Kysely kuntavaaliehdokkaille vapaaehtois- ja vertaistoiminnan edistämisestä kunnissa



Samankaltaiset tiedostot
Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Kuntalaiskysely 2008 ja Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40)

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Järjestöt maakunnan voimavarana. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus ja nuoret. Vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinat Reija Salovaara

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen

Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Järjestöagenttitoiminta perheiden hyvinvoinnin tukena

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi Joensuu

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

PALOMA- projekti

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

VAPAAEHTOISTYÖ JÄRJESTÖTOIMINNAN YTIMESSÄ

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana

KYSELYTULOKSET EK-Kylät

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke Helsinki Pirkko Sassi

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia?

RAUHAN PUOLESTA YHDESSÄ KÄVELLEN

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

Vannu ry. Perustettu huhtikuussa 2006

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely

Mukana ihmisten arjessa

Kolmas sektori ja maaseutukunnat

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Järjestö palveluiden tarjoajana

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Transkriptio:

Kysely kuntavaaliehdokkaille vapaaehtois- ja vertaistoiminnan edistämisestä kunnissa Vastausaika 5.9. 12.10.2012 1. Oletko ollut kuluvalla vaalikaudella kunnan- tai kaupunginvaltuuston jäsen? Vastaajien määrä: 862 2. Kunnalla on monia rooleja ja tehtäviä. Mitkä seuraavista ovat sinun mielestäsi kunnalle kuuluvia? Vastaajien määrä: 863 Avoimet vastaukset: Muuta, mitä - luoda viihtyisä ja toimiva asuin- ja elinymäristö

- Kunta on yhteisö, jonka ylin tehtävä voisi olla omien kuntalaisten hyvinvoinnin varmistaminen - Kunta on edunvalvojataho kansalaisille - Alueelliset erityispiirteet päätöksenteossa parhaiten huomioiva yksikkö - peruspalvelut - Kunta pitää luonnostaan hyvää huolta - osa ihmisten identiteettiä - Kunnan tehtävänä on mahdollistaa järkevä ja kestävä kehitys yteistyössä kuntalaistan kanssa - Kunnan pitäisi olla väline jolla kuntalaiset voi päättää lähellä olevista asioista. nyt ei ole niin. Pitää ottaa suora demokratia käyttöön. - kunta kiinnittää yksilöt viralliseen - ylpeyden aihe - Kunta on kuntalaisia varten, eikä maan hallitusta varten - Kunta voisi myös ottaa valistavaa, ohjaavaa ja "pakottavaa" oikeutta ohjata kuntalaisia hyvinvointiin ja kestävävään kehityksee jne.liittyvissä tehtävissä - Kunta voi olla myös väline joka ohjaa, kannustaa ja "pakottaa" kuntalaisia toimimaan yhteisvastuullisesti, hyvinvointiin ja kestävää kehitykseen tähtäävillä tavoilla. - Kunta luo puitteet elinkeinotoiminnalla ja yksityisen sektorin palveluille - Kunta voi tukea eri järjestöjä, jotka toteuttavat kuntalaisille suunnattua vapaa-ajantoimintaa - Kunnan pitää aktiivisesti ottaa selvää kuntalaistensa mielipiteistä ja hyvinvoinnista - Kunta luo puitteet kodille/kotoutumiselle. - demokraattinen väline päättää vero (vast) kertymän käytöstä ja kohdentamisesta kuntatasolla - Järjestää mahdollisuuksien mukaan myös palveluja, joista ei määrätä laissa - jokainen voi kantaa kortensa kekoon! - ollakseen elinkelpoinen kunnan pitää pystyä houkuttelemaan ja saamaan myös uusia veroa maksavia kuntalaisia - Harrastus-, vapaa-ajan- ja viriketoiminnan järjestäminen kuntalaisille. - Meidän kaikkien vastuuta - Työnantaja, rakennuttaja - Kunta auttaa auttamaan itseään ja toisia - Kunta on sen asukkaat. Kunnan tehtävä on tarjota muitakin palveluita kuin vähimmäispalvelut. - Kunnan tulee ottaa huomioon kaikki asukkaansa ikään ja sukupuoleen katsomataa päätöksenteossaan. - Kunnan tehtävä on pitää huolta jokaisesta asukkaastaan, peruspalveluiden, kulttuurin ja nuorisotoiminnan keinoin vähintäänkin yli lain vaatimien minimien - Kunta on yhteisö, jonka avulla ihmiset kiinnittyvät yhteiskuntaan ja luovat osan identiteetistään. - kaavoitus ja yhdyskuntasuunnittelu - yhteisvastuullisuus - Kunnalla on vastuu huolehtia kaikkien asukkaidensa hyvinvoinnista. - tukea vapaaehtoistyötä - Kunta on olemassa asukkaittaan varten, eikä sen tulee olla liikelaitos! - Kunta on yhteisö jossa kansalaisten perustarpeet ja turvallinen ympäristö toteutuvat. - Kunnalla on kaavoitusmonopoli - Kunta on vastuussa alueen yleisestä kehityksestä niin elinkeino-, ympäristö- kuin liikenneasioissakin. - Kunta olemme me. - Kunnan oltava aktiivinen tiedottamisessaan asukkaille - Kunnan oltava aktiivinen tidottamisessaan kuntalaisille - yhteisö, jossa viihtyä ja tuntea omakseen - Kuntalaisten etujen ajaja - Turvallinen elinympäristö. - Kunta on kaikkia kuntalaisia varten - lähidemokratian vartija - LAKI EI VOI KAIKKEA MÄÄRÄTÄ. VAAN KUNNAN TÄYTYY ITSE TIETÄÄ MITÄ KUNTALAISTE TARVITSEE - Poistaa kunnassa olevat ongelmat - Kuntavoisi (jos poliittista tahtoa löytyisi) myös itse olla aktiivinen mm. palveluiden kehittämistyössä ja vuorovaikutuksen lisäämisessä asukkaiden kanssa. - Päättää yllämainitun rahoituksesta ja toimien kattavuudesta. - Kunta järjestää kuntalaisten tarvitsemat palvelut( muutkin kuin lailla säädetyt). - Kunta on myös yhteistyöelin naapurikuntiin päin. - edellytysten luoja sille, että yksilöillä olisi mahdollisuus elää mahdollisimman riippumatonta elämää yhteisöllisyyttä rakentaen - Kunnan tehtävänä on järjestää myös muita hyvinvointi- jne. palveluja, kuin mitä lailla on päätetty. Jos vain rahat riittävät. - Pyörätiet - Kunta huolehtii kuntalaisten perusoikeuksien toteutumisesta - Kunta olemme me asukkaat - Me olemme kunta! - Kunnan tehtävää kasvattaa kuntalaisten henkistä pääomaa ja henkistä hyvinvointia.

- Kunnan tehtävä on itse tehdä TYÖTÄ uusien työpaikkojen saamiseksi kuntaan.. - Kunnan tehtävänä on järjestää paitsi lainmukaiset palvelut, pyrkiä myös järjestämään lisää ja parempia palveluita kuntalaisille. - Kunnan kuuluu pitää kuntalaisistaan huolta. - kunta on yhteisö, jonka sisällä jokainen voi yhdessä kehittää hyvinvointia - Kunta voi edistää elinkeinoelämää ja sitä katutta työllisyyttä ja verotuloja - identiteetti - Kunta on edellisen kohdan mukaisesti mahdollistaja, jonka tulee eri tavoin tukea ihmisten omaa aktiivista halua kehittää lähiyhteisöään, ja ottaa se huomioon omassa toiminnassaan. - Kunnan tulee olla mahdollistaja, joka tukee ja yhdessä tuottaa kuntalaisten ehdottamia työllistämisen, hyvinvoinnin ja mm. kestävän kehityksen palveluja (Areté hanke) - Kunnan tulee tukea myös kolmannen sektorin kansalaistomintaa, jonka toimijat tuottavat korvaamattoman arvokkaita palveluita muille kuntalaisille - tarjota kuntalaisille turvallinen asuinympäristö - kunnan tulee järjestää mahdollisuus mm. monipuoliselle järjestötoiminnalle. - Pitää huolta luonnosta ja eläimistä. - Hallinnollinen yhteisö - kunnan tulisi mahdollistaa kuntalaisille sellaisia palveluita (terveys, hyvinvointi, logistiikka, turvallisuus, ympäristö, viihtyisyys,...loputon lista), mihin yksilön voimavarat tai aika eivät yksin riitä - kuntalaisten äänitorvi valtioon - Kunnat tekevät arvovalintoja palveluiden tuottamistavoissa - järjestää monikulttuurisuutta, Järjestele urheilutoimintaa eri ikäryhmille - Kunta on taho, jonka velvollisuus on etsiä ja käyttää uusia innovaatioita kuntalaisten hyväksi esim. etsimällä aktiivisesti innovaatioita jotka edistävä - Lakisääteiset asiat hoituvat, koska valtio niitä valvoo, mutta omaehtoinen vaikuttaminen on nykyisin vähäistä. - Kunnan tehtävänä on huolehtia, että kaikki tarvitsevat myös saavat hyvinvointi- ja muita palveluja, joita tarvitsevat - Kunta on asuinympäristö, joka määrittää ihmisen identiteettiä. - Kunta on asuinympäristö, joka määrittää ihmisen identiteettiä. - ongelmien ennaltaehkäisy - kunnan on edistettävä yksilön asiointia elämän haasteissa. Toimiva yksilö on kunnan peruspilari. - Kunta on kuntalaistensa summa - ei enempää, eikä vaähempää- - Kunta on kuntalistensa näköinen, ei enempää eikä vähempää - kuntaluo edellytykset kansalaistoiminnalle esim teatterit ja liikuntapaikat - "Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti." Kunta on väline, jonka avulla sen kansalaiset voivat vaikuttaa maailman tilaan laajemminkin. - Kotipaikka missä voi tuntea yhteenkuuluvaisuutta. - Kunta eli kotipaikka tuo ihmisille yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. - Kuntalaiset voivat päättää lähellä olevista asioista ja kunta voi olla siinä avustajana, etenki jos se tuo hyvinvointia kuntalaiselle ja mahd. jopa säästöjä kunnalle - kunta vastaa maankäytön suunnittelusta ja kaavoituksesta - Demokratisen yhteiskuntajärjestyksen perusrakenteena kunnan kautta kansalaiset käyttävät kansalaisoikeuksia. - kunta voi olla väline myös yhteisen hyvä ja erilaisten yhteisöjen muodostamiselle - TUKEA VAPAAEHTOIS TOIMINTOJA - yhteinen asuin- ja elinympäristö - kunta on jokaisen kuntalaisen lähiyhteisö 3. Oletko osallistunut kuluvalla vaalikaudella organisoituun vapaaehtoistoimintaan, esim. jonkin järjestön tai kunnan järjestämään? Vastaajien määrä: 847 Avoimet vastaukset: Kyllä, mihin? - Herttoniemen seurakunta, Kulosaaren meripartio

