VATE ry JÄSENTIEDOTE 3/2015

Samankaltaiset tiedostot
VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VATE ry JÄSENTIEDOTE 1/2017

VATE ry JÄSENTIEDOTE 2/2014

JÄSENTIEDOTE 1 / 2018

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

VATE ry JÄSENTIEDOTE 3/2014

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Lupsakkaa Joulun aikaa!

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS 2015

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964

Hyvät jäsenet. Järjestäytymisessä on järkeä

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

1. Luottamusmieskurssit

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

Toimintasuunnitelma 2014

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JÄSENTIEDOTE 1/2011. Toimihenkilöt Ammattiosaston kevätkokous , klo Toimintakertomus vuodelta

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

Luottamusmiesten määrä

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Jyty Jyväskylä tiedottaa

Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016

MTTL Akavassa. Lyhyt oppimäärä

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TES: Soveltamisala

YHL:n koulutukset henkilöstön edustajille vuonna 2019

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2014

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Tehy ry KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Työehtosopimus yliopistoissa

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

VMT liittokokous 2019

Jyty Varkaus Ry Kesäkuu 2014

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Puheenjohtajan palsta

Transkriptio:

VATE ry JÄSENTIEDOTE 3/2015 PUHEENJOHTAJALTA Hyvät Jäsenet! Kulunut vuosi on ollut yhdistyksessä työntäyteinen, mutta myös antoisa. Olemme olleet mukana useissa työympäristöämme koskevissa neuvotteluissa. Neuvottelut ovat johtaneet neuvottelutuloksiin mm. VTT Oy:n yhteistoiminta-, työsuojelu- sekä lm-sopimuksien osalta. Myös VTT Oy:n palkkausjärjestelmään löydettiin viimein ratkaisu, josta oltiin neuvoteltu jo vuosia. Nyt meidän toimijoiden tehtävänä onkin valvoa,että neuvottelutulokset kohtelevat kaikkia jäseniämme oikein ja oikeudenmukaisesti! Tulevat haasteemme eivät varmasti loppuneet näihin neuvotteluihin,mutta tällä VATElaisella rakentavalla ja hyvällä yhteistyöllä tulemme pärjäämään jatkossakin edunvalvonta työssämme vaikeissakin paikoissa. Olemme saaneet joukkoomme tänä vuonna lukuisia uusia jäseniä (22 uutta jäsentä).toivotan teidät uudet jäsenet lämpimästi tervetulleeksi yhdistykseemme ja mukaan yhteisiin tilaisuuksiimme kuulemaan / vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Teille vanhoille jäsenille, kiitokset niistä yhteydenotoista ja tilaisuuksista, joihin olette osallistuneet todella runsaslukuisasti! Rauhallista Joulunaikaa ja Onnea vuodelle 2016! AJANKOHTAISTA LUOTTAMUSMIEHILTÄ VTT Oy Ensimmäinen vuosi VTT Oy:nä on kohta takana. Syksyn 2014 ja syksyn 2015 välinen ajanjakso on ollut luottamusmiestoiminnan kannalta työntäyteinen muutaman edeltävän vuoden tavoin. Neuvoteltavana on ollut useita isoja sopimuksia, ja seuraavat sopimukset on saatu aikaan: Työehtosopimus Yhteistoimintasopimus Työsuojelun yhteistoimintasopimus Liukuvan työajan sopimus IPE-palkkausjärjestelmäsopimus Luottamusmiessopimus. Työehtosopimus Siirryttyämme vuoden alusta PALTAn TES:iin, työaikaamme pidennettiin 15 min/päivä eli n. 3,4 %. Kasvanutta työaikaa kompensoimaan VTT myöntyi kertakorvauksena nk. kompensaatiopäiviin (2015 6 pv, 2016 4 pv ja 2017 2 pv). Yhteistoimintasopimus Uudessa sopimuksessa tehtiin päivityksiä mm. YT-neuvottelukunnan kokoonpanoon ja henkilöstön edustukseen yhtiössä. Työsuojelun yhteistoimintasopimus 1.5.2015 alkaen Tämä sopimus päivitettiin vastaamaan VTT-konsernia ja nykyisiä toimipaikkoja. Liukuvan työajan sopimus Uusi sopimus liukuvasta työajasta astui voimaan 1.10.2015 sisältäen mm. uudet liukumarajat. Sitä on ajatuksena mahdollisesti vielä täydentää työaikapankilla. IPE- palkkausjärjestelmäsopimus 1.11.2015 alkaen Vanha palkkausjärjestelmä jäi virastoon ja siirryimme vuoden vaihteessa henkilökohtaisilla palkoilla yhtiöön, koska sopimusta uudesta palkkausjärjestelmästä ei vielä tässä vaiheessa ollut. Tehtävien vaativuusluokittelu pohjautuu IPEjärjestelmään ja tehtäväkohtaiset palkkarajat määräytyvät tehtävien vaativuuden mukaan eli nyt on IPE- pisteillä alaja ylärajat. Henkilökohtaisesta palkanosasta neuvottelut jatkuvat keväällä.

