Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa"

Transkriptio

1 Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa

2 2 Lukijalle Tämä ehdotus on tarkoitettu niiden tahojen käyttöön, jotka käytännön työssä joutuvat pohtimaan, kuinka heidän täysi-ikäisen asiakkaansa raha-asiat tulisi hoitaa silloin, kun asiakkaalla on terveytensä vuoksi vaikeuksia hoitaa niitä itse. Näitä tahoja ovat erityisesti sosiaali- ja terveysviranomaiset (lääkärit, sosiaalityöntekijät, kotipalvelu, laitoshoidon ja asumispalvelujen henkilökunta), KELA ja muut eläkelaitokset, pankit sekä vakuutuslaitokset. Lisäksi ehdotus toimitetaan tiedoksi maistraateille, jotka voivat käyttää sitä apunaan hoitaessaan holhousviranomaisen tehtävää. Ehdotuksen on laatinut sisäasiainministeriön asettama holhoustoimen yhteistyöryhmä, jossa on jäseniä sisäasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Suomen Kuntaliitosta, maistraateista ja yleisestä edunvalvonnasta. Työryhmä on kuullut työn kuluessa myös Kansaneläkelaitosta, Eläketurvakeskusta ja Tapaturmavakuutuslaitosten liittoa.

3 3 SISÄASIAINMINISTERIÖ Holhoustoimen yhteistyöryhmä marraskuu 2006 EHDOTUS MENETTELYTAVOISTA EDUNVALVONNAN TARPEEN ARVIOIMISESSA Sisällys 1 Yleistä Ehdotukset menettelytavoista Eläkkeiden ja muiden etuisuuksien hakeminen Eläkkeen maksaminen ja välitystili Asiakkaiden varojen hoitaminen sosiaali- ja terveystoimessa Eläkkeen maksaminen kunnalle laitoshoitomaksun korvaukseksi Lääkärinlausunto Tiedottaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle Maistraatin rooli edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa...8 LIITE...9

4 4 1 Yleistä Edunvalvonnasta säädetään holhoustoimesta annetussa laissa. Se on luonteeltaan viimesijainen palvelu, jolloin sitä tulisi käyttää vasta, kun läheisten tuki tai muut palvelut eivät riitä. Edunvalvojan määrääminen edellyttää kahden kriteerin täyttymistä: henkilö ei kykene itse huolehtimaan asioistaan ja hänen asiansa vaativat hoitoa. Vaikka henkilö ei kykenisikään hoitamaan asioitaan itse, on mahdollista, että hänen asiansa saadaan hoidettua asiallisesti myös ilman edunvalvojaa. Toisaalta on tärkeää, että edunvalvontaa koskeva ilmoitus tehdään silloin, kun on uhkana, että henkilön etu vaarantuu. Edunvalvonnan tarpeen arviointiin osallistuvat käytännössä useat eri tahot. Käräjäoikeudet ja maistraatit tekevät ratkaisut edunvalvontaan määräämisestä ja asiaa valmistelevat maistraatit. Edunvalvonnan tarpeen arviointi maistraatissa käynnistyy usein henkilön läheisten ilmoituksesta, jonka tekemiseen heitä ovat kehottaneet sosiaali- tai terveysviranomaiset taikka eläkelaitosten tai pankkien henkilökunta. Edunvalvonnassa olevien henkilöiden määrä on noussut huomattavasti viime vuosina. Vuonna 1996 edunvalvontaa vastaavien palvelujen saajia oli yhteensä noin Vuonna 2000 edunvalvontoja oli noin , vuonna 2002 noin , vuonna 2004 noin , vuonna 2005 noin ja vuonna 2006 noin Edunvalvontaan tulevien määrän lisääntyminen johtuu useista eri tekijöistä. Tärkeinä syinä ovat todennäköisesti väestön ikääntyminen, varallisuuden lisääntyminen ja perherakenteen muutokset. Sisäasiainministeriön asettama holhoustoimen yhteistyöryhmä on käsitellyt edunvalvonnan tarpeen määrittelyyn liittyviä ongelmia ja koonnut erilaisia tilanteita, joissa edunvalvonnan tarvetta joudutaan käytännössä arvioimaan, jotta viranomaisilla olisi mahdollisuus yksittäisissä tapauksissa paremmin arvioida edunvalvonnan tarvetta. Samalla ehdotetaan erilaisia toimia, joilla eri osapuolet voisivat vaikuttaa siihen, että edunvalvontaa käytetään ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä. Samalla on muistettava, että edunvalvonta on viimeinen turvaverkko, jota tulee käyttää, kun muut keinot eivät riitä. Ehdotuksessa keskitytään erityisesti niihin tilanteisiin, joissa harkitaan edunvalvojan määräämistä täysi-ikäisille henkilöille taloudellisten asioiden hoitamista varten.

