OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Jalkapallopeli SISÄLTÖ PIKAOHJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: 097640 Jalkapallopeli SISÄLTÖ PIKAOHJE"

Transkriptio

1 OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: jalkapallopeli Pelaajat: 2-22 pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: 16 minuuttia SISÄLTÖ 4 eriväristä joukkuetta, joissa jokaisessa 10 pelaajaa + 2 varamiestä 2 maalivahtia + 1 varamaalivahti rullattava pelikenttä, jossa kaksi maalia 10 palloa (muovikiekkoa) peliohjeet PIKAOHJE Kick-Topin pelaajat, eli joukkueen johtajat valitsevat haluamansa värisen joukkueen ja asettavat pelaajat sitten haluamaansa pelijärjestelmään, esimerkiksi tai jne. Kick-Topissa on harjoittelua varten kymmenen palloa (muovikiekkoa). Syöttötekniikkaa on hyvä ensin harjoitella viitisen minuuttia, jonka jälkeen peli sujuu mukavammin, ja pelaajat osaavat sorminäppäryyden ja harkinnan avulla toteuttaa todentuntuisia pelikuvioita aina maalintekoon asti. Jotta peli lähtisi jouhevasti käyntiin, on hyvä ottaa huomioon alla luetellut neljä kohtaa peliohjeissa selostettujen sääntöjen lisäksi, jotka hyvin pitkälti mukailevat jalkapallon kansainvälisiä sääntöjä. 1. Pelaajasta pidetään kiinni peukalolla ja etusormella sen leveimmästä kohdasta. Palloa potkaistaan asettamalla pelaaja pallon päälle etukenoon miltei vaakatasoon. Pelaajaa liikuttava käsi lepää pelikentällä. Pelaajaa painetaan halutusta syötön pituudesta ja nopeudesta riippuen kevyesti tai voimakkaasti palloa vasten ja vedetään pallon yli taaksepäin. Kun pelaajaa pidetään lähes vaakasuorassa asennossa, laukaus on matala. Mitä pystymmässä asennossa pelaaja on, sitä korkeammalle pallo nousee. (Ks. kuva II saksankielisessä ohjeessa.) Kun pelaajaa painetaan vain kevyesti palloa vasten, voidaan tehdä hyvinkin lyhyitä syöttöjä. Mitä kovemmin pelaajaa painetaan, sitä pidemmälle pallo lentää ja maaleja voidaan tehdä kaukaakin. Kun taidot karttuvat, voidaan palloa liikutella hyvin tarkasti pelaajalta toiselle ja kuljettaa sitä vastustajan maalin läheisyyteen. 2. Hyökkäävä joukkue liikuttaa joka syötön jälkeen kaksi pelaajaansa pelattavaksi, jonka jälkeen puolustava joukkue siirtää kaksi omaansa vartioimaan näitä. Näin puolustava joukkue pyrkii vaikeuttamaan hyökkäävän joukkueen syöttöjen onnistumista. Paitsiosäännöt on otettava huomioon (kohta 9 pelisäännöissä). 3. Palloa pelaa aina sitä lähinnä oleva pelaaja. 4. Tavallinen peliaika on 2 8 minuuttia. Kunkin ottelun peliajan voi kuitenkin vapaasti sopia joukkueen johtajien kesken.

2 OHJE / PELIOHJE 2 (5) PELISÄÄNNÖT Mukaansatempaava, jännittävä, mielenkiintoinen Kick-Top! Peli jäljittelee kaikille tuttua jalkapalloa lähes täydellisesti: se on jalkapalloa kaikessa dynamiikassaan, älykkyydessään, nopeudessaan ja oveluudessaan. Taidon, sorminäppäryyden ja harkinnan avulla ottelussa voidaan toteuttaa todentuntuisia pelikuvioita aina maalintekoon asti. Miltei kaikki jalkapallon säännöt on otettu mukaan myös Kick-Topiin ja listattu näihin peliohjeisiin helposti ymmärrettävässä muodossa. Kick-Top on jännittävä peli niin nuorelle kuin vanhalle. 1. Pallon potkaiseminen, pelivuorot ja liikkuminen kentällä Pelaajasta pidetään peukalolla ja etusormella sen alareunasta kiinni niin, että pelaaja on etukenossa pallon päällä. Palloa potkaistaan liikuttamalla pelaajaa pallon päällä taaksepäin, kunnes pallo lähtee liikkeelle. Laukaus on sitä pidempi ja nopeampi, mitä lujemmin painat pelaajaa palloa vasten. Kun pidät pelaajaa lähes vaakasuorassa asennossa, laukaus on matala. Mitä pystymmässä asennossa pidät pelaajaa, sitä korkeammalle pallo nousee. (Ks. kuva II saksankielisessä ohjeessa.) Pelaajasta kiinni pitävä käsi lepää lauottaessa pelikentällä. Mikäli kaadat kädellä vastapuolen pelaajan, tuomitaan vastapuolelle vapaapotku (ks. kohta 10), vaikka rikkomus tapahtuisi vastustajan rangaistusalueella. Mikäli vastapuoli kaatuu pelivuorossa olleen pelaajan rangaistusalueella, tuomitaan rangaistuspotku (ks. kohta 11). Pallon potkaisee aina liikkeelle sitä lähinnä oleva pelaaja. Palloa saa potkaista pelivuorollaan vain kerran. Ainoat poikkeustilanteet on selitetty kohdissa 15 (laitahyökkäys) ja 16 (yksin kuljettaminen). Jokaisen laukomisvuoron jälkeen kummastakin joukkueesta voidaan siirtää kahta pelaajaa. Ensin hyökkäävä joukkue siirtää pelaajiaan vapaasti pelattaviksi. Tämän jälkeen puolustava joukkue siirtää pelaajiaan vartioimaan hyökkääjiä. Pelaajat tulee siirtää mahdollisimman nopeasti uusiin asemiinsa, jotta pelissä riittäisi vauhtia. Hyökkäävä joukkue pyrkii tuomaan pallon harkituin pelikuvion sellaiseen asemaan, josta voidaan laukoa maali. Puolustava joukkue taas yrittää vartioida hyökkäävän vastajoukkueen pelaajia. Jos hyökkäävä osapuoli siirtää vain yhden pelaajan vapaaksi ja puolustus on jo siirtynyt uusiin asemiin, toista hyökkääjää ei voi enää siirtää. Puolustavan pelaajan saa siirtää pallon maaliinkulkureitille vain siinä tapauksessa, että kyseinen pelaaja sijoitetaan vartioimaan vastapuolen pelaajaa tämän välittömään läheisyyteen. Kulmapotkutilanteessa puolustava joukkue saa vartioida pelaajallaan vain toista hyökkäävän joukkueen siirtämistä pelaajista, jotta tilanne ei olisi liian suotuisa puolustavalle joukkueelle (ks. kohta 14). 2. Pelikenttä Pelikentän mitat vastaavat tavallisen jalkapallokentän mittoja suhteessa 1:100. Kuvassa I (saksankielinen ohje) on esitetty kansainvälisesti hyväksytyt jalkapallokentän mitat suhteessa 1: Pallo Pelin pallo on valkoinen pyöreä muovikiekko. 4. Pelaajien lukumäärä kentällä Ottelu käydään kahden joukkueen välillä. Kummassakin joukkueessa on 11 pelaajaa maalivahti mukaan luettuna.

