Kyllä kai se työstä käy Naantalin perhepäivähoidon kolmekymmenvuotista historiaa

NAANTALIN KAUPUNKI Sosiaalikeskus Perhepäivähoito Kyllä kai se työstä käy Naantalin perhepäivähoidon kolmekymmenvuotista historiaa Leena Grönlund

2 Perhepäivähoitajan tehtävänä on 1 Huolehtia siitä, että päivähoidossa oleva lapsi 3 saa ikäänsä ja erityistarpeitaan vastaavan hoidon ja kasvatuksen 2 Ilmoittaa välittömästi lapsen huoltajalle ja 4 perhepäivähoidon ohjaajalle lasta kohdanneesta sairaudesta tai tapaturmasta 3 Pitää luetteloa hoidossa olevista lapsista ja 4 hoitopäivien lukumäärästä 4 Osallistua perhepäivähoitajille järjestettäviin 8 koulutustilaisuuksiin 5 Noudattaa muita perhepäivähoidosta annettuja 9 määräyksiä ja ohjeita

3 Miten kaikki alkoi Suomeen hyväksyttiin 19.1.1973 uusi päivähoitolaki, joka takasi lapsille aikaisempaa kattavammin päivähoitopaikan. Päiväkotien määrä ei kuitenkaan ollut riittävä ja niiden rakentamiseen nopealla tahdilla ei kunnilla ollut varoja. Niinpä kehitettiin päiväkotien rinnalle uusi, vanha hoitomuoto, lasten hoitaminen hoitajan omassa kodissa. Naantalissa perustettiin 9.5.1973 työryhmä miettimään miten naantalilainen päivähoito toteuttaa lain määräämää päivähoidon ohjesääntöä. Työryhmään nimettiin päiväkotien johtajat Maikki Pensamo ja Raija Viitala, sosiaalitarkkaaja Pirkko Lindström ja sosiaalisihteeri Terttu Salminen. Työryhmä toimi ripeästi, sillä jo 30. päivä lokakuuta 1973 kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjesäännön ja Turun ja Porin lääninhallitus vahvisti sen tammikuun 4 päivänä 1974. Ohjesäännössä oli huomioitu myös perhepäivähoito. Niin perhepäivähoidonohjaajat kuin hoitajat saivat omat ohjeistuksensa. Mutta hitaasti lähdettiin liikkeelle. Vasta seuraavana vuonna saatiin budjetista määrärahat palkkakustannuksiin ja voitiin valita perhepäivähoidon puolipäiväinen ohjaaja. Ohjaajaksi valittiin Pirkko Urpo. Sosiaalihoitaja Pirkko Urpo otti toimen vastaan 1.4.1975. Perhepäivähoitajien palkkoihin tarvittava määräraha vuoden 1975 budjetissa oli 72 000 mk ja hoitokuluihin ja vakuutuksiin varattiin rahaa 25 000 mk. Tällä rahalla oli tarkoitus palkata kymmenen hoitajaa työsopimussuhteeseen. Tänä päivänä perhepäivähoidossa työskentelee 33 hoitajaa omassa kodissa, 5 vuorohoitokodissa ja 3 ryhmäperhepäiväkodissa eli ryhmiksessä. Palkkakulutkin ovat hiukan toista luokkaa. Perhepäivähoidon palkkakulut kuluvana vuonna ovat 1 240 600 euroa ja kustannuskorvaukset 100 000 euroa. PERHEPÄIVÄHOITAJAN TEHTÄVÄNÄ ON 1 Huolehtia siitä, että päivähoidossa oleva lapsi saa ikäänsä ja erityistarpeitaan vastaavan hoidon ja kasvatuksen Näin alkaa päivähoito-ohjesääntö perhepäivähoidon osalta Naantalissa. Tästä alkoi myös pitkä tie monelle kotiäidille päivähoidon hyväksytyksi työntekijäksi. Syksyllä 1975 aloittivat ensimmäiset hoitajat työskentelynsä. Ensimmäisiä hoitajiksi valittuja olivat Kaisu Ojala, Margit Virtanen, Sinikka Laine, Pirjo Hautala ja Marita Kontturi. Vuoden loppuun mennessä hoitajia kaupungissa oli jo kymmenen. Naantalin työväenopistossa oli jo syksyllä 1974 alkanut perhepäivähoitajakurssi, jossa opetus keskittyi kolmeen osa-alueeseen: 1. Perhepäivähoito päivähoidon palvelutuottajana 15 h 2. Lapsen kehitys, hoito ja kasvatus 115 h 3. Perhepäiväkoti lapsen hoitoympäristönä 20 h eli yhteensä kurssilaiset opiskelivat iltaisin työpäivän jälkeen ammattiinsa 150 h. Kurssien myötä lisääntyi ammatillinen osaaminen ja ammattiylpeys omasta työstä. Lasten kanssa puuhattiin monenmoista heti alkuvuosista lähtien. Tehtiin retkiä lähiympäristöön, järjestettiin joulujuhlia alkuun kaikki yhdessä, mutta joukon kasvaessa eri alueet järjestivät omat juhlansa, laskiaista laskettiin myös useassa eri paikassa, Taimon rannassa Betten pihalla, Nuhjalan puistossa ja Karvetin rannassa. Osallistuttiin myös päivähoidolle järjestettyihin kevät- ja joulukirkkoihin. Perhepäivähoidonohjaajan johdolla hoitajat kokoontuivat kerran kuussa illalla yhteiseen palaveriin pohtimaan yhteisiä asioita. Ohjaajilta saatiin myös kerran kuussa vihjepaketti tai ohjelmarunko kunkin kuukauden ohjelmasta. Paketista löytyi laulunsanoja, keskusteluaiheita ja askarteluvinkkejä. Paketin suunnittelivat Turun ympäristökuntien ohjaajat yhdessä. Ohjaajat tekivät myös alkuvuosina jonkin verran kotikäyntejä muutenkin kuin hoitosopimusten teon yhteydessä.

