Markkinointiesite
2 Rauhanlinna Kodeista Rauhanlinna Kotien kuninkaallinen odottaa asujaansa Ainutlaatuinen hyvin säilynyt yli satavuotias jugend-talo Hämeenlinnan ydinkeskustassa on valmis tallentamaan seiniensä sisälle uusia tarinoita. Haluatko olla niissä mukana? Asunto Oy Hämeenlinnan Rauhanlinna valmistuu arviolta syksyllä 2017. Hissittömässä talossa kuljet kotiisi kauniiden rappukäytävien kautta. Kolmikerroksiseen arvokiinteistöön rakentuu 18 huoneistoa, joista jokainen on pohjaratkaisultaan erilainen. Jo jykevän ulko-oven avatessasi huomaat, että nyt olet astumassa sisälle kaupungin kauneimpaan rakennukseen. Koristeelliset yksityiskohdat tervehtivät sinua useassa paikassa: holvikaariikkunat, joutsenkaulaiset parvekkeet ja kulman pyöristetty torni sekä viininlehväkoristeet kertovat kaunista muotokieltään. Vanhoja rakenteita on säilytetty, mutta taloteknisesti kohde on täysin uusittu. Upeita yksityiskohtia tulvillaan oleva talo pitää sisällään niin tunnelmallisen hämyisiä kellarikerroksen huoneita, ensimmäisen ja toisen kerroksen holvikaari-ikkunoiden valoisuutta ja korkeita huoneita. Kolmannessa kerroksessa kohtaat yksilöllisiä tilankäytön ratkaisuja. Huoneistoissa on upeat eteiset, ja talossa on edustava saunaosasto. Koti lähellä kaikkea Rauhanlinna sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla, Hämeenlinnan ydinkeskustassa, mutta huokuu nimensä mukaisesti rauhallisuutta. Kaupat ja muut palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja torille ja Vanajaveden rantaan on matkaa muutama sata metriä. Rauhanlinnan naapurissa komeilee kuusikerroksinen Asunto Oy Hämeenlinnan Rauhanhelmi. Yhdessä nämä kaksi uniikkia kohdetta muodostavat yhden Hämeenlinnan hienoimmista asuinkortteleista. Esitteessä olevat tiedot perustuvat laatimisajankohdan 8/2016 suunnitelmiin. Esitteen kuvat ovat imagokuvia eivätkä kaikilta osin vastaa lopullista toteutusta. Luonnonmateriaalien luonteeseen kuuluu väripoikkeamat. Näin ollen kuvat, joissa esiintyy luonnonmateriaalia, eivät vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta / tuotetta.
4 Rauhanlinna Sijainnista Koti keskustan ytimestä Rauhanlinnan erinomainen sijainti Hämeenlinnan ytimessä on ihanteellinen niin yksineläville kuin perheellisille. Sijainti Rauhankadun varressa varmistaa, että kaupat, ravintolat ja muut palvelut ovat oven avauksen päässä. Vanajaveden rantaan ja sen lenkkipoluille on matkaa ainoastaan muutama sata metriä. LÄHIPALVELUT URHEILU JA LIIKUNTA Hämeensaaren urheilualue myflow Oy Kaurialan kenttä Hämeenlinnan Palloiluhalli Oy 0,5 km 0,5 km 1,5 km 2,0 km JULKISET PALVELUT Sairaala 0,2 km Viipurintien terveysasema 0,3 km Viipurintien terveysaseman neuvola 0,4 km Kaivokadun päiväkoti 0,6 km Kaurialan päiväkoti 1,2 km Hätilän hammashoitola 1,3 km Hämeenlinnan Lyseon koulu 1,3 km Nummen koulu 1,0 km Hämeenlinnan lyseon lukio 0,3 km Vanajaveden Opisto 0,5 km KAUPAT YM. PALVELUT Valintatalo S-market Hämeenlinna City Kauppakeskus Tavastila S-market Hämeenlinna Goodman 0,1 km 0,2 km 0,6 km 0,6 km LIIKENNEYHTEYDET Rautatieasema Linja-autoasema Lentoasema Helsinki-Vantaa 1,0 km 0,5 km 95 km
Rauhanlinna Asunto Oy Hämeenlinnan Rauhanlinnan suunnittelusta vastaa Lakea Oy:n kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt hämeenlinnalainen arkkitehtitoimisto Arkkitehtuuri Oy Lehtinen ja Miettunen. "Lähtökohtaisesti kohde on harvinainen, koska se ei ennen ole ollut asuinkäytössä. Olemme pyrkineet säilyttämään rakennuksen omaleimaisuuden. Tilasuunnittelussa korostuvat salimaisuus ja isot tilat. On selvä, että tähän kohteeseen tulee huiman hienoja asuntoja. Upeita yksityiskohtia vilisevästä kiinteistöstä haluan nostaa esiin hienot katto- ja jalkalistamaailmat", arkkitehti Sakari Miettunen kertoo.