3 OHJE / PELIOHJE 3 (5) 5. Erotuomari Pelin erotuomarina voi toimia kuka tahansa säännöt tunteva henkilö tai kumpikin joukkueen johtaja (Kick-Topin pelaaja) yhdessä. Jos jostakin pelitilanteesta ei päästä yhteisymmärrykseen, tuomitaan erotuomaripallo. Tällöin toinen joukkueen johtajista heittää pallon vähintään 30 cm:n korkeuteen pelikentän yläpuolella. Peliä jatkaa pelaaja, joka pallon laskeuduttua on sitä lähinnä. 6. Pelin kesto Pelin kesto on 2 8 minuuttia. Edistyneet pelaajat voivat pelata pidempiäkin puoliaikoja, jolloin päästään aitoon jalkapallotunnelmaan. Erätauon pituus on 30 sekuntia. Laukaus on tehtävä seitsemän sekunnin sisään pelivuoron alkamisesta pelaajien siirtämisen jälkeen (ks. kohta 1). Aikarajan ylittävät viivytykset rangaistaan vapaapotkulla pallon sijaintipaikalta tai rangaistuspotkulla, mikäli viivytys tapahtuu viivyttelevän joukkueen rangaistusalueella (ks. kohdat 10 ja 11). Peliaikaa on jatkettava, mikäli pelin aikana tuomittu rangaistuspotku on jäänyt potkaisematta. Jos mitalipelissä tai ratkaisevassa pelissä ei normaalin peliajan päätyttyä ole voittajaa, peliä jatketaan 2 3 minuutilla. Jatkoaika käynnistyy heti kenttäpuoliskojen vaihdon jälkeen. Jos ottelu ei ratkea jatkoajallakaan, siirrytään rangaistuspotkukilpailuun, jossa viisi pelaajaa kummastakin joukkueesta potkaisee vuorotellen rangaistuspotkun kansainvälisten jalkapallosääntöjen mukaisesti. 7. Pelin aloitus Pallo asetetaan pelikentän keskipisteeseen, josta laukaistaan alkupotku. Alkupotkun aikana kunkin pelaajan on oltava omalla kenttäpuoliskollaan. Aloittavan joukkueen vastajoukkueen pelaajien on oltava vähintään 9,15 cm:n päässä pallosta eli keskiympyrän ulkopuolella, kunnes alkupotku on potkaistu. Alkupotkussa aloittavan joukkueen pelaaja potkaisee pallon kanssapelaajalleen vastustajajoukkueen kenttäpuoliskolle. Alkupotkun potkaissut pelaaja ei saa potkaista palloa toista kertaa, ennen kuin joku toinen pelaajista on koskenut palloa. Maali voidaan tehdä suoraan alkupotkusta. Hyväksytyn maalin jälkeen peliä jatketaan alkupotkulla. Alkupotkun potkaisee tällöin sen joukkueen pelaaja, jonka päätyyn maali tehtiin. Erätauon jälkeen vaihdetaan kenttäpuoliskoja ennen uuden puoliajan alkamista. Alkupotkun potkaisee toisella puoliajalla sen joukkueen pelaaja, joka ei potkaissut alkupotkua ottelun alussa. 8. Pelikentän rajat ja hyväksytty maali Maali hyväksytään, kun pallo ylittää maalirajan maalitolppien välistä kokonaan, eikä siis ollenkaan jää maalirajan päälle. Jos pallo ylittää jonkin sivu- tai päätyrajan kokonaan, se on poissa pelistä. Tilanteen mukaan tästä seuraa joko rajaheitto, maalipotku tai kulmapotku, jonka avulla pallo saadaan takaisin peliin (ks. kohdat 12, 13 ja 14). 9. Paitsio Pelaaja on paitsioasemassa, kun hän on pallon potkaisuhetkellä lähempänä vastustajan maalirajaa kuin sekä pallo että puolustavan joukkueen toiseksi alin pelaaja, paitsi: a) kun hän on omalla kenttäpuoliskollaan b) kun hän on samassa linjassa puolustavan joukkueen toiseksi alimman pelaajan kanssa c) kun hän on samassa linjassa puolustavan joukkueen kahden alimman pelaajan kanssa d) kun hän vastaanottaa pallon suoraan rajaheitosta, maalipotkusta tai kulmapotkusta

