päätökseen vaikuttavat muun muassa hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta, hankkeen merkittävyys, matkan kustannusarvio. Lue lisää perusteista nettisiuilta, ks. linkkitiedot yllä. Kun hakijana on työryhmä: Hakijaksi merkitään työryhmän yhteyshenkilö, työryhmän muista jäsenistä ilmoitetaan nimet ja henkilötunnukset, hakemukseen liitetään lyhyt selvitys kaikkien työryhmän jäsenten taiteellisesta toiminnasta, jokainen työryhmän jäsen on vastuussa apurahan käytöstä ja sen selvittämisestä. Apurahan saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys ja laskelma apurahan käytöstä apurahakauden päätyttyä. Apurahaa ei myönnetä, jos hakemus ei ole tullut määräaikaan mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Taiteen edistämiskeskus valvoo apurahan käyttöä ja sillä on tarvittaessa oikeus tarkastaa saajan taloutta ja toimintaa. Apurahaan sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001). Kaikki hakijat saavat tiedon päätöksestä 1-2 kuukauden kuluttua hakuajan päättymisestä. Lisätiedot : p. 0295 330 700, taike-asiakaspalvelu@minedu.fi FRAME APURAHAT Vuonna 2014 apurahojen hakuajat ovat: 1) 10. 31.3.2014, 2) 9. 31.10.2014 Visuaalisen taiteen keskus Frame jakaa apurahoja suomalaisen visuaalisen taiteen kansainvälistymisen edistämiseen. Framen apurahamenettely perustuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaan valtionavustukseen. Apurahoja haetaan täyttämällä sähköinen hakemus. Apurahojen myöntämisestä päättää Frame-säätiön hallitus, jonka puheenjohtaja on kuvataiteilija, varadekaani Jan Kaila. Apurahapäätökset hallitukselle esittelee säätiön apurahatoimikunta, jonka jäsenet ovat Framen johtaja Raija Koli, amanuenssi Mikko Oranen, professori, taiteilija Jorma Puranen sekä intendentti Anna-Kaisa Rastenberger. Apurahoja ei voi hakea takautuvasti. Framen apurahahakua koskevat opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustusehdot. Tutustu Framen sähköiseen apurahahakujärjestelmään ja muihin lisätietoihin: http://www.frame-finland.fi/palvelut/apurahat/ NÄYTTELYHAKUJA GALLERIA G, dl 31.3.2014 Näyttelyaikoja Galleria G:stä voi hakea kaksi kertaa vuodessa. Syyskuussa valitaan seuraavan syksyn näyttelyt ja maaliskuussa seuraavan kevätkauden näyttelyt. Seuraavaksi haetaan kevään 2015 näyttelyaikoja. Kevään näyttelyaikojen haku on 31.3.2014 asti. Vapaamuotoiset hakemukset osoitetaan liiton näyttelytoimikunnalle (osoite: Pieni Roobertinkatu 10, 00120 Helsinki) ja niihin pyydetään liittämään näyttelysuunnitelma, ansioluettelo sekä 6-10 (A4 kokoista) kuvaa viimeaikaisista teoksista. Hakemukset palautetaan, jos mukana on palautuskuori, muutoin hakemuksia säilytetään galleriassa 2 kuukauden ajan hakuajan päättymisen jälkeen, jonka jälkeen hakemukset hävitetään. Kaikille hakijoille ilmoitetaan hakutuloksista kirjeitse. Lisätietoja: Näyttelysihteeri Riikka Tuomarla, puh: 09 700 285 01, riikka.tuomarla(at)taidegraafikot.fi http://www.taidegraafikot.fi/galleriag_nayttelyhaku.html MUU GALLERIA, seuraava dl 31.3.2014 Näyttelyaikaa voi hakea joko MUU gallerialle tai MUU studiolle kaksi kertaa vuodessa. MAALISKUUN loppuun mennessä haetaan aikaa seuraavan vuoden tammi-heinäkuulle. SYYSKUUN loppuun mennessä haetaan aikaa seuraavan vuoden elo-joulukuulle. http://www.muu.fi/site/?p=1077 HIPPOLYTEN STUDIO, dl 31.3.2014 Studiotilan vapaita näyttelyaikoja voi hakea kolme kertaa vuodessa vapaamuotoisella hakemuksella. Liitä mukaan kuvaus suunnitellusta näyttelykokonaisuudesta ja sitä mahdollisimman hyvin tukevat kuvanäytteet sekä ansioluettelo. Mikäli näyttelyehdotuksesi sisältää liikkuvaa kuvaa, toivotaan siitä näyte tai koko teos hakemuksen liitteeksi esim. DVD-levyllä. Mukaan voi liittää kohtuullisesti myös muuta hakemusta tukevaa kuvamateriaalia ja katalogeja. Lisätietoja: http://www.hippolyte.fi/haku-hippolyte-studio/

