1907. V. M. Esit. n:o 25. Maatalousvaliokunnan mietintö n:o 2 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle tarttuvien kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöitten ehkäisemiseksi Suomessa. Yllämainitun armollisen esityksen on Eduskunta lähettänyt valmistelevaa käsittelyä varten Maatalousvaliokuntaan, joka pyynnöstään on saanut käytettävikseen eräitä esitystä Senaatissa valmistettaessa syntyneitä asiakirjoja. Suomessa ei, kuten jo useissa muissa sivistysmaissa on tapahtunut, tähän asti ole ryhdytty lainsäädäntötoimenpiteisiin taloudellista vahinkoa tuottavien kasvitautien ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi. Armollinen esitys tahtoo tämän puutteen poistaa yleisellä säädöksellä, joka yksinkertaisesti velvoittaa maanomistajan alistumaan kaikkiin niihin määräyksiin, jotka, asianomaisia asiantuntijoita kuultua, hallinnollista tietä annetaan. Valiokunta ei voi olla huomauttamatta, että lakiehdotus nykyisessä muodossaan on sangen vaillinainen, siinä kun ei ole ensinkään koetettu määrätä niitä perusteita, jotka lakia sovelluttaessa olisivat noudatettavat. Niinpä ei ole
2 1907. V. M. Esit. n:o 25. edes mainittu sitä viranomaista, jonka käsiin lain edellyttämä, miltei rajaton määräämisvalta on ehdotettu. Ei sanota onko tarkoitus erityisissä tapauksissa suorittaa korvausta siitä vahingosta, jonka yksityinen tarpeellisiksi havaittujen toimenpiteitten kautta ehkä kärsii, eikä myöskään minkä perusteiden mukaan korvaus kenties myönnetään. Seuraamukset annettujen määräysten laiminlyömisestä ovat nekin jääneet kokonaan selvittämättä. Näitten ja muitten puutteellisuuksien takia ei valiokunta ole katsonut voivansa puoltaa armollista esitystä nykyisessä muodossaan hyväksyttäväksi. Mutta valiokunta on periaatteellisestikin asettunut toiselle kannalle kuin armollinen esitys. Kotieläintautien ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi on meillä jo voimassa verrattain laaja lainsäädäntö, joka on laadittu silmällä pitäen huomattavampia, nimeltään mainittuja tauteja ja syntynyt valtiopäivien myötävaikutuksella. Mikäli valiokunnan tietoon on tullut, lienee kasvitauteja koskeva lainsäädäntö ulkomailla sekin yleensä syntynyt silmällä pitäen erikoisia huomattavampia tauteja. Tämä onkin aivan luonnollista, sillä tarpeelliset toimenpiteet eri tautien vastustamiseksi saattavat tietysti olla laadultaan hyvinkin erilaisia ja edellyttävät silloin vastaavia määräyksiä lainsäädännössä. Valiokunta on puolestaan sitä mielipidettä, että etupäässä juuri tällaisten kasuististen säädösten kautta meilläkin olisi pyrittävä sen lainsäädännön aukon täyttämiseen, josta nyt on kysymys. Luonnollista on, että tämän ohessa kasvitautien suhteen, samoin kuin kotieläintautien suhteen jo on tapahtunut, annetaan myöskin yleisiä määräyksiä varsinkin semmoisia tapauksia varten, joita kokemuksen nojalla ei ole voitu edeltäpäin arvata. Mitä erityisesti siihen kasvitautiin, karviaismarfaruttoon, tulee, joka lähinnä on aiheuttanut kyseessä olevan armollisen esityksen, on valiokunta ollut yksimielinen
1907. V, M. Esit. n:o 25. 3 siitä, että lakimääräykset sen ehkäisemiseksi ovat ehdottomasti tarpeen vaatimia. Eduskunnan myötävaikutus semmoisten säädösten aikaansaamiseksi olisi ollut sitä suotavampi, kun, lukuunottamatta kiireellisten toimenpiteitten välttämättömyyttä juuri tässä tapauksessa, sen kautta olisi päästy alkuun sen kasuistisen lainsäädännön laatimisessa, joka kasvitautien alalla arvatenkin huomataan tarpeelliseksi meilläkin ja johon valiokunnan mielipiteen mukaan olisi ryhdyttävä niin pian kuin mahdollista. Edellä esitetyillä perusteilla ehdottaa valiokunta kunnioittavimmin, että Eduskunta alamaisessa vastauskirjelmässään Keisarilliselle Majesteetille ilmoittaisi että Eduskunta ei ole voinut hyväksyä armollista esitystä laiksi tarttuvien kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöiden ehkäisemisestä; mutta että Eduskunta pitää tärkeänä, että tarpeelliset toimenpiteet taloudellisesti tuhoavien kasvitautien vastustamiseksi niin pian kuin mahdollista yksityiskohtaisemman lainsäädännön kautta määrätään. Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa valiokunnan varapuheenjohtaja Hannes Gebhard sekä jäsenet Bränder, Huttunen, Häkkinen, Kairamo, Kalliokorpi, Karlsson, Martikainen, Merinen, Paloheimo (osittain), Rannikko, Sirén (osittain), Slätis (osittain) ja S. Wuolijoki sekä varajäsenet Eronen, Lehtinen, Pullinen, Rajala ja Storbjörk. Helsingissä, l p:nä lokakuuta 1907.
