Tieto ja Tiketti. Ohjelma



Samankaltaiset tiedostot
Avajaiset Juhlateltta, Kisapuiston keskuskenttä

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Jaguars Spirit Athletes ry

Läsnä: Husu Risto puheenjohtaja. Lintunen Tuukka Ylönen Jere. Malinen Atte Jurvanen Lauri. Nenonen Teemu Tukiainen Teemu

AVOIMET OVET OHJELMA

Tieto ja Tiketti. Lisätietoja: Sisällysluettelo:

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Tekninen ja ympäristötoimiala

Lasten museokesä 2013

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Juhlaviikon ohjelma

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

PÄÄSY. kevät työpajoja tapahtumia

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

PERJANTAI MAANANTAI

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE Lataa aikataulu mukaasi tästä!

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Tanssitunnit syksy 2012

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

Kirjallisuusdiplomivihko

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Maanantai-Lauantai

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Hei! Oppilastiedote

Varissuo

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

o l l a käydä Samir kertoo:

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Kirjallisuusdiplomivihko

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

Koulupalvelut Lukuvuosi

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo (alle 7 v) klo (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Kämmenniemen koulupolku

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä Seinäjoella

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Aaahhh... HIIHTOLOMA

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Tanssitunnit syksy 2011

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

Transkriptio:

Tieto ja Tiketti Ohjelma Vekara-Varkauden lipunmyynti ja infopiste Varkauden kaupunginkirjasto, lasten- ja nuortenosasto, Osmajoentie 1 Puh. 044 743 6454 tai 044 743 6455, käytössä ke 8.6. klo 9.00 alkaen! Tieto ja Tiketissä myynnissä olevat liput: Kesäkarkelot-tanssinäytös Lasten ja nuorten laulukilpailu Naurunpelastajat ja murjottavat Mäkiset Satukierrokset Sampilaitokselle Teatterin taikaa: Miksi suutarin lapsilla ei ole kenkiä Lisäksi myynnissä Vekara-Varkaus -oheistuotteita. Aukioloajat: Ke 8.6. klo 9.00 19.00 To 9.6. klo 9.00 19.00 Pe 10.6. klo 9.00 17.00 La 11.6. klo 9.00 13.00 Su 12.6. suljettu Ma 13.6. klo 8.30 19.00 Ti 14.6. klo 8.30 19.00 Ke 15.6. klo 8.30 19.00 To 16.6. klo 8.30 19.00 Pe 17.6. klo 8.30 17.00 La 18.6. klo 9.00 13.00 Su 19.6. suljettu Seikkailujen saaren liput myynnissä vain saaren portilla. Työpajojen materiaali- ja osallistumismaksut peritään paikan päällä. LISÄTIETOJA: Vekara-Varkaus Festivaaliviikko / Varkauden kulttuuritoimisto Osmajoentie 1, 78200 Varkaus Puh. 044 444 2217 kulttuuritoimisto@varkaus.fi Tuotantotiimi: Tapahtumasihteeri Heli Sutinen, puh. 040 575 0536, heli.sutinen@varkaus.fi Kulttuurisihteeri Anne Puurunen, puh. 040 588 1009, anne.puurunen@varkaus.fi Kulttuurituottaja Eeva Eloranta puh. 041 748 4740, kulttuuritoimisto@varkaus.fi Kulttuurituottaja Riina Kallanto puh. 041 748 4741, kulttuuritoimisto@varkaus.fi Alkulinnun aarre -larppaustyöpaja 20 Avajaiset 6 Citysähköauto - huristelupäivät 42 Erakko Peisin luolakierros 22 Heinäveden ohjelma: Kuikka Koposen jatkokoulu 44 Henkka Henkarin puuhapaja 38 Hiekanveiston työpaja 27 Hirnuvan hevosen vankkuriajelut 19 Huovutetun saippuan työpaja 27 Huuliharppupaja 34 Ilopisaran pelit ja leikit 25 Ilopisaran vesipeuhat 24 Isoäidinneliöt-virkkaustyöpaja 34 Jalkapallokoulu 37 Joroisten ohjelma: HotaMolla ja Joron salaisuus 45 Kalastuskoulut 41 Kansainvälinen keittiö 35 Karjalainen piirakkapaja 35 Kartta 30 Katujuna 19 Kauppakeskus Forumin vekaratapahtuma 17 Kesäkarkelot-tanssinäytös 9 Kesäkatuilta Kauppakadulla 10 Kesämuskarit 37 Kiitämme yhteistyöstä 54 Kirkkoseikkailu 21 KoodiVarkaus 24 Kummin tervehdys 4 Kuperkeikan Suomen Mestaruuskilpailut 13 Kuvasuunnistus 35 Lasten ja nuorten laulukilpailu 7 Lasten LukuVarkaus -palkinnon julkistamistilaisuus 8 Lasten onkikilpailu 11 Lasten suullisen ilmaisun kilpailu 8 Lehtevämiehen puistokonsertti 12 Leppävirran ohjelma: Merirosvoristeily 44 Lukujärjestys 48 Lumolinna-paperiteatteriesitys 16 Maalaispihan leikkihetket 25 Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin. Kuvitus: Kirsti Pusa Valokuvat: Varkauden kulttuuritoimisto / Terhi Siippainen, Mari Petäjä, Jani Hakala Manga-sarjakuvapaja 39 Melontakoulu 26 Mukawa musa -musiikkituokio 40 Mummon nappileikit 36 Muutso-näytelmä 14 Naamiotyöpaja 28 Naamiotyöpaja (erityisryhmät) 28 Naurunpelastajat ja murjottavat Mäkiset 14 Norsupallo-pelipaja 38 Näyttelyt 23 Paperinukkepaja 36 Pieksämäen ohjelma: Nukkekodin leikkipäivä 45 Puistokerhot 26 Rap-musiikin työpaja 40 Rohvessoori Asko Pikkupuron kaukoputkipaja 43 Sanomalehtityöpaja 39 Sateenkaaren satujumppa 37 Satukierrokset Sampilaitokselle 21 Savityöpaja 29 Seikkailujen saari 18 Taitotyöpajat 32 Tarzan-köysihyppykisa 11 Teatterin taikaa -esitys 15 Tieto ja Tiketti 2 Tornityöpaja 29 Tähtitaivasesitys 16 Vammeltalon touhupajat 33 Vasikkaraitti-rakentelutyöpaja 33 Vekara elämää seurakuntasaleilla 36 Vekara-jalkapalloturnaus 11 Vekara-Partio 43 Vekara-Partiotaitokisat 17 Vekaralounas 36 Vekara-Varkaus -oheistuotteet 47 Vohvelikisa 46 Vuoden Vekaravalokuvaaja -kilpailu 10 Yö lelukaupassa musiikkia ja klovneja 9 Yöllinen kaupunkiseikkailu Ninjojen paluu 20 2 3

Kummin tervehdys Konsta tässä Morjensta!! Onpas vaan upeaa olla jo 17. Vekara-Varkauden kummi!! Olen saanut harjoittaa lempiharrastustani jalkapalloa ammatikseni viisi vuotta, tällä hetkellä fudaan Myllykosken pallossa eli MYPA:ssa. Jalkapallon lisäksi musiikki kuuluu vahvasti elämääni ja aikaisemmin myös näytteleminen. Vekara-Varkaudessa näytetäänkin elokuva Poika ja Ilves, jossa näyttelin 13-vuotiaana siloposkena. Suurin ilonaiheeni on kuitenkin lapset! Minulla itsellä on kaksi pientä poikaa ja muutenkin lasten kanssa touhuaminen on aivan parasta. 2004-2005 toimin kouluavustajana ja nautin siitä todella. Tämänvuotisen vekaraviikon teemana on pelit ja leikit. Tunnen itseni vielä aikamoiseksi vekaraksi ja rakastan monenlaisia pelejä ja leikkejä. Suosittelisinkin kaikkia aikuisia olemaan lasten leikeissä mahdollisimman paljon mukana. Hypätä rohkeasti siihen huikeaan mielikuvitukselliseen maailmaan. Tähän tulee loistava mahdollisuus juuri vekaraviikolla tänä vuonna! Mutta kuulkaa kaikki rakkaat pienet ja isot lapset! Tulkaa tanssimaan, laulamaan, roikkumaan köysissä, räppäämään, onkimaan, potkimaan palloa, heittämään kuperkeikkaa eli toisin sanoen PITÄMÄÄN HAUSKAA! Pääset testailemaan omia taitojasi ja ennen kaikkea hurraamaan toisten uroteoille. Lisäksi nähtävää ja ihmeteltävää on mm. näyttelyiden ja näytelmien puolesta vaikka millä mitalla. Itsekin olen tietenkin mukana. Minut löytää ainakin maanantain jalkapallokoulusta! Nähdään vekaraviikolla Konsta Hietanen Täällä tapaat Konsta-kummin: Avajaiset ma 13.6. klo 10.00 Vekaraviikko polkaistaan käyntiin mallikkaasti muun muassa musiikki- ja sirkusesitysten voimin. Tilaisuuden aluksi Konsta Hietanen lausuu tervetulotoivotuksen vekaraväelle ja ehkä hän on keksinyt myös jotain muuta mukavaa ohjelmaa Jalkapallokoulu ma 13.6. klo 11.30 14.00 Maanantaista perjantaihin kestävä jalkapallokoulu starttaa vauhdikkaasti, kun Konsta Hietanen on mukana kannustamassa ja pallottelemassa maanantaipäivänä klo 11.30 14.00! Jalkapallokoulu huipentuu lauantaina 18.6. klo 9.00 17.00 järjestettävään Vekara-jalkapalloturnaukseen. Poika ja ilves -elokuva Elokuvateatteri Maxim, Kauppakatu 27 ke 15.6. klo 15.00 Vekaraviikolla sinulla on mahdollista nähdä Konsta Hietasen tähdittämä koko perheen seikkailuelokuva Poika ja ilves! Elokuva kertoo 12-vuotiaan Tomin (Konsta Hietanen) ja eläinpuistossa kasvaneen ilveksen ystävyydestä. Tomi muuttaa isänsä kanssa lappiin, lähelle maailman pohjoisinta eläinpuistoa. Isä on eläintutkija, jonka tehtävänä on selvittää voidaanko eläinpuiston Leevi-ilves palauttaa takaisin luontoon. Yksinäinen Tomi ja Leevi-ilves ystävystyvät ja pian poika huomaakin olevansa suurten kysymysten äärellä. Tarina luonnosta, nuoruudesta, ystävyydestä ja selviytymisestä vie katsojan ikimuistoiseen seikkailuun. Valmistusvuosi: 1998 Ohjaaja: Raimo O. Niemi Kesto: n. 1 t 40 min Liput: 5 e Myynnissä 7.6. alkaen elokuvateatteri Maxim K-7, täysi-ikäisen seurassa K-5 Järj. Elokuvateatteri Maxim ja kulttuuritoimisto Konsta Hietanen Jalkapalloilija Syntynyt Lahdessa 20.7.1984 Pelaa tällä hetkellä Myllykosken Pallon Veikkausliigajoukkueessa Pelasi aiemmin jalkapalloa Kuusankoskella ja Lahdessa Näytteli elokuvassa Poika ja Ilves (1998) Näytteli äänirooleja mm. Babe-elokuvissa (1995, 1998) Voitti Tenavatähti-laulukilpailun (1994) 4 5