8 GALLERIA BECKER, dl 31.3.2014 Jyväskylän taiteilijaseura. Näyttelyaikaa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka sisältää paperikuvia (tulosteet, valokuvat; ei cd-levyjä) uusimmista teoksista sekä ansioluettelon. Näyttelyt valitsee taiteilijaseuran näyttelytoimikunta, johon kuuluu seuran puheenjohtaja, kolme jäsentä sekä toiminnanjohtaja. http://www.jkltaiteilijaseura.net/galleria_haku.htm GALLERIA2, dl 31.3.2014 Pirkkalan kunnan näyttelytila, Suupantori 2, 33960 Pirkkala. Kevään 2015 haku päättyy 31.3.2014 (postileima riittää). Tilaa anotaan lomakkeella, joka tulostetaan ja lähetetään täytettynä Pirkkalan kunnan kulttuuritoimeen näyttelyvastaava Sami Kärpälle liitteineen määräaikaan mennessä, osoitteeseen: Pirkkalan kunnan sivistysosasto/kulttuuritoimi/sami Kärppä, Suupantie 6, 33960 Pirkkala. Hakemuksia ei palauteta, ellei mukaan liitetä riittävillä postimerkeillä varustettua palautuskuorta. Lisätietoja: Sami Kärppä, p.050 352 1632; email: sami.karppa@pirkkala.fi. http://www.galleria2.fi/haku.htm Keramiikka tilassa Keramiikan tila, Designmuseo 10.10.2014 12.1.2015, dl 31.3. Teollisuustaiteen Liitto Ornamo järjestää yhteistyössä Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Designmuseon kanssa ensimmäisen laajamittaisen kotimaisen nykykeramiikan katselmuksen syksyllä 2014. Näyttelyn teema keskittyy keramiikan tilallisuuteen. Luvassa on kuvanveistoa, kokeilevaa muotoilua, tilataidetta sekä keramiikkataidetta osana rakentamista. Näyttelyhaku on avoin Teollisuustaiteen Liitto Ornamon, Suomen Kuvanveistäjäliiton, MUU ry:n, Suomen Taidegraafikot ry:n, Taidemaalariliiton ja Valokuvataiteilijoiden liiton jäsenille. Näyttelyhakuun voi ilmoittautua osoitteessa www.ornamo.fi/keramiikkatilassa 31.3.2014 asti. Lisätietoja: Tuottaja Kaisa Logren, hankkeet@ornamo.fi, www.ornamo.fi/keramiikkatilassa SKjL:n NÄYTTELY THE DARK LIGHT Pietarissa 4. 26.10.2014,, dl 14.4.2014 Jäsenyhdistysten taiteilijoille avoin haku: THE DARK LIGHT TUMMAA VALOA, suomalaista videotaidetta ja seinämaalauksia 4. 26.10.2014, Pushkinskaya 10 Taidekeskus, Pietari, päättyy 14.4.2014 (saman päivän postileima riittää). Hakutiedot ja -lomake SKjL:n kotisivuilla: http://www.skjl.fi/tulevat-nayttelyt/ GALLERIA Å, dl 15.4.2014 Näyttelyaikojen haku tammi-kesäkuulle 2015 päättyy tiistaina 15.4.2014 (postileima riittää). Galleria Å sijaitsee kahdessa kerroksessa hyvällä paikalla Turun keskustassa. Katutason näyttelytila on 28 m², ikkunaton alakerta (18 m²) soveltuu esimerkiksi installaatioille ja videoteoksille. Tiloja voi hakea myös erikseen. Hakemuksesta tulee selvitä ehdotettavan näyttelyn luonne sekä tietoa hakijan aikaisemmasta toiminnasta. Kuvamateriaali paperikuvina ja/tai digitaalisessa muodossa. Kerro mitä tilaa haet ja mahdollinen toivomus näyttelyn ajankohdasta. Valituksi tulleille ilmoitetaan sähköpostitse. Hakemukset lähetetään osoitteeseen: Galleria Å, Kaskenkatu 1, 20700 Turku. Merkitse kuoreen "Näyttelyhakemus". HUOM! Ei sähköpostihakemuksia! Lisätiedot: Galleria Å, p. 045 132 4743 tai