HE 127/2012 vp. myös hautausmaiden hoitotasoa ja palvelujen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan joulukuussa

Samankaltaiset tiedostot
HAUTAUSTOIMEN MAKSUJEN YHDENMUKAISTAMINEN

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 247/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Kuultavina: puheenjohtaja Erkki Hartikainen, Vapaa-ajattelijain Liitto

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

Laki. kirkkolain muuttamisesta

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

HE 149/2012 vp. tilityksiin.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 28/

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2003 vp. hallituksen esityksen laiksi hautaustoimilain. muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan vp- HE 1

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HAUTAUSTOIMEN ASEMA KIRKON JA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 12/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 133

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

Hautaustoimi, uskonnottomat hautajaiset, kirkon tilojen luovuttaminen, syrjintäolettaman syntyminen

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 92/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

Transkriptio:

HE 127/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 17 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi uusi säännös hautaustoimen maksujen määräytymisestä ja päätöstoimivallasta. Ehdotuksen mukaan maksuista päätettäessä otettaisiin huomioon seurakunnalle hautaustoimen tehtävistä aiheutuvat todelliset kustannukset, jolloin maksut vastaisivat paremmin myös hautausmaiden hoitotasoa ja palvelujen laatutasoa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan joulukuussa 2012. 296145

2 HE 127/2012 vp YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Hautaustoimilain (457/2003) 6 :n mukaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä voi periä maksuja hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista ja haudan hoidosta. Maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset. Maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulla haudatuksi seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautausmaalle. Maksuista voidaan myöntää kokonaan tai osittain vapautus, jos vainaja on ollut rintamaveteraani, tai siihen rinnastettavasta syystä. Maksuvapautus voi koskea myös rintamaveteraanin puolisoa. Haudan hoitoa koskevista maksuista säädetään kirkkolain (1054/1993) 17 luvun 5 :n 1 ja 2 momentissa. Hautaustoimilain 22 :n mukaan yleisten hautausmaiden ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin käytettävissä olevasta rahoituksesta on säädetty erikseen. Hallituksen esityksessä hautaustoimilaiksi (204/2002 vp) todetaan olevan perusteltua, että valtio huolehtii seurakuntien taloudellisista edellytyksistä yleisten hautausmaiden hoitamiseen. Esityksen perusteluissa tuodaan esille, että nykyisellään rahoitus sisältyy evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisöveron tuotosta saamaan osuuteen. Hautaustoimen ohella seurakunnilla on muitakin lakisääteisiä, luonteeltaan yhteiskunnallisia tehtäviä, joilla on perusteltu seurakuntien saamaa yhteisövero-osuutta. Seurakunnat ja keskusrekisterit hoitavat eräitä väestökirjanpitoon liittyviä tehtäviä. Lisäksi seurakunnat pitävät yllä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä ja huolehtivat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan esineistön säilymisestä. Hautaustoimilain maksusäännösten lisäksi maksujen määrittelyssä tulee ottaa huomioon perustuslain 6 :n säännös yhdenvertaisuudesta ja siihen liittyvästä syrjintäkiellosta sekä hallinto-oikeudellinen yhdenvertaisuusperiaate. Näitä on noudatettava myös niissä tapauksissa, joissa hautaustoimilain 6 :n 2 momentin samamaksuisuussäännöstä ei sovelleta. Samamaksuisuussäännöstä ei sovelleta esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisiin, koska seurakunnalla ei ole velvoitetta hautapaikan osoittamiseen muille kuin kunnan asukkaille. Erot, jotka perustuvat henkilön jäsenyyteen uskonnollisessa yhdyskunnassa, ovat sallittuja vain hyväksyttävän perusteen nojalla. Toisaalta on huolehdittava siitä, että evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenet eivät joudu muita huonompaan asemaan sen johdosta, että kirkollisverotuloja käytettäisiin yleisten hautausmaiden ylläpitoon. Hautaan siunaaminen on kirkollisena toimituksena osa seurakunnan jumalanpalveluselämää. Hautausten määrän arvioidaan lisääntyvän seuraavan 20 vuoden aikana. Kirkkoon kuulumattomistakin noin kaksi kolmasosaa siunataan kirkollisesti. Kirkkojärjestyksen (1055/1993) 2 luvun 26 :n mukaan kirkollisten toimitusten jumalanpalvelusluonteen takia hautaan siunaaminen toimituksena on maksuton. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama hautaustoimilain seurantatyöryhmä totesi lokakuussa 2004 laatimassaan selvityksessä, että seurakuntien yhteisöverotulon jakoperusteita tulisi muuttaa vastaamaan paremmin seurakunnille hautaustoimesta aiheutuvia kustannuksia. Verontilityslakia (532/1998) muutettiinkin 1 päivästä tammikuuta 2006 lukien siten, että evankelis-luterilaisen seurakunnan verovuoden jako-osuudesta puolet määräytyy kuten kunnan jako-osuus ja puolet seurakuntaa tai seurakuntayhtymää vastaavan kunnan tai kuntien asukaslukujen suhteessa. Muutos saattoi seurakunnat tasapuolisempaan asemaan hautaustoimen rahoituksen suhteen. Kirkkohallitus on antanut hautaustoimen maksuista yleiskirjeen 28/2005, jonka mukaan seurakuntien tulee arvioida kokonaisuutena lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtäviensä kustannukset. Seurantatietojen mukaan yleiskirjeen mukaiset suositukset on otettu seurakunnissa kuitenkin puutteellisesti huomioon.

