Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa



Samankaltaiset tiedostot
Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa

Edunvalvojan tehtävä

MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen,

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Edunvalvontavaltuutus

EDUNALVONTAVALTUUTUS

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Pelastaako edunvalvonta?

Edunvalvontavaltuutus

HE 217/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

Vammaisetuuslain muutos Kela Terveysosasto

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella. Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Oikeudellinen ennakointi

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET

Nordea Premium Banking Autamme sinua vaurastumaan

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Uudet perusosan määrät alkaen. Toimeentulotuki

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa.

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA

Tuen yleiset myöntämisperusteet

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta

Käyntiosoite Tukikatu Jyväskylä

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA Riitta Husso LM, Valvira

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ TERVEYSLAUTAKUNTA

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Edunvalvontavaltuutus Kuka saa hoitaa asioitani, mikäli oma toimintakyky heikkenee?

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Vesa Anttila ja Kaisa Aaltonen Edunvalvontavaltuutus.com

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

Lastensuojelupalvelut

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

HE 137/2006 vp. 1. Nykytila

LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIO

Lastensuojelun edunvalvonta

Elämässä mukana muutoksessa tukena

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

Perhehoitolaki 263/2015

TOIMEENTULOTUKIOPAS Tietoa toimeentulotuesta

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa?

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Hyvän hoidon kriteeristö

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 2018

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

Transkriptio:

Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa

1 Lukijalle Tämä ehdotus on tarkoitettu niiden tahojen käyttöön, jotka käytännön työssä joutuvat pohtimaan, kuinka heidän täysi-ikäisen asiakkaansa raha-asiat tulisi hoitaa silloin, kun asiakkaalla on terveydentilansa vuoksi vaikeuksia hoitaa niitä itse. Näitä tahoja ovat erityisesti sosiaali- ja terveysviranomaiset (lääkärit, sosiaalityöntekijät, kotipalvelu, laitoshoidon ja asumispalvelujen henkilökunta), KELA ja muut eläkelaitokset, pankit sekä vakuutuslaitokset. Lisäksi ehdotus toimitetaan tiedoksi maistraateille, jotka voivat käyttää sitä apunaan hoitaessaan holhousviranomaisen tehtävää. Ehdotuksen on laatinut sisäasiainministeriön asettama holhoustoimen yhteistyöryhmä, jossa on ollut jäseniä sisäasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Suomen Kuntaliitosta, maistraateista ja yleisestä edunvalvonnasta. Työryhmä on kuullut työn kuluessa myös Kansaneläkelaitosta, Eläketurvakeskusta ja Tapaturmavakuutuslaitosten liittoa. Ehdotus on lainmuutosten osalta päivitetty keväällä 2009 Itä-Suomen lääninhallituksen maistraattien kehittämisyksikössä. Lisätietoa edunvalvonta-asioista: www.maistraatti.fi www.om.fi www.hyvinkaanmaistraatti.fi

2 Sisällys sivu 1. Yleistä 3 2. Ehdotukset menettelytavoista 4 2.1. Eläkkeiden ja muiden etuuksien hakeminen 4 2.2. Eläkkeiden maksaminen ja välitystili 4 2.3. Asiakkaan varojen hoitaminen sosiaali- ja terveystoimessa 5 2.4. Eläkkeen maksaminen kunnalle laitoshoitomaksun korvaukseksi 5 2.5. Lääkärinlausunto 6 2.6. Tiedottaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle 6 2.7. Edunvalvontavaltuutus 7 3. Maistraatin rooli edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa 7 Liite lääkärinlausuntoa koskevaan asiakirjapyyntöön 8