Luottamusmiessopimus Uusi luottamusmiessopimus astui voimaan 1.12.2015. VATE:n osalta luottamusmiehiä vähennettiin kolmella, Tampere ja Jyväskylä yhdistettiin (nk. Väli-Suomen alueeksi) ja Espoosta vähennettiin yksi pääluottamusmies sekä yksi luottamusmies. Työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen kauden palkankorotukset astuvat voimaan 1.2.2016. Palkkoja korotetaan 16 kuukaudelta kuitenkin vähintään 0,43 %. Paljon on neuvotteluja käyty ja sopimuksia saatu aikaan, mutta uusia haasteita riittää myös tuleville vuosille. Anja Pallas ja Jarmo Siivinen VTT Expert Services Oy Pitkäaikainen luottamusmiehemme Pertti Leino jäi eläkkeelle 1.9.2015 alkaen. Siispä yhtiöllä on tulevana vuonna edessään luottamusmiehen valinta.tällä väliajalla luottamusmiehen tehtäviä hoitaa Pekka Sievänen. Ehdokasasettelusta ja valinnasta ilmoitetaan myöhemmin. Moni ESsiläinen on jäämässä lähivuosina osa-aikaeläkkeelle ja lomien osalta seuraava infopaketti: Jos pidät lomaa osa-aikatyössä ollessasi (esim. siis osa-aikaeläkkeellä), kuluu lomaa eri tavalla kuin kokoaikatyössä, sillä lomaa kuluu myös myös ns. tasoittumisjakson vapaapäiviltä eikä pelkästään työpäiville sijoittuvilta lomapäiviltä. Esim. jos työskentelet viikon ja olet viikon lomalla, kuluu yhdestä viikosta lomaa kaksi viikkoa siis työviikolta ja lomaviikolta. Ratkaisevaa on se, milloin lomaa pidettään, ei se miltä ajalta lomaa on kertynyt. Pekka Sievänen Labtium Oy Vuosi 2015 on ollut rauhallinen työntäyteinen vuosi. Palkkausjärjestelmän kehittäminen aloitettiin syksyllä. Mukana Pardiasta oli Ari Komulainen. Kehittämistyötä jatketaan 2016 tammikuussa. Vuoden kuluessa Sodankylästä saatiin 13 uutta Labtiumilaista jäsentä Vate ry:n. Toisen kauden työllisyys- ja kasvusopimuksesta saatiin aikaan sopimus 29.10.2015 Labtium Oy ja Inspecta Oy ovat sopineet Espoossa sijaitsevan Jalometallipalvelun liiketoimintakaupasta. Toiminta siirtyi Labtiumille 1.12.2015 alkaen. Tämän seurauksena käynnistyivät 10.12 yt-neuvottelut. Neuvotteluihin osallistuvat luottamusmiehet Liisa Westerholm ja Minna Salonen, sekä työnantajan puolelta Tiina Hausalo ja Nina-Maria Pulli. Neuvottelut pyritään saamaan päätökseen 28.12.2015 mennessä. Vuoden 2016 2018 työsuojeluvaltuutetut valittiin joulukuussa. Vatelaisista Espoon toimipisteessä uudeksi työsuojeluvaltuutetuksi valittiin Tiina Jokinen, Sodankylän työsuojeluvaltuutettu on Katja Postila. Liisa Westerholm NUORISOTOIMINTA Nuorisotapahtumia TTT:n plusmiinus 30 seminaari järjestettiin 19.9. Sokos Hotel Vaakunassa. Aiheina olivat sen hetkiset tapahtumat, kuten mielenilmaus ja pakkolait. Uutta keskusjärjestöhanketta käsiteltiin myös. Puhujina olivat TTT:n pj Heikki Tuominen ja Pron pj Antti Malinen. Iltaa vietettiin Sling in barissa drinkkikurssilla. Myös tulevana vuonna VATE on hyvin edustettuna uudessa toimintaryhmässä. Mukana ovat Katariina Issukka, Mari Leino ja Jere Lehtinen. 2