4 OHJE / PELIOHJE 4 (5) e) kun hän ei ole aktiivisesti pelissä mukana, eli hänelle ei syötetä palloa Ratkaisevaa paitsioaseman arvioinnissa on pelaajan asema pallon potkaisemisen hetkellä ei siis pallon vastaanottamisen hetkellä.pelaajan ollessa paitsioasemassa vastapuolelle tuomitaan epäsuora vapaapotku rikkomuspaikasta, paitsi jos rikkomus tapahtuu vastustajan maalialueella. Tällöin vapaapotku potkaistaan mistä tahansa kohtaa maalialuetta. Epäsuora vapaapotku voi johtaa maalin tekoon vain, jos pallo menee vapaapotkusta maaliin vasta sen jälkeen, kun joku muu pelaaja kuin vapaapotkun suorittaja on koskenut palloon tai pelannut sitä. Jos pallo menee epäsuorasta vapaapotkusta suoraan vastustajan maaliin, tuomitaan vastustajalle maalipotku (ks. kohta 13). 10. Vapaapotku Kick-Topissa tuomitaan vastapuolelle vapaapotku, mikäli palloa viimeksi pelannut pelaaja on palloa potkaistuaan sitä lähinnä. Mikäli rikkomus tapahtuu pelaajan omalla rangaistusalueella, tuomitaan rangaistuspotku, koska pelaajan katsotaan pelanneen palloa kädellään. Kun pelaaja potkaisee vapaapotkun omalta rangaistusalueeltaan, on kaikkien vastapuolen pelaajien oltava rangaistusalueen ulkopuolella ja vähintään 9,15 cm:n etäisyydellä pallosta, kunnes pallo on pelissä. Kun pelaaja potkaisee vapaapotkun rangaistusalueensa ulkopuolelta, on kaikkien vastapuolen pelaajien oltava vähintään 9,15 cm:n etäisyydellä pallosta, kunnes pallo on pelissä. Maali voidaan tehdä suoraan vapaapotkusta. 11. Rangaistuspotku Rangaistuspotku potkaistaan rangaistuspotkupisteeltä. Rangaistuspotkutilanteessa kaikkien pelaajien paitsi rangaistuspotkun potkaisevan pelaajan ja vastustajajoukkueen maalivahdin on oltava rangaistusalueen ulkopuolella ja vähintään 9,15 cm:n etäisyydellä pallosta, kunnes pallo on pelissä. Rangaistuspotkun potkaissut pelaaja saa pelata palloa uudestaan vasta sitten, kun joku muu pelaaja on koskettanut palloa. Peliaikaa on tarpeen vaatiessa pidennettävä jatkoajalla, jotta rangaistuspotku ehditään suorittaa. Jos pallo osuu maalivahtiin ja menee sen jälkeen maaliin varsinaisen peliajan jälkeen suoritetusta rangaistuspotkusta, maali on hyväksytty. Maalirajalla oleva maalivahti saa liikkua sen jälkeen, kun erotuomari on antanut merkin rangaistuspotkun potkaisemiselle. Kick-Topissa tuomitaan vastapuolelle rangaistuspotku, jos maalivahti tönäisee vastapuolen pelaajaa niin, että tämä kaatuu. 12. Rajaheitto Kun pallo ylittää sivurajan kokonaan, se heitetään takaisin kentälle. Rajaheiton suorittaa viimeksi palloon koskeneen pelaajan vastajoukkueen johtaja (Kick-Topin pelaaja). Hän asettaa pallon avoimelle kädelleen ja pyrkii heittämään pallon oman joukkueensa pelaajalle siitä kohdasta, missä pallo ylitti sivurajan. Peliä jatkaa palloa lähinnä oleva pelaaja. Jos pallo menee rajaheitosta vastustajan maaliin, tuomitaan maalipotku. Jos pallo menee rajaheitosta omaan maaliin, tuomitaan kulmapotku. Rajaheitossa ei huomioida paitsioasemaa (ks. kohta 9). Maalia ei voida tehdä suoraan rajaheitosta. 13. Maalipotku Maalipotku tuomitaan puolustavalle joukkueelle, kun hyökkäävän joukkueen pelaaja potkaisee pallon vastustajan päätyrajan yli. Maalipotkussa kuka tahansa puolustavan joukkueen pelaajista potkaisee pallon maalialueen sisäpuolelta rangaistusalueen ulkopuolelle. Vastapuolen pelaajien on oltava rangaistusalueen ulkopuolella. Pelaajat voidaan asettaa minne tahansa uusiin asemiin. Jos palloa ei potkaista suoraan rangaistusalueen ulkopuolelle, maalipotku uusitaan. Poikkeuksena on tilanne, jossa maalipotkun potkaissut pelaaja on potkun jälkeen palloa lähinnä. Tämä katsotaan Kick-Topissa rikkomukseksi, ja siitä tuomitaan rangaistuspotku vastustajalle. Maalipotkun potkaissut pelaaja saa pelata palloa uudestaan vasta sitten, kun joku muu pelaaja on koskettanut palloa. Maalipotkussa ei huomioida paitsioasemaa (ks. kohta 9). Maali voidaan tehdä suoraan maalipotkusta.