HE 127/2012 vp 3 Vuonna 2010 seurakunnilla oli hautausmaata 3 480 hehtaaria. Hautausmaihin haudattiin 49 338 vainajaa. Hautaustoimen kustannukset olivat vuonna 2011 yhteensä 131,8 miljoonaa euroa. Hautaustoimen maksutuotot olivat 15,5 miljoonaa euroa ja muut tuotot 2,2 miljoonaa euroa, yhteensä 17,7 miljoonaa euroa. Kirkkolaissa ei ole yleistä seurakunnallisten maksujen perusteita koskevaa sääntelyä. Maksuista päätettäessä on otettava huomioon perustuslaki, hautaustoimilaki sekä yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet, kuten tasapuolisuuden ja tarkoitussidonnaisuuden periaate. Kirkkohallitus on antanut ohjeistuksen kustannusten kohdentamisesta seurakunnissa (kirkkohallituksen yleiskirje 5/2007). Ohjeen mukaan kustannukset kohdennetaan toimintolaskennan periaatteiden mukaan. Kustannuslaskennan tuottamaa informaatiota ei kaikissa maamme seurakunnissa vielä hyödynnetä, joten hautasijan ja palvelujen todellisista omakustannushinnoista ei ole tällä hetkellä valtakunnallisia tietoja. Kirkonkirjojenpidon kulut olivat kirkkohallituksen tilastojen mukaan vuonna 2011 noin 23 miljoonaa euroa. Kulttuuriperinnön säilyttämisestä aiheutui seurakunnille yhteensä noin 18 miljoonan euron kustannukset. Yhteisöveron tuotto seurakunnille oli seurakuntien tilinpäätöstietojen mukaan 133 miljoonaa euroa. 1.2 Tilanne Ruotsissa ja Norjassa Ruotsissa seurakunnat vastaavat hautaustoimesta ja pääsääntöisesti omistavat hautausmaat. Seurakunnilla on velvollisuus järjestää hautapaikat myös niille, jotka eivät kuulu mihinkään kristilliseen uskontokuntaan. Tukholmassa ja Karlskronassa on kunnallinen hautaustoimi. Hautaustoimi rahoitetaan Ruotsissa kirjoilla olevien verotuksen yhteydessä perittävällä hautausmaksulla. Maksun tulee perustua hautaustoimen nettokustannuksiin. Maksu tuloutetaan hautaustoimesta vastaaville tahoille, yleensä seurakunnille. Kun vainaja haudataan muualle kuin vainajan kotipaikkakunnalle, kotipaikkakunnan hautaustoimesta vastaava viranomainen maksaa hautauksen suorittajalle korvauksen kustannuksista niin sanotun clearingjärjestelmän kautta. Kirkkoon kuulumattomien osalta hallitus päättää seurakuntien esitysten pohjalta maksun suuruudesta. Maksuja valvoo lääninhallitus. Vainajalle järjestetään hautajaisjumalanpalvelus, jollei siihen ole estettä. Toimitus voidaan järjestää myös kirkkoon kuulumattomalle, jos siihen on erityisiä syitä ja vainaja on sitä toivonut. Kirkkoon kuuluneelle järjestettävästä toimituksesta ei peritä maksua omaisilta. Hautajaisjumalanpalvelus voidaan järjestää myös muussa kuin vainajan omassa seurakunnassa, jolloin vainajan oma seurakunta maksaa kirkkohallituksen vahvistaman korvauksen toimituksen järjestävälle seurakunnalle. Kirkkoon kuulumattomalle järjestettävästä toimituksesta voidaan periä maksu omaisilta. Norjassa evankelisluterilaisen kirkon talous on läheisessä yhteydessä valtion ja kuntien talouteen. Seurakunnilla on velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita. Kunnilla on talousarvioissaan määrärahoja hautaustoimen kustannuksia varten. Kunnat päättävät seurakuntien esityksestä hautausmaksuista kuten hautojen lunastamisista, kappelivuokrista ja tuhkaushinnoista. Seurakunnilla on päävastuu varsinaisesta hautaustoiminnasta, johon sisältyvät henkilöstö- ja vastaavien kustannusten lisäksi uudisrakentaminen, kunnossapito ja muu hautausmailla tapahtuva toiminta. Hautausmaahenkilökunta on seurakuntien palkkaamaa. 1.3 Nykytilan arviointi Seurakunnilla on toimivalta vapaasti hinnoitella hautaustoimen palvelunsa lain asettamissa rajoissa. Tämä on johtanut siihen, että samojen tehtävien hinnoittelussa on eri seurakuntien välillä suuria eroja. Hintaeroja on muun muassa arkku- ja uurnahautasijamaksuissa sekä hautaamiseen liittyvien palvelujen, kuten haudan avaamisen, peittämisen ja peruskunnostuksen maksuissa. Hintaerot korostuvat verrattaessa paikkakunnalla asuneen vainajan ja muualla asuneen vainajan hautaamisesta perittäviä maksuja. Kirkkohallituksen laskelmien mukaan seurakuntien lakisääteisten, luonteeltaan yhteiskunnallisten tehtävien yhteenlasketut kulut ovat korkeammat kuin seurakuntien saama yhteisöveron tuotto, joten osa hautaustoimen