3 1 Yleistä Edunvalvonnasta säädetään holhoustoimesta annetussa laissa. Se on luonteeltaan viimesijainen palvelu, jolloin sitä tulisi käyttää vasta, kun läheisten tuki tai muut palvelut eivät riitä. Edunvalvojan määrääminen edellyttää kahden kriteerin täyttymistä: henkilö ei kykene itse huolehtimaan asioistaan ja hänen asiansa vaativat hoitoa. Lisäksi edellytetään, etteivät asiat tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Vaikka henkilö ei kykenisikään hoitamaan asioitaan itse, on mahdollista, että hänen asiansa saadaan hoidettua asiallisesti myös ilman edunvalvojaa. Toisaalta on tärkeää, että edunvalvontaa koskeva ilmoitus tehdään silloin, kun on uhkana, että henkilön etu vaarantuu. Edunvalvonnan tarpeen arviointiin osallistuvat käytännössä useat eri tahot. Käräjäoikeudet ja maistraatit tekevät ratkaisut edunvalvontaan määräämisestä ja asiaa valmistelevat maistraatit. Edunvalvonnan tarpeen arviointi maistraatissa käynnistyy usein henkilön läheisten ilmoituksesta, jonka tekemiseen heitä ovat kehottaneet sosiaali- tai terveysviranomaiset taikka eläkelaitosten tai pankkien henkilökunta. Edunvalvonnassa olevien henkilöiden määrä on noussut huomattavasti viime vuosina. Vuonna 1996 edunvalvontaa vastaavien palvelujen saajia oli yhteensä noin 37 000. Vuonna 2000 edunvalvontoja oli noin 44 000, vuonna 2002 noin 52 000, vuonna 2004 noin 56 000, vuonna 2005 noin 59 000 ja vuonna 2006 noin 61 000. Edunvalvontaan tulevien määrän lisääntyminen johtuu useista eri tekijöistä. Tärkeinä syinä ovat todennäköisesti väestön ikääntyminen, varallisuuden lisääntyminen ja perherakenteen muutokset. Sisäasiainministeriön asettama holhoustoimen yhteistyöryhmä on käsitellyt edunvalvonnan tarpeen määrittelyyn liittyviä ongelmia ja koonnut erilaisia tilanteita, joissa edunvalvonnan tarvetta joudutaan käytännössä arvioimaan, jotta viranomaisilla olisi mahdollisuus yksittäisissä tapauksissa paremmin arvioida edunvalvonnan tarvetta. Samalla ehdotetaan erilaisia toimia, joilla eri osapuolet voisivat vaikuttaa siihen, että edunvalvontaa käytetään ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä. Samalla on muistettava, että edunvalvonta on viimeinen turvaverkko, jota tulee käyttää, kun muut keinot eivät riitä. Ehdotuksessa keskitytään erityisesti niihin tilanteisiin, joissa harkitaan edunvalvojan määräämistä täysi-ikäisille henkilöille taloudellisten asioiden hoitamista varten.