4 PERHEPÄIVÄHOITAJAN TEHTÄVÄNÄ ON 2 Ilmoittaa välittömästi lapsen huoltajalle ja perhepäivähoidonohjaajalle lasta kohdanneesta sairaudesta tai tapaturmasta. Tämä on toinen osio ohjeista perhepäivähoitajille, ja tietysti myös itsestäänselvyys, että vanhemmille ilmoitetaan aina jos lapsi sairastuu. Perhepäivähoito on ollut myös monelle herkästi sairastuvalle lapselle se hoitomuoto, jossa pienessä ryhmässä on saatu nuhakierteet ja korvakierteet loppumaan. 3 Pitää luetteloa hoidossa olevista lapsista ja hoitopäivien lukumäärästä Perhepäivähoitajan palkan peruste on lasten läsnäolo hoitokodissa. Vielä tänäkin päivänä on joukko kunnallisia työntekijöitä, jotka eivät koskaan kuukauden alussa ihan varmasti tiedä palkkansa suuruutta ja kesäloman jälkeen palkka voi kulukorvauksineen olla alle yhdeksänsataa euroa. Tämä on asia, johon varmasti toivotaan muutosta. Mutta tilastot eivät kerro kaikkea Ne ovat vain nimiä listassa, joka kerran kuussa lähetetään palkanlaskijalle. Ne eivät kerro pienistä ihmisenaluista, jotka tulevat hoitokotiin kymmenkuisina tai vähän vanhempina omaa äitiä kaivaten ja itkeskellen, mutta jotka vähitellen kotiutuvat hoitajan kotiin, oppivat monia uusia asioita. Joku ottaa ensiaskeleensa, joku sanoo ensimmäiset sanansa, opitaan syömään itse, opitaan kuivaksi. Itselläni oli joskus olo, että vein äidiltä ja isältä asioita jotka olisivat kuuluneet vain heille. Hoitopäivän jälkeen kun vanhemmat tulevat hakemaan lapsiaan nämä asiat sitten jaetaan heidän kanssaan. Perhepäivähoitajan työ on, niinkuin Marja-Liisa Pörri Lehto totesi historiikkitoimikunnassa, elämäntapa. Joka aamu omaan kotiin tupsahtaa neljä pientä ihmistä olemaan mukana hoitajan perheen arjessa. Omat lapset saavat näin monia uusia sisaruksia, mutta myös hoitolapsiryhmästä tulee keskenään sisarusryhmä, jossa ovat tärkeät kaverit ja ystävät.