galleria@turuntaiteilijaseura.fi http://www.turuntaiteilijaseura.fi/gallery/exhibition-space/ VALOKUVAGALLERIA HIPPOLYTE, dl 30.4.2014 Valokuvagalleria Hippolytestä voi hakea näyttelyaikaa kahdesti vuodessa. Seuraavan kevätkauden aikoja haetaan edellisenä keväänä 30.4. mennessä, ja vastaavasti syyskauden aikoja edellisenä syksynä 31.10. mennessä. Näyttelyajan pituus on pääsääntöisesti neljä viikkoa, johon sisältyy myös ripustus-, purku- ja avajaispäivät. Myös muun mittaisia jaksoja voi ehdottaa. Hakija voi esittää oman toivomuksensa hänelle parhaiten sopivasta ajankohdasta. Hakulomake ja ohjeet: http://www.hippolyte.fi/haku-valokuvagalleria-hippolyte/ GALLERIA NAPA JA STUDIO MUSTANAPA, dl 30.4.2014 Näyttelyaikaa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka sisältää näyttelysuunnitelman, ansioluettelon sekä kuvia uusimmista teoksista. Ilmoitathan hakemuksessasi, mitä näyttelytilaa haet sekä toiveen näyttelyn ajankohdaksi. Seuraavan vuoden näyttelyaikoja tulee hakea huhtikuun loppuun mennessä. Viimeisen päivän postileima riittää. Näyttelytoimikunnalle osoitetut hakemukset lähetetään sähköpostitse (lapintaiteilijaseura@gmail.com) tai osoitteella: Lapin taiteilijaseura/galleria Napa, Näyttelytoimikunta, Kairatie 3, 96100 Rovaniemi. http://lapintaiteilijaseura.fi/napa/galleriaan-haku/

9 KULTTUURIYHDISTYS VALSAN GALLERIA VÄRINÄ, jatkuva haku Galleria sijaitsee Rovaniemen ydinkeskustassa historiallisen Valistustalon tiloissa, valoisan ja avaran työtilan yhteydessä. Valsalla työskentelevien taiteilijoiden verkosto ja työpajat houkuttelevat monipuolista näyttely-yleisöä..värinä tarjoaa nykytaidetta, työpajoja ja tapahtumia. Värinä on riippumaton taidegalleria, johon näyttelyt valitsee Valsan näyttelytoimikunta. Galleria Värinään voi hakea näyttelyaikaa vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemukseen tulee sisältyä 10 15 kpl teoskuvia uusimmista töistä, CV sekä lyhyt kertomus tekijän aikaisemmasta toiminnasta. Työryhmien kohdalla hakemuksesta huolehtii ryhmän vastaava. Näyttelyajat ovat kaksi neljä viikkoa. Galleria on avoinna näyttelyiden aikana ti su klo 13 17. Hakemukset osoitteeseen: kulttuuriyhdistys.valsa@gmail.com http://www.valsa.me/p/galleria-varina.html RESIDENSSEJÄ UUSI TAITEILIJARESIDENSSI MÄNTÄSSÄ, haun deadline 31.3. Serlachius-museot ja Mäntän kuvataideviikot perustavat yhteishankkeena taiteilijaresidenssin Mänttään. Residenssi on tarkoitettu myös tutkijoille, kuraattoreille ja museoalan työntekijöille. Haluamme luoda uusia yhteyksiä taiteen tekijöiden, tutkijoiden ja näyttelysuunnittelijoiden välille. Residenssijakso tai -jaksot mahdollistavat hyvin monenlaisten taide- ja tutkimusprojektien toteutuksen. Residenssitoiminnan tavoite on luoda uusia yhteyksiä taiteen tekijöiden, tutkijoiden ja kuraattorien välille. Työhuoneen ja majoituksen lisäksi residenssi tarjoaa kontakteja paikalliseen taidekenttään ja mahdollisuuksia yhteisöllisiin projekteihin paikallisten kanssa. Residenssitalo EINOLA sijaitsee Serlachius-museo Göstan kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa puistomiljöössä Melasjärven rannalla. Työskentely- ja näyttelytiloja on ALEKSANTERIN LINNAKSI kutsutussa jugend-talossa Serlachius-museo Gustafin vieressä Mäntän keskustassa. Ensimmäinen residenssijakso alkaa tammikuussa 2015. Residenssipaikkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakulomake ja hakuohjeet löytyvät residenssin verkkosivuilta. Hakuaika kestää maaliskuun