Mikäli yleisten ja erityisehtojen välillä olisi ristiriitaa, sovelletaan etusijalla näitä erityisehtoja.



Samankaltaiset tiedostot
Nämä erityisehdot ovat ensisijaiset yleisiin ehtoihin nähden, mikäli näiden kahden asiakirjan välillä esiintyisi ristiriitaa.

Kanta-asiakastili: Tila asiakkaan hallintaliittymässä, joka mahdollistaa maksamisen Prepaid-pisteillä.

Nämä erityisehdot ovat ensisijaiset yleisiin ehtoihin nähden, mikäli näiden kahden asiakirjan välillä esiintyisi ristiriitaa.

AS A SERVICE WEBHOTELLIALUSTAN ERITYISEHDOT Viimeinen versio, päivätty

API: Ohjelmointirajapinta, jota käyttämällä asiakas voi olla vuorovaikutuksessa OVH:n asiakkaalle tarjoamien palvelujen kanssa.

RYHMÄVIESTINTÄRATKAISUJEN HENKILÖKOHTAISTEN TILIEN ERITYISEHDOT

Yleisöllä on pääsy OVH:n webhotelli-infrastuktuuriin Internetin kautta verkkoon liitettyjen asemien avulla.

VIRTUAALISTEN YKSITYISPALVELIMIEN (VPS) ERITYISEHDOT LUKU 1: KOHDE

LDP-Palvelun puitteissa Asiakkaalla on käytössään Hallintapaneeli ja API-Sovelluksia.

Konfiguraatio: Kokonaisuus, josta laskutetaan voimassa olevan laskutusjakson ajalta.

OVH ei näiden ehtojen puitteissa osallistu millään tavalla Asiakkaan Palvelun hallinnointiin.

Mikäli yleisten ehtojen ja erityisehtojen välillä on ristiriitaa, sovelletaan etusijalla erityisehtoja.

Mikäli yleisten ehtojen ja erityisehtojen välillä on ristiriitaa, sovelletaan etusijalla näitä erityisehtoja.

Mikäli yleisten ehtojen ja erityisehtojen välillä on ristiriitaa, sovelletaan etusijalla erityisehtoja.

CDN INFRASTRUCTURE -PALVELUN ERITYISEHDOT MÄÄRITELMÄT:

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

PRIVATE CLOUD :IN ERITYISEHDOT MÄÄRITELMÄT. Cloud: Teknologia, joka on tarkoitettu suoritus- ja tallennusresurssien käyttämiseksi etäkäyttönä.

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mikäli yleisten ehtojen ja erityisehtojen välillä on ristiriitaa, sovelletaan etusijalla erityisehtoja.

VIRTUAALISTEN YKSITYISPALVELIMIEN (VPS) ERITYISEHDOT GAMMA-VERSIO MÄÄRITELMÄT

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot

RAILI-palvelun lupaehdot

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

ESIKONFIGUROIDUN WEBHOTELLIN ERITYISEHDOT: SISÄLLÖNHALLINTAJÄRJESTELMÄ JA SÄHKÖPOSTIRATKAISU RYHMÄTYÖTILALLA

Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

24. toukokuuta 2018

IT2018 ETP ERITYISEHTOJA TIETOVERKON VÄLITYKSELLÄ TOIMITETTAVISTA PALVELUISTA (PILVIPALVELU)

CLOUD DESKTOP -PALVELUN ERITYISEHDOT Päivämäärän 09/09/2016 mukainen versio

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.

Käyttöehdot Omakannan Omatietovaranto

Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste

1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Online-jako painos

Tapahtumat.infon käyttöehdot

Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server

Tikon ostolaskujen käsittely

Online-jako 2.0 Nokia N76-1

Käyttöehdot, videokoulutukset

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

KILPAILUTTAMO PALVELU

Online-tulostus painos

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy

F-Secure Mobile Security. Android

Tikon ostolaskujen käsittely

Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota?