5 Kaisu Ojalan poika Marko on muistellut omaa lapsuuttaan näin: Perhepäivähoito on ollut aina osa minun 33-vuotista elämääni, äiti Kaisu aloitti yksityisesti perhepäivähoitajana minun ollessani 2,5 kk, näin minulle on kerrottu. Vuonna 75 äidistä tuli kunnallinen pph, olin silloin 2,5 v. Muistikuvat, jotka minulla on lapsuudestani ovat haaleita, tosin hauskoja. Leikkikavereita oli ja joskus nahisteltiinkin, mutta yleisesti ottaen sovussa leikittiin. Äidin huomio, koti ja lelut piti jakaa. Se harmitti välillä, olinhan ainoa lapsi. Synttärit ja joululahjat, lelut, joita en halunnut jakaa pistettiin päiväksi pois. Sain ne iltaisin ja viikonloppuna, mutta niillä oli yhdessä hauskempi leikkiä. Kouluun lähtiessäni oli hyvä ja turvallinen olo, kun äiti oli kotona. Kotitehtävien teko ja läksyjen luku sujui hyvin, lähtihän äiti iltapäivisin ulos. Myöhemmin, kun muutettiin uuteen isompaan kotiin, sain oman huoneen. Oli sovittu, että huone on minun. Hoitolapsilla oli oma leikkitilansa ja koko koti käytössä. Kyllä äiti päästi isompia lapsia minun huoneeseeni, kun hän nukutti pieniä. Asia paljastui kun Hopeanuoli-lehteni eivät olleetkaan numerojärjestyksessä. Osa äidin hoidokeista on jäänyt hyvin minun mieleeni, hauskoja, mukavia muksuja. Mukava on ollut heitä moikata, kun ovat joskus myöhemmin äitiä käyneet tervehtimässä. Joistain tuli kyllä rehellisesti sanottuna vähän niin kuin suosikkejakin. Kaiken kaikkiaan muistot ovat mukavia ja positiivisia. Päälimmäisenä turvallisuuden tunne. Nytkin perhepäivähoito kuuluu läheisesti minun elämääni. Olen kahden lapsen, kohta kolmen, isä. Lapset ovat aina olleet perhepäivähoidossa saman tädin hellässä huomassa. Peetu, jonka kummitäti on yksi äidin hoidokeista, lähtee nyt kouluun. Enni jatkaa vielä tutulla tädillä täällä Merimaskussa ja muuten vaimoni Tarjan löysin äidin työpaikalta Isotalontien ryhmiksesta. Hän oli siellä silloin sijaisena. 11.8.2005 Marko Ojala Hyvin samantapaisia kertomuksia voisimme varmasti kuulla melkein kaikilta hoitajien lapsilta: sisaruutta ja ystäviä. Itse tiedän vieläkin seuraavani lasteni kohtaloita kyselemällä vanhemmilta mitä lapsille tai jo tänä päivänä nuorille aikuisille kuuluu. Myös toisenlaisiakin tarinoita on. Tarinoita, joita ovat kertoneet entiset hoitolapset rakkaista hoitajistaan.

6 Muistoja ajoista Kaisulla Tulin päivähoidon asiakkaaksi heinäkuussa 1979. Olin ensin eräällä perhepäivähoitajalla ja noin kahden vuoden ikäisenä siirryin Ruonan päiväkotiin (seimeen). Arki ei ottanut siellä kuitenkaan sujuakseen jonkin verran vilkkaan luoteeni vuoksi ja pääsin Kaisun luokse hoitoon reilun kahden vuoden iässä, keväällä 1981. Kaisun luona oli hyvä olla ja muistot hoitoajoista ovat hyvin lämpimät. Kaisu on äitini tavoin kotoisin Alajärveltä, joka helpotti äidin ja Kaisun yhteistyötä huomattavasti. Tästäkin johtuen murre on hyvin vahva edelleen Naantalissa varttumisesta huolimatta. Meitä oli Kaisulla hoidossa kolme saman ikäistä tyttöä (taisi olla alkuun yksi poikakin, mutta muisti ei riitä niin pitkälle) Carita, Johanna (Juhku) ja allekirjoittanut. Saimme myöhemmin joukkoomme pikku-antin, jota kilvan hoidimme. Itse koin pienten lasten hoitamisen mukavaksi puuhaksi ja halusin toimia Kaisun apuna. Kaisu muutti 1982 Ruonasta, Kurkelankadulta Peräniittyyn, joka oli lähempänä kotiani. Tyttötrio hajosi olosuhteiden pakosta, kun Carita ja Juhku vaihtoivat hoitopaikkaa esikoulun vuoksi. Itse jatkoin eskarivuoden Kaisun luona puolipäiväisenä Antin, Matin, pikku-annen ja Tomin kanssa, kunnes oli haikein mielin jätettävä hoitopaikka ja siirryttävä kouluelämään. Kaisu oli hyvin järjestelmällinen ja ajoi lasten etua loppuun saakka. Kaisu löysi meistä kaikista aina hyvät puolet ja vahvuudet, joka on kantanut hedelmää tähän päivään saakka. Ryhtini olisi tuskin näin suora ilman Kaisua ja äitiä. Lisäksi Kaisu osasi tehdä maailman parasta kaalilaatikkoa. Äitini pääsee nykyään jo lähelle