loppuun. Toivomme runsaasti hakemuksia sekä Suomesta että ulkomailta. Lisätietoja: residency@serlachius.fi, www.serlachius.fi MUUTA Kuvasto-asiaa HTS:n kotisivuilla, kohdassa Jäsenille, otsikon Tiedotteet alla on luettavissa Kuvaston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen kannanotot Järkeä tekijänoikeuksiin kansalaisaloitteeseen, joka on menossa eduskuntaan. Kannanotot eivät edellytä yksittäisiä jäseniä olemaan jotain mieltä, eivätkä sido jäsenten ajatuksia johonkin suuntaan. Tekniikka menee eteenpäin ja lakeja pitää korjata kehityksen mukaan. Minäkin haluan järkeä tekijänoikeuksiin, mutta niin että kuvataiteilijoiden asema paranee. Luulen että moni allekirjoitti aloitteen ymmärtämättä kokonaan sen sisältöä, ainakaan itse en pystynyt kaikkea aloitteen tekstistä ymmärtämään. Yhteiskannanotto tekijänoikeuslakialoitteeseen Järkeä tekijänoikeuslakiin Nella Keskisarja, Kuvaston hallituksen jäsen Muotokuvamaalausta ja alastonmallin piirustusta 2014 Jan Nevan ateljee antaa opetusta Pietarin taideakatemian hengessä pienelle ryhmälle. Opetuksen perusta muodostuu alastonmallin piirtämisestä ja maalauksesta, myös muotokuvamaalausta. Lisäksi plastisen anatomian ja komposition harjoituksia. Opetus on suunnattu vasta alkajille ja pidemmälle ehtineille. Kerta 3h. 20 e. Opetus tapahtuu, maanantaisin klo. 17.30. -20.30. Osoitteessa: Vanhatalvitie 9. (kalasataman taiteilijatalo) Yhteyden otot ja ilmoittautumiset: E-mail: art@janneva.com, puh. 0500-612934 Jan Neva, www.janneva.com Jerisjärven mökki Muoniossa Muonion Jerisjärvellä sijaitsevaa kuuden hengen täydellisesti varusteltua mökkiä voit tiedustella Nella Keskisarjalta: nella.keskisarja@gmail.com, gsm 041 5177526

10 Akvarellikursseja PUNAISTEN KATTOJEN TANSSI TAIVAALLA - akvarellia Unescon perintökohteessa Paikka: Cesky Krumlov, Czech republic, aika: 2 7.5.2014, hinta: 1198 (sis lennot, majoitukset, aamiaisen, bussikuljetukset, 2 illallista), opettaja: Maikki Haapala, TaM, kuvataiteilija. Ilmoittaudu osoitteeseen haamaikki@gmail.com. Yhteistyössä Lomalinjan kanssa, katso Lomalinja.fi tarkat päiväohjelmat. KAINUUN KESÄ 2014 Kainuun kurssin aika: 2.6 7.6.2013 Paikka: Hyrynsalmi ympäristöineen. Sisätilatyöskentely: Hyrynsalmen asemalla lukion taideluokassa Hinta: 180, ei sisällä asumista eikä ruokailua. Opettaja: kuvataiteilija TaM Maikki Haapala, SAy Kurssilla pyritään ulkoilmatyöskentelyyn, säävarauksin. Akvarellikurssi järjestetään yhteistyössä Hyrynsalmen Kansalaisopiston, Museoyhdistys Sodan ja Rauhan Radan sekä Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen kanssa. Tarkka päiväohjelma valmistuu maaliskuun aikana. Sen voi katsoa www.akvarellitaiteenyhdistys.fi tai Hyrynsalmen kunnan sivuilta.. Ilmoittautumisia ottaa vastaan haamaikki@gmail.com. SEURAAVA JÄSENKIRJE Seuraava sähköinen jäsenkirje lähetetään toukokuussa 2014 Helsingin Taiteilijaseura ry TOIMISTO Kalevankatu 16 00100 Helsinki Avoinna ti pe 11 17 info@helsingintaiteilijaseura.fi www.helsingintaiteilijaseura.fi Taloussihteeri Asta Laaksonen puh. 627 128 (ti-pe) asta@helsingintaiteilijaseura.fi GALLERIA KATARIINA & HTS NÄYTTELYT Galleria Katariina & Galleria Katariinan Studio Kalevankatu 16 00100 Helsinki Avoinna ti pe 11 17, la su 12 16 Näyttelyvastaava, galleristi Hannele Nyman puh. 666 677, gsm 0440 551 678 hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi Galleria-assistentti Anna Haapamäki puh. 666 677 anna.haapamaki@helsingintaiteilijaseura.fi