5 OHJE / PELIOHJE 5 (5) 14. Kulmapotku Kulmapotku tuomitaan hyökkäävälle joukkueelle, kun puolustavan joukkueen pelaaja potkaisee pallon oman päätyrajansa yli. Kulmapotku potkaistaan kulmaan merkityltä kehältä. Vastapuolen pelaajien on oltava 9,15 cm:n etäisyydellä pallosta, kunnes pallo on pelissä. Kulmapotkun potkaissut pelaaja saa pelata palloa uudestaan vasta sitten, kun joku muu pelaaja on koskettanut palloa. Kulmapotkusta ei voi lähteä kuljettamaan palloa yksin kohdassa 15 kuvaillulla tavalla. Mikäli kulmapotkun potkaissut pelaaja on palloa potkaistuaan sitä lähinnä, vastustajalle tuomitaan vapaapotku (ks. kohta 10). Vapaapotku potkaistaan siitä paikasta, mihin pallo jäi tuomioon johtaneen kulmapotkun jälkeen. Kulmapotkua varten ei pidennetä peliaikaa. Kulmapotkutilanteessa puolustava joukkue saa siirtää vain yhden pelaajistaan vartioimaan hyökkäävän joukkueen pelaajaa (ks. kohta 1). Kulmapotkussa ei huomioida paitsioasemaa (ks. kohta 9). Maali voidaan tehdä suoraan kulmapotkusta. 15. Laitahyökkäys Laitahyökkäystä käytetään vastustajan puolustuksen murtamiseen ja puolustuksen tahallaan kehittämien paitsiotilanteiden välttämiseen. Laitahyökkäys tapahtuu kuvaan I (saksankielinen ohje) harmaalla merkityllä alueella ( Flankenlauf-Areal ), joka jää rangaistusalueiden sivurajojen ja kentän sivurajojen väliin koko kentän pituudella. Laitahyökkäyksessä pelaaja voi syöttää pallon itselleen kaksi kertaa peräkkäin. Kolmannella syötöllä pelaajan on lauottava kohti maalia tai syötettävä pallo joukkuetoverilleen. Jos aikoo pelivuorollaan aloittaa laitahyökkäyksen, siitä on ilmoitettava ennen pelivuoron alkamista ääneen pelikaverille ja tuomarille. Jos näin ei tehdä, syöttö katsotaan tavalliseksi, ja pallon pelaamista jatkaa sitä lähinnä oleva pelaaja. Laitahyökkäystilanteessa on yhdentekevää, kuka pelaajista on ensimmäisen tai toisen syötön jälkeen palloa lähinnä. Laidan kautta hyökkäävä pelaaja saa pelata pallon uudestaan, kunhan pallo pysyy ainakin osittain aiemmin mainitulla laitahyökkäysalueella. Jos pallo menee laitahyökkäystilanteessa tehdystä syötöstä keskikentälle kokonaan laitahyökkäysalueen ulkopuolelle, tilanne on Kick-Topissa sääntöjen vastainen, ja vastapuolelle tuomitaan vapaapotku (ks. kohta 10). Laidan kautta hyökkäävä pelaaja pyrkii kuljettamaan palloa vastustajan maalirajan läheisyyteen voidakseen käyttää toista tai kolmatta syöttöä keskitykseen. Toista tai kolmatta syöttöä voi käyttää myös maalin yrittämiseen. Laitahyökkäystä ennen paitsiossa olleet hyökkääjät eivät laitahyökkäyksen jälkeen enää ole paitsiossa, jos pallo on lähempänä vastustajan maalirajaa kuin ylin hyökkäävä pelaaja tai tämän kanssa samassa linjassa. Tilanteesta ei siis synny paitsiota, vaikka maalivahti olisi puolustavan joukkueen ainoa pelaaja, joka on hyökkäävän pelaajan ja maalirajan välissä. Kunkin laitahyökkäyksessä tehdyn syötön jälkeen pelaajia voidaan siirtää normaaliin tapaan kohdassa 1 kuvatulla tavalla. 16. Yksin kuljettaminen Yksin kuljettaminen on hyvä keino päästä parempaan maalilaukauspaikkaan, jos esimerkiksi vastustaja seisoo juuri pallon maaliinkulkureitillä. Yksin kuljettamisessa pelaaja voi syöttää pallon itselleen kaksi kertaa peräkkäin, mutta hänen on oltava myös kunkin syötön jälkeen palloa lähinnä. Jos aikoo pelivuorollaan aloittaa yksin kuljettamisen, siitä on ilmoitettava ennen pelivuoron alkamista ääneen pelikaverille ja tuomarille. Mikäli ensimmäisen tai toisen syötön jälkeen joku muu oman joukkueen pelaajista on palloa lähempänä kuin itse syöttäjä, kyseinen pelaaja jatkaa peliä. Yksin kuljettaminen on silloin epäonnistunut. Kunkin yksin kuljetettaessa tehdyn syötön jälkeen pelaajia voidaan siirtää normaaliin tapaan kohdassa 1 kuvatulla tavalla. Kolmannella syötöllä pelaajan on lauottava kohti maalia tai syötettävä pallo joukkuetoverilleen, jonka on syötön jälkeen oltava palloa lähempänä kuin syöttäjän. Mikäli näin ei ole, tilanteesta tuomitaan vastustajalle vapaapotku. Jo toisella syötöllä voi laukoa kohti maalia.

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA ALKUPOTKU JA PELIN JATKAMINEN JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 Ottelun alku Ennen ottelun alkua kenttäpuoli arvotaan kolikon heitolla. Veikkauksen voittaja saa valita kenttäpuolen. Vastajoukkue saa oikeuden

Lisätiedot

Sääntö 13 Vapaapotkut. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 13 Vapaapotkut. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 13 Vapaapotkut Erotuomarin peruskurssi Sääntö 13 - Vapaapotkut 2 Vapaapotkutyypit Vapaapotkut ovat suoria tai epäsuoria. Hyväksyttävä maali: suorasta vapaapotkusta vain vastajoukkueen maaliin epäsuorasta

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Puoliajat Ottelu kestää (tavallisesti) kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Näiden välissä pidetään tauko, joka ei saa ylittää 15 minuuttia.