samaa tulosta. Perjantaisin oli karkkipäivä ja hoitotäti opetti meidät salmiakin saloihin. Olin hyvin vilkas ja touhukas nuori neiti, aina valmis toimintaan. Kaisu keksi minulle hyvän lääkkeen tähän levottomuuteen. Pystyin viettämään pitkiä aikoja tyytyväisenä, kun sain kasan piirustuspaperia ja värejä eteeni. Kaisulla riitti kuvia mm. kukkasista moniksi vuosiksi. Seuraukset olivat kauaskantoiset ja intoa riitti kuvataidekouluun saakka, jota kävin yhteensä 7 vuotta koulun aloitettuani. Rankinta Kaisulle minun hoidossani taisi olla herkkä loukkaantumisalttiuteni. Onnettomuuksiin liittyi harvemmin ketään muita, mutta sitäkin useammin minä itse. Muistan Kaisun pelästyneen pahemman kerran yhtenä aurinkoisena iltapäivänä, kun taas kolahti. Kaisu oli aina käskenyt pitämään keinussa kunnolla köysistä kiinni, mutta keskittyminen herpaantui tuona iltapäivänä ja löysin itseni mitenkäs muuten kuin maasta rähmältäni. Olin kertoman mukaan pudonnut korkealta ja kovaa. Taisi Kaisu pelästyä enemmän kuin minä ja ääni korottui hieman. Äitiä odotettiin kiltisti Kaisun vieressä, kun jalat eivät tahtoneet kantaa kovan tärähdyksen jälkeen ja Kaisu pelästyi aika tavalla. Olemme Caritan ja Juhkun kanssa edelleen ystäviä. Leikimme ja riitelimme kuin sisarukset ja olemme edelleen paljon tekemisissä. Olen mm. Caritan toisen pojan kummitäti. Näin jälkikäteen ajateltuna on ihme, miten kolme n. 2-vuotiasta ovat päätyneet samalle hoitajalle, mutta meillä ei ollut valittamista, päinvastoin. Synttäreitä vietetty yhdessä siitä lähtien joskin viime vuosina on siirrytty juhlimaan lasten syntymäpäiviä. Carita muistaa aina erään kiistan, joka johti lopulta jonkin sortin tappeluksi saakka. Riita päättyi siihen, että istuin Caritan naaman päälle, koska pureminen oli minusta raukkamaista. Tarina kertoo, ettei Carita purrut enää toistamiseen. Kaisun pojasta, Markosta tuli väistämättä holhoava isoveli ja toimii edelleen vara-veljenä. Muistoihin on jäänyt mm. kesäinen uimaretki Taimon rannalla. Kotini sijaitsi Taimon rannan lähellä ja ranta oli minulle entuudestaan hyvin tuttu. Olin oppinut hyvin aikaisessa vaiheessa uimaan ja olin pitkä ikäisekseni. Joten uimaan olisin voinut mennä vaikeuksitta ja laskea alas Taimon rannan hienosta vihreästä liukumäestä. Marko kuitenkin otti hoitotädin pojan roolin vakavasti eikä päästänyt minua laskemaan liukumäestä veteen, koska hukkumisvaara oli reilun metrin syvyisessä vedessä liian suuri. Onneksi Kaisu tuli hätiin ja pääsin laskemaan mereen. Koitti kuitenkin se vaikea päivä, kun täytyi lähteä Kaisun luota pois. Kaisu oli itkenyt niin Caritan kuin Juhkun lähtiessä, mutta minun kohdallani tilanne oli eri, joka silloin tuntui hassulta. Kaisu myöhemmin kertoi, että oli päättänyt, ettei itke enää lasten nähden. Ja toisaalta minun onnekseni puolittaisen alajärveläisveren vuoksi Kaisu on edelleen lähelläni. Hoitotäti on aina hoitotäti. Sanna Talvio

Mirjalla Aloittaessani Mirjalla olin 4-vuotias. En muista yhtäkään aamua, ettenkö olisi halunnut lähteä hoitoon. Säännöllinen päivärytmi, leikkitoverit, kaikenlainen puuhastelu ja turvallinen hoitaja tekivät hoitopaikasta mieluisan. Mirjalla askarreltiin usein. Äitienpäiväksi oli aina kortti kotiin viemiseksi ja pääsiäisenä kaikilla omat rairuohot. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt se ihmeellinen taikataikina mistä muovailimme erilaisia koristeita ja ukkeleita. Nyt kun olen itse työskennellyt lasten kanssa ja muun muassa lukenut heille satuja, muistuu mieleeni aina tarinatuokiot Mirjan sohvalla. Me lapset istuimme tiivisti Mirjan ympärillä kilpaillen siitä, kuka pääsi ihan kylkeen istumaan Mirjan lukiessa satuja. Itse olisin aina halunnut luettavan pelkästään koirakirjoja, mutta tasapuolisuuden nimissä luimme tietysti muutakin. Mirja vei meidät lapset usein retkelle lähimetsään, missä tutustuttiin luontoon ja etsittiin keväisin ensimmäisiä leskenlehtiä ja valkovuokkoja. Talvisin