Galleria Rantakasarmi Suomenlinna C 1 000190 Helsinki rantakasarmi@helsingintaiteilijaseura.fi Avoinna ti to 12.30 18, pe su 11.30 16 Yhteyshenkilö Sirkka Tapio sirkka.tapio@helsingintaiteilijaseura.fi TAIDELAINAAMO Rikhardinkatu 3 00130 Helsinki taidelainaamo@taidelainaamo.fi www.taidelainaamo.fi Aukioloajat talviaika ti pe 12 18, la su 12 16 joulukuussa sunnuntaisin suljettu Taidelainaamovastaava Eeva Muona puh. 673 720, gsm 044 273 1306 eeva.muona@helsingintaiteilijaseura.fi Taidelainaamon hoitaja Pia Hunter puh. 673 720 pia.hunter@taidelainaamo.fi Taidelainaamon työntekijä Terez Kovacs- Uboh, puh. 673 720 taidelainaamo@taidelainaamo.fi HELSINGIN TAITEILIJASEURAN KUVATAIDEKOULU JA KURSSIKESKUS Tallberginkatu 1 A 7 00180 Helsinki kurssit@helsingintaiteilijaseura.fi Rehtori Matti Uusikylä puh. 693 1322, gsm 0445 833 844 matti.uusikyla@helsingintaiteilijaseura.fi Kurssisihteeri Tom Sjöberg puh. 693 1322 tom.sjoberg@helsingintaiteilijaseura.fi

GALLERIA KATARIINA Näyttelyaikahaku Galleria Katariinaan kevätkaudelle 2015 Hakemukseen tulee liittää 1 Täytetty hakulomake, joita voi tulostaa netistä (www.helsingintaiteilijaseura.fi) tai noutaa Galleria Katariinasta tai Taidelainaamosta. 2 Näyttelysuunnitelma 3 Kuva-aineistoa sekä kuvaluettelo: 6-10 kuvaa tuoreista tai näyttelyyn aiotuista teoksista sekä erillinen kuvaluettelo tarkkoine teostietoineen. Jos hakijoita on hakemuksessa useampia, kuvat toimitetaan kaikilta osallistujilta. Digikuvat tallennettuna jpg-formaatissa CD:lle tai muistitikulle. 4 Ansioluettelo(t) Hakijoiden toiveet sopivasta näyttelyajasta pyritään ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Mikäli jokin aika haettavalla kaudella ei ehdottomasti sovi, siitä pyydetään mainitsemaan jo hakiessa. Valinnat tekee Helsingin Taiteilijaseuran jäsenistön nimeämä näyttelytoimikunta, johon kuuluu neljä kuvataiteilijaa sekä näyttelyvastaava. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kirjeitse toimikunnan päätöksestä. Hakemusten viimeinen toimituspäivä on 30.4.2014 (saman päivän postileima Suomessa riittää). Galleria Katariina on avoinna ti pe 11 17, la su 12 16, jolloin hakemuksia voi myös jättää. Näyttelytila Helsingin Taiteilijaseuran Galleria Katariina sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingissä, Kalevankatu 16:ssa. Galleriaan sopivat monen tyyppiset teokset: maalaukset, veistokset, grafiikka, valokuvat, installaatiot ja videoteokset. Galleria on kooltaan noin 60 m2. Tila jakautuu kahteen huoneeseen, joiden välillä on laaja aukko. Seinät ja katto on maalattu valkoiseksi, lattia on vaalean harmaa. Gallerian lattialla tai seinissä ei ole varsinaisia painorajoituksia, katosta voi ripustaa vain hyvin keveitä töitä. Näyttelyvastaavan ja galleriaassistentin työpiste sijaitsee näyttelytilan yhteydessä. Kuvia ja pohjakaava löytyy seuran nettisivuilta www.helsingintaiteilijaseura.fi. Näyttelyvuokra ja muut kustannukset Näyttelyvuokra Galleria Katariinassa on vuonna 2014 ollut 2990, Helsingin Taiteilijaseuran jäsenille 2690. Vuokraan kuuluu kutsujen ja julisteiden suunnittelun ja painatuskulujen ohella näyttelytiedotteen laadinta ja tiedotus, julisteiden jakelu Helsingin keskustassa, postituksen ja avajaisten käytännöt sekä näyttelytilan avoinna pito ja valvonta. Vuokra sisältää myös näyttelyn tiedot Galleriaoppaassa ja TaideArt -kalenterissa. Taiteilija vastaa teosten kuljetuksista, näyttelyn ripustamisesta ja purkamisesta