Pardian plusmiinus 30 seminaaria vietettiin 17.-18.10. Sokos hotel Vantaalla. Aiheina ajankohtaiset asiat ja talous sekä pakkolait. Puhujina STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, opiskelija- ja nuorisotoiminnan asiantuntija Hanna Hesse ja Pardian pj Niko Simola. Vuorovaikutustaidoista luennon/esityksen piti viikonlopun aikana Jori Pitkänen. VATEA toimintaryhmässä edustaa ensi kautena Katariina Issukka. Palkittuja Pardian hallitus myönsi 8.12. nuorisostipendin TTT:n plusmiinus30-toiminnalle suuruudeltaan 400 eur. Saajia olivat Katariina Issukka, Mari Leino ja Jere Lehtinen. Lämpimät Onnittelut! YHDISTYSTEN VÄLINEN TAPAAMINEN Tilastoväen Unionin ja VATEn välinen tapaaminen järjestettiin 2.12. Tilaisuuteen oli kutsuttu hallituksen jäseniä ja jäsenistöä. Tilaisuutta sponsoroi TTT ry. Tilaisuudessa syntyi mm seuraavia ideoita: Luottamusmiesten ja hallituksen järjestämät kahvitilaisuudet. 1 2 kohteessa Espoossa vuoden 2016 alkupuoliskolla. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki halukkaat (ilmoitus esim. intraan). Esittelemme henkilöstön edustajat (luottamusmiehet ja hallituksen jäsenet) sekä kerromme jäseneduista sekä nykyisille jäsenille että potentiaalisille uusille jäsenille. Mahdollistamme helpon liittymisen. Varsinaisessa kevätkokouksessa informoimme osallistujia siitä, että hallitustoiminnasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua puheenjohtajalle jo tässä vaiheessa. Näin houkutellaan uutta verta hallitukseen hyvissä ajoin ennen syyskokousta. VATE.fi-sivusto uusitaan mahdollisesti saman kaltaiseksi kuin TTT:n tulevat sivut. Näin jäsenten on helpompi löytää etsimiään asioita sekä meidän että TTT:n sivuilta. Samalla myös TTT:n tunnettuus kasvaa. Hankinta riippuu hinnasta. TTT on pyytänyt puolestamme tarjouksen. Jäsenrekisteristä tulostetaan lista normaali jäsenmaksua maksavista jäsenistä, jotta tunnistamme ne henkilöt, jotka ovat potentiaalisia, järjestäytymättömiä henkilöitä. Kun uusi henkilö tulee taloon, joku hallituksen jäsenistä esittelee VATE ry:n toimintaa ja jäsenetuja. Työkaluksi sopii hyvin VATE ry:n yleisesittely. Autetaan jäsenhakemuksen täyttämisessä ja helpotetaan näin mahdollista liittymistä. Hallitus tekee suunnitelman aikatauluineen ja lähtee toteuttamaan esille tulleita ajatuksia/ideoita. TYÖSUOJELU Uusi VTT Groupin työsuojelun yhteistoimintasopimus astui voimaan 1.5.2015. Työsuojeluvaltuutettujen vaalit järjestettiin toukokuussa. Saimme jälleen hyvän kattauksen Vatelaisia valittuja, niin vanhoja konkareita kuin uusiakin toimijoita. Nyt valituksi tulleilla työsuojeluvaltuutetuilla riittääkin työsarkaa jatkuvasti muuttuvassa työympäristössämme. Erityisesti haasteena on jatkuvat toimipisteiden muutot ja niiden tuomat työskentelyoloihin liittyvät asiat. Toinen vähintääkin yhtä tärkeä seurattava asia on henkilöstön jaksaminen. Kentällä on nähtävissä resurssien vajausta ja kiireen tuomaa fiilistä, nyt olisikin viimeistään aika pysähtyä miettimään työhyvinvointiin liittyviä arkisia tekijöitä ja tuoda ideoita/ajatuksia rohkeasti esille. Olettehan meihin työsuojeluvaltuutetuihin yhteydessä näissäkin asioissa. tsv Pertti Salmi LUOTTAMUSMIESVERKOSTO VATE ry ja VTT-Akavan neuvottelema uusi luottamusmiessopimus astui voimaan 1.12.2015. Uuden sopimuksen mukaan VATE ry:llä oli oikeus asettaa 1.12.2015 alkaen Espooseen yksi pääluottamusmies ja yksi luottamusmies sekä yhteensä kaksi alueellista luottamusmiestä. Espoon luottamusmies toimii pääluottamusmiehen sijaisena. Muille luottamusmiehille valitaan varaluottamusmiehet. VATE ry:ssä käytiin luottamusmiesvaali, jossa äänioikeutettuja olivat VTT Oy:n palveluksessa olevat jäsenet. 3