rakensimme lumilinnoja ja ukkoja ja laskimme liukureilla mäkeä. Kaisa Järvinen 7 Kaija - perhepäivähoitajani Muistellessani tuota minulle niin tuttua ja rakasta nimeä, mieleni täyttyy pienen lapsen tunteilla. Voimakas turvan, rauhan, ilon ja puuhailun ilmapiiri valloittaa minut ja haluan heti alkaa askarrella, piirtää, neuloa ja maalata taas pitkästä aikaa vesiväreillä. Kaijan nimi soi mielessäni yhtäaikaa pirteänä ja tasapainoisena; sana on toisaalta rytmikäs, mutta kuitenkin soiva. Kova ja pehmeä konsonantti, vokaalien a:n ja i:n erilaisuus sopivat nimen kantajan luonteeseen. Hän oli monipuolinen, luova ja lämmin ihminen. A nimen alussa ja lopussa on kuin vaaka, jonka samanpainoisissa kupeissa on erilaisia leluja. Kaijan nimi sopii lapsen kielelle! Siirryttyäni kokopäivähoidosta kouluun muistan pitäneeni itsestään selvänä, että kaikilla muillakin lapsilla on Karvetin punaisissa kerrostaloissa oma Kaija, jonka luona voi aina halutessaan käydä iltapäiväteellä. Luulin, että muutkin saavat jutella kaikista asioista maan ja taivaan välillä, juoda käsinmaalatuista kupeista joka päivä eri teetä tai halutessaan aina Tiikerin päiväunta tai Sinistä hetkeä ja kuunnella Eino Leinon Nocturnea. Kaija opetti minut neulomaan, rypyttämään karjalanpiirakoita, hakkaamaan rosollia ja kerran sain kuurata myös lattioita. Jouluisin Kaijan kodin ovessa oli kranssi ulkopuolella ja sisällä kutsuvasti kilisevä kotitekoinen joulukalenteri: 12 puupalloa ja 12 pikkuista kelloa. Viitenä aamuna viikossa sain siirtää yhden pallon tai kellon oven toiselle laidalle ja tuntea joulun lähestyvän. Kaija leipoi aina myös piparitalon, jonka koristelin sulalla- ja pölysokerilla. Suurin osa muistoistani ajoittuu luonnollisesti varhaislapsuuteeni. Ystävyyteni Kaijan kanssa jatkui kuitenkin pidempään, ja tunnen, että tuo välittäminen ja arjen yhteisten joskus vaikeidenkin hetkien jakaminen ei ollut yksipuolista. Kaija antoi tiukan lämpimällä äänellään maalaisjärkeviä ohjeita nuoruuteni myllerryksessä ja sanoi aina suoraan miten asioiden laita on. Kaikenlainen peli ei Karvetissa vedellyt! Opin Kaijalta paljon elämän tiedostamattomia pelisääntöjä. Hän oli rehellisyydessään minulle esikuvallinen, lämmin ja vahva nainen. Suhteeni Kaijaan elää aina mielessäni, mutta konkreettisesti se päättyi joulupäivänä 2000 Naantalin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kaija oli ollut jo pitkään vakavasti sairas. Muistelen Kaijaa kotona käydessäni Hakapellon kauniissa metsämaisemassa. Ohittaessani pieneläinten hautausmaan muistan hänen sanoneen, että kissat Nipa, Paavo, Elmeri, Milli ja Viljo heiluttavat meille iloisesti häntää siellä. Ja kun olen taas kotona, ruokapöydän äärellä, kuulen mielessäni lempeän käskyn: Kyyneleet pois pöydältä! Paula Valpola

8 4 OSALLISTUA PERHEPÄIVÄHOITAJILLE JÄRJESTETTÄVIIN KOULUTUSTILAISUUKSIIN Alkuvuosina suunniteltiin työväen- ja kansalaisopistoihin opintokokonaisuus perhepäivähoitajille, jonka tuntimäärä oli jo edellä mainittu 150 h. 1980-luvun lopulla koulutus oli jo laajentunut 250 tuntiin ja koulutus tapahtui aikuiskoulutuskeskuksissa päiväkoulutuksena. Muistan itsekin käyneeni vierailijana Raision kurssilla kertomassa perhepäivähoitajan arjesta kurssilaisille. Alkuvuosina edellytettiin osallistumista joka viides vuosi koulutukseen, jonka kesto oli usein viisi työpäivää. Ensimmäinen kurssi, johon minä osallistuin järjestettiin Raision ammatillisessa aikuiskurssikeskuksessa. Kun nyt luin kurssin sisältöä totesin, että kaikki siivousluennot olivat tyystin unohtuneet, mutta muistissa on Raision perhepäivähoidonohjaajan luennolta keskustelu ohjelmalehtisistä, joita tämän alueen ohjaajat tekivät hoitajien avuksi ja ohjaukseksi. Niissä käsiteltiin kuukausittain ohjelmavaihtoehtoja, oli lauluja, keskusteluaiheita, kasvatusosio ja askarteluvinkkejä. Vielä nytkin näin isoäidin näkökulmasta mukavaa tietoa. Kurssilla keskusteltiin niiden käytöstä