Lapin aluehallintovirasto

Samankaltaiset tiedostot
Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen Hakuaika

Rahoituksen tukikeinot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla haku vuodelle 2016

NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN RAHOITUS- JA VALTIONAVUSTUSTEN SÄHKÖINEN HAKU -seminaari

Rahoituksen tukikeinot miten mukaan?

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Liikkuva opiskelu -avustukset lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille lv Liikkuva opiskelu -infotilaisuus 29.1.

Liikuntatoimen keskeiset kehittämiskohteet ja haettavat valtionavustukset

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

LIIKKUVA KOULU -OHJELMA. Liikkuva koulu -kärkihanke Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Khall / 136

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Miljoonat jakoon III

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISET KEHITTÄMISAVUSTUKSET VUONNA 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Edellytykset avustuksen saamiselle:

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Valtioneuvoston asetus

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere

Avustusta voivat hakea kunnat ja paikallistason yhdistykset tai organisaatiot.

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisempia opiskeluyhteisöjä

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

Avustukset, taustaa. Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

KOTOUTUMISTYÖTÄ EDISTÄVÄ HANKEHAKU JÄRJESTÖILLE

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

Hae vuoden 2013 seuratukea!

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Erityisavustus kunnille maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan (2018)

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 6/2017

c5d...

Oheismateriaali Kult

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Avustukset nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen ja paikallistason kansainväliseen toimintaan

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Transkriptio:

Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1

PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2

Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä kehittämismäärärahojen avulla. Avustuksia myönnetään lasten ja nuorten liikunnan paikallisiin kehittämishankkeisiin, erityisen painopisteen ollessa koulujen toimintakulttuurin liikunnallistamisessa. Hakuaika päättyi 30.9.2014 K-M Joona, 27.11.2014

AVUSTUKSEN TARKOITUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNNAN o Tuetaan lasten ja nuorten liikunnan paikallisia kehittämishankkeita, joiden avulla pyritään löytämään erilaisia toimintamalleja liikuntaaktiivisuuden lisäämiseksi o Tavoitteena laaja-alainen yhteistyö kunnan eri hallintokuntien sekä/ja liikunnan kansalaisjärjestöjen kesken 4

AVUSTAMISEN PAINOPISTEET LASTEN JA NUORTEN LIIKUNNAN o Avustuksista päätettäessä ensisijaisina painopisteinä ovat koulupäivän liikunnallistaminen (ts. Liikkuva Koulu) sekä kuntakoordinaatio. o Liikkuva Koulu elementtejä ovat mm: tuntikehyksen suuntaaminen liikuntaan, koulumatka- ja välituntiliikunnan aktivointi, liikuntaolosuhteiden kehittäminen, kerhotoiminnan järjestäminen, oppilaiden osallistaminen toiminnan suunnitteluun 5

AVUSTAMISEN PAINOPISTEET o Hankkeissa toivotaan edistettävän yhteistyötä ja kumppanuutta paikallisten toimijoiden (liikuntaseurat, kansalaisjärjestöt, koulut, päiväkodit) kesken o Toiminnan vakiinnuttaminen osaksi palvelujärjestelmää ilman ulkopuolista taloudellista tukea o Merkittävä omarahoitus 6

Avustusta myönnetään kehittämishankkeen toteuttajille, joita voivat olla: o Kunnat o Kuntayhtymät o Järjestöt ja yhteisöt LASTEN JA NUORTEN LIIKUNNAN Avustusta ei myönnetä: o Kouluille o Rekisteröitymättömille yhteisöille o Yksityisille henkilöille o Voittoa tavoitteleville yhteisöille 7

MILLAISEEN TOIMINTAAN AVUSTUSTA VOIDAAN HAKEA o Hyväksyttäviä menoja ovat hanketoiminnasta aiheutuneet suoranaiset kulut, kuten ohjaajapalkkiot, ohjaajien koulutusmenot ja matkakulut, liikuntavälineiden hankinta, liikuntatapahtumat, tilojen vuokrauskustannukset o Avustusta ei voi käyttää sellaisiin kuluihin, jotka eivät suoraan edistä lasten ja nuorten päivittäistä liikuntaa, kuten vakituisten palkkamenot, rakentaminen, yksittäiset tapahtumat, lakisääteiset/normaalit perustoiminnot o Määrärahalla ei tueta kilpaurheilu- tai valmennustoimintaa eikä hankkeeseen sisältyvää toimintaa voida tukea muista opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisista avustuksista (nuoritoimen harrastustoiminta / OPHn koulujen liikuntakerhotoiminta) Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 8

MILLAISEEN TOIMINTAAN AVUSTUSTA VOIDAAN HAKEA o Avustettavat hankkeet voivat olla yksi- tai useampivuotisia, mutta avustus haetaan vuosittain o Tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään kolmena vuonna samalle hankkeelle o Hankkeelle myönnetty avustus voi pienentyä vuosittain Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 9

HAKEMUKSEN SISÄLTÖ o Hankkeen toimintasuunnitelma, josta ilmenevät tavoite, sisältö ja suunnitellut toimenpiteet aikatauluineen o Suunnitelma hakijatahon johdon sitoutumisesta hankkeen toteutukseen ja toimenpiteiden vakiinnuttamisesta osaksi normaalia palvelujärjestelmää o Kustannusarvio em. toimintasuunnitelman sisältämistä toimenpiteistä o Rahoitussuunnitelma toiminnasta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta (ote kunnan talousarviosta, josta käy ilmi hankkeen omarahoitusosuus) Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 10

HAKEMUKSEN SISÄLTÖ o Muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kirjalliset sitoumukset ja yhteystiedot. o Yhteisön tuloslaskelma, tase ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä tilikaudelta sekä yhdistysrekisteriote (muut kuin kunnat) o Selvitykset muista mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista o Muut selvitykset, joihin hakija haluaa vedota. Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 11

HAKUAIKA, HAKEMUSTEN JÄTTÄMINEN JA KÄSITTELYAIKATAULU o Vuoden 2015 avustuksien käyttöaika on vuosi 2015 o Hakuaika päättyy 30.9.2014 (=postileima) o Hakemus (OKM:n lomake nro 10 liitteineen) on toimitettava kahtena kappaleena siihen aluehallintovirastoon, jonka toiminta-alueella hanke sijaitsee o Aluehallintovirastojen osoitteet mainitaan hakulomakkeessa. o Hakulomake on saatavissa OKMn internet-sivulta osoitteesta http://www.minedu.fi/ 12

KEHITTÄMISAVUSTUKSET 2015 o Määräraha Lapissa vuonna 2015 oli 80 000 o Avustettuja hankkeita Kymmenen o Varhaiskasvatus mukana kolmessa hankkeessa o Avustukset 3 000 13 000 13