A-pojat Pullerilla kupsahtivat FC Haka j/hjs yj koki lauantaina 14.3. ensimmäisen tappionsa SM-karsintasarjassa. Pisteet riisti numeroin 1-3 Kuopion Palloseura, joka tuli askeleen verran paremmalla jalalla pelikentälle. Koko ensimmäinen puoliaika oli tasaista kamppailua lähinnä keskikentällä. Vieraat lopettivat kuitenkin valkopaitojen päästettyjen maalien nollaputken 13 peliminuutilla.
Kulmapotkun jälkeen pallo jäi elämään Haka/HJS:n maalin edessä, ja liukas KuPS:n kärki Ali Al-Musawi tinttasi sen verkkoihin. Muutamien minuuttien hämmennyksen jälkeen kotijoukkue sai koottua rivinsä, ja pääsi pariin kertaan yrittämään maalintekoa. Tasoitus tuli 35 minuutilla. Erkka Helminen pisti hyvällä syötöllä Eric Bullockin juoksuun, ja tämä puolestaan tarjoili Eetu Tapanaiselle boxiin. Edun tarkka sijoitus Viljakaisen. yllätti KuPS:n maalivahti Miikka Toisen puoliajan alussa kotijoukkueella näytti olevan peli hyvin kuosissa. Seitsemännellä minuutilla Matti Jussila pelasi Bullockille loistavan maalipaikan, mutta Ekin laukaus jäi hieman vaisuksi, ja maalivahti Miikka Viljakainen torjui sen päätyrajan yli. Sitä seuranneessa kulmatilanteessa oli useammallakin pelaajalla tilaisuus pistää verkko heilumaan, mutta toisin kävi. KuPS sai purettua pallon keskikentälle, ja nopea vastahyökkäys päättyi vieraiden Eetu Inkeroisen laukomaan johtomaaliin.
Loppupeli oli saattanut muodostua hieman erilaiseksi, jos tämä kulman jälkitilanne olisi päättynyt maaliin. Tami Tammisen sanoja mukaellen tämä oli ottelun kulminaatiopiste. KuPS sai pysyvän aloitteen ja pystyi määräämään ottelun lopputahdit. Kotijoukkueen yritys muuttui väkinäiseksi, ja peli-idea köyhtyi. Vaihtopenkiltäkään ei tällä kertaa enää löytynyt lisätehoja hyökkäykseeen. Keltaiset puolestaan iskivät vielä kertaalleen reilun kymmenen minuutin päästä. Tasoitukseen pyrkineen YJ:n pelaajien välimatkat kasvoivat liikaa, ja vierailla oli tilaa pyöritellä palloa onnistuneesti hyökkäyspäässä, kunnes Roope Kuosmanen pisti pallon maaliin. Loppuminuuteilla tunteet kuumentuivat muunkin kuin lämpimän ilman ja huikean auringonpaisteen vuoksi. Ottelun panos ja toisaalta kotijoukkeen turhautuminen aiheutti pelikentällä joukkokokouksen ja muutaman keltaisen kortin.
Tuomarit sallivat aika kovan pelin, mikä sitten purakautui loppuminuuteilla. Kun vastassa oli tiiviisti puolustava, kovaa pelaava ja riittävän taitava joukkue, ei huippuhyviä tekopaikkoja tällä kertaa paljon kertynyt. Keskikentällä annettiin heikkoja syöttöjä enemmän kuin muissa otteluissa yhteensä. Kun puolustuspäässä lisäksi sattui muutamia virheitä, ansaitsi KuPS tällä kertaa voittonsa. Kurssi voidaan kuitenkin kääntää viikon päästä Jyväskylässä, kun vastassa on JJK.
Ege Auvinen oli puolustuspäässä kohtuullisen varmaotteinen ja pääsi lisäksi pari kertaa yrittämään maalintekoa. Vaikea valinta, mutta kun viimeistely ontui ja puolustus vuoti, niin tähdet menivät keskikentälle. Ottelun tähtiraati oli tällä kertaa kotikatsomon vakiokasvo, Jarmo Pirttijoki. Hänen tähtensä lankesivat näin:
Anton Popovitch Erkka Helminen Eero-Matti Auvinen Haka/HJS KuPS-ottelussa: Joonas Immonen, Aku Piispanen (75 min. Vilppu Leinonen), Matias Caven, Eero-Matti Auvinen, Jami Kyöstilä, Timo Viljanen (86 min. Jussi Tuominen), Anton Popovitch, Erkka Helminen, Matti Jussila, Eric Bullock (67 min Joonas Ritonen), Eetu Tapanainen. Maalit/syötöt: 35 min. Eetu Tapanainen (Eric Bullock) Haka/HJS varoitukset: 59 min. Timo Viljanen Ottelun kuvat: Jussi Rämä, Hannu Tiensuu
Ankanuiton arvat ovat tulleet myyntiin!