4 2 Ehdotukset menettelytavoista 2.1 Eläkkeiden ja muiden etuisuuksien hakeminen Eläke- tms. etuutta voi tietyissä tilanteissa hakea muukin kuin etuuden saaja itse tai hänen edunvalvojansa. Kansaneläkelain 54 :n 2 momentti: Jos hakija sairauden, vanhuuden tai muun sellaisen syyn takia ei pysty itse hakemaan etuutta tai muutoin huolehtimaan etuutta koskevista eduistaan ja oikeuksistaan eikä hänellä ole edunvalvojaa, voi eläkelaitoksen hyväksymä hakijan lähiomainen tai muukin henkilö, joka on pääasiallisesti huolehtinut hakijasta, käyttää puhevaltaa hakijan etuutta koskevassa asiassa. Vastaava säännös on useissa muissakin eläkelaeissa, muun muassa työntekijäin eläkelaissa, perhe-eläkelaissa, valtion eläkelaissa, kunnallisessa eläkelaissa, eläkkeensaajien asumistukilaissa ja sairausvakuutuslaissa. Jos on harkittavana, tarvitaanko edunvalvojaa pelkästään eläkeetuuden hakemista varten, työryhmä ehdottaa, että selvitetään ensin, voiko hakemuksen tehdä lähiomainen tai muu henkilö. 2.2 Eläkkeen maksaminen ja välitystili Kansaneläkelain 67 :n mukaan etuus voidaan maksaa saajan asuinkunnan sosiaalihuoltolain 6 :n 1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle käytettäväksi etuudensaajan ja hänen omaistensa elatukseen, jos eläkkeen maksaminen saajalle itselleen vaarantaa etuudensaajan tai hänen omaistensa toimeentulon. Näin maksettua etuutta ei saa vastoin etuudensaajan nimenomaista suostumusta käyttää muuhun kuin sen kuukauden aikana annettavaan elatukseen, jolta etuus on suoritettu. Vastaava säännös on myös muissa eläkelaeissa. Välitystiliä käytetään kunnissa, kun sosiaalilautakunnalle maksetaan asiakkaan saamia etuuksia käytettäväksi tämän menoihin sosiaalityöntekijän valvonnassa. Välitystilistä ei ole säännöksiä laissa. Välitystilin käyttö edellyttää usein, että asiakas on toistuvasti hakenut toimeentulotukea, vaikka tulojen pitäisi riittää elinkustannuksiin ja tässä yhteydessä on todettu, että asiakkaalla on vaikeuksia raha-asioidensa hoitamisessa. Työryhmän näkemyksen mukaan edunvalvonnan tarvetta ei välttämättä ole ja välitystilin käyttöä ehdotetaan, jos asiakkaalla ei ole muuta omaisuutta kuin eläketulo ja hoidettavina asioina vuokran tai muun vastaavan asumiskustannuksen maksaminen ja käyttövaran antaminen.

5 2.3 Asiakkaiden varojen hoitaminen sosiaali- ja terveystoimessa Sosiaali- ja terveystoimessa joudutaan usein pohtimaan edunvalvonnan tarvetta esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakas ei itse kykene fyysisesti hoitamaan asioitaan. Edunvalvonnan tarve määritellään asiakkaan edun kannalta. Esimerkiksi se, että pelätään omaisten kohdistavan epäilyjä laitoksen henkilökuntaan tai että asiakkaan omaisten kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä, ei riitä syyksi edunvalvojan määräämiseen. Edunvalvonnan tarve riippuu muun muassa siitä, missä konkreettisissa asioissa henkilö tarvitsee apua. Riittävän avun turvaamiseen saattaa olla muitakin keinoja, jotka tulisi selvittää ennen edunvalvojan määräämistä. Työryhmä ehdottaa, että asiakkaiden omatoimista raha-asioiden hoitamista tuettaisiin mahdollisimman pitkälle. Esimerkiksi kun henkilö ymmärtää asiat, mutta ei kykene fyysisesti hoitamaan niitä, voidaan hoitomaksu ja muut laskut hoitaa suoraveloituksena. Hoitopaikan henkilökunta voi lisäksi avustaa asiakasta niin, että hän voi itse nostaa käyttövaransa maksuautomaatilta tai pankista. Edunvalvonnan tarvetta ei välttämättä ole myöskään silloin, kun henkilöllä on vaikeuksia hoitaa raha-asioitaan itse, mutta henkilön ainoa tulo on esimerkiksi toimeentulotuki, josta sosiaalivirasto maksaa ensin vuokran ja antaa tuen saajalle viikoittain käyttörahaa eikä tuen saajalla ole omaisuutta. 2.4 Eläkkeen maksaminen kunnalle laitoshoitomaksun korvaukseksi Eläkkeen ja muiden etuuksien maksaminen kunnalle on lisäksi mahdollista laitoshoidon asiakasmaksun korvaukseksi. Yleissäännös tästä on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 14 :ssä. Sen nojalla kunta voi periä ja nostaa henkilölle tulevat eläkkeet tai muut pykälässä mainitut tulot siltä ajalta, kun kunta on järjestänyt henkilölle laitoshuoltoa tai -hoitoa taikka perhehoitoa. Vastaava säännös on myös useissa eläkelaeissa. Työryhmän näkemyksen mukaan yllä mainittu pykälä soveltuisi sellaiseen tilanteeseen, jossa vanhus on laitoshoidossa eikä hänellä ole muuta omaisuutta kuin eläketulonsa ja asioiden hoitona vain kuukausittaisen hoitomaksun maksaminen. Tällöin edunvalvojaa ei tarvittaisi, vaan eläke maksettaisiin kunnalle, joka perii siitä asiakasmaksun ja tilittää loppuosan asiakkaalle. Niissä tapauksissa, joissa kunnan hoitomaksua koskevat säännökset jättävät kunnalle paljon harkinnanvaraa, voi olla tarpeen määrätä edunvalvoja, jonka tehtävä kuitenkin voitaisiin rajata koskemaan vain esimerkiksi hoitomaksun määräytymiseen liittyviä asioita.