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot

Atop-Tieto Oy:n asiakas- ja markkinointirekisteri, tietosuojaseloste

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Lataa-sovellus. 1. painos

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio

Online-jako painos

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Assistentteihin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Veikkauksen Kiitä naapuriasi -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Tilaus ja sopimuksen syntyminen. 3. Kuvamateriaali kotisivuille. 4. Käyttöoikeudet. 5.

2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen

MyCashflow - verkkokauppapalvelun käyttöehdot

Kainuun Omasote palvelun yleiset käyttöehdot. 1. Yleistä. 2. Palveluntuottajan yhteystiedot. 3. Kolmannen osapuolen palvelut. 4.

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty Yleistä

SITO KAIKU PALVELUN KÄYTTÖEHDOT

Visma Avendon asennusohje

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Käyttöehdot ja evästekäytäntö

Kymenlaakson Kyläportaali

STT:n yleiset sopimusehdot

VASTIKKEELLISEN RAHOITUKSEN EHDOT

Enmac Oy:n markkinointirekisterin tietosuojaseloste

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS.

Visma Liikkuvan työn ratkaisut VLS lisensointi. Ylläpitäjän opas

1 YLEISKUVAUS Kaapelikaistaliittymä Palvelun rajoitukset PALVELUKOMPONENTIT Päätelaite Nopeus...

MTV Oy, Ilmalantori 2, Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä")

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste

Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn.

Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä.

Osallistumisaika alkaa ja päättyy Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja vastauksia ei oteta huomioon.

Tietosuojatyöryhmä. Työryhmän 23 päivänä helmikuuta 1999 hyväksymä. suositus 1/99

1 YLEISKUVAUS Valokaistaliittymä Palvelun rajoitukset PALVELUKOMPONENTIT Päätelaite Nopeus...

FINNLINESIN YHTEYDENOTTOPYYNTÖJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄN REKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

Rivarko Oy:n tietosuojakäytäntö Viimeksi päivitetty

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa

ULTIMATEMAGIC.NET YLEISET KÄYTTÖ- JA PALVELUEHDOT

Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu

Transkriptio:

SO YOU START -DEDIKOIDUN PALVELIMEN VUOKRAAMISEN ERITYISEHDOT Viimeinen versio, päivätty 5.12.2013 LUKU 1: KOHDE Näiden So you Startin yleisiä palveluehtoja täydentävien erityisehtojen tarkoituksena on määritellä tekniset ja taloudelliset ehdot, joilla OVH sitoutuu vuokraamaan So you Start -dedikoidun palvelimen palvelualustallaan. Asiakas hyväksyy, että OVH ei tämän sopimuksen nojalla millään tavoin osallistu Asiakkaan Internet-sivuston tai hänen tietoteknisten hallinta- ja hallinnointityökalujensa suunnittelemiseen, kehittämiseen, toteuttamiseen tai käyttöönottoon. Mikäli yleisten ja erityisehtojen välillä olisi ristiriitaa, sovelletaan etusijalla näitä erityisehtoja. LUKU 2: VÄLINEET Yleisöllä on pääsy Internetin kautta verkkoon liitettyjen asemien avulla So you Start-palvelinalustaan, jolle Asiakkaan dedikoitu palvelin asennetaan. Koko Asiakkaan dedikoidun palvelimen vuokrauksen ajan OVH antaa Asiakkaan käyttöön pääsyn foorumille, jonka kautta Asiakas voi saada teknisiä neuvoja. LUKU 3: PALVELUN TOTEUTTAMISEHDOT OVH ilmoittaa dedikoidun palvelimen antamisesta Asiakkaan käyttöön sähköpostitse. Dedikoidun palvelimen varsinainen avaaminen verkossa määrittää laskutuksen alkamispäivän. Palvelin annetaan Asiakkaan käyttöön viimeistään seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun Asiakas on maksanut tilauksensa. Ellei OVH ole tämän määräajan umpeuduttua antanut palvelinta Asiakkaan käyttöön, Asiakkaalla on oikeus pyytää tilauksen peruuttamista ja jo suoritettujen maksujen palauttamista. Asiakkaalle vuokrattu palvelin jää OVH:n omaisuudeksi. Kaikki OVH:n vuokraamat palvelimet saavat kiinteän IP-osoitteen. Palvelun tekninen kokoonpano on selitetty www.soyoustart.fi-verkkosivulla. Asiakas on OVH:n vuokraaman palvelimen ylläpitäjä. Asiakas voi itse asentaa ohjelmistosovelluksia palvelimelle. Asennukset tapahtuvat Asiakkaan omalla vastuulla, eikä OVH vastaa näistä asennuksista johtuvista palvelimen toimintahäiriöistä. LUKU 4: OVH:N VELVOITTEET OVH sitoutuu huolehtimaan parhaan kykynsä mukaan laadukkaan palvelun toimittamisesta alalla yleisesti noudatettavan käytännön ja teknisen vaatimustason mukaisesti. OVH sitoutuu: Malminkatu 28 1