Avajaiset Liikuntatalo, Järvelänkatu 12 Ma 13.6. klo 10.00 Mukaansatempaava ohjelma ja iloinen yleisö takaavat vekaraviikolle komeat avajaiset! Vekaraviikon teemana on tänä vuonna pelit ja leikit. Ohjelma polkaistaan käyntiin tämän vuoden kummin, jalkapalloilija Konsta Hietasen, tervetulotoivotuksella. Konsta-kummilla on mielessään myös muuta pientä ohjelmaa avajaisten yhteydessä. Lasten ja nuorten laulukilpailu Warkaus-Sali, Kauppatori 6 Ma 13.6. klo 18.00 Nuoret artistit tarjoavat parastaan, kun vekaraviikon suosittu laulukilpailu on vuorossa. Yhteensä 20 laulajaa esittää Vekaraorkesterin säestyksellä kilpailukappaleensa yleisön kannustaessa suosikkejaan. Tunnelmallinen konsertti tarjoaa monipuolista musiikkia, kuten lastenlauluja, pop-musiikin suosikkeja ja omaperäisiä lauluvalintoja. Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Johanna Arolan Henkka Henkari, pikku supersankari -kirjassa Henkka-vauva pistää perheensä valvomaan ja saattaa heidät jo hermoromahduksen partaalle. Asiat muuttuvat, kun kekseliäs isoveli, Vinski, vie Henkan mukanaan jännittäviin mielikuvitusseikkailuihin! Marko Itkonen on luonut kirjan pohjalta hauskan ja mukaansatempaavan esityksen, joka nähdään Vekara-Varkauden avajaisissa liikuntatalolla. Juhlassa nähdään musiikin ja sirkuksen taitajia Petroskoista, kun ryhmät Mosaic-style ja Tip-Top astuvat lavalle. Mukana menossa on tuttuun tapaan myös Ronald McDonald. Varkauden kaupunki lahjoittaa kaikille vuonna 2010 varkautelaisiin perheisiin syntyneille lapsille omenapuut ja nämä puut jaetaan avajaisissa. Vuorenvarmasti paikalla on myös Lehtevämies ilahduttamassa itseään ja muita Roskakuski Ranen säestäessä! Tervetuloa mukaan nauttimaan riemukkaasta ohjelmasta! Järj. Kulttuuritoimisto Kilpailun juontaa Marianne Kettunen ja Vekaraorkesterin kapellimestarina toimii Anssi Huotari. Kilpailussa on sarjat alle 10-vuotialle ja 10 16-vuotiaille. Tuomaristo koostuu musiikin ammattilaisista ja järjestäjien edustajista. Väliajan jälkeen esiintyvät Vekara-Varkauden vieraiksi saapuneet musiikkiryhmä Mosaic-style ja sirkusryhmä Tip-Top Petroskoista. Sydämellisesti tervetuloa mukaan aitoon tunnelmaan! Liput: 6 e, tuntia ennen ovelta, alle 2-v. maksutta sylissä Ennakkomyynti: 9.5 7.6 Varkauden kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosasto, Osmajoentie 1, puh. 044 743 6613 8.6. alkaen Tieto ja Tiketti Lisätietoja: tapahtumasihteeri Heli Sutinen, puh. 040 575 0536, heli.sutinen@varkaus.fi Järj. Kulttuuritoimisto yhteistyössä Pohjois-Savon Osuuspankki Varkauden konttorin kanssa LK-Julkaisut Oy 6 7

Lasten suullisen ilmaisun kilpailu Päiviönsaaren tori Ti 14.6. klo 18.00 Esitä runo, tarina, kertomus, vitsi, kalavale tai satu. Tule esiintymään yksin tai yhdessä kaverisi kanssa. Rooliasut ovat sallittuja ja voit myös ottaa mukaasi vaikka oman lempilelusi esityksesi tueksi. Nyt on sinun vuorosi astua estradille! Kilpailussa on kaksi sarjaa: alle 7-vuotiaat ja 7 12-vuotiaat. Yö lelukaupassa musiikkia ja klovneja Kaupunginkirjaston auditorio Ke 15.6. klo 13.00 Petroskoista Vekara-Varkauden vieraaksi saapuneet kansanmusiikkiryhmä Mosaic-style ja klovniryhmä Tip-Top esittävät hauskan Yö lelukaupassa -ohjelman. Kokoonpanon 7 muusikkoa soittavat kansansoittimia ja 3 klovnia hauskuttavat pantomiimin keinoin. Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Suullisen ilmaisun kilpailuun pääsee mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Molemmissa sarjoissa kolme parasta palkitaan ja kaikille osallistujille jaetaan kunniakirja. Ennen kilpailun alkamista voi lavalla harjoitella mikrofonin käyttöä. Torilla esiintyy myös petroskoilaisten lasten musiikki- ja sirkusryhmät. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: 7.6. saakka kulttuuritoimisto, puh. 044 444 2217 8. 13.6. Tieto ja Tiketti, puh. 044 743 6454, 044 743 6455 14.6. klo 17.00 17.30 Päiviönsaaren tori Järj. Kulttuuritoimisto, Kirjapörssi, Kangaslammin Teatteriyhdistys ry ja Päiviönsaarelaiset ry Lasten LukuVarkaus -palkinnon julkistamistilaisuus Kaupunginkirjasto, Osmajoentie 1 Ke 15.6. klo 12.00 Tule mukaan jännittämään, mikä seuraavista finaalikirjoista voittaa 3500 euron palkinnon: Aarnio Reeta: Virvatulen vartijat (Otava) Arola Johanna: Henkka Henkari, pikku supersankari (LK-Julkaisut Oy) Ellilä Kirsti: Reetta ja linnan vangit (Karisto) Hakalahti Niina: Tuukka-Omar (Tammi) Kolu Siri: Me Rosvolat (Otava) Lehtinen Tuija: Vauhdin huumaa, Vintiöt! (Otava) Peltoniemi Sari: Kissataksi (Tammi) Tervetuloa tiistai-iltaisille tapahtumatoreille: 21.6., 28.6., 5.7., 12.7., 19.7., 26.7., 2.8. Myyntipaikat maksuttomia. Lisätietoja: Satu Seppä, puh. 050 558 8411 Lasten LukuVarkaus 2011 -lapsiraati: puheenjohtaja Nemo Kauhanen, Emma Pulkkinen, Henni Ekola, Saaga Suhonen, Taru Pesonen ja Tatu Karvinen Lasten LukuVarkaus -palkinnon voittajan julistaa lapsiraadin puheenjohtaja Nemo Kauhanen ja muut raatilaiset kertovat perustelunsa voittajakirjasta. Julkistamistilaisuudessa kuullaan myös Stora Enso Oyj:n ja Varkauden kaupungin edustajien puheenvuoroja. Lapsiraati julkistaa voittajan ja lopuksi on kirjailijan puheenvuoro. Tilaisuuden alussa esiintyy lapsivieraita Petroskoista. Lasten LukuVarkaus on vuonna 2001 Stora Enso Oyj:n ja Varkauden kaupungin perustama valtakunnallinen lastenkirjallisuuspalkinto. Kilpailun säännöt, edellisvuosien voittajat ja muut tarkemmat tiedot löydät internetistä osoitteesta. Tilaisuus on maksuton ja sinne ovat kaikki tervetulleita! Ohjelman jälkeen on tarjolla pientä naposteltavaa. Tervetuloa kaikenikäinen yleisö seuraamaan mainiota ja taidokasta esitystä! Kesto n. 25 min. Järj. Kulttuuritoimisto Kesäkarkelot-tanssinäytös Warkaus-Sali, Kauppatori 6 Ke 15.6. klo 18.00 Kesäkarkeloissa nähdään, että Varkaus on tanssin kaupunki! Esiintyjinä näemme tanssitaiteilijoita aina pienistä ballerinoista nuoriin modernin tanssin taitajiin. Mukana menossa Tanssikoulu Pikkujoutsen, Varkauden Naisvoimistelijoiden mixdance- ja telinevoimisteluryhmät sekä Soisalo-opiston Tanssikoulun lapsia ja nuoria. Ennennäkemättömänä uutuutena Kesäkarkeloissa nähdään koiratanssia! Meillä on ilo saada vieraaksemme Keski-Suomen Kennelkerho ry:n koirakoita. Koiratanssi on koiraharrastuslaji, jossa koira suorittaa erilaisia temppuja ja liikesarjoja hienoksi koreografiaksi viilattuna musiikin tahtiin. Tärkeimpänä tekijänä on koirakosta paistava yhdessä tekemisen riemu. Tervetuloa koko perheen voimin ihastelemaan tanssivia lapsia ja koiria! Liput: 6 e, tuntia ennen ovelta, alle 2-v. maksutta sylissä Ennakkomyynti: 9.5. 7.6. Varkauden kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosasto, Osmajoentie 1, puh. 044 743 6613 8.6. alkaen Tieto ja Tiketti Järj. Esiintyvät ryhmät ja kulttuuritoimisto 8 9

Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Kesäkatuilta Kauppakadulla Kauppakatu To 16.6. klo 18.00 (katu suljetaan liikenteeltä klo 17.00) Kauppakatu muuttuu aurinkoiseksi kävelykaduksi ja kutsuu yleisöä vekaraviikon ohjelman pariin. Kaupunkilaisten kohtaamispaikkana Kauppakatu tarjoaa pidennettyjä liikkeiden palveluaikoja ja tuotetarjouksia. Ensimmäistä kertaa järjestettävän Vuoden Vekaravalokuvaaja -kilpailun voittajavalokuva julkistetaan ja valokuvaaja palkitaan Kesäkadulla klo 18.00. Luvassa on erityisesti lapsille ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa. Tervetuloa viettämään kesäistä iltaa Kesäkadulle! Lisätietoja Kesäkatuilloista: Suomalainen Kirjakauppa, Minna Heikkinen, puh. 010 405 5030 Järj. Varkauden Kauppakatuyhdistys ry Vuoden Vekaravalokuvaaja -kilpailu Kauppakatu To 16.6. klo 18.00 Nyt haastetaan 4 12-vuotiaat lapset ja nuoret valokuvaamaan teemalla Pelit ja leikit. Kilpailussa valitaan Vuoden Vekaravalokuvaaja, joka osallistuu kilpailuun itse ottamallaan valokuvalla. Kommellukset ja leikkihetket kilpailevat virnistysten ja hassuttelujen kanssa. Valokuvaan tulee liittää teksti, joka voi olla lentävä lause tai kommentti kuvan tilanteesta. Kilpailuun voivat osallistua Varkauden talousalueella asuvat lapset ja nuoret. Huom! Muistathan kysyä valokuvassa olevilta henkilöiltä luvan valokuvan julkaisemiseen. Tarzan-köysihyppykisa Uimahalli Ilopisara, Ahlströminkatu 11 Pe 17.6. klo 15.00 Tarzan-köysihyppykisassa mitellään hauskoilla hypyillä ja sulavilla veteen tuloilla. Myös tasapainossa pysyminen on yksi arvostelun kohteista. Nimenomaan hypyt ovat kisan aiheena, joten jätä turha rekvisiitta ja esiintymisasut kotiin. Kilpailijalla on kaksi arvosteltavaa hyppyä. Kisa on suoraan finaali ja siihen ilmoittaudutaan etukäteen uinninvalvojalle allashallin puolella. Kilpailun sarjat ovat: Tytöt 8-12 v, Tytöt 13-16 v, Pojat 8-12 v ja Pojat 13-16 v Normaali uimahallimaksu! Järj. Varkauden kaupungin liikuntapalvelut Lasten onkikilpailu Huruslahden ranta Pe 17.6. klo 17.00 19.00 Vekaraviikon kalastuskoulun päättää kaikille avoin Lasten onkikilpailu. Tule kokeilemaan oppimiasi kalannarraustaitoja! Suurimmat vonkaleet ja saalismäärät palkitaan, jaossa runsaasti palkintoja. Lisätietoja: VaPa Varkaus ry Tapani Kurki, puh. 0400 613 510 Maksuton! Järj. Varkauden Seudun Kalastuskerho Vekara-jalkapalloturnaus Repokankaan nurmikenttä, Telering Areena La 18.6. klo 9.00 17.00 Vekaraviikon jalkapallokoulu on jo muodostunut perinteeksi. Tänä vuonna WJK Juniorit ry:n 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pidetään lauantaina Vekara-jalkapalloturnaus, johon pääsevät osallistumaan niin pienet kuin vähän isommatkin innostuneet jalkapalloilijat. Kilpailuvalokuvan tulee olla värillinen, alkuperäinen ja käsittelemätön jpg-kuva. Lähetä digivalokuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@warkaudenlehti.fi. Sähköpostiviestissä tulee olla valokuvaajan nimi, osoite ja syntymäaika, huoltajan yhteystiedot sekä maininta: Vuoden Vekaravalokuvaaja -kilpailu. Kuvien tulee olla perillä viimeistään pe 20.5.2011. Saapuneista valokuvista järjestäjien esiraati valitsee 10 ehdokasta yleisöäänestykseen. Kilpailuvalokuvat ja äänestyskuponki julkaistaan Warkauden Lehdessä toukokuun loppupuolella. Yleisöäänestyksen eniten ääniä saanut valokuva julistetaan voittajaksi ja valokuvaaja palkitaan Kesäkadulla to 16.6. klo 18.00. Järj. Warkauden Lehti, Varkauden Kauppakatuyhdistys ry ja kulttuuritoimisto Kaikki ovat tervetulleita kannustamaan joukkueita! Turnausalueelta löytyy myös kioski, josta saa esimerkiksi pikkupurtavaa ja arpoja. Ilmoittautuminen 31.5.2011 mennessä joko sähköpostilla osoitteeseen wjkjuniorit@gmail.com tai puhelimitse numeroon 044 366 9040. Mukaan otetaan 8 tyttöjoukkuetta ja 8 poikajoukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarkemmat tiedot turnauksesta löytyvät osoitteesta www.wjkjuniorit.fi/170. Osallistumismaksu: 130 e Lisätietoja: puh. 044 366 9040, wjkjuniorit@gmail.com Järj. WJK Juniorit ry 10 11

Lehtevämiehen puistokonsertti Itsenäisyydenpuisto (kaupungintalon vieressä) Su 19.6. klo 13.00 On aika päättää festivaaliviikko arvoisellaan tavalla. Elävä musiikki, leppeä tunnelma ja puffettien herkut kutsuvat kaikenikäisen vekaraviikon yleisön puistokonserttiin. Nurmikot täyttyvät piknikvilteistä ja iloisesti kirmailevista lapsista. Kuperkeikan Suomen Mestaruuskilpailut Itsenäisyyden puisto Su 19.6. klo 13.00 Lapsille suunnattujen kilpailujen sarjan täydentää kaiken kansan kuperkeikkakilpailu. Tämän hilpeän lajin Suomen Mestaruutta pääsevät tavoittelemaan kaikki, jotka kykenevät ikänsä ja mielensä puolesta kuperkeikkaa heittämään. Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Puistokonsertissa esiintyvät nuoret Vekara-Varkauden laulukilpailun solistit Vekaraorkesterin säestyksellä. Tinttara ja Tänttärä leikittävät lapsia ja aikuisiakin hulvattomaan tapaansa koko perheen mielikuvitusmatkalla laulaen, nauraen, tanssien ja ehkä jopa lentäen. Vierailevana orkesterina esiintyy Luut Kurkkuun -piskibändi. Lehtevämies villiintyy lasten kanssa leikkimään, eikä malta olla välillä laulamatta itsekin. Ilmakitaransoiton jalon taidon opettelua jatketaan yhdessä vuoden 2000 maailmanmestari Markus Vainionpään opastuksella. Oheisohjelmana Leko-Tallin talutusratsastusta ponilla (2 e) ja hiekanveiston työpaja. Puistossa pääsee myös ihastelemaan Varkauden Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen paikalle tuomia eläimiä. Puffettien tarjonnasta vastaavat Partio-Unnukka ja WJK-96/ pojat. Myynnissä makkaraa, lettuja, vohveleita, kahvia, mehua, jäätelöä, karamelleja ym. Säävaraus. Lisätietoja: puh. 040 575 0536 Järj. Kulttuuritoimisto Samanaikaisesti Lehtevämiehen puistokonsertin kanssa jo 11. kerran järjestettävä leikkimielinen kilpailu on yksi vekaraviikon suosikeista. Puistossa juniorit pääsevät myös harjoittelemaan ilmakitaransoittoa ja ihastelemaan puistoon tuotuja eläimiä. Kuperkeikkakilpailu käydään rakennetulla, erilaisia esteitä sisältävällä radalla. Kaikki mahdolliset tyylit tehdä kuperkeikkoja ovat sallittuja. Radan pituudet: alle 9-vuotiaiden sarjassa 15 m ja 9 100-vuotiaiden sarjassa 30 m Sekasarjat: alle 5-vuotiaat, 5 6-vuotiaat, 7 8-vuotiaat Tytöille ja pojille omat sarjat: 9 10-vuotiaat, 11 14-vuotiaat, yli 14-vuotiaat Kilpailutulos ratkeaa ajan ja suorituksen puhtauden (kuperkeikkojen määrä) perusteella. Kaikkien sarjojen kolme parasta palkitaan. Ennen kilpailusuoritusta on mahdollisuus harjoitella radalla. Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu paikan päällä. Palkintojen jako puistokonsertin esiintymislavalla klo 15.00. Osallistuminen on maksutonta. Säävaraus: sateella kilpailua ei järjestetä. Lisätietoja: puh. 040 575 0536 Tervetuloa mukaan hauskaan kilpailuun! Järj. Varkauden Tarmo ry:n painijaosto ja kulttuuritoimisto Ohjelma: Tervetuloa, Lehtevämies Lasten ja nuorten laulukilpailun lapset ja Vekaraorkesteri Luut Kurkkuun -piskibändi Ilmakitaransoittoa, Markus Vainionpää ja lapset Lehtevämies ja Roskakuski Rane Kuperkeikan SM-kilpailun palkintojenjako Tinttara & Tänttärä sekä Vekaraorkesteri 12 13