Pääluottamusmies ja luottamusmiehet 1.12.2015 31.12.2019 VTT Pääluottamusmies puhelin Anja Pallas 020 722 5839 Luottamusmiehet Miina Pihlajaniemi (Espoo) 020 722 5276 Jukka Holopainen (Pohjois-Suomi, Oulu) 020 722 2487 Juha Hakulinen (Väli-Suomi, Jyväskylä) 020 722 2660 VTT Expert Services Oy Pekka Sievänen 020 722 5508 Labtium Oy Liisa Westerholm 050 363 1508 GTK Eija Kuronen 040 524 1874 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015 Sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 26.11. Puheenjohtajaksi tulevalle kaudelle valittiin Pertti Salmi. Puolet hallituksen jäsenistä oli erovuorossa ja alla jäsenistön äänestyksen tuloksena hallituksen uusi kokoonpano. Varsinainen jäsen Timo Almgren Merja Efraimsson Katariina Issukka (ES) Mari Leino Jaana Nurmi Anja Pallas Jarmo Siivinen Sirpa Vapaavuori (ES) Liisa Westerholm (Labtium) Vesa Hämäläinen (Tampere) Timo Rantanen (Jyväskylä) Pentti Vostrakov (Oulu) Henkilökohtainen varajäsen Jouni Penttilä Armi Boman Saija Valkama Harri Luomala Pekka Sievänen (ES) Merja Helanterä Miina Pihlajaniemi Jarmo Kleemola Saara Toivonen (Labtium) Matti Niemeläinen (Tampere) Meiju Sinkkonen (Jyväksylä) Jukka Holopainen (Oulu) HALLITUKSEN TOIMIHENKILÖT 2015 (järjestäytymiskokouksessa tammikuussa 2016 tehdään mahdolliset päivitykset) Puhelin Pertti Salmi, puheenjohtaja 020 722 4358 Anja Pallas, varapuheenjohtaja 020 722 5839 Timo Almgren, sihteeri 020 722 5166 Jaana Nurmi, tiedottaja/webmaster 020 722 5547 Mirja Muhola, rahastonhoitaja 020 722 5457 Mari Leino, jäsenasiat 020 722 5670 Katariina Issukka, nuorisotoiminta ja 020 722 4792 jäsentapahtumat 4

JÄSENTAPAHTUMA 2016 VATE ry sponsoroi jäsenmatkaa, joka on Pardian risteily 17.-18.4.2016 Tallinnaan. Informaatio ilmoittautumisesta ja omavastuusta ilmoitetaan myöhemmin. Lue lisää Pardian jäsenristeilystä osoitteessa http://www.pardia.fi/jasenyys/pardian-jasenristeily-2016/. TIEDOTUS Vuoden 2016 alusta TTT ry tarjoaa meille palvelut, jotka aiemmin tarjosi Pardia. Jäsensivut löytyvät jatkossa osoitteesta http://www.tttry.fi/intra/. Kirjautuminen jäsensivuille on myös muuttunut. 15.12.2015 alkaen on kaikkien käyttäjätunnusten salasanat resetoitu, eli vanhat salasanat eivät toimi. Ensimmäinen kirjautuminen tapahtuu omalla syntymäajalla (muotoa ppkkvv). Ensimmäisen kirjautumisen jälkeen sinun tulee vaihtaa salasanasi. Käythän tutustumassa TTT ry:n uudistuneisiin sivuihin osoitteessa http://www.tttry.fi/. Oman yhdistyksemme tiedotus hoidetaan pääsääntöisesti www.vate.fi-sivujen kautta. Lähestymme jäsentiedotteilla jatkossakin pari kertaa vuodessa sähköpostitse ja aina tarvittaessa, kun syntyy tiedottamisen tarvetta. Muistattehan aina ilmoittaa jäsentietojesi/yhteystietojesi muutoksesta jäsenasioittemme hoitalle Mari Leinolle (mailto.mari.leino@vtt.fi) ja TTT:n jäsensivuille http://www.tttry.fi/jasenyys/jasentietojen-muuttuminen/. Näin varmistetaan, että saatte kaiken tiedon, jota sekä meiltä että TTT:ltä on jäsenistölle jaettavana. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 Tiedottaja Jaana Nurmi 5