5 5 2 Ehdotukset menettelytavoista 2.1 Eläkkeiden ja muiden etuisuuksien hakeminen Eläke- tms. etuutta voi tietyissä tilanteissa hakea muukin kuin etuuden saaja itse tai hänen edunvalvojansa. Kansaneläkelain 35 :n 2 momentti: Jos henkilö sairauden, vanhuudenheikkouden tai muun sellaisen syyn takia ei pysty itse hakemaan eläkettä tai muutoin huolehtimaan eläkettä koskevista eduistaan ja oikeuksistaan eikä hänellä ole edunvalvojaa, voi eläkelaitoksen hyväksymä lähiomainen tai muukin henkilö, joka pääasiallisesti on huolehtinut hänestä, hänen puolestaan käyttää puhevaltaa eläke-etua koskevassa asiassa. Vastaava säännös on useissa muissakin eläkelaeissa, muun muassa työntekijäin eläkelaissa, perhe-eläkelaissa, valtion eläkelaissa, kunnallisessa eläkelaissa, eläkkeensaajien asumistukilaissa ja sairausvakuutuslaissa. Jos on harkittavana, tarvitaanko edunvalvojaa pelkästään eläke-etuuden hakemista varten, työryhmä ehdottaa, että selvitetään ensin, voiko hakemuksen tehdä lähiomainen tai muu henkilö. 2.2 Eläkkeen maksaminen ja välitystili Kansaneläkelain 44 :n mukaan eläke tai muu etuus voidaan maksaa eläkkeensaajan suostumuksella sosiaalilautakunnalle käytettäväksi eläkkeensaajan ja hänen perheensä huoltoon, jos eläkkeen maksamista eläkkeensaajalle itselleen ei voida pitää tarkoitustaan vastaavana hänen elämäntapojensa, sairautensa tai muun erityisen syyn vuoksi eikä hänelle ole määrätty edunvalvojaa. Vastaava säännös on myös muissa eläkelaeissa. Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä hallituksen esitys kansaneläkelaiksi, laiksi vammaisetuuksista ja laiksi eläkkeensaajan asumistuesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi (HE 90/2006). Esityksessä ehdotetaan muun muassa, että eläke voitaisiin maksaa näissä tapauksissa kunnalle myös ilman asiakkaan suostumusta. Välitystiliä käytetään kunnissa, kun sosiaalilautakunnalle maksetaan asiakkaan saamia etuuksia käytettäväksi tämän menoihin sosiaalityöntekijän valvonnassa. Välitystilistä ei ole säännöksiä laissa ja sen käyttäminen edellyttää asiakkaan suostumusta. Välitystilin käyttö edellyttää usein, että asiakas on toistuvasti hakenut toimeentulotukea, vaikka tulojen pitäisi riittää elinkustannuksiin ja tässä yhteydessä on todettu, että asiakkaalla on vaikeuksia rahaasioidensa hoitamisessa. Työryhmän näkemyksen mukaan edunvalvonnan tarvetta ei välttämättä ole ja välitystilin käyttöä ehdotetaan, jos asiakkaalla ei ole muuta omaisuutta kuin eläketulo ja hoidettavina asioina vuokran tai muun vastaavan asumiskustannuksen maksaminen ja käyttövaran antaminen.