hoitajan työssä ja joku raisiolainen hoitaja oli todennut, että paperi on kyllä pöydällä. Se oli ollut pannunalustana. Kursseille päästiin myös Turun kesäyliopistoon, jossa MLL järjesti lasten kasvatusta käsitteleviä kursseja. Lamavuodet lopettivat tämän kurssituksen, mutta Naantalissa luovittiin laman yli erittäin koulutusystävällisesti. Vähät koulutusmäärärahat käytettiin hyödyntämään koko päivähoitoa. Uusi hoitokausi alkaa aina koulutuspäivillä, joilla on saatu monenlaisia tietoja ja taitoja käytettäväksi seuraavan talven aikana. Usein on myös huollettu henkilökuntaa erilaisilla liikuntapainotteisilla päivillä. Säännöllisesti on järjestetty luentoja pitkin vuotta joko iltaisin tai lauantaipäivinä. 80-luvun lopulla Marja-Terttu Paju oli KTV:n opintosihteeri ja hänen toimestaan perhepäivähoitajat kouluttautuivat opintopiireissä oman ammattinsa kysymyksiin. Kolmena vuonna peräkkäin kaupungissa pyöri yhteensä yli kolmekymmentä opintopiiriä aiheina TSL:n opintomateriaalit Ammattini perhepäivähoitaja ja Työpaikkana koti - perhepäivähoitajan arki. Opintopiireissä keskusteltiin paljon ammatti-identiteetistä ja perhepäivähoitajan työn arvostuksesta. Marja-Liisa Valpolan tultua päivähoidon ohjaajaksi alkoi myös työnohjauksellinen pienryhmätoiminta. Aluksi ryhmät kokoontuivat Karvetin puistotätipuiston tiloissa. Ryhmät oli koottu sekaisin hoitajista eripuolilta kaupunkia. Toinen ryhmä oli sisätiloissa keskustelemassa n tunnin kerrallaan ja toinen ryhmä hoitajia kaitsi lapsia puistossa. Pienryhmätoiminta muuttui vähitellen kaupunginosakohtaiseksi ja lapset saatiin jättää päiväkotien pihaan leikkimaan. Tänä päivänä on palattu iltakokoontumisiin, jolloin suurin osa lapsista on jo kotona. Tänä päivänä on perhepäivähoitajan koulutus, niin kuin kaikki muukin ammatillinen koulutus, muuttunut vaativammaksi. Tutkinto suoritetaan näyttökokeilla ja sen kesto on noin 40 opintoviikkoa. Kurssin sisältö on Yhteistyö ja ammatillinen vuorovaikutus 10 ov Hoito ja huolenpito 10 ov Varhaiskasvatus 10 ov Valinnaisesti Erityiskasvatus 5 ov Allergisen ja erityisruokavaliota tarvitsevan lapsen hoito 5 ov Monikulttuurisuus 5 ov Näiden osioiden lisäksi oli tietotekniikan koulutusta ja näytönvastaanottajakoulutus. Melkoisen monipuolinen koulutusrupeama. Naantalista perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittivat viime vuonna Mari Leppänen, Niina Virtanen ja Tiia Laivo.

9 5 NOUDATTAA MUITA PERHEPÄIVÄ- HOIDOSTA ANNETTUJA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA Muita ohjeita ja määräyksiä hoitajille välittivät tietysti perhepäivähoidonohjaajat. Pirkko Urpo aloitti puolipäiväisenä ohjaajana vuonna 1975. Kun hoitajien määrä lisääntyi muutettiin hänen virkansa kokopäiväiseksi. Pirkon aikana kokoonnuttiin kerran kuussa illalla kokoukseen, jossa hoitajat kuulivat, mitä kaupungilla tapahtuu ja suunniteltiin kuukauden ohjalmaa. Pirkko Urpon sijaiseksi vuonna 1979 tuli Marja-Liisa Valpola, josta tuli vakituinen ohjaaja Pirkon muutettua Turkuun 1982. Illalla pidettävät kuukausitapaamiset jatkuivat vielä Lissunkin aikana, mutta vähitellen alettiin pitää myös työnohjauksellisia pienryhmiä työaikana. Niistä olen jo kertonut aiemminkin. 1984 Marja-Liisa Valpolan äitiyslomasijaisena toimi Eija Mettälä. Hoitajien määrä lähenteli tähän aikaan jo viittäkymmentä, joka oli yhdelle ohjaajalle jo hieman liikaa. Vuonna 1984 toiseksi ohjaajaksi valittiin työtaakkaa jakamaan Eija Lehtonen, joka siirtyi hyvin pian opetustoimen puolelle. 1985 toisena ohjaajana aloitti Anne Järvinen. Silloin hoitajat jaettiin eteläiseen ja pohjoiseen alueeseen ja toiminnat eriytyivät entisestään. 