- Avomeripurjehduksen MM-kisat Särkällä - Yeesi-projektiin. - vanhustenkeskusliitto - Kehitysmaakauppatoimintaan - Oman seurakunnan (MAP-kirkko) - seurakunnan, puolueen ja muiden järjestöjen - Asukasyhdistys, Attac, Luonnonsuojeluyhdistys, OLsy, Sosiaalifoorum - jatkuvasti Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyo ry. jatkan sisarusteni kanssa vanhempiemme viitoittamaa tieta, aloitin vapaaehtoistho v.-74 wickliff centressa, sitten koulutyontekija 22 koulua kertoen unicefin, punaisen ristin ym. humaanisten jarjestojen toiminnasta, ideoin ja järjestin gospel- sm ja mäntsala- cospelia 10v. nyt stop huumeille projektipaallikkona, ja paljon muuta<3:) - alumnitoiminta - rikos- ja riita-asioiden sovittelu - sotainvalidien - Laurentius lähimmäispalvelu - luontopolun ylläpito - jalkapallojoukkueeseen - 4H yhdistyksen hallitustyöskentelyyn - useisiin - Helsingin Alzheimer-yhdistys - Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistoimintaan, Turun kulttuuripääkaupunki vapaaehtoisiin ja Kulttuurin vapaaehtoiset -toimintaan - Imetyksen tuki ry, Kuopion imetystukiryhmä - lukuisiin, esim kuulovammaisten lasten kanssa ja ympäristöön liittyen - Opiskelijajärjestöjen toimintaan laajasti. - HelsinkiMissio, Tuomasyhteisö - mm. partiolippukunnan tukiyhdistys, koulun vanhempainyhdistys - Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoimintaan - MLL, vanhempainyhdistys, asukasyhdistys, asuinalueyhdistys, urheiluseurat, - maahanmuuttajien kotoutuminen, Familia Club - Seurakunnan ja puolueen järjestämään ruoanjakeluun - luonnonsuojeluyhdistys, poliittinen yhdistys - EML ja RTY ry - Vuosaaren VPK:n hallituksen puheenjohtaja - Suomen Lasten ja Nuorten Liikuntakasvatus ry - vihreiden toiminta - omaishoito,settlementti - Avoin ministeriö - SPR - Tapiola kävely - Kouluttajana - SPR, Vihreät, Luonto-Liitto - Boodom järven kalastuskuntaan - Vanhempain yhdistyksen, liikuntaseuran ja puolueen toimintaan - Olen toiminut Porvoon Vihreiden puheenjohtajana; lisäksi Oslossa osallistuin paikallisagendatoimintaan. - HelsinkiMisso, Tuomasyhteisö - Suomen mielen ry Espoosen - Vanhustyö, eläinsuojelu - vanhempainyhdistyksen toimintaan - LahenD - luonnonsuojeluyhdistys - UCC seurakunnan - mielenterveysomaiset ja -kuntoutujat - KUA / Naisten Pankki - poliittisen puolueen toimintaan - Torikokous Turku, Muutos 2011, Itsenäisyyspuolue. - Askolan kuvataidekoulun toimintaan - asukasyhdistys, vanhempainyhdistys - raamattuleiri - Jyväskylän Katulähetys, SPR - Suurella sydämellä, työni kautta - Yleisurheilutuomarointi - MLL - Koulun vanhempainyhdistys, urheiluseurojen toiminta - Eurooppalainen pääkaupunkiseutu ry,sak pääkaupunkiseudun paikallisjärjestö ry - Palveluoperaatio Saapas

- Herttoniemi-seuran johtokunta - Olen ollut mukana opiskelijatoiminnassa, mm. Opiskelijakunnan ja liiton hallituksissa. - Asukasyhdistys, SPR, Nytkis, Amnesty, Syöpäyhdistys jne. - Teatterikerho - Sipoon mielenterveysseura - seurakunta - Ruokapiiri - vanhempainyhdistyksen - Seurakunnan järjestämiin. - Päiväpiiin ruuanlaitto jumppapiirin pito - seurakunnan lapsityöhön - erilaiset yhdistykset, järjestöt - Maanpuolustukselliset kurssit, Pääesikunta sekä Naisten Valmiusliitto - As Oy:n talkoita, Kaupunginosayhdistys, kehitysyhteistyö, puolueen toiminta, Viro-ystävyystoiminta, seurakunta - Olen toiminut päihteettömän kerhotilan päivystykseen ja yhdistystoimintaan. - SPR - sovittelutoiminta, järjestötoiminta PAND taiteilijat rauhan puolesta - Aarnivalkean koulun vapaaehtoistoimintaan - Saattohoitoyhdistys - Kallio-liikkeen toiminta, opiskelijatoiminta, ammattiyhdistystoiminta - verenluovutukseen ;-) - MLL:n perhetoimintaan - Isät lasten asialla ry - Vihreiden vaalitapahtumiin - seurakunta - Kristillisen järjestön (One Way Mission) ja poliittiseen toimintaan Perussuomalaiset rp:n kautta. - Sininauhasäätiön sekä Sininauhaliiton kautta - touretten oireyhtymä nettivertaisryhmä - Vaalikampanjointiin - osallistun omalla työpanoksella paikallisen urheiluseuran toimintaan toimihenkilönä, tehtävä on vapaaehtoinen enkä saa siitä korvausta - kehitysvam. parissa - Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöhön - Nuuksio-seuran - Toimin Hartolan Reuma ja Tules Ry:n puheenjohtajana - Hivtukikeskus - Partio, Pelastakaa lapset, Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistys, koulujen vanhempainyhdistys - Maanpuolustuskoulutus ( MPK) - Työttömien ja eläkeläisten - Nuorisotyö - jukolanviesti - vanheimpaintoimikunta, Rotary-toimintaan puolisoni kautta - useita - Vaihto-oppilastoiminta, nuorisotyö - Rotary - Syöpäyhdistyksen - Walkers kahvila - sopimuspalokunta - Mummon kammari, vanhusten ulkoilutus - kirkon ja SPR:n piirissä - Rotary - vanhustenteatteri ym - SPR:n nälkäpäiväkeräys, Unisef - Nettikansa, Verkkodemokratiaseura, Sitra Elinvoimafoorumi, Tampere Week of Wicked Problems Hyvinvointineuvola, Forum Virium, Otavan Opisto, Open Democracy Finland jne. - Käyn soittamassa ja laulattamassa eri vanhuslaitoksissa,olen mukana kaupungin kulttuuriviikon järjestelyissä - srk, kunta - Toimin parin vapaaehtoisjärjestön puheenjohtajana: Brittingham Viking Organization Finland sekä Reservofficerare vid Nylands Nation - Toimin puheenjohtajana Seinäjoen A-kilta ry:ssä ja Stop Huumeille ry:n vastuuvapaaehtoisena - satakieliset;seslonkiyhd;ruoka-apu ry;vantaankosken seurakunnan nikkarit - Yhteisvastuu työhön ja Hope-yhdistyksen toimintaan - Rotary International - Suurella sydämmella hankkeen kautta ja Seurakunnan vapaaehtoistyöhön - mt-kuntoutujat - järjestötoimintaan liittyen lukio-opetuksen kehittämiseen, itse järjestämässä luentotilaisuuksia, kansainvälisyystyö