Muutso eli tarina muutoksenpelosta -näytelmä Varkauden kotiseutukeskus, Wredenkatu 4 Ma ke 13. 15.6. klo 14.00 To 16.6. klo 10.00 Pe la 17. 18.6. klo 14.00 Mistä kaikki kummallinen johtuu? On muutos uuden alku ja kaikkeen kummaan tottuu! Muutso kertoo tarinan Muksun ja Mörön seikkailuista kaupungissa, jossa tehdas kaatuu. Jääkö Iskä työttömäksi? Saako Äiti suklaata? Onko muutos hyvästä vai pelottaako se aina? Tule kokemaan koko perheen ihastuttava musiikkiesitys. Teatterin taikaa 2011 esittää: Miksi suutarin lapsilla ei ole kenkiä Varkauden Teatteri, Laivalinnankatu 29 Esitykset: To 16.6. klo 19.00 ensi-ilta Pe 17.6. klo 10.00 ja 12.00 La 18.6. klo 12.00 ja 14.00 Su 19.6. klo 12.00 Täytyy olla aika taitava jos osaa tehdä kenkiä. Suutari osaa. Ja oikein hyvä suutari osaa tehdä sellaiset kengät, että unistakin tulee totta. Siis jos nukkuu kengät jalassa. Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Esitys soveltuu yli 4-vuotiaille, kesto n. 30 min Käsikirjoitus: Väinö Makkonen Musiikki: Julius Mononen Ohjaus: Jukka Pönkänen Liput: 6 e, tuntia ennen ovelta Ennakkomyynti: Luonnon Helma, Ahlströminkatu 16, 78200 Varkaus, puh. 045 326 6337 ja Facebook / Savon KuRu Oy Järj. Savon KuRu Oy:n Ohjelmatoimisto Din Máinnas Naurunpelastajat ja murjottavat Mäkiset Kaupunginkirjaston auditorio, Osmajoentie 1 Ma 13.6. klo 14.00 Ti 14.6. klo 10.00 ja 12.00 Äiti käskee Erkkiä syömään porkkanavelliä, mutta eikös se muuta Erkin pupujussiksi? Ainakin Ränkkä Känkän mielestä! Entäs kun äiti ei jaksa Erkkiä ja on vihainen, eikä muista antaa anteeksi? Mikä silloin auttaa? No naurunpelastajat. Mielikuvitusveljekset Hekotus ja Hohotus tulevat naurattamaan pahimmankin murjotuksen keskellä. Lasten ja vähän aikuistenkin ongelmiin pureutuva lasten musiikkinäytelmä pistää miettimään, mistä ongelmat johtuvat ja ketä niistä voi oikein syyttää. Asiakkaana suutariliikkeessä käy mm. hieno rouva Hulihuitula, jonka korot ovat kummallisesti laskeneet. Ei tämä ole pelkkää nappikauppaa, huutaa nappikauppias, minulla on myös vetoketjuja!. Suutari tietää, että kengät ovat parhaimmillaan kuin formula-auton renkaat sadekelillekin on omansa. Mutta kenessä on vika, kun kengät menevät aina vääriin jalkoihin? Pitäisikö silloin olla vain kaksi väärää kenkää, että ne olisivat oikein. Ja tarvitsevatko eläimet kenkiä? Tervetuloa hurmaantumaan lapsi- ja nuorisoteatterilaisten esittämään teatterin taikamaailmaan! Käsikirjoitus Satu Seppä. Ohjaus Satu Seppä ja Tiina Komulainen. Lisätietoja: Varkauden Teatteri puh. (017) 264 8820 Liput: 5 e, tuntia ennen ovelta, alle 2-v. maksutta Ennakkomyynti: Tieto ja Tiketti Järj. Varkauden Teatteri Käsikirjoitus: Harjurannan nuorisoteatteri Ohjaus: Jussi Mikkonen Kesto: 30 min Liput: 2 e, alle 2-v. sylissä maksutta Myynti: Tieto ja Tiketti Järj. Teatteri Nuoret Harjuranta 14 15

Tilaisuudet, näytökset ja kilpailut Tähtitaivasesitys Tehtaan koulun sali, Savontie 4 To la 16. 18.6 klo 10.00, 11.00, 14.00 ja 15.00, kesto n. 40 min Mikähän kirkas tähti tuolla loistaa? Ehkä se onkin planeetta? Onko minun oma tähtikuvio jossakin? Miltä avaruuden ihmeet näyttävät? Lumolinna-paperiteatteriesitys Kaupunginkirjaston satuhuone, Osmajoentie 1 To pe 16. 17.6. klo 9.00 ja 10.00 Rohvessoori Asko Pikkupuro johdattaa sinut sisälle hämärään planetaariopalloon ja kertoo tähtitaivaan ihmeistä supernovista, eksoplaneetoista, kuusta ja tähtikuvioista. Pääsylippu planetaarioon: 5 e aikuiset ja 3 e lapset alle 16-v. Lipunmyynti to la klo 9.00 10.00 Tehtaan koululla. Lippuja voi ostaa myös ennen esitysten alkua. Esitykset alkavat tarkalleen aloitusajankohtana, jonka jälkeen salin ovi suljetaan. Lisätietoja: Veli-Pekka Hentunen, puh. 040 701 1625, veli-pekka.hentunen@taurusplanetarium.net Järj. Härkämäen planetaario tmi Anni Swanin rakastetun sadun Lumolinna esittää miniatyyrinäyttämöllä taidekasvattaja Mervi Riikonen. Satu kertoo Mariaana-tytöstä, joka löytää marjanpoimintaretkellä metsästä kultaportin ja kääpiökuninkaiden ihmeellisen Lumolinnan, jossa satu- ja unelmahaltijat asuvat. Ryhmien ilmoittautuminen ennakkoon Tieto ja Tikettiin. Järj. Lastenkulttuurikeskus Verso Kauppakeskus Forumin vekaratapahtuma Kauppakeskus Forum, Pirnankatu 4 Ti ke 14. 15.6. klo 10.00 15.00 Pe 17.6. klo 12.00 Kauppakeskus Forumissa voit osallistua piirustuskilpailuun, keppihevoskisaan ja hevosenkengän heittokilpailuun. Lapsille on oma peuhanurkkaus ja paikalla on myös Papu-poni paijattavana. Kettukehvelin Forum-suunnistuksessa pääset pähkäilemään ja ratkomaan pieniä tehtäviä. Ohjelmaa on niin pienemmille kuin isommillekin. Tervetuloa! Ks. tarkemmat aikataulut internetistä Jos mahdollista, ota mukaan keppihevoskisaan oma keppihevonen. Lisätietoja: Pikku-Pipsa, puh. 017 552 2221 Järj. Kauppakeskus Forumin Yrittäjäyhdistys ry Vekara-Partiotaitokisat Sampolan pihapiiri, Rehnströminkatu 8, Kämäri La 18.6. klo 10.00 alkaen. Lähtö ja maali Sampolassa Tervetuloa perhekisaan yhdessä kisailemaan nopeudesta, notkeudesta ja nokkeluudesta! Vekara-Partiotaitokisoissa perheet pääsevät testaamaan erilaisia partiotaitoja, mukaan kisailuun mahtuu enintään 20 joukkuetta. Nopeimmin reitin selvittänyt ryhmä voittaa. Perhekisaan voivat osallistua 1-2 aikuista + 1-3 lasta, sukulaisuussuhteilla ei väliä. Ilmoittautuminen: 15.6. ja 16.6. Vekara-Partiossa Sampolassa TAI 13. 17.6. puhelimitse numeroon 040 708 7800 Huom! Kisailu ei onnistu vaunuilla, rattailla, tms. kulkupeleillä. Järj. Partio-Unnukka ry 16 17

Seikkailujen saaressa autoillaan Tyyskänniemen Koskipuisto Avoinna: Ma 13.6. klo 12.00 18.00 Ti 14.6. klo 11.00 17.00 Ke 15.6. klo 12.00 18.00 To 16.6. klo 12.00 18.00 Pe 17.6. klo 12.00 18.00 La 18.6. klo 10.00 17.00 Su 19.6. klo 11.00 15.00 Tyyskänniemen Koskipuisto muuttuu vuosi toisensa jälkeen vekaraviikon suosituksi Seikkailujen saareksi. Veden ympäröimä luonnonkaunis alue tarjoaa ainutlaatuiset puitteet ohjatun tarinan tapahtumapaikaksi. Kiinnittäkää turvavyöt ja nauttikaa matkasta - seikkailu alkaa. Lapset vanhempineen kaasuttelevat halki hauskojen tehtävämaiden etapista toiseen. Kyydin lomassa paljon hauskaa puuhaa ja tekemistä. Tyyskän Koskipuistossa toteutettava Seikkailujen saari on festivaaliviikon ehdoton suosikki. Tervetuloa koko perheen voimin viihtymään Seikkailujen saareen! Tööt tööt! Katujuna Lähtöpysäkki Taulumäen torin laidalla, kaupunginkirjaston edessä, Osmajoentie 1 Ma su 13. 19.6. Katujuna puksuttaa taas iloisesti festivaalin aikana pitkin Varkauden katuja kuljettaen matkustajia tilaisuudesta toiseen. Kiireettömässä kyydissä voit ihastella kesäistä kaupunkia. Reittiaikataulu nähtävänä / jaossa: - Katujunan lähtöpysäkki - kaupunginkirjasto, Tieto ja Tiketti - Uimahalli Ilopisara Ks. Liput: 3 e / hlö, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi Lisätietoja: kulttuuritoimisto, puh. 040 588 1009 Tieto ja Tiketti 8.6. alkaen Järj. Kulttuuritoimisto ja Soisalo-opisto Saaren kahvilasta myydään suolaista ja makeaa evästä. Reitti ei sovellu lastenrattaille tms. Pääsyliput: 4 e / hlö, alle 3-vuotiaat maksutta. Myynnissä vain saaren portilla. Lisätietoja ja ryhmien ilmoittautuminen: LakeLand GTE, puh. 0400 966 800 Järj. LakeLand GTE ja kulttuuritoimisto Ma to 13. 16.6. klo 13.00 17.00 talutusratsastusta Seikkailujen saaren portin luona, hinta 2 e Järj. Leko-Talli Hirnuvan hevosen vankkuriajelut Taulumäentori, bussitasku Ma pe 13. 17.6. klo 9.00 16.00 La 18.6. klo 9.00 13.00 Velaton Veeti vetää, Piiparinen ei jätä ketään. Vekaraviikolla ajellaan vankkureilla hirnuvan hevosen johdattelemana - perinteiseen tyyliin kaupungin kulkua katsellen. Rauhallista ja rentouttavaa kyytiä pääsee kokeilemaan pientä korvausta vastaan sään salliessa. Lähde koko perheellä mukaan kuulemaan, että hirnahtiko se hevonen! Järj. ja lisätietoja: Hannu Janhunen, puh. 040 503 8815 18 19