1980-luku oli päivähoidon vakiintumisen aikaa. Oli tarvetta esitellä toimintaa myös kaupunkilaisille. Päiväkodit ja perhepäivähoito järjestivät töiden ja toiminnan esittelyä mm. kaupungin Taidehuoneella. Ensimmäinen perhepäivähoidon taidenäyttely oli toukokuussa 1981. Näyttelyn pystytti silloin Satu Melander. Kutsukortin vaaleanpunaisia possuja värittivät kaikki hoitajat. Perhepäivähoitajat järjestivät näyttelyn yhteydessä myös arpajaisia. Kaupungin rahatoimistosta tuli ohje, että henkilökunta ei saa kerätä rahaa oman toimialan toimintaa varten. Rahat kuuluisivat kaupungin pohjattomaan kassaan. Perhepäivähoitajat perustivat marraskuun 22. päivänä 1983 Naantalin Perhepäivähoitajien Taidenäyttely-yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli järjestää taidenäyttelyitä ja edistää perhepäivähoitolasten kulttuuri- ja virkistystoimintaa. Toiminnan tukemiseksi yhdistys sai taidenäyttelyitten yhteydessä järjestää pienimuotoisia arpajaisia. Parhaina vuosina myimme yli tuhat arpaa ja järjestimme mm liikuntahallissa tilaisuuden, jossa taikurina esiintyi Joel Hallikainen. Tosin silloin hän ei vielä ollut koko kansan tuntema Kuurankukan laulaja. Lamavuodet koettelivat myös yhdistyksen toimintaa. Arpajaisvoittoja oli vaikea saada ja yhdistyksen toiminta pantiin jäihin muutamaksi vuodeksi. Tänä keväänä se taas heräteltiin kolmekymmentävuotisjuhlan kunniaksi. Ensimmäisessä yhdistyksen hallituksessa ja perustamiskirjan allekirjoittajina olivat Marja-Terttu Paju, Marjut Signell, Babette Lohikoski, Ksenia Vuoti, Marja-Liisa Valpola ja Leena Grönlund, joista viimeksi mainittu toimi puheenjohtajana. Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella oli eletty hiukan yli kymmenen vuotta uutta päivähoitolakia. Oli tarve alkaa kokeilla jotain uutta. Ensimmäiset uutuudet olivat ryhmäperhepäiväkodit, tuttavallisemmin ryhmikset. Naantalissa ensimmäinen ryhmis perustettiin Nuhjalaan. Sen hoitajina aloittivat Kaisu Ojala ja Heini Leppämäki. Ryhmis aloitti 1989 ja seuraavana vuonna aloitti keskustassa vanhassa kunnanlääkärin talossa toinen ryhmis. Muitakin uusia tuulia haluttiin päivähoitoon. Karvetin alueella aloitti päivähoidon itsehallintokokeilu, jonka vetäjänä toimi Anne Järvinen. Tarkoituksena oli lähentää päiväkotien ja perhepäivähoidon ja kodin yhteistyötä. Kokeiluun osallistuivat Karvetin ja Tammiston päiväkodin sekä Karvetin alueen perhepäivähoitajat, joita kokeilun alkaessa oli 12: Tiina Raunio, Birgitta Riikonen, Leena Virtanen, Eija Saviranta, Marja-Terttu Paju, Marjut Signell, Päivi Valtonen, Päivi Helomaa, Jaana Sajo ja Marja-Liisa Perälä. Karvetin hoitajien ryhmä oli iso ja aktiivinen. Heillä oli paljon yhteisiä lauluhetkiä, retkiä ym. Kokeilu kesti kaksi vuotta ja sen päättyessä Karvetissa oli jäljellä 2 hoitajaa. Näkyviä tuloksia kokeilusta oli lasten varahoitopaikkojen tulo myös päiväkoteihin ja yhteiset lauluhetket päiväkodeissa. Vuosi 1992 oli musta vuosi Naantalin kunnallistaloudessa ja sen seurauksena myös perhepäivähoidossa Lama iski kyntensä Naantaliin oikein kunnolla. Koko kaupungin henkilökunta oli pakkolomalla ja perhepäivähoidon tarve väheni. Toistakymmentä hoitajaa siirtyi kaupungilla muihin tehtäviin, kotipalveluun, vanhainkotiin, nuorisotoimeen ja päiväkoteihin. Näistä hoitajista useimmat hakeutuivat myöhemmin koulutuksiin ja ovat varmaankin tyytyväisiä tänä päivänä muutokseen. Mikä sitten on muuttunut perhepäivähoidossa näiden kolmenkymmenen vuoden aikana? Aina hoitajat ovat olleet lapsia rakastavia ja työlleen omistautuneita, mutta tänään työhön on tullut aina vain enemmän ammatillisuus mukaan. Hoitajat tekevät yhdessä vanhempien kanssa hoito- ja kasvatussuunnitelman ja näin yhdessä vanhempien kanssa keskustellaan lapsen asioista. Perhepäivähoito sai myös asiakaskyselyssä erittäin korkean keskiarvon eli sen arvostus on vähitellen ansaittu hoitajien omalla työllä ja osaamisella. Monia hienoja voimanponnisteluja on vuosien varrella tehty. On ollut lasten konsertteja liikuntahallissa ja Kristoffersalissa. Lasten töiden näyttelyitä on pidetty ja järjestetty ikimuistoisia joulu- ja kevätjuhlia ja retkiä. Mutta mielestäni tärkeintä on ollut kuitenkin syli, joka on löytynyt jokaisessa perhepäiväkodissa.