Valkeakosken ankanuitto 2015 tapahtuma lähenee ja arpojen myynti on alkanut. Arpoja myyvät FC Haka junioreiden joukkueet sekä seuraavat yritykset: Koski Viihde, Sportia, Silmäasema, Mama s Bar & Bistro, Mallas, Neste Pikkolo sekä Väärälläkoivulla Viialan Kotileipomo. Näiden lisäksi seurat ovat vieneet arpoja myyntiin muihinkin yrityksiin. Tunnistat myyjät virallisesta ankanuiton logosta! Arpojen myyntiaika on 1.3-1.5.2015. Muista hakea omasi! Pääpalkintona on Yamarin 44 side console vene ja Yamahan 40hevosvoimainen perämoottori. Muut palkinnot löydät Valkeakosken ankanuiton sivuilta: http://ankanuitto.koskinet.fi/. Tapahtuma järjestetään 1.5.2015 C14 POJILLE PIIRINMESTARUUS FUTSALIN
Hakan C14 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 2015 häviämättä yhtäkään pelaamistaan otteluista. Eroa sarjan kakkoseksi tulleeseen Ylöjärven Ilvekseen tuli lopulta kahdeksan pistettä yhteismaalieron ollessa 66-15. Piirinmestaruus varmistui lopullisesti Hämeenkyrössä 7.3. pelatuissa sarjan viimeisissä peleissä, joissa voitettiin Parkunmäen Apassit 6-1 ja Tampereen Palloilijat jännittävien loppuvaiheiden jälkeen 2-1.
A-pojat: Lopputulos kuittasi pitkän tien rasitukset.
A-poikien yhteisjoukkue teki viikonloppuna onnistuneen ryöstöretken Perä-Pohjolaan. Saaliiksi saatiin täysi pistepotti FC Kemiltä tuloksella 3-0. Ottelun alkupuoli oli jälleen kerran kotijoukkueen tiukkaa yritystä ja prässäystä. Itse asiassa maalivahti Joonas Immonen teki 20 ensimmäisen minuutin aikana varmaan saman verran torjuntatöitä, kuin aikaisemmissa otteluissa yhteensä. Haka/HJS käänsi pelin kuitenkin itselleen. Keskikenttä ruokki hyvin hyökkääjiä, ja tilanteita syntyi. Maalitili aukeni 19 minuutilla. Eetu Tapanainen heitti taidokkaan syötön boxiin, ja Brassi-Ronaldon otteita ottelussa esittänyt Eric Bullock spurttasi linjan läpi ja laukoi pallon maaliin. Heti tämän jälkeen FC Kemillä oli heidän vaarallisin paikkansa. Vapaapotkun jälkitilanteessa pallo kimpoili tolppia pitkin ulos kentälle. Kun noin puoli tuntia oli pelattu, nähtiin jälleen komea
maali. Edu sai Niilo Mäenpäältä pallon boxin rajalta, odotti rauhassa kaverin juoksun vasempaan laitaan ja peitti hyvin syöttönsä. Niilo antoi matalan keskityksen maalin edustalle, josta vartioimatta jäänyt Matti Jussila ohjasi pallon ilmasta maaliin. Niilo ja Masa olivat pohjustamassa myös kolmatta maalia. Hyvä ristiinjuoksu sekoitti punapaitojen puolustuksen, ja Ekin komea volleykuti varmisti Haka/HJS:n voiton jo ensimmäisen puoliajan lopulla. Ekin tykki puhuu ja tulosta syntyy. Niilo Mäenpää ja Matti Jussila mukana tilanteessa. Toisella puoliajallakin oli runsaasti hyviä tilanteita, mutta yleisesti ottaen YJ:n peli muuttui tukkoisemmaksi. Palloa pyöritettiin enemmän keskikentällä, ja eteenpäin pelaamisen sijasta iskettiin useammin päätä Kemiläisten linjoihin. Puolustuspäässä ei ollut suurempia ongelmia.