Alkulinnun aarre -larppaustyöpaja Pitkälänniemen tila, Könönpelto Pe 17.6. klo 14.00 18.00 La 18.6. klo 10.00 14.00 Roolipelikansa valtaa Pitkälänniemen tilan, kun larppaustyöpaja starttaa ensimmäistä kertaa Vekara- Varkauden historiassa. Tutustu roolipelien maailmaan ja seikkaile Samin ritarina läpi liikunnallisen larppiradan mystisen alkulinnun tarinassa. Koko perheelle tarkoitettuun larppiin voit ilmoittautua etukäteen tai tulla spontaanisti mukaan. Kirkkoseikkailu Varkauden pääkirkko, Savontie 1 To pe 16. 17.6. klo 9.30 ja 12.30 Kirkkoseikkailulla mennään AikaMatkalle Kirkonrotan kyydillä. Tule tutustumaan upeaan Varkauden pääkirkkoon, sen suureen ja komeaan freskoon sekä kuulemaan urkuparven ihmeitä! Kesto n. 1h. Sopii kaikenikäisille. Järj. Varkauden ev.lut.srk / Lapsityö seikkailut Varustus: Voit pukeutua omaan rooliasuusi tai ulkoiluvaatteisiin, lisäksi tarvitset reipasta seikkailumieltä. Cafe Vohvelista voit ostaa pientä välipalaa paikanpäältä. Maksu: 5 e / hlö Ilmoittautumiset: Sami Korhonen, puh. 0400 274 883 tai Armi Nissinen, puh. 040 552 6727 Järj. Samin Liikunta- ja elämyspalvelut, www.saminliikunta.com Ajo-ohje Varkaudesta: Aja Päiviönsaaresta valtatie 23:sta Joensuuhun päin n. 3 km, käänny Könönpellon rampille. Käänny vasemmalle, Könönpelto pohjoinen, sillan yli ja heti oikealle Atolantielle, ensimmäisestä risteyksestä vasempaan Pitkälänniemen tielle. Risteyksessä on posti, apteekki ym. Aja n. 1,5 km, kunnes vasemmalla aukeaa pelto. Käänny vasemmalle Niskaselänkadulle, risteyksessä on myös musta kyltti Pitkälänniemi. Aja tien päähän vanhan maalaistalon pihaan. Olet perillä. Satukierrokset Sampilaitokselle Lähtö kaupunginkirjaston edestä, Osmajoentie 1 Ke to 15. 16.6. klo 10.00, 11.30 ja 13.30, kesto n. 1h Neiti Lempi Lämpölampi johdattaa vekaraviikon yleisön tutustumisretkelle katsomaan kummallisia kaloja suurensuurten altaiden äärelle. Altaissa elelevät sampikalat, joiden elämä onkin hiukkasen erilaista kuin tavallisen pilkkiahvenen. Nämä sammet nimittäin uiskentelevat läpi vuoden lämpimissä vesissä ja ruokaa ne saavat usko tai älä ihan oikealta robotilta! Retkellä saat kuulla, mikä on kalojen neuvolakäynti ja onko pikkukaloilla nukkumaanmenoaikaa. Koska Lempi on herkkusuu, hän taatusti kertoo ihmeellisestä herkusta nimeltään kaviaari. Niin lapset kuin aikuisetkin ovat tervetulleita mukaan huumorilla höystetylle linja-autoretkelle StoraEnson teollisuusalueella sijaitsevalle sampilaitokselle. Käsikirjoitus: Satu Seppä Kesto n. 45 min Kierros päättyy takaisin kaupunginkirjaston eteen. Yöllinen kaupunkiseikkailu Ninjojen paluu Päiviönsaaren tori (lähtö- ja paluupaikka) Pe 17.6. klo 20.30 Yön mustat Ninjat johdattavat Teidät läpi kaupungin. Mitä tahansa voi sattua vakoojien ja soturien maailmassa. Idän mystiikka kiehtoo isoja ja pieniä. Vauhdinhurma ja seikkailu sopii sekä tytöille että pojille! Tarina kertoo Ninjojen salaisuuksista, kertojana koko kaupungin Väinö. Matkan varrella nähdään mm. parkouringia, tulenpuhallusta sekä taisteluja ja akrobatiaa. Tervetuloa mukaan seikkailuun koko perheellä! Laita jalkaan lenkkarit ja mustat ninjavaatteet, jos sinulla on. Suositusikäraja 7-14 vuotta, huoltajan kanssa myös 6-vuotiaat. Kesto n. 45 min. Järj. Savon KuRu Oy ja kulttuuritoimisto Liput: 5 e / hlö Myynti: Tieto ja Tiketti Järj. Carelian Caviar Oy ja kulttuuritoimisto 20 21

Erakko Peisin luolakierros ARVAA MITÄ -näyttely Kaupunginkirjaston näyttelytila, Osmajoentie 1 1. 30.6. Peis Immosen luola, Joenmäenvuori, Pukkikankaantie Ohjatut luolakierrokset: Pe 17.6. klo 15.00 ja 17.00 La 18.6. klo 14.00, 15.00 ja 16.00 Varkauden kaupungin Harjurannan kylässä kohoaa Immolanjärven päässä 174,5 metriä korkea Joenmäenvuori. Vuoren eteläisellä rinteellä on luonnon muovaama luola, johon liittyy monia ihmeellisiä tarinoita. Kuvataiteilija Merja Ihanus-Hännisen ARVAA MITÄ -näyttelyssä lasten leikki ja harrastukset muuttuvat osaksi lapsen todellisuutta. Lapsen maailma on täynnä ihmetystä sekä oivalluksia ja lapsi näkee leikin ja harrastustensa kautta itsensä ja elinympäristönsä uudella tavalla. Näyttelyn tauluissa pelataan jalkapalloa, jääkiekkoa, käydään uimassa, luetaan satuja ja leikitään prinsessaleikkejä ja ihan ollaan vaan kotona yhdessä lemmikkien kanssa. seikkailut Oletkos kuullut tällaista? Kerrotaan, että vuoren luolassa on noin 100 vuotta sitten asustellut muuan erakko nimeltään Peis Immonen. Joskus joku marjastaja saattoi hänet metsässä vilahdukselta nähdä, mutta muuten erakko pysytteli visusti piilossa. Kyläläiset kertoivat hänestä kummia tarinoita. Huhuttiin, että erakko olisi kätkenyt vuoren onkaloihin aarteen. Kerran monia vuosia sitten luolan lähettyviltä löydettiinkin avain, jonka epäiltiin kuuluvan aarrearkkuun. Etsinnöistä huolimatta aarretta ei löydetty ja avainkin on vuosien saatossa taas kadonnut. Vekaraviikolla Peis on jälleen herätetty henkiin. Sinulla on mahdollista tavata salaperäinen erakko ja tutustua hänen luolaansa. Huomioi maastoon sopiva vaatetus ja kengät. Sateen sattuessa kivet voivat olla liukkaita. Reitti on vaikeakulkuinen. Lisätietoja: Esko Ropponen puh. 0400 877 374 Järj. Harjurannan kyläyhdistys ja kulttuuritoimisto ARVAA MITÄ kaikkea kummaa ja ihmeellistä tapahtui, kun laitoin jalkaani uudet jaliskengät, ne alkoivat viedä minua villisti eteenpäin ja oli ihan pakko potkia palloa pelasin jääkiekkoa kavereitteni kanssa, sydämeni syttyi liekkeihin kun tein maalin juoksimme kaverimme kanssa kilpaa, tuntui kuin jaloissani olisi ollut siivet, niin kepeästi juoksin olimme uimassa, käsieni ihoni muuttui ryppyiseksi kuin rusina ja jalkoihini kasvoi suomut kuuntelimme satua lohikäärmeestä, tunsin kuinka olisin voinut lentää ilmassa lohikäärmeen selässä kaverini kanssa leikimme prinsessaa, minulla oli ihan oikea kruunu päässä silitin kissaa, käteni muuttuivat yhtä pehmeiksi ja karvaisiksi kuin kissan selkä Järj. Merja Ihanus-Hänninen, kulttuuritoimisto ja kaupunginkirjasto Leluja aikojen takaa -näyttely Kaupunginkirjasto, Osmajoentie 1 13. 19.6. NÄYTTELYT Kaupunginkirjaston lasivitriinissä on vekaraviikolla esillä museon kokoelmien leluaarteita. Leluja aikojen takaa -näyttelyssä nähdään, minkälaisilla leluilla ennen vanhaan on leikitty. Tule mukaan sukeltamaan menneiden vuosikymmenten leikkien maailmaan! Järj. Varkauden museot Varpaset-logokilpailunäyttely Kaupunginkirjasto, Osmajoentie 1 13. 19.6. Ajo-ohje: Peis Immosen luola sijaitsee Harjurannalla 15 min ajomatkan päässä Varkaudesta. Reitti on opastettu selkeästi Könönpellon tieliittymän rampilta. Opasteita seuraamalla löydät perille. Katso rampin sijainti käsiohjelman kartasta sivuilta 30-31. Alakoulun lapsista koostuva Varkauden Lasten Parlamentti Varpaset perustettiin keväällä 2010. Varpaset toimii Varkauden kaupungin nuorisopalvelujen alaisuudessa. Syksyllä Varpaset järjestivät 1. 6.-luokkalaisille suunnatun kilpailun Varpaset-logoksi. Vekaraviikon aikana kirjastossa on esillä lasten ehdotuksia kilpailuun. Järj. Varkauden kaupungin nuorisopalvelut 22 23