6 2.5 Lääkärinlausunto Yksi tärkeimmistä edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi käytettävistä selvityksistä on lääkärinlausunto. Siitä ei kuitenkaan välttämättä aina käy ilmi riittävät tiedot edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeet lääkärinlausunnon laatimiseksi edunvalvonta-asioissa. Lääkärinlausunnon laatiminen siten, että siitä kävisi ilmi edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi tarvittavat tiedot, edellyttää holhoustoimen periaatteiden tuntemista. Tästä syystä ehdotetaan, että lääkäreille koulutusta järjestävät tahot ottaisivat suunnitelmissaan huomioon tämän koulutustarpeen. Käytännössä asia voitaisiin hoitaa paikallistasolla terveysviranomaisten ja maistraatin yhteistyönä esimerkiksi siten, että maistraatin holhoustoimen asiantuntija pyydetään mukaan johonkin lääkäreiden säännölliseen kokoukseen. Tämän ehdotuksen liitteenä on lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön määräykseen (1999:51) perustuva tiivistelmä lääkärinlausunnon laatimista varten. 2.6 Tiedottaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle Edunvalvonnan tarpeen arviointi edellyttää, että eri osapuolet tuntevat riittävän hyvin holhoustoimen periaatteet. Työryhmä ehdottaa, että sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutusta järjestävät tahot huomioivat tämän tarpeen koulutusta järjestäessään niin valtakunnallisella kuin paikallistasolla. Tärkeinä yhteistyökumppaneina kouluttamisessa voisivat olla maistraatit. Tiedottamisen ongelmana on, että työntekijät kunnissa ja laitoksissa vaihtuvat, jolloin tieto ei välttämättä välity uudelle työntekijälle. Tästä syystä tiedottamisen sekä kuntien ja maistraattien tapaamisten tulisi olla jossain määrin säännöllisiä. Lisäksi ehdotetaan, että tiedotettaessa kunnille yleensä sosiaalija terveystoimen asiakasvarojen hoitamisesta, tiedottamisessa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan tässä ehdotuksessa esille nostetut asiat.