- maahanmuuttajien kielenopetus, vanhusten avustaminen - MONEEN - Lounais-Suomen Mielenterveysseuran hallituksen ppuheenjohtaja - Pelastakaa lapset ry - Naisjärjestötoimintaan - Asukastoimintaan - Joka kevät asennan muutaman linnunpöntön lähimetsiin, luonnonsuojelua. - lukuisiin - Lions - Katupartiointiin ja seurakunnan vapaaehtoistyöhön - Vapepa, TVD ry, TaUrsu Ry - mm. yrittäjä yhdistyksen toiminta (hallituksen jäsen) - kasvissyönnin edistäminen, Vegaaniliitto - Lions - Vantaa-Seura, RuokaApuyhdistys - Avustustyöhön Venäjälle Chupaan - mm. ay-liikkeen ja sdp vapaaehtoistoimintaan - Irakilaisten pakolaisten kansainvälisen federaation toimintaan. - partio - Seurakunnassa - Helsingin kaupungin - Olen ollut järjestötoimija/aktiivi tai järjestön hallituksen jäsen mm. opiskelijajärjestössä, taiteilijajärjestössä ja poliittisisssa järjestöissä/työryhmissä. - Urheiluseuratoiminta. Valmentajana - Maan ystävät jne. - partiotoiminta, spr:n toiminta, yhdistystoiminta - Espoon ja Porkkalan saaristoluontokilta ry - erilaisten tapahtumien järjestelyihin - spr - Jhl edustajistonvaalit - Selmu ry - Urheiluseura - CBMC Kristillinen liikemiesverkosto, myös kansainvälisiä kokouksia ja toimintaa, Kristityt Yhdessä ry, United Community Chruch -seurakunta, Talousapu auttava puhelin yrittäjille, Mankkaa-seuran tilaisuuksia, Professional Networking Forum, Europartnersin kansainvälisiä kokouksia, olen ollut myös mentorina usealle henkilölle, vapaaehtoinen lisäksi markkinointikonsultaatiota kolmelle muulle kristilliselle yhdistykselle - Seniorit ja syrjäytyneet atk-aikaan -hankkeeseen - Sotaveteraanit - Partiotoiminta, potilasjärjestö - HeTy, Vasemmistoliitto järjestyksenvalvoja - Olen käynyt Vanhustyön keskusliiton ystäväkerho-ohjaaja kurssin ja pitänyt Imatralla kahdessa palvelutalossa vanhusten ystäväkerhoa. - Mll:n Janakkalan osastoon - Suomen Punainen Risti, Vapepa - Vanhustyön kl. - Mummon kammari - Vapaaehtoinen palokuntatyö - olen itse järjestötoimija, kuulun lapsiperhejärjestöön ja järjestän sen puitteissa vapaaehtoispohjalta toimintaa - olen itse järjestötoimija, kuulun lapsiperhejärjestöön ja järjestän sen puitteissa vapaaehtoispohjalta toimintaa - SPR, Amnesty, Greenpeace, Maan Ystävät, kirkko, kaupunginosayhdistys, MLL, - kyläyhdistys - Tapahtuman järjestäminen - kesäteatteri - Turun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Animalian toiminnoissa olen aktiivisesti mukana - Kulttuurijärjestöjen - Tusinoittain erilaisia, nuoriso/kulttuuri/perinne yms... - Kulttuurisauna ry, TerVas ry, - Turun seudun kehitysvammaisten tuki ry ja SPR - Hyvinkään Venäjä-seura - Ahmoon työväentalon kunnostus - Eritoten oman puolueen Vasemmistoliiton toimintaan - SPR, SEY, Vasemmistoliitto - Puolueen toiminta - Liikuntaseura - srk lasten leirin - partio, seurakunta, satakunnan monikulttuuriyhdistys

- Usean eri järjestön parissa aktiivina: mm. SPR, ViNO, Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto - Suurella Sydämellä -sivuston esittelyyn eri tilaisuuksissa - kriisityöhön - Olen vanhuste ja vammaisten palvelutaloyhdistyksen hallituksessa ja vanhustentalon johtokunnassa. - Hyvän Mielen Kulttuuriyhdistyksen toimintaan ohjaamalla kuntouttavassa työtoiminnassa olevia nuoria - Sotaveteraanien avustaminen mm. haravoimalla pihamaata sekä hoitokodissa asuvien veteraanien ulkoiluttaminen. Avustustempaukset järjestin Kuopion Reserviläiset ry:n nimissä. - Jämsän seudun luonnonystävien toiminta - Kaupungin uimarannan siivoustalkoisiin paikallisen sukellusseuran kanssa. - mm. hallitustyöskentely mielenterveysomaisten yhdistyksessä, vapaaehtoistyöntekijänä musiikkifestareilla, SPR:n vapaaehtoisystävätoiminta, vertaistukiryhmän vetäminen - Vertaistukihenkilö/ vertaisneuvoja - Filippiiniadoptioperheet ry - ay- ja puoluetoimintaan - SPR - Svenska kommittén i Vanda, Länsimäki-Rajakylän vasemmisto, Reumaliiton kokemuskouluttaja - moniin lähinnä liikunnan puolella - Emmaus,Ship to Gaza,Uusi Tuuli ry,greenpeace,suomen Rauhanpuolustajat.Reilu Kauppa jne. - puolueen paikallistoimintaan - Yläkemijoen historiahankkeen aineistonkeruuseen - spr sotainvalidit - Olen hallituksen puheenjohtaja Hyvinvoinnin Hyväksi Ry:ssä. Järjestämme kuntouttavaa työtoimintaa ja ylläpidämme ruokapankkia. Lisäksi lukuisissa luottamustoimissa. - Asukasyhdistys, luonnonsuojelujärjestön toiminta jne. - herättäjä juhlat - Vapaaehtoistoiminnan kouluttaja - luonnonsuojelutyöhön, ystävyysseuratyöhön - SPR, ammattiyhdistys - Rantajätkät ry.:n, Ylöjärven Seurakunnassa - Kyläyhdistys - Olen mukana mm. Amnesty internationalin, Hiidenveden purjehtijoiden ja oman puolueen toiminnassa, lisäksi olen mukana Maailman musiikin keskuksen hallituksessa. - Lähetys- ja kehitysaputyö - toiminut taidejärjestössä puheenjohtajan - kaveriapu-toimintaan - Monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan. - koulun vanhempainyhdistyksen ja Naisten Pankin toimintaan - Liikuntavalmennusta sekä seurassa että koulussa - Seslonki yhd. - Kuurojenyhdistyksen toimintaan kahdella eri paikkakunnalla - Puolueen, liikuntaseuran, opiskelijajärjestön. - omaan organisoimaani maahanmuuttajatukitoimintaan - seurakunnan vapaaehtoistoimintaan ja toiminut nuorten tukihenkilöinä - urheilutoimintaan ja -järjestöelämään - Ihmisoikeudet vammaisten arkeen -verkostotoimintaan - jalkapallo - Lions- ja Martta-toimintaan ja Multiculti-kulttuuriyhdistykseen sekä kokoomuksen järjestötoimintaan - Veteraanien yleisurheilulilpailut - Demarinuorten hallitus, SAK Pirkanmaan nuoret - Helluntaiseurakunnan lapsityö, Suomen Kristillisdemokraattien paikallisosasto - Kilpirauhasliiton, paikallisen kilpirauhasyhdistyksen ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin vajeen toimintaan - urheiluseura, vanhempaintoimikunta - Presidenttivaalityö - Varsinais-Suomen bändiyhdistyksen toiminnan hallintoon, mm. ILMIÖ -festivaalin - asunnottomien yö - Zonta-naiset - Oulun Eläkeläiset ry - Tuomasmessu, Käpylän srk kansainvälinen diakoniatyö - liian monen järjestön toimintaan lueteltavaksi - ammattiliiton edustajana ja puolueessani vaalikampanjaan. - Vuokralaisdemokratiaan - Päihdetyöhön - Seuratoimintojen puitteissa. - Unicef - Sotainvalidi- ja -veteraanityö - Erityistätukea tarvitsevien vanh.yhdistys

- vertaistuki - useissa eri järjestöissä, pääosin tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, ympäristön ja eläinten suojeluun liittyen - Helsingin kuuloyhdistyksen toimintaan - invalidi ja vammaisvapaa ehtoistyö - Unicef-lipaskerääjä - Lasten harrastustoiminnan tukeminen - Sateenkaariperheet ry:n hallituksen jäsen, Pelikaanien ringettetyttöjen valmentaja, Mäkipartion sudenpentujohtaja - vapaakirkkon - omaishoitajayhdistys - Vapaaehtoinen rikos- ja riita-asioiden sovittelu - Lounais-Hämeen omaishoitajat ja läheiset ry - Vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön - Mannerheimin lastensuojeluliiton kylämummo -toimintaan - Yhdistys toimintaan - Metsästys-seuran - nälkäpäivä - Kriisipuhelin - Ruoan jakoon - vapaaehtoinen maanpuolustus - Reserviläistoiminta - Olen ollut järjestämässä kylätoimikunnan talkoita. - SPR nälkäpäiväkeräys - lastensuojelun avohuollon tukihenkilö, harrastusseuran hallituksen jäsen, opiskelijayhdistyksen jäsen, puolueen eri tehtävät - suolahden - suolahden Urho-jalkapallo valmentaja - pienharrastemessut ja mll tapahtuma - Pirperpol ry (Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys) - kuntouttava työtoiminta - Vanhusten hoitamiseen laitoksessa - MLL:n toritapahtumiin kasvomaalauksia lapsille tehden - maksniemen kylä-yhdistys - NMKY, PELA, NMKY - Toimin itse vapaaehtoisena eri kansalaisjärjestöissä, niin yhteiskunnallisen, kuin yleissivistävän toiminnan alueilla. - fida international - partiotoimintaan - urheiluseuran hallitukseen - Partiotoiminta - ev. lut. pyhäkoulutoimintaan - Vähäosaisten joulujuhla - Seurakunnan ja järjestön - Heli - ay.toiminta, aikapankki, puolueen toiminta. - Potilasjärjestön pj. - asiakasfoorumin jäsen, erityislasten vanhempain yhdistys - Urheiluseura - Lastensuojelutyöhön, nuorten tukihenkilötyöhön, eläintensuojelutyöhön, SPR:n Nälkäpäivän keräystoimintaan - erilaisten järjestöjen kansalaistoimintaan. mm. Iloiset veronmaksajat, Vapaus valita toisin, Paasikivi seura, Sadankomitea, Suomen Luonnonsuojeluliitto - Talkoisiin ja eri yhdistysten toimintaan - Diabetesyhdistys - asukasyhdistys, potilasjärjestö, invalidiyhdistys yms - Vegfest 2012, Hämeen Vasemmistonuorten tapahtumat ja koulutukset - Lasten ja varhaisnuorten toimintaan Pioneereissa - Teen kaupunginosalehteä - eri yhdistysten ja srk:n toimintaan - venäjäseuran toimintaan - Nuorisotapahtumat,Isätyöryhmä - Olen toiminut aktiivisen kansalisena ja saanut aikaan erään lakialoitteen - Asukasjärjestöön - SPR, Vapepa, ammattiopiston oppilasyhdistys, vertaistukitoiminta - Espoon Kansalliset Seniorit ry, Turvallisuusosaajat Espoo ry, - Pelastustoimi - poliisiasiain neuvottelukunnassa