Lisätiedot

Sääntö 13 Vapaapotkut. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 13 Vapaapotkut. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 13 Vapaapotkut Erotuomarin peruskurssi Vapaapotkutyypit Vapaapotkut ovat suoria tai epäsuoria. Hyväksyttävä maali: suorasta vapaapotkusta vain vastajoukkueen maaliin epäsuorasta vapaapotkusta ei

Lisätiedot

Sääntö 7: PELIAIKA SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA 6 2006

Sääntö 7: PELIAIKA SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA 6 2006 Sääntö 7: PELIAIKA Käsitteet 1. Varsinainen peliaika: yleensä 2 * 45 min = 90 min 2. Erotuomarin määräämä lisäaika 3. Jatko-ottelu 4. Puoliaikojen välinen tauko ei yli 15 min 5. Erotuomarin rankaisuvalta

Lisätiedot

Uudet PelinOhjaajat 2018: Hemmingin koulu, Masku

Uudet PelinOhjaajat 2018: Hemmingin koulu, Masku Uudet PelinOhjaajat 2018: 20.04. Hemmingin koulu, Masku 1: avaus 2: koulutuksen sisältö 3: Pelinohjaajan perusasiat (powerpoint esitys) ja palloliiton video 4: PO tutortoiminta, mitä se on? 5: Kaikki Pelaa

Lisätiedot

Sääntö 11 Paitsio. Erotuomarin peruskurssi. Aktiivinen osallistuminen peliin. + = Rikkomus. Paitsioasema

Sääntö 11 Paitsio. Erotuomarin peruskurssi. Aktiivinen osallistuminen peliin. + = Rikkomus. Paitsioasema Sääntö 11 Paitsio Erotuomarin peruskurssi Sääntö 11 Paitsio = Rikkomus 1 Sääntö 11 Paitsio Pelaaja on paitsioasemassa, jos hän on lähempänä vastajoukkueen päätyrajaa kuin: toiseksi alin puolustavan joukkueen

Lisätiedot

Sääntö 11 Paitsio. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 11 Paitsio. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 11 Paitsio Erotuomarin peruskurssi Sääntö 11 Paitsio = Rikkomus Sääntö 11 Paitsio Pelaaja on paitsioasemassa, jos hän on lähempänä vastajoukkueen päätyrajaa kuin: toiseksi alin puolustavan joukkueen

Lisätiedot

Jalkapallosääntöjen muutokset Erotuomarin jatkokurssi

Jalkapallosääntöjen muutokset Erotuomarin jatkokurssi Jalkapallosääntöjen muutokset 2018 Erotuomarin jatkokurssi Merkittävimpiä muutoksia S3 - Pelaajat 3.3 Jos erotuomaria ei informoida pelaajavaihdosta Puoliaikojen välisellä tauolla Ennen jatko-ottelua Nimetty

Lisätiedot

Futsalsääntöjen muutokset kaudelle

Futsalsääntöjen muutokset kaudelle Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2012 2013 Kansainvälinen jalkapalloliitto on päättänyt tehdä futsalin sääntökirjaan joukon muutoksia. Nämä muutokset tulevat voimaan välittömästi. Lisäksi samassa yhteydessä

Lisätiedot

FUTSALSÄÄNTÖMUUTOKSET 2010-2011

FUTSALSÄÄNTÖMUUTOKSET 2010-2011 FUTSALSÄÄNTÖMUUTOKSET 2010-2011 SÄÄNTÖ 1 PELIKENTTÄ Rangaistusalue Kentän molemmissa päissä on rangaistusalue, joka merkitään kaarella kuuden (6) metrin säteellä kunkin maalitolpan ulkoreunasta ja niin,

Lisätiedot

Jalkapallosääntöjen muutokset. Erotuomarin jatkokurssi 2017

Jalkapallosääntöjen muutokset. Erotuomarin jatkokurssi 2017 Jalkapallosääntöjen muutokset Erotuomarin jatkokurssi 2017 Huomioitavaa Esitys keskittyy pääosin sisällöllisiin muutoksiin Sanamuotojen tarkennukset ja rakenteelliset muutokset jäävät osin esityksen ulkopuolelle

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

PELINOHJAAJA. Valioerotuomari

PELINOHJAAJA. Valioerotuomari PELINOHJAAJAKOULUTUS Valioerotuomari Liiton erotuomaritoiminta Piirin erotuomaritoiminta Erotuomarikokelas Pelinohjaaja Pelinohjaaja toimii alle 12 vuotiaiden tyttöjen ja poikien otteluissa. PELINOHJAAJA

Lisätiedot

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010 1) Joukkueen A maalivahti on aikeissa vapauttaa pallon peliin käsistään pompauttaen palloa kerran kentän kautta potkaistakseen pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan B pelaaja yrittää ja onnistuu

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

SÄÄNNÖT TAKTINEN JALKAPALLOPELI 1.0 SISÄLLYS LUETTELO

SÄÄNNÖT TAKTINEN JALKAPALLOPELI 1.0 SISÄLLYS LUETTELO TAKTINEN JALKAPALLOPELI SÄÄNNÖT 1.0 SISÄLLYS LUETTELO 1. PELIN OSAT...2 NOPAT... 2 PELILAUTA... 2 JOUKKOEET & TUOMARIT... 2 KORTIT... 2 2. SANASTO...3 2.1 PELAAJA JA JOUKKUE... 3 2.2 HALLITSEVA JA PASSIIVINEN

Lisätiedot

SÄHKÖ- PYÖRÄTUOLI- JALKAPALLO

SÄHKÖ- PYÖRÄTUOLI- JALKAPALLO SÄHKÖ- PYÖRÄTUOLI- JALKAPALLO PELIN SÄÄNNÖT Viralliset säännöt ja määräykset Fédération Internationale de Powerchair Football Association (FIPFA) Suomen sähköpyörätuolijalkapallo ry www.sptjalkapallo.com

Lisätiedot

PELINOHJAAJAKOULUTUS

PELINOHJAAJAKOULUTUS PELINOHJAAJAKOULUTUS Valioerotuomari Liiton erotuomaritoiminta Piirin erotuomaritoiminta Erotuomarikokelas Pelinohjaaja Pelinohjaaja toimii alle 12 vuotiaiden tyttöjen ja poikien otteluissa. PELINOHJAAJA