6 Rauhanlinna Koti lähellä kaikkea
Koti lähellä kaikkea Rauhanlinna 7 ASUNTOLUETTELO A1 1H+KT 25 m2 1. KERROS A2 1H+KT 32,5 m2 1. KERROS A3 1H+KT 33,5 m2 KELLARIKERROS B4 2H+KT 65 m2 KELLARIKERROS B5 2H+KT 59 m2 1. KERROS B6 2H+KT+PARVEKE 48,5 m2 1. KERROS B7 2H+KT 66 m2 2. KERROS B8 2H+KT+PARVEKE 43 m2 2. KERROS B9 1H+KT+MAKUUTILA 60 m2 3. KERROS B10 3H+KT+PARVEKE 75 m2 3. KERROS C11 3H+KT 71,5 m2 1. KERROS C12 2H+KT+PARVEKE 38,5 m2 2. KERROS C13 2H+KT 45 m2 2. KERROS C14 3H+KT+PARVEKE 71 m2 2. KERROS C15 1H+KT 31,5 m2 2. KERROS C16 3H+KT+PARVEKE 80,5 m2 2. KERROS D17 2H+KT+APUTILAT 68 m2 1. KERROS E18 3H+KT+PARVEKE 70 m2 1. KERROS ONNENHETKIÄ Korkeiden huoneiden avaruus antaa ajatuksille tilaa Lenkille rantaan kotiovelta Jugendtalon historiallisen mykistävä kauneus Aamukahvit parvekkeella Oma koti rauhassa, mutta keskellä kaikkea
Rakennustapaselostus Alustava aikataulu: Osittainen peruskorjaus alkaa syksyllä 2016. Muuttamaan pääsee lokakuussa 2017. YLEISTÄ Perustettava asunto Oy Rauhanlinna osittain peruskorjataan Hämeenlinnan keskustan alueelle kortteliin nro 5 tontille nro 2, osoitteeseen Raatihuoneenkatu 6, 13100 Hämeenlinna. Taloyhtiö on hallinnanjakosopimuksen mukaisesti omalla tontilla. Yhtiössä on 18 kpl asuntoja. Talo on 3-kerroksinen kaksiportainen asuinkerrostalo. Alkuperäinen rakennusvuosi 1899. Rauhanlinna on suojeltu rakennus (sr-4). Peruskorjaustyön edetessä saattaa huoneistopohjaan tulla mittatarkennuksia esimerkiksi rakenteiden tai hormien sijoittumisen tarkentumisesta johtuen. Ulkoseinät: Rakennuksen ulkoseinät ovat massiivitiilirakenteiset. Julkisivut on pääosin rapattu. Parvekkeet: Osa asunnoista on varustettu avoparvekkeella. Rauhanlinnan osittaiselle peruskorjaukselle on haettu rakennuslupa. Koska rakennus on vanha ja rakennettu ennen Suomen rakentamismääräyskokoelman voimaantuloa 1.7.1976, se ei täytä kaikilta osin rakennusluvan hakemisajankohtana voimassa olevia rakentamista koskevia säännöksiä, määräyksiä ja ohjeita. Rakennuksen peruskorjaamisessa noudatetaan voimassa olevia rakentamismääräyksiä vanhan rakennuksen ominaisuuksien ja viranomaisvaatimusten asettamissa rajoissa. Tietoa rakentamismääräyksistä saa mm. ympäristöministeriöstä (www.ymparisto.fi) ja paikallisesta rakennusvalvonnasta. Pohja- ja julkisivupiirustusten lähtötietoaineistona on käytetty Hämeenlinnan talotoimiston 27.11.2000 päivättyjä piirustuksia ja suunnitteluohjelmiston dwg-tiedostoja. Aineisto on piirretty suorakulmaiseen koordinaatistoon eikä vastaa täysin olemassa olevaa tilannetta. Huoneistoihin ja kiinteistöön liittyvät pinta-alatiedot perustuvat tähän mittatietoon. RAKENTEET Yleistä: Koska kyseessä on osittainen peruskorjaus, kaikki rakenteet, rakennusosat ja järjestelmät eivät vastaa uutta. Vanhat rakenteet ja seinä-, katto- ja lattiapinnat jäävät osin alkuperäiskuntoon