- Vanhusten ulkoiluun - VPK - Nuorisokahvilatoimintaan - Järjestön - Kaupunginosayhdistys, sosiaalialan järjestö, Asunnottomien yö, tapahtumien järjestyksenvalvonta - Mentorointikampanja - luonut yhdessä ystävien kanssa nettisivut www.leipaajasirkushuveja.com ja perustanut yhdistyksen - rikos- ja riita-asiainsovittelu, erikoiskoulutus lähisuhdeväkivaltakoulutukseen - Kouvola airsoft ry:n talkoisiin - Utsjoen seurakunnan järjestämille salibandy pelimatkoille Lapissa. - MLL Tarvasjoen paikallisosasto - Helsinki Mission seniorityöhön - Sovittelutoiminta/MLL - Imetyksen tuki ry. - Yönusvan katupartiointi ja SPR:n nälkäpäiväkeräys - nälkäpäiväkeräys - Vapaa kielivalinta ry - jukolan viesti - Terveydenhoitojärjestötoiminta - Nuorisojärjestön hallitustyöskentelyyn - eläkeläisjärjestön, kyläyhdistyksen, ympäristöyhdistyksen, puolueosaston jne. toimintaan - Eläkeläiset r.y. - ammattiyhdistystoiminta, kyläyhdistystoiminta, koulun vanhempainyhdistystoiminta - Sask - Effi, Avoin ministeriö, Nice Tuesday, jne. - Tsemppi ry:n puh joht,sortavalan lastenkotien lapset ry:n puh joht,suomi-venäjä-seuran puh joht - VPK - Useampaankin - lähimmäispalvelu - Vesiosuuskunta - Kehitysvammaisten tuki ry:n toiminta - Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry ja Sopimusvuori ry - Kyläyhdistys - Ammattiliiton järjestämään toimintaan, WWF:n toimintaan - STIL ry Puolue, sairaanhoitopiiri eläkeläiset ry ym.. ym.. - metsästäjä järjestön. - srk-työ, vanhempienyhdistys - Toimin mielenterveystyössä vapaaehtoistyöhän - Liikuntaharrastusmahdollisuuksien kehittämisen tiimoilta - Satakunnan yhteisöt ry:n toiminta - Seurakunta - nuorisoseurassa - kouluyhdistyksen toimintaan, imetyskouluttajien yhdistyksen toimintaan - Lukuisten järjestöjen työhön. - vanhempainyhdistystoiminta - vanhempainyhdistys, vertaistukiryhmä - MLL - luonnonsuojelu - Sjundeå IF - olen muuttanu paikkakunnalle pari vuotta sitten, en ole ehtinyt vielä liittymään mihinkään järjestöön, mutta olen tehnyt tutustumiskäyntejä useamman järjestön toimintaan - Musiikkitapahtumiin järjestäjänä - Kulttuurikeskus Villin toimintaan - Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminta - Kyläyhdistys, LEADER-toimintaryhmätyö - nivelpiirin vertaistuki - luonnonsuojelu - Kotipaikka Pyhtää ry - diabetes - Toimin vanhusten palvelukeskuksessa Ystävä-kahviossa, olen sosiaalisia- ja virkistyslomia järjestävässä yhdistyksessä hallituksessa. - Asukastoimikunta ja kyläyhdistys - Kahden vuoden aikana, jolloin olen asunut täällä olen tehnyt tutustumiskäyntejä eri järjestöjen toimintoihin, mutta en ole varsinaisesti ehtinyt suuresti osallistumaan. Olen tehnyt mm. juontokeikkoja yms. - Asukastupayhdistys, luonnonsuojeluyhdistys - kouluttajana Invalidiliiton "Tietotekniikka järjestötyön apuna" jäsenjärjestöille

- Päiväkodin nanhempaintpimikunnan toimintaan - SPR - Partio - Ekoidea ry; Mankalan maamiesseura, TaitoKymenlaakso ry - Kestovaippayhdistyksen toimintaan - Vantaan vihreiden järjestämiiin - VaPepa - Leiri- ja tapahtumatoimintaan, sekä järjestöorganisaatioon - Pelastakaa Lapset tukihenkilö ja Kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoinen - käpy ry - ympäristöyhdistys, asukasyhdistys, teatteriyhdistys, vanhempainyhdistys - musiikkiopisto, kansalaisliike - vertaistukitoimintaan - tiehoitokunnan ja Suur-Espoonlahden Keityksen - tanssiseura- ja puoluetoiminta - Mielenterveystyö - Martat, MLL, puolueen järjestötoiminta, Reilun kaupan kaupunki-hanke - mm. Suomen sosiaalifoorumi ja Vihreiden kautta erilaiseen toimintaan, - Moninainen järjestötoiminta - aluedemokratia - Kaupunki kevätkuntoon -tapahtumaan - Joel Lehtosen seura ry: Putkinotkon kunnostaminen - Kyl - Koulun vanhempaintoimikunta - Toimin lautapelikerhon vetäjänä, ja luottamushenkilönä esim. opiskelija-asumiseen liittyvissä organisaatioissa. - Botanian pelastaminen - Mielenterveysjärjestön toiminta - Punaisen Ristin vapaaehtoistyöhön - järjestöjen tilaisuuksiin - Asukastoiminta/HMT - Yhden urheiluseuran ja yhden muun yhdistyksen toimintaan - MLL perhekahvilat ja kerhot - piskis ry.n toiminta - Syöpäjärjestön tukihenkilötoiminta - Asukastoiminta/HMT - spr, nälkäpäiväkeräys,kerääjänä. - Unicef, OAJ - omaishoitajat,settlementti - Punaisen Ristin nälkäpäiväkeräys, veripalvelu - mll, urheiluseurat - päiväkodin vanhempaintoimikuntaan - Partio, srk, kepa - monta tahoa - HyVäl ry - mm. Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry - ESTERY RY ja ESN RY järjestämään - Mm vammaisten itsenäisen elämän liikkeeseen, puoluetoimintaan - Perinnepuutarhayhdistyksen vapaehtoistoimintaan, 4H-toimintaan - Unicef, Punainen risti - Vantaan omakotiyhdistysten keskusjärjestö, Rajakylä Länsimäen lähiötoimintayhdistys - Pollesta potkua ry - kyläyhdistyksen ja uusperheäitien - vihreiden norsupallo - SPR, Rrometheus-leirin tuki ry - SPR - keh.vamma tukil. toimintaan - Taiteilijaseuran hallitus - Useamman yhdistyksen toimintaan. Kolmessa toiminnantarkastajana. - teatterikerho,soroptimistit,suomi-saksa yhd. - Seurakunnan aluetyö, SPR katutyö - Toimin kahden yhdistyksen hallituksessa ja osallistun mm. eril. tapahtumien järjestelyihin - ympäristöjärjästön tilaisuuksiin, poliittisiin tilaisuuksiin, lasten harrastusyhdistykseen - MLL - yhdistystoiminnan kautta - Luontoretkien vetämiseen - Apuomenan ja seurakunnan vapaaehtoistyöhön