6 6 2.3 Asiakkaiden varojen hoitaminen sosiaali- ja terveystoimessa Sosiaali- ja terveystoimessa joudutaan usein pohtimaan edunvalvonnan tarvetta esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakas ei itse kykene fyysisesti hoitamaan asioitaan. Edunvalvonnan tarve määritellään asiakkaan edun kannalta. Esimerkiksi se, että pelätään omaisten kohdistavan epäilyjä laitoksen henkilökuntaan tai että asiakkaan omaisten kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä, ei riitä syyksi edunvalvojan määräämiseen. Edunvalvonnan tarve riippuu muun muassa siitä, missä konkreettisissa asioissa henkilö tarvitsee apua. Riittävän avun turvaamiseen saattaa olla muitakin keinoja, jotka tulisi selvittää ennen edunvalvojan määräämistä. Työryhmä ehdottaa, että asiakkaiden omatoimista raha-asioiden hoitamista tuettaisiin mahdollisimman pitkälle. Esimerkiksi kun henkilö ymmärtää asiat, mutta ei kykene fyysisesti hoitamaan niitä, voidaan hoitomaksu ja muut laskut hoitaa suoraveloituksena. Hoitopaikan henkilökunta voi lisäksi avustaa asiakasta niin, että hän voi itse nostaa käyttövaransa maksuautomaatilta tai pankista. Edunvalvonnan tarvetta ei välttämättä ole myöskään silloin, kun henkilöllä on vaikeuksia hoitaa raha-asioitaan itse, mutta henkilön ainoa tulo on esimerkiksi toimeentulotuki, josta sosiaalivirasto maksaa ensin vuokran ja antaa tuen saajalle viikoittain käyttörahaa eikä tuen saajalla ole omaisuutta. 2.4 Eläkkeen maksaminen kunnalle laitoshoitomaksun korvaukseksi Eläkkeen ja muiden etuuksien maksaminen kunnalle on lisäksi mahdollista laitoshoidon asiakasmaksun korvaukseksi. Yleissäännös tästä on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 14 :ssä. Sen nojalla kunta voi periä ja nostaa henkilölle tulevat eläkkeet tai muut pykälässä mainitut tulot siltä ajalta, kun kunta on järjestänyt henkilölle laitoshuoltoa tai -hoitoa taikka perhehoitoa. Vastaava säännös on myös useissa eläkelaeissa. Työryhmän näkemyksen mukaan yllä mainittu pykälä soveltuisi sellaiseen tilanteeseen, jossa vanhus on laitoshoidossa eikä hänellä ole muuta omaisuutta kuin eläketulonsa ja asioiden hoitona vain kuukausittaisen hoitomaksun maksaminen. Tällöin edunvalvojaa ei tarvittaisi, vaan eläke maksettaisiin kunnalle, joka perii siitä asiakasmaksun ja tilittää loppuosan asiakkaalle. Niissä tapauksissa, joissa kunnan hoitomaksua koskevat säännökset jättävät kunnalle paljon harkinnanvaraa, voi olla tarpeen määrätä edunvalvoja, jonka tehtävä kuitenkin voitaisiin rajata koskemaan vain esimerkiksi hoitomaksun määräytymiseen liittyviä asioita.

7 7 2.5 Lääkärinlausunto Yksi tärkeimmistä edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi käytettävistä selvityksistä on lääkärinlausunto. Siitä ei kuitenkaan välttämättä aina käy ilmi riittävät tiedot edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeet lääkärinlausunnon laatimiseksi edunvalvonta-asioissa. Lääkärinlausunnon laatiminen siten, että siitä kävisi ilmi edunvalvonnan tarpeen arvioimiseksi tarvittavat tiedot, edellyttää holhoustoimen periaatteiden tuntemista. Tästä syystä ehdotetaan, että lääkäreille koulutusta järjestävät tahot ottaisivat suunnitelmissaan huomioon tämän koulutustarpeen. Käytännössä asia voitaisiin hoitaa paikallistasolla terveysviranomaisten ja maistraatin yhteistyönä esimerkiksi siten, että maistraatin holhoustoimen asiantuntija pyydetään mukaan johonkin lääkäreiden säännölliseen kokoukseen. Tämän ehdotuksen liitteenä on lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön määräykseen (1999:51) perustuva tiivistelmä lääkärinlausunnon laatimista varten. 2.6 Tiedottaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle Edunvalvonnan tarpeen arviointi edellyttää, että eri osapuolet tuntevat riittävän hyvin holhoustoimen periaatteet. Työryhmä ehdottaa, että sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutusta järjestävät tahot huomioivat tämän tarpeen koulutusta järjestäessään niin valtakunnallisella kuin paikallistasolla. Tärkeinä yhteistyökumppaneina kouluttamisessa voisivat olla maistraatit. Tiedottamisen ongelmana on, että työntekijät kunnissa ja laitoksissa vaihtuvat, jolloin tieto ei välttämättä välity uudelle työntekijälle. Tästä syystä tiedottamisen sekä kuntien ja maistraattien tapaamisten tulisi olla jossain määrin säännöllisiä. Lisäksi ehdotetaan, että tiedotettaessa kunnille yleensä sosiaali- ja terveystoimen asiakasvarojen hoitamisesta, tiedottamisessa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan tässä ehdotuksessa esille nostetut asiat.