suoruuden ja tasaisuuden sekä mittatarkkuuden osalta. Väliseinät: Huoneistojen väliset seinät ovat alkuperäisiä massiivitiilirakenteisia ja uusien osalta mineraalivillaeristettyjä, huoneistojen puolelta kahdella kipsilevyllä levytettyjä seiniä. Kevyet väliseinät: Asuinhuoneiden kevyet väliseinät toteutetaan kipsilevyseininä. Välipohja: Alkuperäinen välipohjarakenne puretaan tarvittavilta osin ja peruskorjataan rakennesuunnitelmien mukaan. Yläpohja: Alkuperäinen puurunko+ lämmöneristys. Alkuperäinen yläpohjarakenne puretaan tarvittavilta osin ja peruskorjataan rakennesuunnitelmien mukaan. Katto: Puurunkoinen, nykyinen konesaumattu peltikate korjataan. ASUNTOJEN PINTARAKENTEET Lattiapinnat: Asuinhuoneissa lautaparketti. Kylpyhuoneissa keraaminen laatta. Seinäpinnat: Asuinhuoneiden sisäseinät maali, pesuhuoneet keraaminen laatta, keittiön työpöytien taustat välitilan laminaatti.
VANHAT RAKENTEET JA SEINÄ-, KATTO- SEKÄ LATTIAPINNAT JÄÄVÄT OSIN ALKUPERÄISKUNTOON. Kattopinnat: Huoneistojen katot maalatut, pesuhuoneessa kipsilevykatto. Varastotiloissa maalattu betonipinta. Ovet ja ikkunat: Huoneistojen kerrostaso-ovet ovat vakio-ovia. Rakennukseen jäävät vanhat ovet huoltomaalataan. Väliovet ovat peiliovia. Saunan ovet ovat kokolasisia. Parvekeovet ovat lasiaukollisia vakio-ovia. Nykyiset kiinteät tai sisään aukeavat ikkunat korjataan. Keittiö: Kodinkoneet ovat yleensä teräksenväriset. Kodinkoneisiin kuuluu keraaminen liesitaso, erillisuuni liesitason alla ja astianpesukone. Kylmäkoneet erillisen keittiösuunnitelman mukaisesti. Keittiön kalusteet tehdasvalmisteiset vakiokalusteet. Ovet ja laatikostojen etulevyt maalattua MDF-levyä. Kalusteiden rungot melamiinipintaista rakennuslevyä. Allastason alapuolella jätevaunukaappi. Työtasot laminaattipintaiset abs-reunalistalla. Pesualtaat ja allastasot RST-pintaiset. Makuuhuone: Kalusteet ovat tehdasvalmisteiset vakiokalusteet, ovet MDF-levyä ja kalusteiden rungot melamiinipintaista rakennuslevyä. Pesuhuone: Peili- ja allaskaappi. Pyykinpesukoneliitäntä mahdollista pesukonetta varten. Vesijohtokalusteet: Sekoittajat ovat yksiotesekoittajia, suihku termostaattisekoittajalla. Asunnot varustetaan asuntokohtaisilla vesimittareilla. Ilmanvaihto: Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla. Lämmitys: Vesikiertoinen patterilämmitys, Kaukolämpö. Pesuhuoneissa sähköinen mukavuus lattialämmitys huoneiston sähköstä. Palovaroittimet: Asunnoissa on sähköverkkoon liitetyt palovaroittimet. YHTEISTILAT Rakennuksen kellarikerrokseen sijoittuvat yhtiön sauna osasto, tekniset tilat sekä tilaa ulkovälineille. Autopaikoitus: Asemapiirroksen mukaisesti. Ulkovarusteet: Asemapiirroksen mukaisesti. MUUTA Huoneistojen pinta-alat tarkemitataan ennen valmistumista. Jos myydyn huoneiston pinta-ala muuttuu alle +/- 1 m2, huoneiston kauppahinta ei muutu. Jos myydyn huoneiston pinta-ala muuttuu yli +/- 1 m2, huoneiston kauppahinta tarkistetaan kertomalla uusi neliömäärä alkuperäisellä m2-hinnalla. Neliömäärän muutos, on se alle tai yli 1 m2, vaikuttaa vastikeperusteiden laskentaan eli vastikkeiden määrään. Tämän selostuksen tiedot perustuvat tilanteeseen 22.8.2016. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden perustelluista syistä vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/ tai rakenteita toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/ tai rakenteisiin. Rakentaja pidättää oikeuden myös muutoksiin, jotka koskevat tämän esitteen tietoja. Ostajan tulee tutustua lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. As Oy Hämeenlinnan Rauhanlinna Antennipisteet: Yhtiö liitetään kaapeli-tv -verkkoon. Tietotekniikkayhteydet: Asuinhuoneet varustetaan ATK-pistokkeilla.
10 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat Kerros- ja huoneistopohjat Kellarikerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa VARASTO 7,5 8,0 m 2 A20 8,0 m 2 A21 7,5 m 2 A22 8,0 m 2 A23 7,5 m 2
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 11 A3 1h + kt 33,5 m 2 B4 2h + kt 65,0 m 2
12 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat 1. kerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa A1 1h + kt 25,0 m 2
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 13 A2 1h + kt 32,5 m 2 B5 2h + kt 59,0 m 2
14 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat 1. kerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa B6 2h + kt 48,5 m 2 C11 3h + kt 71,5 m 2
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 15 D17 2h + kt + aputilat 68,5 + 46,0 m 2 E18 3h + kt 70,0 m 2
16 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat 2. kerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa B7 2h + kt 66,0 m 2
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 17 B8 2h + kt 43,0 m 2 C12 2h + kt 38,5 m 2
18 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat 2. kerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa C13 2h + kt 45,0 m 2 C14 3h + kt 71,0 m 2
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 19 C15 2h + kt 31,5 m 2 C19 Työhuone 12,5 m 2 C16 3h + kt 80,5 m 2
20 Rauhanlinna Kerros- ja huoneistopohjat 3. kerros Pohjakuvat eivät mittakaavassa
Kerros- ja huoneistopohjat Rauhanlinna 21 B9 1h + kt + mt 60,0 m 2 B10 3h + kt 75,0 m 2
22 Rauhanlinna Koti lähellä kaikkea Asemapiirros Julkisivu
Koti lähellä kaikkea Rauhanlinna 23 Asunto Oy Hämeenlinnan Rauhanlinna Asuinkerrokset: 3 Asuntomäärä: 18 Huoneistot: 25 80,5 m 2
Kiinnostuitko? MYYNTI Jussi Pyykkönen 050 563 7779 jussi.pyykkonen@lakea.fi HALLINNOLLINEN RAKENNUTTAJA Lakea Oy Hämeenkatu 9 11100 RIIHIMÄKI www.lakea.fi TEKNINEN RAKENNUTTAJA Rouhento Oy Palokunnankatu 6 13100 HÄMEENLINNA rouhento@rouhento.com www.rouhento.com