4.1 Säilyttämään laitteiston toimintakuntoisena. Mikäli Asiakkaalle vuokratussa laitteistossa havaitaan häiriötiketin luonnin jälkeen puutteita, OVH sitoutuu vaihtamaan vialliset osat mahdollisimman pian, lukuun ottamatta OVH:n vastuulle kuulumatonta vikaa ja muuta huoltotoimenpidettä, joka edellyttäisi palvelun katkaisemista pidemmäksi ajaksi kuin mitä tavanomaisesti osan vaihtamiseen kuluisi. Viimeksi mainitussa tapauksessa OVH ilmoittaa asiasta välittömästi Asiakkaalle. 4.2 Takaamaan palvelimen verkkoyhteyden 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. OVH varaa mahdollisuuden keskeyttää palvelimen verkkoyhteys OVH:n verkkoa tai verkkolaitteistoa koskevan teknisen huoltotoimenpiteen ajaksi. 4.3 Nopeisiin huoltotoimenpiteisiin häiriötilanteessa Asiakkaan niin pyytäessä edellyttäen kuitenkin, että häiriö ei johdu Asiakkaan virheellisestä palvelimen käytöstä. 4.4 Välineidensä parhaan laatutason takaamiseen alalla noudatettavien sääntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. LUKU 5: OVH:N VASTUU OVH:lla on oikeus keskeyttää Asiakkaan vuokraaman palvelimen Internet-yhteys, jos tämä palvelin muodostaa vaaran So you Startin alustan turvallisuudelle, olipa tämä seurausta kyseisen palvelimen krakkeroinnista tai järjestelmän turvallisuudessa avaitusta turva-aukosta. OVH:lla on oikeus katkaista palvelimen Internet-yhteys myös palvelimen vaatimaa päivitystä varten. OVH ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan etukäteen Asiakkaalle huoltotoimenpiteen luonteesta ja sen kestosta, jotta Asiakas voi varautua siihen. OVH sitoutuu palauttamaan yhteyden välittömästi Asiakkaan suoritettua tarvittavat korjaustoimenpiteet. OVH ei vastaa Asiakkaan palvelimen isännöimillä sivustoilla saatavilla olevien ja Asiakkaan välittämien tai verkkoon laittamien tietojen, äänen, tekstin, kuvien tai muotoelementtien sisällöstä. OVH ei vastaa Internet-yhteyden verkko-operaattorin tai yhteydentarjoajien sopimusrikkomuksista, virheistä tai puutteista. LUKU 6: ASIAKKAAN VELVOLLISUUDET JA VASTUU 6.1 Asiakas vastaa yksin toimintaansa sisältyvistä riskeistä. Asiakas on yksin vastuussa dedikoidulla palvelimella isännöidyistä palveluista ja Internet-sivustoista, välitettyjen, levitettyjen tai kerättyjen tietojen sisällöstä, niiden hyödyntämisestä ja niiden päivittämisestä sekä kaikista tiedostoista, muun muassa osoitetiedostoista. Asiakas sitoutuu erityisesti kunnioittamaan kolmansien henkilöiden oikeuksia, muun muassa toisen henkilöön kohdistuvia oikeuksia, kolmansien osapuolien immateriaalioikeuksia kuten tekijänoikeuksia sekä patentti- ja tavaramerkkioikeuksia. Tämän seurauksena OVH:ta ei voida asettaa millään perusteella vastuuseen välitettyjen, levitettyjen tai kerättyjen tietojen sisällöstä, niiden hyödyntämisestä ja päivittämisestä eikä mistään tiedostoista, muun muassa osoitetiedostoista. Malminkatu 28 2