KoodiVarkaus Lähtöpaikka kaupunginkirjasto, Osmajoentie 1 Ma su 13. 19.6. Ilopisaran pelit ja leikit Uimahalli Ilopisaran alakerta Ma to 13. 16.6. klo 13.00 15.00 työpajat: Liikutaan ja loiskitaan Haluatko tietää Vesitornin tarinan? Entä kuinka monta sokeripalaa kulutat, kun kävelet kirjastolta tornille? KoodiVarkaus on uudenlainen historiatietoutta ja liikuntaa yhdistävä katusuunnistus. Tehtävänä on etsiä ympäri kaupunkia numero- ja kirjainkoodeja, joiden kautta pääset netissä mielenkiintoisille tietosivuille. Kaupunginkirjaston Tieto ja Tiketistä saat kartan, johon on merkitty viisi reittiä. Jokainen reitti johdattelee sinut määränpäähän, josta löydät valopylvääseen kiinnitetyn kooditarran. Kirjoita numero-/kirjainkoodi muistiin ja syötä se Vekara-Varkauden nettisivuilla (Työpajat - Liikutaan ja loiskitaan - KoodiVarkaus) olevaan salasanakenttään. Oikea koodi päästää sinut eteenpäin sivuille, joissa saat tietoa kulkemastasi reitistä ja siihen liittyvästä historiasta. Lisäksi saat tietää kuinka paljon kaloreita reitti on kuluttanut. Voit kulkea reitit haluamassasi järjestyksessä tai vain osan reiteistä. Voit myös suunnistaa reitin läpi kuntoilumielellä ja unohtaa jälkipelit netissä. Mutta eniten saat irti, kun murrat koodin. Tule reippailemaan yksin tai yhdessä ja tutustumaan kaupungin ympäristöön! Maksuton! Järj. ja lisätietoja: Kalle Kosunen, puh. 040 545 0176, kalle_kosunen@hotmail.com Ilopisaran vesipeuhat Uimahalli Ilopisara, Ahlströminkatu 11 Ti pe 14. 17.6. klo 14.00 16.00 Vekaraviikolla pääset peuhaamaan ja polskuttelemaan Ilopisaran vesileluilla, lautoilla ja kelluntavälineillä. Myös supersuosittu Tarzan-köysi on käytössä vesipeuhahetkien aikana ja voit vaikka harjoitella ja hioa taktiikkaa pe 17.6. klo 15.00 pidettävään Tarzan-köysihyppykisaan. Normaali uimahallimaksu! Järj. Varkauden kaupungin liikuntapalvelut Alakerran jumppasalissa pääset testaamaan taitojasi ihka oikealla temppuradalla! Kerhohuoneessa voit puolestaan kokeilla erilaisia pelejä, kuten sisäcurlingia. Tule kokemaan liikunnanriemua! Järj. Varkauden kaupungin liikuntapalvelut Maalaispihan leikkihetket Harjuranta, Roppolan pihapiiri Pe la 17. 18.6. klo 10.00 14.00 Ohjatut leikkihetket klo 11.00 13.00 Tervetuloa viettämään kesäpäivää maalaispihalle! Ohjelmassa on pihasuunnistusta, talutusratsastusta ja perinteisiä pihaleikkejä. Voit tutustua pihapiiriin tuotuihin eläimiin ja rakentaa yhteistä ympäristötaideteosta. Ohjatut leikkihetket ja ympäristötaideteoksen toteuttaa lastentarhanopettaja Marjo Matilainen. Sateen sattuessa kesäpäivää vietetään maalaispihan navetanvintillä. Myynnissä pikkurahalla mehua ja kahvia sekä Harjurannan kyläyhdistyksen väen paistamia lettuja, vohveleita ja makkaraa. Könönpellon rampilta 5,2 km Harjurannan tietä, viitoitus perille. Järj. Esko Ropponen ja kulttuuritoimisto Talutusratsastus: 2 e Järj. Leko-Talli 24 25

Melontakoulu Hiekanveiston työpaja työpajat: Liikutaan ja loiskitaan Huruslahden ranta, Rantatori Ke 15.6. klo 10.00, 11.00, 12.00, 14.00, 15.00, 16.00, 17.00 ja 18.00 Melontakoulussa opetellaan kajakkimelonnan perusniksit. Tasatunnein alkavia melontaryhmiä on 8 lähtöä. Kuhunkin ryhmään otetaan 10 osallistujaa, lapset aikuisen seurassa. Lasten sekä aikuisten on oltava uimataitoisia. Lapsiosallistujilta toivotaan mielellään omat liivit mukaan, koska liivien pitäisi olla aina sopivan kokoiset. Vesillä melonta-aika on 30 min. Ennakkoilmoittautumiset Tieto ja Tikettiin tai paikan päällä 15 min ennen melontakoulun alkua. Lisätietoja: Anne Hyvärinen, puh. 0400 236 598, www.amatsonia.fi Maksu: 5 e / osallistuja Järj. Amatsonia ja kulttuuritoimisto Puistokerhot Ma pe 13. 17.6. klo 10.00 13.00 Ma 13.6. Esa Pakarisen puisto Frisbeegolf Ti 14.6. Liikennepuisto Parkour Ke 15.6. Tehtaan koulun piha Koripallo To 16.6. Huruslahden ranta Pelit ja leikit Pe 17.6. Itsenäisyyden puisto Temppurata Varkauden Urheiluseurat ry:n puistokerhot kokoontuvat vekaraviikolla päivittäin kaupungin eri puistoissa. Joka päivälle on oma teemansa, jonka lisäksi puistoissa leikitään perinteisiä lasten pihaleikkejä. Puistoihin tuodaan myös erilaisia liikuntavälineitä hyppynaruista puujalkoihin, jotka ovat kerholaisten käytössä. Maksuttomat puistokerhot on tarkoitettu kaiken ikäisille. Säävaraus. Lisätietoja: Minna Asikainen, puh. 044 355 2335 Järj. Varkauden Urheiluseurat ry Itsenäisyyden puisto (Kaupungintalon vieressä) To la 16. 17.6. klo 10.00 15.00 Su 19.6. klo 11.00 16.00 Tule veistämään shakkinappula tai vaikkapa roolipelihahmo! Hiekanveiston työpajassa on tänä vuonna teemana pelinappulat. Voit muotoilla mallia tai mielikuvitusta käyttäen oman taideteoksen. Ohjaajina toimivat Lumihukkien veistäjät. Laitathan päälle rönttävaatteet ja kunnon jalkineet. Ota myös halutessasi eväät ja aurinkoisella ilmalla hattu. Veistovälineet ja hiekka odottavat taas ahkeria käsiä! Yleisö on tervetullut päiväkävelylle Itsenäisyyden puistoon katsomaan, mitä vekarat touhuavat. Alle kouluikäiset vain aikuisen seurassa. Lisätietoja ja yli 10 hengen ryhmien ennakkoilmoittautuminen: Marika Niittykoski, puh. 050 357 1705 Järj. Lumihukat ry ja kulttuuritoimisto Huovutetun saippuan työpaja Soisalo-opiston kuvataidekoulu, Pirtinranta 4 Ma 13.6. klo 12.00 15.00 Ti ke 14. 15.6 klo 10.00 13.00 Huovutetun saippuan työpajassa tehdään pesuhuopa käsintehdyn saippuan päälle. Tupu-tädin tekemät saippuat ovat mietoja ja hellävaraisia iholle. Niitä on eri tuoksuisia ja tuoksuttomia. Valikoimasta löytyy myös yrttisaippuoita ja sitten ihan niitä perinteisiä saippuoita. On sinun vuorosi ryhtyä huovuttamaan! Voit valita mieluisimmat villan värit haluamasi saippuan päälle ja ei kun tuumasta toimeen! työpajat: Muovaillen ja muotoillen Vetäjinä Tuula A. ja Tuula M. Andersson sekä Pirjo Pulliainen. Alle kouluikäiset aikuisen seurassa. Materiaalimaksu: 5 e / saippua Järj. ja lisätietoja: Tuula Andersson, puh. 040 565 3943 26 27