4 HE 127/2012 vp kustannuksista katetaan seurakuntien jäsenten maksamalla kirkollisverolla. Vaje aiheutuu osittain siitä, että seurakunnat eivät hautaustoimen maksuja määrätessään riittävällä tavalla ota huomioon hautaustoimen todellisia kustannuksia. 2 Ehdotetut muutokset Esityksen tavoitteena on hautaustoimilain 6 :ssä tarkoitettujen hautaustoimen maksujen erojen tasoittaminen seurakuntien välillä. Pyrkimyksenä on, että hautaustoimen maksuilla katettaisiin ne hautaustoimen kustannukset, joita seurakuntien saama yhteisöveron tuotto ei kata ottaen huomioon myös muut seurakuntien lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien kulut. Tällä hetkellä vaje katetaan kirkollisverolla. Lakiehdotuksen tavoitteena on siirtää nämä kulut katettaviksi hautaustoimen maksuilla. Kirkkolain 17 lukuun lisättäisiin uusi 9 hautaustoimen maksujen määräytymisestä ja päätöstoimivallasta. Ehdotuksen mukaan maksuista päätettäessä otetaan huomioon seurakunnalle hautaustoimen tehtävistä aiheutuvat todelliset kustannukset, jolloin maksut vastaisivat paremmin myös hautausmaiden hoitotasoa ja palvelujen laatutasoa. Pykälä vastaisi hautaustoimilain 6 :ää kuitenkin siten, että säännös maksun perimisestä on luonteeltaan velvoittava. Hautaustoimessa perittäviin maksuihin sovellettaisiin lisäksi, mitä hautaustoimilain 6 :ssä säädetään. Näin ollen velvollisuus maksun perimiseen ei koskisi rintamaveteraaneja tai vastaavia tilanteita. Sovellettavaksi tulee myös säännös maksuperusteiden yhdenvertaisuudesta sekä maksujen enimmäismäärästä. Esityksen mukaan seurakunnan tulee periä maksu hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista. Säännös velvoittaa käyttämään päätöksenteon pohjana palvelujen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Maksuja koskevan päätöksen perusteluista on siten käytävä ilmi hautaustoimesta aiheutuvat kustannukset. Voimassa olevien säännösten mukaan kirkkovaltuusto päättää haudoista ja siten myös hautasijojen luovuttamisesta perittävistä maksuista. Päättäminen hautaamiseen liittyvien palvelujen maksuista kuuluu kirkkoneuvoston toimivaltaan. Näissä asioissa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston välinen toimivaltasuhde ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan. Säännös kirkkovaltuuston toimivallasta haudoista perittävissä maksuissa ehdotetaan siirrettäväksi kirkkojärjestyksestä kirkkolain 17 luvun 9 :n 2 momentiksi. Koska hautaustoimen maksujen määrääminen säilyy seurakuntien omassa toimivallassa, hautaustoimen maksuista on järjestettävä seurantaa. Hautaustoimen maksut ovat monimuotoinen kokonaisuus, jota ei ole tarkoituksenmukaista säännellä kirkkojärjestyksen tasolla. Kaikkiin seurakuntiin tulee vakiinnuttaa kustannuslaskennan käyttö, ja niihin tulee luoda yhtenäinen tehtäväalueiden alajaottelu tukemaan hautaustoimen prosesseja, jotta käytettävissä olisi mahdollisimman vertailukelpoista kustannustietoa hautaustoimen omakustannushinnan määrittämiseksi. Kirkkohallituksen tulisi antaa seurakunnille lisäohjeistusta kustannuslaskennasta. Kustannuslaskennan kehittämisen myötä seurakuntien hautaustoimen omakustannushintoja voitaisiin seurata vuosittaisista taloustilastoista. Tietoa käytössä olevista maksuperusteista on lisättävä kehittämällä alueellista yhteistyötä. Hautaustoimen maksuja koskevaa päätöksentekoa on tuettava kehittämällä kustannuslaskentaa. Omakustannushinnan laskemiseen tarvittavat tiedot löytyvät seurakunnan kirjanpidosta. 3 Esityksen vaikutukset Ehdotuksen myötä noin sadassa seurakuntataloudessa käytössä olevista maksuttomista hautasijoista tai maksuttomista hautaamiseen liittyvistä palveluista luovuttaisiin. Niin hautasijalle kuin hautaamiseen liittyville palveluillekin olisi ehdotuksen mukaan määrättävä hinta, jonka määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuneet kustannukset. Samalla ulkopaikkakuntalaisen ja paikkakunnalla asuneen hautasijasta ja hautaamisesta perittävien maksujen erot saattavat pienentyä. Ehdotuksen mukaan säännöksellä asetetaan velvoite siitä, että hautaustoimen maksuista päätettäessä on otettava huomioon hautaustoimesta aiheutuvat kustannukset. Tämän