Lisätiedot

Rikkeen edellytykset

Rikkeen edellytykset Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

Aurinkolahti Beachfutiksen säännöt 2015

Aurinkolahti Beachfutiksen säännöt 2015 Aurinkolahti Beachfutiksen säännöt 2015 1. Pelikenttä 2. Pelipallo 3. Peliaika 4. Pelaajien lukumäärä 5. Pelaajien varusteet 6. Erotuomari 7. Avauspotku ja pelin jatkaminen 8. Pallo pelissä ja poissa pelistä

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2014 2015

Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2014 2015 Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2014 2015 Muutos 1, Sääntö 3, s. 16 Pelaajavaihto Pelaajavaihto voidaan tehdä milloin tahansa riippumatta siitä, onko pallo pelissä vai ei. Vaihtoa tehtäessä tulee noudattaa

Lisätiedot

Suomen Palloliiton Tampereen piiri järjestää tuttuun tapaan Kaikki Pelissä koulufutsal kilpailun Tampereen piirin alueen kouluille.

Suomen Palloliiton Tampereen piiri järjestää tuttuun tapaan Kaikki Pelissä koulufutsal kilpailun Tampereen piirin alueen kouluille. KOULU- Suomen Palloliiton Tampereen piiri järjestää tuttuun tapaan Kaikki Pelissä koulufutsal kilpailun Tampereen piirin alueen kouluille. Futsalin syntyhistoriasta on monenlaisia tulkintoja, mutta yleisen

Lisätiedot

Spt-jalkapallon säännöt

Spt-jalkapallon säännöt Spt-jalkapallon säännöt Pelin tarkoitus Peliä pelaa kaksi joukkuetta, joiden pelaajat ovat eri tavoin vammautuneita, ja jotka pelaavat sähköpyörätuoleilla, joihin on kiinnitetty jalkatuet suuren pallon

Lisätiedot

KENTTÄ- KOULUTUS EROTUOMAREIDEN SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND

KENTTÄ- KOULUTUS EROTUOMAREIDEN SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND EROTUOMAREIDEN KENTTÄ- KOULUTUS KENTTÄKOULUTUKSEN JÄRJESTELYT (ESIMERKKI) 1. Erotuomarin varusteet 2. Kentän tarkastaminen 3. Ennen ottelun alkua 4. Toimenpiteet ennen alkupotkua 5. Teikkaus 6. Alkupotku

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga. Kouvolan jalkapallo

Futsalin INTERSPORT-liiga. Kouvolan jalkapallo 2019-2020 Futsalin INTERSPORT-liiga Kouvolan jalkapallo 2019-2020 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin.

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 5 Erotuomari Erotuomarin peruskurssi Toimivalta Erotuomarin toimivalta siinä ottelussa, johon hänet on määrätty, alkaa hänen saapuessaan ottelupaikalle. Tämä sisältää: - oikeuden evätä osallistumasta

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT HELSINKI BEACHFUTIS 1

SÄÄNNÖT HELSINKI BEACHFUTIS 1 SÄÄNNÖT HELSINKI BEACHFUTIS 1 SÄÄNTÖ 1 - PELIKENTTÄ...3 SÄÄNTÖ 2 - PALLO...4 SÄÄNTÖ 3 - PELAAJIENLUKUMÄÄRÄ...4 SÄÄNTÖ 4 - PELAAJIEN VARUSTEET...5 SÄÄNTÖ 5 - EROTUOMARI JA TOINEN EROTUOMARI...6 SÄÄNTÖ 6

Lisätiedot

TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA

TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA OHJAA reiluun peliin reagoimalla reilun pelin sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen. OPASTA oikeisiin suorituksiin antamalla mahdollisuuden uuteen yritykseen. KANNUSTA

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös Erotuomarin peruskurssi 2 Yleiset periaatteet Suora ja epäsuora vapaapotku tai rangaistuspotku voidaan tuomita rikkomuksista ja sääntörikkomuksista vain, kun

Lisätiedot

Aurinkolahti Beachfutis 2015 säännöt. 1. Pelikenttä. 2. Pelipallo. 3. Peliaika. 4. Pelaajien lukumäärä. 5. Pelaajien varusteet. 6.

Aurinkolahti Beachfutis 2015 säännöt. 1. Pelikenttä. 2. Pelipallo. 3. Peliaika. 4. Pelaajien lukumäärä. 5. Pelaajien varusteet. 6. Aurinkolahti Beachfutis 2015 säännöt 1. Pelikenttä 2. Pelipallo 3. Peliaika 4. Pelaajien lukumäärä 5. Pelaajien varusteet 6. Erotuomari 7. Avauspotku ja pelin jatkaminen 8. Pallo pelissä ja poissa pelistä

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga 2017-2018 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä

Lisätiedot

pelinohjaajan käsikirja

pelinohjaajan käsikirja Turun Nappulaliiga pelinohjaajan käsikirja PELINOHJAAJA OHJAA reiluun peliin reagoimalla reilun pelin sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen. OPASTAA oikeisiin suorituksiin antamalla mahdollisuuden uuteen

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA 2 PELIAIKA 2.1 Aloitus Aloituksessa erotuomari pudottaa pallon keskipisteessä jäähän. Aloittajat, rintamasuunta vastajoukkueen

Lisätiedot

TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA

TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA TuNL:n PELINOHJAAJAN TOIMINTA OTTELUSSA OHJAA reiluun peliin reagoimalla reilun pelin sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen. OPASTA oikeisiin suorituksiin antamalla mahdollisuuden uuteen yritykseen. KANNUSTA

Lisätiedot

ACK 8v8 Pelikirja

ACK 8v8 Pelikirja 1 ACK 8v8 Pelikirja 10.10.2016 8v8 yleistä Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Pelipaikkojen täyttäminen Ylivoiman luominen Tyhjän tilan käyttö Kenttätasapaino Pääajatuksena minä, sinä ja pallo

Lisätiedot

Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 12 Kielletty peli ja sopimaton käytös Erotuomarin peruskurssi 2 Yleiset periaatteet Suora ja epäsuora vapaapotku tai rangaistuspotku voidaan tuomita rikkomuksista ja sääntörikkomuksista vain, kun

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Kolmen pallon peli Alue 45m x 25m. 6v6 pelimuoto. 3 palloa pelissä. Peliaika 2-4 minuuttia aina kerrallaan. Lyhyitä pelejä pelataan useita. Aluksi kaikki kolme palloa annetaan toisen joukkueen pelaajille.