PERHEPÄIVÄHOITAJAT Irma Aalto Anna-Maija Abitbol Marja-Liisa Aurasuo Anne-Marie Björs-Kokkonen Anu-Minna Blomqvist Erja Hellsten Leena Hernelahti Raija Hiivola Miia Ijäs Nina Järvinen Kaarina Karilainen Hillevi Keskitalo Marika Kivelä Mariitta Kontturi Anneli Kulma Päivi Kurki Sinikka Kuusisto Mira Laine Irmeli Laineenoja Tiia Laivo Marja-Liisa Lehto Heini Leppämäki Mari-Pauliina Leppänen Sirpa-Liisa Linkoala Sirpa Niinikorpi Marja-Riitta Nurmi Paula Nyholm Kaisu Ojala Maija Paju Meeri Pohjankukka Maarit Rahikkala-Virtanen Tiina Raunio Satu Sarenko Marja Liisa Suominen Niina Tarkiainen Liisa Valtonen Päivi Valtonen Maija Virtanen Nina Virtanen Kristiina Vuorensola VUOSIEN VARRELLA PERHEPÄIVÄHOITAJANA TOIMINEET Irma Aalto Marja-Leena Aaltonen Pirjo Ahola Anja Alkio Jaana Backman Riitta Björs Liisa Blomqvist Saila Grönberg Leena Grönlund Pirkko Grönroos Kirsti Haavisto Raija Hanttu Pirjo Hautala Kaija Heinämäki Leila Heljander Eira Helomaa Margit Helomaa Päivi Helomaa Leena Himberg Tuula Honkanen Tiina Hurme Terttu Hurula Erja Hyle Saila Isomaa Mervi Junno Mervi Kaatiala Aulikki Kalliokoski Tarja Karppinen Sirpa Kartano Tuija Kauhanen Marja Kettunen Hanna Knuutila Marja-Leena Koskimäki Pirjo Koskinen Aino Kurki Ulla Kuusela Marjo Kuutti Mirja Kytönen Helmi Kärkkäinen Kirsti Laiho Sinikka Laine Pirjo Lehtinen Hilkka Lehtonen Sirpa Leskinen Kristiina Liikkanen Eija Lindström Babette Lohikoski Teija Lundberg Benita Luoma Pirkko Marku Satu Melander Kaarina Mäkinen Marika Niemelä Anneli Nieminen Marja-Leena Niskala Mari Nurmi Riitta Nurmi Helga Nurmiranta Carina Nylund Saila Nyman Eeva-Liisa Oinonen Marja-Terttu Paju Leena Pakarinen Pirjo Pentti Maija-Liisa Perälä Tuula Pietilä Riitta Pikkarainen Hanna Puumala Pirjo Puustinen Eeva Rahikkala Virpi Rainio Marja-Leena Raittala Anu Rannikko Birgitta Riikonen Riitta Roos Marjut Rostedt Päivi Ruokokoski Tarja Saikkonen Jaana Sajo Aili Salminen Kristiina Salminen Reija Salo Pia Sarlin Eija Saviranta Marjut Signell Tiina Sihvonen Sari Simonen Päivi Siniranta Seija Sorvari Kielo Suikkanen Riitta Suojanen Margit Suomela Milla Tahvonen Liisa Tankka Pirjo Tarkiainen Kaarina Tenhunen Lea Tirkkonen Minna Tommila Tuula Tulivuori Anne Tuomi Katriina Tuominen Marja Tuominen Merja Tuominen Saara Turpeinen Raija Uusi-Pietilä Lena Vahtera Irmeli Valtonen Maija Verha Päivi Vesterbacka Leena Virtanen Margit Virtanen Marja Vuorenmaa-Viianen Ksenia Vuoti Eira von Weissenberg Satu Åkerroos Elina Ylhäisi-Kuusisto PÄIVÄHOIDONOHJAAJAT Anne Järvinen Marja-Liisa Valpola PÄIVÄHOIDONOHJAAJINA VUOSIEN VARRELLA TOIMINEET Anneli Boucht Antero Eroma Mariitta Laasonen Eija Lehtonen Eija Mettälä Viveka Raitanen Pirkko Urpo Oili Värri 10

11 LÄHDELUETTELO Naantalin kaupunginvaltuuston pöytäkirjat vuosilta 1973 ja 1974 Sosiaalilautakunnan ja sosiaalilautakunnan yleisen jaoston pöytäkirjat vuosilta 1973, 1974 ja 1975 Naantalin perhepäivähoito 1.2.1975 -, Ksenia Vuoti Ohjaajien kirjeet Perhepäivähoidon ammattitutkinnon materiaali HISTORIATYÖRYHMÄ Mariitta Kontturi Anneli Kulma Marja-Liisa Lehto Kaisu Ojala Tiina Raunio Marja-Liisa Valpola Taitto: Atte Grönlund 040_530_2729