4 1907. V. M. - Esit. n:o 25. Vastalause. Kuten armollisen esityksen perusteluissa mainitaan, eivät maan viranomaiset taistelussa tuhoatuottavia kasvitauteja ja vahingollisia hyönteisiä vastaan aina ole katsoneet voivansa määrätä välttämättömiksi katsottuja toimenpiteitä noudatettaviksi, koska nämä erityisissä tapauksissa koskisivat yksityistä omistus- tai käyttöoikeutta. Yleisesti sitovaa lakia, joka tekee mahdolliseksi tarpeen tullen tyydyttävällä tavalla järjestää tähän kuuluvia oloja, on sen vuoksi pidetty välttämättömänä. Valiokunnan enemmistö on periaatteellisesti sitä mieltä, että kysymyksessä olevalla alalla on ennen kaikkea aikaansaatava lainsäädäntö muutamia erityisiä huomattavampia kasvitauteja varten. Mutta tällainen molempien valtiomahtien myötävaikutuksella syntynyt laki ei suinkaan aina vastaa todellista tarvetta. Sillä ei ole sitä joustavuutta ja kykyä mukautua olosuhteisiin, joka nyt kysymyksessä olevalla alalla on välttämätöntä. On tunnettua, että monet kasvitaudit ja vahingolliset hyönteiset usein ilmaantuvat näköjään aivan yhfäkkiä ja odottamatta. Jotta olisi menestyksen toiveita, on näitä maatalouden vihollisia vastaan taisteltava tarmokkaasti ja ilman ajanhukkaa. Ei voitane kieltää, että, jollei ennestään ole olemassa erityisiä jotain kasvitautia tai vahingollista hyönteistä koskevia lakimääräyksiä, hallitus voi, sille annetun valtuuden nojalla, melkoista lyhemmän ajan
1907. V. M. Esit. n:o 25. 5 kuluessa laatia tarpeen vaatiman asetuksen, kuin jos kysymyksessä oleva asia on lykättävä valtiopäivien käsiteltäväksi, jotka mahdollisesti juuri ovat lopettaneet työnsä sinä vuonna. Voitanee väittää, että jos hallitus hyvissä ajoin laatisi ehdotuksen niitä kasvitauteja ja vahingollisia hyönteisiä koskeviksi lakimääräyksiksi, joiden ylipäätään voidaan arvella tulevan erityisen lainsäädännön esineiksi ja nämä lakiehdotukset jätettäisiin valtiopäivien käsiteltäviksi sekä mahdollisesti saavuttaisivat niiden hyväksymisen, niin oltaisiin tuhotöitten esiintyessä tulevaisuudessa, mitä tähän puoleen asiasta tulee, riittävästi valmistuneita ryhtymään taisteluun niitä vastaan. Olkoonpa niin. Mutta sellaisiin edeltäpäin arvaamattomiin tauteihin nähden, kuten amerikkalainen karviaismarjahome, olisi hallitus yhä edelleen voimaton. Valiokunnan enemmistö ehdottaa tosin, että erikoistapauksia tarkoittavien lainsäädösten ohessa voitaisiin määrätyltä tapauksia varten myöskin säätää yleisiä ohjeita, jotka tulisivat kysymykseen sellaisissa tapauksissa, joita kokemuksen nojalla ei ole voitu edeltäpäin arvata. Meidän mielestämme tulisi tällaisten yleisten määräysten, jotta niillä yleensä olisi käytännöllistä merkitystä, sisältää hyvin laajan valtuuden. Valiokunnan enemmistön kannattamassa mietinnössä näyttää näin ollen esiintyvän kaksi vastakkaista periaatetta. Mutta jos hallitus voi yhdessä tapauksessa saada laajan valtuuden, voi se meidän mielestämme sen saada muissakin. Huomiota ansaitsee myöskin, että tautia vastustettaessa saatu kokemus voi osottaa, että jotkut ennen annetut määräykset kaipaavat muutosta tai ovat täydennettävät. Jos hallitus olisi sidottu molempien valtiomahtien myötävaikutuksella syntyneeseen lainsäädäntöön, ei muutosta viitattuun suuntaan voi aikaansaada ilman uutta lainsäädäntötoimenpidettä. Luulemme riittävästi perustelleemme, että, kuten ylempänä on esitetty, yksityiskohtaisella, erikoistapauksia var- Maatalousvaliokunnan mietintö ivo 2.