OVH ilmoittaa Asiakkaalle palvelimella harjoitetun laittoman toiminnan mahdollisista juridisista seurauksista, eikä ole vastuussa Asiakkaan Internetin käyttäjien saataville antamien tietojen käytöstä. Asiakas sitoutuu kieltäytymään kaikenlaisesta hakkeritoiminnasta tai hakkeroinnin yrityksistä tältä palvelimelta (esimerkiksi porttien skannaus, verkon nuuskinta, IP-huijaus). Asiakkaalla ei ole oikeutta saada korvausta jo suorittamistaan maksuista, mikäli sopimus irtisanotaan Asiakkaan rikottua tässä sopimuskohdassa mainittuja ehtoja. 6.2 Asiakas vastaa toimintahäiriöistä, jotka aiheutuvat Palvelun käytöstä Asiakkaan henkilökunnan tai kenen tahansa muun sellaisen henkilön toimesta, jolle Asiakas on luovuttanut salasanan. Asiakas vastaa edellä mainitun/mainittujen salasanan/salasanojen katoamisesta aiheutuvista seurauksista. 6.3 Palvelimen ja kaikkien muiden alustalla olevien palvelimien turvallisuustason säilyttämiseksi OVH sitoutuu ilmoittamaan Asiakkaalle saatavilla olevat päivitykset OVH:n ylläpitämiin sovelluksiin, joissa on havaittu turva-aukkoja, sähköpostilla tai www.soyoustart-verkkosivun kautta. Jos sovelluksia ei ole OVH:n pyynnöstä päivitetty, OVH:lla on oikeus katkaista palvelimen Internet-yhteys. OVH:n havaitessa Asiakkaan koneen olevan krakkeroidun/konetta krakkeroitavan, Asiakkaalle lähetetään sähköpostiviesti, jossa ilmoitetaan uudelleen asennuksen olevan välttämättömän palvelimen ja koko alustan eheyden säilyttämiseksi. Asiakas voi tällöin tehdä tämän toimenpiteen Hallintapaneelissaan tallennettuaan ensin kaikki tietonsa. OVH:lla on oikeus katkaista palvelimen Internet-yhteys odottaessaan koneen uudelleenasennusta. OVH ei huolehdi krakkeroidun järjestelmän tietojen siirrosta uuteen järjestelmään vaan Asiakkaan on tehtävä se itse. OVH:n työsuoritus rajoittuu ainoastaan uuden järjestelmän asentamiseen. 6.4 OVH varaa oikeuden keskeyttää turvallisuussyistä ilman ennakkovaroitusta sellaisen palvelimen toiminta, jolla tarjotaan ilmaiseksi tai maksua vastaan proxy-, IRC-, VPN- tai TOR-palvelua ja joiden haitallisesta, vilpillisestä tai laittomasta käytöstä OVH on saanut tiedon. 6.5 Kaikkien tietojen tallentaminen on yksin Asiakkaan vastuulla. 6.6 Asiakas maksaa kaikki OVH:lta ja/tai kolmannelta osapuolelta hankitut luvat ja/tai käyttöoikeudet. Lupien ja/tai käyttöoikeuksien puuttuessa OVH:lla on oikeus keskeyttää palvelu ilman ennakkoilmoitusta. 6.7 OVH voi valvoa, että Asiakas käyttää Palvelua näiden määräysten mukaisesti. OVH:lla on oikeus lakkauttaa Palvelu ilman ennakkoilmoitusta ja irtisanoa dedikoidun palvelimen vuokrasopimus, mikäli Asiakkaan Palvelin vaarantaa So you Startin infrastruktuurin tai Asiakas ei noudata So you Startin yleisiä ja erityisiä ehtoja, voimassa olevia lakeja ja määräyksiä tai loukkaa kolmansien osapuolten oikeuksia. 6.8 OVH:n tehtävät dedikoidun palvelimen tilauksen yhteydessä rajoittuvat palvelimen asentamiseen. OVH vastaa vain erikoisinfrastruktuurin vuokraamisesta, eikä sillä ole vastuuta sivustojen sisällöstä tai sivuston ylläpitäjän ja sisällön tuottajien välisestä suhteesta. Näin ollen Asiakasta on pidettävä tietoyhteiskunnan palveluista annetun lain merkityksessä palvelun tarjoajana tai välittäjänä. Asiakkaan tulee pitää hallussaan ja säilyttää sähköisen viestinnän tietosuojalain tarkoittamalla tavalla 12 kuukauden ajan tietoja, joiden avulla voidaan tunnistaa jokainen, joka luo sisältöä Asiakkaan tarjoamiin Malminkatu 28 3