työpajat: Muovaillen ja muotoillen Naamiotyöpaja Soisalo-opiston kuvataidekoulu, Pirtinranta 4 Ke pe 15. 17.6. klo 10.00 14.00 Työpajassa luodaan omin käsin naamioita, jotka voivat esittää esim. eläintä tai satuolentoa. Vain mielikuvitus on rajana, kun lapset pääsevät valmistamaan omia naamiotaideteoksiaan. Naamio tehdään mm. paperista muotoilemalla, maalaamalla ja koristelemalla. Voit tulla työpajaan mihin aikaan haluat. Työpajan vetäjinä toimivat kuvataiteilija Maria Rouvinen-Mäkelä avustajineen. Materiaalimaksu: 2 e / osallistuja Järj. Soisalo-opiston kuvataidekoulu, TSL:n Varkauden opintojärjestö ja kulttuuritoimisto Naamiotyöpaja (erityisryhmä) Soisalo-opiston kuvataidekoulu, Pirtinranta 4 To 16.6. ryhmä 1: klo 9.30 11.30 ryhmä 2: klo 13.00 15.00 Tervetuloa luomaan mainioita naamiota! Naamio voi esittää eläintä, ihmistä tai vaikka satuhahmoa. Naamio tehdään paperista muotoilemalla, maalaamalla ja koristelemalla. Naamiotyöpaja on tarkoitettu kehitysvammaisille lapsille ja nuorille. Työpajaan voivat osallistua yksin ne, joilta onnistuu yksintyöskentely. Muutoin osallistuminen tapahtuu avustajan kanssa. Kumpaankin ryhmään otetaan 10 lasta / nuorta + avustajat. Työpajan vetäjinä toimivat taideohjaaja Riitta Pasanen ja lastenohjaaja Ulla Lindén. Ennakkoilmoittautuminen 20.5. mennessä kulttuuritoimistoon puh. 044 444 2217. Materiaalimaksu: 2 e / osallistuja Järj. TSL:n Varkauden opintojärjestö, Soisalo-opiston kuvataidekoulu ja kulttuuritoimisto Savityöpaja NÄKIJÄ Näyttelyyn tutustuminen Varkauden museolla, Wredenkatu 5 A Työskentely taiteilijan työpajalla, Warkauden Ruukki, Taipaleentie 7 Ti ke 14. 15.6. ja su 19.6. klo 10.00 12.00, jolloin vietetään museoiden perhesunnuntaita Savityöpaja NÄKIJÄ on tarkoitettu lapsille aikuisen kanssa. Keramiikkataiteilija Leena Mäki-Patolan johdolla on teemana mitä näet miltä näyttää mitä haluat näyttää. Kokoontuminen työpajapäivinä Varkauden taidemuseossa klo 10. Aluksi katsellaan taiteilijan johdolla keramiikkataidenäyttely Näkijä Varkauden taidemuseossa, sitten siirrytään näyttelystä keraamikon työhuoneelle Warkauden Ruukille. Lapset saattajineen pääsevät tutustumaan saven käsittelyn ympäristöön. Tehdään yhdessä viestejä ja merkkejä savesta ja viedään ne lopuksi ulos lähiympäristöön. Materiaalimaksu: 2 e / lapsi Varkauden museot, Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus, 040 769 1010, museot@varkaus.fi, www.varkaus.fi/museot Museot avoinna: ti to 10.00 17.00, pe ja su 10.00 16.00 Järj. Varkauden museot Tornityöpaja Tehtaan koulu, Savontie 4 Ma pe 13. 17.6. klo 10.00 14.00 Tule luomaan yhteisiä taideteoksia! Tehtaan koululla rakennetaan, naulataan ja nikkaroidaan torneja. Erilaisista materiaaleista syntyvät rakennelmat poltetaan myöhemmin tulitaideteoksina mm. Talvipäivänseisaustapahtumassa, joka järjestetään joulukuussa Taipaleen Kanavamuseon pihalla. Lisätietoja: Tommi Laine, puh. 050 376 8776 Järj. Kommin Kummit ry 28 29

Pohjakartta Varkauden kaupunki, Maa ja mittaus 2011 1 27 28 2 3 5 4 9 6 8 7 10 20 22 21 11 17 18 23 29 13 12 14 15 19 16 24 25 26 Harjuranta: Maalaispiha, Peis luola Pitkälänniemen tila: Larppaustyöpaja Kartan paikat 1. Liikuntatalo 2. Liikennepuisto 3. Vesitornin näköalatasanne 4. Kaupunginkirjasto, Tieto ja Tiketti 5. Taulumäen tori 6. Kauppakatu 7. Varkauden Teatteri 8. Warkauden Lehti ja Kauppakeskus Forum 9. Huruslahden ranta 10. Käsityökeskus Taito Shop 11. Esa Pakarisen puisto 12. Soisalo-opiston kuvataidekoulu 13. Soisalo-opisto 14. Itsenäisyyden puisto 15. Varkauden kotiseutukeskus 16. Navitas 17. Varkauden museot 18. Vammeltalo 19. Uimahalli Ilopisara 20. Warkaus-Sali 21. Warkauden Ruukki 22. Päiviönsaaren kauppatori 23. Päiviönsaaren koulu 24. Seikkailujen saari 25. Vaaputtajien maja 26. Sampolan pihapiiri, Kämäri 27. Tehtaan koulu ja piha 28. Varkauden pääkirkko ja seurakuntasalit 29. Repokankaan nurmikenttä 30 31

Taitotyöpajat Käsityökeskus / Taito Shop, Kauppakatu 17 Ma pe 13. 17.6. klo 10.00 14.00 Vammeltalon touhupajat Vammeltalo, Ahlströminkatu 12 Ma pe 13. 17.6. työpajat: Muovaillen ja muotoillen Tervetuloa tekemään vanhanajan leluja ja lennokkeja. Tekemisen iloa kesään! Ma 13.6. TARKKAA TÄHTÄILYÄ Valmistetaan perinteinen ritsa ja kuivaneula-huovutetaan villasta kuulat. Ti 14.6. YLÖS JA ILMAAN Taitellaan paperista erilaisia lennokkeja ja testataan niiden lentoa. Ke 15.6. PÄRINÄÄ JA HURINAA Kasataan pahvista, narusta ja puusta vanhanajan vahvaääninen huristaja-lelu. To 16.6. OMA LEMMIKKI Tehdään huovasta hauskoja sorminukkehahmoja. Pe 17.6. MISTÄS TUULEE? Taitellaan ja kootaan perinteinen tuuliviiri-markkinahyrrä. Työpajamaksu: 3 e / työpaja Lisätietoja: puh. 044 016 2246 Järj. Käsityökeskus / Taito Shop Klo 9.00 17.00 puuhapaja ja ongintaa Klo 14.00 16.00 satuliikuntatuokiot Vekaraviikolla puuhataan ja touhutaan Vammeltalolla, tekemistä on kaikenikäisille, tervetuloa! Buffetissa myytävänä pientä purtavaa ja juomista. Järj. Vammel ry Vasikkaraitti-rakentelutyöpaja Itsenäisyyden puisto Ma 13.6. klo 12.00 18.00 Ti 14.6. klo 9.00 18.00 Ke to 15. 16.6. klo 10.00 18.00 Pe 17.6. klo 9.00 13.00 Itsenäisyyden puistossa kirmaavat tänä kesänä vasikat. Tule täydentämään lasten yhteistä Vasikkaraittia rakentamalla puistoon oma vasikka tai ehkä innostut tekemään useampia vasikoita eri tekniikoilla. Vasikoita syntyy maanantaina maitopurkeista ja muusta kierrätysmateriaaleista värkkäillen tiistaina tikuista ja risuista punoen ja sitoen keskiviikkona kelopuista ja muista puupalikoista nikkaroiden torstaina tappurasta, matonkuteista ja muusta pehmeästä pujotellen perjantaina pelkästä mielikuvituksesta, kun jäljellä olevista materiaaleista kootaan tekniikoita yhdistellen mitä mielikuvituksellisempia vasikkateoksia. Pukeudu sään mukaisiin työvaatteisiin ja tule mukaan rakentelemaan! Työpajan vetäjinä toimivat Lastenkulttuurikeskus Lastun ohjaajat Lapinlahdelta. Lisätietoja: Lastu / Mervi Eskelinen puh. 017 733 308, 050 326 7243, lastu@lastu.fi Järj. Lastenkulttuurikeskus Lastu ja kulttuuritoimisto 32 33