- jalkapallojoukkueen toimintaan ja MLL - järjestötoimintaan - Koulun vanhempainyhdistys - Maahanmuuttajajien yhdistykseen Matushka Ry-puheenjohtaja, Suomen partion lippukunnan hallituksen jäsen Eränkävijät Ry, Pohjois-Pohjanmaan ETNO:n varsinainen jäsen - Olen toiminut hyvin useassa järjestössä ja tempauksissa, mm. Maailmankauppa Elimu, Vegefiesta, Wiljami Alternative, Wanhat Markkinat, Eetti ry... - Kylätoiminta ja 4H - eläinsuojeluyhdistyksen, Suomen Idäntyön - Keuruun Ekokylä - Pysäkki, apuna ikäihmisille ja osittain maahanmuuttajille - oman kirkkoni useisiin eri alueilla, parin yleishyödyllisen järjestön vp-toimintaan, muutaman yksityisen henkilön elämässä - asukasiltoja Alvarissa, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen juttuja - Puhallinorkesterikisojen järjestelyyn - Metsämörriohjaajat ry - työttömien, urheiluseuran - vaalityö - Saamelaisyhdistyksen toiminnassa järjestämässä tapahtumia. Rikosuhripäivystyksen tukihenkilö - Työskentelen useammassakin järjestössä vapaaehtoistyöläisenä - Pienperheyhdistys, MLL - yhteisvastuukeräys, kirkon diakoniatyö - SPR:n vapaaehtoisystävätoimintaan - Prometheus-leirin tuki ry, SETA ry - Yleisurheilujaoston - SPR - SPR - Luonnosuojeluun - Eettinen kauppa, Martat mm. - kulttuuri - Nenäpäivä, jonka tarkoitus oli kerätä varoja hyväntekeväisyyteen - Puoluetoiminta - hallintoon - Katupalvelu Kartsa, Vihreiden toiminta - SPR - Pro Sunila, Vellamon ystävät - Kaverikoiratoimintaan - Ainakin Mannerheimin Lastensuojeluliiton tapahtumiin - Zonta naisten ja naistenpankin.punasen ristin toimintaan.naisten turvatalon. - partio, järvipelastustoiminta, Yhteisvastuukeräys - luonnonsuojeluyhdistyksessä useisiin tapahtumiin - Zonta naiset,naistenpankki,punanen risti, - Suomen Punainen Risti, Naisten Pankki - Mikkelin Seudun Invalidit ry. Invaidiliitto, Estery - maailmankauppa, avantouinti / Suomen latu - LC Siuro - Emmaus Westervik,pj - usean järjestön - esim. PAND Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön toimintaan - Urheiluseura, taloyhtiö, puolueyhdistys - Kulttuuriyhdistys Rauniokaupunki ry sekä kulttuuriosuuskunta G-Voima - Tampereen Seudun omaishoitajat ry hallitus - spr, lions - Vihreiden tavaranvaihtopäivään. - ovittelutoiminta - Pelastakaa Lasten tukihenkilötoimintaan - Lions, vanhempainyhdistys - Iltapäiväkerhojen toimintaan - vihdin ekokylä - meripelastus, - Maahanmuuttajien kotouttamisen hyväksi tehtyyn työhön - Mielenterveys- ja päihdejärjestöjen toimintaan - Nuorten tapahtumat - mm. luonnonsuojelupiiri ja -yhdistys, kehitysmaayhdistys, Amnesty, vanhempainyhdistys, järjestötalo Kolomonen, jne. - olen tehnyt vapaaehtoistyötä pääasiassa Facebookin kautta erilaisten asioiden kuten pyöräilyn, kierrätyksen

yms. kehittämiseksi - Paikallinen luontoyhdistys - Maanpuolustustyö - mm. Punaisen ristin ensiapuryhmään - ennen kuntapolitiikkaa osallistuin leijona toimintaan - Seurakunnan ja kunnan vanhustyöhön, Tampereen seudun näkövammaiset ry:n lukutoimintaan - seurakunnnan, järjestön ja yhdistyksen - Kokkolan seudun vapaaehtoistyöntekijät ry - Seurakunta - Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtajana - Palkattomat taideprojektit, esim näyttelykuratointi rakrnnuskulttuuritaloon, päiväkodin vanhempainryhmätoiminta ym. - esim. 10.10. Kiven päivä Kirnu-kirjastossa - partio - Marttojen, Keliakialiiton - kkon - yhdistyksen ylläpitämä päiväkoti - liikunnan ohjaus, asukaspuiston kehittäminen, - Jääkiekkoseuran hallitus, taloyhtiön hallitus, Vihreiden Think Tank - teatteri ja atopia- ja luontoyhdistys - yhteiskunnalliseen toimintaan - Usean nuorisojärjestön toimintaan - Jalkapallojoukkueen toiminta - oman sanataideryhmän - Pakolaisavun - toiminta puolueen paikallisyhdistyksessä. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä mm. SPR:ssä. - Yleisurheilun EM 2012 - Hyvinkään 4H-yhdistys ry, Etelä-Suomen 4H-piiri, Kytäjän Kyläyhdistys ry, Kytäjän koulun Vanhempainyhdistys - Maahanmuuttajien mentorointi - Musiikin esittäminen - Mll:n perhekahvilat ja kirpputorit - Ikäihmisten ulkoilutus - SPR, Sydänyhdistys, lautakuntatyöskentely, jne - Jyväskylän torikokoustoiminta - urheiluseuran,leijonien 4. Oletko osallistunut kuluvalla vaalikaudella muuhun vapaaehtoistoimintaan, esim. talkoisiin? Vastaajien määrä: 833 Avoimet vastaukset: Kyllä, mihin? - maalaustalkoot - Olen siivoillut asuinympäristöäni vapaaehtoisesti - ympäristön siivous, talkoot - Esim. pihatalkoot. - useisiin - Perinnemaiseman ylläpitämiseen niittotalkoiden muodossa - Naapurien ja tuttujen talkoisiin - taloyhtiö - Asukasyhdistyksen siivoustalkoot, nälkäpäivän keräys - - - päihteettomiin tilaisuuksien jarjestelyihin stopin muun porukan kanssa - luokan leirikoulun järjestäminen - taloyhtiön talkoot, pihakirppis - siivous

- tapahtuman järjestämiseen - Taloyhtiö - ekokylän talkoot - Tanssiurheilu, taidepajat - Taloyhtiön tilaisuuksien järjestämiseen - Kuopion Moottoripyöräclubin talkoisiin ja 2000 vuonna syntyniedn salbandytoimintaan - Rantojen siivous - siivous, pihatalkoot, kirpparit... - herttom - esim. alueelliset siivoustalkoot - taloyhtiön, urheiluseurojen, - paikallisen asukastoimikunnan talkoisiin ja toimintaan - olen järjestänyt Itämeren puhdistalkoot kaksi kertaa - Vapaa palokunnan ja asukasdemokratia talosuojelu - Afganistanissa koululaisten ja naisurheilijoiden tukemiseen, käymällä myös paikan päällä. - Siivous - Olin järjestämässä Maailman suurin kirppis -tapahtumaa - taloyhtiön - PIHATALKOISIIN - sitoutumattomaan kansalaistoimintaan - Roskaliikkeen hengen mukaisesti - Urheiluseuran talkoisiin - mm. latutalkoot, siivoustalkoot - Olen ollut järjestämässä ulkoilmatapahtumia Keskuspuistoon seurakunnan, asukasyhdistyksien ja asukkaiden kanssa. - vetänyt jumppaa kerran viikossa palvelutalossa - siivoustalkoisiin, vanhempainyhdistyksen tempauksiin - kyläyhdistys - meilentervysjärjestöjen paikallisiin työryhmiin - Taloyhtiössä - puiden istutusta - kirpputorit - talkoisiin, projekteihin, lähiyhteisön apuna toimimiseen... - Askolan kuvataidekoulun talkoisiin - asukasyhdistyksen järjestämään juhannusjuhlaan - Ystävän muuttotalkoot - Facebookin avulla koottuun kansalaisryhmään Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa - Lastentapahtumaan - Perherastien järjestämiseen - työväen vappu Hakaniemi,Eurooppapäivä - Konneveden Moottorikerhon tapahtumat - Herttoniemen kyläjuhlat - Osa asukasyhdistyksen toimintaa, ympäristönsiivoustalkoot, Kesämäsään osallistuminen yms. - Ympäristön siivoukseen - Siivoustalkoisiin - Seurakunnassa - Kohtaamalla, kuuntelemalla, aineellisesti auttaen. - siivous - talkoot - Puistolan Urheilijoiden tapahtumiin taustavoimana, päihdepuolen toimijoiden taustavaikuttajan infoamassa - ks. edellä - Olen osallistuntu talkoilla tehtyyn kerhotilan remonttiin ja siivoukseen. - rauhanaktivismiin - mm. Koulun talkoisiin - vap.eht.kouluavustaja Kristillisessä koulussa - Tapahtumien järjestäminen (esim. luennot, yleisötilaisuudet), pihatalkoot - Siivoustalkoisiin lähialueella ja tietysti omassa taloyhtiössä - Isät lasten asialla hallitustehtävät ja niissä erilaisten tilaisuuksien järjestäminen, siivoustalkoot, - yhdistyksen hallitustehtäviin - läheisteni auttamiseen - Muun vapaaehtoistoistoiminnan kautta, järjestötyö, venekerho, vaunualaue, pihatalkoot yms. - As.OY:n pihatalkoisiin - Vuosittain osallistun talkootyöhön urheiluseuran talouden mahdollistamiseksi, osallistun myös vapaaehtoisten koordinointiin ja kouluttamisen vanhusten palveluiden parissa - nourten parissa partiointiin - Kyläyhdistyksen talkoiluihin - asukastilaisuuksiin

- Tapahtumajärjestelyihin, tanssiaisten järjestelyuihin, kuorotapahtimien järjestämiseen - Reserviläiskoulutus - Työttömien ja eläkeläisten harrastustoimintaan - pihatalkoot - toivo-talkoot - useita - Roskien keräystalkoisiin - Sotkan laskuttelurinteen talkoot - Veneseuran toimintaan - alueellisiin siivoustalkoisiin - Moottoriurheilussa - nuorten urheilutapahtumiin sekä palokunta leirille - Vanhempainyhdistykseen, junioriurheilun talkoisiin ja vanhempien tehtäviin - mm. tallitalkoisiin ja viljelyspalsta yhdistyksen - Taloyhtiön talkoot. - Rotary - 2. luokalaisten liikennevalistuspäivään - Martta toiminta - Naisten pankki - kävele naiselle ammatti Tampere - Puiden pienistäminen - myyjäisiin - siivousta sukulaisille ja ystäville - Myyrmäen palvelutalon päivystäjänä - ko0koomus ja kyläyhdistys - Seurakunnan tapahtuimien järjestelyihin - talkoisiin kotikylän kohentamiseksi - Taloyhtiön hallitus, pihatalkoot - Urheiluseurojen ja vanhempainyhdistyksen - lukuisiin, mm.. urheilukisojen vapaaehtoisena, pitänyt esitelmiä - Toivotalkoot - Urheiluseurojen ja koululuokkien talkoisiin - maahanmuuttajien avustaminen byrokratian viidakossa - TOIVO - Ruokakassi operaatioon, SPR:n nälkäpäiväkeräykseen, toiminut tukihenkilönä ja omaishoitajana - Siivoustalkoot - Kunnan ulkoalueiden hoito - lukuisiin - Lions - Uimarantojen vedenalainen puhdistus Pirkkalassa - mm. paikallisen kyläpäivän järjestämiseen. - pihatalkoot - vanhustyö - Ed.mainitun avustustyön talkoisiin - taloyhtiötalkoisiin - harrastusyhdistyksien toimintaan - järjestötoiminnan erilaisiin talkoisiin - partio - Reserviläisjärjestön - Feministinen kollektiivi - Venekerhon talkoisiin - pihatalkoot,seuratalkoot - erilaisten tapahtumien järjestelyihin - erilaisten yhteisöjen järjestämiin remontteihin. - Urheiluseuran - Lumenluonti ja hyllytys - taloyhtiön talkoot, ystävän muutto, Kristillisen levähdyspaikan toiminta - runsaaseen määrään erilaista talkootoimintaa - taloyhtiön pihatalkoisiin - Näkäpäiväkeräys - Mll:n EU-ruokatuki jakeluun - Taloyhtiön talkoot, järjestötoiminta - Lauttsaaressa - taloyhtiön talkoot - useiden tapahtamuien - kaupunginosatoimintaan, siivouspäivään Herttoniemessä - seurakunta - Kylä talkoot