palveluihin. OVH:lla ei ole mitään vastuuta tässä suhteessa. Asiakkaan tulee ilmoittaa yhteyspiste, jonka yhteystiedot ovat helposti ja jatkuvasti saatavilla, ja jonne voidaan ilmoittaa sivustolla olevasta oikeudettomasta tai lain vastaisesta aineistosta ja mm. aineistosta, jossa kyse voi olla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta aineistosta. Asiakkaan tulee myös esiintyä palveluntuottajana kaikissa käyttöehdoissa tai oikeudellisissa tiedotteissa, joita mahdolliset verkkosivujen tuottajat mainitsevat muokkaamillaan Internet-sivustoilla, jotka isännöidään Asiakkaan So you Start -palvelimella. LUKU 7: ESTOTOIMENPITEET OVH:N VERKOSTA LÄHTEVÄÄ ROSKAPOSTITUSTA VASTAAN OVH käyttää teknisiä toimenpiteitä, joiden tarkoitus on estää huijaussähköpostien lähettäminen sekä roskapostitus sen infrastruktuurista käsin. Tässä tarkoituksessa OVH suorittaa Asiakkaan käyttämältä palvelimelta portin 25 (SMTP-palvelin) kautta Internetiin lähtevän liikenteen tarkistustoimenpiteen. Tämä toimenpide käsittää liikenteen tarkistamisen automaattisilla työkaluilla. Lähetyksiä ei suodateta eikä pysäytetä, mutta ne tarkistetaan muutaman sekunnin aikaviiveellä. Nämä toimenpiteet tehdään samanaikaisesti, eikä koskaan etukäteen palvelimen ja Internetin välillä. Lähetetyille sähköposteille ei myöskään tehdä mitään toimenpiteitä. OVH ei merkitse (varusta tunnisteella) sähköposteja tai muokkaa millään tavalla Asiakkaan lähettämiä sähköposteja. Näiden toimenpiteiden aikana OVH ei tallenna mitään tietoja, lukuun ottamatta tilastotietoja. Tämä toimenpide tehdään säännöllisesti ja täysin automaattisesti. Mitään ihmisten suorittamaa väliintuloa ei tapahdu tarkistettaessa liikennettä porttiin 25 (SMTP-portti). Jos Asiakkaan palvelimelta lähetettyjä sähköposteja tunnistetaan roska- tai huijaussähköposteiksi, OVH ilmoittaa siitä Asiakkaalle sähköpostitse ja sulkee Palvelimen SMTP-portin. OVH ei säilytä Palvelimen SMTP-portista lähetetyistä sähköposteista kopioita, vaikka ne onkin tunnistettu roskapostitukseksi. Mikäli SMTP-portti suljetaan, Asiakas voi pyytää SMTP-portin avaamista So you Start -tekniseltä tuelta. Jokainen uusi roskapostiksi tunnistettu sähköposti aiheuttaa SMTP-portin sulkemisen uudestaan aiempaa pitemmäksi ajaksi. OVH varaa oikeuden hylätä kaikki uudet SMTP-portin avaamispyynnöt kolmannesta sulkemisesta lukien. LUKU 8: MITIGAATIO (SUOJAUS DOS- JA DDOS-HYÖKKÄYKSIÄ VASTAAN) OVH toteuttaa suojauksen DOS- ja DDOS-tyyppisiä tietohyökkäyksiä (palvelunestohyökkäykset) vastaan sillä edellytyksellä, että ne on toteutettu laajamittaisesti. Tämän toiminnon tarkoituksena on mahdollistaa Asiakkaan Palvelun yhtämittainen toiminta koko hyökkäyksen keston ajan. Malminkatu 28 4