Valmentaja Lauri Hakasen nuoteista löytyi yhteinen sävel Kemissä, niinkuin aiemmissakin otteluissa. Voiton ansiosta Haka/HJS:n asema karsintasarjan piikkipaikalla vahvistui kolmeen pisteeseen, kun samaan aikaan Jazz löi KuPS:n vieraissa. Viikon päästä testataan sitten Kuopiolaisten taso Pullerilla. FC Kemi- FC Haka/HJS -ottelusta on hieno kuuden minuutin videokooste Perä-Pohjolan Sanomien sivuilla. Pääset katsomaan sen linkkiä klikkaamalla. Haka/HJS FC Kemi-ottelussa: Joonas Immonen, Vilppu Leinonen (78 min. Jussi Tuominen) EeroMatti Auvinen, Matias Caven, Mäenpää,Antti Kekkonen, (65 min. Jussila, Niilo Mäenpää, Eric Bullock Eetu Tapanainen, Timo Viljanen, Eero Jami Kyöstilä, Aapo Akseli Tiensuu) Matti (60 min. Joonas Ritonen), Viljanen, Aku Piispanen. Maalit/syötöt: 19 min. Eric Bullock (Eetu Tapanainen) 1-0 22 min. Matti Jussila (Niilo Mäenpää) 2-0 40 min. Eric Bullock (Matti Jussila) 3-0 Haka/HJS varoitukset:
66 min. Niilo Mäenpää 87 min. Matti Jussila Kuvat: Meri-Lapin Urheiluvideot/Perä-Pohjolan Sanomat Jyrki Piispanen A-pojat: Mikkelistä terveisinä kolme pistettä
Mikkelissä on hyvänä tapana kuuluttaa ottelut ja esitellä joukkueet yleisölle. FC Haka j/hjs yj kävi keskiviikkona 4.3. hakemassa Mikkelistä SM-karsintasarjan arvokkaat kolme pistettä 0-1 vierasvoitollaan MP:sta. Ottelu ei ollut helppo, vaikka valkopaidat olivatkin askeleen edellä taidollisesti ja taktisesti. Ensimmäinen vartti mentiin kovaa. MP pyrki prässäämään korkealta, mutta YJ pystyi pelaamaamaan prässin läpi eikä sortunut pallonmenetyksiin. Hallinta kääntyi selkeästi vierasjoukkueelle, ja tekopaikkoja alkoi tulla. Haka/HJS sai ensimmäisen kulmapotkunsa 25 peliminuutilla. Matti Jussila keskitti, ja Matias Caven puski pallon ohi maalivahdin. Puoliaika sujui loppuun Haka/HJS:n komennossa. Isäntäjoukkueella oli vaikeuksia käynnistää kontrolloituja hyökkäyksiä, kun he keskialueella joskus saivat pallon haltuunsa. Valkopaitojen puolustuslinja katkoi linjojen yli nostetut pitkät pallot takuuvarmasti. Vaikka myös toinen puoliaika mentiin samoissa askelmerkeissä,
MP piti ottelun jännittävänä loppuun saakka pyrkiessään nopealla suunnanmuutospelillään tasoitukseen. Erikoistilanteet ja vasemman laidan nousut aiheuttivat muutaman vaaratilanteen YJ:n maalilla. Viimeiset 15 minuuttia juostiin katsojia hellivästi ja samalla hermoja raastavasti Urpolan kentän päästä päähän. Valkopaitojen lisämaalit olivat pari kertaa aivan hilkulla, mutta pallo ei pomppinut tällä kertaa suotuisasti. Vaikka Mikkelissä ei maaleilla mässäilty, Haka/HJS teki mallikelpoisen suorituksen. Joukkue pelasi kurinalaisesti ja pystyi toteuttamaan pelisuunnitelmaansa. Hyökkäyksissä oli monipuolisuutta ja puolustaessa pakka oli tiivis loppuminuutteja lukuunottamatta. Ottelun tempo säilyi nopeana, kun pallonhallinnan ansiosta peliä pystyttiin luontevasti rytmittämään. Puolustajien avaukset onnistuivat myös erinomaisesti. Kun vielä Joonas Immonen venytti nollaputkensa maalin edustalla 450 minuuttiin, voi kokonaisuuteen olla tyytyväinen ja valmistautua Kemin reissuun. Sasha ja Mikaela pitivät tällä kertaa peukkuja vieraille. Katsomossa oli myös tuttuja: Nykyään MP:ssa pelaava Sasha Popovitch oli tullut seuraamaan entisen seuransa otteita. Sasha oli näkemäänsä tyytyväinen. Hänen mielestään jalkapallon
kehittymisen myötä myös A-poikien peli on kehittynyt taidokkaammaksi hänen junioriajoistaan. Miten pikkuveli sitten kentällä pärjäsi MP:ta vastaan? Ihan perussettiä, ei nyt ihan loistokasta, mutta ei huonoakaan, virnisteli Sasha isoveljien tyyliin. Haka MP-ottelussa: Joonas Immonen, Vilppu Leinonen (40 min. Jussi Tuominen) EeroMatti Auvinen, Matias Caven, Jami Kyöstilä, Timo Viljanen (72 min. Akseli Tiensuu), Anton Popovitch, Antti Kekkonen (64 min. Eric Bullock), Matti Jussila, Erkka Helminen, Eetu Tapanainen, Eero Viljanen Maalit/syötöt: 25 min. Matias Caven (Matti Jussila) Haka/HJS varoitukset: 56 min.jami Kyöstilä 82 min. Anton Popovitch