- kesäteatteri - Omatoiminen jään poistaminen Tuomaansillan portaista. - Asuntoyhtiössäni - Useita kymmeniä, pääosin nuorten yleisötapahtumia - olen auttanut ystäviäni talkoilemalla - Esimerkiksi kavereiden muuttoapuna - monien eri yhdistysten talkoisiin ja vapaaehtoistyöhön - Ystävän juhlajärjestelyissä auttaminen - Liikuntaseura - vanhusten virkistämiseen - srk - urheiluseuran - Useisiin eri talkoisiin. - Kulttuuritallien talkoisiin - Kuopion Sotaveteraanimuseon oppaana toimiminen yhtenä viikonloppuna. - vertaisryhmän vetäjänä - nuorisotyö - Varatien Nuorten Tuki ry - Maalaustalkoisiin veljeni luona. - ay- ja puoluetoimintaan - urheiliseuran - Muuttoja, remontteja ja siivouksen ohjaamista. - Oman vuokratalon kevättalkokot, oman puolueen toiminta - Samat kuin edellä. - puolueen paikallishallintoon - Metsästysseuran riistapeltotalkoisiin - kyläyhdistyksen seurakunnan - seurakunnan nuortentapahtumiin - Johtamani järjestöö saa tavaralahjoituksia. Olen ollut mukana tavaroiden hankinnassa, kuljetuksessa ja esim. asuntojen tyhjennyksissä muutto-ja kuolinpesissä.lisäksi vapaaehtoisena tapahtumajärjestelyissä ja paljon muuta. - siivoustalkoisiin ainakin - kaverin - kylän laituritalkoisiin - yhdistyksen tapahtumat - Rantajätkät ry:ssä - Metsästys,kylätoimikunnan - maalaustalkoisiin - Edellä mainittujen järjestöjen sidosryhmien järjestämiin tapahtumiin. - Seurakunnan miestyö - olen järjestänyt kultturitilaisuuksia ja museo- ja ateljeevierailuja sekä kuukausittain Taidekaraoketilaisuuksia - päihdeongelmaisten vertaistoimintaan - Perheen ja tuttavien piirissä. - Seuran varainhankinta - Seurakunnan apul. - Matkan valmisteluihin, suunnitteluun, kouluttamiseen - Suvun talkoisiin - rahankeruu, sisustus, opiskelutuki - erilasilla festareilla ym. - seurojen varainhankintaa - kylätoimikunnassa järjestänyt - ooppera, teatteri - tuttavien järjestämiin talkoisiin - Ystävien auttamiseen - talkoot - Lähiötoiminta - Sodankylän elokuvajuhlat sekä Faces -etnofestivaali: katusoittaminen - lasten urheilutapahtumiin - Saunanrakennustalkoot - yhdistyksen toimintaan - lähetystyö - mm talon - Vanhusten viriketalkoot - Venekerhon talkoisiin, ympäristön siivoustalkoisiin, ihmisten auttamiseen lainopillisissa asioissa, ruoka-avun jakamiseen, vertaistuen antamiseen. - Kiinteistöyhtiön, vanhempaintoimikunnan

- Useisiin talo talkoisiin,lapsenhoitoa,vanhuksen auttamista - Vaalitilaisuudet - Useampiin talkoisiin. - Urheiluseuran - Vanhainkodin pihasiivous - Pihatalkoot, urheiluseuran talkoot, metsästysseuran talkoot - puoluetoimintaan - Olen tukenet kuurojen liittoa ja Mannerheiminlastensuojelua - aina tarvittaessa erilaisiin tapahtumatalkoisiin, varainhankintaan jne. - Talkoisiin - hevostilallisena tietenkin - Edelliseen liittyviin - Steinerkoulun talkoisiin, appiukon mökkitalkoot - rakennus - Omaishoitajien virkistys ja vertaistukitoiminnan järjestämiseen - Seurakunnan musiikkitoimintaan - Useisiin Kuivasaaren museolinnakkeen kunnostustöihin - puolueeni vaalityötalkoisiin - puutarhayhdistys - Puolueen,ystävän auttamiseen. - Veikkolan kyläyhdistys - En kunnan järjestämääm, - Kylätoimikunnan/seuran - pihatalkoisiin - Vanhustenkeskusliiton kautta. - remontti, muuttoja - taloyhtiön talkoot - taloyhtiön pihatalkoot - Seurakunnan kappelin korjaukseen - urheiluseuran - moottoriurheiluun - Urheiluseurasssa - pihasiivousta talkoilla tuttavaperheelle - simon kirin pesäpalloleiri - kylätalkoot - Kids Action toimintaan - mm. kasvimaan hoitoa - kylätalkoisiin - paikallisyhdistyksen kautta - urheilukisojen toimitsijana - siivoustalkoisiin - Partiotoiminta - musisointiin seurakunnan tilaisuuksissa - Roskien keräykseen - Heli - erilaisiin talkoisiin ja naapuriapuun - jääkiekkoseuran - Urheiluseura, metsästysseura - Vasemmistojärjestöjen ja yhteisöjen talkoisiin - Stensbölen perinnemaiseman kunnostukseen, Ritojoen tietalkoisiin (Lieksa) - auttanut varattomia - tapahtumien järjestäminen - koulun tapahtumat - Vegfest, lipunmyynti keikoille (Setan, TAMK:n, JHL:n jne) - Olen osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin - talkoisiin - napuritalkoisiin - kaalipiirakkaleipojaisiin ja myyntiin - Esim taloyhtiön talkoisiin - Malli YK:hon - Paniikkihäiriöisten Vertaistuki ry - hautausmaatalkoisiin - Taloyhtiöiden - taloyhtiön, tuttavien ja Lionsien järjestämiin - Puolueen - Koulutoimi

- Perheiden auttamiseen - Kylän siivoustalkoisiin - Pesussuomalaisten vaalitalkoihin - Seurakuntatoimintaan - Mummujen ulkoilutus - Pihatalkoot - Perustin työhyvinvoinnin edistämisyhdistyksen Fenix ry:n - voi tosi moniin, mun tapa elää on tehdä yhdessä - MLL:n tapahtumaan - Karigasniemen kylätalolla - kaverin talotalkoisiin. - Puutarhatöiden tekemistä siirtolapuutarhassa - Frisbeegolf radan huolto talkoot - siivoksiin, muuttoihin - Leinolan kyläyhdistys - olen ollut makana vapaaehtoisena järjestämässä nuorille eri tapahtumia ja olin kaksi päivää vanhainkodissa auttamassa - oman taloyhtiön tempaukset - Roskat pois, haravointi. - Taloyhtiön kevätsiivoukseen - heikompiosaisten tukemiseen - talkoisiin - myyjäisten järjestäminen, ulkoilutapahtuman järjestäminen - Piha- puu- ja lastenhoito talkoisiin - kansainvlinen ay-toiminta lähialueilla - taloyhtiön talkoot, varmaan muutakin - ks yllä - Ympäristön siivous - Urheilu- ja metsästysseuran - Yksityistalkoisiin - Srk:n toimintaan - Kylätalkoot - harrastajateatterin siivoustalkoisiin - Omtt järjestön toiminnan kehittämiseen - veneilijöitten toimintaan - tapaturma -ja sairausinvalidit, puolue - taloyhtiön syystalkoot - metsästys seuran - ks, ylempi kysymys - Uniliiton ja Satakunnan Uniyhdistyksen toiminta - Tukiyhdistys - Vapaaehtoinen opas - doulatoimintaan ja imetysneuvontaan - aluetapahtumien organisointiin - koulun - Perhekeskuksen pihatalkoot - Moneen, jatkuvasti - erilaisten yhdistysten ja vapaiden kansalaisryhmien talkoiluun - omalla kylällä - ympäristötalkoisiin - luonnonhoitotalkoisiin - Kotipaikka Pyhtää ry - puolueen - Edistän Naisten Pankin varainkeruuta - romunkeräys, puunteko ja vesakointi - kirpputorit, päivystykset yhdistyksen standeilla, esitelmöintiä - Taloythtiön pihatalkoisiin - siivoustalkoot, Nälkäpäiväkeräys - Kesätalkoot (Riihimäen Seudun Invalidien kesäkodilla) - Puunhakkuuta vanhuksille - Kylätalon korjaus, tiedonvälitys viranomaisilta paikallisille - Lapsen päiväkodin tapahtumajärjestelyihin - Taloyhtiöni - Luontotalkoot - Piha- ja poltopuutalkoisiin - taloyhtiön talkoot