sekä mahdollisista vakuutuksista. Galleria tarjoaa ripustusvälineet ja perustyökalut. Taiteilija vastaa postituskuluista, sekä avajaistarjoiluista ja toimittaa materiaalin tiedotuksen ja painotuotteiden pohjaksi. Taiteilija vastaa teostensa edellyttämistä teknisistä laitteista sekä tarvittavista rakenteista. Galleria perii myydyistä teoksista 30 % + alv provision. Provisio lasketaan teoksen arvonlisäverottomasta hinnasta. Hakemukset toimitetaan osoitteella: Galleria Katariinan näyttelytoimikunta Helsingin Taiteilijaseura Kalevankatu 16 00100 Helsinki Lisätietoja antaa ja tiedusteluihin vastaa: galleristi, näyttelyvastaava Hannele Nyman, Galleria Katariina Kalevankatu 16, 00100 Helsinki gsm 0440 551 678, hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi www.helsingintaiteilijaseura.fi

HAKULOMAKE Taiteilija /taiteilijaryhmä: nimi yhteyshenkilö (jos ryhmä) muut hakijat, jos ryhmä katuosoite, postinumero ja toimipaikka puhelin & matkapuhelin sähköposti & www-sivut Toivottu näyttelyaika / aika, joka ei sovi ollenkaan Hakemuksen pakolliset liitteet lyhyt näyttelysuunnitelma ansioluettelo kuvaluettelo jpg-kuvat cd:llä tai muistitikulla Haen näyttelyaikaa myös Galleria Katariinan studiosta Hakuaineiston palautus yllämainittuun osoitteeseen (liitä mukaan palautuskuori riittävillä postimerkeillä varustettuna) noudetaan Galleria Katariinasta (Kalevankatu 16, Helsinki) Kuva-aineistoa saa käyttää näyttelyn tiedottamisessa ja markkinoinnissa, mikäli teokset hyväksytään näyttelyyn kyllä ei Allekirjoittamalla tämän lomakkeen hyväksyn hakuilmoituksen ehdot allekirjoitus paikka ja päivämäärä

Galleria Katariinan Studiotilaksi on remontoitu entinen toimistohuone, jonka perälle jäi pieni väliseinällä erotettu varastotila. Tilassa on valmiina pimennysmahdollisuus ja ripustuspuitteet videotykille yms. Noin 15 m2 tila soveltuu kaikelle taiteelle. Helsingin Taiteilijaseuran jäsenistölle vuokra on tuttuun tapaan halvempi. Studion näyttelyajat kulkevat samaa tahtia Galleria Katariinan näyttelyiden kanssa, eli sama ripustus- ja purkurytmi kuin isossa galleriatilassa ja avajaiset yhtä aikaa. Kunkin ajan pituus on kolme viikkoa. Studion vuokra Helsingin Taiteilijaseuran jäsenille on 1050 ja muille 1150.Tervetuloa pitämään näyttely myös Katariinan studioon! Näyttelyajat ovat haettavissa kaksi kertaa vuodessa, keväisin (huhtikuu) ja syksyisin (marraskuu).seuraava näyttelyhaku on kevätkaudelle 2015. Haettavat näyttelyajat sijoittuvat ajanjaksolle tammikuu-kesäkuu 2015. Yksittäinen näyttelyaika on noin kolme viikkoa. Haun deadline on 30.4.2014. Hakemus sisältää täytetyn hakemuslomakkeen, näyttelysuunnitelman, ansioluettelon ja kuvat cd:llä tai muistitikulla. Hae näyttelyaikaa myös Galleria Katariinasta kätevästi samalla hakulomakkeella & materiaaleilla! (katso hakulomake) Tarkempia tietoja ja ohjeita hakijoille: Hakemus Hakemukseen tulee liittää: 1 Täytetty hakulomake (tulostettavissa netistä) joita voi noutaa myös Galleria Katariinasta tai Taidelainaamosta. 2 Näyttelysuunnitelma 3 Kuva-aineistoa: 6 10 kuvaa tuoreista tai näyttelyyn aiotuista teoksista sekä erillinen kuvaluettelo tarkkoine teostietoineen. Jos hakijoita on hakemuksessa useampia, kuvat toimitetaan kaikilta osallistujilta. Kuvat toimitetaan digikuvina tallennettuna jpeg-formaatissa CD:lle tai muistitikulle. 