HE 127/2012 vp 5 velvoitteen toteutumista voidaan seurata sekä seurakunnan tilintarkastajien toimesta että esimerkiksi piispantarkastusten hallinnon ja talouden tarkastusten yhteydessä. 4 Asian valmistelu Esitys on kirkolliskokouksen ehdotuksen mukainen. Kirkolliskokoukselle esitys valmisteltiin kirkkohallituksessa. Sen asettaman työryhmän mietinnöstä antoivat lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriö, Itä-Suomen aluehallintovirasto sekä neljä seurakuntaa ja viisi seurakuntayhtymää. Tavoitetta tasoittaa maksueroja pidettiin lausunnoissa yleisesti hyvänä ja työryhmän ehdotusta oikeansuuntaisena. Ehdotuksen katsottiin myös parantavan yhdenvertaisuutta. Kustannusten seurannan tarkentamisvelvoitteen todettiin lisäävän hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja mahdollistavan vertailun seurakuntien välillä. Myös alueellisen yhteistyön kehittämistä pidettiin tärkeänä. Kolmessa lausunnossa kuitenkin katsottiin, että ehdotusta tulisi täsmentää. Hautausmaiden ja hautaamiseen liittyvien palvelujen kustannuksissa todettiin olevan olosuhteista johtuvia eroja. Lisäksi useassa lausunnossa painotettiin sitä, että maksut eivät saa muodostua kohtuuttoman korkeiksi ja että muutosten tulisi tapahtua varovaisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriö kiinnitti huomiota esityksen taloudellisia vaikutuksia koskeviin perusteluihin. Se katsoi, että on tulkinnanvaraista, mitkä seurakuntien menoista tulisi ottaa huomioon seurakuntien lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien kustannuksina. Ehdotettu säännöksen sanamuoto ei myöskään suoraan velvoita noudattamaan mietinnössä esitettyjä periaatteita, ja jos säännöstä tulkitaan seurakunnissa eri tavalla, on mahdollista, että asetettuja tavoitteita ei saavuteta. Joissakin lausunnoissa tuotiin esille myös hautaustoimilain säännöksen muuttaminen siten, että se mahdollistaisi alhaisemmat maksut seurakuntien jäsenille. Työryhmän mietinnössä ehdotetun säännöksen sanamuotoa on lausuntojen johdosta täsmennetty. 5 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan joulukuussa 2012. Uutta velvoitetta ottaa maksuista päätettäessä huomioon hautaustoimesta aiheutuneet todelliset kustannukset sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulon jälkeen seuraavan varainhoitovuoden maksuihin. 6 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Esityksellä edistettäisiin yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumista hautaustoimessa. Esityksen arvioidaan tasoittavan hautaustoimen maksujen eroja seurakuntien välillä sekä toisaalta pienentävän paikkakunnalla asuneen ja ulkopaikkakuntalaisen hautaamisesta perittävien maksujen eroja. Lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa säätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

6 HE 127/2012 vp Lakiehdotus Laki kirkkolain 17 luvun muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään kirkkolain (1054/1993) 17 lukuun uusi 9 seuraavasti: 17 luku Hautaustoimi 9 Hautaustoimen maksut Hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut, joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Hautaustoimessa perittäviin maksuihin sovelletaan lisäksi, mitä hautaustoimilain 6 :ssä säädetään. Kirkkovaltuusto päättää haudoista perittävistä maksuista. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Sen 17 luvun 9 :n 1 momenttia sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran päätettäessä lain voimaantuloa seuraavan varainhoitovuoden maksuista. Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2012 Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri JUTTA URPILAINEN Sisäasiainministeri Päivi Räsänen