- Porvoon hevosystävät ry / Ravit - muutto talkoot, roskienkeruu talkoot - kaikkiin edellä mainittuihin - laituritaölkoot - erilaisten yhdistysten järjestämiin tempauksiin, talkoisiin yms. - tiehoitokunnan talkoisiin - tanssiseuran rakennustalkoot - Ryhmien vetämiseen - ystävien luona - Keuruun Ekokylä ry - Urheilukilpailutoimitsija. - talkoot, vertaistuki, Areté hanke kehitystyö - Kliinisen farmasian seuran toimintaan - Koriston aitan ja Ylilemun ympäristön talkoisiin - Joel Lehtosen seura ry ja Savonlinnan oppaat ry talkoo-opastuksia ja kahvitukisa yms. - Botanian talkoisiin - Siivoustalkoot - oman asuinalueen tapahtumatalkoisiin - yhteisen ladun ylläpitoon - Tapahtumien/retkien ym.järjestämiseen - Teatterin narikkatoimintaan sirkuskoulun hyväksi - Sieninäyttely talkoilla - Teatterikesä - Tapahtumien/retkien ym.järjestämiseen - harrastajateatterin talkoot - tiehoitoa - Yhteisen rakennuksen ylläpito - vanhempaintoimikunta - tapahtumiin - katso yllä - yhdistysten toimintaan ja talkoisiin - Roska päivässä liike ja moniin talkoisiin. - monta tahoa - useisiin siivoustalkoisiin - liikuntatapahtuman järjestäminen - Puolueen jaeri järjestöjen toimintaan - mmpukkilan pelastustalkoot - Jalkapalloseura FC United - talkoihin - Mökinkorjaustalkoot - masennuspotilaiden tukemiseen - Talkoisiin - nuorten parissa perj.illanviettoihin - taidelainaamo - ainahan kylillä talkoita järjestetään - Olen kehitysvammaisen nuoren miehen tukiperhe. - Olen järjestävät kulttuurin festivaali Vantaalla 08.13.2011. Olen myös järjestää kulttuuri konsertteja Helsingissä - kouluissa,yliopistossa - Vanhempainyhdistyksen - oman puolueen talkoisiin - yhdistysteni kautta - Soiden ennallistamistalko,niittyjen hoitotalkoot - kuukausilahjoittajana SPR:n toiminnan tukemiseen - Naapureiden kanssa pihatalkoisiin. - jalkapallojoukkueen ja MLL - eri toimijoiden talkoisiin - leiriohjaajana toimiminen - tapahtumien järjestäminen - tapahtuman järjestämiseen - Kylätalkoita ja taloyhtiön talkoita. - talkoisiin - taloyhtiötoimintaa - ketotalkoot, diabetesjuttuja - RuokaApuyhdistys, Vantaa-Seura, Kansantaiteiden kehittämisyhdistys - Vihreä Pirkkala ry:n Ympäristönsiivoustalkoisiin - pihatalkoot, asukastoimikunta, kierrätystapahtuma

- tallin pesutalkoot, remonttitalkoot, muutto - ryteikön raivausta - mm. oman lapsen koululla pidettyihin talkoisiin - Järjestöjen vapaaehtoistyöhön ja talkoisiin - Kamarimusiikkifestivaalin järjestäminen. kalevalaisten naisten erilaiset talkoot - Occupy Puukäpylä - WWF:n öljyntorjuntaharjoitus - Vaalitalkoisiin (eduskuntavaalit ja presidentinvaalit) ym. - Lapsenhoitoa - muuttotalkoisiin, myyjäisiin - Pesätarkastuksiin - Taloyhtiön talkoot - Marttojen kesäkahvila - kylätoiminta - 3 krt siivoustalkoot - Erilaisiin talkoisiin, esim. Neulonut Venäjän Karjalan vauvoille - jakamalla tietoa järjestöstä - Vihreät - Siivoustalkoisiin - liikuntavammaisen avustajana - remontointi - Ainakin talon pihatalkoisiin, pihan lapsiperheiden vuorolounaisiin - Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja,taloyhtiön talkoot. - partiomökin kunnostustalkoot, roskienkeräystempaus - Taloyhtiönhallitus pj,talkoisiin asuinalueella jataloyhtiössä. - Helsingin kauppakorkeakoulun ekonomikurssi 1955:n järjestämiin hyväntekeväisyyskonsertteihin Pelastusarmeijan lapsi- ja nuorisotyön hyväksi - kuulun erinäisiin yhdistyksiin joiden toimintaan ja talkoisiin olen osallistunut - varainhankintaan - olen ollut mukana organisoimassa ja samalla myös osallistunut - LC Siuro - harrastuksen talkootoimintaan - esim kulttuuripuolen - esim. kirjallisten tapahtumien järjestämiseen - urheiluseura, taloyhtiö, puolueyhistys - Olen ollut remontoimassa bänditiloja sekä järjestämässä kulttuuritapahtumia. - vanhempainyhdistys, jalkapalloseura - kyllä, sekä omaishoitajien että puolueen kampanjoihin ja ollut puhumassa omaishoirajien edustajana - vanhusten lumitöihin - Emmauksen vaatekeräykseen. - Järjestötyössä (PAND Taiteilijat rauhan puolesta) monenlaisiin talkoisiin - Taloyhtiön talkoisiin - talonmaalaus, roskien keruu - pihatalkoot, meripelastus - Luottamustehtävä Suomen työnohjaajat ry:ssä - talkoisiin - puolueen kampanjoimtiin. Nuorten etsivään nuorisotyöhön - kaupungin kevätsiivous, Kolomosen järjestely, ls piirin niittotalkoot - pyörähuoltotilaisuuksiin - Vanhempainyhdistyksen tapahtumiien järjestämiseen - mm. nuorten urheilutapahtumaan toimitsijana - vaalitalkoisiin - Kyllä olen tehtnyt talkoiat - Lapsen koululla - Kyläjuhlajärjestelyt - Rekolan talkooporukka - pihatalkoot, äiti-vauvaryhmän tapahtumat - tyttären luokan varainkeruuseen luokkaretkeä varten - vaihtopiiri - päiväkodin talkoisiin - kestovaippa ja kantoliina opastus - Taloyhtiön talkoot 2 x vuodessa - kyläyhdistyksen haravatalkoisiin - Muutamat talkoot - moniin - teen monenlaista vapaaehtoistyötä eri järjestöissä. Lisäksi olen mukana kotitalon asukastoimikunnassa.

- Jääkiekon MM 2012 - em. yhdistysten tapahtumien järjestämiseen, Tietotaitotalkoisiin - maahanmuuttajien keskustelupiiri - Kehitysvammatyöhön - Ruokajako 5. Vertaistuki on vastavuoroista kokemusten vaihtoa, jossa samankaltaisia prosesseja elämässään läpikäyneet tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat ihmiset tukevat toisiaan jakamalla kokemuksia ja tietoa kunnioittavassa ilmapiirissä. Jos seuraavat väittämät ovat mielestäsi vertaistukea, laita rasti niiden kohdalle. Vastaajien määrä: 840 6. Vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoisesti ja omasta halusta tehtävää palkatonta toiselle henkilölle, yhteisölle tai ympäristölle yleistä hyvää tuottavaa tukea, tekemistä ja toimintaa. Vapaaehtoistoimintaa ei ole kolmannen sektorin palkkatyö, opiskeluun liittyvä harjoittelu, äänestäminen, omaishoito ja työhön tai opiskeluun liittyvä harjoittelu tai hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen. Mitä mieltä olet vapaaehtoistoiminnan yhteiskunnallisista merkityksistä? Anna arvosana asteikolla 1-5. 1= ei ollenkaan merkityksellistä. 5=erittäin merkityksellistä. Vastaajien määrä: 845

1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Vapaaehtoistoiminta on kansalaisoikeus 1,43% 2,02% 9,14% 22,68% 64,73% 842 4,47 Vapaaehtoistoiminta edistää kestävän kehityksen taloutta Vapaaehtoistoiminta luo turvallisempia ja vahvempia yhteisöjä Vapaaehtoistoiminta lisää tekijänsä elämänlaatua, elinikää, terveyttä ja onnellisuutta Vapaaehtoistyö tarjoaa tekijälleen väylän elämänmittaiseen oppimiseen 1,19% 4,41% 15,73% 33,25% 45,41% 839 4,17 0,6% 0,95% 4,29% 25,6% 68,57% 840 4,61 0,48% 1,43% 7,38% 32,62% 58,1% 840 4,46 0,36% 0,96% 10,17% 33,73% 54,78% 836 4,42 Vapaaehtoistoiminta voi tarjota työttömille, nuorille tai ammatinvaihtajille väyliä uuden ammatin löytymiseen tai olemassaolevan 1,19% 2,15% 9,54% 32,78% 54,35% 839 4,37 ammattitaidon ylläpitämiseen Yhteensä 0,87% 1,99% 9,37% 30,1% 57,66% 5036 4,42 7. Oletko samaa vai eri mieltä seuraavista väitteistä? 1= eri mieltä, 5=samaa mieltä. 3=en samaa enkä eri mieltä Vastaajien määrä: 847 Osalllistuminen vapaaehtoistoimintaan lisää 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo myös kansalaisten yhteiskunnallista 0,95% 1,3% 6,04% 32,66% 59,05% 845 4,48 tiedostamista. Vapaaehtoistoiminta mahdollistaa onnistumisen kokemuksia sekä tuottaa henkilökohtaisia ja 0,24% 0,71% 4,28% 31,03% 63,73% 841 4,57 yhteisöllisiä saavutuksia Positiivinen julkisuus ja kehittyvä vapaaehtoistoiminnan imago vahvistavat 0,59% 2,01% 10,53% 36,57% 50,3% 845 4,34 tunnetta mahdollisuudesta vaikuttaa. Elämme aikaa, jolloin Internetin työkaluilla voidaan myös kunnissa vapaaehtoisvoimin 2,17% 6,74% 20,46% 33,94% 36,7% 831 3,96 tuottaa elämänlaatua parantavia palveluja Yhteensä 0,98% 2,68% 10,29% 33,55% 52,5% 3362 4,34 8. Pitäisikö mielestäsi vapaaehtoisille järjestää koulutusta nykyistä laajemmin? Vastaajien määrä: 840