Huuliharppupaja Kansainvälinen keittiö työpajat: Perinnettä ja purtavaa Varkauden kotiseutukeskus, Väentupa, Wredenkatu 4 Ke to 15. 16.6. klo 11.00 ja 13.00 Nyt kaikki kokeilemaan huuliharpunsoittoa! Varkauden seudun huuliharpistien opastuksella opit huuliharpunsoiton alkeet ja omatoimisen soittamisen sekä saat tietoa huuliharpuista ja soittamisesta yleensä. Noin tunnin kestävän pajan päätteeksi huuliharpistit soittavat lastenmusiikkia pienessä huuliharppukonsertissa. Yli 6-vuotiaille Pajamaksu: 5 e sisältää c-viritteisen huuliharpun, jonka saa omakseen. Lisätietoja: Aarne Silander, puh. 040 505 9930 ja Veikko Kinnunen, puh. 040 519 3197 Järj. Varkauden seudun huuliharpistit ry Isoäidinneliöt-virkkaustyöpaja Kaupunginkirjaston näyttelytila Ti 14.6. klo 10.00 13.00 Ke 15.6. klo 13.00 16.00 To 16.6. klo 9.00 12.00 Isoäidinneliön tekeminen on oiva tapa oppia virkkaamista ja perinteitä. Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat tervetulleita virkkaamaan yhdessä neliöitä tilkkupeittoihin. Virkatuista tilkuista Mainiot Martat kokoavat 48 tilkun kokoisia peittoja liitettäväksi maailmanennätyspeittoon. Langat ja virkkuukoukut saat paikanpäältä. Voit myös tuoda oman virkkuukoukkusi (koko 4½) ja lahjoittaa 7 veljestä -villalankoja tilkkuja varten. Virkkaustyöpaja liittyy Tilkkurekka-kiertueeseen, jonka tavoitteena on kerätä tilkut maailman suurimpaan tilkkupeittoon syksyllä 2011. Päiviönsaaren koulu, Wahlinkatu 1 Ti 14.6. klo 11.00 13.00 Maailma muuttuu ostos kerrallaan, joten tänä vuonna kansainvälisessä keittiössä valmistetaan ruokaa ja leivotaan Reilun kaupan tuotteita hyödyntäen. Reilu menu sisältää hunajaista broileria, hedelmäiset sämpylät, reilun hedelmäsalaatin, banaaniunelman ja amerikkalaiset pikkuleivät Chocolate Chip Cookies. Bon appétit! Syödään ja nautitaan yhdessä! Keittiöön mahtuu 25 kokkioppilasta. Ota mukaan oma essu ja myssy/huivi, jos sinulla on. Hinta: 2 e / hlö Lisätietoja: Sonja Haapakoski, puh. 040 867 2258 Järj. Svenska skolan i Varkaus, Vänföreningen för svenska lågstadium r.f., Mainiot Martat ry ja Eettisen kaupan puolesta ry / Reiluttajat-hanke Karjalainen piirakkapaja Päiviönsaaren koulu, Wahlinkatu 1 Ke to 15. 16.6. klo 10.00 14.00 Nyt kaikki joukolla tekemään perinteisiä karjalanpiirakoita! Pääset itse kaulitsemaan, rypyttämään ja paistamaan piirakat ohjaajien avustuksella. Paistamisen aikana kuulet karjalankielisiä satuja ja runoja sekä opit tutut laululeikit karjalankielellä. Saat myös laululeikkien sanat ja ohjeet kotiin viemisiksi. Oma essu ja myssy/huivi ovat tarpeen leipomishommissa. Hinta: 2 e / 5 kpl omatekemiä karjalanpiirakoita Lisätietoja: sihteeri Lyyli Issakainen, puh. 040 756 2200 Järj. Varkauden Karjalaseura ry Kuvasuunnistus Varkauden museo, Wredenkatu 5 A Pe su 17. 19.6. Järj. Mainiot Martat ry, Käsityöliike Lankaset Ky ja kulttuuritoimisto P.S. Voit lahjoittaa villalankoja työpajaan. Keräyspiste auki toukokuun alusta alkaen kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osastolla. Warkauden Lehti ja Varkauden Museot järjestävät koko perheen kuvasuunnistuksen. Suunnistuksen teemana on Varkauden arvokas rakennushistoria ja muuttuva kaupunkiympäristö. Tehtävien palautus Varkauden museolle (Wredenkatu 5 A) näyttelyiden aukioloaikoina, viimeistään su 19.6. klo 16.00 mennessä. Palkinnot arvotaan oikein vastanneiden kesken. Lisätietoja: Museon asiakaspalvelu, puh. 040 769 1010 tai museot@varkaus.fi Voit tutustua Varkauden ja lähialueiden kulttuuriympäristöön osoitteessa www.saranat.fi. Varkauden museot, Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus, 040 769 1010, museot@varkaus.fi, www.varkaus.fi/museot Avoinna: ti to 10.00 17.00, pe ja su 10.00 16.00 Järj. Varkauden museot ja Warkauden Lehti 34 35

Mummon nappileikit Jalkapallokoulu Kaupunginkirjasto, lasten ja nuorten osasto Ti 14.6. klo 10.00 13.00 Ke 15.6. klo 9.00 12.00 To 16.6. klo 11.00 14.00 Muistatko Myllymatti-pelin? Tässä pienessä työpajassa tulevat tutuiksi perinteiset nappileikit. Ne ovat helppoja ja yksinkertaisia, mutta niin viehättäviä. Kaivele kotona nappivarastoja ja ota napit mukaan. Maksuton! Järj. Kulttuuritoimisto Repokankaan nurmikenttä Ma pe 13. 17.6. klo 10.00 12.00 5 7-vuotiaat ja klo 12.00 14.00 8 12-vuotiaat WJK Juniorit ry:n opastuksella pääset tutustumaan jalkapalloilun saloihin. Jalkapallokoulu saa arvoisensa startin, kun Vekara-Varkauden kummi jalkapalloilija Konsta Hietanen pomppii mukana menossa ma 13.6. klo 11.30 14.00. Tule mukaan moikkaamaan Konstaa ja pelaamaan futista! työpajat: Perinnettä ja purtavaa Paperinukkepaja Kaupunginkirjaston näyttelytila, Osmajoentie 1 Ke 15.6. klo 9.00 12.00 To 16.6. klo 12.00 15.00 Paperinuket ovat olleet suosittuja leikkivälineitä 50-luvulle asti. Ennen paperinukkeja myytiin kaupoissa ja julkaistiin lehdissä, mutta paperinukkeja voi tehdä myös itse. Verson työpajassa piirretään omat nuket ja nukeille vaatteita. Nukkien asusteisiin voi liittää myös muita materiaaleja kuten kangasta ja pitsiä. Tervetuloa luomaan oma nukke tai kokonainen paperinukkeperhe yhdessä kaverin, vanhemman tai isovanhemman kanssa! Järj. Lastenkulttuurikeskus Verso Vekaraelämää seurakuntasaleilla Savontie 1 To pe 16. 17.6. klo 9.00 14.00 Tule ja ole. Hengähdä hetki ohjelmien välillä. Tapaa tuttuja, leiki tai askartele muuten vaan. Mahdollisuus syödä omia eväitä tai ruokailla Vekaralounaalla. Vekaralounas Seurakuntasali, Savontie 1 To pe 16. 17.6. klo 10.30 12.30 Padasta pastaa, kattilasta keittoa Hinta: aikuiset 3 e ja lapset 1 e Seurakuntasalille vapaa pääsy! Lisätietoja: puh. 040 501 4950 Järj. Varkauden ev.lut.srk / Lapsityö Hinta: 50 e / viikko (WJK:n lisenssipelaajat 30 e / viikko) tai päivämaksu 5 e Koko viikon osallistumismaksu sisältää jalkapallon, mitalin, diplomin sekä vakuutuksen. Ilmoittautuminen 31.5.2011 mennessä sähköpostilla osoitteeseen wjkjuniorit@gmail.com tai puhelimella numeroon 044 366 9040. Lisätietoja: puh. 044 366 9040, wjkjuniorit@gmail.com Järj. WJK Juniorit ry Sateenkaaren satujumppa Vesitornin näköalatasanne, Nakskovinkatu 8 Ke 15.6. klo 10.00 ja 15.00 Vekaraviikon keskiviikkona satujumppaillaan vesitornin näköalatasanteella Marianne Kettusen johdolla. Vesitorniin ja Kahvila Sateenkaareen on vapaa pääsy koko viikon! Lisätietoja: Helena Keituri, puh. 040 706 9500 Järj. Könönpellon Asukasyhdistys ry Kesämuskarit Seurakuntasali, Savontie 1 To 16.6. klo 10.00 alle 2-vuotiaat ja klo 11.00 yli 2-vuotiaat Pe 17.6. klo 10.00 alle 2-vuotiaat ja klo 11.00 yli 2-vuotiaat Koko perheen kesäisen iloinen laulu- ja loruhetki! Ohjaajana Raija Rautanen sekä pianisti Pirteä Lisätietoja: puh. 040 749 0191 Järj. Varkauden ev.lut.srk / Lapsityö työpajat: Pomppien ja pomputellen 36 37

Henkka Henkarin puuhapaja Kaupunginkirjaston kokoustila, Osmajoentie 1 Ma 13.6. klo 14.00 16.00 Manga-sarjakuvapaja Henkka Henkari on Johanna Arolan kirjan pohjalta luotu hahmo, joka tulee viihdyttämään meitä vekaraviikon maanantaina. Tapaat Henkan avajaisissa Liikuntatalolla. Sen lisäksi Henkka Henkari, pikku supersankari, järjestää monenmoista puuhaa parin tunnin ajan kaupunginkirjastolla. Puuhapisteissä tapahtuu muun muassa kasvomaalausta ja kuninkaallista kruununheittoa. Maksuton! Järj. LK-Julkaisut Oy työpajat: Riimejä ja raameja Norsupallo-pelipaja Huruslahden ranta Pe 17.6. klo 15.00 18.00 La 18.6. klo 11.00 14.00 Norsupallo valloittaa maailmaa: nyt on sinun vuoro tutustua tämän lajin saloihin. Varkautelaisista naisista ja äideistä koostuva joukkue SB esittelee norsupalloilua temppuradalla ja pelikentällä. Saat tietoa norsupallon taustasta ja harrastuksesta yleensä ja pääset kokeilemaan palloilua temppuradalla. Savonlinnassa järjestetään vuosittain norsupallon MM-kilpailut, joihin SB on osallistunut. Tulkaa koko perheen voimin teille sopivana aikana ja viipykää niin kauan kuin haluatte. Mehupuffetissa myynnissä pikkumehua ja karamellipusseja. Lisätietoja: SB, puh. 045 348 8828, sixbakki@hotmail.com Maksuton! Järj. SB Sanomalehtityöpaja Kokoontuminen ja työskentely Warkauden Lehden toimituksessa, Kauppakeskus Forum, Pirnankatu 4, 2. kerros Ti ke 14. 15.6. klo 9.00 15.00 (toimittajan päivä voi päättyä aikaisemmin, jos työt on tehty) Yksi Warkauden Lehden sivuista valmistuu nuorten toimittajien käsissä ja tuotoksia pääsee myös verkkolehteen. Tiistaina on juttujen aiheiden ideointipäivä ja silloin myös tehdään haastattelut, kuvataan ja kirjoitetaan. Keskiviikkona laitetaan jutut toimituksessa julkaisukuntoon. Työpajassa on tilaa viidelletoista 9 13-vuotiaalle lapselle ja nuorelle. Toimittaja tarvitsee mukaansa pientä evästä sekä digikameran, jos sellainen vain löytyy. Ilmoittautuminen: 7.6. saakka kulttuuritoimistoon, puh. 044 444 2217 8. 13.6. Tieto ja Tiketti Järj. Warkauden Lehti ja kulttuuritoimisto 38 39