Lisätiedot

Headset-järjestelmän yleiset käyttöohjeet

Headset-järjestelmän yleiset käyttöohjeet 1 1) Yleistä 2) Ennen ottelua 3) Maalipotku / kulmapotku 4) Rajaheitto 5) Paitsio 6) Sääntörikkomus 7) Henkilökohtaiset rangaistukset 8) Nahistelu 9) 4. erotuomari 10) Käytettäviä termejä 2 1) Yleistä

Lisätiedot

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) Sivu 1 (5) 3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) 1 Kenttä Ottelu pelataan puolikkaalla koripallokentällä yhteen (1) koriin. Kenttään kuuluu normaali 3 sekunnin alue, ml. vapaaheittoviiva (5,80 m),

Lisätiedot

Sääntö 1 Pelikenttä. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 1 Pelikenttä. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 1 Pelikenttä Erotuomarin peruskurssi Sääntö 1 - Pelikenttä 2 Kentän mitat Pelikentän on oltava suorakaiteen muotoinen ja pituuden on oltava suurempi kuin leveyden. Kenttä merkitään rajoin, joiden

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

2016 KOKKOLAN EROTUOMARIKERHO / FUTSALJAOSTO, KALAJOEN PALLO -92 RY

2016 KOKKOLAN EROTUOMARIKERHO / FUTSALJAOSTO, KALAJOEN PALLO -92 RY 2016 KOKKOLAN EROTUOMARIKERHO / FUTSALJAOSTO, KALAJOEN PALLO -92 RY 1 2 SÄÄNTÖ 1 - PELIKENTTÄ... 3 SÄÄNTÖ 2 - PALLO... 4 SÄÄNTÖ 3 - PELAAJIEN LUKUMÄÄRÄ... 4 SÄÄNTÖ 4 - PELAAJIEN VARUSTEET... 6 SÄÄNTÖ 5

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2016-2017 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kouvolan jalkapallo 2016-2017 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa.

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa. 1. Pelaajien tulee noudattaa seuraavia järjestyssääntöjä. Kaikkien pelaajien tulee pitää yllä reilua peliä ja hyvää urheiluhenkeä. Pöytäjääkiekko on aina ollut ja tulee aina olemaan herrasmieslaji. 2.

Lisätiedot

Beachfutiksen säännöt 2015

Beachfutiksen säännöt 2015 1 Beachfutiksen säännöt 2015 2015 KOKKOLAN EROTUOMARIKERHO / FUTSALJAOSTO, KALAJOEN PALLO -92 RY 1 2 SÄÄNTÖ 1 - PELIKENTTÄ... 3 SÄÄNTÖ 2 - PALLO... 4 SÄÄNTÖ 3 - PELAAJIEN LUKUMÄÄRÄ... 4 SÄÄNTÖ 4 - PELAAJIEN

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2018-2019 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2018-2019 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi

Lisätiedot

FastScoop PELISÄÄNNÖT Lyhyt versio

FastScoop PELISÄÄNNÖT Lyhyt versio FastScoop PELISÄÄNNÖT Lyhyt versio Suomen FastScoopliitto ry 1.10.2011 Sisällys JOHDANTO FASTSCOOP URHEILUUN 3 PELISÄÄNNÖT 3 Sääntö 1. PELIVÄLINEET 3 Sääntö 2. KENTTÄ 4 Sääntö 3. PELAAJAT JA VAIHDOT 4

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

PAIKKA: Salmisaaren Liikuntakeskus (Energiakatu Helsinki)

PAIKKA: Salmisaaren Liikuntakeskus (Energiakatu Helsinki) Pinksut goes Beachfutis by MySoda 2018 Tervetuloa Nummelan Palloseuran naisten harrastejoukkue Pinkit Stringit järjestämään ensimmäiseen beachfutis-turnaukseen! PAIKKA: Salmisaaren Liikuntakeskus (Energiakatu

Lisätiedot

Mikäli joukkueet ovat tasapisteissä, ratkeaa järjestys seuraavasti:

Mikäli joukkueet ovat tasapisteissä, ratkeaa järjestys seuraavasti: FUTSAL Historia Futsalin syntyhistoriasta on monenlaisia tulkintoja, mutta yleisen käsityksen mukaan laji on saanut alkunsa 1930-luvulla Uruguayssa. Tämän jälkeen laji lähti kasvamaan Etelä-Amerikassa,

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015

Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015 Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry SÄÄNNÖT Sarjoissa noudatetaan SAJL :n kilpailusääntöjä seuraavin näissä säännöissä määrätyin poikkeuksin. Pelisääntöinä

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

FUTSALSÄÄNNÖT 2011 Sääntö 12 - Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös / maalivahdin pelaaminen

FUTSALSÄÄNNÖT 2011 Sääntö 12 - Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös / maalivahdin pelaaminen FUTSALSÄÄNNÖT 2011 Sääntö 12 - Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös / maalivahdin pelaaminen Vastajoukkueelle tuomitaan epäsuora, jos maalivahti syyllistyy johonkin seuraavista rikkomuksista: *

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Olympiakisojen joukkuepeli Sääntötiivistelmä KÄSIPALLO tosi peli

Olympiakisojen joukkuepeli Sääntötiivistelmä KÄSIPALLO tosi peli Olympiakisojen joukkuepeli Sääntötiivistelmä KÄSIPALLO tosi peli Käsipallon perusperiaatteet Käsipallo on fair play periaatteisiin perustuva joukkuepeli. Kentällä on kaksi toisiaan vastaan pelaavaa miesten