6 1907. V. M. Esit. n:o 25. ten laaditulla lailla ei ole kyllin joustavuutta ja kykyä mukautua olosuhteisiin, sekä että tällaiset ominaisuudet juuri kysymyksessä olevassa tapauksessa ovat välttämättömät. Sen yhteydessä, mitä valiokunnan mietinnössä mainitaan ulkomailla voimassa olevasta lainsäädännöstä kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöitten estämiseksi, ansaitsee mainitsemista englantilainen laki 4. päivältä heinäkuuta tänä vuonna (»The Destructive Insects and Pests Act, 1907"), joka antaa maanviljelysdepartementille (»The Board af Agriculture and Fisheries"), hyvin laajan valtuuden, milloin se pitää tarpeellisena, säätää asetuksia maanviljelys- ja puutarhakasveja uhkaavien vahingollisten hyönteisten ja kasvitautien hävittämiseksi. Tämän lain perusteella julkaisi mainittu departementti jo 12 heinäkuuta asetuksen, koskeva amerikkalaista kasviaismarjahometta, siis samaa kasvitautia, joka meidän hallituksellemme on antanut lähimmän aiheen armolliseen esitykseen. Tämä lainsäädäntötoimi, joka on kaikkein uusin kysymyksessä olevalla alalla, poikkeaa siis kokonaan siitä muutamissa maissa aikaisemmin noudatetusta periaatteesta, jonka mukaan säädetään erityisiä lakeja erinäisten kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten varalle. Edelleen ansaitsee huomiota Ruotsin maanviljelyskeskuskoelaitoksen m aan viljelyskasvi tieteellisen osaston johtajan professori Jakob Ericssonin, joka on etevimpiä tiedemiehiä kasvitautien alalla, tunnetussa ja arvossa pidetyssä saksalaisessa maanviljelysaikakauskirjassa «Deutsche landwirtschaftliche Presse" äskettäin julkaisema lausunto, josta me rohkenemme esittää seuraavan otteen:»jotta yleensä valtioiden asiana olevalla taistelulla kasvitautia vastaan olisi minkäänlaisia menestyksen toiveita, käy välttämättömäksi, että muut valtiot järjestäytyvät ja varustautuvat samalla tavalla kun Englanti nyt on tehnyt. Maan korkeimman maanviljelysviraston, ja yksin tämän, tulee maan hallitukselta ja valtiopäiviltä saada valtuus, niin laaja kuin
1907. V. M. Esit. n:o 25. 7 mahdollista, ryhtyä niihin toimenpiteisiin ja antaa sellaisia määräyksiä, jotka kussakin tapauksessa näyttävät tarpeen vaatimilta. Korkeimman maanviljelysviraston vastuunalainen asema ja sen oikeus alaisiltaan asiantuntijoilta vaatia tarpeellisia alustavia tietoja ja selvityksiä tarjoavat täyden takuun siitä, että yhteinen etu asiain sellaiseen järjestelyn kautta paraiten tulee valvotuksi". Tämäkin lausunto todistaa, että nykyään useammalla kuin yhdellä taholla pyritään lainsäädäntötoimenpiteissä kysymyksessä olevalla alalla toteuttamaan aivan toista periaatetta kuin se, jota valiokunnan enemmistö on kannattanut. Tämän lisäksi käy ilmi, että sekä äsken hyväksytty englantilainen laki, että professori Erikssonin lausunto periaatteessa ovat täydelleen yhtäpitävät armollisen esityksen sisällyksen kanssa. Edellä esitetyn nojalla emme voi huomata mitään painavia syitä valiokunnan enemmistön esittämän mielipiteen tueksi, vaan näyttävät meistä päinvastoin kaikki asianhaarat puhuvan armollisen esityksen puolesta. Vähäisemmän muutoksen haluaisimme siihen kuitenkin tehdä. Koska lain määräysten alaisiksi tulisivat paitsi maanomistajat, myöskin maanvuokraajat, torpparit, kasvija siemenkauppiaat y. m., ehdotamme, että esityksessä sana maanomistaja" vaihdettaisiin sanoiksi»maanomistaja tai haltija tahi liikkeenharjoittaja'*. Ettei taas hallituksen määräykset missään suhteessa perustuisi yksinomaan tietopuoliselle pohjalle, pidämme parhaimpana, että paitsi asiantuntijoita, myöskin asianomaista ammattilaitosta, esimerkiksi maanviljelyshallitusta tai paikkakunnalla toimivaa maanviljelysseuraa, kuulusteltaisiin ennenkuin tarpeen vaatimia määräyksiä julaistaan. Edellä esitetyillä perusteilla saamme sen vuoksi ehdottaa, että valtiopäivät hyväksyisivät armollisen esityksen sisältämän lakiehdotuksen seuraavassa muutetussa muodossa :
8 1907. V. M. Esit. n:o 25. Laki tarttuvien kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöitten ehkäisemisestä. Kun tarvitaan toimenpiteitä maanviljelykselle vahingollisten hyönteisten hävittämiseksi sekä näiden aikaansaamain tuhojen ja tarttuvien kasvitautien ehkäisemiseksi, on maanomistaja tai haltija tahi elinkeinonharjoittaja velvollinen alistumaan niihin määräyksiin, jotka eri tautien lajin ja laadun mukaan, asianomaisia asiantuntijoita ja ammattitaitosta kuultua, hallinnollista tietä annetaan. Helsingissä l päivänä lokakuuta 1907. K. J. Karlsson. Johan Storbjörk.