Tämä toiminto koostuu OVH:n verkon ulkopuolelta Asiakkaan Palveluun tulevan liikenteen tarkistuksesta. Tällöin oikeudettomaksi katsottu liikenne hylätään ennen Asiakkaan infrastruktuuria, jolloin oikeutetut käyttäjät pääsevät Asiakkaan tarjoamiin sovelluksiin tietohyökkäyksestä huolimatta. Näitä suojaustoimenpiteitä ei voi käyttää tietohyökkäyksiin kuten mm. SQL-injektio, brute force -hyökkäys, tietoturva-aukkojen hyväksikäyttö. Koska suojauspalvelu on erittäin monimutkainen, OVH:lla on suojauksesta vain suoritus-, ei tulosvelvoitetta. On mahdollista, että asennetut työkalut eivät tunnista hyökkäystä ja mahdollista Palvelun toiminnan ylläpitoa. Riippuen hyökkäyksen luonteesta ja monimutkaisuudesta, OVH toteuttaa eritasoista liikenteen suojausta suojatakseen infrastruktuurinsa ja Asiakkaan Palvelun. Mitigaatio on aktiivinen vasta sen jälkeen, kun OVH:n työkalut ovat tunnistaneet hyökkäyksen, ja se on päällä vähintään 26 tunnin ajan. Ennen mitigaation alkamista Palvelu ottaa hyökkäyksen vastaan yksin, mistä saattaa aiheutua käyttökatkos. Kun tietohyökkäys on tunnistettu ja mitigaatio aktivoitu automaattisesti, sitä ei voida poistaa käytöstä kuin vasta 26 tunnin ajanjakson jälkeen. OVH ei voi taata Asiakkaan sovellusten käytettävyyttä koko mitigaation keston ajan, mutta yrittää rajoittaa hyökkäyksen vaikutusta Asiakkaan So you Start -palveluun ja OVH:n infrastruktuuriin. Jos mitigaation aktivoinnista huolimatta tietohyökkäys on sen luonteinen, että se todennäköisesti vahingoittaa OVH:n tai muiden OVH:n asiakkaiden infrastruktuureja, OVH tehostaa suojaustoimenpiteitä, mikä saattaa heikentää Asiakkaan Palvelun toimivuutta tai vaikuttaa sen saatavuuteen. Lopuksi, on mahdollista, että OVH:n välineet eivät tunnista osaa tietohyökkäyksen aiheuttamasta liikenteestä ja se saavuttaa Asiakkaan Palvelun. Mitigaation tehokkuus riippuu myös Asiakkaan Palvelun konfiguroinnista, minkä vuoksi Asiakkaan tulee varmistaa, että sillä on tarvittavat taidot hyvän ylläpidon toteuttamiseksi. Muistutettakoon, että mitigaatio ei missään tapauksessa vapauta Asiakasta toteuttamasta Palvelunsa suojausta, asentamasta suojausohjelmia (palomuuri, jne.), päivittämästä järjestelmäänsä säännöllisesti, varmuuskopioimasta tietojansa tai varmistamasta tietokoneohjelmiensa turvallisuutta (skriptit, koodit, jne.). Malminkatu 28 5