8 8 3 Maistraatin rooli edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa Maistraatin tehtävänä on muun maussa edunvalvonnan tarpeen arviointi, edunvalvontaan määrääminen tietyissä tapauksissa sekä hakemusten tekeminen käräjäoikeuteen. Maistraatteja holhoustoimeen liittyvissä asioissa ohjaavat sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö, jotka ovat asettaneet yhdeksi maistraattien tulostavoitteeksi edunvalvonnan oikean kohdentumisen. Vuoden 2006 tavoitteena on ollut, että maistraatit selvittävät entistä tarkemmin ennen edunvalvontaan määräämistä tai edunvalvontahakemuksen tekemistä, voidaanko edunvalvonta hoitaa muiden ensisijaisena pidettävien palvelujen avulla. Sama teema on tavoitteena edelleen vuonna Lisäksi maistraatteja on koulutettu asian osalta. Maistraatit järjestävät alueillaan erilaisia koulutustilaisuuksia kuntien sosiaalityöntekijöille, laitosten henkilökunnille, lääkäreille, eri vammais- ja vanhustenyhdistysten edustajille, yksityisille ja yleisille edunvalvojille, kuntien talous- ja velkaneuvojille ja sosiaaliasiamiehille. Lisäksi käydään neuvotteluja käräjäoikeuksien kanssa edunvalvonnan määräämiseen liittyvissä kysymyksissä. Joidenkin maistraattien alueella on järjestetty yhteisiä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia, joihin ovat osallistuneet eri yhteistyötahot yhdessä. Eduskunnalle on annettu keväällä 2006 hallituksen esitys laiksi holhoustoimilain muuttamisesta ja edunvalvontavaltuutuksesta (HE 52/2006). Edunvalvontavaltuutuksen avulla on mahdollista etukäteen valtuuttaa haluamansa henkilö hoitamaan asioitaan siltä varalta, että valtuuttaja ei itse enää kykenee pitämään niistä huolta. Esityksen mukaan maistraatilla olisi velvollisuus valvoa edunvalvontavaltuutetun toimintaa. Menettely olisi kuitenkin kevyempi kuin varsinaisessa edunvalvonnassa.

9 LIITE Liite holhousasiaa koskevaan lääkärinlausuntopyyntöön Edunvalvoja voidaan määrätä henkilölle, joka sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi ei kykene valvomaan etuaan tai huolehtimaan taloudellisista tai muista asioistaan. Edunvalvojan määrää käräjäoikeus tai maistraatti. Edunvalvojan tehtävänä on yleensä huolehtia henkilön laskujen maksamisesta ja muista taloudellisista asioista. Tätä varten hänellä on oikeus ottaa valvontaansa henkilön tulot, kuten eläke, ja muu varallisuus. Edunvalvoja voidaan määrätä myös henkilöä koskevia asioita kuten hoitopaikasta päättämistä varten. Lisätietoja edunvalvonnasta Holhousasiaa koskevan lääkärinlausunnon laatimisen helpottamiseksi pyydämme Teitä ystävällisesti huomioimaan erityisesti seuraavat STM:n määräyksen 1999:51 mukaiset seikat: Esitiedot ja tutkimushavainnot: 1. henkilön terveydentilaa koskevat esitiedot erityisesti älyllisiin toimintoihin vaikuttavien sairauksien (esim. älyllinen kehitysvammaisuus, dementiat, vaikeat ja pitkäkestoiset psykoosit) osalta 2. lääkärin omat potilaan terveydentilaa ja henkistä suoriutumiskykyä koskevat havainnot ja tutkimustulokset mahdollisimman seikkaperäisesti Johtopäätökset: 1. onko henkilö terveydentilansa vuoksi kykenemätön huolehtimaan itsestään tai varallisuudestaan 2. minkä kaltaisissa asioissa henkilö tarvitsee edunvalvojaa ja edellyttääkö terveydentila edunvalvojan määräämistä toistaiseksi vai määräajaksi 3. kykeneekö henkilö antamaan informoidun suostumuksen ja erityisesti ymmärtääkö hän edunvalvojan määräämistä koskevan asian 4. kykeneekö henkilö ilmaisemaan mielipiteensä edunvalvojan määräämistä koskevissa asioissa - kirjallisesti (esim. vastaamaan kirjeeseen) - henkilökohtaisesti tuomioistuimessa tai maistraatissa - henkilökohtaisesti kotona tai hoitopaikassa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 1999:51 löytyy sivulta ajankohtaista/lomakkeet/lääkärinlausunto holhousasioissa. Lisätietoja saatte myös maistraatista. Maistraattien yhteystiedot löytyvät sivuilta.

Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa

Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa Ehdotus menettelytavoista edunvalvonnan tarpeen arvioimisessa 1 Lukijalle Tämä ehdotus on tarkoitettu niiden tahojen käyttöön, jotka käytännön työssä joutuvat pohtimaan, kuinka heidän täysi-ikäisen asiakkaansa

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien

Lisätiedot

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTAVALTUUTUS * Edunvalvonta on suositeltava keino varautua tulevaisuuteen Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

Edunvalvojan tehtävä

Edunvalvojan tehtävä Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Elatussopimuksen vaikutus hoitomaksuihin ja muihin velvoitteisiin 25.10.2018 ASIANAJOFACTA.FI Mika Miesmäki toimitusjohtaja, osakas asianajaja,

Lisätiedot

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Edunvalvonta Edunvalvojan määräämisen edellytykset milloin tarpeen?

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 16.12.2015 Sisällysluettelo 1 Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta... 1 1.1 Mikä on edunvalvoja?... 1 1.1.1 Edunvalvojan asema ja tehtävät... 1 1.2 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 9.7.2013 1 Sisällys 1 Mikä on edunvalvoja?... 2 2 Edunvalvojan asema ja tehtävät... 2 3 Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen?... 3 4 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi eräitä

Lisätiedot

MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto

MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA Anna Mäki Petäjä Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto Muistisairaan edunvalvonta 1) Oman edunvalvonnan suunnittelu:

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen,

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen, AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA Juha Auvinen, Mikä / miksi laki voimaan vuonna 2007 varautuminen omaan toimintakyvyttömyyteen voi itse määrätä vapaasti, kun vielä ymmärtää kuka hoitaa ja mitä

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto Itä-Suomen aluehallintovirasto Lausunto ISAVI/2705/05.01.01.02/2017 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Maistraattien

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 20.8.2012 1 Sisällys Mikä on edunvalvoja? Edunvalvojan asema ja tehtävät Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen? Mitä tarkoittaa vajaavaltaiseksi julistaminen?

Lisätiedot

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen

Lisätiedot

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Suomen Senioriliike ry, Pirkanmaan osasto Lielahtikeskus, 6.9.2016 OTM, KTM Tuija Palo / Lakitoimisto Modus Oy Sisältö, edunvalvontavaltuutus Itsemääräämisoikeus Miten eroaa tavallisesta

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS

EDUNALVONTAVALTUUTUS EDUNALVONTAVALTUUTUS Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen järjestää asioidensa

Lisätiedot

HE 217/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 217/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain 2 luvun 6 :n ja 15 luvun 2 :n sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 12 :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Pelastaako edunvalvonta?

Pelastaako edunvalvonta? Pelastaako edunvalvonta? PelL 42 seminaari Johanna Saukkonen Lounais Suomen maistraatti Esityksen sisältö Edunvalvontavaltuutus Mitä tarkoitetaan edunvalvonnalla Milloin edunvalvontaa tarvitaan Edunvalvonnan

Lisätiedot

HE 137/2006 vp. 1. Nykytila

HE 137/2006 vp. 1. Nykytila HE 137/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille,

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ HAY seminaari 21.9.2016 Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS Siinä nimetään kuka hoitaa tulevaisuudessa omia asioita, jos niitä ei kykenen

Lisätiedot

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista OIKEUSMINISTERIÖ, EDUNVALVONNAN OSTOPALVELUJEN YHTEISTYÖRYHMÄ 6/33/2014 Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista Työryhmä 26.11.2015 SISÄLLYS 1 Arvonlisäveron hyvittäminen

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti

Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti Edunvalvonta Sanastoa Mikä on edunvalvonnan tarkoitus? Kenelle voidaan määrätä edunvalvoja? Miten edunvalvonta-asia tulee maistraatissa vireille

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Esimerkkinä Maija Mikkonen on hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 65-vuotta. Maija haluaa kuitenkin

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2. Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3 Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.2015 Esityksen sisältö 1) Mitä tarkoitetaan edunvalvontavaltuutuksella?