Lisätiedot

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA 1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin

Lisätiedot

Pelaajien suojeleminen

Pelaajien suojeleminen Jalkapalloja erotuomaritoiminnassa vaikuttavia tekijöitä 2009 Suomen Palloliiton erotuomarivaliokunta on käsitellyt FIFA sta ja UEFA sta tulleita jalkapallon keskeisiä sääntöjä, ja erotuomaritoimintaan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOKSIA / TARKENNUKSIA 2013

SÄÄNTÖMUUTOKSIA / TARKENNUKSIA 2013 SÄÄNTÖMUUTOKSIA / TARKENNUKSIA 2013 Mainostaulujen etäisyys kentästä maassa olevien mainostaulujen tulee olla vähintään 1 metrin päässä kentän ulkorajoista pystyasennossa olevien mainosten tulee olla 1

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

FutsalSkaba 2012-2013

FutsalSkaba 2012-2013 FutsalSkaba 2012-2013 6. luokkalaisille Uusi kilpailu kaikille 6. luokan oppilaille Kuudesluokkalaiset tytöt ja pojat pääsevät yhdessä opettelemaan yhteishenkeä, yhteistyötä, kaveruutta ja Reilun Pelin

Lisätiedot

NAPPULALIIGAN säännöt 2014

NAPPULALIIGAN säännöt 2014 NAPPULALIIGAN säännöt 2014 Osanotto- ja edustusoikeus 1. Kaarinan kaupunki jaetaan kaupunginosien mukaan alueisiin (Hovirinta, Kairiskulma, Kesämäki, Kuusisto ja Littoinen) 2. Kaupunginosajoukkueiden lisäksi

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI

SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI ETELÄ-KARJALAN KORTTELIJALKAPALLO 2016 PALAVERI 20.4. klo 17:15 Osallistujat: Henttonen Toni / TaiKi Pitko Timo / Kultsu Korhonen Mari / StU Piutula Minna / LuPo Kylliäinen Kari

Lisätiedot

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-31-8 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Sääntö 1: Pelikenttä... 5 Sääntö 2: Pallo... 9 Sääntö 3: Pelaajien lukumäärä... 11 Sääntö 4: Pelaajien varusteet...

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

FUTSAL- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO

FUTSAL- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO FUTSAL- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO Valokuvat: Jussi Eskola ja Petteri Tyni 4 FUTSALSÄÄNNÖT Sisältö Sääntö 1: Pelikenttä... 6 Sääntö 2: Pallo... 13 Sääntö 3 Pelaajien lukumäärä... 15 Sääntö 4: Pelaajien

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

FUTSALSÄÄNNÖT 2011. Voittoja joka päivä

FUTSALSÄÄNNÖT 2011. Voittoja joka päivä FUTSALSÄÄNNÖT 2011 Voittoja joka päivä FUTSAL- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO Sisältö Esipuhe vuoden 2011 painokseen... 5 Sääntö 1: Pelikenttä... 6 Sääntö 2: Pallo... 13 Sääntö 3 Pelaajien lukumäärä... 15

Lisätiedot

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-38-7

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-38-7 JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-38-7 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Sääntö 1: Pelikenttä... 5 Sääntö 2: Pallo... 10 Sääntö 3: Pelaajien lukumäärä... 12 Sääntö 4: Pelaajien varusteet...

Lisätiedot

NAPPULALIIGAN säännöt Osanotto- ja edustusoikeus

NAPPULALIIGAN säännöt Osanotto- ja edustusoikeus NAPPULALIIGAN säännöt 2013 Osanotto- ja edustusoikeus 1. Kaarinan kaupunki jaetaan kaupunginosien mukaan alueisiin (Hovirinta, Kairiskulma, Kesämäki, Kuusisto, Littoinen) sekä ruotsinkielisistä lapsista

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-40-0

JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-40-0 JALKAPALLO- SÄÄNNÖT SUOMEN PALLOLIITTO ISBN 978-952-9841-40-0 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Sääntö 1: Pelikenttä... 5 Sääntö 2: Pallo... 10 Sääntö 3: Pelaajien lukumäärä... 12 Sääntö 4: Pelaajien varusteet...

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

Epäurheilijamainen virhe. Säännöt 2017 Sääntö 37

Epäurheilijamainen virhe. Säännöt 2017 Sääntö 37 Epäurheilijamainen virhe Säännöt 2017 Sääntö 37 37.1 Määritelmä 37.1.1 Epäurheilijamainen virhe on pelaajan tekemä kosketusvirhe, jossa erotuomarin näkemyksen mukaan: ei yritetä reilusti pelata palloa

Lisätiedot

Sääntö 5: EROTUOMARI SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA

Sääntö 5: EROTUOMARI SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND Sääntö 5: EROTUOMARI Toimivalta Alkaa erotuomarin saavuttua ottelupaikalle evätä osallistumasta peliin siirtää ottelun alkamisaikaa

Lisätiedot

KIELLETTY PELI JA EPÄURHEILIJAMAINEN KÄYTÖS

KIELLETTY PELI JA EPÄURHEILIJAMAINEN KÄYTÖS Sääntö 12: KIELLETTY PELI JA EPÄURHEILIJAMAINEN KÄYTÖS Tavoitteet Käsitellä sääntöä 12 tärkeimpänä keinona johtaa peliä Oppia lukemaan sääntöä 12 pelin hengessä Ajatella ja soveltaa sääntöä 12 käytännössä

Lisätiedot

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali JA PYSÄHTYMINEN 1 8m - 4 1 3 2 15m - 20m 2 3 1 4 8m - TAITO 1A (10 ): kuljettaminen Lyhyt/pitkä kuljetus vastakkaiselle linjalle ja pysähtymineen viivalle/merkkikiekolle Kerrataan sama toiseen suuntaan

Lisätiedot