7 2.7. Edunvalvontavaltuutus Marraskuun 2007 alusta on tullut voimaan laki edunvalvontavaltuutuksesta. Edunvalvontavaltuutuksen avulla on mahdollista etukäteen valtuuttaa haluamansa henkilö hoitamaan asioitaan siltä varalta, että valtuuttaja ei itse enää kykenee pitämään niistä huolta. Edunvalvontavaltakirja on testamentin tyyppinen määrämuotoinen asiakirja, jonka laatimisessa on hyvä käyttää asiantuntija-apua. Maistraatilla on velvollisuus valvoa edunvalvontavaltuutetun toimintaa. Menettely on kuitenkin kevyempi kuin varsinaisessa edunvalvonnassa. Ennen edunvalvojan määräämistä olisi selvitettävä, onko henkilö kykenevä tekemään edunvalvontavaltakirjan ja olisiko edunvalvontavaltuutuksen käyttäminen hänen tilanteeseensa soveltuva ratkaisu. 3 Maistraatin rooli edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa Maistraatin tehtävänä on muun muassa edunvalvonnan tarpeen arviointi, edunvalvontaan määrääminen tietyissä tapauksissa sekä hakemusten tekeminen käräjäoikeuteen. Holhoustoimeen liittyvissä asioissa maistraatteja ohjaavat valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö, jotka ovat asettaneet yhdeksi maistraattien strategiseksi painopisteeksi vuosille 2009-2013 edunvalvonnan oikean kohdentumisen. Tavoitteena on ollut, että maistraatit selvittävät entistä tarkemmin ennen edunvalvontaan määräämistä tai edunvalvontahakemuksen tekemistä, voidaanko edunvalvonta hoitaa muiden ensisijaisena pidettävien palvelujen avulla. Jatkossakin maistraattien tulee osaltaan edistää edunvalvontaa lievempien keinojen käyttämistä asioiden hoitamisessa. Maistraatit järjestävät alueillaan erilaisia koulutustilaisuuksia kuntien sosiaalityöntekijöille, laitosten henkilökunnille, lääkäreille, eri vammais- ja vanhustenyhdistysten edustajille, yksityisille ja yleisille edunvalvojille, kuntien talousja velkaneuvojille ja sosiaaliasiamiehille. Lisäksi käydään neuvotteluja käräjäoikeuksien kanssa edunvalvonnan määräämiseen liittyvissä kysymyksissä. Joidenkin maistraattien alueella on järjestetty yhteisiä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia, joihin ovat osallistuneet eri yhteistyötahot yhdessä.

8 LIITE Liite holhousasiaa koskevaan lääkärinlausuntopyyntöön Edunvalvoja voidaan määrätä henkilölle, joka sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi ei kykene valvomaan etuaan tai huolehtimaan taloudellisista tai muista asioistaan. Edunvalvojan määrää käräjäoikeus tai maistraatti. Edunvalvojan tehtävänä on yleensä huolehtia henkilön laskujen maksamisesta ja muista taloudellisista asioista. Tätä varten hänellä on oikeus ottaa valvontaansa henkilön tulot, kuten eläke, ja muu varallisuus. Edunvalvoja voidaan määrätä myös henkilöä koskevia asioita kuten hoitopaikasta päättämistä varten. Lisätietoja edunvalvonnasta www.maistraatti.fi Holhousasiaa koskevan lääkärinlausunnon laatimisen helpottamiseksi pyydämme Teitä ystävällisesti huomioimaan erityisesti seuraavat STM:n määräyksen 1999:51 mukaiset seikat: Esitiedot ja tutkimushavainnot: 1. henkilön terveydentilaa koskevat esitiedot erityisesti älyllisiin toimintoihin vaikuttavien sairauksien (esim. älyllinen kehitysvammaisuus, dementiat, vaikeat ja pitkäkestoiset psykoosit) osalta 2. lääkärin omat potilaan terveydentilaa ja henkistä suoriutumiskykyä koskevat havainnot ja tutkimustulokset mahdollisimman seikkaperäisesti Johtopäätökset: 1. onko henkilö terveydentilansa vuoksi kykenemätön huolehtimaan itsestään tai varallisuudestaan 2. minkä kaltaisissa asioissa henkilö tarvitsee edunvalvojaa ja edellyttääkö terveydentila edunvalvojan määräämistä toistaiseksi vai määräajaksi 3. kykeneekö henkilö antamaan informoidun suostumuksen ja erityisesti ymmärtääkö hän edunvalvojan määräämistä koskevan asian 4. kykeneekö henkilö ilmaisemaan mielipiteensä edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa - kirjallisesti (esim. vastaamaan kirjeeseen) - henkilökohtaisesti tuomioistuimessa tai maistraatissa - henkilökohtaisesti kotona tai hoitopaikassa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 1999:51 löytyy sivulta www.stm.fi kohdasta sosiaali- ja terveyspalvelut/terveyspalvelut/suosituksia ja ohjeita. Lisätietoja saatte myös maistraatista. Maistraattien yhteystiedot löytyvät www.maistraatti.fi sivuilta.