9. Pitäisikö vapaaehtoisten ohjaamisesta ja tukemisesta huolehtia nykyistä paremmin? Vastaajien määrä: 845 10. Kattava internetistä löytyvä vapaaehtoistyön hakukone, josta jokainen löytää itselleen sopivaa vapaaehtoistoimintaa on mielestäni tarpeellinen: Vastaajien määrä: 841 11. Edellyttääkö laadukkaan vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kehittäminen mielestäsi kunnalta nykyistä suurempaa taloudellista panostusta? Vastaajien määrä: 842

12. Omassa kunnassani tukea ja resursseja tarvitaan: Vastaajien määrä: 829 Avoimet vastaukset: Muuhun, mihin? - hoitopaikkoja paihderiippuvaisille lisaa - Koordinaattorin jatkopalkkaaminen

- Nuorisotiloihin ja nuorison aktivoimiseen tähtääviin toimenpiteisiin syrjäytymisen ehkäisemiseksi - Kunnan laajuinen perustulo pienellä työvelvoitteella. Kunta työllistää kaikki ja vuokraa työvoimaa ulos kysynnän mukaan, loput jää kunnan hommiin. - vapaaehtoisten epämääräisten tarkoitusten estäminen - En osaa sanoa - Kunnallisen vapaaehtoistoiminnan vapaaehtoistoimintaisen koordinaattorin etsiminen -? - http://perustulo.eettinenyrittäjyys.fi/blog/. Tämä hanke tuottaa järjestelmän jolla em. kohdata tulevat toteutumaan. Lisäksi tietojärjestelmä ja toteutusmalli tuottaa menetelmän jolla taloudellisessa ahdingossa oleville kansalaisille voidaan ohjata lisätuloja järkevimmällä mahdollisella tavalla vapaaehtoistyötä tekemällä. - Saisi apua ja neuvoja silloin kun niitä tarvii - eos - vapaaehtoisten arvostamiseen - Taloudellinen tuki sekä kaupungin julkinen "suositus" toimintaan mukaanmenolle! - Monipuoliseen, yhteiskuntaa tai järjestöjä hyödyttävän vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen ja tiedottamiseen. - Koulutustoiminnan tukemiseen - Sotaveteraanien tukemiseen - kulukorvauksia mm. matkoihin. - vapaaehtoistyöntekijän kulukorvausten maksamiseen, kenenkään ei pidä tehdä työtä omaksi tappioksi - Olemassa olevien tahojen yhteistyön lisäämiseen - ympäristöjärjestöille, taiteelliseen toimintaan - tarjota foorumi jossa voidaan tarjota työpanosta vapaaehtoistoimintaan ja jossa henkilöitä voidaan kysyä vapaaehtoistoimintaan - kaupunginosien strateginen tarkastelu erilaisten mittarien valossa, kaupungin omien resurssien uusi painotus näiden mittarien mukaisesti ja yhteistyö kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sekä lisäresursseja heille - strategisen painotuksen mukaisesti - Vapaaehtoisten tukemiseen ja kannustamiseen sekä toiminnasta tiedottamiseen - Ei mihinkään - ohjaajien koulutusta tarvitaan jatkuvasti - Vapaaehtoistoiminnan keskuksen ei tarvitse olla fyysinen, vaan se voi sijaita verkossa - Ray - projektirahoituksiin osallistumiseen - Tarvikkeiden ja kalusteiden hankintaan. Kaupungin on luotava lainauspalvelu josta telttoja ja lavoja tapahtumiin. - Seurojen, yhteisöjen ja tapahtumien toimikuntien välisen yhteistyön ja resurssipoolauksen kehittämiseen (esim. Concon-malli) - vapaaehtoistyö tarvitsee kyllä myös rahoitusta kunnan taholta. - Vapaaehtoistoiminnan pitäisi vain täydentää kunnan toimintaa, ei tehdä kunnan säästötoimien vuoksi lopetettua toimintaa. - Vapaaehtoistoiminnan tutkimiseen. - Työelämän ongelmien, pätkätöiden ja vajaapalkkaisten silpputöiden vuoksi on organisoitava työmalli, joka on vapaaehtoisen ja palkkatyön yhdistelmä.joustavuutta tarvitaan. - Kunnan keskeisiin tehtäviin - Tarvitaan yksinkertaisia asioita: esimerkiksi auto jolla vapaaehtoiset voisivat roudata tavaroita ja huonekaluja; paikka jossa nettiyhteys vertaisopiskelua varten, tilejä joita voi käyttää virallisesti rahankeruuseen jne. - Jatkuvaan keskusteluun vapaaehtoistoimijoiden kanssa - eri toimijoiden yhteistyöhön - henkistä tukea osallistumiskynnyksen madaltamiseen - pitkäaikaistyöttömien aktivointiin vapaaehtoistoimintaan ja sitä kautta takaisin työelämään. - Motivoivaa toimintaa. - Vanhusten ja lasten harrastusten ja aktiviteettien mahdollistajia. - Kaikkeen mikä lisää kansalaisten viihtyvyyttä. - itse toimintaa - Vapaaehtoisjärjestöjen taloudelliseen tukemiseen, erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen - sisäilmaltaan puhtaisiin tiloihin - Eri tahojen mm. työvoimatoimiston, kunnan ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteisiin hankkeisiin ja toiminnan kehittämiseen - Nuorten työllistämiseen - rahoituksen hakemiseen (esim. hankerahat) - Areté hankkeen tukemiseen - Meillä on jo kaikki! - vapaaehtoistoiminnalle tulee tietoisesti rakentaa KAIKKIEN tiedossa oleva väylä vaikuttamisen kanavaksi (nk. Whistle Blowing - kanava); pitäisi olla mahdollista tietyin edellytyksin (=määräenemmistö, ja/tai esim. kuntalaisadressi, vähintään 2-3% kunnan väkiluvusta allekirjoittaa tai osallistuu sähköiseen vetoomukseen - tällöin kunnanvaltuusto ja/tai kunnanhallituksen päätös voitaisiin jyrätä = päätös siirtyisi esim. vahvistettavaksi

seuraavaan kokoukseen ja/tai jopa seuraavaan valtuustoon. - mdfsiongsji - Yhteistyöhön seurakunnan vapaaehtoistoimintojen kanssa - Byrokratian joustaminen ja selkeyttäminen vapaaehtoistoiminnan vaatimissa asioissa. - Työttömiä osallisiksi yhteisistä asioista pienillä kannustimilla - vapaaehtoisten koulutukseen - Asukastilojen vuokriin - Syöpäpotilaiden ja muiden vakavasti sairastuneiden kotiavun järjestämiseen. - Yhteistoiminnan kehittäminen - Tilohin ja varastoihin - Mielestäni erityisesti vertaistuen kehittäminen ja tavoitettavuus olisi idyylistä. - Kunnan pitää antaa esim. kiinteistöjä vapaaehtoistoimintaa. Kunnan ei välttämättä tarvitse maksaa kiinteistöjen hoitokuluja. - sponsoroimaan vapaaehtoistyötä - On yhteisöllisyyttä, jos mikään - Järjestötalo Kolomonen paneutuu kaikkiin näihin asioihin, mutta sen resurssipohja on liian kapea niin, että tarvitaan enemmän yhteistoiminta kaupungin kanssa, mitä on suunniteltukin. - leipäjonot kasvaa,eli ruoka on ihmiselle pakollinen pahe ja hengissä pysymisen kannalta elintärkeä! - Sektorirajat ylittävän toiminnan tuki - sähköisiin paikkatietopohjaisiin ja muihin älykkäisiin uudenlaisiin palveluihin - yhteistyöhön esim päihdehuollossa ja mielenterveys kuntoutuksessa ja harrastuksissa 13. Kenen pitäisi lisätä taloudellista tukea vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen? Vastaajien määrä: 838 Avoimet vastaukset: Muiden, kenen - Seurakunnan ja uskonnollisten järjestöjen - yritysten - Säätiöiden ja rahakeräyksiä järjestävien organisaatioiden - yritykset - säätiöt, rahastot (elleivät kuulu jo yksityisiin) - kirkollisten tahojen, taloudellisten sponsoreiden - Uskonnollisten sekä aatteellisten yhteisöjen - EU - Yritysten - vapaaehtoistoiminnan tehdä taloudellista voittoa, jolla se kustantaa itsensä - itsekin voi sitä tukea taloudellisesti - En osaa sanoa - ent. läänien nyk. maakuntien - Nyt jo kunnan apurahoja saavien järjestöjen - vakuutussektori, yritykset, tutkimuslaitokset, oppilaitokset... - Veikkaus