Lisätiedot

HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS

HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS Lamk:n seniorit 17.4.2018 Tuija Kanerva Lakimies Maistraatti holhousviranomaisena Neuvoo ja opastaa menettelytavoissa edunvalvojan saamiseksi

Lisätiedot

Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015. Kela Terveysosasto

Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015. Kela Terveysosasto Vammaisetuuslain muutos 1.6.2015 Kela Terveysosasto Lainmuutoksen tavoitteet Vammaisetuuksien määräytymisperusteiden selkeyttäminen Etuuksien kohdentumisen oikeudenmukaisuus kasvaa Etuuksien hakeminen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Vero2017- tapahtuma Helsinki 14. 15.3.2017, Marina Congress Center OTM Lakimies, tiiminvetäjä Virpi Kutila Mikä on edunvalvontavaltuutus? Yksityisoikeudellinen valtuutus, valtakirja,

Lisätiedot

LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET

LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET STM 15.11.1999 Valtuutussäännökset LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki (559/94) 23 Kohderyhmät Lääkärit Terveyskeskukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,

Lisätiedot

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella. Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella. Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari Sanastoa Itsemääräämisoikeus - oikeus määrätä vapaasti itseään koskevista asioista

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille, joiden sotilasvammalain

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 121 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maakaaren 1 luvun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maakaarta siten, että luettelo julkisista

Lisätiedot

Oikeudellinen ennakointi

Oikeudellinen ennakointi Oikeudellinen ennakointi 9.2.18 Kuva Edunvalvontavaltuutus esite, Oikeusministeriö Annika Väihkönen, muistiasiantuntija Lapin Muistiluotsi / Lapin Muistiyhdistys ry annika@lapinmuistiyhdistys.fi Oikeudellinen

Lisätiedot

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä

Lisätiedot

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS OHJE 4.11.2008 1 (12) HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS Sisältö 1. Yleistä holhoustoimesta 2 1.1 Edunvalvoja 2 1.2 Edunvalvojan kelpoisuus ja päämiehen asema 2 1.3 Edunvalvonnan keinot 2 1.3.1

Lisätiedot

Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä

Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä Välitystiliasiakkaiden selvitys Helsingissä Talous toimimaan taloussosiaalityön menetelmiä 6.5.019 Kaisa Saarinen Aikuissosiaalityön kehittämisen projektipäällikkö Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp Hallituksen esitys aikuisten kansainvälisestä suojelusta tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Lisätiedot

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin?

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin? ALAIKÄISEN LAPSEN OMAISUUDEN HOITAMINEN - Kysymyksiä ja vastauksia 1. Kysymys: Kuka on alaikäisen lapsen edunvalvoja? Vastaus: Alaikäisen lapsen edunvalvoja on hänen huoltajansa. 2. Kysymys: Alaikäisellä

Lisätiedot

HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia

HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalidille, jonka sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Turku ja V-S yhdistyivät

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIO

LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIO LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIO 1. ASIAKKAAT Kaakkois-Suomen kunnat (Kouvola, Kotka, Hamina, Pyhtää, Miehikkälä, Virojoki, Eksote) : lastensuojelun työntekijät poliisi käräjäoikeus maistraatti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa.

Ohjeet koskevat kaikkia niitä toimintayksiköitä, joissa potilas/asiakas tarvitsee huolehtimista raha-asioittensa hoitamisessa. 1 ASIAKKAAN OMIEN VAROJEN KÄSITTELY JA SÄILYTTÄMINEN HYVINVOINTIPALVELUISSA (Ohje) Yleistä Asiakkaiden omien varojen säilyttämiseen liittyvät ohjeet liittyvät sisäisen valvonnan organisointiin hyvinvointipalveluissa.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen Toimeentulotuki Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a :n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö

Hyvän hoidon kriteeristö Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus Ajankohtaista lausunnoista Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus A-todistus: annetaan lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ( sairauslomatodistus ) osoittamiseksi ja

Lisätiedot