4 Ansioluettelo(t) Hakijoiden toiveet sopivasta näyttelyajasta pyritään ottamaan huomioon. Mikäli jokin aika haettavalla kaudella ei ehdottomasti sovi, siitä pyydetään mainitsemaan jo hakiessa. Valinnat tekee Helsingin Taiteilijaseuran jäsenistön nimeämä näyttelytoimikunta, johon kuuluu neljä kuvataiteilijaa sekä näyttelysihteeri. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kirjeitse / sähköpostitse toimikunnan päätöksestä. Yhteystiedot ja aukioloajat Hakemukset toimitetaan 30.4.2014 mennessä (postileiman päivä Suomesta riittää) osoitteella: Galleria Katariinan näyttelytoimikunta / Studio Helsingin Taiteilijaseura Kalevankatu 16 00100 Helsinki Galleria Katariina on avoinna ti pe 11 17, la su 12 16, jolloin hakemuksia voi myös jättää. Lisätietoja antaa ja tiedusteluihin vastaa: galleristi, näyttelyvastaava Hannele Nyman Galleria Katariina Kalevankatu 16, 00100 Helsinki gsm 0440 551 678 hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi www.helsingintaiteilijaseura.fi

HAKULOMAKE Taiteilija /taiteilijaryhmä: nimi yhteyshenkilö (jos ryhmä) muut hakijat, jos ryhmä katuosoite, postinumero ja toimipaikka puhelin & matkapuhelin sähköposti & www-sivut Toivottu näyttelyaika / aika, joka ei sovi ollenkaan Hakemuksen pakolliset liitteet lyhyt näyttelysuunnitelma ansioluettelo kuvaluettelo jpg-kuvat cd:llä tai muistitikulla Haen näyttelyaikaa myös Galleria Katariinasta Hakuaineiston palautus yllämainittuun osoitteeseen (liitä mukaan palautuskuori riittävillä postimerkeillä varustettuna) noudetaan Galleria Katariinasta (Kalevankatu 16, Helsinki) Kuva-aineistoa saa käyttää näyttelyn tiedottamisessa ja markkinoinnissa, mikäli teokset hyväksytään näyttelyyn kyllä ei Allekirjoittamalla tämän lomakkeen hyväksyn hakuilmoituksen ehdot allekirjoitus paikka ja päivämäärä

Galleria Rantakasarmi, Suomenlinna Näyttelyaikahaku keväälle 2015 Helsingin Taiteilijaseura ry:n ylläpitämän Galleria Rantakasarmin näyttelyajat ovat haettavissa keväälle 2015. Haku on avoin yksittäisille taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja -järjestöille. Galleria Rantakasarmin toimintamalli muuttui syksystä 2012 alkaen, jolloin mm. kunkin näyttelyn valvonnasta on vastannut näyttelyajan saanut taiteilija. Lisätietoja uudistuneesta toimintamallista on luettavissa seuran kotisivuilta www.helsingintaiteiljaseura.fi. Galleria Rantakasarmi sijaitsee Suomenlinnassa aivan lauttalaiturin tuntumassa. Näyttelytilaa on yhteensä 228 m2, kaksi valkoiseksi holvattua näyttelysalia. Tarkemmat tiedot tilasta sekä pohjakuva ovat esillä Helsingin Taiteilijaseuran kotisivuilla www.helsingintaiteilijaseura.fi. Tunnelmaltaan ainutlaatuinen tila sopii monenlaisen taiteen esittelyyn: maalausten, grafiikan, valokuvien ja veistosten ohella myös media- ja installaatioteoksille jne. Näyttelyjakso on 4 viikkoa. Näyttelytilan vuokra on neljän viikon jaksolta 1 550. Yksityisnäyttelyaikaa Galleria Rantakasarmista voi hakea myös osalle galleriatilaa siten, että yksittäisen taiteilijan käyttöön varataan näyttelysali 114 m2. Tällöin Galleriassa järjestetään 2 samanaikaista yksityisnäyttelyä. Yksityisnäyttelyaikaa haettaessa taiteilijan tulee ilmoittaa hakeeko hän koko galleriatilaa vai osaa siitä. Yksittäisen näyttelysalin vuokra on 800 / 4 vk. Helsingin Taiteilijaseuran jäsenille myönnetään kaikista vuokrista 10 % alennus. Näyttelyn ajaksi seuran tilille maksetaan 400 takuumaksu. Myydyistä teoksista ei peritä provisiota. Hakemuksen viimeinen jättöpäivä on 15.4.2014. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä eikä hakemuksia voi täydentää niiden jättämisen jälkeen. HUOM! Hakemukset liitteineen ja kuvineen toimitetaan sähköisessä muodossa. Hakemukseen kuuluu täytetty hakemuslomake, näyttelysuunnitelma, ansioluettelo(t) sekä kuvia (5 10 kuvaa/ taiteilija viimeaikaisista tai näyttelyyn aiotuista teoksista + kuvaluettelo teostietoineen). Kuvat lähetetään digitaalisina, tallennettuna jpeg- formaatissa (ehdoton maksimikoko 2 Mb). Tarkemmat hakuohjeet voi tulostaa Helsingin Taiteilijaseuran kotisivuilta www.helsingintaiteilijaseura.fi Mikäli hakijalla ei ole mahdollisuutta lähettää hakemusta sähköisesti, voi hakemusmateriaalin käydä lähettämässä Helsingin taiteilijaseuran toimistolla, Kalevankatu 16, 00100 Helsinki, toimisto avoinna ti pe klo 11 17. Hakemukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen: sirkka.tapio@helsingintaiteilijaseura.fi Tiedusteluihin vastaa: Galleria Rantakasarmin yhteyshenkilö Sirkka Tapio, 0400 657208, sirkka.tapio@helsingintaiteilijaseura.fi

Taiteilija / taiteilijaryhmä: nimi ryhmähakemuksissa yhteyshenkilö muut hakijat osoite puhelin / matkapuhelin sähköposti Toivottu näyttelyaika Haku koskee molempia saleja yhtä salia Kuva-aineistoa saa käyttää gallerian tiedottamisessa ja markkinoinnissa, mikäli näyttelyaika myönnetään. kyllä ei Allekirjoittamalla tämän lomakkeen hyväksyn hakuilmoituksen ehdot. paikka ja pvm allekirjoitus

Malmitalon gallerian seuraavan näyttelyaikahaun deadline on 15.4.2014. Jaettavana ovat ajat kevätkaudelle 2015 sijoittuvat tammi heinäkuulle. Helsingin Taiteilijaseuran jäsenistöllä on mahdollisuus hakea näyttelyaikaa Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen ylläpitämässä Malmitalon galleriassa. Malmitalon galleria tarjoaa jäsenille hyvät palvelut. Malmitalo kustantaa ja huolehtii kutsukorttien postituksesta ja painatuksesta ja avustaa tarvittaessa teosten kuljetuksissa ja ripustuksessa. Näyttelyistä tiedotetaan laajasti. Malmitalon kävijät ovat kulttuurista ja taiteista kiinnostuneita, sijaitseehan samassa talossa mm. kirjasto, kuvataidekoulu ja konserttisali. Helsingin Taiteilijaseura huolehtii teosmyynnin käytännöistä. HakuohjeetHakemukset toimitetaan Galleria Katariinaan tai Taidelainaamoon 15.4.2014 mennessä. Hakemuksen liitteet: hakulomake, näyttelysuunnitelma, suunnitelmaan liittyvät teoskuvat, kuvaluettelo ja cv. Hakulomakkeita saa Galleria Katariinasta ja Taidelainaamosta. Valinnat tekee Galleria Katariinan näyttelytoimikunta. Helsingin Taiteilijaseura perii Malmitalon galleriasta myydyistä teoksista 30 + alv % myyntiprovision ja vastaa myynnin käytännöistä. Näyttelyyn on mahdollisesti tulossa HTS näyttelymaksu 250 (selviää myöhemmin). Malmitalon galleria tarjoaa taiteilijalle julisteet ja kutsukortit. Lisätietoja antaa näyttelyvastaava Hannele Nyman, Galleria Katariina, Kalevankatu 16, 00100 Helsinki, puh. 09 666 677, gsm 0440 551 678, sähköposti: hannele.nyman@helsingintaiteilijaseura.fi Näyttelyaikahaku Malmitalon galleriaan taiteilija osoite postinro ja postitoimipaikka _ puhelinnumero sähköposti Hakemukseen liitetään - lyhyt näyttelysuunnitelma - teoskuvat cd:llä tai muistitikulla, jpg-muodossa - kuvaluettelo - cv Hakuaineiston palautus yllä mainittuun osoitteeseen postitse (riittävin postimerkein varustettu palautuskuori mukaan) noudetaan Galleria Katariinasta Mikäli en tule valituksi Malmitalon galleriaan, haen aikaa myös Galleria Rantakasarmista Huom! Katso eriävät näyttelyehdot Helsingissä / 20 allekirjoitus